Äiti ei pistä tytärtään kuriin joten haluaa adhd diagnoosin hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne joilla on epäilty adhd tms. Tai diagnosoitu.

Kokeilkaapa käydä lapsen kanssa hermostotestauksessa. Monet primitiivirefleksit jää päälle, mitkä pitäisi iän myötä sammua. Neuvolassa testataan että ne tulevat päälle, mutta ei sitä että ne sammuvat. Niitä voidaan sitten sammuttaa, koska vaikuttavat suoraan lapsen käyttäytymiseen, keskittymiseen, lukemisen ymmärtämiseen tai sen oppimiseen ja niin moneen asiaan.

Googlatkaa primitiivirefleksit. Auttaa monelle eikä mitään adhd lääkkeitä tarvita.

Mitä ihmettä? Kyllä ainakin meidän kolmelta muksulta on tutkittu neuvolassa, sammuvatko varhaisheijasteet, ja kirjattu asia neuvolakorttiinkin. Jos ne eivät sammu normaalissa ajassa, voi olla syytä epäillä kehitysvammaisuutta.

Hieman kuulostaa vuorikristallihoidolta tämä touhu.

Mun lapsella ei sammunut edes moro-heijaste, mutta ei sille mitään tehty.

Lapsella on hankalat aistisäätelyongelmat, mutta niistä todettiin, että päiväkoti kuntouttaa. No ei kuntouttanut. Nyt koulu sitten kuntouttaa. Hyvä, että ovat monitaitajia nämä opet ja reksit.

[Tämä kommentti on täysin sarkastinen uupuneen äidin kommentti; apua ei siis saa.]

Suomen koululääketiede ei tunne heijasteiden sammumattomuutta. Minulle ei ole osattu selittää, misksi niitä neuvolassa sitten tutkittiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu todistaa taas aiemman havainnon todeksi: te nepsyt ja nepsyjen kannattajajoukot usein vaikutatte kylmiltä ja itsekkäiltä, jopa julmilta niitä kohtaan jotka eivät jaa näkemyksiänne. Todella ahdistavaa lukea näitä kommentteja. Tuo ainainen marina kuinka muiden elämä on mielestänne niin helppoa, että voisivat suurinpiirtein vaikka lakata hengittämästä että teillä ja huonosti käyttäytyvillä lapsillanne olisi helpompaa. Ettei teidän tarvitsisi edes yrittää.

Ikävä kyllä joudun olemaan samaa mieltä tämän kirjoittajan kanssa. Joka ikisellä ihmisellä on elämänsä aikana vaikeuksia, ja joka ikisen ihmisen pitää viime kädessä hoitaa itse omat asiansa. Se, että syyttelee muita - vaikka sitten ymmärtämättömyydestä - ei auta pätkääkään itse asiassa.

Yksilöitä tulee kunnioittaa ja apua tarjota vaikeuksiin, mutta fakta on se, että yhteiskuntaa - jossa meillä asuu n. 5,5 miljoonaa ihmistä - ei voida järjestää kokonaisuudessaan minkään vähemmistön tarpeiden mukaiseksi. Se on ikävää, mutta niin se on. On pieniä saarekkeita, siellä täällä - pienimpänä yksikkönä perhe - joissa olosuhteet voidaan muokata niin, että erilaiset ihmiset pärjäävät. Mutta koko yhteiskunta pitää järjestää tarkoituksenmukaisesti, niin, että se pystyy toimimaan.

Haluaisin kuulla sellaiselta ADHD:sta kärsivältä ihmiseltä, joka on tuskastunut neurotyypillisten käytökseen ja "vaatimuksiin", mitä nuo vaatimukset konkreettisesti ovat. Miten neurotyypilliset tekevät nepsyjen elämän vaikeaksi?

Ja millä tavoin neurotyypillisten ihmisten - yksilöiden, viranomaisten, työnantajien, oppilaitosten työntekijöiden, opettajien, lastenhoitajien, kaikkien - pitäisi toimia, jotta nepsyllä olisi helpompaa?

Ei pidä valittaa, jos ei pysty sanomaan, miten asiat pitäisi tehdä toisin ja paremmin. Uskon, että hyvin moni - itseni mukaan lukien - käyttäytyisin ja toimisin paremmin, jos vain tietäisin miten. Se, että syytellään muita ja kuvitellaan, että kaikilla muilla on helpompaa kuin itsellä, saa ainakin minulla vain niskakarvat pystyyn ja puolustusasenteen heräämään.

Ja mistä ylipäätään tietää kuka on ns. neuronormaali ja kuka ei, kun kaikki ei näistä asioista huutele jokaiselle vastaantulijalle. Silti ihmisiä erotellaan kahteen eri leiriin tuntematta taustoja lainkaan, ja tuota erottelua tekevät nimenomaan nepsyiksi itsensä tai jonkun läheisensä kokevat. Minusta tuollainen suhtautuminen on ihmisyydestä vieraantunutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen muutaman kerran ollut tilanteessa että lapsi on ollut ihan jonkun muun syyn takia vastaanotolla ja lapsi on itse siinä kertonut että kun hänellä on se ADHD ja autismia ym. niin siksi voin olla hankala tms.

