Asuntolainan korko nousi 800 euroa. Yhtiövastike 50 euroa. Mökkilaina 150 euroa. Ruoka (vaikka nipistetty) 80 euroa.
Viisihenkinen perhe. Kaksi ylemmän keskitulon palkansaajaa, kolme lasta. Aivan tavallinen rivitalohuoneisto Helsingissä, lainaa 350 000 euroa (omaa pääomaa oli 120 000 euroa). Ei todellakaan mikään ökylukaali.
Stressitestattu on ja kaikkeen varauduttu, mutta kyllähän tällainen nyt ottaa päähän. Palkankorotukset olivat kummallakin yhteensä 350 euroa, josta puolet menee veroihin. Eipä paljoa nyt ilahduttanut.
Me pärjätään. Mutta tämä on kaikki sitten pois kaikesta ylimääräisestä. Palveluista, teatterista, konserteista, koululuokkien myyjäisistä, hyväntekeväisyydestä, ihmisten lahjoista, ihan kaikesta ylimääräisestä. Annetaan valmistuvalle ylioppilaalle 20 euroa, vaikka ennen 50 euroa. Pidennetään parturissa käymisten välejä. Ei laiteta keräyksiin rahaa. Ei osteta mokkapaloja partiolaisten myyjäisistä. Eikä varmaan niiden kalentereitakaan jouluna.
Korkojen nousu ei tullut yllätyksenä, mutta se, että ne pompsahtivat yhtäkkiä taivaisiin, tuli. Palkat eivät ehtineet mukaan ja nyt sitten nipistetään oikein kunnolla kaikesta.
Kommentit (849)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin järkyttynyt siitä kun nollakorko aikana monet ihmiset väitti että velkoja ei kannata kiireellä maksaa pois koska korot ovat alhaiset, luulivatko nämä ihmiset että korot eivät nouse ja että nollakorko on normaalia aikaa?
Melkein aina kaikki ylimääräinen raha kannattaa laittaa velkojen takaisin maksuun koska silloin korkoja makselet vähemmän ja olet nopeammin velaton.
Jos nollakorko aikana sijoitit rahaa niin nyt kannattaa niillä voitoilla lyhentää velkoja pois, nollakorko aikanahan lähes kaikki velalliset sijoitti omat rahat mieluummin kuin lyhensi velkojaan pois.Me kuulutaan tuohon joukkoon. On niitä lainoja lyhennetty koko ajan, mutta mieluummin on lisätty sijoituksia kuin tehty lainaan ylimääräisiä lyhennyksiä. Tylsillä osinko-osakkeilla voi saada helposti 3,5% nettotuoton pääomalle, joka tarvittaessa auttaa lainahoidossa, ja pitkän aikavälin arvonnousu siihen päälle.
Nyt lainasta menee 4% korkoa, joten tässä kohtaa voi tuntua houkuttelevammalta tehdä niitä ylimääräisiä lyhennyksiä.
Ei se asuntolaina ahdista enää siinä kohtaa kun sijoitusten määrä ylittää asuntolainan määrän. Sijoitusvarallisuuden kerryttäminen on yhtä pitkäjänteistä puuhaa kuin asuntolainan maksaminen ja se kannattaa aloittaa mieluummin jo asuntolainan rinnalla kuin odottaa sitä päivää, jolloin kaikki lainat on maksettu.
Eihän se ihan noin mene koska verot pitää maksaa voitoista ja välityspalkkiot vai otitko ne huomioon laskelmissasi?
Tuo 3,5% nettotuotto mistä puhuin, koskee osinkoa. Sillähän on merkitystä siinä kohtaa kun asuntolainaa maksellaan, se on sitä sijoituksesta tulevaa kassavirtaa. Ei tällaisia pitkäjänteisiä sijoituksia ole tarkoituskaan myydä sitä varten, että niitä lainoja lyhenneltäisiin. Ainakin itse ajattelisin niin, että tällaiset sijoitukset on enemmin niitä tylsiä osinko-osakkeita, joista saa hyvää ja tasaisesti kasvavaa osinkoa, mutta joiden kurssikehitys ei niinkään raketoi.
Mieluummin nuo jätetään perinnöksi kuin myydään pois, mutta ne on kuitenkin turvana ja tuovat mielenrauhaa.
Järkevämpää maksaa suoraan lainaa pois jos on rahaa, näin vähenee korosta maksettava määrä. Riski nolla. Sijoituksiin liittyy AINA riski ja parin prosentin tuoton takia ei kannata mitään riskiä ottaa.
