Mitä ajattelet että sielu tekee ekana päivänä kun kuolee?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dolores Cannon (1931-2014) was a renowned author and hypnotherapist who delved into the field of past life regression and explored metaphysical concepts through her work. She developed a technique called Quantum Healing Hypnosis Technique (QHHT) to help people access their past lives and explore their higher consciousness.

According to Dolores Cannon's work and the information she gathered from her clients during hypnosis sessions, she believed in the concept of reincarnation and the continuation of the soul after death. She claimed that after death, the soul leaves the physical body and moves to another realm or dimension. This realm is often referred to as the spirit world or the afterlife.

In the afterlife, individuals review their previous life and experiences, gain insights, and learn from the lessons they encountered during their physical existence. Souls may also interact with other souls, their spiritual guides, and higher beings to plan and prepare for their next reincarnation or life journey.

It's important to note that beliefs about the afterlife can vary greatly depending on cultural, religious, and philosophical perspectives. Dolores Cannon's teachings are just one perspective among many on this topic, and individuals hold diverse beliefs about what happens after death based on their personal experiences and spiritual traditions.

Tässä oli siis tutkittu hypnoosilla ihmisten harhoja. Ei todista mitään.

Kaikki hypnotisoidut kertoivat hyvin samankaltaisia tarinoita siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, muistivat hyvin tarkkaan myös edellisiä elämiään maan päällä ja myös muilla planeetoilla. Heidän kuvauksensa on hyvin samankaltaisia kuin kuoleman läheisiä kokemuksia omanneilla ihmisillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Dolores Cannon (1931-2014) was a renowned author and hypnotherapist who delved into the field of past life regression and explored metaphysical concepts through her work. She developed a technique called Quantum Healing Hypnosis Technique (QHHT) to help people access their past lives and explore their higher consciousness.

According to Dolores Cannon's work and the information she gathered from her clients during hypnosis sessions, she believed in the concept of reincarnation and the continuation of the soul after death. She claimed that after death, the soul leaves the physical body and moves to another realm or dimension. This realm is often referred to as the spirit world or the afterlife.

In the afterlife, individuals review their previous life and experiences, gain insights, and learn from the lessons they encountered during their physical existence. Souls may also interact with other souls, their spiritual guides, and higher beings to plan and prepare for their next reincarnation or life journey.

It's important to note that beliefs about the afterlife can vary greatly depending on cultural, religious, and philosophical perspectives. Dolores Cannon's teachings are just one perspective among many on this topic, and individuals hold diverse beliefs about what happens after death based on their personal experiences and spiritual traditions.

Tässä oli siis tutkittu hypnoosilla ihmisten harhoja. Ei todista mitään.

Kaikki hypnotisoidut kertoivat hyvin samankaltaisia tarinoita siitä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, muistivat hyvin tarkkaan myös edellisiä elämiään maan päällä ja myös muilla planeetoilla. Heidän kuvauksensa on hyvin samankaltaisia kuin kuoleman läheisiä kokemuksia omanneilla ihmisillä.

Johtuisiko siitä, että ihmisten aivot ovat samanlaisia.

Monessa vastauksessa täälläkin kerrotaan kokemuksista, kuinka kuolevaa on tullut moikkaamaan vanhemmat tai läheiset.

Miksi kukaan ei ole kertonut hyvän naapurinsa tulleen moikkaamaan, tai työkaverinsa, tai vaikkapa sen nuoruudenihastuksen, tai miksei kaikki ihmiset jotka on elämänsä aikana tavannut ja ollut tekemisissä?

Miksi vaan ne rakkaat läheiset, kun esim. naapuri voi olla jollekin huomattavasti läheisempi kuin vaikka oma vanhempi tai sisarus.

Tämä on yksi syy, miksi tuonpuoleiseen ja jälleennäkemissatuihin on vaikea uskoa.

Itse ajattelen, että kaikki, ihan kaikki, loppuu kuolemaan.