Missään ei kuitenkaan lue potilaskertomuksissa että diagnoosia olisi koskaan tehty tai edes tutkittu, mutta on käynyt ilmi että vanhemmat ovat lapselle näin sanoneet ja lapsi uskoo siihen itsekkin ja kertoilee näin sitten muille.

Herää vain kysymys mikä on vanhempien vaikutin näissä tilanteissa?

Anteeksi mitä? Miten näin edes voi nykyään ajatella? Kaikki disgnoosit kun eivät näy varsinkaan eri järedtelmissä tai ne pitää etikseen etsiä. Varsinkin autismin osalta on tärkeää, että hoito/kuntoutuskäynnillä siitä tiedetään. Lapselle on hyvä, että hän tietää nämä nimet omille haasteilleen. Meillä ainakin lapsi on itsekin vastinut tietää nimen sille, mikä häntä vaivaa ja miksi hänellä on vaikeaa tai toimii niin kuin toimii. On tärkeää myös hoitavan henkilön ymmärtää tietyssä tilanteessa onko kyse ylikuormituksesta vai käytöshäiriöstä, kiulusta kun ovat eri asioita.

Hoitohenkilöstö etsii tietoja juurikin siksi että ymmärtäisi potilasta paremmin. Etenkin lasta. Nyky potilastietojärjestelmä näyttää hoitohenkilökunnalle kaikki potilaan käynnit niin lääkärin, hoitajan, neuvolan tms. vastaanotoilla olipa käynnit missä päin tahansa Suomea tai missä tahansa yksityisellä sektorilla. Tiedonsaanti ei ole ongelma.

Koska neuropsykologiset ongelmat ovat hyvin laajakirjoisia ja tutkimukset kattavia olisi hyvä että asioista on saatu täysi varmuus ja diagnoosi eikä niin että mutu-tuntuman perusteella asioista kerrotaan lapselle. Niinkin on käynyt että lapset ovat olleet varmoja nepsy oireistaan mutta diagnoosi onkin ollut eri. Tästä lapsi hämmentyy entisestään.

Ei näytä. Kaikilla ei ole sallittu tietojen välistystä ja kaikki ei ole tiedoissa.

Esim. jollain voi olla lapsena tutkittu ja diagnosoitu ADHD tai MBD, ja sitä ei näy missään. Psykan tiedot eivät välttämättä näy muilla. Yksityiset ei näy, ei näy YTHS:n käynnit. Ei näy yksityisten nepsytalojen, kuten ProNeuronin tai Coronarian lausunnot jne.

Lisäksi osa diagnooseista on määräaikaisia ja sitten ne poistuvat.

Sama tuli mieleen juttua lukiessa. Pikkutyttö on päästetty perheen pomoksi. Kunnon kuri ja rajat, niitä tuo lapsi tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

Minulla samanlainen poika, kaikki siirtymät oli yhtä helvettiä, raivokohtaukset rajuja, mikään ei mennyt perille, ei uhkaus, kiristys tai lahojominen. Nyt on jo aikuinen työssäkäyvä, edelleen hänellä välillä outoja raivokohtauksia minua kohtaan, muutoin vaikuttaa melko fiksulta. Olen ajatellut, että joku autismi tai adhd hänellä on. Harmittaa, kun äitiys oli niin hankalaa tuon kanssa etten harkinnut hetkeäkään lisälapsia. Onnenhetket ja tasapainoinen perhe-elämä oli satunnaista.

Miten sinun poikasi pärjää tällä hetkellä?

Juuri nyt poika pärjää hyvin, mutta hän on edelleen impulsiivinen ja ailahtelevainen, ja nämä ovat hänen huonoimmat piirteensä sen ohella, ettei hän kunnioita sääntöjä. Tunnollisuus-akseli hänellä on hyvin matala. 

Ei hän saa enää raivokohtauksia, mutta voi minulle ärsyyntyä. Muiden ihmisten kanssa hän on aina pärjännyt hyvin, koska hänellä on hyvät vuorovaikutus- ja itseilmaisutaidot. Harrastaa ja ymmärtää fysiikkaa ja astrofysiikkaa. Opiskelualana on tietotekniikka.

Itse hän ajattelee olevansa asperger, mikä taas on ristiriidassa tuon ihmisten kanssa hyvin toimeentulemisen kanssa. Minä olen uskonut hänen olevan adhd, mutta toisaalta, hän ei ole levoton. Mies ja veli ajattelevat hänen olevan bipo, mutta diagnoosia hänelle ei ole annettu, vaikka muutamaan kertaan tutkittu. Tässä ketjussa on ehdotettu narsistia ja sosiopaattia, joihin kaikkiin istuu muutama piirre, mutta ei riittävästi piirteitä diagnoosiin asti. 

Kyllä meillä paljon onnenhetkiä oli, mutta ainahan niitä varjosti tietoa siitä, että tilanteet voivat salamannopeasti muuttua. 

Asperger voi myös olla sosiaalinen, vuorovaikutus normaalia ja voi myös maskata. Voi tarvita yksinoloa sosiaalisuuden vastapainoksi.

