Lesken lesken asumisoikeus

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

82=ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Toivottavasti saatte elää onnellisina yhdessä vanhoiksi asti. Mahdollinen uusi puoliso saisi itselleen korkeintaan tasingon, jonka laskukaava on tässä ketjussa esitetty jo useampaan kertaan. Asumisoikeuden hän voisi saada mikäli asunto jossa he asuisivat, olisi joko puolisoiden yhteinen tai sitten hänen edesmenneen puolison yksin omistama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lesken oikeus ei koske sellaista asuntoa, jonka omistaa edes osin joku kolmas taho.

Käyttö riittää ei edellytä omistamista. Toinen asia on, kuka vastaa asunnon kuluista ja missä suhteessa kulut jakautuvat?

Rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. Yhteisessä kodissa oleva tavanmukainen asuntoirtaimisto on aina jätettävä jakamattomana eloonjääneen puolison hallintaan.

Avain termi tässä on "jäämistöön kuuluvan". Asunto ei kuulu kokonaisuudessaan jäämistöön, jos siitä omistaa puolet joku muu.

Lisäksi tämä pykälä ei koske enää "seuraavaa" leskeä, koska tällaisissa tapauksissa sen ensimmäisestä avioliitosta eloonjääneen kuoltua jako on pakko tehdä ennen kun voidaan toteuttaa ositus tuoreemman lesken kanssa.

Nähdäkseni tulkinta on lakiin perustumaton. Tällainen laintulkinta perustunee taas johonkin vanhentuneeseen oikeuskäytäntöön, jossa ei ole huomioitu yhdenvertaisuuslain säännöksiä?

Perustuu nimenomaan lakiin, ja jos viitsit edes vilkaista sen yhdenvertaisuuslain kaksi ensimmäistä pykälää huomaat, ettei perintöasiat kuulu edes sen soveltamispiiriin.

Oikeus asua asunnossa ei ole yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa ja jos tuo siirretään tuomioistuimen ratkaistavaksi, niin ei ole myöskään oikeudenkäynti.

?????

Ihan mielenkiinnosta, kuuluko se mielestäsi julkisen vai yksityisen toiminnan piiriin? Viranomais-, koulutus- vai elinkeinotoimintaan?

Niin kauan kuin se perustuu sopimuksiin on kyse yksityisestä toiminnasta, mutta kun mennään viranomaispäätöksiin, on kysymys julkisesta toiminnasta.

Apua. Lesken asumisoikeus ei perustu sopimukseen. Se on lakisääteinen oikeus joka määritellään perintökaaressa. Yhdenvertaisuuslakia siihen ei missään olosuhteissa sovelleta.

Mikäli oikeus asunnon hallintaan perustuu vuokrasopimukseen, on kyse yksityisestä sopimusasiasta. Jos taas lakiin perustuvasta hallintaoikeudesta, niin silloin kyse julkisesta viranomaistoiminnasta. Lesken oikeus voi perustua kumpaankin.

Hienoa, että olet kiinnostunut näistä asioista, mutta olet täysin hakoteillä, ja keskustelun laadunkin kannalta olisi mukavaa, jos ei nyt ihan totuutena leviteltäisi asioita, joista ei ole selvästikään mitään tietoa.

Lesken asumisoikeudella ei ole yhtään mitään tekemistä vuokrasopimuksien kanssa. Ei kerta kaikkiaan mitään. Vuokrasopimukseen perustuva hallintaoikeudessa on kyse vuokranantajan ja vuokralaisen välisestä suhteesta, tähän ei liity (toivottavasti) vainajia.

Julkisessa viranomaistoiminnassa toisena osapuolena on aina viranomainen. Jos puhutaan lesken lakisääteisestä asumisoikeudesta, osapuolina on se leski (yksityishenkilö) ja ne yksityishenkilöt, joiden oikeutta tämä rajoittaa. Ei viranomaisia.

Alkuperäiseen aiheeseen relevantit säännökset löytyvät perintökaaren 3 luvusta, jos joku ihan halua perehtyä.

