Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Pitäisikö tässä yhteiskunnassa
kun nia väki valtaan ja
sil po mi seenkin olla nollatoleranssi vai vain ja ainoastaan rasismiin?
Entä joukkor a i s k a u k s i i n?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Ohiksena, "ampumisfantasia" ei liittynyt millään tavalla m-muuttoon vaan oli vihainen reaktio siihen, että H-a oli tullut kadulla seksuaalisesti ahdistelluksi.
Hämmästyttää, että tämä aina sivuutetaan, samoin kuin Purran jutussa se, että häntä oli seksuaalisesti ahdisteltu kadulla. Eikö vasemmisto olekaan sitä mieltä, että seksuaalinen ahdistelu on väärin? Yleensä kun se katsotaan jopa traumatisoivaksi, joten täysin luonnollista, että se aiheuttaa uhrissa negatiivisia tunteita jotka purkautuvat kiukkuisina sanoina. Kummassakaan tapauksessa nämä seksuaalisen ahdistelun uhrit, eli H-a ja Purra, eivät kuitenkaan tehneet mitään, purkivat vain seksuaalisen ahdistelun aiheuttamaa kiukkuaan sanamuotoon.
Mikä muuten on tarkalleen niin hirveän loukkaavaa sanamuodossa "musta säkki"? Mikä olisi oikeaoppinen sana kyseisille vaatteille? Pitääkö aina luetella kaikki eri islamin vaatimat naisten pukeutumismuodot? Kun sana "kaapukin" on monien mielestä ilmeisesti liian ruma. Mustiahan nuo vaatekappaleet kuitenkin ovat. Joten voisiko joku kirjoittaa auki, miten tätä pukeutumista olisi korrektia kuvailla?
Pointti on, että Purra ei siinä tekstissään kuvannut pukua vaan ihmistä. Hän nimitti niitä ihmisiä mustiksi säkeiksi.
Toisekseen, musliminaiset tuskin ovat ketään kadulla seksuaalisesti ahdistelleet. Oli täysin asiatonta purkaa kiukkua niihin naisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Mistä ihmeen uutisistaNI? 🤣 En minä ole kirjoittanut elämäni aikana yhtään uutista. En ole toimittaja.
Kuitenkin luet niitä mediasta.
Niin? Miksi en lukisi? Pitäisikö ennemmin perustaa näkemyksensä asioista ylilaudan juttuihin niin kuin sinä? 🤣
Kuulostat ihan järjenjuoksultasi toimittajalta. Ja se selittää täysin median nykyongelmat.
No mene ihmeessä sinne ylikselle niin saat laadukasta faktatietoa 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Mutta jos näet että asu on kuin pussilakana, voiko rehellinen ihminen muuta todeta kuin että .... kaapu se on ja onko siinä mitään erikoista jos kuvailee jotain asua säkkimäiseksi, ei ehkä muotiblokkaajien termi, mutta tavallisen kansalaisen termi kylläkin ja heti tietää minkälaindn asu noin peruslaatuisesti on. Ei pitäisi loukata ketään, makuja kun on monia ja niin pitääkin olla.
Eiköhän olisi tullut isompi sanominen, jos kirjastossa kirjoja järjestelisi valkokaapuinen (ihan vaan vakaumuksensa nimissä)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö saa enää sanoa säkkimäinen vaate, jos kuvaa jotain asua. Kaapu, onko sekin jo kiellettyjen sanojen listalla.
Miksi ei voi käyttää vaattesta sen oikeaa nimeä? Puhutaanhan farkuistakin farkkuina eikä sinisinä pimpimpeittäjinä tms.
Arvaa kuka: telkkarissa piti tiedotustilaisuutta ihmiseksi tunnistamaton valkopesty olmi jonka päällä kukikas läskisäkki ja jalassa musta persrätti.
