Traumat ovat pilanneet elämässäni monia asioita. Kohtalotovereita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Juu, onhan niistä jossain määrin selviydytty vuosien intensiivisellä terapialla ja loputtomalla määrällä omaa työtä. Jossain määrin tulevat aina vaikuttamaan ja rajoittamaan elämää.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Sitä täällä palstalla on tehtykin ahkerasti. Pumpulissa eläviä tulee herätellä todellisuuteen. Levitä sinäkin sanomaasi ilolla sekä valolla.

Jos traumatisoivissa oloissa eläminen on pumpulissa elämistä niin mikä on sitten määre sille, että elää turvallisissa oloissa?

Sinä sekoitat asioita, sellaisesta ei ole ollut lainkaan puhe. Olisi helpompaa jos viitsisitte ymmärtää lukemanne ja olla hieman kohteliaampia ihmisiä. Vastavuoroisuus tulisi tarpeeseen sillä toisilta ei ole oikein koko ajan vain vaatia antamatta mitään takaisin tai antamatta missään kohdassa mitään. Lähinnä ihmettelen miksi kyseenalaistatte koko ajan vaatimalla omista tunteistanne käsin? Ette keskity itse asiaan tai ongelmaan vaan ajattelette hyvin itsekeskeisesti koko ajan kun luette, silloin te toimitte väärin. Itse kyseenalaistaminen on hyväksi mutta pysytään kuitenkin asiassa. Yleisesti puhuttaessa ei ole oikein henkilökohtaistaa ja ampua takaisin syytöksiä jotka eivät ole aiheellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Juu, onhan niistä jossain määrin selviydytty vuosien intensiivisellä terapialla ja loputtomalla määrällä omaa työtä. Jossain määrin tulevat aina vaikuttamaan ja rajoittamaan elämää.

Loppuelämän vaikuttimiin vaikutat positiivisesti tekemällä sitä työtä jota oletkin jo tehnyt. Se on hienoa. Psyykkiset asiat muokkaavat persoonallisuuttasi. Et myöskään kärsi samalla tavalla koko elämääsi oireista mutta oireet saattavat olla myös osana persoonallisuushäiriötä joka on kehittynyt ajan saatossa tai osana muita psyykkisiä ongelmia ja sairauksia. Kaikki riippuu sinun tilanteestasi josta en voi tietää tarkemmin. Suosittelen kuitenkin ettet elä niissä oirediagnooseissa vaan eläisit vain elämääsi huolehtien hyvinvoinnistasi kokonaisvaltaisesti mahdollisimman hyvin kuten ilmeisesti tähänkin asti. Tsemppiä elämääsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Sitä täällä palstalla on tehtykin ahkerasti. Pumpulissa eläviä tulee herätellä todellisuuteen. Levitä sinäkin sanomaasi ilolla sekä valolla.

Jos traumatisoivissa oloissa eläminen on pumpulissa elämistä niin mikä on sitten määre sille, että elää turvallisissa oloissa?

Sinä sekoitat asioita, sellaisesta ei ole ollut lainkaan puhe. Olisi helpompaa jos viitsisitte ymmärtää lukemanne ja olla hieman kohteliaampia ihmisiä. Vastavuoroisuus tulisi tarpeeseen sillä toisilta ei ole oikein koko ajan vain vaatia antamatta mitään takaisin tai antamatta missään kohdassa mitään. Lähinnä ihmettelen miksi kyseenalaistatte koko ajan vaatimalla omista tunteistanne käsin? Ette keskity itse asiaan tai ongelmaan vaan ajattelette hyvin itsekeskeisesti koko ajan kun luette, silloin te toimitte väärin. Itse kyseenalaistaminen on hyväksi mutta pysytään kuitenkin asiassa. Yleis

Mitä ihmettä oikein horiset??

Olen ollut niin syvällä tässä suossa että ainoa mikä on auttanut hirvittävään henkiseen tuskaan on tunkea ihon alle terävää esinettä.

Suurimman osan elämääni olen ollut totaalisen nöyryytetty muiden kontrollin alle, siten että vähäkin oman tahdon ilmaisu on johtanut suhteettomaan rangaistukseen.

Olen kohdannut s.väkivaltaa, joka vaikuttaa minuun joka ikinen päivä. Olen halunnut kuolla noin 12-vuotiaasta asti.

Saat työntää nuo sontapuheesi itsekeskeisyydestä arvaa minne. Voit olla varma että olen harrastanut itsetutkiskelua aika lailla monta vuosikymmenteä.

