Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Teillä menee asiat sekaisin ja ristiin. Puhutte kaikesta mahdollisesta traumana ja elätte jotakin traumatisoituneen ihmisen elämää. Miksi? Jos teillä on psyykkisiä ongelmia niin ei se tarkoita että teidät on traumatisoitu sairaiksi ihmisiksi, aivan järjetöntä. Toisaalta taas ei se niitä oireita poista mutta ymmärtääkö kukaan enää oikein yhtikäs mitään. Traumautunut on väärä taivutusmuoto. Ohitse vain tästä.

Häh. Oletko siis sitä mieltä, että esimerkiksi lapsuuden seksuaalinen hyväksikäyttö ei voi aiheuttaa traumoja?

Vierailija kirjoitti:

Olisikin varmaan helpompi käsitellä ne asiat, jos ne vaan muistaisi. Toisaalta jos ne muistaa ja niitä ei saa käsiteltyä, ne jäävät vainoamaan fläsäreinä ja mieleen nousevina ajatuksina. 

Tuskin kukaan lapsuudessa traumatisoitunut muistaa kaikkia siihen johtaneita tapahtumia. 

No eikös nyt ole kummallista että koskaan ei ole mikään hyvin? Lainaan alle tekstiäsi joka jo vastaa kysymykseen:

Ei tule mieleen joten ei voi käsitellä asioita.

Tulee mieleen mutta ei saa käsiteltyä.

Eli mitä tapahtuu?

Ne tulevat uudelleen palasina vaikkapa niin kauan kunnes asiat on työstetty. Ei se sen kummempaa ole, ei ne aina ole TRAUMOJA vaan elämän tapahtumia.

Traumasta irtipääsemistä voi vaikeuttaa se, jos ei ole valmis päästämään henkisesti täysin irti henkilöistä, jotka trauman aiheuttivat. Minulle ainakin on tähän asti ollut tekemätön paikka ihan syvältä sisimmästä asti käsitellä se, että vanhemmat eivät huoltaneet asianmukaisella tavalla ja aiheuttivat kaiken. 

Tässä ketjussa trollaava lienee joku teini-ikäinen tai vähän sitä vanhempi in cel -tapaus, jota on kiusattu koulussa ja siksi katkeroitunut. Itseinho saa hänet kuitenkin hyökkäämään muita traumatisoituneita vastaan ja tuo se hänelle sadistista nautintoa. Persoonallisuushäiriö. Vaikea. Saattaa jäädä tuommoiseksi. Löytyy vuosien kuluttua kuolemastaan, yksin pimeästä huoneesta tietokoneen ääreltä.

Vierailija kirjoitti:

Traumasta irtipääsemistä voi vaikeuttaa se, jos ei ole valmis päästämään henkisesti täysin irti henkilöistä, jotka trauman aiheuttivat. Minulle ainakin on tähän asti ollut tekemätön paikka ihan syvältä sisimmästä asti käsitellä se, että vanhemmat eivät huoltaneet asianmukaisella tavalla ja aiheuttivat kaiken. 

Et ymmärrä asiaa ja muista että kaikki se minkä luet netistä tai iltapäivälehdestä ei ole välttämättä totta tai on väärin ymmärretty ja/tai ilmaistu. On myös erilaisia ihmisiä sekä tilanteita. 

Vierailija kirjoitti:

Teillä menee asiat sekaisin ja ristiin. Puhutte kaikesta mahdollisesta traumana ja elätte jotakin traumatisoituneen ihmisen elämää. Miksi? Jos teillä on psyykkisiä ongelmia niin ei se tarkoita että teidät on traumatisoitu sairaiksi ihmisiksi, aivan järjetöntä. Toisaalta taas ei se niitä oireita poista mutta ymmärtääkö kukaan enää oikein yhtikäs mitään. Traumautunut on väärä taivutusmuoto. Ohitse vain tästä.

Kun migreenipotilaat keskustelevat migreenipalstalla, ei migreeni ole koko heidän elämänsä, mutta se kyllä määrittää enemmän tai vähemmän heidän elämäänsä, koska sairaus asettaa omat rajoitteensa. 

Ja kyllä se nyt vaan monella on niin, että heidät on traumatisoitu sairaiksi. Se sairaus, kuten migreenikin, oireilee eri tavoin. Eri vahvuuksilla, eri tiheydellä, erilaisilla jaksoilla. Saattaa mennä pois pitkiksi ajoiksi ja jopa loppuelämäksi. 

Vierailija kirjoitti:

Minulle setä näytti pippeliä useinkin kun olin noin viisi. Trauma syntyi siitä, että asiaa ei saanut kertoa kenellekään ja kun se sitten vuosien salailun jälkeen paljastui, niin se käännettiin minun syyksi ja vaiettiin iäksi. Häpeä, syyllisyys, hylätyksi tuleminen, yksin jääminen.. noista se trauma rakentui, ei siitä pippelistä niinkään.

