Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä ajattelet että sielu tekee ekana päivänä kun kuolee?
17.07.2023 |
Minä oon aatellu että sillon sitä vasta tajuaa että on toisella puolella kun vastassa on aiemmin kuollu läheinen tai vaikka useampikin.
Tän pitemmälle en osaa kuvotella, että mihin siitä sitten yhdessä lähdetään. Ja entä ne jotka jäävät kummittelemaan, eikö niitä ole kukaan vastassa kun jäävät roikkumaan elämänsä paikkoihin tai ihmisiin.. Ja jäävätkö ne jo ekana päivänä kuoltuaan näihin paikkoihin, vai tulevatko niihin vasta jonkun Tuonelan esittelyreissun jälkeen takaisin.
Tämmöisiä pohdin tänään, kun eräs (ei niin läheinen) sukulainen kuoli eilen.
Kommentit (167)
On varmasti ensimmäisenä todella helpottunut ja vapautunut, kun sairauksia ja kremppoja ei ole vaivaamassa, ja vihdoin saa olla mieli kirkkaana ilman huolta. Sen jälkeen sielu lienee vapaa vaeltamaan minne ikinä lystää. Jotkut lähtevät tutkimaan ääretöntä universumia ja jotkut jäävät tänne meidän keskuuteemme seuraamaan muiden elämää. Ehkä pitämään huolta jäljelle jääneistä läheisistä tai aiheuttamaan kiusaa pahimmalle vihamiehelleen. Toiset haluavat uudelleen kiertoon, he jostain syystä pitävät maallisen kuoren vankeudesta ja haasteista, toiset eivät missään nimessä palaa kiertoon ennen kuin tuhat auringonkunnan pyörähdystä on kulunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä seurailee vähän aikaa, mitä läheiset tekevät. Itse intouduin nauttimaan alkoholia äidin kuoleman jälkeisenä iltana, ja lauloin kovaäänisesti kotini, joka oli myös äidin koti, saunassa. Äiti oli absolutisti eikä hänen aikanaan tullut juuri oltua humalassa.
Seuraavana iltana autoni radio teki tempun, jota ei ole ikinä tehnyt. Ei sammunut mitenkään. Ei vaikka otti virrat autosta pois, painoi radion sammutusnappia, irroitti radion käyttöpaneelin paikaltaan. Lopulta piti irrottaa akunkenkä, sitten hiljeni, eikä ole tapahtunut toista kertaa. Mutta radio soitti musiikkia melko kovalla äidin lempikanavalta ennen sitä 😀 Mietin, että oliko tuo näpäytys pojalle rajan takaa 🙂
Jäädään odotustilaan. Ennen uudelleenkäynnistystä ja jälleensyntymää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää mitään päiviä tai aikaa ylipäätään.
Mutta jos kuvitellaan tälläi elävien ajassa niin mitä se sielu tekee tai käy läpi ensimmäisenä vuorokautenaan ilman ruumista?
Uskon, ettei kuollut heti ymmärrä kuolleensa. Olen tämän kokenut muutaman kerran. Mieheni kanssa sovittiin tapaavamme kuoleman jälkeen, jos se on mahdollista. Ja kyllä se on, mutta vain lyhyen aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole enää mitään päiviä tai aikaa ylipäätään.
Mutta jos kuvitellaan tälläi elävien ajassa niin mitä se sielu tekee tai käy läpi ensimmäisenä vuorokautenaan ilman ruumista?
Uskon, ettei kuollut heti ymmärrä kuolleensa. Olen tämän kokenut muutaman kerran. Mieheni kanssa sovittiin tapaavamme kuoleman jälkeen, jos se on mahdollista. Ja kyllä se on, mutta vain lyhyen aikaa.
On totta, että ihminen ei aina heti tajuaa olevansa kuollut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muinaisten tekstien mukaan:
MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:
Kun sielu jättää ruumiin
Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.
Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "
Elämä kehon ulkopuolella
Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".
Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen
kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …
…
..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...
...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.
Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..
Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.
Ruumiittomien olentojen maailma
....
Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.
…
Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."eräs nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?
...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.
Elämä mentaalimaailmassa
Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.
Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.
Pitäisi siis antaa jatkaa matkaa.
Olen myös kuullut.
Mikä on kuolema?
Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muinaisten tekstien mukaan:
MITÄ TAPAHTUU VÄLITTÖMÄSTI KUOLEMAN JÄLKEEN:
Kun sielu jättää ruumiin
Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.
Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi "
Elämä kehon ulkopuolella
Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".
Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen
kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä. …
…
..kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...
...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.
Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..
Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.
Ruumiittomien olentojen maailma
....
Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"Ruumiin ulkopuolella sielu kulkee maan päällä hyvin nopeasti. Se alkaa etsiä mielenmaailmasta niitä, joihin se on ollut yhteydessä menneisyydessä: esi-isiä, sukulaisia tai tuttavia, jotka ovat poistuneet maallisesta elämästä ennen sitä.
…
Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."eräs nainen menetti poikansa muutama kuukausi sitten. Hän suree edelleen poikaansa kuin se olisi ollut eilen. Kärsiikö hänen sielunsa siitä?
...Se voi kärsiä tai olla kärsimättä. Hän tietää, ettei ole viisasta kaivata häntä: hän ei voi koskaan palata naisen luokse, eikä nainen voi enää koskaan nähdä häntä. Siksi hänen sielunsa välttää äitiään. Näin se on joskus. Jos hän on kuitenkin hyvin kiintynyt äitiin, hän saattaa jatkaa asumista hänen lähellään. On myös tapauksia, joissa sielu jää hienojakoiseen kehoon ja muuttuu bhutiksi (aaveeksi), koska se on voimakkaasti kiintynyt maalliseen elämään ja hylkäämiinsä sukulaisiin. Pitkään aikaan se ei kuitenkaan pysty ylläpitämään tällaista olemassaoloa.
Elämä mentaalimaailmassa
Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.
Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.
Pitäisi siis antaa jatkaa matkaa.
Olen myös kuullut.
Mitä tekemistä Raamatulla on koko asialla? Ainiin, sehän on "ainoa ja oikea" totuus ja kaikki muut menevät helvettiin. Hohhoija sitä ahdasmielisyyttä. Sehän on pelkkää mielenhallintaa.
Epävakaiden asioita, keksit sairaudestaan käsin kaikenlaista valhetta ja tekevät raamattua vastoin.
Niin fyysinen keho kun lakkaa toimimasta jää tietoisuus mitä myös sieluksi kutsutaan. Syntyykö sitä uudelleen kuten monesti kerrottu pyyhityin muistoin vain miten se menee. Näitä on tutkittukin. Puhutaan reinkarnaatiosta vai mikä se nyt olikaan hienolta nimeltään.
Monelle on käynyt niin että on saanut flash bangeja. Nähnyt katujen nimiä muistanut ihmisiä yms (jotka on sitten todistettu oikeaksi ja aikoinaan olemassa olevaksi. Aika jännää eikös vain.
Ja nämä mitkä monet mieltää ufoiksi yms. Mitä itse kutsun olennoiksi ovat kertoneet että maapallo on tai olisi ns vankiplaneetta. Varmaan osittain sen takia että ihmisen elämä on kiertokulkua. Synnytään eletään, kuollaan, synnytään uudelleen. Eihän sitä vooi tosiaan tietää.
Asia on jokatapauksessa erillainen kuin moni kuvittelee sen olevan.
En usko mihinkään että lopussa olisi valo tai ainainen pimeys. Sen sijaan uskon siihen että tarjotaan mahdollisuus valita.
