Lue keskustelun säännöt.
Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.
08.08.2023 |
Voihan tuolla tytöllä olla joku adhdkin , mutta isoin ongelma on ettei äiti osaa laittaa tyttöä kunnolla kuriin. On tottelematon lapsi. Muita tottelee, hoitajaa ja päiväkodissa. Äitiltä repii hiuksia päästä kuvassa. Äiti pelkää 6v lasta, että lapsi räjähtää. Haluaa lääkkeitä tytölle. Sanoo että lapsi vastustaa vaatimuksia, mikä on joku sairaus. No, kyllä siihen keinot on, on tähänkin asti tuommoset tapaukset opetettu ilman lääkeitä. ihan ekana ne kännykät pois molemmilta, äidiltä ja lapselta.
https://www.is.fi/perhe/art-2000009714119.html
Kommentit (588)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.
Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta ei löydy ihmistä (lasta tai aikuista), joka ei nykyisellään saisi jotain diagnoosia niin halutessaan.
Ja kun diagnoosi on saatu, sillä oikeutetaan kaikki käytöspoikkeama ja kiukuttelu, sekä haetaan hyväksyntä sille että käytös aikuisellakin on suorastaan pskaa.
Kasvattaminen on nykyisellään pielessä.
Sellainen (lapsen) käytös, joka aiheuttaa muissa epämukavuuden tunnetta, ei ole ok, ja siihen on puututtava napakasti. Lasta voi rangaista johdonmukaisesti mikäli käytös on huonoa (elektroniikka pois/ulkoilukielto/aresti jne).Älä levitä valheita ja syytä vanhempia kun et ole perehtynyt esim. autisminkirjoon. Ennen kuin diagnoosia asetetaan, niin kyllä sitä ennen seulotaan kasvatukseen ja vanhemmuuteen liittyvät asiat pois kuten poissujetaan muutkin häiriöt. Luuletko, että lääkäri antaa diagnoosin kuin kaupasta ostamalla. Lääkärin velvollisuuksiin kuuluu asettaa diagnoosi huolellisen tutkimuksen perusteella. Usein tutkimuksiinkin voi mennä useampi kuukausi joskus useampi vuosi kun seuraillaan mihin suuntaan tilanne kehittyy.
Itse olen autistisen lapsen vanhempi ja voin sanoa, että on kyllä vanhemmuus myös liitännäissairauksien vuoksi syynätty niin tarkkaan, että ehkä tekisi muillekin hyvää. Olemme saaneet ammattilaisilta vain kehuja siitä, miten olemme vanhemmuuden hoitaneet.
Olen kyllä sitä mieltä, että monessa perheessä vnhemmuus on hukassa. Lasta täytyy opettaa kunnioittamaan muita ihmisiä, käyttätymään kohteliaasti, opettamaan köytöstapoja jne. Autistiselle ihmiselle näistä tavoista voi olla hyötyä tässä maailmassa selviytymisen kannalta -helpottaa tietää tietyt köytössäönnöt. Näiden oppimiseen menee vain hurjasti aikaa. Autismiin liittyvän ylikuormituksen tullessa päälle kyse ei olekaan enää sitten käytstavoista tai niiden puutteesta, vasn henkilö ei pysty enää kontrolloimaan välttämättä omaa käytöstään. Tällöin käytös voi ulkopuolisten silmiin näyttäytyä huonolta, rajattomalta, kytöshäiriöltä tai vaikka oudolta ja pelottavalta. Tämä puolestaan vaatii ympäristöltä ymmärrystä - kyse ei ole huonosta käytöksestä vaan aivojen erilaisuudesta. Voi viedä monta vuotta ja monta kuntoutusta, että näitä ylikuormittumisen merkkejä opitaan tunnistamaan, jotta ylikuormitukselta vältytään eikä se se siltikään ole aina mahdollista. Pieni arkinen muutos voi aistiärsykkeiden jälkeen olla vain liikaa.
Kiitos, tämä oli tärkeä ja hyvin kirjoitettu teksti. Laajennan siinä esitettyjä ajatuksia kahteen suuntaan.
Ensinnäkin, kuten varmasti jokainen keski-ikäinen on huomannut (tai lukenut Hesarin mielipidepalstalta viime päivinä), käytöstavat ovat hukassa monilta lapsilta ja nuorilta, jos ei monilta aikuisiltakin. Niihin suhtaudutaan välinpitämättömästi, "ei mun tartte", jne., vaikka peruskäytöstavat ja alkeellinenkin tapakoulutus ja niiden oppien noudattaminen tekisivät kaikkien elämästä helpompaa. Lyhyesti sanottuna: ihan neurotyypillisilläkin on ongelmia noiden kanssa.
