Lue keskustelun säännöt.
Tavalliselle vanhemmalle on kauheaa jos aikuinen lapsi laittaa välit yhtäkkiä poikki ja katoaa elämästä
09.07.2023 |
Tälläkin palstalla peukutetaan ihmisiä jotka ovat kadonneet vanhempiensa elämästä täysin, tai ovat suunnittelemassa sitä. Oikein kannustetaan siihen.
En hetkeäkään epäile etteikö olisi olemassa hirviövanhempia jotka tietentahtoen ovat halunneet tuhota lapsensa elämän. Vanhempia jotka ovat ilkeitä, fyysisesti ja henkisesti väkivaltaisia, petollisia, myrkyllisiä, päihteileviä, ailahtelevia, välinpitämättömiä, kiristäviä, hyväksikäyttäviä, arvostelevia, kateellisia, etäisiä, tunkeilevia, painostavia, vähätteleviä jne. Ei sellaisen kanssa halua eikä tarvitse olla tekemisissä.
Sitten on ne vanhemmat joiden lasta on rakastettu, kannustettu, oltu tukena elämän ylä- ja alamäissä. Oltu ihan tavallisia vanhempia, jotka ovat halunneet olla tietoisia kasvattajia. On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa.
Sitten yhtenä päivänä lapsi ei vain enää ota yhteyttä eikä vastaa puhelimeen. Vanhemmalle tulee tunne että kaikki ei ole kunnossa. Kysytään varovasti että onko kaikki hyvin. Huoli herää. Ei vastausta, vaikka viestit luettu. Muutaman viikon päästä lapselta tulee katkera viesti että kokee vanhempiensa pilanneen hänen elämänsä eikä halua enää olla väleissä. Asiaa ei suostu sen kummemmin avaamaan että saisi edes jonkunlaisen käsityksen tilanteesta. Hämmennys iskee, alkaa loputon miettiminen ja kelaaminen. Oliko syynä kenties muutto toiselle paikkakunnalle kun lapsi oli 10-vuotias? Oliko syynä äidin hetkellinen työttömyys ja huonompi rahatilanne? Mitään selkeästi vahingollista tapahtumaa ei tule mieleen historiasta.
Tätä tilannetta voisi verrata oman lapsen katoamiseen. Ei selityksiä tai vastauksia. Kyse ei ole siitä etteikö vanhempi pystyisi näkemään virheitään, päinvastoin hän etsii niitä itsestään ja historiasta, etsii vertaistukea ja puhuu ammattilaisten kanssa.
Sureva äiti
Kommentit (1125)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.
Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!
Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!
Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.
Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰
Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.
-ohisJos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,
Eihän lapsella enää ongelmaa ole. Ei hän aloittanut tätä valitusketjua, hänellä pyyhkii hyvin 🥰
Nämä 5-kymppiset "lapset" sitten itkevät täällä palstalla päivittäin, miten yksinäisiä he ovat ja miten heillä ei ole tukiverkkoja.
Mitä tukiverkkoja, jos niitä ei ole koskaan ollutkaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tuskinpa se hiustenväri on ollut ainoa asia josta olet huomautellut ja josta olet saanut massiivisen marttyyripiehtaroinnin aikaiseksi.
Enpä haluaisi olla äitisi! Hän varmaan tekee kaiken väärin vain olemassaolollaan!
Jos hymyilee sinulle - varmaan vittuilee mielessään, jos tekee possua ruuaksi ei ajattele ollenkaan sinua kun olisit halunnut kanaa, jos ei soita viikkoon on hylännyt paskiainen ja jos soittaa 2x viikossa on kyylä! Marttyyri selvästi kun kysyy mitä sinulle kuuluu ja kehtaa vielä odottaa että olisit kiinnostunut hänen voinnistaan!
Tiesätkö, sinua ei voi saada onnelliseksi ja hyväksytyksi lapseksi mitenkään ja ihan omaa syytäsi. Sori, peiliin voisit katsoa joskus.
Onneksi omat lapseni ovat normaaleja onnellisia aikuisia🥰
Onko sinulla jotain ongelmia omassa vanhemmuudessasi, kun reagoit noin kiihkeästi niiden avauksiin, joilla on vaikeuksia vanhempiensa kanssa.
-ohisJos ihmisillä on ongelmia muiden kanssa, häntä pyydetään katsomaan peiliin. Se koskee myös aikuisia lapsia, joilla on ongelmia niiden omien vanhempiensa kanssa. Ihmisuhteet ovat aina molemminsuuntaisia,
Eihän lapsella enää ongelmaa ole. Ei hän aloittanut tätä valitusketjua, hänellä pyyhkii hyvin 🥰
Nämä 5-kymppiset "lapset" sitten itkevät täällä palstalla päivittäin, miten yksinäisiä he ovat ja miten heillä ei ole tukiverkkoja.
Missä? Ikinä en ole sellaista kirjoitusta täällä nähnyt. Eikä niistä hapen imevistä vanhemmista ole tukiverkoiksi, vaan tismalleen päinvastoin. Imevät voimat niin, ettei jaksa mitään muutakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.
Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.
Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.
Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.
Oletko koskaan miettinyt miksi sinun vanhempasi kokivat sinut hulluksi ja sairaaksi? Mitä se oikeasti oli mitä teit, joka aiheutti nämä sanat?
Miten sinua sitten kohdeltiin?En kerro yksityiskohtia koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta kieltäydyin noudattamasta rajusti yksityisyyttäni loukkaavaa käskyä. Olin yli 30-vuotias. Kyseinen toimenpide olisi myös alaikäiseen kohdistettuna lainvastainen, vaikka tekijä olisi lapsen huoltaja.
