Proteiinit ( liha, kala, kana) maksaa ihan TÖRKEESTI. Yritän tehdä ravinteikasta ruokaa perheelle
Eli vältellä höttöhiilareita ja suosia protskuja ja kasviksia aterioilla. Taas tulin kaupasta ja ostin broilerin rintaleikettä 800g, jonka hinta 9€. Tuo oli vielä mielestäni suht edullista.
Mutta, mutta. Kun perheessä on kaksi teiniä ja me molemmat fyysisesti raskasta työtä tekevät vanhemmat niin tuo menee käytännössä yhdellä aterialla.
100g broilerin rintafileetä sisältää noin 30g proteiinia , eli se ei kata edes puolia 70-80 kg miehen protsku tarpeesta.
Suositus on 1- 1,5 grammaa/ painokilo.
Ruuan kallis hinta johtaa siten siihen, että porukka syö huonosti. Ahdetaan maha täyteen hiilareita, joka ei kuitenkaan pidä nälkää kuin hetken.
Huoh.
Kommentit (227)
Ei se eläinproteiinin korvaaminen tai jatkaminen kasviproteiinilla ole mitään hömpötystä, saati epäterveellistä tai uutta. Vielä muutama vuosikymmen sitten lihaa syötiin Suomessa todella vähän verrattuna nykyiseen. Esim. hernekeitto on täyttävää, luuletko että proteiini siihen tulee siitä pääraaka-aineesta vai siitä parista prosentista lihaa mitä osassa on mukana maun vuoksi? Meillä syötiin tänään couscousia ja falafelejä. Molemmissa proteiinia n. 14%, esim. 400 g annoksessa siis 56 g. Ei todellakaan jäänyt kenellekään nälkä.
Esim. 500 g soijarouhetta maksaa tämän kuun hinnoilla peruskaupassa n. 3 €. Tässä paketissa on 250 g hyvälaatuista proteiinia, ja koska tuote on kuivatuote ja se sisältää lisäksi kuitua, ruokamäärä joka yhdestä paketista tulee on valtava ja sen täyttävyyskin on eri luokkaa. Ei ole vaikeaa. Pistä pannulle öljyä, heitä reilusti mausteita maun mukaan (esim. miten maustaisit jauhelihan mutta reilummin, esim. paprika, sipuli, valkosipuli, pippuri, suola, sieniä... liemikuutiot, jauhelihamauste, grillimausteet tai muut seoksetkin sopivat jos niistä tykkää) ja sekaan kuiva soijarouhe, paista minuutti tai pari, lisää vettä sen verran että kaikki imeytyy (suunnilleen saman verran kuin soijaa tai hieman enemmän) ja se on siinä, heitä protskut vaikka kastikkeeseen, wokkiin, laatikkoon, salaattiin, tacoihin tai mihin tahansa. Meni muutama minuutti, kuivatuote säilyy kaapissa vuosia ja on aina valmis, on terveellistä ja todella halpaa (400 g jauhelihapaketin korvaava määrä maksaa euron). Lisäaineita nolla.
Aamupalaksi kaurapuuroa ja mehukeittoa, banaani ja keitetty kananmuna.
Lounaaksi kaalilaatikkoa/makaronilaatikkoa/kanakiusausta + kurkku, tomaatti, raejuusto ja näkkileipä
Välipalaksi
Jätski/pannari/hedelmä/ruisleipä
Päivällinen
Kanakeitto/jauhelihakeitto/nakkikeitto/kalakeitto
- Pernaa, porkkanaa, proteiini + fondi ja mausteet
- oheen ruisleipää
Iltapala
Maitorahka + mehukeitto ja marjat
Ruokajuomaksi maito, piimä, vesi, aamupalalla tuoremehu, iltapalalla kaakao.
Janojuomaksi vesi + kesällä laimea mehu.
Ole hyvä, edullista ruokaa kesälomalle.