Jos haluat auttaa, älä moiti äläkä syytä. Tarjoa jokin konkreettinen keino. Jos et pysty muuhun kuin moittimiseen niin perusta oma palstasi ja pysy siellä, kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko laittaa tuo pelkkä linkki viestiin, kun lainaus moderoitiin. Tuolta voi lukea, miten "traumattomia" olivatkaan keskitysleiriltä selvinneet ihmiset. 

Tässä on hyvä perä sillä ihminen kykenee selviytymään kun on pakko. Se elämän aika jolloin elämme on se todellisuus jonka ymmärrämme. Kun elämä on rankkaa, se on totta eikä tietenkään silloin edes tiedä paremmasta. Suhtautuminen elämään on nykyisin hyvin huonoa, kaikki tulisi olla helppoa, vaivatonta, halpaa ja ilmaista eikä mitään haluttaisi tehdä joka ei juuri omia mielenkiinnon kohteita edusta. Se on suuri heikkous tässä nyky-yhteiskunnassa. Olkaa vain rohkeita tutkiessanne asioita monilla tavoin.

MInä selvisin silloin, kun oli pakko. Selvisin pitkään. Kymmeniä vuosia. Sitten vain loppui voimat, seinään.

Traumojen käsittely vaatii työtä, mutta myös tyhjää tilaa elämässä. Harvalla on elämässään tilaa ryhtyä työskentelemään traumojensa kanssa, ellei mieli lopulta pysäytä itse itseään ja silloin on pakko ottaa se tila. Tilaa, jossa joko parantuu tai sairastaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Sitä täällä palstalla on tehtykin ahkerasti. Pumpulissa eläviä tulee herätellä todellisuuteen. Levitä sinäkin sanomaasi ilolla sekä valolla.

Jos traumatisoivissa oloissa eläminen on pumpulissa elämistä niin mikä on sitten määre sille, että elää turvallisissa oloissa?

Sinä sekoitat asioita, sellaisesta ei ole ollut lainkaan puhe. Olisi helpompaa jos viitsisitte ymmärtää lukemanne ja olla hieman kohteliaampia ihmisiä. Vastavuoroisuus tulisi tarpeeseen sillä toisilta ei ole oikein koko ajan vain vaatia antamatta mitään takaisin tai antamatta missään kohdassa mitään. Lähinnä ihmettelen miksi kyseenalaistatte koko ajan vaatimalla omista tunteistanne käsin? Ette keskity itse asiaan tai ongelmaan vaan ajattelette hyvin itsekeskeisesti koko ajan kun luette, silloin te toimitte väärin. Itse kyseenalaistaminen on hyväksi mutta pysytään kuitenkin asiassa. Yleis

Oliko tämän viestisi tarkoitus pyytää vastavuoroisuutta? Kysyn, jotta saan varmistettua, että ymmärsin sanomasi. 

Sinun keskustelutyylisi on provosoiva, halusit tai et (en osaa itse arvioida), Siksi moni vastaa ärhäköityneenä. Kerrot täysin ympäripyöreitä asioita ja henkilökohtaisiin viesteihin vastaat täysin geneerisesti ja tavalla, joka vaikuttaa siltä, että nollaat toisen kokemuksen. 

Mistäs muuten edellisen linkittäjä on niin varma että kaikki tänne kirjoittajat ovat naisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Sitä täällä palstalla on tehtykin ahkerasti. Pumpulissa eläviä tulee herätellä todellisuuteen. Levitä sinäkin sanomaasi ilolla sekä valolla.

Jos traumatisoivissa oloissa eläminen on pumpulissa elämistä niin mikä on sitten määre sille, että elää turvallisissa oloissa?

Sinä sekoitat asioita, sellaisesta ei ole ollut lainkaan puhe. Olisi helpompaa jos viitsisitte ymmärtää lukemanne ja olla hieman kohteliaampia ihmisiä. Vastavuoroisuus tulisi tarpeeseen sillä toisilta ei ole oikein koko ajan vain vaatia antamatta mitään takaisin tai antamatta missään kohdassa mitään. Lähinnä ihmettelen miksi kyseenalaistatte koko ajan vaatimalla omista tunteistanne käsin? Ette keskity itse asiaan tai ongelmaan vaan ajattelette hyvin itsekeskeisesti koko ajan kun luette, silloin te toimitte väärin. Itse kyseenalaistaminen o

Olen pahoillani puolestasi. Konkreettinen keino on lopettaa tuo paskanjauhanta ja mennä elämässäsi eteenpäin kuten me kaikki muutkin. Ilkeytesi vaikuttaa elämääsi eikä suinkaan positiivisesti. Et hyväksy oikeanlaista auttamista, minä en sinuakaan ala mielistelemään jotta saisin sinulta hyväksynnän olemassaololleni. Kiitos ja hyvää jatkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oli pakko laittaa tuo pelkkä linkki viestiin, kun lainaus moderoitiin. Tuolta voi lukea, miten "traumattomia" olivatkaan keskitysleiriltä selvinneet ihmiset. 