Saan minä puhua suoraan!! Se on mun oikeus, ja kun pari päivää tässä mietin niin tämä on kehopositiivisuuden puolustuspuhe!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Tässä "ajojahdissa" on sentään jotain kunnollisia perusteitakin. Marinin kohdalla perustelut olivat lähinnä luokkaa "nyt sillä oli shortit jalassa".
Onko 10 miljardin uniper nyt mielestänne siis "shortsit"?
On, jos Tytti Tuppurainen on mielestäsi Sanna Marin.
Kuka hallitusta ja demareita johti? Ei ainakaan tuppurainen. Ei myöskään kämäräinen, miettinen tai edes virtanen. Ennen kuin koitat tarjota muita syntipukkeja.
Kyllä hänen kirjoitelmansa ovat järkyttäviä kielenkäytöltään. Ei siitä pääse mihinkään.
Ihmetyttää vaan, että eikö tästä olisi ollut mahdollista ottaa selvää ennen ministeriksi nimitystä. Ovathan nuo hänen kirjoittamansa tekstit olleet vuosikausia saatavilla.
Nyt vain yhtäkkiä ne kaivetaankin skandaalinkäryisesti esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Ohiksena, "ampumisfantasia" ei liittynyt millään tavalla m-muuttoon vaan oli vihainen reaktio siihen, että H-a oli tullut kadulla seksuaalisesti ahdistelluksi.
Hämmästyttää, että tämä aina sivuutetaan, samoin kuin Purran jutussa se, että häntä oli seksuaalisesti ahdisteltu kadulla. Eikö vasemmisto olekaan sitä mieltä, että seksuaalinen ahdistelu on väärin? Yleensä kun se katsotaan jopa traumatisoivaksi, joten täysin luonnollista, että se aiheuttaa uhrissa negatiivisia tunteita jotka purkautuvat kiukkuisina sanoina. Kummassakaan tapauksessa nämä seksuaalisen ahdistelun uhrit, eli H-a ja Purra, eivät kuitenkaan tehneet mitään, purkivat vain seksuaalisen ahdistelun aiheuttamaa kiukkuaan sanamuotoon.
Mikä muuten on tarkalleen niin hirveän loukkaavaa sanamuodossa "musta säkki"? Mikä olisi oikeaoppinen sana kyseisille vaatteille? Pitääkö aina luetella kaikki eri islamin vaatimat naisten pukeutumismuodot? Kun sana "kaapukin" on monien mielestä ilmeisesti liian ruma. Mustiahan nuo vaatekappaleet kuitenkin ovat. Joten voisiko joku kirjoittaa auki, miten tätä pukeutumista olisi korrektia kuvailla?
Purran ampumisfantasia ei liittynyt mitenkään Hallikseen eikä ahdisteluun, vaan hänen henkilökohtaiseen vtutukseen.
Säkkikommentti ei edes varsinaisesti liittynyt yksittäiseen tilanteeseen, toki hän kuvasi myös kirjastossa työskentelevää naista tuolla sanalla.
Mutta kysymys oli, että millä tavalla kaikki tämä on nyt niin tarpeellista keskustelulle, että jos ne jätetään pois niin m-muuton ongelmista on mahdotonta keskustella? Kaikki Purran sepustukset voisi jättää pois, eikä keskustelu siitä kärsisi. Koska se ei ole keskustelua vaan rasistista mölinää. Yhteiskunnallista keskustelua ei käydä leimaamalla ryhmiä tai yksilöitä oman henkilökohtaisen ketutuksen pohjalta.
Se nyt on fakta, että m-muuton ongelmista ei ole saanut keskustella millään tavalla, ei asiallisesti eikä asiattomasti. Tai jos joku on sellaista mennyt tekemään, on tullut heti leimatuksi rasistiksi ja n*tsiksi ja maalittamisen kohteeksi.
