Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut lapsuuden kodista vakavat psyykkiset traumat.

Sinullakin on oma vastuusi itsestäsi. Kaikki eivät saa vaikka kokevatkin aika kovia. Tee työtä itsesi kanssa ja vietä onnellisempaa elämää jatkossa. Haleja sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.

Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.

 

Miten käsittelit ne? Minulla on terapiasta huolimatta yhä dissosiaatiota ja takaumia.

Kun käsittelet asioita sinulle voi tulla erilaisia oireita missä tahansa vaiheessa. Moni tekijä vaikuttaa asioihin joten muistathan että kaikilla ei ole samanlaista polkua. Psyykkiset ongelmatkin ovat osatekijä parantumis- sekä käsittelyprosessissa. Unissakin asioita voi käydä läpi eivätkä kaikkien traumat ole samanlaisia. Trauma kuulostaa isolta jutulta mutta käytännössä trauma on jokin tapahtuma tai muisto joka on jäänyt vaivaamaan tai tulee käsiteltäväksi halusi tai ei. 

Käytännössä trauma on kyllä paljon muutakin kuin muisto, joka on jäänyt vaivaamaan. Moni lapsuudessa traumatisoitunut ei edes muista sitä tapahtumaa, on vain oireet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumojen takia vajoan monessa tilanteessa helposti masentuneeseen ja voimattomaan olotilaan. Tuntuu kuin vain seuraisin sivusta miten asiat tapahtuvat ja tuntuu etten pysty vaikuttamaan mihinkään.

Sinun on vain antauduttava tilanteille sillä jos et vain pysty tekemään mitään niin et pysty. Muistathan että aina kun pystyt tekemään asioille jotakin tai asioita niin tee ja ole kiitollinen siitä että sinä pystyt. Haleja sinullekin ystävä.

Antaisin mielummin toisenlaisen ohjeen. Traumaterapiassani on opeteltu tunnistamaan ja muuttamaan olotiloja ja tunnistamaan laukaisevia tekijöitä ja sisäisiä uskomuksia. Kuulostaa, että olet alivireisessä, dissosiatiivisessa tai depressiivisessä olotilassa ja silloin pitäisi herätellä kehoa normaaliin vireystilaan. Pitää etsiä itselle sopivimmat keinot. Itselläni toimii mm. tanssiminen musiikki täysillä, pieni raju liikunta tai lempeämmin liikunta ulkona tai siivoaminen kotona. Myös lääkitys on auttanut tuohon.

Mutta seuraatko edelleen asioita eli tapahtuuko niitä edelleen jatkuvasti vai oletko jo poissa traumaattisesta tilanteesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Eivät varhaislapsuuden kokemukset ole aina niitä vaikeimpia kuitenkaan. Lapsetkin näkevät unia, käsittelevät asioita, aikuiset tukevat sekä keskustelevat asioista, he saavat rakkautta, on kaverit jne. Persoonallisuuspiirteetkin vaikuttavat asioihin. Koemme myös asioita hyvin eri tavoin ja kaikki elämässä vaikuttaa meihin. Turhan takia ei kannata etsiä lapsuudestakaan aiheita tai ihmisiä joita alkaa syyttelemään. Kun pohtii asioita rehellisesti niin kaikki olennainen tulee mieleen. Olen itsekin suhtautunut elämääni hyvin vaikka sisaruksillani taas on erilaisia näkemyksiä. Olemme jokainen erilainen joten kannattaa muistaa ettei

Oh hoh hoijaa. Lapsuudessa koko hermosto fyysisesti ja mieli psyykkisesti kasvaa ihan väärin, kun on traumaattisessa ympäristössä. Ja nimenomaan ei ole aikuisia, jotka tukevat ja keskustelevat asioista. Ihan itse saa se lapsi käsitellä ne asiansa jo alle kouluikäisestä asti. Kaveritkin voivat pahimmillaan olla toisia yhtä huonossa tilanteessa olevia.

Tuskin kukaan ihan turhan takia alkaa etsiä suurennuslasilla vikaa vanhemmistaan ja vaikka etsisikin, ei hänellä ole lääketieteellisesti diagnosoitua traumaa heistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen saanut lapsuuden kodista vakavat psyykkiset traumat.