Toinen seikka on tuo autistin ylikuormitus. Epäilen, että sen asian ymmärtämistä sotkee hyvin pahasti reilu kymmenen vuotta sitten Suomeenkin rantautunut erityisherkkyys-keskustelu (+ introverttiys-keskustelu). Hyvin moni tunnistaa itsensä noista erityisherkkyys-testeistä, ja selvää on, että tutkimustenkin mukaan rankemmaksi muuttunut, aliresursoitu työelämä + muu hektisyys rasittavat myös normaaleja ihmisiä. Sitten mietitään, ollaanko erityisherkkiä. Puhun tästä erityisherkkyydestä nyt siksi, että joiltakin osin tuo erityisherkkyys muistuttaa lievää autisminkirjolle asettumista. Tämä pahentaa sitä ongelmaa, että ihmiset eivät oikeasti tiedä, mistä he puhuvat, vaikka luulevat tietävänsä. Luin itse aikoinaan Elaine N. Aronin Highly Sensitive Person -kirjan, ja vastikään Clara Törnvallin Naisia autismin kirjolla -kirjan. Jälkimmäisestä selvisi, että saadakseen autisminkirjon diagnoosin, täytyy täyttää kaikki seitsemän kriteeriä. Epäselväksi jäi tilanne, jossa esimerkiksi kolme tai neljä kriteeriä täyttyy.
Hyvin monilla ihmisillä on erilaisia ongelmia, ja vaatimusten paineessa on vahva tunne, että voisin selviytyä paremminkin. Sitten lähdetään selvittämään, mikä minua saattaisi vaivata. Netistä tehdään testejä, luetaan noita kirjoja. Ja lopulta päädytään vaikkapa tänne palstalle ihmettelemään, onko muillakin tällaista.
Tää ymmärtämättömyyden määrä tässä ketjussa on jotain ihan käsittämätöntä.
Ihan oikeasti, ei ihminen ylipäätään lajina ole sellainen, että jokaisesta neuronormaalista ihmislapsesta tulisi ihan mahdottoman vaikea jos sitä ei koko ajan kasvatettaisi jyrkän johdonmukaisesti juuri tietyllä tavalla.
Ihan riippumatta siitä kuinka hyvin tai huonosti vanhemmat hoitaa kasvatustehtäväänsä, tuollaiset poikkeukselliset vaikeudet lapsen kanssa kertoo yleensä jostakin muusta kuin siitä vanhemmuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkulapsena kasvatus onnistuu kiltiksi, mutta 6v alkaa olemaan jo vähän isompi lapsi. Esikouluikäinen ei tahallaan ole vastahankainen ja jos tuntee että jokin on epäreilua. Lapselta on ehkä vaadittu liikaa ja tehty liian suuri numero "tottelemattomuudesta". Koska lapselta vaaditaan jo siivousta kuulemma (artikkelin mukaan) ja oikeasti vanhemman tehtävä on siivota, lapsen olla huoleton ja leikkivä. Lelut korkeintaan kerätään ja vaatteita ei lattialle. Lapsi on muiden seurassa normaali ja äidin kanssa tulee ongelma? Lapsi haluaa keskittyä johonkin ja kohta joku yhtäkkiä vaatii jotain? Saisiko lapsi olla huoleton. Se tapa jolla asiat sanottiin aiemmin, voi edelleen vaikuttaa? Ensimmäinen luokka oli ennen 7 vuotta täyttäville (samana vuonna), yleensä 6-vuotiailla ei ole liikaa koulutehtäviä tai pitäisi laittaa. Lapsi ei ole pikkuaikuinen, vanhempien pitäisi tiedostaa tämä, ettei odota aikuisen panosta. Tottakai on hyvä pestä hampaat illalla jne. Aamulla otetaan vähän rauhallisemmin.
Esikouluikäisillä on kyllä usein paha "uhmaikä" ja rajoja koetellaan. Ja kyllä ihmeessä jo tuon ikäiseltä voi vaatia osallistumista siivoukseen ym. kotitöihin, kohtuullisissa määrin. Tuskin tässäkään tapauksessa on käsketty imuroimaan koko taloa vaan kyse lienee ihan niitten omien lelujen keräämisestä...
Uhma on aivan eri asia kuin neurokehityksen häirlöihin kuten autisminkirjoon liittyvä kuormitus!!! Uhma on pikkujuttu ja hoidetaan aivan toisin. Ylikuormittunerlta neurokirjon lapselta on turha vaatia mitään...ensin on saatava kuormitusta laskettua, mikä voi vasti aistiystävällisempiä tiloja ja taukoja päiväkodissa/ koulussa, tarkkaa päiväohjelmaa jne
Niin, tietenkin on, mutta tuossa viitattiin nyt tosiaan niihin normaaleihin lapsiin, siis siihen että vanhempi ois nyt vaan vaatinut lapselta liikaa ja tämä on siksi vaikea. Normaali 6v uhmaa ja kiukkuaa, mutta normaali 6v pystyy myös osallistumaan kotitöihin. Ja jos tää lapsi taas onkin nepsy, niin ongelmat ei ole vääränlaisen kasvatuksen syytä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tää ymmärtämättömyyden määrä tässä ketjussa on jotain ihan käsittämätöntä.
Ihan oikeasti, ei ihminen ylipäätään lajina ole sellainen, että jokaisesta neuronormaalista ihmislapsesta tulisi ihan mahdottoman vaikea jos sitä ei koko ajan kasvatettaisi jyrkän johdonmukaisesti juuri tietyllä tavalla.
Ihan riippumatta siitä kuinka hyvin tai huonosti vanhemmat hoitaa kasvatustehtäväänsä, tuollaiset poikkeukselliset vaikeudet lapsen kanssa kertoo yleensä jostakin muusta kuin siitä vanhemmuudesta.
Samaa ihmettelen. Voi tietämättömyyden määrää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella.
Montako päivää lapsi voi olla syömättä ja juomatta sun mielestä? Mitä sun mielestä pitää tehdä, jos lapsi ei suostu tietyssä hetkessä syömään kuin asiaa x, ja tosiaan on sitten syömättä vaikka vuorokausia?
Realismi on kaukana siitä, jos kuvitellaan, että lapsi ei kuihdu täyteen syömättömyyteen (ja juomattomuuteen).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Vaikuttaa siltä, että aikuiset ihmiset antavat liian helposti periksi "ADHD:lle". Jos ihmisellä on tuo diagnoosi, se on kuin "Vapaudu vankilasta"-kortti Monopolissa. Aikuiset antavat lapselle kaiken periksi, ja aikuiset myös antavat itselleen kaiken periksi. Naistenlehtien mantrat siitä, että pitää olla armollinen itselleen, on ymmärretty täysin väärin.
Huonoa käytöstä ei voi perustella mitenkään aikuisten ollessa kyseessä. Harvoin lastenkaan, viime kädessä lasten huono käytös on huoltajien vastuulla, kuten tässäkin tapauksessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ottamatta kantaa kyseiseen artikkeliin, tiedän useampia lapsia, jotka koulussa ovat enkeleitä, mutta vanhempien mukaan saavat kotona kovia raivareita. Ts. pinnistelevät koulussa mukautuakseen ryhmään, ja kuormitus purkautuu kotona.
Kyllä ihan normaalitkin pienet lapset usein kiukuttelevat tulleessa päiväkodista. Se on ollut tunnettua jo vuosi kymmeniä. Kun päivän pinnistelee hyväkäytöksisenä, se purkautuu läheisille.
Ongelmana on vanhempien tietty luonteenpiirre, jossa ei osata ottaa vastaan lasten raivoa. Usein näille vanhemmille kokemus toisen ihmisen raivosta on elämän ensimmäinen, ovat itse rauhallisia ja matala temperamenttisia. Primitiivinen kokemus lapsen raivosta saa aikuisen hätääntymään, pieni lapsi vaistoaa tämän ja ongelmien kehä alkaa olla valmis.
Neuvoloissa pitäisi vanhemmille opettaa kädestä pitäen miten raivoon suhtaudutaan.
Minunlaiselle keskitason temperamentilla varustetulle, temperamenttisessa perheessä kasvaneelle, lapsen raivon vastaanotto oli helppoa, siihen oli tottunut koko ikänsä jostain suunnasta.
Olen 70-luvulla, pienenä lapsena ollut leikkimässä lapsen kanssa, joka puri vanhempiaan. Sen pelon fiiliksen perheessä tunnisti jopa minä, pieni lapsi. Minut oli viety leikkimään lapsen kanssa, jotta se oppisi ennen kouluun menoa sosiaalisia taitoja. Vanhemmat olivat fiksuja nössöjä, ihan kädettömiä komentamaan lastaan ja lapsi kärsi, kun vierellä ei ollut vahvaa, luotettavaa vanhempaa, vaan pelosta sätkiviä, avuttomia isoja ihmisiä. Lapsesta kuitenkin tuli ihan normaali aikuinen, ihme kyllä.
Minä kyllä kestän niin lasten kuin aikuisten raivon, niin kauan kuin se on pelkkää huutamista. Olisin kyllä itsekin aivan kädetön, kun lapsi alkaisi puremaan, potkimaan tai rikkomaan tavaroita.
Kokemuksesta tiedän, ettei raivoavalle lapselle kannata edes yrittää puhua. Ja tästä ketjusta olen oppinut, että kaikenlainen kiinni pitäminen ja lapsen estäminen on väkivaltaa. Minulla ei myöskään ole naapurissa tukiverkkoa, joka voisi tulla kesken työpäivän lopettamaan työnteon ja auttamaan lapsen kanssa - lapsen, johon ei siis saa koskea. Poliisille soittaminen olisi enemmän kuin kornia.
Enpä siis itse tietäisi, mitä noissa tilanteissa tekisin.