Vierailija kirjoitti:

Monessa vastauksessa täälläkin kerrotaan kokemuksista, kuinka kuolevaa on tullut moikkaamaan vanhemmat tai läheiset.

Miksi kukaan ei ole kertonut hyvän naapurinsa tulleen moikkaamaan, tai työkaverinsa, tai vaikkapa sen nuoruudenihastuksen, tai miksei kaikki ihmiset jotka on elämänsä aikana tavannut ja ollut tekemisissä?

Miksi vaan ne rakkaat läheiset, kun esim. naapuri voi olla jollekin huomattavasti läheisempi kuin vaikka oma vanhempi tai sisarus.

Tämä on yksi syy, miksi tuonpuoleiseen ja jälleennäkemissatuihin on vaikea uskoa.

Itse ajattelen, että kaikki, ihan kaikki, loppuu kuolemaan.

Useimmille ihmisille se oma perhe on tärkeämpi kuin naapuri. Kerran kuuntelin tarinaa, jossa kuolemaa lähellä käynyt henkilö oli tavannut parhaan lapsuudenystävänsä, joka oli kuollut lapsena onnettomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

En ole moista vielä kokenut, joten en tiedä. Luulen kuitenkin, että se odottelee kaikessa rauhassa sitä, kun ruumiin mätäneminen alkaa ja erilaiset hyönteiset iskevät sen kimppuun. Onko muuten sellainenkin ruumiin osa olemassa? Missä?

Ai millainen ruumiinosa?

Sielu asuu ruumiissa, ruumis on se lihakuori jossa se elää, kunnes ruumis kuolee ja mätänee alta pois ja sielu jatkaa toiseen paikkaan, eikkaan että johonkin missä tavallaan muistot menneestä elämästä pyyhitään pois, mutta joku kokemuspohja jätetään, tämän jälkeen sielulle valitaan taas uusi paikka syntyä lihaksi ja vereksi.

Näin "yksinkertaisesti" sanottuna itse uskon eniten tähän vaihtoehtoon. Se varmaan vaihtelee kauanko sielut "välitilassa" joutuvat olemaan lihallisten elämien välissä.

Sitten on niitä sieluja jotka eivät halua jatkaa matksa, vaan jäävät välitilaan ja pitävät vanhasta elämästä kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että läheisiä aiemmin kuolleita on ottamassa vastaan. Heitä ilmestyy rinnalle jo muutama päivä ennen irtaantumista. Sielu viipyy vähän aikaa vielä lähellä hyvästejä jättämässä ja poistuu sitten kauemmas, ehkä sinne kirkkaaseen valoon tai kiitää tuulen mukana taivaan sinessä ja arojen ja merien yllä.

Näin minäkin ajattelen. 

Ja minä.

Useat sairaanhoitajat ja kuolemaa tekevän omaisetkin ovat kertoneet, että tietää että kuolema on lähellä kun potilas juttelee kuolleille läheisilleen tai kertoo nähneensä jonkun yms. On jo puoliksi siinä maailmassa että näkee vastaan tulleet.

Mitenkähän onnettomuudet ja yllärinä tulevat sairauskohtaukset ja väkivaltaiset kuolemat, niissä ei taida sitten tulla vierailijoita, tai sitten sitä ei ole tajuttu?

Ei varmaan kun kuolemaa ei tehdä viikkotolkulla.

Kyllä siellä rajan takana silti joku vastaan tulee.

Katsoitteko leffan nimeltä Enter the Void joskus aikoinaan? 2009 taisi ilmestyä tai jotain. Siinä mies kuolee ja näkee elämänsä eri vaiheita ja rakkaidensa elämää, ymmärtää tavallaan laajemmin niitä asioita, joita oppi tässä elämässä. Se on aika ahdistava, mutta perustuu Tiibetin buddhalaisiin oppeihin uudelleensyntymästä. Jotain sellaista voisin kuvitella, että meille tapahtuu.