- Alan koulutuksen omaava

Lakiin perustuvassa oikeudessa on aina kysymys julkisesta vallan käytöstä eli tällöin osapuolina ovat viranomainen  ja yksityinen. Laki ei voi olla lähtökohtaisesti syrjivä, ilman hyväksyttävää perustetta. Eikä sellaista tässä tapauksessa ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Poika perii isänsä osuuden asunnosta kokonaan, jos muita rintaperillisiä ei ole. Onko testamenttia tai avioehtoa puolison kanssa?

Toki näin, mutta saako isän leski jäädä asumaan pojan 100% omistamaan asuntoon? Ei avioehtoa. Ja saako isä (pojan äidin kuoleman jälkeen siis) ylipäänsä tuoda uuden vaimon asumaan asuntoon, josta omistaa vain 50%?

Lesken oikeus ei koske sellaista asuntoa, jonka omistaa edes osin joku kolmas taho.

Laitapa tänne linkkinä se lakikohta, missä noin ilmaistaan.

Se on perintökaaressa, hieman vaikeaselkoisessa muodossa

Rintaperillisen jakovaatimuksen ja testamentinsaajan oikeuden estämättä eloonjäänyt puoliso saa pitää jakamattomana hallinnassaan puolisoiden yhteisenä kotina käytetyn tai muun jäämistöön kuuluvan eloonjääneen puolison kodiksi sopivan asunnon, jollei kodiksi sopivaa asuntoa sisälly eloonjääneen puolison varallisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Sellaista määräystä testamentissa ei voi antaa, että oman puolison mahdollisella uudella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Testamenttiin voi kyllä laittaa toissijaismääräyksen, joka määrää omaisuuden lapsille kun puolisosta aika jättää. Heillehän se toki muutenkin menisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Sellaista määräystä testamentissa ei voi antaa, että oman puolison mahdollisella uudella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Testamenttiin voi kyllä laittaa toissijaismääräyksen, joka määrää omaisuuden lapsille kun puolisosta aika jättää. Heillehän se toki muutenkin menisi.

No ei nyt kyllä pidä paikkaansa. Tottakai minä voin sulkea testamentilla määräämäni omaisuuden sen saajan tulevan puolison avio-oikeuden ulkopuolelle. Ihmiset tekevät tätä jatkuvasti lastensa puolisoiden osalta.

Toissijamääräys on ihan eri asia.

Onko täällä nyt joku yksi tyyppi joka kirjoittelee näitä omituisia "faktoja" ja pohdintoja ilman mitään varsinaista sisältöä keskusteluun, jotka ovat kaiken lisäksi koko ajan ihan päin honkia?

Me teimme juristin neuvosta keskinäisen omistusoikeustestamentin. Näin kuulemma vältytään kahinoilta ja erimielisyyksiltä, koska lapset saavat vaatiessaan lakiosuuden rahana.

Yhdessä olemme kaiken hankkineet. Jompikumpi jää ensin yksin ja näin varmistamme lesken omistusoikeuden toiseen puoliskoon.

Vierailija kirjoitti:

Me teimme juristin neuvosta keskinäisen omistusoikeustestamentin. Näin kuulemma vältytään kahinoilta ja erimielisyyksiltä, koska lapset saavat vaatiessaan lakiosuuden rahana.

Yhdessä olemme kaiken hankkineet. Jompikumpi jää ensin yksin ja näin varmistamme lesken omistusoikeuden toiseen puoliskoon.

Samoin! Vasta puolet aviopareista tekee testamentin. Ja niistä, jotka tekevät, suurin osa päätyy omistusoikeustestamenttiin. Vielä viime vuosikymmenellä suosittiin hallinto-oikeustestamentteja. Ne vain toivat sotkuja sekä leskelle että lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Olen eri mutta täysin samaa mieltä tästä. Pariskunnan yhdessä rakennettu omaisuus kuuluu jakoon vasta siinä vaiheessa kun jälkimmäinen puoliso kuolee. Ihan käsittämätöntä, että jotkut on tästä eri mieltä. Olin kuvitellut, että on yleinen käytäntö jättää pesä jakamatta kunnes molemmat kuolleet. Näin omassa tuttavapiirissäni on aina tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Sellaista määräystä testamentissa ei voi antaa, että oman puolison mahdollisella uudella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Testamenttiin voi kyllä laittaa toissijaismääräyksen, joka määrää omaisuuden lapsille kun puolisosta aika jättää. Heillehän se toki muutenkin menisi.

