Lastensuojeluilmoitukset eivät ole parantaneet lasten hyvinvointia
Kun lastensuojeluilmoitukset ja yleinen ilmoituksentekovelvollisuus kaikista lapsiin liittyvistä huolista otettiin käyttöön lastensuojelulain uudistuksessa vuonna 2008 oli ajatuksena se, että varhainen puuttuminen vähentäisi raskaiden keinojen kuten huostaanottojen tarvetta.
Tämä ei kuitenkaan ole toteutunut. Huostaanottojen määrä on kasvanut jatkuvasti. Mitä enemmän lastensuojeluilmoituksia tehdään (nykyisin yli 200 tuhatta vuodessa) niin sitä enemmän lapsia myös otetaan huostaan.
Kommentit (27)
Niin? Tarkoitus on lisätä lapsikaappareiden yrittäjien lompakon paksuutta ja kaikki nämä ovat vaan hyvesignalointia ja sepittelyä.
Juuri oli juttu hesarissa tuhansista huostatuista lapsista hollannissa. Jo yksi huostattu lapsi on liikaa - erossa vanhemmistaa, suvustaan, perimästään. Vieraiden tanttojen armoilla, alistuksessa, kohteena, uhrina. Sairasta. Sydämeni särkyy jo yhden keissin puolesta, puhumattakaan tuhansista. Ihminen on HIRVIÖ. Pahempi kuin mikään eläin edes, mikään eläinkään ei tee tuollaista. Käsittämätöntä hirveyttä. Ja usein nämä ovat vielä itsekin äitejä, jotka kaapparoivat toisten lapsia rahan- ja lastenhimoissaan :'( Täysin käsittämätöntä pahuutta.
Lastensuojelun luoma ilmiantojärjestelmä laskee syntyvyyttä. Lisäksi se estää varhaisen kiintymyssuhteen muodostumista luomalla uhan lapsen menettämisestä. Perusteet tälle ovat hyvin mielivaltaisia. Turvallisinta on tällöin olla liiaksi kiintymättä lapseen.
Lastensuojelubisnes lobbasi lain ja Katainen (kok) allekirjoitti. Näin taataan asiakasvirta lasuyhtiöille. Samat yritykset juottavat sossuopiskelijoita ja vaikuttavat opetukseen sekä koulukirjojen sisältöön. Ideana on juurruttaa epäilys ja vihamielisyys perheitä ja vanhempia kohtaan jo koulussa.
Mitään tekemistä tällä ei ole lasten hyvinvoinnin kanssa. Päinvastoin. Katsokaa vaikka hatkanuorten kohtaloja.
Vierailija kirjoitti:
Lastensuojelubisnes lobbasi lain ja Katainen (kok) allekirjoitti. Näin taataan asiakasvirta lasuyhtiöille. Samat yritykset juottavat sossuopiskelijoita ja vaikuttavat opetukseen sekä koulukirjojen sisältöön. Ideana on juurruttaa epäilys ja vihamielisyys perheitä ja vanhempia kohtaan jo koulussa.
Mitään tekemistä tällä ei ole lasten hyvinvoinnin kanssa. Päinvastoin. Katsokaa vaikka hatkanuorten kohtaloja.
:'(
Käytännössä lapsenryöstöbisnestä jota rahoitetaan valtion kassasta. Sitäkin sopii miettiä että millainen valtio suomi on, kun valtiona tukee tällaista lapsikauppaa. Perustelut miksi näin tehdään ovat tietysti varmaan siellä kokkareiden intresseissä myös, kaapatusta lapsesta saa hyvän orjan, sillä yhteys sukuun ja terve rakkaus omaan perimään on revitty kappalaiksi, jäljelle jää vain työ... :(
Lapsikaappaus on jopa surullisempaa ja sydäntäsärkevämpää kuin r aiskaukset, groomaukset ja pedofilia... Lapselta riistetään tämän luonnollinen perimä ja rakkaus, joka tulee tämän vanhemmilta, joutuu laitostantan "rakkaudenosoitusten" eli himon ja huomion, sekä muun, kohteeksi. Hyi... Jos laitostantta olisi ideaali vanhempi niin eiköhän hänellä olisi se oma lapsi, eikä tarvitsi kaapata toisten :/
Suomi on perhevihamielinen maa. Vanhemmat ei näe 12 vuotiaiden lastensa terveystietojakaan!
Kuin Neuvostoliitossa. Firmat ja valtio omistaa lapsesi.
Kokoomusunelma. Me tienataan lapsellasi!