Autismin ja aspergerin diagnostisissa kriteereissä on listattu tuo vuorovaikutuksen poikkeavuus ja mm. ihan katsekontaktin puute. Oman autistisilla piirteillä olevan poikani diagnoosi kaatui katsekontaktiin. Se tosin oli huijausta, koska katsoi puhuja suuhun. Hänen päiväkodistaan ei päässyt ulos, tai aamulla sisään, ilman että kätteli ja katsoi "silmiin". Opeteltiin katsomaan sitten suuhun. Mutta tähän kaatui sitten diagnoosi, ymmärrys, tuki ja kuntoutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.

Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.

Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.

No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).

Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella. 

Voit käydä itse jututtamassa vaikka lääkäreitä ja ravitsemusterapeutteja näihin neuropsykiatrisen kirjoon liittyvien syömishäiriöiden osalta tai etsiä tietoa, lukea kirjallisuutta.

Mieti itse mikä on lapsen terveydelle parempi: antaa hänen kuihtua pois, nääntyä ja kuivua vai pitää syömistä yllä. Toki jos ruokavalio muuttuu liian yksipuoliseksi, niin ravitsemusterapeutti ja lääkäri ehdottomasti mukaan...tarvittaessa letkuruokinta (nenämahaletku tai peg nappi mahaan) mukaan ravinnon turvaamiseksi. Lapsi voi saada myös kuntoutusta syömiseen ja aistipuolen haasteet otettava huomioon.

On se kumma, että me aiemmat sukupolvet olemme jääneet henkiin. Oltiin sen verran fiksuja, että syötiin mitä tarjottiin, muuten olisi kuoltu pois. Palvelu ei niin sanotusti pelannut. Pois lukien vaikeasti vammaiset lapset, joihin en nepsyjä lue. 

Ei, teistä jäi henkiin vain ne, jotka jäi henkiin. Niitäkin oli, jotka eivät jääneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Samalla lapsella voi olla sekä ADHD että huono käytöstä, tai vaikka uhmakkuushäiriö.

Omalla alakouluikäisellä pojallani on todella selkeä ADHD, mutta hän usein käyttäytyy myös tahallaan huonosti. Hän hakee jatkuvasti rajoja ja on valmis ylittämään ne. Hakee myös tunnepuolella äärikokemuksia, ja kauhulla odotan teiniikää.

Itse olen todella kovilla, koska nyt mukaan on tullut väkivalta ja sillä uhkailu minua kohtaan. Apua on todella hankala saada, mutta en silti anna lapselle periksi. Hänenkin lempiruokiaan tehdään välillä, mutta lähes päivittäin on vääntötilanteita ja uhkailua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ADHD-lääkkeiden teho häviää muutamassa vuodessa ja sitten ollaankin entistä pahemmissa ongelmissa.

En ole törmännyt tällaiseen "tietoon" aiemmin. Toki toleranssi voi kasvaa, mutta ei se teho minnekään häviä. Ei pitäisi jakaa tällaista mututietoa, jota ei lääkäritkään allekirjoita. Adhd-lääke on (yleensä) joka tapauksessa lyhytaikainen ja vaikuttaa joitakin tunteja.

Toleranssi voi kasvaa, lääke voi lakara vaikuttamasta, lapsi voi kasvaa (paino nousee, aivot kehittyy). Kyllä lääkevaihdot ovat hyvin yleisiä adhd-lapsilla ja -nuorilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Apua! Kaksivaihtoehtoa eli PERHEterapia yhdessä TAI ero! Melkein kallistuisin heti eroon, mutta sääliksi käy lasta, kun noin vinoon kasvaa.

Tai seurustelusuhde, jossa asutaan erillään.

Jos lapsi myös isänsä luona, niin silloin vuoroviikoin voi tapailla ja treffailla ilman lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Meillä ADHD-lääkitys vei lapsen ruokahalun kokonaan pois. Ei käytännössä pystynyt syömään kananugetteja ja Mama-kananuudelia. Koska vaihtoehdot olivat syömättömyys, siitä tulleet huonot olo ja oksentaminen, lapsi sai aika pitkälle mennä sen mukaan, mitä pystyi syömään. Joskus (lähinnä päivällä) haettiin sitä, mitä pystyi syömään. Ravintoköyhä ruoka on parempaa kuin ei ruokaa ollenkaan.

Kyseinen lapsi on huippuälykäs, joten ei ainakaan häntä ole tyhmentänyt merkittävästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää tuo diagnoosien metsästys. Ehkä vanhemmat jotenkin kokevat, etteivät olekaan epäonnistuneita kasvatuksessa, kun lapsi saa diagnoosin. Lisäksi joitakin se tilille tuleva ylimääräinen raha motivoi. 

Lapsi on se joka diagnoosista tulevaisuudessa kärsii. Parikin seikkaa tiedossa, mutta en viitsi tässä avata. Ja olen aivan varma, että lääkkeillä on sivuvaikutuksia, joista puhutaan vuosien päästä. Kaikilla lääkkeillä on, aina, enemmän tai vähemmän.