Kun minä kuolen ja jos jotain tietoisuutta tms on sen jälkeen, tulen ainakin pitämään huolta, että jälkeeni jäävillä eläimillä on hyvä ja turvallinen olo.

Sielu menee suoraan kadotukseen tai taivaaseen sen mukaan onko ollut uskossa jeesukseen ja seurannut Raamattua,monilla tälläkin palstalla ihmeelliset fantasiat uudelleensyntymästä tai että kaikki on kaunista ja ihanaa kun ne kuolee,jos olet eläessäsi esim harrastanut irtosuhteita ollut paha,kylmä,julma,pilkannut,varastanut jne niin luuletko oikeasti että näet kauniin kirkkaan valon ja menet kauniiseen paikkaan??:D

Ei mitään. Se lakkaa olemasta aivojen sammuessa.

Oletan että se viipyilee läheistensä lähellä niin että nämä voivat hyvästellä. Muistan hyvin kun isäni kuoli enkä mitenkään ennättänyt sairaalaan hänen luokseen monen sadan kilometrin päähän häntä hyvästelemään. Yöllä kuitenkin heräsin tunteeseen että hän istui sänkyni vieressä. Sitä tuli lämmin tunne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

eräs  nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?

...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.

Elämä mentaalimaailmassa

Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.

Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

eräs  nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?

...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.

Elämä mentaalimaailmassa

Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.

Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.

Syntymisen ja kuoleman aallot

Mentaalimaailmassa lähteneen sielun karma saa sen myös siirtymään eteenpäin. Tuota maailmaa huuhtovat jatkuvasti janma-mrityan, syntymän ja kuoleman, aallot. Nämä aallot tulevat ja menevät, mutta niiden liike ei koskaan pysähdy. Siellä elävät sielut yrittävät välttää niitä. Heti kun he näkevät ne, he jättävät polkunsa: kukaan ei halua syntyä uudelleen. Syntymisen ja kuoleman aallot tulevat kuin myrsky, ja ne saavat kaikki vapisemaan. Ne tyrmäävät jivat tajuttomiksi ja raahaavat niitä tunteettomassa tilassa kohti uutta, tuntematonta kohtaloa. Nämä aallot tuovat mukanaan tuntemattoman pelkoa, ja jivat välttelevät niitä pysyäkseen mentaalimaailmassa ja nauttiakseen karmansa hedelmistä.

…

Useimmat mentaalimaailmassa elävät sielut pyrkivät korkeammalle ajatustasolle. Jos he ovat taipuvaisia nautintoihin ja ovat keränneet punyaa, hurskasta karmaa, he tuntevat pian, että jokin voima työntää heitä ylöspäin Swarga-lokaan, taivaallisille planeetoille….

Jos lähtevän sielun karma on täynnä pahaa, häntä odottaa huono kohtalo. Se päätyy alempiin maailmoihin...

Ei olematon mitään tee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

eräs  nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?

...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.

Elämä mentaalimaailmassa

Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.

Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.

Syntymisen ja kuoleman aallot

Mentaalimaailmassa lähteneen sielun karma saa sen myös siirtymään eteenpäin. Tuota maailmaa huuhtovat jatkuvasti janma-mrityan, syntymän ja kuoleman, aallot. Nämä aallot tulevat ja menevät, mutta niiden liike ei koskaan pysähdy. Siellä elävät sielut yrittävät välttää niitä. Heti kun he näkevät ne, he jättävät polkunsa: kukaan ei halua syntyä uudelleen. Syntymisen ja kuoleman aallot tulevat kuin myrsky, ja ne saavat kaikki vapisemaan. Ne tyrmäävät jivat tajuttomiksi ja raahaavat niitä tunteettomassa tilassa kohti uutta, tuntematonta kohtaloa. Nämä aallot tuovat mukanaan tuntemattoman pelkoa, ja jivat välttelevät niitä pysyäkseen mentaalimaailmassa ja nauttiakseen karmansa hedelmistä.

…

Useimmat mentaalimaailmassa elävät sielut pyrkivät korkeammalle ajatustasolle. Jos he ovat taipuvaisia nautintoihin ja ovat keränneet punyaa, hurskasta karmaa, he tuntevat pian, että jokin voima työntää heitä ylöspäin Swarga-lokaan, taivaallisille planeetoille….

Jos lähtevän sielun karma on täynnä pahaa, häntä odottaa huono kohtalo. Se päätyy alempiin maailmoihin...

Näin sielu karmansa mukaan joko kärsii tai nauttii...

Uusi syntymä

Kun karma on käytetty loppuun, sielun on hyväksyttävä uusi syntymä. Tämä on laki, ja se sitoo kaikkia. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä, hetkessä. Janma-mritya , syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät sisään, riistävät jivan aistit ja vetävät sen väkisin uuteen maalliseen syntymään. Tajuttomassa tilassaan jiva …

...tulevan isänsä kehoon ja siitä äitinsä kehoon.

Joskus äidin kohdussa oleva jiva tulee yhtäkkiä tajuihinsa ja näkee itsensä atmana, sieluna, ja hänen vieressään on Paramatma, Korkein Sielu.

Kaikille ei anneta mahdollisuutta kokea tunteita, joista Srila Bhaktivinod Thakur puhuu tässä laulussa ennen syntymää.

Vaikka sielu on äidin kohdussa, se säilyttää tavanomaisen tietoisuutensa ja tunteensa. Ne palaavat siihen vähitellen kehon ja aistielinten kehittyessä, joskin hieman hämärtyneinä syntymän ja kuoleman shokkiaaltojen aiheuttaman tajuttomuuden jälkeen. Mutta syntymän hetkellä, kun hän lähtee äitinsä kohdusta, hän unohtaa kaiken. Syntymä merkitsee hänen uuden elämänsä alkua.

Joskus ihmisten mieleen putkahtaa kuvia menneistä elämistä. Lapsuudessa voimme unelmoida tai katsoa taivasta ja nähdä muita maailmoja maapallon pallon ulkopuolella.

Uusi elämä ja aiemmat kokemukset

Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

eräs  nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?

...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.

Elämä mentaalimaailmassa

Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.

Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.

Syntymisen ja kuoleman aallot

Mentaalimaailmassa lähteneen sielun karma saa sen myös siirtymään eteenpäin. Tuota maailmaa huuhtovat jatkuvasti janma-mrityan, syntymän ja kuoleman, aallot. Nämä aallot tulevat ja menevät, mutta niiden liike ei koskaan pysähdy. Siellä elävät sielut yrittävät välttää niitä. Heti kun he näkevät ne, he jättävät polkunsa: kukaan ei halua syntyä uudelleen. Syntymisen ja kuoleman aallot tulevat kuin myrsky, ja ne saavat kaikki vapisemaan. Ne tyrmäävät jivat tajuttomiksi ja raahaavat niitä tunteettomassa tilassa kohti uutta, tuntematonta kohtaloa. Nämä aallot tuovat mukanaan tuntemattoman pelkoa, ja jivat välttelevät niitä pysyäkseen mentaalimaailmassa ja nauttiakseen karmansa hedelmistä.

…

Useimmat mentaalimaailmassa elävät sielut pyrkivät korkeammalle ajatustasolle. Jos he ovat taipuvaisia nautintoihin ja ovat keränneet punyaa, hurskasta karmaa, he tuntevat pian, että jokin voima työntää heitä ylöspäin Swarga-lokaan, taivaallisille planeetoille….

Jos lähtevän sielun karma on täynnä pahaa, häntä odottaa huono kohtalo. Se päätyy alempiin maailmoihin...

Näin sielu karmansa mukaan joko kärsii tai nauttii...