Jos lapsella on autismiin liittyvä ylikuormitustila, jolloin hän ei voi kontrolloida omaa käytöstään tai vaikka kehitysvamma tms, niin kyllä terveydenhollonkin kautta tarvittaessa neuvotaan miten lasta estetään silloin turvallistesti satuttamatta itseään tai muita kuten myös tällöin koulussa (tietyt erityiskoulut jme). Siihen neuvotaan turvalliset otteet.
Mutta entäs kaikki ne vuodet ennen kuin sen diagnoosin saa? Useimmat raivoaa kyllä pitkään kotona ennen kuin pääsevät minkään terveydenhuollon piiriin. Eikä kaikki raivoavat, lyövät, potkivat ja purevat lapset edes ole autisteja tai kehitysvammaisia. Ja kyllä, autistit kokee väkivaltaa perheensä taholta enemmän kuin normaalit lapset, eikä se mikään ihme ole.
Älä huoli, kyllä vanhempi oppii tuntemaan lapsensa kuten myös tutkimuksia tekevä taho. Se kun on lopulta päivän selvää, mikä vaikka lapsen itkun, lyömisen ja potkimisen takana on. Autistinen meldown (ylikuormitus) vs lapsen kiulkukohtaus. Samoin kuin lääkäri ja vanhempi myös tietää miksi esim. lapsi voi olla pyörätuolissa eikä kykene kävelemään, vaikka ulospäin näyttää vain se kävelymätyömyys eli syyt siihen reumasta, lihasheikkoudesta, murtumasta tms ovat erilaisia...amoin kuin tuossa näkyväksi tulevassa lapsen ylikuormituksessa. Jotkut sanovat, että lapsi on rajaton, kiukuttelee yms , mutta vanhemmat tietävät miksi näin on ja ovat hyviä vanhempia ja luuntelevat tätä ulkopuolisten huutelua. Sivan samoin kuin haukutaan pyörtuolissa olevaa lasta laiskaksi kun ei kävele, vaikka vanhemmat tietävät syyn tai sairauden taustalla.
Aika huonoa käytöstä eikä hävetä edes tietämättömyyttä, vaan huudellaan sitä kovempaa, mitä vähemmän ymmärretään.
Kyllä vanhemmat on usein aika pulassa ja yksin niitten ongelmiensa kanssa, eikä tiedä miten esim sen raivoavan lapsen kanssa pitäisi menetellä ja mikä määrä raivoamista on normaalia. Sitä kun usein sanotaan sieltä neuvolasta että lapset vaan kiukuttelee välillä, koittakaa nyt kestää. Jälkeenpäin jos diagnoosit tulee, on toki aivan selvää mistä ne raivarit johtui, mutta ennen sitä saatetaan elää vuosia epätietoisuudessa, että olenko vaan huono vanhempi vai onko lapsessa jotain poikkeavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Ymmärrän hyvin, miten tilanne on ajautunut tuohon jamaan. Lapsi alkanut vaatimaan, ja ensimmäiset 50 kertaa vanhemmat ovat jaksaneet kieltäytyä. Ja jaksaneet kuunnella tuntikausien raivareita. Sitten on tullut stoppi, ettei enää jaksa. Sitä tekee mitä tahansa, että elämä sujuu, lapsen saa täysi-ikäiseksi ja ulos ovesta.
Noin pahaa ei meillä koskaan ollut, mutta ymmärrän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella.
Voit käydä itse jututtamassa vaikka lääkäreitä ja ravitsemusterapeutteja näihin neuropsykiatrisen kirjoon liittyvien syömishäiriöiden osalta tai etsiä tietoa, lukea kirjallisuutta.
Mieti itse mikä on lapsen terveydelle parempi: antaa hänen kuihtua pois, nääntyä ja kuivua vai pitää syömistä yllä. Toki jos ruokavalio muuttuu liian yksipuoliseksi, niin ravitsemusterapeutti ja lääkäri ehdottomasti mukaan...tarvittaessa letkuruokinta (nenämahaletku tai peg nappi mahaan) mukaan ravinnon turvaamiseksi. Lapsi voi saada myös kuntoutusta syömiseen ja aistipuolen haasteet otettava huomioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Ymmärrän hyvin, miten tilanne on ajautunut tuohon jamaan. Lapsi alkanut vaatimaan, ja ensimmäiset 50 kertaa vanhemmat ovat jaksaneet kieltäytyä. Ja jaksaneet kuunnella tuntikausien raivareita. Sitten on tullut stoppi, ettei enää jaksa. Sitä tekee mitä tahansa, että elämä sujuu, lapsen saa täysi-ikäiseksi ja ulos ovesta.
Noin pahaa ei meillä koskaan ollut, mutta ymmärrän.
