Tabu: kun jonkun lähipiirin jäsenen kuolema on helpotus ja muuttaa kaiken hyväksi

Raiskaaja on alinta kastia

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini oli ainakin peittelemättömän hyvillään anoppinsa, mummoni, kuolemasta. Ensinnäkin mummo oli kohdellut häntä alusta saakka alentavasti, toiseksi äitini vielä pakotettiin tämän hoitajaksi kun se asui meillä loppuvaiheessa. Siinä se sitten siivoili sen paskoja ja kuunteli miten isäni ei olisi pitänyt mennä sen kanssa koskaan naimisiin. 

Kun loppu tuli ja isäni herkistyi, äidilläni oli vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla. Hän halusi huutaa helpotuksesta ja onnesta.

Nyt kyllä keksit. Kukaan nykyaikana elävä ei hoida keään saati siivoa paskoja kotona. Elikö nää 1900-luvun alussa?

Täydellinen murha kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saahan sen sanoa mutta ota huomioon että arvioit siinä vain itseäsi ja omaa suhtautumistasi muihin. 

Se homma pitää samalla niin että ei joudu poliisin epäilyksen alaiseksi.

Yleensä läheisen kuolema koetaan niin voimakkaana ettei jaksa kantaa kaunaa haudan taakse mutta ymmärrettävää osana surutyötä, vaikka itse silti karttaisin yhteyttä, voi olla mitä vaan takana koska jos joku sen nostaa tarkoituksella esille niin voi hakea silläkeinoin lupaa toimia moraalisäännöistä piittaamatta, psykopaatit käyttäytyy juuri siten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini oli ainakin peittelemättömän hyvillään anoppinsa, mummoni, kuolemasta. Ensinnäkin mummo oli kohdellut häntä alusta saakka alentavasti, toiseksi äitini vielä pakotettiin tämän hoitajaksi kun se asui meillä loppuvaiheessa. Siinä se sitten siivoili sen paskoja ja kuunteli miten isäni ei olisi pitänyt mennä sen kanssa koskaan naimisiin. 

Kun loppu tuli ja isäni herkistyi, äidilläni oli vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla. Hän halusi huutaa helpotuksesta ja onnesta.

Nyt kyllä keksit. Kukaan nykyaikana elävä ei hoida keään saati siivoa paskoja kotona. Elikö nää 1900-luvun alussa?

1980-luvulla maaseudulla ja tämä on tosi.

-sama

Tietys saa noin sanoa ja tuntea. Ihan turha valehdella muuta. Tämmösiä toivottuja kuolemia on paljon,

Mä odotan kahtakin kuolemaa; että vainooja-ex poistuisi ja narsku-äitini myös. Vuosikymmeniä väkivaltaa ja syyllistämistä, en osaa edes ajatella että olisi väärin toivoa noiden petojen kuolemaa.

Vierailija kirjoitti:

Tietys saa noin sanoa ja tuntea. Ihan turha valehdella muuta. Tämmösiä toivottuja kuolemia on paljon,

Onko se syntiä? Mietin näin uskovaisena. Olen siis huomannut saman, että joskus se on helpotus että menee pois. Mutta saako niin ajatella? Ihmisellä on toisaalta vapaa tahto, eli alkoholisti tai narkomaani valitsee itse.. ja he valitsevat usein myös kiusata rakkaitaan eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vanhuksenkin kuolema voi olla helpostus, jos muistisairaus on edennyt jo niin pitkälle, ettei se ihminen ole enää tässä maailmassa ja jäljellä on pelkkä kuori. 

Kun äitini oli tässä vaiheessa, huomasin toivovani, että hän pääsisi jo pois. Sitten muutaman kuukauden päästä hän kuolikin, ja helpotuksen ohella tunsin syyllisyyttä siitä, että olin toivonut hänen poismenoaan. 

Ei tarvitse kokea syyllisyyttä, ei kukaan toivomalla kuole.