Uusi syntymä

Kun karma on käytetty loppuun, sielun on hyväksyttävä uusi syntymä. Tämä on laki, ja se sitoo kaikkia. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä, hetkessä. Janma-mritya , syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät sisään, riistävät jivan aistit ja vetävät sen väkisin uuteen maalliseen syntymään. Tajuttomassa tilassaan jiva …

...tulevan isänsä kehoon ja siitä äitinsä kehoon.

Joskus äidin kohdussa oleva jiva tulee yhtäkkiä tajuihinsa ja näkee itsensä atmana, sieluna, ja hänen vieressään on Paramatma, Korkein Sielu.

Kaikille ei anneta mahdollisuutta kokea tunteita, joista Srila Bhaktivinod Thakur puhuu tässä laulussa ennen syntymää.

Vaikka sielu on äidin kohdussa, se säilyttää tavanomaisen tietoisuutensa ja tunteensa. Ne palaavat siihen vähitellen kehon ja aistielinten kehittyessä, joskin hieman hämärtyneinä syntymän ja kuoleman shokkiaaltojen aiheuttaman tajuttomuuden jälkeen. Mutta syntymän hetkellä, kun hän lähtee äitinsä kohdusta, hän unohtaa kaiken. Syntymä merkitsee hänen uuden elämänsä alkua.

Joskus ihmisten mieleen putkahtaa kuvia menneistä elämistä. Lapsuudessa voimme unelmoida tai katsoa taivasta ja nähdä muita maailmoja maapallon pallon ulkopuolella.

Uusi elämä ja aiemmat kokemukset

Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.

Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

Sielulle alkaa siis uusi elämä. Hänen tunnelmansa suosivat joskus häntä ja joskus haittaavat häntä riippuen karmasta. Mutta tämä elämä päättyy jonain päivänä, ja ruumiillistunut sielu joutuu jälleen luopumaan ruumiista. Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät tässä maailmassa loputtomasti peräkkäin, siirtäen jivat aineellisen olemassaolon yhdestä "spektaakkelista" toiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muinaisten tekstien  mukaan:

MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:

Kun sielu jättää ruumiin

Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.

Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "

Elämä kehon ulkopuolella

Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".

Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen

kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.

Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …

…

..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.

Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.

Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.

Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..

Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.

Ruumiittomien olentojen maailma

....

Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"

Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.

…

Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."

eräs  nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?

...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.

Elämä mentaalimaailmassa

Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.

Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.

Syntymisen ja kuoleman aallot

Mentaalimaailmassa lähteneen sielun karma saa sen myös siirtymään eteenpäin. Tuota maailmaa huuhtovat jatkuvasti janma-mrityan, syntymän ja kuoleman, aallot. Nämä aallot tulevat ja menevät, mutta niiden liike ei koskaan pysähdy. Siellä elävät sielut yrittävät välttää niitä. Heti kun he näkevät ne, he jättävät polkunsa: kukaan ei halua syntyä uudelleen. Syntymisen ja kuoleman aallot tulevat kuin myrsky, ja ne saavat kaikki vapisemaan. Ne tyrmäävät jivat tajuttomiksi ja raahaavat niitä tunteettomassa tilassa kohti uutta, tuntematonta kohtaloa. Nämä aallot tuovat mukanaan tuntemattoman pelkoa, ja jivat välttelevät niitä pysyäkseen mentaalimaailmassa ja nauttiakseen karmansa hedelmistä.

…

Useimmat mentaalimaailmassa elävät sielut pyrkivät korkeammalle ajatustasolle. Jos he ovat taipuvaisia nautintoihin ja ovat keränneet punyaa, hurskasta karmaa, he tuntevat pian, että jokin voima työntää heitä ylöspäin Swarga-lokaan, taivaallisille planeetoille….

Jos lähtevän sielun karma on täynnä pahaa, häntä odottaa huono kohtalo. Se päätyy alempiin maailmoihin...

Näin sielu karmansa mukaan joko kärsii tai nauttii...