Jatkoaika:
(HK tapaus tänään aamulla iltalehdessä. Panttikieroiroilija paljastuu kaikille.)👍
Jännä, että IL tarttui tähän vasta, ja ennen kaikkea juuri nyt. Mä olen kirjoittanut tästä panttiasiasta tänne melkein 1,5 v. sitten, että ei varmasti kestä Ernon härväykset päivänvaloa. Ensinnäkin siksi, että Koivuilla oli avioeroprosessi käynnissä, jopa kahdella mantereella. Yhteiseen omaisuuteen kohdistuvat oikeustoimet ovat erittäin tarkan syynin alla. Toiseksi, Erno on ollut mukana ositusneuvotteluissa ja hänen ei voida katsoa ottaneen panttia hyvässä uskossa. Selonottovelvollisuus on toki muutenkin, mutta tässä erityisen vahva.
Olisi tavallaan mahtavaa, jos tähän saagaan saataisiin tällainen ”ei lapsiin kohdistuva”-sivujuonne. Vaikka toisaalta olen kyllä hyvin kypsä Helenaan ja toivoisin, että maa nielisi hänet.
Mutta, ehkä mä itsekkäistä viihdesyistä toivon Ernon yrittävän pantin lunastusta ja Mikko on pakotettu riitauttamaan asian. Oikeudenkäyntejä tuskin pidettäisiin suljetuin ovin ja silloin saisimme vastauksia spekulaatioille. Mulla on omat epäilykseni, miten Helena on valheilla saanut Ernon pidettyä näpeissään liian pitkään ja kallistun sille kannalle, ettei Helenan ollut koskaan tarkoituskaan maksaa Ernolle mitään. Helenan ei pitänyt koskaan joutua palaamaan Suomeen, joten mitä väliä jollain uo-merkinnöillä hänelle olisi ollut? Ei mitään. No, toisin kävi.
Vaikka Erno on epäilyttävä, kyllä mun syyttävä sormeni osoittaa silti Helenaan. Erno on sitten epätoivoisena pienyrittäjänä joutunut käyttämään luovuutta, jottei nyt sentään hänen itsensä maksettavaksi jää Helenan kuluja. Mukana on ollut kyseenalaisia ja ehkä jopa rikollisiakin metodeja. Epätoivo haisee aika pahastikin, kun katsotaan panttauspäivää 10.5.23 ja aikajanaa. Erno on kuitenkin tehnyt duuninsa jo 2021-22. Aika pitkään on Helenan satuharhoja tulevista miljoonista uskonut.
Juurisyy on kuitenkin se, että Helena Koivu ei maksa laskujaan. Jos olisi maksanut Ernolle siitä duunista, jonka Erno teki ja Helenan kannalta hyvin tekikin, mitään pantteja ei olisi ikinä tarvittu. Haluaisin, että tämä paskakasa tongittaisiin julkisesti läpi, koska siitä paljastuisi taas vähän lisää, millainen ihminen Helena Koivu todellisuudessa on ja kuinka paljon paskaa hän puhuu. Toki Erno vastaa omasta hyväuskoisuudestaan ja isosti vaikuttaa vastaavankin.
Laudalla tiedetty tää panttikieroilu ja VUOSIA.
LAUDALTA: siltä kielletyltä.
Kuinka monen ihmisen elämän hellu saa sotkea, ennenkun tulee totaali stoppi?
Nyt viimeistään pitäis löytyä pakote, jolla saadaan ne hellun omaisuus ja tilitiedot auki. Oikeastaan takautuvastikin.
Vai menevätkö Erno ja hellu käsikädessä leipäjonoon ja yhtkunta maksaa molempien käräjät sekä aa:t.
Word Wide web:
Erilaisia tosielämän esimerkkejä löytyy aika paljonkin ja someaika tuo näitä koko ajan lisää, ikävä kyllä. Ihmisten kasvanut huomionhakuisuus ja somen mahdollistamat rahanansaitamahdollisuudet ovat kävelevä aikapommi, josta hinnan maksavat AINA lapset.
Suomessa ei onneksi olla samalla levelillä kuin USA:ssa, mutta se ei poista sitä, että suomalaisilla pershäröillä, erityisesti äideillä, on latu auki saada erilaisia toimintaesimerkkejä, joita yrittää kopioida. Ja koska äiteihin suhtaudutaan edelleen hellävaraisemmin, rajojen vetämisessä kestää liian kauan ja isojakin rajojen ylityksiä tullaan näkemään. Helena Koivu on siitä elävä esimerkki.
Tälleen sivusta seurattuna: Lapsikaappausjahti tekee lapselle pahempaa jälkeä kuin laitoslapsien raiskaukset päihteiden avulla. Raiskauksista toipuu, mutta jahdista ei toivu koskaan.
Ja tämä jahti tehdään isolla julkisella verorahalla.
Päätöksen mukaan Mikon isä Jukka Koivu todisti oikeudessa, että huoltoriitaa oli yritetty sopia Helenan kanssa useasti. Jukka Koivu oli jopa neuvotellut suoraan Helenan oman isän kanssa ja he olivat lyöneet kättä päälle sovinnon merkiksi. Oikeuden asiakirjoihin on kirjattu, että Helena Koivu kuitenkin hylkäsi nämä saavutetut sovinnot. Sopimushalu puuttui siis häneltä, ei Mikon puolelta.
