Lue keskustelun säännöt.
Aikuisilla on tolkuttoman huono käsitys siitä, mitä avioero/vanhempien ero lapselle todellisuudessa merkitsee.
Kommentit (143)
Vanhempien ero vai äidin itsemurha?
Nykyiseen tilanteeseen en voi mitenkään sopeutua, olen yrittänyt monta vuotta. En löydä mitään muuta ratkaisua ulos, kuin eron tai kuoleman. Kumpikohan niistä on lapsilleni pahempi... ja kestäisinkö syyllisyyttä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos sinulla on noin vakavia mielenterveysongelmia, mene hoitoon. Et missään nimessä ole tasapainoinen äiti ,mikäli vaihtoehtosi lapselle ovat eronnut äiti tai kuollut äiti.
että minkä ikäiselle lapselle erosta on vähiten haittaa?
Vierailija:
on aina miljoona kertaa parempi vaihtoehto kuin se, että lapsiparka joutuu kärsimään vanhempiensa suhdehelvetistä. Kun pari pysyy yhdessä " vain lasten takia" .
tietenkin on hyvä erota jos suhteessa on väkivaltaa tai henkistä kärsimystä. mutta nykyään ihmiset eroaa ihan liian helposti!!
terv. ero-lapsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun kohdallani vanhempieni avioero merkitsi tasapainon, rauhan ja väkivallattomuuden mahdollisuutta, se merkitsi mahdollisuutta keskittyä kouluun, mahdollisuutta opetella luottamusta, mahdollisuutta lapsuuteen.
Aikuisilla on tolkuttoman huono käsitys siitä, mitä huono avioliitto tarkoittaa lapsille.
Vierailija:
Minun kohdallani vanhempieni avioero merkitsi tasapainon, rauhan ja väkivallattomuuden mahdollisuutta, se merkitsi mahdollisuutta keskittyä kouluun, mahdollisuutta opetella luottamusta, mahdollisuutta lapsuuteen.Aikuisilla on tolkuttoman huono käsitys siitä, mitä huono avioliitto tarkoittaa lapsille.
Eli sitä, että erotaan liian helposti, vaikka " kaikki on ihan hyvin" . Ei nähdä vaivaa siitä, että ongelmat selvitetään ja sitä rataa.
Totta hemmetissä väkivalta yms tapauksissa on lasten takia hyvä erota!!! Ei sitä kukaan ole käsittääkseni kiistänyt.
Näin ainakin muistelen alotuksen idean olevan (en siis lukenut sitä juuri nyt uudestaan)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olen kysynyt tuntemieni eronneiden parien lasten kuulumisia, vastauksena on ollut, että ei se niitä haittaa mitenkään.
Aikuiset eivät muista, kuinka paljon lapsi voi kantaa sisällään. Sellaista lasta ei olekaan, joka suhtautuisi eroon olkaa kohauttamalla. Vain vauvasta voi sanoa niin.
Vierailija:
Kun olen kysynyt tuntemieni eronneiden parien lasten kuulumisia, vastauksena on ollut, että ei se niitä haittaa mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parisuhde ja yhdessä pysyminen on tahtotila. Ilman vaivannäköä
jokainen avo- ja avioliitto kariutuu.
sellaisessa perheessä kasvaneet lapset joiden vanhemmat ovat olleet iäisyyden avioliitossa....katsokaapas ympärillenne ja miettikääpä tarkemmin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ero on lapselle paljon pahempi jatkossa kuin elo riitaisassa perheessä. Siis tulee jatkossa masennusta yms enemmän.
Laitatko viitteet, niin tarkastelen lähemmin mistä kyse
vanhemmat säntäilee liitosta toiseen, ja kuviot käy aina vain vaikeammiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
toisinaan kumpikaan ei ole rakastuneita, toisinaan vain toinen puolisoista on rakastunut. Tunnetilat vaihtelevat, mutta toista pitää kunnioittaa, samoin hyväksyä se, ettei ylitsepursuava rakkauden tunne jatku ikuisuuksia.
