Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Se, että kaupat ovat täynnä ruokaa, ei tarkoita sitä, että ruokaa olisi jokaisen saatavilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet eivät toimi ollenkaan, parisuhteessa en kykene edes toimimaan.

Tällöin on hyvä tutkiskella itseä sekä omaa elämää. Toisinaan on hyväksi ollakin yksin.

Toisinaan. Entäpä koko elämä?

 

Ei sinun ole mikään pakko olla yksin koko elämääsi. Toiset sietävät yksinoloa enemmän kuin toiset, persoonallisuuspiirteitä. Huomioi sekin että et jää uhriutumaan etkä itse eristä itseäsi muista koko loppuelämäksesi. Tee asioita joista nautit ja ota kontaktia ihmisiin. Esimerkiksi juuri tälläkin tavalla, ole rohkea. Olen itsekin joutunut kärsimään sekä yksinäisyydestä sisäisesti (kausittaista eikä mukavaa) sekä yksinäisyydestä elämässä. Hauskinta kaike

Voithan sinä joko luottaa siihen että he ovat oikeassa tai sitten et voi luottaa. Oletettavasti olette hoitotahosi kanssa tulleet tähän tulokseen. Mehän emme täällä palstalla voi kaikkien tilanteita tietää. Yksinolo on toisinaan hyväksi kuten on jo tänään mainittu. Varmasti lähes jokaisella on joskus tarvetta omalle ajalle vaikkapa nyt sitten oikein eristäytyen. Silloinhan kaikki on hyvin. 

Seksuaalinen trauma on monelle se pahin. Silti siitäkään eivät kaikki traumatisoidu. 

Myös koulukiusaaminen on paha, koska siinä lapsi joutuu ikäryhmänsä hylkimäksi, sen lisäksi, että on väkivallan, nöyryytyksen ja häpäisyn kohde. Lisäksi moni kantaa sitä yksin ja näin ei koe saavansa turvaa edes vanhemmilta tai yritetyt tukitoimet eivät ratkaise ongelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Olisi kiva, että määrittelisit tarkemmin, miten ymmärrät sanan selviytyä. 

 

Hyvä kun kysyit, selviytyminen riippuu täysin ihmisen tulkinnasta ja siitä mistä on kysymys. Tässä kohdassa tarkoitin tukea aloittajaa kertomalla että tuollaiset oireet eivät ole loppuelämän mittaisia. Selviytyminen tarkoittaa siis sitä että oireet saadaan päätökseen ja silloin on selviyty

Miksi keskustelet palstalla ChatGPT:n tai vastaavan avustuksella? Tekoäly tuottaa sujuvasti tuollaista ympäripyöreää tekstiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Olisi kiva, että määrittelisit tarkemmin, miten ymmärrät sanan selviytyä. 

 

Hyvä kun kysyit, selviytyminen riippuu täysin ihmisen tulkinnasta ja siitä mistä on kysymys. Tässä kohdassa tarkoitin tukea aloittajaa kertomalla että tuollaiset oireet eivät ole loppuelämän mittaisia. Selviytyminen tarkoittaa siis sitä että oireet saadaan päätökseen ja silloin on selviyty

Minun näkökulmani selviytymiseen (traumasta) on se, kun se ei raskauta kohtuuttomasti jokapäivästä elämää, terveyttä ja työkykyä ja ihminen on oppinut vakauttamismenetelmiä trauman aiheuttamaan yli/alivireyteen ja masennus, ahdistus ja muut liitännäiset ovat hyvässä hoitotasapainossa. Jos kyseessä on lapsuusajan kompleksinen trauma, se ei katoa täysin ikinä, joten sitä ei kannata pitää selviytymisen mittarina eikä ihmisiltä sellaista edes edellyttää. 

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia on nykyihmisen traumat? Olisi jotenkin helpompi suhtautua asiaan kun tietäisi. Miten olemme onnistuneet traumatisoimaan suuren osan nuorisostamme?

Osittain mutta nuorikin osaa jo itse vaikuttaa asioihin aika paljon. Lapset ja varsinkin nuoret päättävät jo hyvin vahvasti millaisia he haluavat olla ja miten elää sekä suhtautua. Heilläkin on vastuuta itseistänsä. Avoimuutta asioihin jotta päästään kiinni itse asioihin eli ongelmiin. Puhukaa enemmän ja avautukaa asioista rehellisesti. Kunnioitus molemmin puolin.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia on nykyihmisen traumat? Olisi jotenkin helpompi suhtautua asiaan kun tietäisi. Miten olemme onnistuneet traumatisoimaan suuren osan nuorisostamme?

