Riikka Purran ajojahti - mihin tämä maa on menossa?
Tämä ketju on tarkoitettu asialliseen keskusteluun ja vertaistukeen maamme suunnasta huolestuneille kansalaisille. Siksi pyydän, että ne jotka haluavat panetella valtiovarainministeriä osoittavat kommenttinsa johonkin muuhun ketjuun - tai mieluimmin tietysti, jättävät kommenttinsa kirjoittamatta.
Olen syvästi huolissani siitä, mihin tämä maa on menossa, kun näen että jo asiallista uskonto- ja kulttuurikritiikkiä aletaan väittää yksilöitä alistavaksi ja halventavaksi. Selvää on, että tämä on tahallista ajojahtia, maalittamista ja provokaatiota tietyiltä poliittisilta tahoilta, mutta en olisi uskonut että tämä propaganda oikeasti uppoaa järkevään kansaan. Mitä tahansa tekstiä on mahdollista lukea kuin piru raamattua, jos nostetaan esille vain kontekstista irrotettuja lauseita. Kuka tahansa, jolla on edes alkeellinen käsitys kirjallisuudesta ymmärtää, että esimerkiksi kielikuvat, sarkasmi ja kärjistäminen on tavallisia tyylikeinoja eri tyyppisissä teksteissä. Siksi alkuperäistekstiin perehtyminen on välttämätöntä kontekstin ymmärtämiseksi.
Yritän kai tässä sanoa, että vastaava ajojahti voidaan näköjään aloittaa ketä tahansa vastaan, koska mikä tahansa ihmisen kirjoitus (toistan, mikä tahansa ja vaikka miten kaukaa historiasta) voidaan ottaa tarkasteluun ja irrottaa sieltä mitä tahansa sarkastisesti tai kärjistäen kirjoitettuja lauseita. Mitään muuta ei oikeastaan tarvita kuin tarpeeksi palstatilaa ja näkyvyyttä kampanjalle.
Eikö tämä huolestuta teitä muita, ihan puoluekantaan katsomatta?
Kommentit (5746)
Vierailija kirjoitti:
winner kirjoitti:
winner kirjoitti:
Utopia Analytics on kerännyt käyttäjätietoja vihapuheesta suomalaisilla keskustelualustoilla jo vuodesta 2014.
Kaikki me olemme siellä rekisterissä. Ihan kaikki.
Yrityksen perustaja on perussuomalainen poliisi, jolla on sanottu olevan läheisiä suhteita Venäjään.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tom_Packalén
Tehkää omat johtopäätöksenne.
Myös siitä, että kommentti saa alapeukutuksia... ;D
Tuhanteen kertaan valeeksi todettu lässy sietää saadakin alapeukkuja.
Sanoman (ja ylen) palstoja muuten moderoi stt:n tarjoama moderointipalvelu. Siis uutiskommentointia. Stt:n taas omistaa suurelta osin sanoma mutta myös pari muuta mediaa.
Tätä palstaa moderoi sanoman oman toimittajan mukaan (yhden uutisen yhteydessä selitetty) ammattimoderoijat + toimitus itse voi puuttua ketjuihin jos sen katsoo tarpeelliseksi.
Seli seli, Tomppa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Mikä tarkalleen oli tuo väitetty "ajojahti" Sannaa kohtaan? Sekö, kun hänen oma tuttunsa meni levittämään julkisuuteen bilevideon? Eli Sannan oma kaveri siis jahtasi häntä?
Bilevideo nyt oli yksi kärpäsen paska siinä höykytyksessä, jonka Marin kävi vajaan neljän vuoden aikana läpi.
t. eri
Niin, hyökytys johtui täysin siitä mitä mariini itse päätti tehdä ja jostain syystä joka asia osoittautui katastrofiksi. Eikä bileissäkään ongelmana ollut sinänsä tanssiminen vaan ne surullisen kuuluisat jauhot.
Niin, ja Purra ihan itse päätti tehdä asioita, joista häntä nyt "höykytetään". Eli mitä ulisette ajojahdista?
Mistä asioista puhut? Teillä ei ole mitään todisteita edes siitä jatkuvasti hoetusta väitetystä rasismista, saati sitten mistään muustakaan. Silti hokeminen vaan jatkuu ja tuota soopaa toistellaan mediassakin faktana.