Vierailija:
Parisuhde ja yhdessä pysyminen on tahtotila. Ilman vaivannäköä
jokainen avo- ja avioliitto kariutuu.
meistä ei kummastakaan ole uhrautumaan rakkaudelle, se joko on tai sitten se on menny ja me sen myötä, that´s ok
Kun lapset syntyvät ja alkaa se lapsperheen arki, jossa vanhemmat imetään melkoisen " kuiviin" ja aika on kortilla hoitaa sitä parisuhdetta. Kaikilla ei ole niitä keinoja vaan alkaa järjestämään yhteistä aikaa.
Ja se, että kun yhtäkkiä huomataan, et toinen onkin muuttunut nk. etäiseksi, seksiä ei ole enää lainkaan jne sitä alkaa vaistomatta vaan ajatella, että tässä tää avioliitto sit onkin. En rakasta enää tuota ihmistä, erotaan jne
kun maltettais hetki odottaa ja huomataan, et kun lapset on vähä isompia alkaa sitä aikaa taas löytää se yhteinen sävel mikä joskus oli...mut tää vaatii sitä, et tekee töitä sen eteen.
Mä olen itse avioeroperheestä, joten tiedän miltä se tuntuu kun toinen vanhemmista muuttaa pois.
Ikää mulla oli 9-vuotta, ja vuosia vielä sen jälkeenkin elättelin toiveita isän ja äidin yhteenpaluusta. Isäpuoltani en voinut sietää pitkään aikaan, ja mun mielestä se oli joku jonka olis pitänyt tajuta lähteä pois. Mulla ei ole mitenkään lämpimät välit vielä tänä päivänäkään isäpuoleni kanssa. Toimeen tullaan mutta siihen se jää.
Nyt aikuisena ymmärrän että vanhempieni oli " pakko" erota, koska eivät olleet onnellisia, mutta pienenä en sitä ymmärtänyt. Se että mulla oli kaksi kotia, ei ollut koskaan ongelma, molemmissa paikoissa oli hyvä olla ja kavereita.
Toivottavasti omien lapsieni ei tarvitse koskaan kokea meidän eroa. Mutta jos niin tulisi käymään, niin uskon että omista kokemuksista ja tunteista, liittyen vanhempien eroon, olisi hyötyä.
Oma mummuni (äidin äiti) jäi leskeksi silloin, kun äitini oli 2v. ja hänen pikkuveljensä (minun enoni) oli vasta ½ v. Ja hän oli yksin niin kauan kunnes molemmat lapset olivat jo muuttaneet pois kotoa. Vakituisesti mummuni seurusteli vasta silloin, kun molemmat omat lapsensa olivat n. 40 v. silloinkin suhde päättyi, koska mummuni miesystävä olisi halunnut mennä naimisiin, mihin mummuni ei suostunut. Mummuni on (ainakin minun mielestäni) muutenkin viisas ihminen, joka ymmärtää laajalti asioita elämästä. Hän ei halunnut laittaa lapsiaan keskelle uusperhekuviota puolison kuoltua (vaikka kuulemma " ottajia" olisi ollut ;0)).
Olen miettinyt sitäkin mitä itse tekisin, jos joutuisin vastaavanlaiseen tilanteeseen, ja täytyy sanoa, että luonteen lujuutta vaatii toimia kuten mummuni - kantaa yksin vastuuta. Mutta silti vakaasti uskon, että se nimenomaan olisi lapsen parhaaksi.
t. 29
Vierailija:
toisinaan kumpikaan ei ole rakastuneita, toisinaan vain toinen puolisoista on rakastunut. Tunnetilat vaihtelevat, mutta toista pitää kunnioittaa, samoin hyväksyä se, ettei ylitsepursuava rakkauden tunne jatku ikuisuuksia.
Vierailija: