Lue keskustelun säännöt.
Menetin uupumuksen takia kaikki ystävät
25.06.2023 |
Minulla oli ennen noin kymmenen ihmistä ystävinä, kaikki monen vuoden ajan. Uuvuin (syinä työ ja perhe-elämä), ehkä masennunkin. Enkä uupumuksen takia jaksanut pitää keneenkään yhteyttä. Hyvä kun selvisin hengissä nuo uupumuksen vuodet. Kaikki energia meni selviytymiseen. Nyt olen parantumassa, ja huomaan, että minulla ei ole enää yhtään ystävää. Menetin heidät kaikki. Kenellekään en ollut millään tavalla ilkeä, en pettänyt lupauksia, ei mitään sellaista. En vain jaksanut pitää mitään yhteyttä. Olen nyt laittanut heille viestejä ja kysellyt kuulumisia, yrittänyt soittaa. Eivät vastaa. Kaksi estänyt facebookissakin näköjään. Näinkö tämä sitten menee? Että uupumalla todella menettää kaiken?
Kommentit (576)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieti itsesi heidän tilalle. Laitat viestiä eikä vastausta. Sitten viiden vuoden päästä aletaan viestittelemään.
🥴Ymmärrän heitä tavallaan kyllä. Ei se varmasti ollut kivaa, etten vastannut johonkin yhteen viestiin. Mutta me ei olla mitään teinejä enää ja kyseessä oli hyvät ystävät. Miksi kellään ei tullut mieleen kysellä yhtään perääni, että miksi minusta ei kuulu, olenko hengissä. Sitä en ihan ymmärrä. Olisin silloin kyllä saanut jotain vastattua.
ApJos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.
Mitä ihmettä? Eli hylkäät heti ihmisen, joka ei vastaa yhteen viestiisi. Et siis huolestu onko hänelle ehkä käynyt jotain, onko ehkä jotenkin huonossa kunnossa tai tarvitsee apua eikä siksi saa vastattua? Outoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet AP vähän katkerahkon kuuloinen. Ihmiset vaistoavat sellaisen negatiivisen syyttelevän asenteen ja kaikkoavat.
No en minäkään ottaisi yhteyttä jos olisin viestejä lähettänyt, eikä minulle olisi vastattu. Varsinkin jos olisi mennyt kolme vuotta. Ottasin varmasti koko numeron pois puhelimesta. Minä ainakin ajattelisin ettei seurani kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
No en minäkään ottaisi yhteyttä jos olisin viestejä lähettänyt, eikä minulle olisi vastattu. Varsinkin jos olisi mennyt kolme vuotta. Ottasin varmasti koko numeron pois puhelimesta. Minä ainakin ajattelisin ettei seurani kiinnosta.
Kenenkään kohdalla en ole jättänyt vastaamatta useampaan viestiin. Enintään yhteen. Mutta siis en ole itse saanut pidettyä oma-aloitteisesti yhteyttä.
Minä ajattelen kyllä ihan eri tavoin kuin sinä. Olen aina ilahtunut, jos joku ihminen on ottanut minuun vuosien jälkeen yhteyttä. En ole silloin millään tavalla edes muistanut onko hän jättänyt joskus vuosia sitten vastaamatta minulle. Enkä minä itse suutu sellaisesta, jos joku ei vastaa. Huolestun vain, että onkohan kaikki ok.
Ap
Sama, mutta suurin osa joutikin mennä. Olivat osadyitä uupumukseenkin, aina vaan saamapuolella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kummallisia ystäviä. AP käytännössä katoaa, eikä kukaan ystävä yritä millään tavalla saada AP:ta kiinni tai löytää.
Olisko jos etsisit uusia ystäviä? Ihmisillä on taipumus nähdä joku aina tietyssä valossa ja tuota kuvaa on nähtävästi vaikea muuttaa. Jotkut kuvittelevat, että ihminen pysyy samana kuin nuorena tai samat roolit säilyvät. Jos alkaakin menemään yhtäkkiä huonosti tai vaikka paremmin, sitä on vaikea kestää, hyväksyä tai ymmärtää. Tosiystävähän toivoo ystävälle parempia aikoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä kirjoitti:
Olisko jos etsisit uusia ystäviä? Ihmisillä on taipumus nähdä joku aina tietyssä valossa ja tuota kuvaa on nähtävästi vaikea muuttaa. Jotkut kuvittelevat, että ihminen pysyy samana kuin nuorena tai samat roolit säilyvät. Jos alkaakin menemään yhtäkkiä huonosti tai vaikka paremmin, sitä on vaikea kestää, hyväksyä tai ymmärtää. Tosiystävähän toivoo ystävälle parempia aikoja.
Mistä nykyään aikuinen saa uusia ystäviä? Etenkin joku uupumuksesta toipuva? Ei saa.