No ei nyt kyllä pidä paikkaansa. Tottakai minä voin sulkea testamentilla määräämäni omaisuuden sen saajan tulevan puolison avio-oikeuden ulkopuolelle. Ihmiset tekevät tätä jatkuvasti lastensa puolisoiden osalta.

Toissijamääräys on ihan eri asia.

Onko täällä nyt joku yksi tyyppi joka kirjoittelee näitä omituisia "faktoja" ja pohdintoja ilman mitään varsinaista sisältöä keskusteluun, jotka ovat kaiken lisäksi koko ajan ihan päin honkia?

Tämä vaatii ainakin jossain määrin yhteisymmärrystä myös puolison kanssa. Koska rahat voi suht helposti sekoittaa niin, ettei enää pysty korvmerkitsemään tiettyä omaisuutta sinun testamentilla määräämäksesi perinnöksi.

Vierailija kirjoitti:

Me teimme juristin neuvosta keskinäisen omistusoikeustestamentin. Näin kuulemma vältytään kahinoilta ja erimielisyyksiltä, koska lapset saavat vaatiessaan lakiosuuden rahana.

Yhdessä olemme kaiken hankkineet. Jompikumpi jää ensin yksin ja näin varmistamme lesken omistusoikeuden toiseen puoliskoon.

Omistuoikeustestamentti lisää perintöverojen määrää. Lisäksi jos teette tällaisen, niin kannattaa antaa jo eläessään lapsille nootti, että lakiosaa ei vaadita. Se ei heitä sido, mutta saattaa saada ajattelemaan.

Vierailija kirjoitti:

8

Vierailija kirjoitti:

Eikö poika omista molempien vanhempien kuoltua enemmän kuin puolet.

Omistaa koko asunnon, jos isä ei ollut testamentannut erikseen omaa osuuttaan vaimolle. Vaimot eivät yleensä peri. Todennäköisesti hänellä on lesken asumisoikeus, mutta poika omistaa kaiken.

Jos yhtään älykäs faija niin on teettöny muijallaan avioehfon ennenkuin päästi kynnyksen ylu. Ellei muidu sitten ostanut puolta kämpästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Mitä tekemistä sillä yksin tai ei yksin elämisellä asian kanssa on?

Minä kyllä eläisin varmasti loppuelämäni yksin, mutta jos minusta aika jättää ensin, toivon puolisolleni vain onnellista loppuelämää, vaikka jonkun uuden kanssa. Kunhan hän ei vain tee sitä lasteni kustannuksella. Me olemme rakentanut yhteisen elämän tyhjästä ajatuksella, että se kaikki menee ensin leskelle, ja sitten lopulta lapsille.

Avio-oikeuden kokonaan poissulkeva avioehto ei ole mitään puolison huonosti kohtelua, etenkään kun on erilliset perillispiirit ja toinen on perinyt jo sen edesmenneen puolisonsa ja lapset jopa mahdollisesti jättäneet tässä vaiheessa vaatimatta edes lakiosaansa, ja "odottavat" perintöään siihen toisenkin vanhemman kuolemaan asti. Olisi todella väärin, jos tässä vaiheessa sen keplottelisikin uudelle puolisolle.

Note to self, pitää lisätä testamenttiin maininta avio-oikeuden ulkopuolelle sulkemisesta puolison mahdollisen uuden puolison varalta.

Sellaisella maininnalla ei ole mitään merkitystä, koska puolisosi ei muutenkaan peri sinulta yhtään mitään ellet erikseen määrää siinä testamentissa niin. Kun olette ilmeisesti suunnilleen yhtä varakkaita molemmat, niin mahdollinen tasinko teidän avioliittonne purkautuessa kuolemaan olisi todennäköisesti erittäin pieni.

Mitä? Eikö se nyt käynyt tuosta selväksi, että minä aion testamentata nimenomaan sen omaisuuteni puolisolleni? Juuri siksi, ettei sieltä mitään tasinkoa ole tulossa, koska me kirjaimellisesti omistamme aivan kaiken puoliksi, ja jos toisesta aika jättää ennen aikaisesti, "kuuluu" se toinenkin puolisko sille leskelle.