Rais*aus ja muu samanlainen väkivalta

inses*i

alkkis/narkkisperheen lapsi

laiminlyövät vanhemmat, puuttuva huolenpito

henkisesti ja/tai fyysisesti väkivaltaiset vanhemmat tai puoliso

hylätyksi tuleminen

koulukiusattuna oleminen

jne jne

Ja kaikki eivät traumatisoidu, vaikka olisi mitä tapahtumia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

Tutkimuksen mukaan sosiaaliset ryhmät estävät ihmisiä traumatisoitumasta. Siitä syystä sodanaikainen sukupolvi ei ole samalla tavalla traumatisoitunut kuin nuoremmat traumoja kokeneet. Se myös vähentää traumatisoitumisen todennäköisyyttä, jos samassa tilanteessa on

Erittäin hyviä näkökulmia ja näissäkin on perää mutta ongelmia on paljon muitakin. Vastuunottokykyä itsestä. Trauma tai traumatisoituminen tuntuu olevan määritelty myös aina henkilökohtaisesti vaikka termeille olisi olemassa yksi totuuspohjainen määritelmä joka on realistinen ja pohjautuu ihmisen luonnollisiin toimintaperiaatteisiin. Kysykää aina kun ette tunnu ymmärtävän sillä monesti puhutaan eri asioista samoilla sanoilla tai termeillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet eivät toimi ollenkaan, parisuhteessa en kykene edes toimimaan.

Tällöin on hyvä tutkiskella itseä sekä omaa elämää. Toisinaan on hyväksi ollakin yksin.

Toisinaan. Entäpä koko elämä?

 

Ei sinun ole mikään pakko olla yksin koko elämääsi. Toiset sietävät yksinoloa enemmän kuin toiset, persoonallisuuspiirteitä. Huomioi sekin että et jää uhriutumaan etkä itse eristä itseäsi muista koko loppuelämäksesi. Tee asioita joista nautit ja ota kontaktia ihmisiin. Esimerkiksi juuri tälläkin tavalla, ole rohkea. Olen itsekin joutunut kärsimään sekä yksinäisyydestä sisäisesti (kausittaista eikä mukavaa)

Voithan sinä joko luottaa siihen että he ovat oikeassa tai sitten et voi luottaa. Oletettavasti olette hoitotahosi kanssa tulleet tähän tulokseen. Mehän emme täällä palstalla voi kaikkien tilanteita tietää. Yksinolo on toisinaan hyväksi kuten on jo tänään mainittu. Varmasti lähes jokaisella on joskus tarvetta omalle ajalle vaikkapa nyt sitten oikein eristäytyen. Silloinhan kaikki on hyvin. 

Se, että asiat ovat vähemmän huonosti, ei tarkoita sitä, että asiat olisivat hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

Tutkimuksen mukaan sosiaaliset ryhmät estävät ihmisiä traumatisoitumasta. Siitä syystä sodanaikainen sukupolvi ei ole samalla tavalla traumatisoitunut kuin nuoremmat traumoja kokeneet. Se myös vähentää traumatisoitumi

Erittäin hyviä näkökulmia ja näissäkin on perää mutta ongelmia on paljon muitakin. Vastuunottokykyä itsestä. Trauma tai traumatisoituminen tuntuu olevan määritelty myös aina henkilökohtaisesti vaikka termeille olisi olemassa yksi totuuspohjainen määritelmä joka on realistinen ja pohjautuu ihmisen luonnollisiin toimintaperiaatteisiin. Kysykää aina kun ette tunnu ymmärtävän sillä monesti puhutaan eri asioista samoilla sanoilla tai termeillä.

Jos ihmisellä on diagnoosina PTSD, sen on lääkäri arvioinut DSM-5 kriteerien mukaan tai muulla yhtä pätevällä tavalla, joten jotakin ihan konkreettista määritelmää kyllä on olemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Jo turvaton ympäristö, koti, jossa ei ole turvallista vanhempaa, luo lapselle pelon selviytymisestä ja olon, että hän pitää itse huolen itsestään. Se on elimistölle ja hermostolle omanlaisensa eloonjäämiskamppailu. Ja monella on toki ruokaa niin, että pysyy hengissä, mutta kaukana siitä, että voisi katsoa ravinnonsaannin olevan kunnossa. 