Eli jos olisit jatkanut yhteyttä heidän kanssaan sinut olisi pakkoraahattu johonkin toimenpiteeseen? Minun on vaikea kuvitella mitä tuo voisi olla, mutta esimerkiksi joku ympärileikkaus tai sterilisaatio? En oikein kyllä ymmärrä miten joku 30- vuotias mies on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on katkaista välit.
Kyse ei ole lääketieteellisestä toimenpiteestä. Minua yritettiin painostaa tekemään jotakin sellaista, jonka seurauksena olisin menettänyt yksityisyyteni. Jos tämä asia olisi tehty minulle pakolla, teko olisi ollut lainvastainen (siitä voit siis päätellä oliko kohtuullista kehottaa minua ko. tekoon).
Otin vanhempiini etäisyyttä siitä syystä että en suostunut enää olemaan henkisen väkivallan kohteena. Kertauksen vuoksi, esimerkkejä tästä henkisestä väkivallasta olivat siis:
1. painostaminen mainittuun tekoon ja
2. se että minua nimiteltiin hulluksi ja mielisairaaksi kun en suostunut ja sanoin lisäksi ettei minua saa painostaa.
(En muuten ole kertonut sukupuoltani.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistäpä sitä muut tietää mitä kenenkin kodissa on tapahtunut ja miten lapsia on kohdeltu. Lapsella on oikeus tehdä aikuisena omat päätökset elämänsä suhteen.
Toisaalta emme myös voi tietää onko lapsella ongelmia tai sairauksia, minkä takia hän laittaa välit poikki vanhempiinsa.
Lapsella on oikeus katkaista välit vanhempiinsa ja varsin luonnollisesti tilanne satuttaisi vanhempia. Tuostahan ap koittaa keskustella. Se onko ap:n tekemisissä ollut syytä välienkatkaisuun emme tiedä.
Onko ok myös toisinpäin, että vanhempi katkaisee välit lapseen, kun ei jaksa enää ilkeitä kommentteja ja liian myöhään esitettyä kritiikkiä lapsuuden tapahtumista? On ollut paha mieli pienenä, kun äiti ei ostanut tätä tai tuota lelua. Tai oli päällä vääränvärinen vaate ja se ei ollut kivaa. Aivan älytöntä.
Tässä taas näkyy tämä jatkuva vähättely lasta kohtaan. Mistään muusta ei voi kiikastaa kuin lapsuuden väärästä lelusta tai paidasta. Aikuinen lapsi nähdään edelleen uhmaikäisenä taaperona. Äiti päättää mikä lapsella on ongelmana, lapsen sanoja ei oteta kuuleviin korviin. Olisiko tässä vähän vinkkiä todellisista syistä välien katkaisun takana.
"Lasta"? Joku 5-kymppinen identifioi itsensä ensisijaisesti "lapseksi"?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.
Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.
Sinä se näet lumihiutaleita joka paikassa. Olet varmaan jäätävä ihminen.
Koska niitä alkaa olla niin jäätävän paljon. Uhrautuminen on aikamme vitsaus. Eikä näillä kaksinaismoraalin ilmentymillä ole rajaa. Vastustetaan väkivaltaa ja samalla uhkailla saunantaakse viemisellä. Jauhetaan henkisestä väkivallasta ja ghoustataan sen mikä ehditään. Jauhetaan lapsuuden ruoka-ajoista ja pakkosyömisestä, vaikka itse napsitaan huumeita.
Nyt trendi on tämä omien vanhempien analysointi ja tuomitseminen. Itse tietysti ollaan niin viattomia. Aina oltu, niin täydellisiä lapsia.
Näitä joiden vanhempina olisi pitänyt kyteä olemaan täydellinen, (jopa sen vähän huonommillakin eväillä varustettu aikanaan avainkaulassa lapsuuden viettäneen ja eläneen henkilön.)
Monet vanhemmat ovat ehkä olleet huonoja, mutta millä nämä lumihiutaleet perustelevat omaa käytöstään? Koska jos ei nämä vanhemmat saa asettaa syytä omille vanhemmilleen, niin miksi nämä lumihiutaleet sen saisivat tehdä?Onko lapsi viallinen? Et voi oikeasti todeta noin. Menepä lapsesi alle 18 vuotiaan kanssa vaikka lääkäriin ja sano tämä on viallinen. Ihan kuin joku tavara. Itsehän vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja tehneet. Se on heidän kasvatuksen näköinen. Jos on viallinen, on kasvatus ollut vioittavaa.
En tiedä missä todellisuudessa elät, mutta mene ihan vaikka vaan sinne koulun pihalle näkemään se totuus millaisia lapsia maailmassa on. Lapset viettävät nykyisin suurimman osan ajastaan ihan jonkun muun kun omien vanhempiensa kanssa. Erolapset vielä huomattavasti vähemmän. Teinit puhuvat vanhemmilleen varmaan minuuteissa laskettavissa olevassa ajassa per viikko. Tämä on se todellisuus.
Ei ole mitään kotikouluja. Kotiäitejä. Isät lounaalla kotona ja kello 16 koko perhe lautapelien ääressä ja viikonloput mummolassa.
Herää nyt tähän nykymaailmaan, jossa koulut, kaverit ja telkku/netti kasvattavat nämä nykylapset. Ja näin on ollut jo vuosikymmeniä kohta.
He eivät voi syyttää tiktokia tai instaa, mutta äitiä tai isää voi aina syyttää kun menestystä ei tullut, eikä itsetunto ole kohdalla.Nykyvanhemmat ovat tutkimusten mukaan läsnä lastensa kanssa huomattavasti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Paskapuhetta. Suuri osa ei ole. Vain tiedostava osa on.
