Pelottaako teitä muita lapsettomia lainkaan yksinäinen vanhuus?

Ei pelota. Olen aina viihtynyt yksin ja olen introvertti, en usko että se piirre mihinkään katoaa vanhuksenakaan. Olen ollut paljon tekemisissä vanhusten kanssa ja on totta että on olemassa niitä ekstrovertti-vanhuksia jotka lakkaamatta kyselevät ihmisiä kylään. Heillä usein onkin lapsia. Vaietumpi ilmiö ovat yksinäisyydestä ja rauhasta nauttivat vanhukset, joille oikeasti vaikkapa lapsenlapset eivät ole niin suuri ilon aihe kuin näiden lasten vanhemmat ajattelevat. Oikeasti villin taaperon tai varautuneen teinin vierailu saattaa kuormittaa enemmän kuin antaa. 

 

Itse en näe yksinäisessä vanhuudessa mitään pahaa. Minulla on myös paljon ystäviä, ja tuskinpa he nyt kaikki ihan hirveän paljon ennen minua tästä maailmasta häviävät. Netitse ja puhelimella voi pitää yhteyttä jos ei jaksa liikkua. Kaupat tuovat ruuat kotiovelle, joka paikka on täynnä kirjoja jotka pitäisi vielä tässä elämässä ehtiä lukea ja levyjä, jotka pitäisi ehtiä kuunnella. Haaveeni on muuttaa vanhuksena alkeelliselle mökille, jonne saan rauhassa mädäntyä sitten kun sen aika on. Myös mummoni eli sillä tavalla 94-vuotiaaksi asti.

Ei pelota. Tai olen ihan syystäkin lapseton, mun stressinsietokykyni on alentunut ja olisin varmasti aivan hirveä hermoheikko äiti lapsilleni jotka eivät sitten haluaisi hoitaa minua vanhana muutenkaan. Yritän elää terveellisesti ja pysyä virkeänä ja loppuaika sitten laitoksessa, jos Alzheimer tulee. Ja siihenkin keksittiin juuri uusi lääke joka hidastaa taudin etenemistä, ja eiköhän tässä ehdi lääketiede kehittyä vaikka miten paljon.

Kyllähän se vähän huolestuttaa. Olen lapseton, ja jos mulla vanhuuden päivilläni tulee muistisairautta tai muuten pää ei enää toimi kunnolla, niin olen täysin kusessa. Kukaan ei tule auttamaan.

Ei huolestuta. Ei ne lapsetkaan välttämättä käy usein. Tiedä millasia niistä tulee, mitä miettivät. En murehdi tulevaa, katsotaan asioita sitten lähempänä.

En usko, että kaipaan ikäni karttuessa sen enempää seuraa, kuin tähänkään asti. Olen lapsesta asti viihtynyt hyvin yksin, ja koen itseni yksinäiseksi äärimmäisen harvoin. En myöskään osaa pelätä sitä, että jäisin vaille hoivaa fyysisen ja/tai henkisen kuntoni rapistuessa. Toivon voivani asua omillani mahdollisesti ostetun kotiavun turvin kuolemaani asti, ja muut ikävämmät skenaariot sitten tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen, oli lapsia tai ei. 

Ei

Olen jo nyt yksin. Aikuinen lapsi ei pidä yhteyttä.

Ei kumppania. Muutama kaukainen kaveri

Minua pelottaa vanhuus, vaikka minulla on 2 lasta.

Entä jos kumpikaan ei jostakin syystä käy luonani, ja enhän voi edes tietää, elänkö itse kauemmin kuin lapseni.

Isovanhemmillani oli 11 lasta. Olen kauan ihmetellyt, miksi. Mutta nyt alan pikku hiljaa tajuta tuon lapsimäärän hyvätkin puolet: heitä oli aina joku auttamassa, välillä hoivaamassakin, aina oli kävijöitä, lastenlapsia kävi mummolassa, ja he osasivat vanhoinakin teetättää yhtä ja toista lapsillaan, joten kaikki isommat työt, remonteista aina suursiivouksiin, kuljettamisiin ja melkeinpä ruoanlaittoon asti kävi joku lapsista aina heitä passaamassa. Eikä se käynyt kenellekään ylivoimaiseksi, koska lapsia oli tosiaan paljon.

Yritän tehdä mahdollisimman monta lasta, että he ja lapsenlapset pitävät minulle seuraa sitten kun olen vanha. Jos eivät pidä, niin toivottavasti puoliso pitää ja ajattelin hankkia koiran vanhempana. Jos puoliso kuolee, niin yritän vielä hankkia nuoren morsiamen ulkomailta, jolle lupaan testamentata huomattavan perinnön kun kuolen.