Eikä sekään muuten ole ihme, että nepsylasten vanhemmat eroaa keskivertoa useammin. Se on ihan ymmärrettävää, samoin kuin tuo, että vanhemmat vaan luovuttaa eikä jaksa. Se vaan valitettavasti yleensä johtaa entistä pahempiin ongelmiin pidemmän päälle. Tiedän esim lapsen, jolta ei pesty hampaita vuosiin kun lapsi ei suostunut, eikä vanhempien kyvyt ja voimavarat riittäneet taistella. Tämä lapsi pääsi onneksi laitoskuntoutukseen jossa alettiin opetella elämän perusasioita pikkuhiljaa. Tällaisia kuntoutuspaikkoja vaan on aika vähän tarjolla ja jonot on pitkät.
Nyt kun on keskustelua noista nepsyjen ruokailu-ongelmista, niin ajattelen että taas kerran, ennen kaikki oli paremmin. Ei ollut niitä koukuttavia hampparipaikkoja edes saatavilla sielläkään missä itse asuin, olin varmasti jo 10v kun sain jotain pikaruokaa. Hallaa tekeviä näkemiäni käytäntöjä on ainakin myös istuttaminen pöydässä niin kauan lautanen on tyhjä, ja pakottaminen maistamaan kaikkea. Näitä ei pitäisi tehdä kyllä kellekään lapselle. Mulla on selvää nepsyä, mutta kotona osattiin olla tekemättä mitään numeroa siitä syömisestä ja elämä oli tarpeeksi aktiivista että sai nälän oikeasti heräämään, niin ruokailuongelmilta muistaakseni aikalailla vältyttiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.
Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?
PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.
Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?
ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.
Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.
Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?
Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.
Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.
Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.
Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.
Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.
Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.
Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on.
Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.
Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.
Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.
Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan.
Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.
Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa.
Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.
Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.
Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.
Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa.
Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä.
Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.
Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.
No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).
Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella.
Voit käydä itse jututtamassa vaikka lääkäreitä ja ravitsemusterapeutteja näihin neuropsykiatrisen kirjoon liittyvien syömishäiriöiden osalta tai etsiä tietoa, lukea kirjallisuutta.
Mieti itse mikä on lapsen terveydelle parempi: antaa hänen kuihtua pois, nääntyä ja kuivua vai pitää syömistä yllä. Toki jos ruokavalio muuttuu liian yksipuoliseksi, niin ravitsemusterapeutti ja lääkäri ehdottomasti mukaan...tarvittaessa letkuruokinta (nenämahaletku tai peg nappi mahaan) mukaan ravinnon turvaamiseksi. Lapsi voi saada myös kuntoutusta syömiseen ja aistipuolen haasteet otettava huomioon.
Ongelma tuntuu olevan siinä vaiheessa, kun ei tiedetä, onko lapsi hankala vai onko lapsi sairas. (Käytän tässä selvyyden vuoksi ADHD:sta ja nepsykirjosta termiä "sairas".) Joillakin on hankala temperamentti, ja jos se vielä eroaa täysin vanhempien temperamentista, ongelmia varmasti tulee. Tutkimusten mukaan ihan normaalien lasten ollessa kyseessä aurinkoinen ja "helppo" lapsi saa paljon enemmän myönteistä huomiota vanhemmiltaan ja kaikilta muiltakin ihmisiltä kuin temperamentiltään "hankala", esimerkiksi helposti ärtyvä lapsi. Millaiset vaikutukset sillä on lapseen, sanotaan viisivuotiaaksi tullessa, jos on toisaalta aina suhtauduttu mukavasti, kehuttu ja hymyilty lapselle vs. on oltu pettyneitä lapsen nyrpeyteen, on moitittu ja on haukuttu. Ei ihme, jos normaali lapsikin on sitten viisivuotiaana "hankala", jos häntä on koko elämänsä ajan pidetty hankalana. Alkuperäinen lehtijuttu antaa viitteitä, että äidillä on mielenterveys- tai kommunikaatio-ongelmia ja että tyttären "ongelmakäytös" johtuu siitä (on mahdollista, että tytär käyttäytyy "ongelmallisesti" vain tuon äidin mielestä). Kuitenkin jutun perusteella saa vaikutelman siitä, että tässä tapauksessa kyse voi olla myös temperamenttien eroista ja siitä, että äiti ei yksinkertaisesti pidä tyttärestään. Lapsi on ehkä vauvana ollut "hankala", ja äiti on suhtautunut lapseen ei lapsen lähtökohdista (millainen lapsi on) vaan omista lähtökohdistaan (millainen äiti haluaisi lapsen olevan) käsin. Todennäköisesti lehtijutun lapsi on siis vain hankala eikä sairas (ADHD).
Jos lapsi on hankala, vaatii vanhemmilta huomattavan paljon selvittää, onko kyse vain hankaluudesta ja/tai perheen sisäisestä dynamiikasta vaiko sairaudesta. Hyvin erikoiselta kuulostaa sellainen autisminkirjon/PDA:n muoto, jossa raivotaan, jos ei saa Mäkkäristä ruokaa. Aiempina vuosikymmeninä (jolloin Mäkkäreitä tai vastaavia ei juuri edes ollut) tällainen syömästä kieltäytyvä lapsi olisi todennäköisesti todettu niin mielisairaaksi, että hänet olisi suljettu laitokseen.
