Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.
08.08.2023 |
Voihan tuolla tytöllä olla joku adhdkin , mutta isoin ongelma on ettei äiti osaa laittaa tyttöä kunnolla kuriin. On tottelematon lapsi. Muita tottelee, hoitajaa ja päiväkodissa. Äitiltä repii hiuksia päästä kuvassa. Äiti pelkää 6v lasta, että lapsi räjähtää. Haluaa lääkkeitä tytölle. Sanoo että lapsi vastustaa vaatimuksia, mikä on joku sairaus. No, kyllä siihen keinot on, on tähänkin asti tuommoset tapaukset opetettu ilman lääkeitä. ihan ekana ne kännykät pois molemmilta, äidiltä ja lapselta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009714119.html
Kommentit (588)
Mä olin tuollainen lapsena. Olin ahdistunut, mutta ei sitä silloin ymmärretty.
Olin muualla tosi hiljainen ja vetäytyvä (eli kiltti) mutta kotona itkin ja raivosin. Se oli ahdistusta. Oon aikuisena ymmärtänyt että mulla oli kiintymyssuhdehäiriö. Kiintymyssuhdehäiriö aiheuttaa myös esimerkiksi dissosiaatio- ja keskittymisvaikeuksia.
Mulla on todettu kyllä myös adhd aikuisiällä (oon kyllä välillä kyseenalaistanut tuon diagnoosin, onko se mulle ihan oikea). Adhd on todettu usein esiintyvän kiintymyssuhdeongelman kanssa (https://www.kaypahoito.fi/nix02488). Mutuilisin siis että kiintymyssuhteen parantaminen voisi monesti lievittää adhd-lasten joitain oireita. Eihän siitä haittaakaan ole, päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi, jolla olisi oikea nepsysairaus, ei pysty tuolla tavoin päättämään käyttäytymisestään.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pieni lapsi, jolla olisi oikea nepsysairaus, ei pysty tuolla tavoin päättämään käyttäytymisestään.
Tämä.
Eihän se olekaan päättämistä, kun se on juuri sen nepsyyden oire, että ei uskalla näyttää tunteitaan tai omaa itseään vieraille ihmisille.
Yhäkin, ihan voin vakuuttaa omasta kokemuksesta. En ois ikinä pystynyt "kiukuttelemaan" lapsena vieraille ihmisille. "Kiukuttelin" sitten kotona vanhemmille, että en joutuisi menemään sinne vieraiden ihmisten pariin. Niitä vieraita ihmisiä kohtaan mulla ei ollut minkäänlaista luottamusta, ja aina valtavan turvaton olo.
tämähän on kuin meillä. kännykät vain lisää ahdistusta ja painetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Tarrat ja tavaroiden takavarikoiminen eivät tepsi kaikkiin lapsiin. Usein on tarve käyttää myös muita keinoja. Ongelma on vaan se, että ne muut keinot eivät ole sosiaalisesti hyv
tiivistettynä rangaistus tepsii vaikka adhd lapseen? ristiriita? paljon yläpeukkuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokaisessa koululuokassa on vähintään yksi adhd lapsi ilman diagnoosia. Yleensä heitä löytyy useampi. Kun diagnoosi puuttuu, ei heillä ole lääkitystä. Ja sitten koulunkäynnistä ja kaverisuhteista ei tule mitään.
Jokaisessa koululuokassa on vähintään yksi kuriton lapsi ilman kunnollista kotikasvatusta. Yleensä heitä löytyy useampi. Kun kuri puuttuu, ei heillä ole käytöstapoja. Ja sitten koulunkäynnistä ja kaverisuhteista ei tule mitään.
mutra kun ne kurittomat on näitä a,kirjolaisia. vanhemmat on kasvatyksen suhteen neuvottomia vaikka yhdessä yrittäisivätkin, eli ei eroperhe ja lapsen isä tietämättömissä
Onkohan se ADHD tässä tapauksessa sillä äidillä?
Yliopistoissa on nykyään liikaa ihmisiä, jotka eivät ole sinne "koulukelpoisia".
Vaikeaa tietenkin on etukäteen aina tietää, kuka soveltuu yliopistoon - etenkin kun kyse on nuorella ihmisellä yleensä murrosvaiheesta: muutetaan pois vanhempien luota, mahdollisesti toiselle paikkakunnalle, mahdollisesti ilman ketään lapsuuden- tai nuoruudenkaveria, koko elämä pitää ottaa uudella tavalla haltuun ja riippuu täysin ihmisestä ja perheestä, missä määrin tuota on harjoiteltu (pankit, vakuutukset, ym., ylipäänsä oma rahankäyttö). Tuo kaikki aiheuttaa stressiä, ja kaikkien ei ole helppoa tutustua tuosta vain uusiin ihmisiin, vaikka opiskelijajärjestöt ovatkin konkareita ryhmäyttämään ihmisiä. Yksinäisyys voi vaivata. Lisäksi moni yliopistoon suoraan lukiosta tullut on ollut oman koulunsa priimusainesta, ja voi olla järkytys huomata, että kaikki muut ovat vähintään yhtä hyviä. Lisäksi oppiaineesta riippuen saattaa olla paljon yksinäistä työtä ja laajoja alueita opiskeltavana. Toisin sanoen ensimmäisen tai vielä toisenkaan yliopistovuoden aikana ei pitäisi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä siitä, onko ihminen "koulukelpoinen" yliopistoon.
Mutta jos pidemmän päälle on jatkuvia ongelmia, ja etenkin jos ihminen ei itse opi opintojen myötä hahmottamaan oman tietämyksensä kasvua ja myös tietämyksensä rajoja, ongelmia tulee. Myös älykkyydellä on tässä merkitystä. Kaikki yliopisto-opiskelijat, maisterit tai edes tohtorikoulutettavat eivät välttämättä ole kovin älykkäitä, mikä on aika yllättävää.
Kaikkien paikka ei ole yliopistossa, mutta toivottavasti jokainen löytää oman paikkansa.