Ei kukaan halua olla uupuneen kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni erään todella vaikean jakson aikana yksi ystävä oli 'testannut' kuinka kauan kestää, että olen yhteydessä. En soittanut vuoteen. Kun vihdoin otin yhteyttä, hän kertoi pikku testistään ja siitä, että koki olevansa ystävyydessä se osapuoli, joka ottaa aina yhteyttä. Tuo ei pitänyt laisinkaan paikkaansa ennen minun masennusta, eroa ja burnoutia, jonka takia en jaksanut olla yhteydestä, ja josta ystävä oli tietoinen.
Ymmärsin, että hän kaipasi jotain, mitä en vaan pystynyt hänelle enää olemaan. Nykyään olemme pari kertaa vuodessa yhteydessä ja vaihdamme kuulumisia. Kun itse eheydyin kaikesta kokemastani, olin muuttunut niin paljon, että ajauduin uusien ystävien ja kuvioiden pariin, jotka sopivat paremmin omaan elämäntilanteeseeni.
Vain yksi todellinen sydänystävä pysyi noiden karujen vuosien ajan. Jotkut ihmiset ovat kultaa, ja tämä ystävä vaan kykeni ymmärtämään tilanteen ja olemaan avuksi ja läsnä, mutta ei myöskään suuttunut siitä, jos minusta ei kuulunut.
Olen ollut myös kolikon toisella puolella, sillä minulla on eräs lapsuudenystävä, jonka elämä on ihan sekaisin. Hän on erittäin haastava persoona ja sai elämänsä aivan solmuun. En ollut vuosiin kuullut hänestä mitään, kun hän halusi jokunen vuosi sitten tulla luokseni ja vuodatti mitä elämässään oli tapahtunut. Hän oli aivan yksin, joten yritin häntä auttaa parhaani mukaan pääsemään avun piiriin ja kuuntelemalla.
Minua ei haitannut se, että hän tuolla tavalla otti yhtäkkiä yhteyttä, sillä minulla on elämä kunnossa ja toki voin yrittää toista auttaa, kun tilanne sen salli. Tämä tyyppi kuitenkin ripustautui nopeasti minuun niin epäterveellä tavalla, että oli pakko vetää rajat ja sanoa, että en voi antaa sinulle enempää, kuin minulla on aikaa ja energiaa. Hän suuttui palavasti, haukkui minut aivan pystyyn ja sen koommin en ole hänestä kuullut.
Asioiden taustalla on usein niin paljon kaikkea, mutta ystävyyden ehdoton kulmakivi on vapaus ja toisen itsenäisyyden kunnioittaminen. Yleensä ne menevät mönkään, jos odotetaan ystävyydeltä sellaisia elementtejä, mitkä kuuluu parisuhteeseen (jos edes siihen). Teini-ikäisille se on varmaan ihan normaalia siinä kasvunvaiheessa, mutta aikuisen pitää antaa toisen olla vapaa.
Minulle tuli aloituksesta mieleen isoimmaksi ongelmaksi tekstailu. Saat heti tietää mitä toinen ihminen oikesti ajattelee, kun keskustelet puhelimessa tai mieluiten kasvotusten, mutta tässä se nyt ehkä vaatii ensin sen soiton.
Tekstailu on ihan oikeasti tässä tilanteessa tosi huono vaihtoehto! Soita rohkeasti ystäville, kuulostele reaktioita. Ole kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu, älä suoraan vuodata vain omia tuntojasi.
Se mikä on mennyt rikki, pitää hiljalleen korjata, jos molemmat haluaa. Ei se yhdellä tekstarilla onnistu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli ystävä, jonka mies yllättäen otti eron ja tämä syöksi ystäväni monivuotiseen kriisiin. Pidin sinnikkäästi yhteyttä ja kuuntelin ystävän vuodatusta erostaan, tätä jatkui useampi vuosi. Sitten itselleni tuli todella hankala kausi enkä enää jaksanut pitää yhteyttä ja näin loppui ystävyys. Kaverini ei koskaan kysynyt, olenko kunnossa, kun en pitänyt enää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tarkoittaa, että et jaksanut pitää yhteyttä? Etkö vastannut heidän viesteihin tai puheluihin? Jos näin oli, en totta puhuen ihmettele, että eivät nyt vastaa. Ja monenko vuoden tauko on ollut? Kahden? Viiden? Kymmenen?
Mun ystävä jäi sairauslomalle masennuksen takia eikä vastannut viestiini. Mä laitoin tovin päästä uuden viestin missä kyselin hänen vointiaan ja nimenomaan kirjoitin, että huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, olenko minä mahdollisesti tehnyt jotain. TÄMÄ on mun mielestä normaalia, ei se että häivytään tosta noin vaan huitsin Nevadaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmisillä on omiakin ongelmia elämässään, ei silloin jaksa kannatella uupunutta ja masentunutta ystävää enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama tilanne minulla. 10 vuotta meni erilaisten kriisien pyörteissä. Oli vakavaa masennusta ja muuta sairautta, perhepiirissä itsemu rha, työttömyyttä, ero jne.