Ja edelleen, et vastannut kysymykseen siitä, mikä olisi sitten se "asiallinen" tapa keskustella burkhista ja siitä, miksi niitä käytetään ja mitä ne symboloivat, eli naisten alistamista? Jos Purra olisi kirjoittanut saman kirjoituksen ja korvannut suurta pahennusta herättäneet ilmaisut "musta säkki/musta kaapu" sanalla burkha, olisiko kirjoitus silloin ollut asiallinen, kukaan ei olisi sitä tai sen kirjoittajaa kritisoinut, ja asiasta oltaisiin käyty avointa, rakentavaa, asiallista keskustelua jossa kukaan ei olisi solvannut Purraa?
"[...]kävelee mustia burkhia, jotka tunnistaa ihmisiksi vain[...]" olisi ehkä ollut marginaalisesti parempi, mutta silti dehumanisoivaa, varmaan tajuat itsekin. Ja edelleen, millä tavalla juuri nämä Purran kirjoitukset ja sananvalinnat ovat se esimerkki m-muuttokeskustelun kipupisteistä, että niitä pitää puolustaa henkeen ja vereen? Mitä uusia näkökulmia, oivalluksia tai ratkaisuja ne ovat tuoneet julkiseen keskusteluun? Miksi vain niiden rasistista sisältöä puolustellaan, jos ne muuten ovat niin loistavia?
Purra muuten ei kirjoittanut halaistua sanaa burkhien taustasta tai siitä, miksi ne voidaan nähdä naisten alistamisen symbolina pätkässä, josta puhumme. Mielestäsi siis koko säkkiosion olisi voinut jättää pois? Miksi siis puolustella sitä?
Tuskin läntisessä maailmassa on yhtään ihmistä, joille olisi tarvetta selittää burkhien taustoja tai niiden käytön syitä tai merkityksiä. Näiden asioiden tietäminenhän on aivan perustason yleissivistystä. Olisi todella omituista, jos joku ei tietäisi näitä asioita.
Jos olet yhtään seurannut maailman tapahtumia niin tiedät, että huivien ja burkhien käyttöpakkoa vastaan protestoidaan myös islamilaisessa maailmassa laajasti. Vai onko sulta mennyt ohi esimerkiksi Iranin protestit? Kyseessä on naisten alistamisen konkreettinen symboli, joten tottakai sitä on syytä kritisoida tasa-arvoisessa feministisessä maassa, jollainen Suomen pitäisi olla. Samaa keskustelua on käyty laajasti mm. Ranskassa.
Joten ei tietenkään olisi pitänyt kyseistä kritiikkiä jättää pois.
Täällä pari yksinäistä vassaria vielä jaksaa yrittää taistella tosiasioita vastaan. Hymiöspämmistä päätellen alkaa reissu lataamoon olla taas ajankohtainen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Ohiksena, "ampumisfantasia" ei liittynyt millään tavalla m-muuttoon vaan oli vihainen reaktio siihen, että H-a oli tullut kadulla seksuaalisesti ahdistelluksi.
Hämmästyttää, että tämä aina sivuutetaan, samoin kuin Purran jutussa se, että häntä oli seksuaalisesti ahdisteltu kadulla. Eikö vasemmisto olekaan sitä mieltä, että seksuaalinen ahdistelu on väärin? Yleensä kun se katsotaan jopa traumatisoivaksi, joten täysin luonnollista, että se aiheuttaa uhrissa negatiivisia tunteita jotka purkautuvat kiukkuisina sanoina. Kummassakaan tapauksessa nämä seksuaalisen ahdistelun uhrit, eli H-a ja Purra, eivät kuitenkaan tehneet mitään, purkivat vain seksuaalisen ahdistelun aiheuttamaa kiukkuaan sanamuotoon.
Mikä muuten on tarkalleen niin hirveän loukkaavaa sanamuodossa "musta säkki"? Mikä olisi oikeaoppinen sana kyseisille vaatteille? Pitääkö aina luetella kaikki eri islamin vaatimat naisten pukeutumismuodot? Kun sana "kaapukin" on monien mielestä ilmeisesti liian ruma. Mustiahan nuo vaatekappaleet kuitenkin ovat. Joten voisiko joku kirjoittaa auki, miten tätä pukeutumista olisi korrektia kuvailla?
Purran ampumisfantasia ei liittynyt mitenkään Hallikseen eikä ahdisteluun, vaan hänen henkilökohtaiseen vtutukseen.
Säkkikommentti ei edes varsinaisesti liittynyt yksittäiseen tilanteeseen, toki hän kuvasi myös kirjastossa työskentelevää naista tuolla sanalla.
Mutta kysymys oli, että millä tavalla kaikki tämä on nyt niin tarpeellista keskustelulle, että jos ne jätetään pois niin m-muuton ongelmista on mahdotonta keskustella? Kaikki Purran sepustukset voisi jättää pois, eikä keskustelu siitä kärsisi. Koska se ei ole keskustelua vaan rasistista mölinää. Yhteiskunnallista keskustelua ei käydä leimaamalla ryhmiä tai yksilöitä oman henkilökohtaisen ketutuksen pohjalta.
Se nyt on fakta, että m-muuton ongelmista ei ole saanut keskustella millään tavalla, ei asiallisesti eikä asiattomasti. Tai jos joku on sellaista mennyt tekemään, on tullut heti leimatuksi rasistiksi ja n*tsiksi ja maalittamisen kohteeksi.
Ja edelleen, et vastannut kysymykseen siitä, mikä olisi sitten se "asiallinen" tapa keskustella burkhista ja siitä, miksi niitä käytetään ja mitä ne symboloivat, eli naisten alistamista? Jos Purra olisi kirjoittanut saman kirjoituksen ja korvannut suurta pahennusta herättäneet ilmaisut "musta säkki/musta kaapu" sanalla burkha, olisiko kirjoitus silloin ollut asiallinen, kukaan ei olisi sitä tai sen kirjoittajaa kritisoinut, ja asiasta oltaisiin käyty avointa, rakentavaa, asiallista keskustelua jossa kukaan ei olisi solvannut Purraa?
"[...]kävelee mustia burkhia, jotka tunnistaa ihmisiksi vain[...]" olisi ehkä ollut marginaalisesti parempi, mutta silti dehumanisoivaa, varmaan tajuat itsekin. Ja edelleen, millä tavalla juuri nämä Purran kirjoitukset ja sananvalinnat ovat se esimerkki m-muuttokeskustelun kipupisteistä, että niitä pitää puolustaa henkeen ja vereen? Mitä uusia näkökulmia, oivalluksia tai ratkaisuja ne ovat tuoneet julkiseen keskusteluun? Miksi vain niiden rasistista sisältöä puolustellaan, jos ne muuten ovat niin loistavia?
Purra muuten ei kirjoittanut halaistua sanaa burkhien taustasta tai siitä, miksi ne voidaan nähdä naisten alistamisen symbolina pätkässä, josta puhumme. Mielestäsi siis koko säkkiosion olisi voinut jättää pois? Miksi siis puolustella sitä?
Kerro vielä:
1. Minkä takia mielestäsi ei ole sallittua puhua ongelmista sukupuolten tasa-arvon edistämisessä, sillä sitähän islamin naisia alistavien käsitysten ja käytäntöjen hyväksyminen on?
2. Millä tavalla jonkin uskonnollisen tavan kritisointi on "rasismia"? Mikä tekee uskonnosta rodun sinun silmissäsi?
Koska aika lailla vaikuttaa siltä, että sinä nimenomaan et halua, että islamin sukupuolirooleista keskustellaan, silloinkaan kun ne ovat täysin ristiriidassa tämän yhteiskunnan arvojen kanssa liittyen sukupuolten tasa-arvoon ja naisten asemaan. Eikö mielestäsi m-muuttajanaisilla ole ihmisoikeuksia? Eivätkö he ansaitse sukupuolten tasa-arvoa?