Uusi syntymä

Kun karma on käytetty loppuun, sielun on hyväksyttävä uusi syntymä. Tämä on laki, ja se sitoo kaikkia. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä, hetkessä. Janma-mritya , syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät sisään, riistävät jivan aistit ja vetävät sen väkisin uuteen maalliseen syntymään. Tajuttomassa tilassaan jiva …

...tulevan isänsä kehoon ja siitä äitinsä kehoon.

Joskus äidin kohdussa oleva jiva tulee yhtäkkiä tajuihinsa ja näkee itsensä atmana, sieluna, ja hänen vieressään on Paramatma, Korkein Sielu.

Kaikille ei anneta mahdollisuutta kokea tunteita, joista Srila Bhaktivinod Thakur puhuu tässä laulussa ennen syntymää.

Vaikka sielu on äidin kohdussa, se säilyttää tavanomaisen tietoisuutensa ja tunteensa. Ne palaavat siihen vähitellen kehon ja aistielinten kehittyessä, joskin hieman hämärtyneinä syntymän ja kuoleman shokkiaaltojen aiheuttaman tajuttomuuden jälkeen. Mutta syntymän hetkellä, kun hän lähtee äitinsä kohdusta, hän unohtaa kaiken. Syntymä merkitsee hänen uuden elämänsä alkua.

Joskus ihmisten mieleen putkahtaa kuvia menneistä elämistä. Lapsuudessa voimme unelmoida tai katsoa taivasta ja nähdä muita maailmoja maapallon pallon ulkopuolella.

Uusi elämä ja aiemmat kokemukset

Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.

Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.

Sielulle alkaa siis uusi elämä. Hänen tunnelmansa suosivat joskus häntä ja joskus haittaavat häntä riippuen karmasta. Mutta tämä elämä päättyy jonain päivänä, ja ruumiillistunut sielu joutuu jälleen luopumaan ruumiista. Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät tässä maailmassa loputtomasti peräkkäin, siirtäen jivat aineellisen olemassaolon yhdestä "spektaakkelista" toiseen.

Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot.

Niin muinaisten tekstein mukaan.

Sielu on säilytyksessä, että heti menisi taivaaseen on harhaoppi. Viimeisenä päivänä herää tuomiolle, suokoon Jumala että pelastuu.

Ehkä myöhemmin etsiskellään kadotettuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen että läheisiä aiemmin kuolleita on ottamassa vastaan. Heitä ilmestyy rinnalle jo muutama päivä ennen irtaantumista. Sielu viipyy vähän aikaa vielä lähellä hyvästejä jättämässä ja poistuu sitten kauemmas, ehkä sinne kirkkaaseen valoon tai kiitää tuulen mukana taivaan sinessä ja arojen ja merien yllä.

Näin minäkin ajattelen. 

Ja minä.

Useat sairaanhoitajat ja kuolemaa tekevän omaisetkin ovat kertoneet, että tietää että kuolema on lähellä kun potilas juttelee kuolleille läheisilleen tai kertoo nähneensä jonkun yms. On jo puoliksi siinä maailmassa että näkee vastaan tulleet.

Itse asiassa tukevasti dementit ihmiset on aika vahvasti niissä maailmoissa. Looginen selitys on että lähimuisti heikkenee ja varhaiset muistot sen myötä korostuvat. Runollisempi syy on tosiaan se että sielu pyörii jo henkimaailmoissa, tuonilmaisissa valmistelemassa asuinsijoja siellä puolen.

Eikä ole mitään erityistä syytä etteikö molemmat voisi pitää paikkaansa samaan aikaan.

Tiedämme niin vähän että kaikki on mahdollista. Luotan siihen että siellä on rauha, taivas ja valo. Uskon vahvasti että iäisyyttänja autuutta on vaikea ihmisen perspektiivistä nähdä. Uskon myös siihen että Jumala on armelias eikä mitään kidutushelvettiä ole.

Mutta jos on niin mennään sinne. Ja jos ei ole mitään niin sekin käy. Joka tapauksessa jos olet edes yrittänyt olla hyvä, niin kuolet rauhassa.