Tässä on hyvä perä sillä ihminen kykenee selviytymään kun on pakko. Se elämän aika jolloin elämme on se todellisuus jonka ymmärrämme. Kun elämä on rankkaa, se on totta eikä tietenkään silloin edes tiedä paremmasta. Suhtautuminen elämään on nykyisin hyvin huonoa, kaikki tulisi olla helppoa, vaivatonta, halpaa ja ilmaista eikä mitään haluttaisi tehdä joka ei juuri omia mielenkiinnon kohteita edusta. Se on suuri heikkous tässä nyky-yhteiskunnassa. Olkaa vain rohkeita tutkiessanne asioita monilla tavoin.

MInä selvisin silloin, kun oli pakko. Selvisin pitkään. Kymmeniä vuosia. Sitten vain loppui voimat, seinään.

Traumojen käsittel

Kyllä, vahvistan suurella kokemuksella. Olet täysin oikeassa ja nyt pyydän että muistat että meitä on muitakin. Kiitos että jaoit tämän kokemuksesi, nyt minäkin tiedän että en ole yksin. Yksin kävin läpi kaiken ja se on rankkaa. Elossa olen, en tiedä vieläkään haluaisinko olla. Pientä sisäistä prosessointia täytyy vielä tehdä sillä kokonaisvaltainen sisäinen uudistus saattaa viedä koko elämönilon. Sen enemmästä en osaa vielä sanoa. Toki tämä on syklittäistäkin mutta viimeinen silaus odottaa minua ainakin. Tsemppiä sinullekin jatkoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos. Sitä täällä palstalla on tehtykin ahkerasti. Pumpulissa eläviä tulee herätellä todellisuuteen. Levitä sinäkin sanomaasi ilolla sekä valolla.

Jos traumatisoivissa oloissa eläminen on pumpulissa elämistä niin mikä on sitten määre sille, että elää turvallisissa oloissa?

Sinä sekoitat asioita, sellaisesta ei ole ollut lainkaan puhe. Olisi helpompaa jos viitsisitte ymmärtää lukemanne ja olla hieman kohteliaampia ihmisiä. Vastavuoroisuus tulisi tarpeeseen sillä toisilta ei ole oikein koko ajan vain vaatia antamatta mitään takaisin tai antamatta missään kohdassa mitään. Lähinnä ihmettelen miksi kyseenalaistatte koko ajan vaatimalla omista tunteistanne käsin? Ette keskity itse asiaan tai ongelmaan vaan ajattelette hyvin itsekeskeisesti koko ajan kun luette, silloin te toimitte väärin. Itse kyseenalaistaminen o

Ei, sinä toimit täysin väärin ja käännät kaiken eduksesi. Opettele antamaan itsestäsi ja lopeta tuo lapsellinen asioiden vaikeuttaminen. Kuten jo sanoin selkeästi, kyllä, ymmärrä lukemaasi. Ja kyllä, pyysin vastavuoroisuutta. Moni ymmärtää kyllä vähemmästäkin.

Minua on auttanut se, että käyn koko kehoni läpi korvantauksia ja varpaanvälejä myöten, ihan joka neliösentin. Masennus tai alivireys helpottaa ja mieleen nousee paremmin käsiteltäviä asioita. Ja se, jos ei pysty koskemaan itseään joka kohtaan, on minulle merkki, että olen liian masentunut enkä siksi halua herättää kehoa. 

Itsensä rentouttaminen päivällä (hartiat alas, leukaperät rennoiksi jne.) ja yöllä nukkumaanmennessä katson, että yritän nukahtaa avoimeen ja rentoon asentoon kramppaavan sikiöasennon sijaan ja sanon itselleni ääneen, että kaikki on hyvin ja olen turvassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Olisi kiva, että määrittelisit tarkemmin, miten ymmärrät sanan selviytyä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmissuhteet eivät toimi ollenkaan, parisuhteessa en kykene edes toimimaan.