Kaikki on ihan hel... kallista ruokakaupassa. Belgialaiset mansikat 5, 95€ rasia. Joka viikko laitetaan lisää hintaa perustuotteisiin. Leivät maksaa jo yli 4€.
Kana ja kala on niin törkeän hintaista, etten ole enää pitkiin aikoihin ostanut kumpaakaan. Meillä kalastetaan harvakseltaan ja syödään mitä saadaan pyydystettyä ja naapuri tuo meille katiskansa ylijäämää joskus kun sitä on.
Kun on luuliemen tarvista, ostan itku silmässä kokonaisen pakastebroilerin, syödään lihat ja keittelen sen rangasta ja nahkasta lientä. Oi sitä ilon ja onnen päivää kun paikallinen tuttu kanafarmari tyhjentää pakastimestaan kokonaisia pakastekukkoja pilkkahintaan, harvoin sitä herkkua saa. Silloin hamstraan niitä useamman. Häneltä saa myös ostaa sekundalaatuisia munia halpaan hintaan.
Possua saa ympäri vuoden kohtuu edullisesti ja joulukinkkusikojen teurastuksen sesonkina etuselkää, niskaa ja lapaa sikahalvalla.
Meillä syödään paljon nautaa ja hirveä, kiitos sukulaisen, jolla lihanautatila ja metsästysseuran jäsenyys. Kumpaakin elukkalajia pakastimessa kymmeniä paketteja eri muodoissaan, ilmaiseksi saatuna.
Jos joutuisi olemaan vain kaupasta ostetun proteiinin varassa, niin ei kyllä raha riittäisi. Ruokin kuitenkin 4-7 ihmistä, joista neljä säännöllisesti päivittäin ja kolme lisäksi muutamana päivänä kuukaudessa.
On meillä kasvisruokapäiviäkin, mutta niinä päivinä kuluukin sitten hirveä määrä leipää ja juustoa ja muuta, koska se kasvisruoka ei vaan vedä vertoja täyttävyydessään ja kylläisyyden ylläpitäjänä liharuoalle.
Vierailija kirjoitti:

Belgialaiset mansikatko on teidän taloudessa perustuote? Me ei osteta niitä ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se kaupassa kirpaisee. Yritän myös ettei ole pelkkää jauheliha/nakkilinjaa kokoajan.
Kalastus on hyvä harrastus, joka sopii myös perheen pienimmille!
Vierailija kirjoitti:
Ei se eläinproteiinin korvaaminen tai jatkaminen kasviproteiinilla ole mitään hömpötystä, saati epäterveellistä tai uutta. Vielä muutama vuosikymmen sitten lihaa syötiin Suomessa todella vähän verrattuna nykyiseen. Esim. hernekeitto on täyttävää, luuletko että proteiini siihen tulee siitä pääraaka-aineesta vai siitä parista prosentista lihaa mitä osassa on mukana maun vuoksi? Meillä syötiin tänään couscousia ja falafelejä. Molemmissa proteiinia n. 14%, esim. 400 g annoksessa siis 56 g. Ei todellakaan jäänyt kenellekään nälkä.
Esim. 500 g soijarouhetta maksaa tämän kuun hinnoilla peruskaupassa n. 3 €. Tässä paketissa on 250 g hyvälaatuista proteiinia, ja koska tuote on kuivatuote ja se sisältää lisäksi kuitua, ruokamäärä joka yhdestä paketista tulee on valtava ja sen täyttävyyskin on eri luokkaa. Ei ole vaikeaa. Pistä pannulle öljyä, heitä reilusti mausteita maun mukaan (esim. miten maustaisit jauhelihan mutta reilummin, esim. paprika, sipuli, valkosipuli, pippuri, suola, sieniä... liemikuutiot, jauhelihamauste, grillimausteet tai muut seoksetkin sopivat jos niistä tykkää) ja sekaan kuiva soijarouhe, paista minuutti tai pari, lisää vettä sen verran että kaikki imeytyy (suunnilleen saman verran kuin soijaa tai hieman enemmän) ja se on siinä, heitä protskut vaikka kastikkeeseen, wokkiin, laatikkoon, salaattiin, tacoihin tai mihin tahansa. Meni muutama minuutti, kuivatuote säilyy kaapissa vuosia ja on aina valmis, on terveellistä ja todella halpaa (400 g jauhelihapaketin korvaava määrä maksaa euron). Lisäaineita nolla.