Vierailija kirjoitti:
Huoli pois siskot ja veljet. Inflaatio hiipuu kuin vahakynttilä tuulessa. Aiemmin jo mainittiinkin, että luottolama on alkanut. Se tarkoittaa, että korot lähtevät laskuun.
"Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli toukokuussa 5,2 %. Huhtikuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 6,3 %."
Harmi että keskuspankilla ei ole mitään aikomusta lopettaa koronnostoja.

Sijoituksiin liittyy toki aina riskiä, mutta viisailla päätöksillä sitä riskiä voi myös hallita. Sijoitukset kannattaa ehdottomasti hajauttaa niin ettei koskaan joudu nostamaan sijoituksiaan huonolla hetkellä.
Vierailija kirjoitti:
Jos mökkiin on velkaa 150t, en käyttäisi sanaa mökki. Ehkä vapaa-ajan asunto?
Ei ole asunto jos siihen ei voi vakituisesti muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli pois siskot ja veljet. Inflaatio hiipuu kuin vahakynttilä tuulessa. Aiemmin jo mainittiinkin, että luottolama on alkanut. Se tarkoittaa, että korot lähtevät laskuun.
"Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli toukokuussa 5,2 %. Huhtikuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 6,3 %."
Harmi että keskuspankilla ei ole mitään aikomusta lopettaa koronnostoja.
Eiköhän korkojen nousu pysähdy jossain vaiheessa ja jopa laske. En usko että nollakorkoihin palataan pitkiin aikoihin vaan korko jää johonkin 1%-5% välimaastoon.
Jos korot laskisi taas nolliin niin sehän tietää sitä että inflaatio kiihtyisi taas koska rahan arvo pienenee.

Eivät he tietenkään sano nyt, että kohta käännetään ohjauskorot laskuun. Mutta niin he tekevät, kun tilanne muuttuu. Mahdollisesti jälleen kerran liian myöhään, mutta kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla mahdollista että minä alempaan keskiluokkaan kuuluvana en kärsi juurikaan korkeista koroista?
Bruttopalkka 3200e/kk ja asuntolaina minulla on myös. Miten voi olla mahdollista että joku joka tienaa 4000e tai 5000e bruttona kuukaudessa kärsii korkojen noususta?
1. Ihmisillä on eri määrä elätettäviä huolettavanaan. Monenko ihmisen elämää sinä tuolla summalla kustannat?
2. Asuntolainat on hyvin eri kokoisia. Pienessä lainassa ne korkomenot eivät tunnu, isossa lainassa tuntuu. Minkä kokoinen laina sulla on?
3. Ihmisillä on hyvin erilainen kotitalouden tilanne. Toisilla on puoliso ja molemmilla säännölliset tulot. Toisissa perheissä on työttömyyttä, sairautta, jopa kuolemaa. Joku on yksinhuoltaja. Taas vaikuttaa aika paljon kokonaistilanteeseen.
4. Joillain on myös muita lainoja. Autolainaa, mökkilainaa, kulutusluottoa, pankkikortti tapissa
5. Kaikki eivät ole osanneet varautua etukäteen säästämällä esimerkiksi puskuria.
Mullakaan ei ole tällä hetkellä vaikeuksia selvitä nousseista kustannuksista, mutta ei mun ole vaikeaa eläytyä siihen, ettei kaikkien tilanne ole yhtä onnekas kuin omani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huoli pois siskot ja veljet. Inflaatio hiipuu kuin vahakynttilä tuulessa. Aiemmin jo mainittiinkin, että luottolama on alkanut. Se tarkoittaa, että korot lähtevät laskuun.
"Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli toukokuussa 5,2 %. Huhtikuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 6,3 %."
Harmi että keskuspankilla ei ole mitään aikomusta lopettaa koronnostoja.
Eiköhän korkojen nousu pysähdy jossain vaiheessa ja jopa laske. En usko että nollakorkoihin palataan pitkiin aikoihin vaan korko jää johonkin 1%-5% välimaastoon.
Jos korot laskisi taas nolliin niin sehän tietää sitä että inflaatio kiihtyisi taas koska rahan arvo pienenee.
Nähtäväksi jää, mutta nykyinen korkotaso on aivan liian korkea vähänkään pidemmällä aikavälillä. Eurooppa varsinkin on enemmän deflaatioon taipuvainen ja kasvunäkymiltään kovin heikko, mikä oli ongelmana 15 vuotta ja on edelleen. Rakenteelliset kysymykset eivät ole poistuneet, vaikka hommat menivät väliaikaisesti sekaisin erilaisten kriisien ja koronan vuoksi aivan liialliseksi vedetyn finanssi- sekä rahapolitiikan takia.
Inflaatiohuolet ovat poissa viimeistenkin karhujen otsalta viimeistään vuoden viimeisellä kvartaalilla. Sitten Euribor aloittaa matkansa neutraalille tasolle, joka on noin prosentin luokkaa.
Tässä on nyt sama kuvio kuin sähkön kanssa. Porukka vauhkoontui loppuvuodesta ja palstalla juhlittiin, kun jollain oli 15 senttiä/kWh hintainen määräaikainen sopimus. Nyt sähkön on käytännössä ilmaista. Se ei toki ole pitkän aikavälin tilanne, mutta 20-40 €/MWh on. Moni vaan ei osaa katsoa kuukautta pidemmälle.
Tuosta näkee hyvin, miten inflaatio käyttäytyy.
Palstan yleisasiantuntijoiden täytyy kohta siirtyä uuteen osaamisalueeseen kulkutautien, sotastrategioiden ja sittemmin talouden jälkeen, kun tässä ei kohta ole enää kaluttavaa.
https://pbs.twimg.com/media/FxdPAliX0AQQhlE?format=jpg&name=large
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla mahdollista että minä alempaan keskiluokkaan kuuluvana en kärsi juurikaan korkeista koroista?
Bruttopalkka 3200e/kk ja asuntolaina minulla on myös. Miten voi olla mahdollista että joku joka tienaa 4000e tai 5000e bruttona kuukaudessa kärsii korkojen noususta?1. Ihmisillä on eri määrä elätettäviä huolettavanaan. Monenko ihmisen elämää sinä tuolla summalla kustannat?
2. Asuntolainat on hyvin eri kokoisia. Pienessä lainassa ne korkomenot eivät tunnu, isossa lainassa tuntuu. Minkä kokoinen laina sulla on?
3. Ihmisillä on hyvin erilainen kotitalouden tilanne. Toisilla on puoliso ja molemmilla säännölliset tulot. Toisissa perheissä on työttömyyttä, sairautta, jopa kuolemaa. Joku on yksinhuoltaja. Taas vaikuttaa aika paljon kokonaistilanteeseen.
4. Joillain on myös muita lainoja. Autolainaa, mökkilainaa, kulutusluottoa, pankkikortti tapissa
5. Kaikki eivät ole osanneet varautua etukäteen säästämällä esimerkiksi puskuria.
Mullakaan ei ole tällä hetkellä vaikeuksia selvitä nousseista kustannuksista, mutta ei mun ole vaikeaa eläytyä siihen, ettei kaikkien tilanne ole yhtä onnekas kuin omani.
Eli omista valinnoista johtuu se että korkojen nousu vaikuttaa elämään.
Vierailija kirjoitti:
Perustarpeet kirjoitti:
Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.
Mulla samantyyppinen tilanne kuin ap:lla. Se ylimääräinen on se, mikä tekee elämästä elämisen arvoista. Nyt vapaa-ajalla ei ole mitään tekemistä, kun mihinkään ei ole varaa. Kirjaston kirjoja varmaan luen koko kesän.
Mitä vikaa on kirjaston kirjojen lukemisessa? Sieltä saa äänikirjojakin. Kirjastosta saa myös taidetta, liikuntavälineitä, leffoja ja ties mitä lainaan, ihan ilmaiseksi.
Teillä onnekkailla kuitenkin on oma koti ja vielä mökkikin! Meillä vaan todella velkaantunut koti eikä mökistä voi haaveillakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perustarpeet kirjoitti:
Aivan kuten kirjoitit, ylimääräisestä.
Elämän tarkoitus ei ole, etenkään työssäkäyvänä, kituuttaa saamalla just niukin naukin ne pakolliset menot maksetuiksi vaan kyllä siinä normiarjessa kuuluu olla varaa muuhunkin. Sehän se on koko nykymallisen yhteiskunnan perustakin, että ihmiset tarvitsee ja heillä myös on varaa hankkia erilaisia palveluita sekä tavaroita. Sen takia kai näitä kauppa- ja viihdekeskuksiakin nousi/nousee kuin sieniä sateella. Ei niitä ole rakennettu siksi, että ihmiset pääsee sinne sateen suojaan tai muuten vaan notkumaan vaan ideana on että siellä kulutetaan rahaa ja näin saadaan taas työpaikkoja.
Oikeastiko jonkun mielestä elämän tarkoitus on joku tällainen?????????
Näkee, ettei sulla ole koskaan ollut kesämökkiä, veden äärellä, mahdollisesti ilman sähköä. Me vietettiin kaikki kesät Espoon Suvisaaristossa mökillä ja sen jälkeen Nuuksiossa mökillä, kun olin lapsi ja nuori. Mun mielestä SE on sitä elämää, jota ihmisen kannattaa tavoitella.
Aikuisena ostin kolmannen mökin perintövaroilla ja asun n ykyisin täällä. Sain elämän, jota tavoittelin. Minusta luonto ja siinä eläminen on kaikkein tavoiteltavin asia. Tietenkin auto, vaatteet, kahvilat yms on tärkeitä mulle ja matkustelukin, mutta siis ei mikään kaupparyppäiden määrä tms p*ska. Vanhat kaupunkien keskustat on se ainoa hyvä ja ihmisille kuuluva shoppauspaikka, tai sit yksi tai muutama suuri kauppakeskus jos on oikein iso kaupunki.
Ei niitä joka nurkkaan tarvitse pystytellä, että ihmiset lois sinne työpaikkoja!!!!!!!! Tuskinpa Suomen talous edes kasvaa niillä. Rahaa on ihan ok pistää sukanvarteen ja ostaa vaikka omaa aikaa!!!!!!!
Mökkeily nyt on niin suolesta, että se on se viimeisin paikka missä itse aikaani viettäisin.

Jos laskee paljonko se mökkeily maksaa vuotta kohden kaikkine kuluineen voisi samalla rahalla kydä sen 5 kertaa ulkomaan lomalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten voi olla mahdollista että minä alempaan keskiluokkaan kuuluvana en kärsi juurikaan korkeista koroista?
Bruttopalkka 3200e/kk ja asuntolaina minulla on myös. Miten voi olla mahdollista että joku joka tienaa 4000e tai 5000e bruttona kuukaudessa kärsii korkojen noususta?1. Ihmisillä on eri määrä elätettäviä huolettavanaan. Monenko ihmisen elämää sinä tuolla summalla kustannat?
2. Asuntolainat on hyvin eri kokoisia. Pienessä lainassa ne korkomenot eivät tunnu, isossa lainassa tuntuu. Minkä kokoinen laina sulla on?
3. Ihmisillä on hyvin erilainen kotitalouden tilanne. Toisilla on puoliso ja molemmilla säännölliset tulot. Toisissa perheissä on työttömyyttä, sairautta, jopa kuolemaa. Joku on yksinhuoltaja. Taas vaikuttaa aika paljon kokonaistilanteeseen.
4. Joillain on myös muita lainoja. Autolainaa, mökkilainaa, kulutusluottoa, pankkikortti tapissa
5. Kaikki eivät ole osanneet varautua etukäteen säästämällä esimerkiksi puskuria.
Mullakaan ei ole tällä hetkellä vaikeuksia selvitä nousseista kustannuksista, mutta ei mun ole vaikeaa eläytyä siihen, ettei kaikkien tilanne ole yhtä onnekas kuin omani.
Eli omista valinnoista johtuu se että korkojen nousu vaikuttaa elämään.
Korkojen nousu ja inflaatio vaikuttavat todennäköisesti viivellä myös maksamaasi vuokraan, eli turha ilakoida muiden tilanteelle, parin kuukauden päästä olet palstalla valittamassa vuokran nousuasi ;)
Mökit, lomareissut ulkomaille, lemmikit, mopot, moottoripyörät yms turhakkeet pois niin kyllä se raha riittää.

Juuri näin. Vuokralla asuminen ei voi koskaan olla halvempaa kuin omistusasuminen, koska joku omistaa sen vuokra-asunnon ja maksaa siitä.
Köyhät ihmiset joilla on velkaa valittaa korkojen noususta.
Vierailija kirjoitti:
Suuruudenhulluus kirjoitti:
350.000€ on valtava asuntolaina, jos on vielä kolme lasta elätettävänä.
Hyvin tavallinen keskituloisen perheen asuntolaina Helsingissä. Sillä saa juurikin jonkun aivan tavallisen rivitalon jostain lähiöstä.
Järjetöntä. Keskituloisen kannattaa muuttaa tänne kehyskuntiin kuten Kerava tai Järvenpää. Isompi koti huomattavasti pienemmällä lainalla, ja edelleen voi käydä töissä siellä Helsingissä. Nopea juna Keravalta Helsinkiin kestää 22 minuuttia.
Huoli pois siskot ja veljet. Inflaatio hiipuu kuin vahakynttilä tuulessa. Aiemmin jo mainittiinkin, että luottolama on alkanut. Se tarkoittaa, että korot lähtevät laskuun.
"Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli toukokuussa 5,2 %. Huhtikuussa yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli 6,3 %."
https://stat.fi/julkaisu/cl8edew6fklwl0avusy3x7mrd