Tällöin on hyvä tutkiskella itseä sekä omaa elämää. Toisinaan on hyväksi ollakin yksin.

Toisinaan. Entäpä koko elämä?

 

Ei sinun ole mikään pakko olla yksin koko elämääsi. Toiset sietävät yksinoloa enemmän kuin toiset, persoonallisuuspiirteitä. Huomioi sekin että et jää uhriutumaan etkä itse eristä itseäsi muista koko loppuelämäksesi. Tee asioita joista nautit ja ota kontaktia ihmisiin. Esimerkiksi juuri tälläkin tavalla, ole rohkea. Olen itsekin joutunut kärsimään sekä yksinäisyydestä sisäisesti (kausittaista eikä mukavaa) sekä yksinäisyydestä elämässä. Hauskinta kaikessa on se että olen ulospäinsuuntautunut ja positi

Hoitavan tahon mukaan on ihan ok, että olen juuri nyt eristäytynyt, koska olen niin turvassa tässä tilanteessa. Sanovat, että sitten myöhemmin, parannuttuani olisi aika olla sosiaalinen.

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

"Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa..." Ei vaadi sotaa tällainen skenaario. Jotkut ovat kamppailleet säilyäkseen hengissä ihan vain omassa kodissaan, joissa ei kaikissa myöskään ole saanut tarpeeksi syödäkseen.

Minkälaisia on nykyihmisen traumat? Olisi jotenkin helpompi suhtautua asiaan kun tietäisi. Miten olemme onnistuneet traumatisoimaan suuren osan nuorisostamme?

Vierailija kirjoitti:

Ne jotka traumoista täällä puhuu,ovat pääasiassa nuorta sukupolvea, eivät tiedä mitään todellisista traumoista, joita  sodanaikainen sukupolvi on kokenut. Ja nyt sodassa olevissa maissa koetaan.

Kun ihminen pääsee fyysisesti liian helpolla, niin mieli alkaa etsiä syitä kaikenlaisille mielialan asioille.

Jos oikeasti olisitte tilanteessa jossa kamppailette hengissä säilymisestä, oman tai läheisen puolesta ja ette tietäisi minne paeta, mistä saatte seuraavaksi ruokaa, niin kyllä traumaperäiset stressihäiriöt katoaisi ainakin joksin aikaa, kun tärkeinmmksi asiaksi tulisi hengissä säilyminen.

Tutkimuksen mukaan sosiaaliset ryhmät estävät ihmisiä traumatisoitumasta. Siitä syystä sodanaikainen sukupolvi ei ole samalla tavalla traumatisoitunut kuin nuoremmat traumoja kokeneet. Se myös vähentää traumatisoitumisen todennäköisyyttä, jos samassa tilanteessa on muitakin. 

Ja onko se nyt jotenkin vanhemmalta sukupolvelta pois, kun nuoremmat sukupolvet pitävät huolta mielenterveydestään?

Sillähän ei ole merkitystä näetkö ruumiita, pelkäätkö itse tulevasi ruumiiksi vai millainen se traumatisoiva tilanne on. Joka tapauksessa se on ihmisen kantokyvylle liian raskas asia, johon hän joutuu.

Moni traumaitoisutunut nuorempi tai vanhempi rämpii läpi elämänsä, koska pystyy niin tekemään sinnittelemällä, ei ole mahdollisuutta käsitellä traumoja jne. Itse asiassa veikkaan, että lähes jokainen tässä ketjussakin vain elelisi traumansa kanssa "normaalia" elämää ja on elänyt niin kauan kuin siihen suinkin pystyi. Kun trauma pysäytti, siinä ei enää kysytty ihmiseltä itseltään, haluaako hän pysähtyä vai ei. Ainakaan itse en haluaisi edes olla pysähdyksissä, mutta kun en vaan pysty enää liikkumaan niin on pakko olla tässä. 

Vierailija kirjoitti:

Minua on auttanut se, että käyn koko kehoni läpi korvantauksia ja varpaanvälejä myöten, ihan joka neliösentin. Masennus tai alivireys helpottaa ja mieleen nousee paremmin käsiteltäviä asioita. Ja se, jos ei pysty koskemaan itseään joka kohtaan, on minulle merkki, että olen liian masentunut enkä siksi halua herättää kehoa. 

Itsensä rentouttaminen päivällä (hartiat alas, leukaperät rennoiksi jne.) ja yöllä nukkumaanmennessä katson, että yritän nukahtaa avoimeen ja rentoon asentoon kramppaavan sikiöasennon sijaan ja sanon itselleni ääneen, että kaikki on hyvin ja olen turvassa. 