Oletko jo lakannut hakkaamasta vaimoasi?
Vastailepa sinä hetki ja jätä ladatut kysymykset pois, niin palaillaan asiaan :) Ei taida olla kanttia?
Myöntäisit vaan reilusti että kannatat naisten säkitystä ja homojen kivitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Ohiksena, "ampumisfantasia" ei liittynyt millään tavalla m-muuttoon vaan oli vihainen reaktio siihen, että H-a oli tullut kadulla seksuaalisesti ahdistelluksi.
Hämmästyttää, että tämä aina sivuutetaan, samoin kuin Purran jutussa se, että häntä oli seksuaalisesti ahdisteltu kadulla. Eikö vasemmisto olekaan sitä mieltä, että seksuaalinen ahdistelu on väärin? Yleensä kun se katsotaan jopa traumatisoivaksi, joten täysin luonnollista, että se aiheuttaa uhrissa negatiivisia tunteita jotka purkautuvat kiukkuisina sanoina. Kummassakaan tapauksessa nämä seksuaalisen ahdistelun uhrit, eli H-a ja Purra, eivät kuitenkaan tehneet mitään, purkivat vain seksuaalisen ahdistelun aiheuttamaa kiukkuaan sanamuotoon.
Mikä muuten on tarkalleen niin hirveän loukkaavaa sanamuodossa "musta säkki"? Mikä olisi oikeaoppinen sana kyseisille vaatteille? Pitääkö aina luetella kaikki eri islamin vaatimat naisten pukeutumismuodot? Kun sana "kaapukin" on monien mielestä ilmeisesti liian ruma. Mustiahan nuo vaatekappaleet kuitenkin ovat. Joten voisiko joku kirjoittaa auki, miten tätä pukeutumista olisi korrektia kuvailla?
Pointti on, että Purra ei siinä tekstissään kuvannut pukua vaan ihmistä. Hän nimitti niitä ihmisiä mustiksi säkeiksi.
Toisekseen, musliminaiset tuskin ovat ketään kadulla seksuaalisesti ahdistelleet. Oli täysin asiatonta purkaa kiukkua niihin naisiin.
Aasialaiset naiset ovat niin kauniita ja suloisia en minä heitä mustiksi säkeiksi kutsu
T.Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Tässä "ajojahdissa" on sentään jotain kunnollisia perusteitakin. Marinin kohdalla perustelut olivat lähinnä luokkaa "nyt sillä oli shortit jalassa".
Onko 10 miljardin uniper nyt mielestänne siis "shortsit"?
On, jos Tytti Tuppurainen on mielestäsi Sanna Marin.
Kuka hallitusta ja demareita johti? Ei ainakaan tuppurainen. Ei myöskään kämäräinen, miettinen tai edes virtanen. Ennen kuin koitat tarjota muita syntipukkeja.
Mitä väliä sillä on, kun Suomi ei edelleenkään ole diktatuuri, jossa pääministerillä on yksioikeus päättää asioista? Ota lapsipieni edes alkeiden verran asioista selvää äläkä meuhkaa miten sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä hänen kirjoitelmansa ovat järkyttäviä kielenkäytöltään. Ei siitä pääse mihinkään.
Ihmetyttää vaan, että eikö tästä olisi ollut mahdollista ottaa selvää ennen ministeriksi nimitystä. Ovathan nuo hänen kirjoittamansa tekstit olleet vuosikausia saatavilla.
Nyt vain yhtäkkiä ne kaivetaankin skandaalinkäryisesti esiin.
Rumaa kielenkäyttöä mutta itse substanssi täysin oikeaa.