TUTKIMUSTEN MUKAAN.
Mitä et tästä ymmärrä?
Kumpi tässä ymmärtää enemmän tutkimuksista, sen enempää avaamatta ;) Tutkimuksissa on tietty joukko jota tutkitaan, sekä tietysti tutkijan agenda siitä, millainen tulos olisi toivotyin ja mistä joukosta niitä tutkitaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Valitettavasti kyllä ainakin yhdeksässä tapauksessa kymmenestä vika on vanhemmissa. Se, että sitä ei vanhempi pysty tai halua itselleen myöntää ei muuta mitään.
Itse en ole katkaissut välejä mutta muutin erittäin kauas ulkomaille. Nyt luonteva tapasmisväli on kerran kahdessa vuodessa ja tilanne on vihdoin toimiva.
Vanhempani valitettavasti eivät ole kyenneet näkemään aikuisia lapsiaan omina yksilöinään, jotka tekevät itse omat päätöksensä. Tätä puuttumista ja siihen liittyvää sekoilua harva varmaan jaksaisi loputtomiin.
Myös lapsuudessani oli aika pahoja virheitä, mm. minulla ei saanut olla kavereita ennen kuin toisella luokalla koulussa ja silloinkin kavereitani (ihan normaaleita lapsia, ei ongelmia käytöksessä tai koulussa) arvosteltiin minulle kirjaimellisesti päivittäin.
En myöskään koskaan kelvannut omana itsenäni ja jos erehdyin kertomaan suunnitelmistani ne lytättiin myös koko suvulle kovaan ääneen. Ja kun silti onnistuin, sekin oli kamalaa ja piti nostaa kaikki uhkakuvat esille.
Minulla oli ensimmäinen poikaystävä vasta yliopistossa ja häntä pidettiin äärimmäisen epäilyttävänä hyväksikäyttäjänä joka vie rahat (mitkä rahat, ei ollut mitään rahoja) häntä edes tapaamatta (parin tapaamisen jälkeen hän olikin sitten unelmavävyehdokas eli aivan peruteettomia olivat kauhuskenaariot olleet).
Äitini myös oli mieltynyt opiskeluaikoinani ajatukseen, että olen epätoivotusti raskaana ja vouhkasi siitä välillä aivan överisti (en ole koskaan ollut raskaana emmekä halua lapsia). Epäilen syynä olleen, että hän haaveli, että palaisin "nyytin kanssa" (hänen sanansa) lapsuuden kotiin. Tämä oli aivan sairasta ja onneksi se vaihe meni ohi.
Täällä on sanottu, että moni tekee sen pesäeron vanhempiinsa 25-30 vuotiaana ja toisaalta, että kyllä jo teininä tai ei ole tarvetta lainkaan. Voin omalta osaltani todeta, että se lähes 30-vuotiaana on mahdollinen kun sitä liekaa on pidetty hyvin tiukalla. Vasta oikeasti aikuinen kykenee siinä tilanteessa repimään itsensä irti ja aloittamaan oman elämän. Opiskelujen ollessa kesken se on äärimmäisen vaikeaa eikä ainakaan itselläni ollut siihen silloin vielä rahkeita, sillä aika meni opintoihin keskittyessä.
Täällä oleville vanhemmille haluaisin sanoa, että antakaa aikuisille lapsillenne tilaa ja hyväksykää heidät omanlaisinaan ihmisinä, jotka tekevät mitä itse haluavat. Arvostakaa, älkää arvostelko. Muistakaa, että heillä on oma elämänsä, jossa te olette parhaassa tapauksessa pienessä osassa. Ja, että niin sen kuuluukin olla.
sanoisin, että se on kauheaa ihan kaikille vanhemmille, sekä tavallisille että vähemmän tavallisille. Ja kuitenkin se on asia, jolle ei voi mitään, täytyy vaan päästää irti ja toivoa, että lapsi myöhemmin löytäisi tiensä takaisin vanhempien luokse ja välit saataisiin rakennettua uudelleen tavalla, jossa sekä lapsella että vanhemmilla on hyvä olla. Joka tapauksessa välien katkaiseminen, oli se sitten jostain hyvästä tai huonosta syystä, on lapsen tapa yrittää kasvaa eroon vanhemmistaan, mikä on välttämätöntä, ja joskus se ei syystä ja toisesta onnistu ilman etäisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vika voi olla vanhemmissa tai lapsessa. Ei sitä voi nyt tietää. Tai yleisimmin varmaan molemmissa, keskinäisessä vuorovaikutuksessa.
Ei tuo kyllä lapseltakaan kypsää käytöstä ole. Kyllä olisi oikein edes kertoa toiselle, mistä tätä syyttää. Ja ap:n pitää nyt vaan antaa tilaa ja aikaa, vaikka olisi kuinka hämmentynyt.
Meillä mielisairas vanhempi alkoi huutamaan: "MIKS SÄ PUOLUSTAT SITÄ?!", kun toinen vanhempi luetteli ilmiselviä välien katkaisun syitä. Ainoa asia mitä sai tehdä oli juoruilla siitä kuinka lapsi on mielisairas. Se sai hänet rauhoittumaan kuin taikaiskusta.
Meillä taas toinen vanhempi asettui kontrolloivan ja manipuloivan vanhemman tueksi, kun ensimmäisiä kertoja uskalsin sanoa suoraan, että minua ei saa enää jatkossa kohdella niin. Olin kuulemma hullu ja sairas ihminen. Tällaiset reaktiot ovat yksi syy siihen, miksi jotkut katkaisevat lopulta välit syytä kertomatta. Siitä syyn kertomisesta kun saa vähintään henkistä väkivaltaa palkkioksi.