Toisin kuin sannan tekemisistä ei ole mitään epäilyksiä kenelläkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Muutama vinkki, mitä ei kannata kirjoittaa, jos haluaa antaa itsestään vakuutavan kuvan:
1. yliksellä tajuttiin
2. venäjän trolli (varsinkaan niin, että maan nimi on pienellä alkukirjaimella)
3. vasuri
4. igör
5. moskovan viitoittama tie (varsinkaan niin, että kaupungin nimi on pienellä alkukirjaimella)
6. persuvaino
Oma lässysi kertoo lukijalle lähinnä sen, ettet keksi mitään vasta-argumenttia.
Olihan tuossa kuusi kappaletta vasta-argumetteja. Mutta ymmärrettävästi se menee ohi, jos lähteenä on ylilauta.
Saako sanoa näätä tai pesukarhu, meneekö jo överiksi jos sanoja käyttää...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Mikä tarkalleen oli tuo väitetty "ajojahti" Sannaa kohtaan? Sekö, kun hänen oma tuttunsa meni levittämään julkisuuteen bilevideon? Eli Sannan oma kaveri siis jahtasi häntä?
Bilevideo nyt oli yksi kärpäsen paska siinä höykytyksessä, jonka Marin kävi vajaan neljän vuoden aikana läpi.
t. eri
Niin, hyökytys johtui täysin siitä mitä mariini itse päätti tehdä ja jostain syystä joka asia osoittautui katastrofiksi. Eikä bileissäkään ongelmana ollut sinänsä tanssiminen vaan ne surullisen kuuluisat jauhot.
Niin, ja Purra ihan itse päätti tehdä asioita, joista häntä nyt "höykytetään". Eli mitä ulisette ajojahdista?
Mistä asioista puhut? Teillä ei ole mitään todisteita edes siitä jatkuvasti hoetusta väitetystä rasismista, saati sitten mistään muustakaan. Silti hokeminen vaan jatkuu ja tuota soopaa toistellaan mediassakin faktana.
Toisin kuin sannan tekemisistä ei ole mitään epäilyksiä kenelläkään.
Ei minua tarvitse teititellä. Ja ihan riittävästi on julkisuudessa esitetty todisteita yhdestä jos toisestakin vähemmän päivänavaloa kestävästä "vitsistä".
Vierailija kirjoitti:
Eikö saa enää sanoa säkkimäinen vaate, jos kuvaa jotain asua. Kaapu, onko sekin jo kiellettyjen sanojen listalla.
Aku Ankan Mustakaapu nostaa kohta äläkän?
Kuinka tarkkaan Ultra bran sanoitukset syynättiin Sinnemäen ollessa ministeri ? Tai hänen muut kirjoituksensa ? Minusta näyttää että on menossa pelkkä persujen ajojahti tällä hetkellä . Tämä on myös rasismia . Antakaa vaaleilla valittujen tehdä työnsä rauhassa , minäkin annoin Riikalle ääneni nimen omaan Suomi ja suomalaiset ensin ajattattelun vuoksi .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Muutama vinkki, mitä ei kannata kirjoittaa, jos haluaa antaa itsestään vakuutavan kuvan:
1. yliksellä tajuttiin
2. venäjän trolli (varsinkaan niin, että maan nimi on pienellä alkukirjaimella)
3. vasuri
4. igör
5. moskovan viitoittama tie (varsinkaan niin, että kaupungin nimi on pienellä alkukirjaimella)
6. persuvaino
Oma lässysi kertoo lukijalle lähinnä sen, ettet keksi mitään vasta-argumenttia.
Ylisjonnella meni tunteisiin 🤣🤣🤣
Kumpi on suurempi ongelma, sekö että vuosittain miljoonien nuorten tyttöjen sp-elimiä infibuloidaan, vai se että joku kutsuu sitä v*t*n silpomiseksi?
Miettikää vähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Todella ansiokas ja nykyisen (nimenomaan nykyisen) persulaisuuden taustoja selvittä artikkeli Helsingin Sanomista tänä aamuna.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000009714025.html
Tämä on asia, jota lehdistö ei ole huomannut tuoda tähän mennessä riittävästi esille. Nykyinen Perussuomalainen puolue on aivan erilaisen ideologisen ajattelun puolue kuin Soinin aikaan. Historiasta kerrottaessa ei kannata kertoa, kuinka Soini oli perustamassa puoluetta ja nosti sen suosioon. Se oli eri puolue se.