Sinullakin on oma vastuusi itsestäsi. Kaikki eivät saa vaikka kokevatkin aika kovia. Tee työtä itsesi kanssa ja vietä onnellisempaa elämää jatkossa. Haleja sinulle.

Kaikki eivät saa syöpääkään, vaikka olisivat passiivisia tupakoitsijoita. Suosittelen työn tekemistä itsensä kanssa myös sinulle. Puss och kram. 

Trolli otti sitten tekoälyn avuksi. Ilmeisesti ei vain pysty olemaan erossa tästä ketjusta ja piti keksiä jotain vaihtelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.

Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.

 

Miten käsittelit ne? Minulla on terapiasta huolimatta yhä dissosiaatiota ja takaumia.

Kun käsittelet asioita sinulle voi tulla erilaisia oireita missä tahansa vaiheessa. Moni tekijä vaikuttaa asioihin joten muistathan että kaikilla ei ole samanlaista polkua. Psyykkiset ongelmatkin ovat osatekijä parantumis- sekä käsittelyprosessissa. Unissakin asioita voi käydä läpi eivätkä kaikkien traumat ole samanlaisia. Trauma kuulostaa isolta jutulta mutta käytännössä trauma on jokin tapahtuma tai muisto joka on jäänyt vaivaamaan tai tulee käsiteltäväksi halusi tai ei.&nbs

Koska itse asia on jo käsitelty. Kerropas mitenkä tämä lapsuustrauma sitten todennetaan jos ei ole muistoja? Menee nimittäin ristiin.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia on nykyihmisen traumat? Olisi jotenkin helpompi suhtautua asiaan kun tietäisi. Miten olemme onnistuneet traumatisoimaan suuren osan nuorisostamme?

Kissa kuoli. Pomo oli keski-ikäinen mies. Asiakas sanoi ikävästi. Koulussa penaali heitettiin roskiin. Eno näytti pippeliä kun oli 13. Somepostauksissa ei ole tarpeeksi tykkäyksiä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Traumojen takia vajoan monessa tilanteessa helposti masentuneeseen ja voimattomaan olotilaan. Tuntuu kuin vain seuraisin sivusta miten asiat tapahtuvat ja tuntuu etten pysty vaikuttamaan mihinkään.

Sinun on vain antauduttava tilanteille sillä jos et vain pysty tekemään mitään niin et pysty. Muistathan että aina kun pystyt tekemään asioille jotakin tai asioita niin tee ja ole kiitollinen siitä että sinä pystyt. Haleja sinullekin ystävä.

Antaisin mielummin toisenlaisen ohjeen. Traumaterapiassani on opeteltu tunnistamaan ja muuttamaan olotiloja ja tunnistamaan laukaisevia tekijöitä ja sisäisiä uskomuksia. Kuulostaa, että olet alivireisessä, dissosiatiivisessa tai depressiivisessä olotilassa ja silloin pitäisi herätellä kehoa normaaliin vireystilaan. Pitää etsiä itselle sopivimmat keinot. Itselläni toimii m

Antaisin sinulle vielä sellaisen ohjeen että muistaisitko nyt sen että me emme todellakaan kaikki ole samanlaisia ihmisiä. Älä tuupi muiden yli väittäen olevasi oikeassa sillä jokaisen ihmisen asiat ovat henkilökohtaisia. Kaikki eivät tarvitse terapiaa eikä ne ohjeetkaan aina auta, varsinkaan jos työtä ei oikeasti tee. Monetkaan terapeutit eivät oikeasti osaa tai pääse perehtymään asiakkaansa oikeisiin ongelmiin koska niitä ei kerrota totuudellisesti. Kiitos hyvistä vinkeistäsi kuitenkin. Niistä voi olla hyötyä muillekin lukijoille ketjussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin käsitellyt kaikki traumani ja siirtynyt elämässäni eteenpäin.

Miksi jumittaisin menneessä mihin en voi vaikuttaa mitenkään? Vain tulevaisuudella on merkitystä.

 

Miten käsittelit ne? Minulla on terapiasta huolimatta yhä dissosiaatiota ja takaumia.