Soija on terveydelle haitallista!
Kasvisosekeitto + raejuusto
Pinaattikeitto + muna
Tonnikalapastavuoka
hernekeitto
Kaalilaatikko
Letut
Omatekoinen pizza
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osta kasviproteiinia. Tulee halvemmaksi ja on terveellistä.
En osta. Ultraprosessoitua suurimmaksi osaksi ja kaukana luonnollisesta, terveellisestä ruuasta. Herneitä ja papuja ei kukaan meillä oikein syö. Eikä niitä nyt määräänsä enempää itsekään.
- ap
Se ultraprosessoitua viljaa vetänyt hormonihärkä on tosiaan puhtainta ruokaa mitä ihminen voi sisäänsä mättää
No meidän lihanaudat vetää appeessaan pääasiassa säilörehunurmea ja heinää/olkea, jota on terästetty ohralla/kauralla ja kivennäisillä. Se vilja ei ole mitään ultraprosessoitua vaan se on vaan jauhettu rikki, että nauta voi sen hyödyntää. Ihan ovat sonneja, eikä mitään härkiä, eikä ole hormoneja käytetty, kuten ei Suomessa ylipäätään käytetä hormoneja tai antibiootteja sonnien kasvatuksessa.
Ohis.
Vierailija kirjoitti:
Sano nyt vielä että kannat tissistä vieroittautumattomille teineille lehmän tissistä otettua maitoa! Vettä tulee hanasta ja halpaa on.
Vesi on aika huono proteiinipitoisuudeltaan. Etenkin maitoon verrattuna.
Vierailija kirjoitti:
Sama. Itse en voi syödä papuja, linssejä yms., koska maha ei kestä niitä, muuten voisin kyllä syödä.
Papuja ja linssejä on ainakin sata eri vaihtoehtoa. Jos pelkästään tavallisen Suomelaisen ruokakaupan valikoimaa katsotaan. Pitää olla melko moniongelmainen allergikko jos mikään niistä ei sovi.
Miten olisi vaikka ihan tavallinen hernekeitto? Sinäkin on tosi rutkasti proteiinia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on ihan hel... kallista ruokakaupassa. Belgialaiset mansikat 5, 95€ rasia. Joka viikko laitetaan lisää hintaa perustuotteisiin. Leivät maksaa jo yli 4€.
Belgialaiset mansikatko on teidän taloudessa perustuote? Me ei osteta niitä ikinä.
Kyllä on. Ostan sesongin mukaan, nyt parsaa ja mansikoita. Ok, heinäkuu on suomessa mansikoitten sesonkia mutta viime vuonna hinnat ei laskenut koko kesänä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kasviksia! "Niitä ei kukaan meillä syö" on typerä peruste. Ei kai syö jos niitä ei ole. Ja jos haluat syödä pelkkää lihaa, älä ruikuta hinnasta.
Luepas ap: n aloitus uudestaan. Haluaa nimenomaan suosia proteiinia ja kasviksia ruuanlaitossa.
Ei halua kasviproteiinia.
Jos ei ole varaa herkutella naudan sisäfileellä ja kylmäsavulohella päivittäin niin sitten on pakko syödä jotain muuta. Niin maailma toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki on ihan hel... kallista ruokakaupassa. Belgialaiset mansikat 5, 95€ rasia. Joka viikko laitetaan lisää hintaa perustuotteisiin. Leivät maksaa jo yli 4€.
Belgialaiset mansikatko on teidän taloudessa perustuote? Me ei osteta niitä ikinä.