Vierailija kirjoitti:

Jos ilkeän psykon hautajaisissa itketään, niin ilon kyyneleitä ne on.

Meneekö joku tuollaisen hautajaisiin? Minä en ainakaan menisi enkä mennyt narsisti-äitini hautajaisiinkaan. Niin makaa kuin petaa.

Vierailija kirjoitti:

Monen pitkäaikaissairaan, parantumattoman ihmisen kuolema voi olla helpotus. Myös hänelle itselleen. Hankalasta ihmisestä voi erkaantua muullakin tavoin. Ei siihen kuolemaa tarvita.

Totta. Silti oli käsittämätöntä kuinka pääminiterinä toiminut Marin sai aikanaan moitteita kun hän ei osallistunut isänsä hautajaisiin. Marinin peruste oli selkeä ja ymmärrettävä; miksi hän olisi osallistunut biologisen isänsä hautajaisiin.

- Isän joka oli hänellä täysin tuntematon ja vieras ihminen. - Isän johon hänen äitisnä oli aikansa yrittänyt olla yhteydessä ja edesauttaa sitä, että hänen tyttärellään (Marinilla) saattaisi olla side ja yhteys vanhempien erosta huolimatta.

Marinin isä ei tehnyt elettäkään tullakseen vastaan kuin ilm. vasta vuosikymmeniä myöhemmin; sitten kun Marin oli tullut valituksi pääminsiteriksi; ja silloinkin esiliinana taisi olla maan tunnetuin juorulehti.

Mutta ilm. joillekin sen pitäsi riittää kunnioitettavana pidettäväksi vanhemmksi, jolla olisi varaukseton oikeus saada lapsensa pyyteetön ja varaukseton rakkaus ja kiintymys kun on aikanaan tullut siittäneeksi lapsensa.

Uskovainen mies

Oma isäni kuolema on ollut helpotus ja elämästäni on poistunut tämän myötä jännitys ja häpeä. Isäni oli narsisti. Kerran olen hänen haudalla käynyt hautajaisten jälkeen ja se taitaa riittää. Tietenkin jonkinlaista ristiriitaa on, sillä rakastin häntä vaikka hän ei aitoa isän roolia ikinä toimittanut. Ei ole oikeastaan ikävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tietys saa noin sanoa ja tuntea. Ihan turha valehdella muuta. Tämmösiä toivottuja kuolemia on paljon,

Onko se syntiä? Mietin näin uskovaisena. Olen siis huomannut saman, että joskus se on helpotus että menee pois. Mutta saako niin ajatella? Ihmisellä on toisaalta vapaa tahto, eli alkoholisti tai narkomaani valitsee itse.. ja he valitsevat usein myös kiusata rakkaitaan eri tavoin.

Mitä sitten , jos se on syntiä. Kaikki me olemme syntisiä ihan hamaan kuolemaan asti.

Oli suuri helpotus kun äitini mies kuoli. Helpotti kun ei enää tarvinnut sietää asiaa mikä vaivasi lähes 20 vuotta. Mutta äitini jatkoi tekemisissä oloa miehen pojan kanssa. Lopulta se oli minulle liikaa ja jouduin sanomaan, että pitää valita miehen poika tai minä. Nyt helpottaa kunnolla kun asiasta on päässyt kunnolla eroon.

Vierailija kirjoitti:

Saahan sen sanoa mutta ota huomioon että arvioit siinä vain itseäsi ja omaa suhtautumistasi muihin. 

Juoppoon saa väsyä jo hänen eläessään. Miksi kuollutta pitäisi paapoa? Mikä pakko on yleensä surra?

Kuolema voi olla monella tavalla helpotus myös vainajalle itselleen. Miksi ei samalla lähipiirilleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monen pitkäaikaissairaan, parantumattoman ihmisen kuolema voi olla helpotus. Myös hänelle itselleen. Hankalasta ihmisestä voi erkaantua muullakin tavoin. Ei siihen kuolemaa tarvita.