Toki on tapauksia, joissa diagnoosi on paikallaan, mutta useimmissa tapauksissa vanhemmat ovat vaan niin kädettömiä kasvattajia, aivan liian nössöjä.

Järkyttävää on kyseenalaistaa miksi diagnoosi tarvitaan! Kerran eräs hoitaja kysyi, että mihin tarvitsette diagnoosia? Ssnoin, että siihen, että lapsi saa riittävän avun ja tuen kouluun kuin muutenkin tarvittavat kuntoutukset ja siihen, että myös terveydenhuollossa ymmärtetään haasteet oikein, vältytään väärinymmärryksiltä ja väärältä hoidolta, mitkä kuluttavat vain yhteiskunnan resursseja.

Turha sanoa, että diagnoosia ei tarvita, jotta kouluun saisi muutenkin tarvittavan tuen. Ei miuten saa, sillä riittämättömistä resursseista eli tarpeeksi vahvasta tuesta taistelee liian moni lapsi.

Lapselle itselleen myös tärkeää ymmärtää omat haasteensa ja miksi näin on.

Jos ja kun itse sairastut ja haet lääkäriltä tutkimuksia ja apua (usein tarvittavaa hoitoa ei saa ilman diagnoosia), niin haluatko, että sinulle huudellaan kuinka järkyttävää on tuo sinun diagnoosin metsästys ja toivotaan, että kärsit hiljaa sairauden, vaivojen kanssa etkä saa niihin tarvittavaa hoitoa tai apua. Mietipä uudelleen?

...riittämättömät resurssit, kun tarpeeksi vahvasta tuesta taistelee liian moni lapsi...

Kyllä vaikuttaa siltä, että inkluusio täytyy lopettaa. Jos aiemmin apukoulussa oli x määrä oppilaita (oletan, että kuitenkin 4-10 per luokka) ja heitä kohden yksi tai kaksi koulutettua erityisopettajaa, tällöin suhdeluku oli n. 2-5 oppilasta/opettaja.

Nyt ollaan tilanteessa, jossa "tavallisessa koululuokassa" voi olla jopa 10 nepsylasta, joista jokainen tarvitsisi sen oman avustajan. Joita ei ole. Ja vaikka olisikin, ne luokan muut 10-15 "normaalia" oppilasta kärsivät kuitenkin tilanteesta. Vaikka ne 10 nepsylasta eivät olisikaan häiriköitä, vaikuttaa se, että osa ei ole "tavallisia" joka tapauksessa luokan sisäisiin sosiaalisiin suhteisiin. Samalla ollaan suhdeluvussa 1 oppilas/1 ohjaaja, pahimmillaan.

Eikö nyt voitaisi tajuta, että jos lapsi tarvitsee mitä tahansa apua koulunkäyntinsä ja/tai käytöksensä kanssa, nämä apua tarvitsevat pitää poistaa tavalliselta luokalta niin, että normilapset saisivat täysimääräisenä sen opetuksen, joka heille lain mukaan kuuluu, ja että nepsylapset saisivat kaiken sen tuen, jonka he tarvitsevat.

Näille normilapsille on yksityiskouluja, kuten SYK, jonne heidän pitää hakea. Jos lapsesi ei päässyt sinne, niin harmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Ymmärrän hyvin, miten tilanne on ajautunut tuohon jamaan. Lapsi alkanut vaatimaan, ja ensimmäiset 50 kertaa vanhemmat ovat jaksaneet kieltäytyä. Ja jaksaneet kuunnella tuntikausien raivareita. Sitten on tullut stoppi, ettei enää jaksa. Sitä tekee mitä tahansa, että elämä sujuu, lapsen saa täysi-ikäiseksi ja ulos ovesta.

Noin pahaa ei meillä koskaan ollut, mutta ymmärrän.

Eikä sekään muuten ole ihme, että nepsylasten vanhemmat eroaa keskivertoa useammin. Se on ihan ymmärrettävää, samoin kuin tuo, että vanhemmat vaan luovuttaa eikä jaksa. Se vaan valitettavasti yleensä johtaa entistä pahempiin ongelmiin pidemmän päälle. Tiedän esim lapsen, jolta ei pesty hampaita vuosiin kun lapsi ei suostunut, eikä vanhempien kyvyt ja voimavarat riittäneet taistella. Tämä lapsi pääsi onneksi laitoskuntoutukseen jossa alettiin opetella elämän perusasioita pikkuhiljaa. Tällaisia kuntoutuspaikkoja vaan on aika vähän tarjolla ja jonot on pitkät.

No siinä saattaa olla vaikka vanhemmalla töissä joku tärkeä tilanne, ja vaikka varoituksia alla poissaoloista ja lasten hoitamisesta. Että silloin ei just seuraavana päivänä ole mahdollista jäädä hoitamaan sitä erityislasta kotiin, vaan on helpompi hakea sille ne ranskalaiset ja mahdollistaa seuraavan päivän koulu- ja työpäivän onnistuminen.

Jos tuollaisessa ei ole elänyt, niin ei onnistu helpolla. Lasta ei voi väkisin syöttää, ei siellä laitoskuntoutuksessakaan kukaan syötä sille lapselle mitään väkisin.