En halunnut kuormittaa ketään, joten en ollut yhteydessä. Somessa tykkäsin heidän jutuista kyllä. He eivät enää pitkään aikaan minun jutuista. Onnekseni muutama tyyppi jäi, jotka jaksoivat olla minuun yhteydessä yksipuolisesti. Sanoin heille kuinka paljon arvostan sitä, että olivat yhteydessä. He pelastivat henkeni. Soitto tai viesti tuli usein todella tärkeällä hetkellä.
On ihanaa, että yhden kanssa 20 vuoden jälkeen ollaan viesteilty ja nähdään pian.Kyllä silti harmittaa muutamat, jotka selkeästi närkästyneet minuun ja katoamiseeni.
Minuun kukaan ystävistäni ei olleet enää yhteydessä uudelleen, jos en vastannut johonkin yhteen heidän viestiin. Kukaan ei laittanut toista viestiä perään koskaan, että hei, huomasin ettet vastannut, onko kaikki ok, miten sinulla menee. Kukaan ei laittanut yhtään viestiä kun minusta ei ollut kuulunut useampaan viikkoon. Tai kuukauteen. Kukaan ei soittanut, ei yhtään kertaa.
Ja nämä kaikki ihmiset ovat fiksuja ja itsekin elämää nähneitä. Ei mitään parikymppisiä biletuttuja. Vaan läheisiä ystäviä vuosien ajalta. Emme kukaan ole mitään nuoria enää, itsekin olen jo 38.
ApEn minäkään soittelisi perään. Soittelisitko itse? Tuskin.
Jos ei vastaa, se tarkoittaa, ettei kiinnosta pitää yhteyttä. Ei ole niin vaikeaa laittaa edes muutamaa sanaa vastaukseksi.
Alapeukuta vaan.
Totta kai pitää soitella perään, jos toinen on burnout -sairauslomalla eikä vastaa. Saa olla aika hiton haurasta itsetunto jos yhdestä vastaamattomasta viestistä tai puhelusta loukkaantuu tällaisessa tilanteessa.
Sama täällä. Ero, väsymys, uupumus, masennus. Meni kolme vuotta ja ei yhtään kaveria jäljellä. Entiset ystävät löysi uuden kaveripiirin, joka jaksaa olla aktiivisempi kuin minä. Monella tutulla keski-iän myötä myös liikuntaharrastus meni täysin yli. En saanut ketään enää kylään iltaa istumaan, illalliselle, juttuseuraksi tms. kun ensin olisi aina pitänyt käydä lenkillä, salilla, fillaroimassa tms. että on sitten ansainnut hauskanpidon. Mä en vaan yksinkertaisti jaksanut, olisin vaan halunnut viettää aikaa yhdessä. Enkä ole itse mikään sohvaperuna, vaan todella pidän liikunnasta, mutta oli vain kausia ja päiviä kun ei vaan energia riittänyt.
Aikuisena on todella vaikea löytää uusia ystäviä, nämä menneetkin oli kymmenien vuosien takaa kouluajoilta.
Vierailija kirjoitti:
Minulle tuli aloituksesta mieleen isoimmaksi ongelmaksi tekstailu. Saat heti tietää mitä toinen ihminen oikesti ajattelee, kun keskustelet puhelimessa tai mieluiten kasvotusten, mutta tässä se nyt ehkä vaatii ensin sen soiton.
Tekstailu on ihan oikeasti tässä tilanteessa tosi huono vaihtoehto! Soita rohkeasti ystäville, kuulostele reaktioita. Ole kiinnostunut siitä, mitä heille kuuluu, älä suoraan vuodata vain omia tuntojasi.
Se mikä on mennyt rikki, pitää hiljalleen korjata, jos molemmat haluaa. Ei se yhdellä tekstarilla onnistu.
Jos ei ole aikoihin oltu yhteydessä, niin uupumuksesta ja masennuksesta toipuvalla on varmaan aika iso kynnys yhtäkkiä soittaa. Jos se vanha ystävä onkin tyly, ja osoittaa ettei oikein kiinnostaisi jutella, niin se voi olla liian kova isku.
Vierailija kirjoitti:
Ihmisillä on omiakin ongelmia elämässään, ei silloin jaksa kannatella uupunutta ja masentunutta ystävää enää.
Ei se mitään kannattelua olisi ollut, jos ystävä olisi laittanut ap:lle joskus viestin, että mitä kuuluu. Normaalia ystävyyttä se olisi ollut.
Vierailija kirjoitti:
Mistä tiedät, jos hekin kaipasivat ystävää silloin? Etkä sinä vastannut.
Että ensin hylkäävät toisen, kun tämä uupuu ja sitten viiden vuoden jälkeen, kun itse tarvitsevat ystävää, ottavat yhteyttä? Aika hiton itsekästä.
Jos laitan jollekulle viestin, enkä siihen saa koskaan vastausta, en soittele perään enkä kysele enää, ei kukaan ole velvollinen tuollaisessa tapauksessa kyselemään enää, kun ei mitään kuulu enää. Saat nyt maistaa omaa lääkettä, nyt tiedät miltä ystävistäsi on tuntunut, nyt saat kokea sitä todellista elämää.