Sellaista määräystä testamentissa ei voi antaa, että oman puolison mahdollisella uudella puolisolla ei ole avio-oikeutta. Testamenttiin voi kyllä laittaa toissijaismääräyksen, joka määrää omaisuuden lapsille kun puolisosta aika jättää. Heillehän se toki muutenkin menisi.

No ei nyt kyllä pidä paikkaansa. Tottakai minä voin sulkea testamentilla määräämäni omaisuuden sen saajan tulevan puolison avio-oikeuden ulkopuolelle. Ihmiset tekevät tätä jatkuvasti lastensa puolisoiden osalta.

Toissijamääräys on ihan eri asia.

Onko täällä nyt joku yksi tyyppi joka kirjoittelee näitä omituisia "faktoja" ja pohdintoja ilman mitään varsinaista sisältöä keskusteluun, jotka ovat kaiken lisäksi koko ajan ihan päin honkia?

Tämä vaatii ainakin jossain määrin yhteisymmärrystä myös puolison kanssa. Koska rahat voi suht helposti sekoittaa niin, ettei enää pysty korvmerkitsemään tiettyä omaisuutta sinun testamentilla määräämäksesi perinnöksi.

Miten ihmeessä sinusta se ehdottamasi toissijaismääräys (myöskin testamentilla) sitten on "parempi" vaihtoehto, siinä ne sekoittuu ihan yhtä lailla?

Vai onko pointtisi se, että kannattaisi heti vaan antaa puolet talostakin lapsille, koska se järjestelyhän ei vaadi yhteisymmärrystä kenenkään kanssa. Vai mikä oli pointtisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikinä ei ole hyvä vaihtoehto sotkea yhteisomistussuhteita ja uusia avioliittoja keskenään, jos kuvioon kuuluu enemmän kuin 2 osapuolta.

Sehän on varsin yksiselitteistä, ettei tuossa tilanteessa ole lesken asumisoikeutta, mutta kyllä siinä aika kiusallinen tilanne olisi joka tapauksessa, jos aikuinen poika ja uusi vaimo jäävät kahdestaan soppaa selvittämään. Etenkin, jos isukki olisikin testamentannut oman puoliskonsa vaimolle.

Parempi vain joko ostaa se lapsen osuus pois tai myydä omansa tälle. Tai ihan vain asua jossain muualla, jää sitten kuollessa se vaimolle ja toinen talo pojalle.

Sinänsä ok pohdintaa, mutta kyllä mun mielestä kaikki mitä yhdessä ollaan vuosia tienattu ja hankittu, kuuluisi meidän pojalle eikä mahdollisesti jomman kumman kumman meistä uudelle puolisolle. Ollaan siis oltu yhdessä 30v lukioajoista saakka ja köyhinä opiskelijoina aluksi, sittemmin omaisuutta karttunut hyväpalkkaisista töistä. Eli tuollaiset uuden puolison hyväksi tehdyt testamentit kyllä oksettaa. No, mieheni ikänsä puolesta saa vielä täyden leskeneläkkeen niin hän tuskin menisi naimisiin uudelleen, jos yhtään tajuaa rahan päälle.

Olen ihan samaa mieltä. Joskus olen tätä pohtinut, jos sattuisin kuolemaan paljon aikaisemmin. Enhän minä sille mitään voisi, jos hän päättäisi omaisuutensa uudelle puolisolle joskus sitten testamentata, mutta ei kai näissä auta kuin toivoa, että sitä on itse valinnut fiksun puolison jonka kanssa on yhteinen intressi jättää kaikki omaisuus niille yhteisille lapsille.

Sitten vaan peukut pystyyn, että sitä elää itse vanhaksi tai olisi edes arvioinut oikein.

Ajattelepa asiaa niin päin että olisit itse se joka jäisi leskeksi. Olisitko valmis elämään loppuelämäsi yksin siinäkin tapauksessa että kohtaisit jonkun, joka veisi "jalat alta". Ja olisitko valmis kohtelemaan omaa puolisoa huonosti siksi, että omat lapset saavat enemmän?

Seurustella voi avioitumatta. Kyllä, lapset menee ties monennenko puolison edelle.