Ja olen siis (tuotakin) traumaa työstänyt ja päässyt siihen vaiheeseen, että enää vain ajoittain saan paniikkikohtauksia ja menetän kykyni nukkua. Lääkityksellä saan sitten muutamassa viikossa taas itseni joksikin aikaa kuntoon. Pysyvää hoitoa ei ole löytynyt.

Mitä v ttua mä just luin. Eli sun loppuelämä on nyt tästä traumasta kiinni??? Ota jo vastuu omasta elämästä!

Tämmösii on traumat Suomessa 2000-luvulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle setä näytti pippeliä useinkin kun olin noin viisi. Trauma syntyi siitä, että asiaa ei saanut kertoa kenellekään ja kun se sitten vuosien salailun jälkeen paljastui, niin se käännettiin minun syyksi ja vaiettiin iäksi. Häpeä, syyllisyys, hylätyksi tuleminen, yksin jääminen.. noista se trauma rakentui, ei siitä pippelistä niinkään.

Ja olen siis (tuotakin) traumaa työstänyt ja päässyt siihen vaiheeseen, että enää vain ajoittain saan paniikkikohtauksia ja menetän kykyni nukkua. Lääkityksellä saan sitten muutamassa viikossa taas itseni joksikin aikaa kuntoon. Pysyvää hoitoa ei ole löytynyt.

Mitä v ttua mä just luin. Eli sun loppuelämä on nyt tästä traumasta kiinni??? Ota jo vastuu omasta elämästä!

Tämmösii on traumat Suomessa 2000-luvulla.

Sinun se tässä pitäisi hoitaa pääsi kuntoon. Valitettavasti ennuste taitaa olla aika heikko. 

Itsensä huijaaminen on taitolaji. Pitää oikeesti uskotella itselleen, että vika on aina muissa ja vielä uskoa siihen. Nähtävästi aidosti uskotte noihin traumoihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle setä näytti pippeliä useinkin kun olin noin viisi. Trauma syntyi siitä, että asiaa ei saanut kertoa kenellekään ja kun se sitten vuosien salailun jälkeen paljastui, niin se käännettiin minun syyksi ja vaiettiin iäksi. Häpeä, syyllisyys, hylätyksi tuleminen, yksin jääminen.. noista se trauma rakentui, ei siitä pippelistä niinkään.

Ja olen siis (tuotakin) traumaa työstänyt ja päässyt siihen vaiheeseen, että enää vain ajoittain saan paniikkikohtauksia ja menetän kykyni nukkua. Lääkityksellä saan sitten muutamassa viikossa taas itseni joksikin aikaa kuntoon. Pysyvää hoitoa ei ole löytynyt.

Mitä v ttua mä just luin. Eli sun loppuelämä on nyt tästä traumasta kiinni??? Ota jo vastuu omasta elämästä!

Tämmösii on traumat Suomessa 2000-luvulla.

Riippuu aina ihmisestä ja monille tulee kehollisia oireita, jännitysoireyhtymää, stressireaktioita sun muuta ja voit varmastikin yrittää edes kuvitella mitä on työstää esimerkiksi lapsuudessa tapahtuneita seksuaalisia hyväksikäyttökokemuksia kun saat niistä oikein flash backeja sun muita. Kannattaa nyt muistaa että kaikki eivät sillä tavalla uhriudu mutta jotkut tunnekokemukset ovat voimakkaita tai alati jatkuvan tuntuisia joten se kysyy voimavaroja, siinä ihminen voi mennä hetkellisesti täysin romuksi. Toipuminen voi kestää sekä ihminen voi olla herkässä tilassa, haavoittuvainen, hento, hauras sekä kaikkea muuta. Käytännössä avuttomassa tilassa. Pelkotilat voivat olla hyvin voimakkaita sekä järkyttäviä. Tuossa nyt esimerkkinä jotakin. On paljon erilaisia tilanteita olemassa, sekin vaikuttaa minkä ikäinen on ja koko elämä ympärilläkin. Hyväksyntää kaltoinkohdelluillekin jo pikkasen enemmän. He eivät ole heikkoja ihmisiä itsessänsä eivätkä he ole tyhmiä. Surullisiakin voivat olla joskus ja lähelle voi olla vaikea päästää ihmisiä mutta siitäkään ei kannata loukkaantua sillä jokaisella on oikeus yksityisyyteensä.

Vierailija kirjoitti:

Itsensä huijaaminen on taitolaji. Pitää oikeesti uskotella itselleen, että vika on aina muissa ja vielä uskoa siihen. Nähtävästi aidosti uskotte noihin traumoihin.

Onneksi kaikki eivät tee niin mutta aina tulisi ymmärtää mistä on kyse, täällä se on välillä hankalaa.

Tunne on kehon reaktio ajatukseen. Ja mistä se ajatus on lähtöisin?

Vierailija kirjoitti:

Tunne on kehon reaktio ajatukseen. Ja mistä se ajatus on lähtöisin?