Minusta tuntuu että tämä elämä itsessään on se meidän lopullisen elämän "leikki-ikä" eli olemme kokonaisuudessa vauvoja kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin fyysinen keho kun lakkaa toimimasta jää tietoisuus mitä myös sieluksi kutsutaan. Syntyykö sitä uudelleen kuten monesti kerrottu pyyhityin muistoin vain miten se menee. Näitä on tutkittukin. Puhutaan reinkarnaatiosta vai mikä se nyt olikaan hienolta nimeltään.
Monelle on käynyt niin että on saanut flash bangeja. Nähnyt katujen nimiä muistanut ihmisiä yms (jotka on sitten todistettu oikeaksi ja aikoinaan olemassa olevaksi. Aika jännää eikös vain.
Ja nämä mitkä monet mieltää ufoiksi yms. Mitä itse kutsun olennoiksi ovat kertoneet että maapallo on tai olisi ns vankiplaneetta. Varmaan osittain sen takia että ihmisen elämä on kiertokulkua. Synnytään eletään, kuollaan, synnytään uudelleen. Eihän sitä vooi tosiaan tietää.
Asia on jokatapauksessa erillainen kuin moni kuvittelee sen olevan.
En usko mihinkään että lopussa olisi valo tai ainainen pimeys. Sen sijaan uskon siihen että tarjotaan mahdollisuus valita.
Minusta tuntuu että tämä elämä itsessään on se meidän lopullisen elämän "leikki-ikä" eli olemme kokonaisuudessa vauvoja kaikki.
Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot. Näin opimme lapsena istumaan, kävelemään, puhumaan jne. Ja sielu joutuu niin uusien tunteiden virran vangiksi, että se unohtaa täysin menneisyytensä, ja tiedot menneisyydestä ovat ikään kuin arkistoituna lukuisten tiedostojen joukkoon alitajuntaamme. Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä.
Varmaan katselee ympäriinsä ja muistelee menneitä. Jos vielä ei jotain opittu, niin täytynee tulla takaisin uudesti yrittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin fyysinen keho kun lakkaa toimimasta jää tietoisuus mitä myös sieluksi kutsutaan. Syntyykö sitä uudelleen kuten monesti kerrottu pyyhityin muistoin vain miten se menee. Näitä on tutkittukin. Puhutaan reinkarnaatiosta vai mikä se nyt olikaan hienolta nimeltään.
Monelle on käynyt niin että on saanut flash bangeja. Nähnyt katujen nimiä muistanut ihmisiä yms (jotka on sitten todistettu oikeaksi ja aikoinaan olemassa olevaksi. Aika jännää eikös vain.
Ja nämä mitkä monet mieltää ufoiksi yms. Mitä itse kutsun olennoiksi ovat kertoneet että maapallo on tai olisi ns vankiplaneetta. Varmaan osittain sen takia että ihmisen elämä on kiertokulkua. Synnytään eletään, kuollaan, synnytään uudelleen. Eihän sitä vooi tosiaan tietää.
Asia on jokatapauksessa erillainen kuin moni kuvittelee sen olevan.
En usko mihinkään että lopussa olisi valo tai ainainen pimeys. Sen sijaan uskon siihen että tarjotaan mahdollisuus valita.
Minusta tuntuu että tämä elämä itsessään on se meidän lopullisen elämän "leikki-ikä" eli olemme kokonaisuudessa vauvoja kaikki.
Uusi elämä ja aiemmat kokemukset
Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.
Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia (lahjakkudet, lapsinerot jne.)
Sielulle alkaa siis uusi elämä. Hänen tunnelmansa suosivat joskus häntä ja joskus haittaavat häntä riippuen karmasta. Mutta tämä elämä päättyy jonain päivänä, ja ruumiillistunut sielu joutuu jälleen luopumaan ruumiista. Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät tässä maailmassa loputtomasti peräkkäin, siirtäen jivat aineellisen olemassaolon yhdestä "spektaakkelista" toiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä minun sieluni tekee ekana päivän kun kuolee?