Olemme erilaisia jokainen, minäkin osaan tietyissä turvattomuudenhetkissä hakea itsestäni turvaa mutta myös rankaista itseäni. Silittely ei ole kuitenkaan minun hommaani. Hierominen on hyvä ratkaisu jos on jännitystä vain vähän, josta johtuen lihaskireyttä tai kipeitä lihaksia. Aina ei ole hierojaa saatavilla. Joskus olen öisinkin kietonut käteni ympärilleni ja sikiöasentokin on tuttu, kaikki itsensä rakastaminen on hyväksi ja voi auttaa mutta aina ei auta kuitenkaan. Niillä toimilla ei voi myöskään ohittaa tekemättömiä asioita tai käsitellä asioita mutta ne voivat auttaa lisänä niissä joissakin hetkissä.

Jo turvaton ympäristö, koti, jossa ei ole turvallista vanhempaa, luo lapselle pelon selviytymisestä ja olon, että hän pitää itse huolen itsestään. Se on elimistölle ja hermostolle omanlaisensa eloonjäämiskamppailu. Ja monella on toki ruokaa niin, että pysyy hengissä, mutta kaukana siitä, että voisi katsoa ravinnonsaannin olevan kunnossa. 

Jos känniset vanhemmat riehuvat, kyllä siinä on olo, että joku on hengenvaarassa ja usein onkin, tapahtuuhan niitä kännitappoja ja pienempiin vammoihin päättyviä puukkohippoja jatkuvasti. 

Meillä ei avointa väkivaltaa ollut, mutta silti traumatisoiduin kotona. Tulin myös puukolla uhaten ryöstetyksi, siitä puolestaan ei jäänyt traumaa. Pitkä henkisesti väkivaltainen ja kontrolloiva suhde ei jättänyt traumaa. Ruumiiden tai kuolevien äärellä oleminen ei ole jättänyt traumaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostaisi tietää, ovatko ne, jotka täällä kertovat kärsivänsä traumoista, saaneet diagnoosin.

Traumaperäinen stressihäiriö, dissosiaatiohäiriö, ahdistuneisuushäiriö, masennus

Kaikista on mahdollisuus selviytyä. Et tarvitse niitä, nuo kertovat sinun oireistasi.

Olisi kiva, että määrittelisit tarkemmin, miten ymmärrät sanan selviytyä. 

 

Hyvä kun kysyit, selviytyminen riippuu täysin ihmisen tulkinnasta ja siitä mistä on kysymys. Tässä kohdassa tarkoitin tukea aloittajaa kertomalla että tuollaiset oireet eivät ole loppuelämän mittaisia. Selviytyminen tarkoittaa siis sitä että oireet saadaan päätökseen ja silloin on selviytynyt. Jos on kyse asioiden käsittelystä, ihminen on selvinnyt kun asiat ovat työstetty loppuun ja olo on hyvä tai parempi. Elämässä selviytyminen on sitten taas eri asia. Jokainen meistä kuitenkin joutuu tavalla tai toisella selviytymään elämässä kunnes kuolee. Voimme keskustella lisääkin aiheesta jos se tuntuu mielenkiintoiselta. Täytyy ottaa huomioon myös henkilökohtaiset aspektit sillä ne vaikuttavat asiaan, kaikilla ei ole yhtä rankka elämä, kaikille tapahtuu erilaisia ja eri asteisia tapahtumia sekä olemme jokainen erilainen ihminen. Kenenkään kokemuksille ei tule nauraa tai vähätellä niitä. Asiaa voi verrata myöskin niin että lapset eivät kestä yhtä paljon kuin aikuiset joka taas johtuu elämänkokemuksesta. Siltikin lapset kokevat monesti hyvinkin pahoja asioita ja ovat hyvin vahvoja. Joten, asioita täytyisi pohtia monella eri tavalla eikä aina olettaa että vastaaja esimerkiksi ei nyt ymmärrä asioita. Kaikkea ei aina viitsi tai hoksaa edes kirjoittaa kerralla ja tästäkin syystä keskusteleminen tervehenkisellä tavalla on hyvinkin tärkeää. Jos siis kirjoittaa ajatuksen suppeasti tai yhdeltä kantilta ajateltuna ei tarkoita sitä ettei ymmärtäisi enempää. Jos vastaaja ymmärsi väärin jollakin tavalla niin senkin voi mainita kohteliaasti.