Aina kun huomaat jonkun ihmisen välttelevän seuraasi, kannattaa kysyä mikä käytöksessäsi on sellaista, ettei tuo ihminen koe oloaan hyväksi lähelläsi. Erityisesti jos välttelijä on läheinen, kuten oma lapsi. Silloin siihen välttelyyn on melko varmasti hyvä syy.
Oletko koskaan miettinyt miksi sinun vanhempasi kokivat sinut hulluksi ja sairaaksi? Mitä se oikeasti oli mitä teit, joka aiheutti nämä sanat?
Miten sinua sitten kohdeltiin?En kerro yksityiskohtia koska en halua tulla tunnistetuksi, mutta kieltäydyin noudattamasta rajusti yksityisyyttäni loukkaavaa käskyä. Olin yli 30-vuotias. Kyseinen toimenpide olisi myös alaikäiseen kohdistettuna lainvastainen, vaikka tekijä olisi lapsen huoltaja.
Eli jos olisit jatkanut yhteyttä heidän kanssaan sinut olisi pakkoraahattu johonkin toimenpiteeseen? Minun on vaikea kuvitella mitä tuo voisi olla, mutta esimerkiksi joku ympärileikkaus tai sterilisaatio? En oikein kyllä ymmärrä miten joku 30- vuotias mies on ajautunut tuollaiseen tilanteeseen, jossa ainoa vaihtoehto on katkaista välit.
Kyse ei ole lääketieteellisestä toimenpiteestä. Minua yritettiin painostaa tekemään jotakin sellaista, jonka seurauksena olisin menettänyt yksityisyyteni. Jos tämä asia olisi tehty minulle pakolla, teko olisi ollut lainvastainen (siitä voit siis päätellä oliko kohtuullista kehottaa minua ko. tekoon).
Otin vanhempiini etäisyyttä siitä syystä että en suostunut enää olemaan henkisen väkivallan kohteena. Kertauksen vuoksi, esimerkkejä tästä henkisestä väkivallasta olivat siis:
1. painostaminen mainittuun tekoon ja
2. se että minua nimiteltiin hulluksi ja mielisairaaksi kun en suostunut ja sanoin lisäksi ettei minua saa painostaa.
(En muuten ole kertonut sukupuoltani.)
Aha, eli sua yritettiin saada pakkohoitoon.
Ei tuo ole sellainen asia, jonka mainitseminen johtaisi henkilön tunnistamiseen tällä palstalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun siskon puolison manipulointi aiheutti siskoni välien katkaisemisen perheeseensä.
Heh. Tässäpä oikein klisee. Syytetään miniää/vävyä.
Meillä sama. Siskoni, kun elämä oli tukien varassa, hänellä oli vähän outojakin poikaystäviä.
Muistan yhdenkin, joka jouluna valitti olemme porvareita ja meidän pitäisi antaa rahaa hyväntekeväisyyteen. Sinullakin on tuollainen koru, ymmärrätkö montako lasta saisi koulutuksen sillä.Lopulta mieheni heitti hänet pihalle ja välit meni siskoon, kunnes erosivat.
Tarvitseeko kertoa mies oli elintasopakolainen, päivääkää ei ollut tehnyt töitä, junttipää
Ainakin kaksi ETTÄ sanaa puuttui taas. Outo harrastus sulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
sanoisin, että se on kauheaa ihan kaikille vanhemmille, sekä tavallisille että vähemmän tavallisille. Ja kuitenkin se on asia, jolle ei voi mitään, täytyy vaan päästää irti ja toivoa, että lapsi myöhemmin löytäisi tiensä takaisin vanhempien luokse ja välit saataisiin rakennettua uudelleen tavalla, jossa sekä lapsella että vanhemmilla on hyvä olla. Joka tapauksessa välien katkaiseminen, oli se sitten jostain hyvästä tai huonosta syystä, on lapsen tapa yrittää kasvaa eroon vanhemmistaan, mikä on välttämätöntä, ja joskus se ei syystä ja toisesta onnistu ilman etäisyyttä.
Ei vaan siinä on kyse siitä että on saatu yksinkertaisesti tarpeekseen ja halutaan elää rauhassa. Vihdoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.
Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.
No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.
Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.
Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.
Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.
Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.
Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.
Ohis
Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.
Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeastiNiin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.
Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.
Aivan, koska olit tarpeeksi kehittynyt sekä puhumaan, että asettamaan rajoja, etkä heti häipynyt paikalta.
Liian moni ratkaisee ne ongelmat ihan vaan häipymällä. Se näkyy parisuhteissa, ystävyyssuhteissa tms. Sitten selitetään asiaa, ettei toinen sitä ja toinen tätä.
Mutta mitä voi odottaa kun yhteyttä pidetään kerran vuodessa ennakoasenteella ja heti loukkaannutaan ja häivytään.
Ihmetellään, kun omat vanhemmat ei muka tunne tai välitä. Mitä muuta voi odottaa, jos keskustelee ihan oikeasti sen toisen kanssa harvoin ja aina loukkaantuu kaikesta?Kukaan lapsi ei kerrasta vain häivy, vaan takana on vuosien, vuosikymmenten yritys saada se toinen osapuoli kuuntelemaan ja olemaan kunnioittava.
Silloin siinä käy sitten niin, että sitä nielee, nielee, nielee, selittää itselleen parhain päin ja yksi kaunis päivä vain tulee se viimeinen niitti.