Samaa varmaan kuin se teki vuonna -2994 ennen ajanlaskun alkua.
Eli ei yhtään mitään, koska sitä ei ollut. Kuten sitä ei ole kuoltuanikaan - ikinä.
Puhutaanko täällä ihmisen kuolemasta vai sielun kuolemasta.
Eikö sielu ole kuolematon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi jännää jos kävisi kuin Beetlejuice-leffassa,et tajua kuolleesi mutta asuntoosi ilmestyy opaskirja edesmenneille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä minun sieluni tekee ekana päivän kun kuolee?
Samaa varmaan kuin se teki vuonna -2994 ennen ajanlaskun alkua.
Eli ei yhtään mitään, koska sitä ei ollut. Kuten sitä ei ole kuoltuanikaan - ikinä.
Puhutaanko täällä ihmisen kuolemasta vai sielun kuolemasta.
Eikö sielu ole kuolematon?
On.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä minun sieluni tekee ekana päivän kun kuolee?
Samaa varmaan kuin se teki vuonna -2994 ennen ajanlaskun alkua.
Eli ei yhtään mitään, koska sitä ei ollut. Kuten sitä ei ole kuoltuanikaan - ikinä.
Puhutaanko täällä ihmisen kuolemasta vai sielun kuolemasta.
Eikö sielu ole kuolematon?
Sielua ei voi vahingoittaa millään aseella, polttaa tulella, kastella vedellä tai kuivattaa tuulella.
Sielua kutsutaan syntymättömäksi, mutta koska se on aineellisessa kehossa, se näyttää siltä kuin se olisi syntynyt kehon mukana. Itse asiassa kehossa oleva sielu ei synny eikä kuole. Kaikki syntynyt on tuomittu kuolemaan. Koska sielu ei ole syntynyt, sillä ei ole menneisyyttä, nykyisyyttä eikä tulevaisuutta. Se on ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Toisin sanoen sen syntyajankohtaa ei ole mahdollista määrittää. Yritämme määritellä, milloin sielu syntyy, vain siksi, että laajennamme siihen kehollisia mielikuvia. Toisin kuin keho, sielu ei vanhene koskaan.
Kehossa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta sieluun. Sielu ei koskaan kuihtu kuten puu tai mikään muu aineellinen esine. Se ei myöskään tuota sivutuotteita. Kehomme jälkeläiset, lapsemme, ovat itsenäisiä yksilöllisiä sieluja, ja pidämme heitä lapsinamme vain siksi, että he ovat yhteydessä kehoomme. Keho kehittyy sielun läsnäolon ansiosta, mutta sielu itse ei tuo ketään maailmaan eikä käy läpi mitään muutoksia. Siten sielu ei ole alttiina samoille kuudelle erilaiselle muutokselle, joita keho käy läpi.
Kliinisen kuoleman kokemukseen kuuluu niin sanottu ruumiista poistumisen kokemus. Ihmiset, joilla on ollut kehon ulkopuolinen kokemus, kertovat meille, kuinka he ovat nähneet fyysisen kehonsa ja kaiken, mitä on tapahtunut...
Kaikki menee samaan paikkaan. Sinne, mistä ollaan lähtöisin. Sielu on tosin vapaa olemaan yhteydessä vielä elävien läheisten kanssa. Sellaisten, jotka ovat vastaanottavaisia. Itselläni on ollut kohtaamisia unissa heti kuolemien jälkeen.
Eletty elämä käydään läpi. Kukaan ei tuomitse, paitsi sinä itse, jos haluat. Sitten vain viihdytään, kunnes halutaan taas jotain muuta ja kehittyä oppimisen kautta. Silloin suunnitellaan seuraava elämä ja lähdetään uudelle kierrokselle.
Alue: Aihe vapaa
Pitäisi siis antaa jatkaa matkaa.