Ja tiijätkö, näitä vastaavia on aikuisissakin. Aikuiselle vaan on ihan ok syödä joka päivä just sitä, mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu todistaa taas aiemman havainnon todeksi: te nepsyt ja nepsyjen kannattajajoukot usein vaikutatte kylmiltä ja itsekkäiltä, jopa julmilta niitä kohtaan jotka eivät jaa näkemyksiänne. Todella ahdistavaa lukea näitä kommentteja. Tuo ainainen marina kuinka muiden elämä on mielestänne niin helppoa, että voisivat suurinpiirtein vaikka lakata hengittämästä että teillä ja huonosti käyttäytyvillä lapsillanne olisi helpompaa. Ettei teidän tarvitsisi edes yrittää.

Tämä kommentti taas todistaa ennakkoluulot ja siksi niiltä puolustaudutaan. Mielestäni ketjussa suurin osa on yrittänyt selittää millaisia vaikeuksia voi olla ja miten niihin on yritetty suhtautua. Ja aina vaan tulee näitä kommentteja, joissa naljaillaan kuinka ei edes yritetä. Voin kyllä sanoa, että kun on kaksi lasta, joista toinen on ns. neuronormaali niin on kyllä hänen kasvatuksensa ollut helppoa. Kun sain itse lääkityksen ja sain kokea millaista opiskelu ja työnteko on ns. normaaleilla niin voin sanoa, että olo oli jopa petetty, koska asiat tuntuivat niiin paljon helpommilta. Niin se vaan menee, että pahimmillaan adhd vaikuttaa joka ikiseen osa-alueeseen eikä todellakaan aina hyvällä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö muilla voisi olla hankaluuksia.

Kuten tästäkin ketjusta huomaa, nepsyt ja heidän vanhempansa joutuvat kuulemaan vuodesta toiseen olevansa laiskoja, tyhmiä, vastuun siirtäjiä jne jne, vaikka usein juuri he yrittävätkin!

Tai sitten pinnistelee ne hetket, kun ei ole äidin kanssa. Äiti on turvallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Järkyttävää, että äiti olisi valmis syöttämään lapselleen lääkkeitä, vaikka lääkäreiden mukaan tarvetta ei ole.

Lääkärit eivät elä arkea sen lapsen kanssa. Lääkärit näkevät lasta ehkä tunnin vuodessa, joten he eivät välttämättä tiedä sen paremmin.

Tyttöjen neurokirjon ongelmat ovat alitunnistettuja, alidiagnosoituja, alikuntoutettuja ja alilääkittyjä. Tytöillä on tyypillistä, että vilkkaus ei ole niin häiritsevää.

Nämä ongelmat voivat sitten teini-iässä näkyä masennuksena, ahdistuksena, itsetuhoisuutena, syömishäiriöinä. Niiden hoito on vaikeaa, kun taustalla näkyvää neurokirjon haastetta ei tunnisteta. Eli sekundaaristen oireiden hoito ei poisto sitä varsinaista aiheuttajaa.

Toisin sanoen, kun nyt puhutaan paljon nuorten mielenterveysongelmista, taustalla saattaakin olla autisminkirjo?

Onko niin, että nykyisten lasten ja teini-ikäisten vanhemmat ovat itsekin diagnosoimattomia nepsyjä?

Merkitseekö tämä sitä, että 1990-luvun alussa juuri nepsyt ovat lisääntyneet enemmän kuin neurotyypilliset?

Tuskin kukaan on lisääntynyt muita enempää.

Neurokirjoja on aina ollut, mutta nykykoulu vaatimuksineen, yläkoulu ja lukio ovat sellaisia, että nepsyt varsinkaan eivät pärjää.

Menneet ikäpolvet ovat menneet pärjäämällä ja kieltämällä asioita. Erilaisuus on ollut häpeä ja on kärsitty vaan hiljaa. Tämä näkyy masennuksena ja työuupumuksena.

Totta on varmasti sekin, että vilkkaimmat neurokirjon lapset ovat monesti joutuneet onnettomuuksiin ja varsinkin pojilla kuolleisuus on ollut isompaa. Osa päätynyt vankiloihin. 

Suorittavampi työ ja fyysisyys töistä on jäänyt vähemmälle, joten ei ole helppa vaan alkaa työmieheksi isän jalan jäljissä tai päästä muuten tehtaalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu todistaa taas aiemman havainnon todeksi: te nepsyt ja nepsyjen kannattajajoukot usein vaikutatte kylmiltä ja itsekkäiltä, jopa julmilta niitä kohtaan jotka eivät jaa näkemyksiänne. Todella ahdistavaa lukea näitä kommentteja. Tuo ainainen marina kuinka muiden elämä on mielestänne niin helppoa, että voisivat suurinpiirtein vaikka lakata hengittämästä että teillä ja huonosti käyttäytyvillä lapsillanne olisi helpompaa. Ettei teidän tarvitsisi edes yrittää.