Minulla se viimeinen niitti oli se, että minun lapselleni nälvittiin sillä samalla pilkallisella äänensävyllä, jota itse olin kuunnellut yli 40 vuotta.
Tämä. Itsehän on jo täysin turta koko jutulle, mutta lapsiaan ei todellakaan halua opettaa samaan kaavaan.
Niinpä saati antaa lasten kuunnella nälvimistä, haukuntaa ja syyllistämistä. Välien katkaisu on tie hyvinvointiin ja kappas, mielenterveysdiagnoosikin poistui😂
Eli sullakin, kuten selvästi monella "lapsella" täällä, on mielenterveysdiagnoosi tai useampi ja jotakuta yritetty saada pakkohoitoonkin psykiatriseen sairaalaan.
Selittää kaiken.
Tämän pakkohoitoasian sinä katsoit omasta kristallipallostasi. Epäilemättä siitä samasta, josta näet lastesikin kaikki todelliset ajatukset ja toiveet heitä itseään paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asiakas palauttaa nuutuneen kukkasen kukkakauppaan: tässä on jotain vikaa. Kauppias kysyy: noudatitko annettuja hoito-ohjeita? Asiakas: olisiko sitä pitänyt hoitaa jotenkin? 😂 tuskin ottaa kauppias viallista kukkaa palautuksena.
Mihin sen viallisen lapsen palautatte?😂
On kyllä merkillistä että avioeron saa ottaa ihan kun haluaa mutta vuosia, vuosikymmeniä rasittaneesta häirikkövanhemmasta ei saa haluta eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asiakas palauttaa nuutuneen kukkasen kukkakauppaan: tässä on jotain vikaa. Kauppias kysyy: noudatitko annettuja hoito-ohjeita? Asiakas: olisiko sitä pitänyt hoitaa jotenkin? 😂 tuskin ottaa kauppias viallista kukkaa palautuksena.
Mihin sen viallisen lapsen palautatte?😂
Palautan tämän, kun siinä jotain vikaa. Ei ota yhteyttä pakollakaan😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.
Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.
No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.
Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.
Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.
Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.
Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.
Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.
Ohis
Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.
Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeastiNiin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.
Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.
Aivan, koska olit tarpeeksi kehittynyt sekä puhumaan, että asettamaan rajoja, etkä heti häipynyt paikalta.
Liian moni ratkaisee ne ongelmat ihan vaan häipymällä. Se näkyy parisuhteissa, ystävyyssuhteissa tms. Sitten selitetään asiaa, ettei toinen sitä ja toinen tätä.
Mutta mitä voi odottaa kun yhteyttä pidetään kerran vuodessa ennakoasenteella ja heti loukkaannutaan ja häivytään.
Ihmetellään, kun omat vanhemmat ei muka tunne tai välitä. Mitä muuta voi odottaa, jos keskustelee ihan oikeasti sen toisen kanssa harvoin ja aina loukkaantuu kaikesta?Kukaan lapsi ei kerrasta vain häivy, vaan takana on vuosien, vuosikymmenten yritys saada se toinen osapuoli kuuntelemaan ja olemaan kunnioittava.
Silloin siinä käy sitten niin, että sitä nielee, nielee, nielee, selittää itselleen parhain päin ja yksi kaunis päivä vain tulee se viimeinen niitti.
Minulla se viimeinen niitti oli se, että minun lapselleni nälvittiin sillä samalla pilkallisella äänensävyllä, jota itse olin kuunnellut yli 40 vuotta.
Tämä. Itsehän on jo täysin turta koko jutulle, mutta lapsiaan ei todellakaan halua opettaa samaan kaavaan.
Niinpä saati antaa lasten kuunnella nälvimistä, haukuntaa ja syyllistämistä. Välien katkaisu on tie hyvinvointiin ja kappas, mielenterveysdiagnoosikin poistui😂
Eli sullakin, kuten selvästi monella "lapsella" täällä, on mielenterveysdiagnoosi tai useampi ja jotakuta yritetty saada pakkohoitoonkin psykiatriseen sairaalaan.
Selittää kaiken.
Ihan miten haluat luulla. 😂 Heido!
"On yritetty tietoisesti välttää niitä virheitä mitä esimerkiksi omassa suvussa on tehty ja mikä on aiheuttanut vahinkoa." Vousiko syy kuitenkin olla tässä? Usein persoonallisuushäiriöiselle vanhemmalle tulee toisella tavalla persoonallusuushäiriöinen lapsi, ja tälle sitten aikanaan taas eri tavoin persoonallisuushäiriöinen lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tärkeä aihe. Arvostan, että AP uskalsi nostaa esille tällä palstalla. Odotetusti sai vastauksia viisaita ihmisiltä, jotka tietävät täsmälleen miten huono vanhempi AP on ollut.
Haloo, herätkää! Ei näissä tapauksissa AINA ole selkeitä huono vanhemmuus signaaleja. Lumihiutale vain haluaa syyttää vanhempiaan pahasta olostaan. Surullista.
Sinä se näet lumihiutaleita joka paikassa. Olet varmaan jäätävä ihminen.
Koska niitä alkaa olla niin jäätävän paljon. Uhrautuminen on aikamme vitsaus. Eikä näillä kaksinaismoraalin ilmentymillä ole rajaa. Vastustetaan väkivaltaa ja samalla uhkailla saunantaakse viemisellä. Jauhetaan henkisestä väkivallasta ja ghoustataan sen mikä ehditään. Jauhetaan lapsuuden ruoka-ajoista ja pakkosyömisestä, vaikka itse napsitaan huumeita.
Nyt trendi on tämä omien vanhempien analysointi ja tuomitseminen. Itse tietysti ollaan niin viattomia. Aina oltu, niin täydellisiä lapsia.