Jos känniset vanhemmat riehuvat, kyllä siinä on olo, että joku on hengenvaarassa ja usein onkin, tapahtuuhan niitä kännitappoja ja pienempiin vammoihin päättyviä puukkohippoja jatkuvasti. 

Meillä ei avointa väkivaltaa ollut, mutta silti traumatisoiduin kotona. Tulin myös puukolla uhaten ryöstetyksi, siitä puolestaan ei jäänyt traumaa. Pitkä henkisesti väkivaltainen ja kontrolloiva suhde ei jättänyt traumaa. Ruumiiden tai kuolevien äärellä oleminen ei ole jättänyt traumaa. 

Kiitos hyvästä kerronnasta. Traumaa ei jää koska käsittelet asiasi ja tunnet tunteesi, sitten menet eteenpäin. Sinulle jäävät muistot kokemuksistasi, täysin normaalia. Fyysisistä kivuista puhuttaessa käytetään myös termiä (keho)trauma sillä keho oireilee jännitystä sun muita kiputiloja, monet käsittelevät samalla asioita sekä kokemuksia. Kaikki on henkilökohtaista. Tämä on vähän normaalista poikkeavaa mutta kipujahan voi tulla myös ilman muistoja joten jos asioista puhuttaisiin rehellisesti sekä avoimesti niin ymmärtäisimme kaikki enemmän ihmisten erilaisista ongelmista elämässä. Joillakin on sitten niitä omia sisäisiä ongelmiakin enemmän ja nekin vaikuttavat aina henkilökohtaisiin kokemuksiin sekä niistä kertomiseen. Jos näistä on yhtään apua niin olkaapas hyvät vain.

Lapsuusiän traumoja syntyy jos ei ole turvallinen kasvuympäristö. Lapsi tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää koska ne ovat hänen selviytymisen kannalta oleellisia asioita. Hän kun ei vielä itse pysty pitämään huolta itsestään. On siis toisten armoilla.

Aikuinen pystyy siihen omaan huolenpitoon omatoimisesti ellei ole jäänyt mielensä (=traumansa) vangiksi. Mikä estää teidän hyvän elämän juuri nyt? Ette ole enää riippuvaisia kenestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusiän traumoja syntyy jos ei ole turvallinen kasvuympäristö. Lapsi tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää koska ne ovat hänen selviytymisen kannalta oleellisia asioita. Hän kun ei vielä itse pysty pitämään huolta itsestään. On siis toisten armoilla.

Aikuinen pystyy siihen omaan huolenpitoon omatoimisesti ellei ole jäänyt mielensä (=traumansa) vangiksi. Mikä estää teidän hyvän elämän juuri nyt? Ette ole enää riippuvaisia kenestäkään.

Ei pidä paikkaansa. Toimeentulo on riippuvaista rahasta, jota on saatava jostakin. On aika iso ongelma, ettei traumoista johtuvan kuormituksen takia jaksaminen ole riittävää, jotta työnteko sujuisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Olisi kiva, että määrittelisit tarkemmin, miten ymmärrät sanan selviytyä. 

 

Hyvä kun kysyit, selviytyminen riippuu täysin ihmisen tulkinnasta ja siitä mistä on kysymys. Tässä kohdassa tarkoitin tukea aloittajaa kertomalla että tuollaiset oireet eivät ole loppuelämän mittaisia. Selviytyminen tarkoittaa siis sitä että

Valitettavasti käytän vain omaa mieltäni tekstinsyöttäjänä ja kirjoitan automaatiolla kaiken mitä mieleni sopukoista syötetään.

Olen pahoillani jos en pysty aina vastaamaan haluamallanne tavalla, yritän aina kuitenkin parhaani.

Kiitos hyvästä palautteestanne, jokainen palaute käsitellään ja palautetta tarkastellaan aina myös hyvin itsekriittisesti.

Toimintani jatkuva kehittäminen sekä parantaminen on henkilökohtaisella tasolla minulle hyvin tärkeää.

T: boottiwaimo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet eivät toimi ollenkaan, parisuhteessa en kykene edes toimimaan.

Tällöin on hyvä tutkiskella itseä sekä omaa elämää. Toisinaan on hyväksi ollakin yksin.

Toisinaan. Entäpä koko elämä?