Tämä kommentti taas todistaa ennakkoluulot ja siksi niiltä puolustaudutaan. Mielestäni ketjussa suurin osa on yrittänyt selittää millaisia vaikeuksia voi olla ja miten niihin on yritetty suhtautua. Ja aina vaan tulee näitä kommentteja, joissa naljaillaan kuinka ei edes yritetä. Voin kyllä sanoa, että kun on kaksi lasta, joista toinen on ns. neuronormaali niin on kyllä hänen kasvatuksensa ollut helppoa. Kun sain itse lääkityksen ja sain kokea millaista opiskelu ja työnteko on ns. normaaleilla niin voin sanoa, että olo oli jopa petetty, koska asiat tuntuivat niiin paljon helpommilta. Niin se vaan menee, että pahimmillaan adhd vaikuttaa joka ikiseen osa-alueeseen eikä todellakaan aina hyvällä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö muilla voisi olla hankaluuksia.

Kuten tästäkin ketjusta huomaa, nepsyt ja heidän vanhempansa joutuvat kuulemaan vuodesta toiseen olevansa laiskoja, tyhmiä, vastuun siirtäjiä jne jne, vaikka usein juuri he yrittävätkin!

Vähän ohiksena vastaava esimerkki kun itse sain taisteltua itseni viiden tunnin iltatyöhön, kahdeksan tunnin aamutyöstä (yhteiskunnan ihanne), niin olin kyllä silleen että ompa muuten kiva olla virkeänä töissä ensimmäistä kertaa tälleen kolmekymppisenä! Olisi hyvä diagnosoida tällaset ADHDt kuten minä, kävi aika lähellä nimittäin niiden aamutöiden takia etten suistunut koko työelämästä tämän takia, olisi helpompi joustaa ajoissa kun yrittää sitten korjata vaurioitunutta työnsä menettäneen mieltä ja itsetuntoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut tuota juttua, tulin vain sanomaan, ettei kaikkia lapsia niin vain kuriin laiteta. Minulla oli tällainen poika. Jouduin opettamaan 3-vuotiaallle pikkuveljelle, että jos äiti käskee, niin tule istumaan isonveljen jalkojen päälle. Hän istui, ettei poika päässyt potkimaan ja minä pidin ylävartalosta kiinni.

Raivokohtausten ulkopuolella hän oli oikea enkeli.

Kokeilin vuosien aikana kaiken. Ihan kaiken tarroista, positiivisesta palautteesta siihen, että kaikki tavarat takavarikoitiin. Kaikki kielteinen pakaute lisäsi uhmaa ja taistelutahtia, mistään positiivisesta ei ollut mitään hyötyä.

Nyt poika on jo aikuinen.

Tarrat ja tavaroiden takavarikoiminen eivät tepsi kaikkiin lapsiin. Usein on tarve käyttää myös muita keinoja. Ongelma on vaan se, että ne muut keinot eivät ole sosiaalisesti hyväksyttyjä nyky-yhteiskunnassa. Ilmapiiri on tässä mielessä muuttunut rajusti ihan viimeisten 10 vuoden aikanakin.

PDA-tyyppisille lapselle noita tarroista ja palkkioista tulee vaatimus ja ne kääntyvät itseään vastaan. Vanhemman rooli ei todellakaan ole helppo, koska asiantuntijat ja varsinkin koulu neuvovat ja käyttävät täysin vääriä metodeja PDA-tyyppisiin lapsiin: palkinnot, rangaistukset, pakottaminen, nurkkaan ajaminen, häpäisy jne.

Nurkkaan ajaminen ja häpäisy eivät kyllä ole olleet minkään suunnan kasvatusmetodeja enää vuosikymmeniin.

Nykykouluissa ainakin vahvasti edelleen käytössä, mm. erilaiset julksiet miinus- ja pluslistat per oppilas. 

Nurkkaan ajaminen on sitä, että lapsella ei ole vaihtoehtoja, vaan hän on pakene tai taistele -tilassa. Moni sitten pakeneekin eli ei mene kouluun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

PDA on näköjään tulossa muotiin. Onhan tässä jo käyty läpi kaikki mahdollinen kristallilapsista adhd:en ja autismin kirjoon.

Miksi kommentoit ja huutelet, jos et edes ymmärrä, mitä kommentoit tai mistä on kyse?

PDA:n katsotaan kuuluvan osaksi autismia autismin alatyyppi.

Monesti ADHD voi olla myös rinakkaisdiagnoosi esim. epilepsian tai autisminkirjon kanssa. Esim. Käypähoito suosittelee, että herkästi kaikki epilepsiaa sairastavat lapset seulotaan ADHD:n osalta. Olisiko sinusta OK jättää nämä lapset ongelmien kanssa yksin ilman tukea, hoitoa ja diagnoosia. Sillä olisi suuret vaikutukset niin lapsen hyvinvointiiin kuin koulunkäyntiin?

ADHD ja autismi kuuluvat neuurokirjon/neurokehityksen häiriöihin. Niihin kuuluvat myös Tourette, kehitykselliset kielihäiriöt, oppimishäiriöt, OCD jne.