Entisajan mielisairaalat eivät ole olleet mukavia paikkoja, eikä sellaiseen pidä mennä takaisin. Mutta jossain määrin entisaika on kuitenkin ollut selkeämpää: joko olet suhteellisen normaali ja elät ihmisten lailla ihmisten keskellä tai sitten sinut suljetaan laitokseen. Nykyään vaikuttaa olevan todella paljon tuollaisia välimuotoja, joissa ei pärjää ihmisten maailmassa mutta ei laiteta laitokseenkaan. Ei ihme, että vanhemmat ja muu lähipiiri ovat lujilla, myös sairaan lapsen sisarukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky äidit..
Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.
Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.
Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.Kahteen asiaan kiinnittäisin tässä huomiota. On hyvä, että lapsi oppii "maskaamaan" jos se "maskaaminen" on edellytys sille, että lapsi-nuori-aikuinen pystyy toimimaan yhteiskunnassa siinä määrin, kuin itsensä elättäminen vaatii. Se, että nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen ei tietenkään ole näiden lasten syy, mutta on liian yksioikoista sanoa, ettei se olisi heidän vanhempiensa syy. Jos jommallakummalla vanhemmalla tai näiden lähipiirillä on nepsypiirteitä, on suuri todennäköisyys, että lapsellakin niitä on. Näin ollen vanhemmat ovat ottaneet tietoisen riskin lisääntyessään. Jossain kohtaa tästä aiheesta aletaan varmastikin puhua enemmän, kun tietoisuus lisääntyy.
Tottakai yhteiskunnan etu on, että ihmiset yleensäkin käyttäytyvät rauhallisesti, hyvin, sivistyneesti jne. Nepsyillä se vie valtavasti voimavaroja.
Näitä sivuraiteelle joutuneita, ilman apua jääneitä on yhteiskunnasta syrjäytyneinä, laitoksissa ja vankiloissa. Enkä tarkoita, että kaikki edellämainitut olivat nepsyjä. Nepsy ihmisissä on yhtälailla korkeakouluttautuneita, mm lääkäreitä; on taiteilijoita, poliitikkoja jne. Millä vain elämänalueilla. Nepsyys ei poissulje älykkyyttä.
Esittämäsi ajatus vanhempien ottamasta tietoisesta riskistä, kuulostaa lisääntymisen oikeudesta ja se estämisestä. Ajatushan ei ole uusi. Ei ole kauankaan, kun ihmisroskasta ja sen lisääntymisestä puhuttiin täälläkin. Eräässä -ismissähän tuo tietyn laisen väestönosan lisääntyminen haluttiin/halutaan estää ja näyttää saavan kannatusta edelleen. Mitenköhän käy, jos arpa lankeaakin omalle kohdalle jostain muusta, kuin mahdollisesta perimästä johtuen. Tai jos ei omassa, niin puolison suvussa voikin aiheuttaja olla piilevänä tai piilotettuna. Aina ei voi olla varma paremmissakaan piireissä. ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen.
Puhut tärkeitä asioita. Yhteen asiaan pitää kuitenkin täsmentää: "ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen."
Ainoa tutkimuksin todistettu asia on, että autisminkirjo on äärimmäisen vahvasti periytyvää. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapausten raju lisääntyminen - eli nepsylasten suuri määrä verrattuna neurotyypillisiin lapsiin - johtuu viime kädessä siitä, että neurokirjolla olevat ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset ihmiset viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Onko näin, sitä pitäisi tutkia. Ja miksi on näin, sitäkin pitäisi tutkia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyky äidit..
Sitä ollaan taas maalla viisaita, kun merellä sattuu. Jo v. 1902 on lääketieteessä kuvailtu lapsia, joilla oli keskittymisvaikeuksia ja ylivilkkautta. ADHD diagnoosia ei silloin osattu antaa. Ei vielä pitkään aikaan. Ei ole montakaan vuosikymmentä siitä, kun kouluissakin opettajat näitä ns. *tottelemattomia* lapsia pahoinpitelivät mm. lyömällä karttakepillä sormille, ellei lapsi pystynyt istumaan pulpetissa suorana, hiljaa ja liikehtimättä. Kipu opetti maskaamaan, niitä jotka siihen pystyivät.
Jotkut (monet) nepsylapset maskaavat eli käyttävät valtavasti voimavarojaan, siihen, että jaksavat käyttäytyä oppimiensa odotusten mukaan. Heidän maailmassaan voi olla vain muutama, tai vain yksi ihminen, jonka seurassa lapsi pystyy illalla purkamaan päivän patoutuneet paineet. Älkää luulko, että yksikään näistä lapsista tai vanhemmista ei ilomielin luovuttaisi teille *hyville kasvattajille* ADHD:n tuomaa kuormaa.