Totta. Silti oli käsittämätöntä kuinka pääminiterinä toiminut Marin sai aikanaan moitteita kun hän ei osallistunut isänsä hautajaisiin. Marinin peruste oli selkeä ja ymmärrettävä; miksi hän olisi osallistunut biologisen isänsä hautajaisiin.

- Isän joka oli hänellä täysin tuntematon ja vieras ihminen. - Isän johon hänen äitisnä oli aikansa yrittänyt olla yhteydessä ja edesauttaa sitä, että hänen tyttärellään (Marinilla) saattaisi olla side ja yhteys vanhempien erosta huolimatta.

Marinin isä ei tehnyt elettäkään tullakseen vastaan kuin ilm. vasta vuosikymmeniä myöhemmin; sitten kun Marin oli tullut valituksi pääminsiteriksi; ja silloinkin esiliinana taisi olla maan tunnetuin juorulehti.

Mutta ilm. joillekin sen pitäsi riittää kunnioitettavana pidettäväksi vanhemmksi, jolla olisi varaukseton oikeus saada lapsensa pyyteetön ja varaukseton rakkaus ja kiintymys kun on aikanaan tullut siittäneeksi lapsensa.

Uskovainen mies

Hyvä viesti. Minä olen katkaissut välit äitiini jo aikoja sitten, syynä alkoholisti, narsismi ja karmeat lapsuudenmuistot. Tiedän jo nyt, että en ole osallistumassa hänen hautajaisiinsa, kun ne joskus tulevat. Sen verran kärsimystä olen hänen vuokseen kokenut ja koen edelleen joko välillisesti (traumat) tai välittömästi (yrittää edelleen vainota eri tavoin eikä suostu uskomaan että ei). Joskus ajattelen tuota aloittajan asiaa.. vaikka en haluaisi. Olen kuitenkin uskovainen. Mutta en voi sille mitään. Ei se ihminen muutu.

Vierailija kirjoitti:

Tietys saa noin sanoa ja tuntea. Ihan turha valehdella muuta. Tämmösiä toivottuja kuolemia on paljon,

Kaikki kuolee lopulta joka tapauksessa.

Narkomaaniveljeni kuolema oli toki surullista, mutta kuitenkin myös helpotus kaikille meille perheenjäsenille, myös hänelle itselleen, itse päätti elämänsä. Perheenjäsenen huumeongelma vetää mukanaan koko perheen, kaikki se pelko, viha, suru, huoli, ahdistus, epätoivo, riitely, jännitys, kireys. Katosivat kuin taikaiskusta veljen kuollessa. Paraneminen ja luopuminen kykenivät vihdoin alkamaan hänen kuolemastaan. Jäljelle jäi suru ja kaipaus jo kauan sitten huumeille menetetystä ihmisestä.

Jokainen elämä on pyhä ja kaikki muistot kauniita!

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini oli ainakin peittelemättömän hyvillään anoppinsa, mummoni, kuolemasta. Ensinnäkin mummo oli kohdellut häntä alusta saakka alentavasti, toiseksi äitini vielä pakotettiin tämän hoitajaksi kun se asui meillä loppuvaiheessa. Siinä se sitten siivoili sen paskoja ja kuunteli miten isäni ei olisi pitänyt mennä sen kanssa koskaan naimisiin. 

Kun loppu tuli ja isäni herkistyi, äidilläni oli vaikeuksia pitää naamansa peruslukemilla. Hän halusi huutaa helpotuksesta ja onnesta.

Sinä ja äitisi ette taida olla kovin empaattisia.

Saa sanoa. Meidän lähipiirissä sitten joskus.. Kuolemaa en toivo, sen verran inhimillinen ja hyväntahtoinen ihminen olen mutta ymmärrän erittäin hyvin mitä tarkoitat aloituksellasi.