Minusta on outoa että täällä aina väitetään, että lapset eivät auttaisi vanhempiaan tai yhtään olisi kiinnostuneita. Kun hirveän moni kuitenkin auttaa. Ehkä niihin hoitolaitoksiin sitten helpommin päätyvät ne joilla ei ole lapsia, jostain syystä on huonot välit lapsiin tai on jo erittäin dementoitunut. 

 

Sekä omassa että miehen suvussa vanhukset asuneet pitkälle yli 90v (tai kuolemaansa asti) kotonaan, kun lapset olleet tukena. Muuten ei olisi pystynyt. Ja omat hoitotyötä tehneet tutut valittaneet enemmän vaativista omaisista kun välinpitämättömistä.

 

Pitää olla sen luontoinen ettei kauheasti kaipaa ihmisiä itsensä viihdyttäjiksi. Itse väsyn äkkiä ihmisistä. Ekstrovertti äitini oli ihan kamala. Ei tajunnut että joku haluaisi omaakin rauhaa.

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen Lauri Pohjanpään runo

varisemon ja poikasen keskustelusta:

"Kun vanhenen pian, alan kangistua,

kai kannat sä mua, kuin minä nyt sua?"

"En", vastaa poika, "sun jäädä annan."

"Ketä kannat sä sitten?"

"Mä poikaani kannan."

Oma isäni tätä tarinaa meille joskus kertoo. Enpä tiedä mitä haluaa sillä sanoa, loppujen lopuksi. Omaa äitiään käy auttamassa joskus. Outoa olisi jos auttaisi, me poikaset olemme jo omillamme. 

 

Suurten ikäluokkien lapset, minun vanhempani ainakin, tuntuvat pelkäävät eniten sitä että olisivat jollekin vaivaksi.

Ihanko oikeasti isä haluaisi että me levättäisiin ja lomailtaisiin samalla kun hän makaisi jossain hoitolaitoksessa ja näkisi jonkun ihmisen 10 minuuttia päivässä? Siis jos tilanne siihen menisi.

Ei pelota. Olen lähinnä iloinen, jos ihmiskunta on hengissä vielä 2060-luvulla.

Minun nykyisyyskin on yksinoloa, ja se onkin juuri, mitä haluan. Onneksi ei tule olemaan mitään perintöä kärkkyviä hännystelijöitä (kaikki ahneet miniät hox!) pyrkimässä seuraan sitten kuoleman lähestyessä.

Vierailija kirjoitti:

Olen työskennellyt vanhusten hoitolaitoksissa ja ei siellä näkynyt kenenkään lapsia eikä lapsenlapsia ikinä. Yhdessäkään niistä. Että kyllä 100% on vanhana yksin oli lapsia tai ei.

Mutta kyllä moni lapsi oli näiden vanhusten edunvalvoja. Kaikki apu ei vaan ole sitä läsnäolemista, vaan paperiasioiden hoitoon jokainen tarvitsee vanhana jonkun toisen.

Olen jo melko vanha ja minulla hyvin läheinen suhde yhteen lapsenlapseen. Iloitsen siitä. Tuntuu, että suhteet omiin lapsiin ovat monimutkaisemmat kuin lastenlapsiin. 948

Lapsilla on oma elämä. Ei hekään monesti käy vanhuksen luona.

Ei pelota. Minulla on lämpimät välit veljeeni ja hänen perheeseensä ja paljon läheisiä ystäviä ja kymmeniä aktiivisia harrastuskavereita. Ja koiria piisaa ja tekemistä. Olen 48. Olemme puoliksi huumorilla suunnitelleet muutaman ystävän kanssa rivitalon rakennuttamista johonkin pikkukylään niin että kaikilla olisi oma elämä mutta oltaisiin lähellä toisiamme tarvittaessa apua ja seuraa tarjoten. Kunhan tässä joskus pääsee eläkkeelle. Tai kai se pitäisi rakentaa ennen sitä. Uudenlaista vanhainkotitoimintaa. 

Käytän niin vähän aikaa omien vanhempien tapaamiseen tai edes soitteluun tai viestittelyyn että en usko moisen panostuksen omaa mieltäni lämmittävän kun olen eläkkeellä. Enemmän iloa saan vaikka Marttakerhosta.

Kaikki palvelut maksaa. 

Palvelusetelin, jolla saa alennusta kodin siivouksesta eli kaksion suuruiseen asuntoon saa, jos eläke maksimissaan 1422 brutto - verot.

1000 euron eläkkeestä ei mene veroa eikä voi saada verovähennystä kodin siivouksen ostosta eikä remonteista eikä muista palveluista.