Tuet ovat todella pienet, sikäli kun niitä saa. Jos niitä onnistuu saamaan, se on uuvuttavan ja usein monivuotisen taistelun tulos, alkaen avustajan saamisesta päiväkotiin, päättyen hovioikeuteen joskus yläasteella. Lapsi ehtii siinä jo teiniksi ilman mitään apuja. Vaatii vanhemmilta tietoa, taitoa, aikaa, hermoja taistelutahtoa, hyvän oikeusavustajan jne. saada lapselleen lakiin kirjoitettu subjektiivinen oikeus esim kouluavustajaan. Eikä sittenkään saa, kun se budjetti! Jos nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen, ei ole näiden lasten, tai heidän vanhempiensa syy. Jos oireilu on todellakin lisääntynyt, syy siihen pitäisi selvittää ja äkkiä. Tuskaisaa on kuulla lapsen kysyvän itkien, miksen voi olla niinkuin muut? Suru lapsen puolesta on raskas kantaa. Tämä ei todellakaan ole asia, jota teidän kannattaa kadehtia.Kahteen asiaan kiinnittäisin tässä huomiota. On hyvä, että lapsi oppii "maskaamaan" jos se "maskaaminen" on edellytys sille, että lapsi-nuori-aikuinen pystyy toimimaan yhteiskunnassa siinä määrin, kuin itsensä elättäminen vaatii. Se, että nepsylapsia on nykyään enemmän kuin ennen ei tietenkään ole näiden lasten syy, mutta on liian yksioikoista sanoa, ettei se olisi heidän vanhempiensa syy. Jos jommallakummalla vanhemmalla tai näiden lähipiirillä on nepsypiirteitä, on suuri todennäköisyys, että lapsellakin niitä on. Näin ollen vanhemmat ovat ottaneet tietoisen riskin lisääntyessään. Jossain kohtaa tästä aiheesta aletaan varmastikin puhua enemmän, kun tietoisuus lisääntyy.
Tottakai yhteiskunnan etu on, että ihmiset yleensäkin käyttäytyvät rauhallisesti, hyvin, sivistyneesti jne. Nepsyillä se vie valtavasti voimavaroja.
Näitä sivuraiteelle joutuneita, ilman apua jääneitä on yhteiskunnasta syrjäytyneinä, laitoksissa ja vankiloissa. Enkä tarkoita, että kaikki edellämainitut olivat nepsyjä. Nepsy ihmisissä on yhtälailla korkeakouluttautuneita, mm lääkäreitä; on taiteilijoita, poliitikkoja jne. Millä vain elämänalueilla. Nepsyys ei poissulje älykkyyttä.
Esittämäsi ajatus vanhempien ottamasta tietoisesta riskistä, kuulostaa lisääntymisen oikeudesta ja se estämisestä. Ajatushan ei ole uusi. Ei ole kauankaan, kun ihmisroskasta ja sen lisääntymisestä puhuttiin täälläkin. Eräässä -ismissähän tuo tietyn laisen väestönosan lisääntyminen haluttiin/halutaan estää ja näyttää saavan kannatusta edelleen. Mitenköhän käy, jos arpa lankeaakin omalle kohdalle jostain muusta, kuin mahdollisesta perimästä johtuen. Tai jos ei omassa, niin puolison suvussa voikin aiheuttaja olla piilevänä tai piilotettuna. Aina ei voi olla varma paremmissakaan piireissä. ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen.Puhut tärkeitä asioita. Yhteen asiaan pitää kuitenkin täsmentää: "ADHD:n syy ja syntykään ei ole tietääkseni tieteelle selkeä, vaan esim saasteilla ym. ympäristötekijöillä voi olla osansa asiassa. Sitä spekulaatiota tukee tämä tapausten raju lisääntyminen."
Ainoa tutkimuksin todistettu asia on, että autisminkirjo on äärimmäisen vahvasti periytyvää. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että tapausten raju lisääntyminen - eli nepsylasten suuri määrä verrattuna neurotyypillisiin lapsiin - johtuu viime kädessä siitä, että neurokirjolla olevat ihmiset ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset ihmiset viimeisen noin 30 vuoden aikana.
Onko näin, sitä pitäisi tutkia. Ja miksi on näin, sitäkin pitäisi tutkia.
Ei tämä tietenkään koko ilmiötä selitä, mutta kyllä voin tuttavapiirissä nähdä sellaista ilmiötä että nimenomaan nämä diagnoosia ja tukea vaille jääneet nepsy-naiset ovat usein valinneet/ päätyneet kotiäideiksi. Varmasti ainakin osittain juuri siksi kun opiskelut ja työelämä ovat heille luonnollisesti lähellä mahdotonta tehtävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No eikö tuollaisessa tilanteessa ole kaikille parasta, että lapsi ja äiti asuu erillään esim. kuukauden ja sen jälkeen katsotaan viikko kerrallaan tilannetta?