Tottakai kaikki ovat noista tienneet. Ihmetyttää tämä teeskennelty pöyristyminen. Relevanttia on kuitenkin vain se, miten kyseinen henkilö hoitaa ministerinpestinsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Mistä ihmeen uutisistaNI? 🤣 En minä ole kirjoittanut elämäni aikana yhtään uutista. En ole toimittaja.
Kuitenkin luet niitä mediasta.
Niin? Miksi en lukisi? Pitäisikö ennemmin perustaa näkemyksensä asioista ylilaudan juttuihin niin kuin sinä? 🤣
Kuulostat ihan järjenjuoksultasi toimittajalta. Ja se selittää täysin median nykyongelmat.
No mene ihmeessä sinne ylikselle niin saat laadukasta faktatietoa 🤣🤣🤣
Taatusti sitä sieltä enemmän löytyykin kuin kaltaiseltasi hymiöoksentajalta jossa yhdistyy kaikki toimittajan pääominaisuudet, eli järjetön ylimielisyys, jääräpäinen tyhmyys joka kommentissa ja selkeä vasemmistolaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Tässä "ajojahdissa" on sentään jotain kunnollisia perusteitakin. Marinin kohdalla perustelut olivat lähinnä luokkaa "nyt sillä oli shortit jalassa".
Onko 10 miljardin uniper nyt mielestänne siis "shortsit"?
On, jos Tytti Tuppurainen on mielestäsi Sanna Marin.
Tässä on nyt selkeästi siellä kellarissa nähty 2 kpl kauniita naisia ja "shortsit" ja "shorttaaminen" on menestyjäkirjoittajalta mennyt ihan sekaisin ;D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Mistä ihmeen uutisistaNI? 🤣 En minä ole kirjoittanut elämäni aikana yhtään uutista. En ole toimittaja.
Kuitenkin luet niitä mediasta.
Niin? Miksi en lukisi? Pitäisikö ennemmin perustaa näkemyksensä asioista ylilaudan juttuihin niin kuin sinä? 🤣
Kuulostat ihan järjenjuoksultasi toimittajalta. Ja se selittää täysin median nykyongelmat.
Olisin hyvin otettu, jos joku vertaisi minua toimittajaan. Olihan esimerkiksi Arvi Lindkin ammatiltaan toimittaja. Arvostan.
Ymmärränkö nyt oikein että persujen huolenaihe numero yksi on musliminaisten tasa-arvo? Kai te nyt sentään ymmärrätte mikä naurettavuuden huipentuma tämä hätävale on?
Mitähän äänestäjät on mieltä?
Jaa nyt en osaa sanoa mitä ihmiset sanoo jos näkee mustan kaavun, muttei kasvoja lainkaan. Sen tiedän että ovat hiukan pelottavia, kun ei tiedä kuka siellä on sisällä ja onko varustautunut jotenkin johonkin. Surullista sinänsä vapaassa suomessa ja varsinkin naisen kohtalo lopun ikänsä siellä piilossa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Tässä "ajojahdissa" on sentään jotain kunnollisia perusteitakin. Marinin kohdalla perustelut olivat lähinnä luokkaa "nyt sillä oli shortit jalassa".
Onko 10 miljardin uniper nyt mielestänne siis "shortsit"?
On, jos Tytti Tuppurainen on mielestäsi Sanna Marin.
Kuka hallitusta ja demareita johti? Ei ainakaan tuppurainen. Ei myöskään kämäräinen, miettinen tai edes virtanen. Ennen kuin koitat tarjota muita syntipukkeja.
Mitä väliä sillä on, kun Suomi ei edelleenkään ole diktatuuri, jossa pääministerillä on yksioikeus päättää asioista? Ota lapsipieni edes alkeiden verran asioista selvää äläkä meuhkaa miten sattuu.
Vi...ujako te sitten jatkuvasti itkette tämän hallituksen tekemisistä jos kerran ministerit ei ole vastuussa yhtään mistään vaan eduskunta eli siis oppositiovasemmisto.