Helena väittää asettavansa rajoja "kiristykselle". Käräjäoikeuden kaksi tuomaria totesivat aivan päinvastoin. Päätöksessä sanotaan suoraan, että Helena itse käyttää lapsia ja huoltajuusprosessia vipuvartena saadakseen Mikolta rahaa. Oikeus toteaa kirjaimellisesti, että Helena on tuonut esille olevansa valmis lopettamaan asioiden käsittelyn julkisuudessa, jos Mikko maksaa hänelle hänen vaatimiaan oikeudellisesti perusteettomia summia. Se todellinen kiristyksen ja painostuksen muoto löytyy siis täysin äidin omasta toiminnasta.
Helena peräänkuuluttaa kunnioitusta.Fakta: Tuomarit katsoivat esitetyn näyttöaineiston (kuten kymmenien Instagram-todisteiden) pohjalta, että Helena on kuusi vuotta harrastanut tarkoituksellista ja järjestelmällistä isän mustamaalaamista ja uhrin roolin rakentamista. Oikeus muistuttaa, että vastuullinen vanhempi suodattaa aikuisten riidat, mutta Helena on toiminnallaan pakottanut lapset osaksi konfliktia ja loukannut heitä.
Julkinen lokakampanja ja kunnioitus eivät mahdu samaan lauseeseen!
Kuinka monen ihmisen elämän hellu saa sotkea, ennenkun tulee totaali stoppi?
Nyt viimeistään pitäis löytyä pakote, jolla saadaan ne hellun omaisuus ja tilitiedot auki. Oikeastaan takautuvastikin.
Vai menevätkö Erno ja hellu käsikädessä leipäjonoon ja yhtkunta maksaa molempien käräjät sekä aa:t.
Paperit voi jokainen tilata spostiinsa.
Löytyvät kyllä jo joka paikasta muutenkin.
Tässä vähän erilaista faktaa kuin instagramtodellisuudessa:
- Kolme kertaako se Helena ehti hakea yksinhuoltajuutta?
- Nyt luistaa Hullulla hihna ja pahasti. Nautin tästä.
- Hellu sinä hait "yksinhuoltoa" kolme kertaa.
Huh huh, nyt on sokka irti.
On tuo kyllä tyhmä eukko. 😮💨🤯
Jelena kaappasi OMAT lapsensa turvakotiin Helsinkiin.
Ei mitään seuraamuksia. Ei mitään.
€ämmä jatkaa valehteluaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on perhevihamielinen maa. Vanhemmat ei näe 12 vuotiaiden lastensa terveystietojakaan!
Kuin Neuvostoliitossa. Firmat ja valtio omistaa lapsesi.
Miksi lapsiperheitä pitäisi yleensä muiden tukea? Omiannehan ovat.
Ei kiinnosta, eipä kiinnostanut teidän vanhempienne sukupolvea minun perheeni asiat. Ihan sama, mitä teette. Lisäksi vielä nuo ma...tut.
No nykyään ilmoitetaan joka asiasta. Lapsi pieraisee ja kaatuu. Niin sen on varmaan vanhemmat jättäneet heitteille ripulissa ja se on hakattu koska mustelma polvessa.
Eikö tuo enemmän kerro päinvastaista? Huostaanotto on vihoviimeinen keino, joten lasuilla ollaan saatu enemmän lapsia pelastettua epäsopivilta vanhemmilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi on perhevihamielinen maa. Vanhemmat ei näe 12 vuotiaiden lastensa terveystietojakaan!
Kuin Neuvostoliitossa. Firmat ja valtio omistaa lapsesi.
Miksi lapsiperheitä pitäisi yleensä muiden tukea? Omiannehan ovat.
Ei kiinnosta, eipä kiinnostanut teidän vanhempienne sukupolvea minun perheeni asiat. Ihan sama, mitä teette. Lisäksi vielä nuo ma...tut.
No jotkut haluavat, että vanhuksille maksetaan eläkettä ja että lääkkeitä Kela-korvataan. Mm. nämä loppuvat, kun maksajat loppuvat.
Mutta omapa on vanhuutenne, omianne sairautenne.
Ilmiantokulttuurista on tullut koko yhteiskunnan läpi leikkaava tekijä. Se ei ole vain lastensuojelua koskeva ilmiö. Työpaikoilla käytetään työpaikan sisäisiä ilmiantokanavia joiden käyttöön jatkuvasti rohkaistaan. Satunnaisista henkilöistä taas "soitetaan häkeen" vaikka nämä eivät edes olisi tehneet mitään rikollista. Vapaa maa josta ennen oltiin ylpeitä on muuttumassa totalitaariseksi yhteiskunnaksi.