Veikkaan, että tuossa ei ole tippaakaan adhd kyseessä, vaan se, että lapsesta on huippuhauskaa rääkätä äitiä ja äitihän tanssii pillin mukaan. Kun tilanteen katkaisee kerrasta, tavatessa äiti muuttaa omat toimintamallinsa ja lapsen alkaessa häröillä, poistuu tilanteesta, niin kovapäisinkin älyää melko nopeasti, ettei homma enää kannata.
Loppujen lopuksi taitaa olla iha äidin asenteesta kiinni, millainen lapsi on. Kun ongelma, eli asenne poistuu, ongelma ratkeaa.
Minäkin ajattelen, että pohjasyy on äidin asenteessa. Mutta en ajattele, että lapsesta olisi mitenkään hauskaa kiduttaa äitiä. Ei yksikään lapsi halua tuollaiseen tilanteeseen. Ennemminkin asetelma on varmasti lapsestakin surullinen, vaikkei hän sitä ehkä osaakaan analysoida.
Lapsi haluaa aidon ihmissuhteen, jonka pysyvyyteen hän voi luottaa. Äiti taas pyrkii pakenemaan lasta ja muuttamaan ihmissuhteen hoitosuhteeksi. Kuten hän itsekin sanoo, kokee hän lapsen kanssa olon työksi, ja vielä rankemmaksi kuin oma palkkatyönsä. Lapsi kauhistuu ja yrittää entistä lujemmin hakea aitoa reaktiota.
Varmasti he tarvitsevat apua, mutta kaiken pitäisi alkaa vuorovaikutuksen vahvistamisesta. Työn tekevät ammattilaiset, mitä apua lapsi sitten tarvitseekin. Vanhemmat elävät arkea.
Oletko joku neuropsykiatri vai miten kuvittelet, että sillä, mitä sinä ajattelet, on mitään tekemistä todellisuuden kansss.
Voit googlata vaikka maskaamisen ja PDA:n ensiksi.
Huomaa, ettei osalla kirjoittajista ole mitään kokemusta nepsy-lapsista tai yleensäkään vaativamman lapsen vanhempana olemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Järkyttävää, että äiti olisi valmis syöttämään lapselleen lääkkeitä, vaikka lääkäreiden mukaan tarvetta ei ole.
Lääkärit eivät elä arkea sen lapsen kanssa. Lääkärit näkevät lasta ehkä tunnin vuodessa, joten he eivät välttämättä tiedä sen paremmin.
Tyttöjen neurokirjon ongelmat ovat alitunnistettuja, alidiagnosoituja, alikuntoutettuja ja alilääkittyjä. Tytöillä on tyypillistä, että vilkkaus ei ole niin häiritsevää.
Nämä ongelmat voivat sitten teini-iässä näkyä masennuksena, ahdistuksena, itsetuhoisuutena, syömishäiriöinä. Niiden hoito on vaikeaa, kun taustalla näkyvää neurokirjon haastetta ei tunnisteta. Eli sekundaaristen oireiden hoito ei poisto sitä varsinaista aiheuttajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.
Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.
Nyt poika on jo aikuinen.
Tarrat ja tavaroiden takavarikoiminen eivät tepsi kaikkiin lapsiin. Usein on tarve käyttää myös muita keinoja. Ongelma on vaan se, että ne muut keinot eivät ole sosiaalisesti hyväksyttyjä nyky-yhteiskunnassa. Ilmapiiri on tässä mielessä muuttunut rajusti ihan viimeisten 10 vuoden aikanakin.
PDA-tyyppisille lapselle noita tarroista ja palkkioista tulee vaatimus ja ne kääntyvät itseään vastaan. Vanhemman rooli ei todellakaan ole helppo, koska asiantuntijat ja varsinkin koulu neuvovat ja käyttävät täysin vääriä metodeja PDA-tyyppisiin lapsiin: palkinnot, rangaistukset, pakottaminen, nurkkaan ajaminen, häpäisy jne.
Tiedätkö mitä. Ne laiskat vanhemmat onnjossain muualla. Nepsylapsen kasvsttaminen se vasta työlästä on. Usein vaatii lisäkoulutusta ja kurssitusta, koska ne tavalliset kasvatuskeinot eivät tepsi. Helppoa se tavan muksulle on pitää " kuria". Johdonmuksisesti kasvattaa, palkitsee ja myös sruraamuksia tulee. Se on helppoa, nutta vaatii myös viitseliäisyttä. Ilman lisäkoulutusta, jurssitusta, kirjojen lukemista jne ei puolestaan selviäisi kunnialla autisminkiron lapsen kanssa. Laiskoiksi ei viitsi nepsylasten vanhempia haukkua...