 

Ei sinun ole mikään pakko olla yksin koko elämääsi. Toiset sietävät yksinoloa enemmän kuin toiset, persoonallisuuspiirteitä. Huomioi sekin että et jää uhriutumaan etkä itse eristä itseäsi muista koko loppuelämäksesi. Tee asioita joista nautit ja ota kontaktia ihmisiin. Esimerkiksi juuri tälläkin tavalla, ole rohkea. Olen itsekin joutunut kärsimään sekä yksinä

Erittäinkin todellista. Ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuusiän traumoja syntyy jos ei ole turvallinen kasvuympäristö. Lapsi tarvitsee rakkautta ja hyväksyntää koska ne ovat hänen selviytymisen kannalta oleellisia asioita. Hän kun ei vielä itse pysty pitämään huolta itsestään. On siis toisten armoilla.

Aikuinen pystyy siihen omaan huolenpitoon omatoimisesti ellei ole jäänyt mielensä (=traumansa) vangiksi. Mikä estää teidän hyvän elämän juuri nyt? Ette ole enää riippuvaisia kenestäkään.

Jotenkin alkaa vaikuttaa, että sinä olet jäänyt oman itsesi vangiksi, kun et ymmärrä, että ihmisillä on erilaisia sairauksia. Ja ne ovat eri vakavuusasteilla ja eri hoidettavuusasteilla eri ihmisillä ja samallakin ihmisellä eri aikoina elämässään. 

Se estää elämästä, että on sairastunut siihen traumaan. Minua se ei ole estänyt elämästä riippumatonta elämää 30 vuoden ajan. Silti on ollut vuosia, jolloin traumasta johtuen en ole pystynyt riippumattomaan elämään. Ja yhteiselämään en ole pystynyt koskaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

Tutkimuksen mukaan sosiaaliset ryhmät estävät ihmisiä traumatisoitumasta. Siitä syystä sodanaikainen sukupolvi ei ole samalla tavalla traumatisoitunut kuin nuoremmat tra

Kyllä, olet täysin oikeassa. Ajattelin kuitenkin puhuvani hieman eri asiasta kommentissani. Lääkärin tekemiin tulkintoihin on hyvä pystyä luottamaan. Kaikki hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.

Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.

 

Miten käsittelit ne? Minulla on terapiasta huolimatta yhä dissosiaatiota ja takaumia.

Kun käsittelet asioita sinulle voi tulla erilaisia oireita missä tahansa vaiheessa. Moni tekijä vaikuttaa asioihin joten muistathan että kaikilla ei ole samanlaista polkua. Psyykkiset ongelmatkin ovat osatekijä parantumis- sekä käsittelyprosessissa. Unissakin asioita voi käydä läpi eivätkä kaikkien traumat ole samanlaisia. Trauma kuulostaa isolta jutulta mutta käytännössä trauma on jokin tapahtuma tai muisto joka on jäänyt vaivaamaan tai tulee käsiteltäväksi halusi tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Traumojen takia vajoan monessa tilanteessa helposti masentuneeseen ja voimattomaan olotilaan. Tuntuu kuin vain seuraisin sivusta miten asiat tapahtuvat ja tuntuu etten pysty vaikuttamaan mihinkään.

Sinun on vain antauduttava tilanteille sillä jos et vain pysty tekemään mitään niin et pysty. Muistathan että aina kun pystyt tekemään asioille jotakin tai asioita niin tee ja ole kiitollinen siitä että sinä pystyt. Haleja sinullekin ystävä.

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Eivät varhaislapsuuden kokemukset ole aina niitä vaikeimpia kuitenkaan. Lapsetkin näkevät unia, käsittelevät asioita, aikuiset tukevat sekä keskustelevat asioista, he saavat rakkautta, on kaverit jne. Persoonallisuuspiirteetkin vaikuttavat asioihin. Koemme myös asioita hyvin eri tavoin ja kaikki elämässä vaikuttaa meihin. Turhan takia ei kannata etsiä lapsuudestakaan aiheita tai ihmisiä joita alkaa syyttelemään. Kun pohtii asioita rehellisesti niin kaikki olennainen tulee mieleen. Olen itsekin suhtautunut elämääni hyvin vaikka sisaruksillani taas on erilaisia näkemyksiä. Olemme jokainen erilainen joten kannattaa muistaa ettei suotta lähde tukemaan ketään suoraan tai välttämättä heidän kokemustensa perusteella. Monet syyttelevät sisaruksia tai vanhempia omien ongelmiensa takia. Kaikki on aina henkilökohtaista eikä vain yhtä oikeaa vastausta ole sopimaan kaikkien elämiin.