Mitä sitten ostatte?
Vierailija kirjoitti:
Kana ja kala on niin törkeän hintaista, etten ole enää pitkiin aikoihin ostanut kumpaakaan. Meillä kalastetaan harvakseltaan ja syödään mitä saadaan pyydystettyä ja naapuri tuo meille katiskansa ylijäämää joskus kun sitä on.
Kun on luuliemen tarvista, ostan itku silmässä kokonaisen pakastebroilerin, syödään lihat ja keittelen sen rangasta ja nahkasta lientä. Oi sitä ilon ja onnen päivää kun paikallinen tuttu kanafarmari tyhjentää pakastimestaan kokonaisia pakastekukkoja pilkkahintaan, harvoin sitä herkkua saa. Silloin hamstraan niitä useamman. Häneltä saa myös ostaa sekundalaatuisia munia halpaan hintaan.
Possua saa ympäri vuoden kohtuu edullisesti ja joulukinkkusikojen teurastuksen sesonkina etuselkää, niskaa ja lapaa sikahalvalla.
Meillä syödään paljon nautaa ja hirveä, kiitos sukulaisen, jolla lihanautatila ja metsästysseuran jäsenyys. Kumpaakin elukkalajia pakastimessa kymmeniä paketteja eri muodoissaan, ilmaiseksi saatuna.
Jos joutuisi olemaan vain kaupasta ostetun proteiinin varassa, niin ei kyllä raha riittäisi. Ruokin kuitenkin 4-7 ihmistä, joista neljä säännöllisesti päivittäin ja kolme lisäksi muutamana päivänä kuukaudessa.
On meillä kasvisruokapäiviäkin, mutta niinä päivinä kuluukin sitten hirveä määrä leipää ja juustoa ja muuta, koska se kasvisruoka ei vaan vedä vertoja täyttävyydessään ja kylläisyyden ylläpitäjänä liharuoalle.
Taivas mikä itkupilli vaikka saatte ilmaista lihaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Itse en voi syödä papuja, linssejä yms., koska maha ei kestä niitä, muuten voisin kyllä syödä.
Papuja ja linssejä on ainakin sata eri vaihtoehtoa. Jos pelkästään tavallisen Suomelaisen ruokakaupan valikoimaa katsotaan. Pitää olla melko moniongelmainen allergikko jos mikään niistä ei sovi.
Miten olisi vaikka ihan tavallinen hernekeitto? Sinäkin on tosi rutkasti proteiinia.
Joillekin ei palkokasvit oikeasti sovi, toisilla se on asenteesta kiinni.
Halvinta proteiinia ja vatsantäytettä on luultavasti joku halpis-makkara. Perunoiden ja kananmunan kanssa siitä saa pyttipannua. Vähän vielä sipulia mukaan makua antamaan ja ketsuppia päälle.
Ei paljon tuota halvempaa ruokaa pysty tekemään.
(Paitsi kasvisruokaa, mutta se vaikuttaisi vastausten perusteella olevan myrkkyä)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama. Itse en voi syödä papuja, linssejä yms., koska maha ei kestä niitä, muuten voisin kyllä syödä.
Papuja ja linssejä on ainakin sata eri vaihtoehtoa. Jos pelkästään tavallisen Suomelaisen ruokakaupan valikoimaa katsotaan. Pitää olla melko moniongelmainen allergikko jos mikään niistä ei sovi.
Miten olisi vaikka ihan tavallinen hernekeitto? Sinäkin on tosi rutkasti proteiinia.
Hernekeitto on kyllä hyvää, mutta siansivuviipaleet ovat kalliita!

Hernekeittoa voi tehdä myös ilman lihaa.
Eikä se savupotka maksa kuin 5 €. Siitä voi keittää kymmenen litrankattilallisen hernekeittoa! Ei montaa senttiä maksa annosta kohti tuo liha. Sehän on vain makua antamassa lähinnä.
Ei halua kasviproteiinia.