Kun käsittelet asioita sinulle voi tulla erilaisia oireita missä tahansa vaiheessa. Moni tekijä vaikuttaa asioihin joten muistathan että kaikilla ei ole samanlaista polkua. Psyykkiset ongelmatkin ovat osatekijä parantumis- sekä käsittelyprosessissa. Unissakin asioita voi käydä läpi eivätkä kaikkien traumat ole samanlaisia. Trauma kuulostaa isolta jutulta mutta käytännössä trauma on jokin tapahtuma tai muisto joka on jäänyt vaiva

Koska itse asia on jo käsitelty. Kerropas mitenkä tämä lapsuustrauma sitten todennetaan jos ei ole muistoja? Menee nimittäin ristiin.

Jos tajuaisit traumautumisesta mitään, tajuaisit että monestikaan niitä muistoja ei ole. Voi olla myös vain välähdyksiä tai tunnelmia tai arveluita. Jossain vaiheessa saattaa alkaa tulla muistoja, tai sitten ei. Joku taas muistaa kaiken. 

Ja niistä oireista ja yleisestä tilanteesta voi tehdä todennuksen. Vaikeinta varmaan olisikin sellaisella, joka olisi vaikkapa rais*attu viisivuotiaana eikä hän olisi kertonut siitä kenellekään ja sitten painaisi tapahtuman pois mielestään ja alkaisi aikuisena ihmetellä oireiluaan. Näin kuitenkin harvoin on vaan on jotain käsitystä siitä, että on tapahtunut joku yksittäinen traumaattinen tapahtuma tai olot on ilman yksityiskohtien muistamista mahdollista todeta traumatisoiviksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia on nykyihmisen traumat? Olisi jotenkin helpompi suhtautua asiaan kun tietäisi. Miten olemme onnistuneet traumatisoimaan suuren osan nuorisostamme?

Kissa kuoli. Pomo oli keski-ikäinen mies. Asiakas sanoi ikävästi. Koulussa penaali heitettiin roskiin. Eno näytti pippeliä kun oli 13. Somepostauksissa ei ole tarpeeksi tykkäyksiä. 

Jos eno näyttää pippeliä teinille, on suvussa aika suurella todennäköisyydellä muitakin sekopäitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varhaislapsuuden traumat joita ei muista ja myöhäisemmät traumat jotka voi muistaa aiheuttavat eri tasoisia ongelmia.

Varhaislapsuuden on vaikeampia.

Myöhemmistä traumoista voi selvitä ilman terapiaakin. Se on joka tapauksessa yksilöllistä.

Eivät varhaislapsuuden kokemukset ole aina niitä vaikeimpia kuitenkaan. Lapsetkin näkevät unia, käsittelevät asioita, aikuiset tukevat sekä keskustelevat asioista, he saavat rakkautta, on kaverit jne. Persoonallisuuspiirteetkin vaikuttavat asioihin. Koemme myös asioita hyvin eri tavoin ja kaikki elämässä vaikuttaa meihin. Turhan takia ei kannata etsiä lapsuudestakaan aiheita tai ihmisiä joita alkaa syyttelemään. Kun pohtii asioita rehellisesti niin kaikki olennainen tulee mieleen. Olen itsekin suhtautunut elämääni hyvin vaikka sisaruksillani taas on erilaisia näkemyksiä. Olem

Uhriutuminen sekä liiallinen syytteleminen pahentaa omaa oloa. Onhan meitäkin jotka elämme tasapainoista elämää vaikka huoltajat olisivatkin olleet aivan sieltä ja syvältä. Monet jäävät myös vaativien sisarustensa varjoon mutta hoitavat asiansa sekä vahvistavat itseänsä. En itsekään voi kieltää etteikö omat vanhempani olisi voineet minua ajatella enemmän, jäi isossa perheessä syrjään mutta nekin on jo käsitelty, kiukutkin jo nuorena kiukuttu. Sellaista se elämä nyt vain on, turha sitä aikuisena on murehtia kotioloja. Maailmankin on muuttunut aikasta paljon. Kaikki ikävät kokemukset eivät aiheuta traumoja. Elämääkin voisi elää eikä kiukutella koko ikäänsä ja mahdollisesti vielä omille lapsillensakin. Ei jaksa tätä aihetta, ihmisissä on vikaa ihan itseillänsä.

Joo, Chat GPT:n kanssa on kiva leikkiä. Mutta meitä kaikkia muita ei välttämättä kiinnosta liittyä siihen leikkiin. 