Näitä joiden vanhempina olisi pitänyt kyteä olemaan täydellinen, (jopa sen vähän huonommillakin eväillä varustettu aikanaan avainkaulassa lapsuuden viettäneen ja eläneen henkilön.)
Monet vanhemmat ovat ehkä olleet huonoja, mutta millä nämä lumihiutaleet perustelevat omaa käytöstään? Koska jos ei nämä vanhemmat saa asettaa syytä omille vanhemmilleen, niin miksi nämä lumihiutaleet sen saisivat tehdä?Onko lapsi viallinen? Et voi oikeasti todeta noin. Menepä lapsesi alle 18 vuotiaan kanssa vaikka lääkäriin ja sano tämä on viallinen. Ihan kuin joku tavara. Itsehän vanhemmat ovat lapsensa kasvattaneet ja tehneet. Se on heidän kasvatuksen näköinen. Jos on viallinen, on kasvatus ollut vioittavaa.
En tiedä missä todellisuudessa elät, mutta mene ihan vaikka vaan sinne koulun pihalle näkemään se totuus millaisia lapsia maailmassa on. Lapset viettävät nykyisin suurimman osan ajastaan ihan jonkun muun kun omien vanhempiensa kanssa. Erolapset vielä huomattavasti vähemmän. Teinit puhuvat vanhemmilleen varmaan minuuteissa laskettavissa olevassa ajassa per viikko. Tämä on se todellisuus.
Ei ole mitään kotikouluja. Kotiäitejä. Isät lounaalla kotona ja kello 16 koko perhe lautapelien ääressä ja viikonloput mummolassa.
Herää nyt tähän nykymaailmaan, jossa koulut, kaverit ja telkku/netti kasvattavat nämä nykylapset. Ja näin on ollut jo vuosikymmeniä kohta.
He eivät voi syyttää tiktokia tai instaa, mutta äitiä tai isää voi aina syyttää kun menestystä ei tullut, eikä itsetunto ole kohdalla.Nykyvanhemmat ovat tutkimusten mukaan läsnä lastensa kanssa huomattavasti enemmän kuin yksikään vanhempien sukupolvi ennen heitä.
Paskapuhetta. Suuri osa ei ole. Vain tiedostava osa on.
TUTKIMUSTEN MUKAAN.
Mitä et tästä ymmärrä?
Tutkimus näyttää mitä?
Että nämä vanhemmat eivät ole töissä ja lapset ovat koulussa vain aamupäivällä ja lopun aikaa niiden vanhempien kanssa. Että oikeasti erolapset ovat molempien vanhempien kanssa illat yhdessä? Etteivät he oikeasti harrasta enää mitään vaativia lajeja, joissa treenataan 15 tuntia viikossa ja leirit päälle? Että netin edessä ollaan vähemmän kun 70- luvulla?
Vanhemmat eivät koskaan ole ollut kauheasti niiden omien lastensa kanssa, ei nyt eikä aiemmin. Mutta kasvatusvastuu on aina määritelty vanhemmille. Ennen se nähtiin, että he olivat vastuussa, että lapset menivät kouluun kasvatettaviksi. Se oli vanhempien lastensa kasvattamista. Että aamulla lapset pakotettiin kouluun.
Se, että äiti ja isä henkilökohtaisesti kasvattaa sitä omaa lastaan on aina ollut aika minimaalista ajallisesti. Kyllä sen on vuosisatojen ajan tehnyt lähes aina joku muu. Lastenhoitajat, isovanhemmat, papit, opettajat, koulukaverit, ystävät, sisarukset, naapurit, sukulaiset.
Voimme nähdä näissä kaikissa vikaa, jos ihmisestä tulee määrätynlainen. Mutta jostain syystä se sormi osoittaa aina vaan niihin vanhempiin ja mieluiten siihen äitiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa edes kuvitella tilannetta?
Olen taatusti tehnyt paljon asioita väärin omien 4 lapsen kohdalla mutta olisi vaikeaa kuvitella välien katkaista ilman selitystä. Lapsellista mun mielestä ettei sitten ole munaa sanoa mikä mättää. Kaikelle voi olla ihan viaton selitys.
Joku mainitsi tuosta "tuhahtelusta", entä jos vain olet turhan herkkähipiäinen ja tulkitset väärin??
Myönnän että olen "tuhissut" yhden tyttäreni liian voimakkaasta meikistä ja mustiksi värjätyistä hiuksista mutta vain siksi koska mielestäni hän oli todella kaunis kullanruskeissa hiuksissaan ja kevyessä meikissä mikä toi hänen upeat silmänsä ja kadehdittavan suppusuunsa esiin. Hän piilottautuu korostamalla ulkonäköään epäedullisesti?? Se on toki hänen asiansa mutta miksi en saisi ajatella että hän oli ennen kauniimpi? Ei se tee minusta huonoa äitiä eikä hänestä kelvotonta tytärtä. Välimme ovat kuitenkin erittäin läheiset
Ai että toi "tuhina" osaakin sitten olla rasittavaa. Sinä tiedät paremmin, lapsi ei tajua mistään mitään eikä kelpaa sellaisena kuin on ja itse haluaa olla.
Mutta on oikeasti hienoa, että teillä välit ovat silti säilyneet hyvinä.
Eli heti yksi ymmärsi väärin!
En tiedä paremmin mutta minulle hän oli kauniimpi ennen. Kelpaa minulle 120% mutta suren kun ei itse näe kauneuttaan.
Katkaisetko välit mieheesi tai vedät 50 vuoden herneet nenääsi jos kampaajalta tultuasi miehesi tokaisee ihan vilpittömästi: Ai, mä tykäsin enemmän siitä aiemnasta mallista/väristä??
Sama asia
Jep. Ja sama asia kun vanhemman ääneen sanoma hiusten värin sureminen on, on se kun vanhempi sanoo surevansa lapsen ammatinvalintaa, puolisonvalintaa, sillä perusteella että hänen kuvitelmissaan lapsesta olisi tullut ihana eläinlääkäri tai naapurin suunnistusta harrastava Jouko olisi ollut kunnollisempi puoliso lapselle. Se, että lapsellasi on luonnostaaan mielestäsi kaunis hiusväri, ei ole hänen itsensä ansiota, eikä siksi kuvaa hänen persoonaansa. Sen sijaan hänen itsensä valitsema sävy on se mikä kuvaa häntä ihmisenä, ja se on se mitä sinun tulee rakastaa, se tarkoittaa sitä että rakastat häntä sellaisena kuin hän on, ei mikään luonnollinen hiusväri. Tuollainen suremisesta puhuminen on henkistä manipulointia ja raastavaa marttyyrimäisyyttä, sillä aiheutat sillä lapsellesi tahallaan huonoa omatuntoa siitä että pahoitti äidin mielen (vain olemalla oma itsensä).
Eiköhän tuo ole 20 vuodessa toipunut siitä että sanoin hänen hiusten väriä niin kauniiksi ettei sitä olisi kannattanut peittää.
Tällaiset äidit ovat siitä huvittavia ja rasittavia, että he kyllä päsmäröivät ja kommentoivat lapsensa ulkonäköä, mutta eivät ikinä kestäisi vastaavaa lapseltaan tai keneltäkään muultakaan.
Entä jos lapsesi mielestä kaikki, mitä itse teet ulkonäöllesi, rumentaa sinua ja sinulla on ihan huono maku etkö tiedä mikä sinulle sopii...
Läheiseltä saa aina rehellisimmän mielipiteen. Me kysymme sitä toidiltamme ja annamme kysymättä kun, ja olemme kiitollisia tiedoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lässyn lässyn.
Ei niitä välejä mitättömistä syistä lopeteta.
Tätä juuri tarkoitan tekstissäni. On olemassa vanhempia jotka ovat epäkypsiä ja vahingollisia ihmisiä. Sellaisen kanssa ei tarvitse olla tekemisissä, itseään tulee suojella. Mutta sitten on ne vanhemmat jotka ovat olleet aivan tavallisia vanhempia, inhimillisine virheineen, mutta lapsi on kadonnut siitä huolimatta. Tästä minä puhun.
Ap
Onko vanhempi ikinä pysähtynyt ajattelemaan vakavasti "inhimillisiä virheitään".
Onko kykyä ajatella asioita laajemmin lisäämättä niihin mitään.
Onko rakastaminen ollut ajatuksissa, teoissa, tai aikomuksissa.
Minusta mielenkiintoisempi kysymys on, että milloin nämä aikuiset lapset alkavat pohtimaan sitä omaa käytöstään ja ottamaan vastuuta itsestään ja virheistään.
Yllättävän moni on vielä kymmenien vuosien päästä osoittamassa vanhempiaan sormella, koska kielsi jälkiruuan, perui huvipuistoreissun tai vaikka unohdetaan miksi se kiellettiin. Ehkä lapsi oli kiusannut luokkakaveria, tuhonnut muurahaispesä tai lyönyt siskoa?
Jokainen meistä tietää näitä inhottavia lapsia. No, he ovat aina olleet jonkun lapsia ja ehkä heitä on pitänyt sekä rangaista, että kasvattaa.
Kun lukee palstaa, niin tuntuu, kun kaikki lapset olisivat niin viattomia ja syyttömiä, eikä heitä olisi koskaan tarvinnut ojentaa, rangaista tai kieltää mistään. Jostain syystä lukemattomat lapset kasvoivat uhriutuviksi aikuisiksi, joista kaikki on aina äidin vika. Ei sanoittanut tunteita, ei huomioinut sitä tai tätä. Ei ollut läsnä oikealla tavalla jne.
Me kaikki, äidit, isät, lapsettomat olemme aina vaan ihmisiä virheidemme kanssa ja se tuntuu joskus toisilta ihan aikuisiksi kasvaneita lapsilta unohtuvan.
Ap: n tapauksessa lapsi valittaa kuinka ap on pilannut hänen elämänsä, mutta ei näe mitään ongelmaa pilata äitinsä elämää ja olla vielä todennäköisesti tyytyväinen kaiken jälkeen. Mitäs jätti tarjoilemana sen jälkiruuan tai ostamatta ne merkkilenkkarit tai valitti siitä 6 englannin numerosta.Eiköhän vähän suuremmista asioista kyse.
Itsellä ainakin väkivalta ja henkinen mitätöinti syynä.
No kirjoita sitten ne vähän suuremmat asiat. Jos luen, että joku kirjoittaa, että katkaisi välit, koska äiti valitti hiusväristä, niin silloin ajattelen, että ne syyt olivat tuota luokkaa.
Jos taas luen, että sairaalassa on pahoinpitelyn takia vietetty kuukausia niin tietysti näen asian aivan eri tavalla. Jos taas et halua keskustella vakavista asioista ole kirjoittamatta tai älä ainakaan laita noita naurettavia syitä siihen.Maailmaan mahtuu vaikka mitä, tiedän sen. Mutta jos joku asia kirjoitetaan määrätyllä tavalla, niin uskon sen, enkä kehittele jokaiselle kirjoittajalle kymmeniä eri kauhutarinoita omassa päässäni. Koska ne voivat tai eivät olla totta ja ovat ihan sattumaa.
Todella kuvaavaa että juuri kerrottiin ne suuremmat asiat ja sinä suoraan sivuutat ne ja tivaat kertomaan niitä, ja jatkat länkyttämistä että ongelma on muka hiusväri.
Tämä ketju ei kertonut sinusta, vaan ap:stä ja hän ei itse tiennyt ainoatakaan suurta syytä, ellet sinä nyt sitten laske työttömyyttä ja rahan vähyyttä sellaiseksi. Minä puhun yleisellä tasolla tai ap:n tapauksesta, koska minua ei oikeastaan kiinnosta jonkun ohiksen yksittäinen elämänkertomus.
Ja jos yleisellä tasolla laitetaan määrättyjä esimerkkejä, kuten vaikka hiusväri tms., niin silloin se kirjoittaja ja hänen selityksensä pääsevät määrättyyn kategoriaan mielessäni.
Sinä kerrot vain sinulle tapahtuneet, sinun suuret asiat, eikä niillä ole suuressa kontekstissa suurempaa merkitystä. Kun, joku kirjoittaa, että hän on kokenut henkistä vähättelyä ja antaa esimerkiksi vaikka sen, ettei vanhemmat hyväksynyt hiusväriä, niin minä vedän siitä johtopäätökset. Kuten sinäkin. Mutta minä vastaan, että kasva noiden asioiden yli. Maailma on täynnä virheitä ja huonoja juttuja. Sinä taas luettemalla omat asiasi.Mitään tällaista ei ole kerrottu. Päinvastoin äiti ylpeilee miten jatkuvasti nälvii vastaavia ja tytär vain nielee.
Ohis
Minä laitan sen esimerkiksi. Maailma on täynnä esimerkkejä. Ei minun tarvitse niitä ketjusta poimia, jotta voin niitä käyttää.
Voin ottaa esimerkiksi vaikka tatuoinnin. Äiti ei hyväksy tatuointia, lapsi taas tykkää. Äiti sanoo asian ääneen ja lapsi laittaa välit poikki. Minä näen tämän tyyppiset asiat turhina ja pikkumaisina loukkantumisina, jos taas kyseessä on väkivalta tai uhkapelaaminen, niin sanon, että irtaudu mahdollisimman nopeastiNiin minustakin on turhaa ja pikkumaista loukkaantumista, jos äiti "ei hyväksy" tatuointia tai vaikka jatkuvasti voivottelee lapsen värjättyjä hiuksia.
Oma äitini on vähän tällainen. Itse joskus parikymppisenä polkaisin lattiaa ja sanoin että hän jatkuvasti sanoo jotain negatiivista ulkonäöstäni enkä jaksa sitä. Äitini osoitti kykyä kuunnella, reflektoida ja kasvaa, sillä kommentointi käytännössä loppui siihen. Jos taas olisi vastannut minulle että loukkaanuun turhista ja jatkanut ulkonäköni nälvimistä, olisin saattanut laittaakin välit poikki jossain vaiheessa.
Aivan, koska olit tarpeeksi kehittynyt sekä puhumaan, että asettamaan rajoja, etkä heti häipynyt paikalta.
Liian moni ratkaisee ne ongelmat ihan vaan häipymällä. Se näkyy parisuhteissa, ystävyyssuhteissa tms. Sitten selitetään asiaa, ettei toinen sitä ja toinen tätä.
Mutta mitä voi odottaa kun yhteyttä pidetään kerran vuodessa ennakoasenteella ja heti loukkaannutaan ja häivytään.
Ihmetellään, kun omat vanhemmat ei muka tunne tai välitä. Mitä muuta voi odottaa, jos keskustelee ihan oikeasti sen toisen kanssa harvoin ja aina loukkaantuu kaikesta?Kukaan lapsi ei kerrasta vain häivy, vaan takana on vuosien, vuosikymmenten yritys saada se toinen osapuoli kuuntelemaan ja olemaan kunnioittava.
Silloin siinä käy sitten niin, että sitä nielee, nielee, nielee, selittää itselleen parhain päin ja yksi kaunis päivä vain tulee se viimeinen niitti.
Minulla se viimeinen niitti oli se, että minun lapselleni nälvittiin sillä samalla pilkallisella äänensävyllä, jota itse olin kuunnellut yli 40 vuotta.
Tämä. Itsehän on jo täysin turta koko jutulle, mutta lapsiaan ei todellakaan halua opettaa samaan kaavaan.
Niinpä saati antaa lasten kuunnella nälvimistä, haukuntaa ja syyllistämistä. Välien katkaisu on tie hyvinvointiin ja kappas, mielenterveysdiagnoosikin poistui😂
Eli sullakin, kuten selvästi monella "lapsella" täällä, on mielenterveysdiagnoosi tai useampi ja jotakuta yritetty saada pakkohoitoonkin psykiatriseen sairaalaan.
Selittää kaiken.
Diagnoosit toki olisi teillä kontrolloivilla ja henkisesti väkivaltaisilla vanhemmillakin, jos teillä olisi tarpeeksi selkärankaa käydä hoidattamassa mielenterveyttänne. Mutta senhän tietävät kaikki että terapia on teille niin kova häpeän aihe, että mieluummin tuhoatte lastenne ja heidänkin lastensa mielenterveyden myrkyllisellä käytöksellänne.
Niinpä saati antaa lasten kuunnella nälvimistä, haukuntaa ja syyllistämistä. Välien katkaisu on tie hyvinvointiin ja kappas, mielenterveysdiagnoosikin poistui😂