Ei aina mutta sopii tiettyihin tilanteisiin. Mitä esimerkkinä antaisit itse tähän?

Vierailija kirjoitti:

Tunne on kehon reaktio ajatukseen. Ja mistä se ajatus on lähtöisin?

Tunne on hermoston reaktio ärsykkeeseen. Sitä voi sitten työstää ajattelemalla.

Tunteet ovat osa neurobiologiaa. Tunteiden säätelystä vastaa mm. limbinen järjestelmä, joka koostuu isojen aivojen vanhimmista osista, talamuksesta, hypotalamuksesta, hippokampuksesta ja amygdalasta. Limbinen järjestelmä säätelee tunneaktivaatiota, saa aikaan mielihyvän ja mielipahan vaikutuksia ja säätelee tilanteen mukaista käyttäytymistä. Hypotalamus toimii välittäjänä kognitiivisten toimintojen (hahmotuksen, tarkkaavaisuuden, ongelmanratkaisun, muistin, ajattelun) ja autonomisen (ei-tahdonalaisen) hermoston välillä. Amygdalassa (mantelitumake) tulkitaan aistien kautta tulevia vaikutteita tunteiden näkökulmasta. Amygdala analysoi tunteita ja säilyttää tunnemuistoja. Sinne varastoituvat myös eri tilanteiden käyttäytymismallit. Amygdala vastaa mm. pelkoreagoinnista ja taistelepakene-reaktioista.

Ihminen kokee myös elimistön muutokset tunteina. Tunnekokemukset ovat seurausta autonomisen hermoston ja hormonien toiminnasta. Kun ihminen on kiihtynyt, se tuntuu joka paikassa. Pulssi kiihtyy, hengitys nopeutuu, hikoilu lisääntyy, kädet vapisevat. Pelko ja muut vahvat tunteet aktivoivat sisäelinten toimintaa kuten sydämen, vatsan ja hengityksen ja jännittävät lihakset. Tällöin vaikuttaa autonominen hermosto, sympaattinen järjestelmä. Tunteilla ja aivokemialla on yhteys. Aivojen kemiaa muuttamalla voidaan vaikuttaa tunteisiin. Esimerkiksi oksitosiinihormonilla tiedetään olevan merkittävä vaikutus mm. rakastamiseen ja siihen liittyvään käyttäytymiseen.

https://www.oph.fi/fi/oppimateriaali/tunteesta-tunteeseen-ohjaajan-opas…

Muuta aivojen kemiaa. Työ on tehtävä itse eikä auta aktivoida aivojen toimintaa vaan aivotoimintaa joka käytännössä käsittää mielen sekä sisäisen työn. Noistakin saa paljon irti kun ymmärtää perusajatuksen ihmisen toiminnasta.

Tuli muuten mieleen että pelkotilat sekä jännitys vaikuttavat mm. vatsan toimintaan monellakin tavalla, myös kipuiluna ja turvotuksena. Monille tuttua huttua.

Voimakkaat tunteet vaikuttavat kehoon ihan suoraan ja niinhän ne lapsetkin väsähtävät kun ovat esimerkiksi kiukutelleet tai raivonneet itsensä uupuneiksi. Vaikutus voi ilmetä myös kehon kipuina moninkin tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Muistakaa puolustautua. Olen itse ollut kovilla omien lasteni kanssa sillä heidän narsistinen tunnekylmä isänsä ei ymmärrä lasten asioista tai ongelmista yhtikäs mitään eikä hän osaa tukea ja johtuu suoraan tunnekylmyydestä. Ei ole hyväksi myöskään pitää lapsia pelinappuloina ja samalla pilata heidänkin elämäänsä. Noh, edestänsä löytää senkin. Arvostakaa lapsia oikeilla tavoilla, lasten tulisi aina mennä aikuisten edelle terveellä tavalla. Älkää traumatisoiko lapsianne.

Vierailija kirjoitti:

Muuta aivojen kemiaa. Työ on tehtävä itse eikä auta aktivoida aivojen toimintaa vaan aivotoimintaa joka käytännössä käsittää mielen sekä sisäisen työn. Noistakin saa paljon irti kun ymmärtää perusajatuksen ihmisen toiminnasta.

Tuli muuten mieleen että pelkotilat sekä jännitys vaikuttavat mm. vatsan toimintaan monellakin tavalla, myös kipuiluna ja turvotuksena. Monille tuttua huttua.

Voimakkaat tunteet vaikuttavat kehoon ihan suoraan ja niinhän ne lapsetkin väsähtävät kun ovat esimerkiksi kiukutelleet tai raivonneet itsensä uupuneiksi. Vaikutus voi ilmetä myös kehon kipuina moninkin tavoin.

Tuosta tuli mieleen, että aina traumoja työstettyäni uuvahdan ihan täysin, kuin se raivonnut lapsi. Keho painaa tonnin siinä vaiheessa ja uni tulee heti.