Kun tätä asiaa ei ole tuotu esille ja tutkittu, suurin osa äänestäjiä, todennäköisesti myös viime vaaleissa Persuja äänestäneistä, ei tiennyt mitä äänestävät. Että he todellisuudessa äänestivät ideologialtaan äärioikeistolaista puoluetta, joka on synkimmän laatuisten aatteellisten ”hihhuleiden” johdossa.
Siksi nyt käytävä keskustelu ja puolueen johdon menneisyyden ”tonkiminen” on tärkeää. Se avaa myös tavallisille äänestäjille, mitä Persut oikeasti ovat. Suomalaiset ovat perinteisesti karsastaneet ääri-ideologioita, ja varsinkin ideologian varaan rakennettua toimintaa. Käytännöllinen kansa, joka odottaa politiikoilta käytännöllisiä toimenpiteitä. Persuille noita ei ole kuin siinä yhdessä asiassa ehdottaa.
Käytävä keskustelu ja juurien ”tonkiminen” voi saada Persut lopulta ymmärtämään, että mikäli he haluavat olla jatkossakin vakavasti otettava poliittinen puolue, jolla on mahdollista toimia hallituksessa, johto on oltava maltillisimmilla voimilla ja ministereiksi on tuotava maltillisemman linjan edustajia.
Toisaalta perussuomalaisten taustojen paljastaminen johtanee puolueen pienenemiseen. Se saattaa keskittyä oman pienen ääriytimensä ympärille ja toimii sen äänekkäänä äänitorvena, joka kuitenkin pienentyneenä menettää poliittiset vaikuttamismahdollisuutensa.
Itse uskoisin, että Persujen kannattuksen selvä putoaminen näkyy jo seuraavissa Gallup-kyselyissä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö saa enää sanoa säkkimäinen vaate, jos kuvaa jotain asua. Kaapu, onko sekin jo kiellettyjen sanojen listalla.
Miksi ei voi käyttää vaattesta sen oikeaa nimeä? Puhutaanhan farkuistakin farkkuina eikä sinisinä pimpimpeittäjinä tms.
Vierailija kirjoitti:
Saako sanoa näätä tai pesukarhu, meneekö jo överiksi jos sanoja käyttää...
Skunkki tai seeprakin ovat mustavalkoisine kaksoismerkitysvärityksineen uhanalaisia... Joo ja panda...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Ylis ja uutinen samassa lauseessa 🤣🤣🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti ollaan menossa kohti nollatoleranssia rasismiin. En kuitenkaan usko, että se tapahtuu niin kauan kuin Riikka Purra on ministerinä, koska hän ei suostunut irrottautumaan noista kirjoituksistaan. Hänelle ja muille samanmielisille pitää nyt osoittaa, missä menee rajat. Esimerkiksi minkäänlainen halventava nimittely ei ole hyväksyttävää.
"Nollatoleranssi rasismiin" tarkoittaisi helposti sitä, että ulkomaalaisten aiheuttamista uhkista ja ongelmista ei saisi keskustella ollenkaan. Sitäkö haluat?
Tätähän juuri määrätyt tahot haluavat. Että määrätyt ongelmat vaietaan ja määrätyt, heille sopivat, pidetään esillä.
Riikka on ronkkaissut pahaan paikkaan. Siitä nyt vihat.Millä tavalla ampumisfantasiat tai säkiksi haukkuminen avaavat m-muuton ongelmia tai muuttajien oloja tavalla, jota ei muuten tavoittaisi?
Ohiksena, "ampumisfantasia" ei liittynyt millään tavalla m-muuttoon vaan oli vihainen reaktio siihen, että H-a oli tullut kadulla seksuaalisesti ahdistelluksi.
Hämmästyttää, että tämä aina sivuutetaan, samoin kuin Purran jutussa se, että häntä oli seksuaalisesti ahdisteltu kadulla. Eikö vasemmisto olekaan sitä mieltä, että seksuaalinen ahdistelu on väärin? Yleensä kun se katsotaan jopa traumatisoivaksi, joten täysin luonnollista, että se aiheuttaa uhrissa negatiivisia tunteita jotka purkautuvat kiukkuisina sanoina. Kummassakaan tapauksessa nämä seksuaalisen ahdistelun uhrit, eli H-a ja Purra, eivät kuitenkaan tehneet mitään, purkivat vain seksuaalisen ahdistelun aiheuttamaa kiukkuaan sanamuotoon.
Mikä muuten on tarkalleen niin hirveän loukkaavaa sanamuodossa "musta säkki"? Mikä olisi oikeaoppinen sana kyseisille vaatteille? Pitääkö aina luetella kaikki eri islamin vaatimat naisten pukeutumismuodot? Kun sana "kaapukin" on monien mielestä ilmeisesti liian ruma. Mustiahan nuo vaatekappaleet kuitenkin ovat. Joten voisiko joku kirjoittaa auki, miten tätä pukeutumista olisi korrektia kuvailla?
Purran ampumisfantasia ei liittynyt mitenkään Hallikseen eikä ahdisteluun, vaan hänen henkilökohtaiseen vtutukseen.
Säkkikommentti ei edes varsinaisesti liittynyt yksittäiseen tilanteeseen, toki hän kuvasi myös kirjastossa työskentelevää naista tuolla sanalla.
Mutta kysymys oli, että millä tavalla kaikki tämä on nyt niin tarpeellista keskustelulle, että jos ne jätetään pois niin m-muuton ongelmista on mahdotonta keskustella? Kaikki Purran sepustukset voisi jättää pois, eikä keskustelu siitä kärsisi. Koska se ei ole keskustelua vaan rasistista mölinää. Yhteiskunnallista keskustelua ei käydä leimaamalla ryhmiä tai yksilöitä oman henkilökohtaisen ketutuksen pohjalta.
Se nyt on fakta, että m-muuton ongelmista ei ole saanut keskustella millään tavalla, ei asiallisesti eikä asiattomasti. Tai jos joku on sellaista mennyt tekemään, on tullut heti leimatuksi rasistiksi ja n*tsiksi ja maalittamisen kohteeksi.
Ja edelleen, et vastannut kysymykseen siitä, mikä olisi sitten se "asiallinen" tapa keskustella burkhista ja siitä, miksi niitä käytetään ja mitä ne symboloivat, eli naisten alistamista? Jos Purra olisi kirjoittanut saman kirjoituksen ja korvannut suurta pahennusta herättäneet ilmaisut "musta säkki/musta kaapu" sanalla burkha, olisiko kirjoitus silloin ollut asiallinen, kukaan ei olisi sitä tai sen kirjoittajaa kritisoinut, ja asiasta oltaisiin käyty avointa, rakentavaa, asiallista keskustelua jossa kukaan ei olisi solvannut Purraa?
"[...]kävelee mustia burkhia, jotka tunnistaa ihmisiksi vain[...]" olisi ehkä ollut marginaalisesti parempi, mutta silti dehumanisoivaa, varmaan tajuat itsekin. Ja edelleen, millä tavalla juuri nämä Purran kirjoitukset ja sananvalinnat ovat se esimerkki m-muuttokeskustelun kipupisteistä, että niitä pitää puolustaa henkeen ja vereen? Mitä uusia näkökulmia, oivalluksia tai ratkaisuja ne ovat tuoneet julkiseen keskusteluun? Miksi vain niiden rasistista sisältöä puolustellaan, jos ne muuten ovat niin loistavia?
Purra muuten ei kirjoittanut halaistua sanaa burkhien taustasta tai siitä, miksi ne voidaan nähdä naisten alistamisen symbolina pätkässä, josta puhumme. Mielestäsi siis koko säkkiosion olisi voinut jättää pois? Miksi siis puolustella sitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin ihan samaa ajojahdista Sanna Marinia kohtaan. Tavallaan nyt kolahtaa omaan nilkkaan.
Mikä tarkalleen oli tuo väitetty "ajojahti" Sannaa kohtaan? Sekö, kun hänen oma tuttunsa meni levittämään julkisuuteen bilevideon? Eli Sannan oma kaveri siis jahtasi häntä?
Bilevideo nyt oli yksi kärpäsen paska siinä höykytyksessä, jonka Marin kävi vajaan neljän vuoden aikana läpi.
t. eri
Niin, pyysin yksilöimään mitä kaikkea hän mielestäsi kävi läpi. Itsellä ei muistu mieleen mitään muuta kuin:
1. Aamiaiskohu (joka oli aivan aiheesta)
2. Get over it, boomer -video (joka oli täysin ala-arvoinen, laajasti loukkaava ja ansaitsikin tulla kritisoiduksi)
3. Seiska-lehden valokuvaajan ottama kuva Sannan takapuolesta
4. Bilekohu, joka aiheutui siitä, että Sannan oma kaveri julkisti bilevideot
Mutta sun mielestä valtion varojen väärinkäyttöä ei saa kritisoida? Nuo muut "kohuthan" eivät olleet edes politiikan piirissä vaan Sannan kavereineen itse julkistama, lukuunottamatta yhtä ala-arvoista juorulehteä, joka sekään ei ole poliittinen toimija.
Tähän lisäisen sen, että ensin koronan aikana ja sitten Nato-hakemusprosessin aikana oppositio ilmoitti, että käytännössä laittaa oppositiopolitiikan tauolle jotta asiat saadaan hoidettua. Käytännössä siis lähes koko Sannan kausi oli sellaista aikaa, jolloin häntä ei edes altistettu normaalille demokraattisen järjestelmän kritiikille.
Tämän lisäksi media kohteli Sannaa silkkihansikkain. Koronatoimia ei edes saanut kritisoida (esimerkiksi sitä, että raja Viroon vuoti täysin ja sieltä levisi koronaa, ja että maskeista valehdeltiin ja väitettiin ensin niiden olevan turhia eikä maskipakkoa koskaan määrätty, jonka lisäksi heitettiin Huoltovarmuuskeskuksen johtaja todella rumasti ja julmasti bussin alle), ei myöskään taloudenhoitoa (velanotto, Uniper, yms.), terveydenhuollon kriisiä, ei mitään, vaan kaikki kuitattiin "naisvihana". Jostain syystä nyt kuitenkin saa naisministereitä avoimesti kritisoida ilman, että sitä kuitataan naisvihana, kun he kuuluvat "vääriin" poliittisiin puolueisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Persupaniikki on kyllä parasta viihdettä, mitä suomalaisessa politiikassa on tapahtunut vuosiin. Hirveä selittely ja anteeksipyytely ja kaiken huippuna vielä uhriutuminen siitä, että jäi kiinni asioista, joita kenenkään ei minään vuonna pitaisi tehdä.
Paniikki? Paniikista puheenollen yliksellä muuten tajuttiin ettei näitä vanhoja viestejä kaivellutta aktivisti "kuusitapiota" ole missään nimirekistereissä eli kyseessä lienee joku venäjän trollitili. Eli hyvää settiä kun vasurit + suomimedia painaa tatti ojossa jonkun igörin viitoittamaa tietä.
Ihan kuin tässä olisi muita todisteita tarvinnut siitä että persuvaino on ja on ollut ihan alustaan lähtien moskovan pitkää peliä johon eri vasemmistolaisia järjestöjä, aktivisteja ja muita hölmöjä on valmennettu vuosikausia. Ilman että nuo hyödylliset hölmöt on suurelta osin itse tajunneet mitä tapahtuu.
Jos haluat joskus kirjoittaa vakuuttavaa ja uskottavaa asiaa, suosittelen aloittamaan siitä, ettet käytä lähteenä ylilauttaa. Se on käytännössä sama kuin yrittäisit valmistaan Michelin aterian lokaviemärin sisällöstä.
Väestörekisteristä näkee jokainen ihan itse ettei suomessa ole tai ole koskaan ollutkaan yhtään kuusitapiota. Mieti sitä.
Ja paniikki taas on just tuo mitä sinäkin yrität :D
Miksi ihmeessä miettisin jotain, mitä yliksellä (pahempi trollipesä kuin tämä palsta) kirjoitellan? 🤣
Aika moni uutisistasi näyttää olevan ensin yliksellä.
Mistä ihmeen uutisistaNI? 🤣 En minä ole kirjoittanut elämäni aikana yhtään uutista. En ole toimittaja.
Vierailija kirjoitti:
Eikö saa enää sanoa säkkimäinen vaate, jos kuvaa jotain asua. Kaapu, onko sekin jo kiellettyjen sanojen listalla.
Kiellettyjen sanojen lista senkuin kasvaa niinkuin neukkulassa konsanaan. Vassarit on just ja just pääsemässä tavoitteeseensa, harmi kun tuommoinen iljettävä oikeisto tuli sotkemaan suunnitelmat muuttaa koko maa neukkula 2.0
Purra on tehnyt paljon muutakin kuin kirjoittanut sanan musta kaapu. Ei tässä ole kyse pelkästään siitä, vaan niistä paljon pahemmista kommenteista aiemmin.
Marin ei ole ottanut velkaa, vaan sen on tehnyt Suomen valtio. Suomi ei ole diktatuuri, jossa pääministeri päättää yksin valtion taloudesta. Enemmän siitä valtionvarainministeri on vastuussa kuin pääministeri. Tämä asia opetettiin jo peruskoulussa.