Minulle setä näytti pippeliä useinkin kun olin noin viisi. Trauma syntyi siitä, että asiaa ei saanut kertoa kenellekään ja kun se sitten vuosien salailun jälkeen paljastui, niin se käännettiin minun syyksi ja vaiettiin iäksi. Häpeä, syyllisyys, hylätyksi tuleminen, yksin jääminen.. noista se trauma rakentui, ei siitä pippelistä niinkään.

Ja olen siis (tuotakin) traumaa työstänyt ja päässyt siihen vaiheeseen, että enää vain ajoittain saan paniikkikohtauksia ja menetän kykyni nukkua. Lääkityksellä saan sitten muutamassa viikossa taas itseni joksikin aikaa kuntoon. Pysyvää hoitoa ei ole löytynyt.

Heikot sortuu elon tiellä. Ei heikkoa mieltä vahvaksi saa vaikka yrittäisitte kuinka neuvoa. Jos on kantanut uhriviittaa vuosia niin vaikea siitä on luopua. Se on heidän koko elämä, siis nää traumat.

Itse rinnastaisin lapsuuden kompleksisen trauman siihen, että vedät perässäsi kivirekeä. 

Asenteella sitä vetää halutessaan ja voidessaan aika pitkään. Voi jopa leikkiä, ettei mitään rekeä ole olemassakaan. 

Elämän varrella tulee vastaan ihmisiä, jotka asettuvat rinnalle. Silloin vetäminen voi keventyä huomattavasti eikä edes muistakaan reen olemassaoloa. 

Toisaalta on ihmisiä, jotka heittelevät sinne rekeen kiviä lisää. 

Sitten voi tulla se päivä, kun

- reessä on liikaa kiviä, se ei enää liiku

- reki kaatuu jonkun ulkoisen tekijän sivutuotteena

- vetäjän voimat ovat pikkuhiljaa hiipuneet ja hänen on pakko myöntää, että on reki ja on voimat loppu

Sitten tulee se iso työ, kun se reki pitää saada irrotettua ihmisestä tai poistettua kiviä niin paljon, että elämä menee kevyemmin tai edes jotenkin. Pahimmillaan se ihminen jää raatoväsyneenä makaamaan sen reen ääreen eikä jaksa enää nousta, eikä etenkään omin voimin. 

Vierailija kirjoitti:

Heikot sortuu elon tiellä. Ei heikkoa mieltä vahvaksi saa vaikka yrittäisitte kuinka neuvoa. Jos on kantanut uhriviittaa vuosia niin vaikea siitä on luopua. Se on heidän koko elämä, siis nää traumat.

Jep ja kaikki kipeät tai epämieluisat muistot ovat traumoja jotka ovat aina muiden syytä. 

Vierailija kirjoitti:

Heikot sortuu elon tiellä. Ei heikkoa mieltä vahvaksi saa vaikka yrittäisitte kuinka neuvoa. Jos on kantanut uhriviittaa vuosia niin vaikea siitä on luopua. Se on heidän koko elämä, siis nää traumat.

Ai, ei mulla ainakaan. Elän ihan hyvää elämää aina silloin kun oireet ei vaivaa, en edes ajattele traumoja. Sitten kun unettomuus ja paniikkikohtaukset taas alkaa niin käy mielessä se mistä ne on kotoisin, mutta en silloinkaan oikeastaan keskity muuhun kuin seuraavaan hetkeen selviämiseen. Ja kun olo on parempi niin keskityn taas nauttimaan elämästä niin hyvin kuin voin.

Sulla on jotain omia ongelmia selvästi kun noin vahvasti projisoit täällä. Tsemppiä niihin, poitsu.

Olisikin varmaan helpompi käsitellä ne asiat, jos ne vaan muistaisi. Toisaalta jos ne muistaa ja niitä ei saa käsiteltyä, ne jäävät vainoamaan fläsäreinä ja mieleen nousevina ajatuksina. 

Tuskin kukaan lapsuudessa traumatisoitunut muistaa kaikkia siihen johtaneita tapahtumia. 

Vierailija kirjoitti:

Trolli otti sitten tekoälyn avuksi. Ilmeisesti ei vain pysty olemaan erossa tästä ketjusta ja piti keksiä jotain vaihtelua.

Joo. Jotenkin säälittävää.

Ja samalla myös lohduttavaa: vaikka elämäni on ollut ihan hirveää niin ikinä en sentään ole noin alas vajonnut, että alkaisin huonosti voivia tahallani kiusaamaan.