Mitä sairauksia, kehityksellisiä häiiöitä jne saa sinun mielestäsi sitten diagnosoida tai mistä saa puhua, jotta ne eivät ole halventavasti "muodissa". On vain hyvä asia, että näistä puhutaan julkisuudessa ja täälläkin...auttaa lisäämään ymmärtystä. Näinhän on toimittu pitkään myös vaikka Ms-taudinkin kohdalla, mutta ei siitä huudella, että se on muodissa.

Miten kuvittelet, että ymmärrystä lisää tuollaiset artikkelin kaltaiset jutut, joissa syyllinen on lähinnä äiti ja hänen asenteensa?

Jos lapsella ei ole missään muualla mitään ongelmia kuin äitinsä kanssa, niin kyseessä ei luultavasti ole muu kuin ongelmia äidin kanssa.

Yleensä nuo lapset käyttävät poikkeavasti muuallakin, eivät vain yhden ihmisen kanssa. Mutta kun itse ollaan kädettömiä, niin diagnoosi on saatava.

Silloin se vika on sun ymmärryksessä, jos lähdet syyllistämään äitiä ja hänen asennettaan.

Artikkelin lapsi on tyttö. Sinun mielikuvasi siitä, että tuo poikkeava käytös näkyisi muidenkin kuin läheisten seurassa perustuu poikien oirekuvaan. Tytöt maskaavat huomattavasti enemmän, mikä on yksi niistä syistä, miksi nää jutut on tytöillä alidiagnosoituja. Toki se, että diagnostiikka muutenkin perustuu vain poikien oirekuvaan.

Jätin mukaan tytöllä on todettu lievä adhd, ei tarvitse lääkitystä. Jutussa myös käy ilmi, että äidin pitää palkata lapsenvahti kun puolisolla on omia menoja. Tämä jo kertoo siitä, ettei äiti osaa olla lapsensa kanssa. Jos puolison poissaollessa tarvitaan apua, jonka kanssa lapsi on ilmeisesti kunnolla. Ja sen puolison kanssa.

Lapsen ylivallasta kertoo myös tämä:"Sarin mukaan Lilja syö hyvin valikoivasti ja saa siksi usein eri ruokaa kuin aikuiset". Lapsi tietää, että aikuiset antavat periksi.

Nyt ovat kuntoutuksessa, jonka ansiosta raivarit ovat vähentyneet. Kyseessä on luultavasti kuntoutus myös vanhemmille ja vanhemmuudesta.

Puolisoni lapsella on diagnosoitu adhd, ja lääkityskin on. 

Tavattiin pari vuotta sitten, ja tänä aikana olen huomannut kuka määrää siinä talossa. Lapselle kelpaa ainoastaan ranskalaisia, pizzaa,pastaa. Ei ikinä vihanneksia. Colaa ja karkkia menee niin paljon kun jaksaa kantaa kotiin.

Äiti ei vaan jaksa tapella vastaan enää, isä on vielä pahempi. Jos lapsi haluaa ranskalaisia vaikka keskellä yötä, niin iskä hyppää autoon ja hakee mäkkäristä ranskalaisia sille.

Jankuttamisella tai raivareilla lapsi saa tahtonsa läpi melkein joka kerta.

Yritin asettaa vähän rajoja, tein normiruokaa kaikille ja en suostunut laittaa erikseen ranskalaisia ym paskaa kersalle. Totesin sille että muuta et saa, syö tai ole syömättä. Hirveätä huutoa ja raivoamista koko illan. 

Soitti isälleen että oon ihan kauhea, ja agressiivinen, uhkailen väkivallalla, en anna ruokaa ym. Iskä tuli käymään, mäkkärin kautta tietty ja rupesi huutaa minulle.

Sanomattakin selvää että kiinnostus perhe-elämää kohtaan katosi, tästä on nyt pari kuukautta aikaa ja olen lähtökuopissa. 

Lapsi on 10v, ja en halua olla samassa taloudessa kun teini-ikä lähestyy.

Karmivaa, johan tuon nuoren aivot ovat muusina tuollaisesta ravinnosta. Olet mitä syöt - pitää paikkansa, enkä tarkoita nyt vain ulkonäköä ja aivot tarvitsevat oikeanlaista ravintorikasta ruokaa. Terveelliset elintavat omaavissa perheissä on ylipäätään vähemmän ongelmia - laidasta laitaan. Suolisto on toiset aivot, tämähän jo tiedetään.

Jos lapsen kasvu häiriintyy, niin letkuruokinta on vaihtoehto. Ainakin sairaanhoidon puolelta (ravitsemusterapeutista lähtien) kannustaa siihen, että lapsi syö (oli se sitten vaikka sipsejä tai suklaata). Ravintoarvoja voidaan seurata labrassa. Ymmärrätkö, että kehityksen häiriöstä johtuen lapsi kuihtuu pois ellei syö sitä, mitä pystyy. Kyse ei ole vallankäytöstä. Usein nämä jatkuu aikuisuudessa ja on osa aikuisistakin julkisuuden henkilöistä avsutunut näistä syömisen valikoivuudesta. Kyse ei ole vallankäytöstä.

Ei voi olla totta. Puolustaako tässä joku perheen käytöstä (vässkkä isää), joka lähtee vaikka yöllä hakemaan lapselle roskaruokaa, kun tämä raivoaa. 

Olen jo pitkään seurannut tilannetta läheltä työni puolesta ja taitaa olla totta, että ravintoköyhä, roska- ja einesruoka tyhmentää ihmisiä. 

Ja taas ollaan äänessä, vaikka ei ymmärretä mistä on kyse. Sun puheet pätee tasan vaan neurotyypillisten lasten kanssa.

Sen nepsy-lapsen vanhemmat ehkä tietää, mitä seuraa, jos lapsi on liian pitkään syömättä mitään. Ja että se tosiaan ei suostu muuta syömään.

Ennenkuin tiesin vielä lapseni olevan nepsy, ja juttelin tuttavavanhempien kanssa näistä nirsous- ja syömättömyysasioista, niin olin ihan ällistynyt heidän kokemuksistaan, että kyllä se lapsi sitten tarpeeksi nälkäisenä suostuu syömään. Että onpa teillä käsittämätömän helppoja lapsia, jos tuollainen toimii. Ja että voitte siis jättää lapsenne nälkäisiksi, ilman että sen lapsen käytös ja vointi muuttuu täysin kestämättömäksi.

No, nyt ymmärrän, ettei niiden lapset oo epätavallisen helppoja, vaan mun lapsi epätavallisen "vaikea" (en siis koe lastani sinänsä vaikeaksi, vaikka toki vaativaa hänen kanssaan on. Näen kuitenkin aina, että hänellä itsellään on sisäisesti vielä vaikeampaa kuin minulla niinä hetkinä, kun hän käyttäytyy hankalasti, ja että se ei ole hänen oma vikansa mitenkään).

Jep jep, en usko hetkeäkään, että olisi olemassa lasta, jonka terveydelle olisi hyväksi hakea hänelle yöllä roskaruokaa, ei henkiselle- eikä fyysiselle terveydelle. Kyllä on kauaksi kadonnut elämän realismit, jos luullaan, että lapsi kuihtuu pois, jos häntä ei totella. 

Voit käydä itse jututtamassa vaikka lääkäreitä ja ravitsemusterapeutteja näihin neuropsykiatrisen kirjoon liittyvien syömishäiriöiden osalta tai etsiä tietoa, lukea kirjallisuutta.

Mieti itse mikä on lapsen terveydelle parempi: antaa hänen kuihtua pois, nääntyä ja kuivua vai pitää syömistä yllä. Toki jos ruokavalio muuttuu liian yksipuoliseksi, niin ravitsemusterapeutti ja lääkäri ehdottomasti mukaan...tarvittaessa letkuruokinta (nenämahaletku tai peg nappi mahaan) mukaan ravinnon turvaamiseksi. Lapsi voi saada myös kuntoutusta syömiseen ja aistipuolen haasteet otettava huomioon.

On se kumma, että me aiemmat sukupolvet olemme jääneet henkiin. Oltiin sen verran fiksuja, että syötiin mitä tarjottiin, muuten olisi kuoltu pois. Palvelu ei niin sanotusti pelannut. Pois lukien vaikeasti vammaiset lapset, joihin en nepsyjä lue. 

Jep, me täällä kirjoittavat olemme jääneet henkiin ja ne jotka eivät, eivät kirjoita täällä.

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten pinnistelee ne hetket, kun ei ole äidin kanssa. Äiti on turvallinen.

Tai sitten se äiti on yksinkertaisesti raivostuttava. En itse pysty sietämään vielä aikuisenakaan älyvapaata "muistuttelua" ja muuta typerää jankuttamista, jos vaikka ollaan lähdössä johonkin. Kun se asian toistelu ja aikataulun muistuttelu alkavat pahimmillaan jo päiviä etukäteen, niin kyllä jossain kohtaa tekee mieli vetää ihan suoraan sanoen lättyyn. Olen kuitenkin täysin rauhallinen ihminen enkä näin tietenkään tee. Tälläkin lapsella voi olla että äiti, ja vain se äiti, on tällainen lastaan aivan idioottina pitävä turhan jankuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Tämä keskustelu todistaa taas aiemman havainnon todeksi: te nepsyt ja nepsyjen kannattajajoukot usein vaikutatte kylmiltä ja itsekkäiltä, jopa julmilta niitä kohtaan jotka eivät jaa näkemyksiänne. Todella ahdistavaa lukea näitä kommentteja. Tuo ainainen marina kuinka muiden elämä on mielestänne niin helppoa, että voisivat suurinpiirtein vaikka lakata hengittämästä että teillä ja huonosti käyttäytyvillä lapsillanne olisi helpompaa. Ettei teidän tarvitsisi edes yrittää.

En ole nepsy enkä nepsylapsen vanhempi tai muukaan sukulainen, mutta mielestäni tämä kommentti on nimenomaan kylmä, itsekäs ja julma. Ei minkäänlaista halua edes yrittää ymmärtää erilaisuutta. Kun taas tässäkin keskustelussa käy monessa kommentissa hyvin ilmi, että nepsyjen perheet ja nepsyt nimenomaan yrittää, suorastaan uupumukseen asti.