Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi äitien väsymykseen ei anneta MITÄÄN apua?
Haluaisin tietää syyn siihen, miksi äidit ei saa väsymykseensä mistään mitään konkreettista apua. Kun kertoo väsymyksestään vaikka neuvolassa tms palvelussa, niin ainoa mitä siitä seuraa on joko ei mitään tai sosionomi tms perhetyöntekijä istumaan sohvalle ja tarkkailemaan tai lastensuojeluilmoitus ja sosiaalityöntekijä tekemään selvitystä ja tarkkailemaan. Tarkkailun tulos voi olla, että kaikki on riittävän hyvin ja asiakkuus lopetetaan. Tai että se sosionomi neuvoo uupunutta ja unen puutteesta kärsivää äitiä, että päivässä täytyy olla viisi ateriaa ja pöytätasot täytyy pyyhkiä joka päivä, ihan kuin näitä ei äiti jo tietäisi ja olisi ennestään toteuttanut, todellakin on.
Mutta unen puutteeseen ei saa mitään apua. Kukaan ei auta niin, että olisi vauvan tai lasten kanssa pari tuntia, jotta äiti saa nukkua tai vain olla yksin hetken. Kukaan ei tule kaveriksi siivoamaan kotia, jos äidin voimat ei siihen uupumuksen vuoksi yksin riitä. Mitään konkreettista apua ei saa yhtään mistään.
Kaikilla ei ole isovanhempia auttamassa. Kaikilla ei ole rahaa palkata lastenhoitajaa tai siivoojaa.
Konkreettinen apu uupumukseen ja väsymykseen estäisi ennalta valtavan määrän pahemmin kriisiytyneitä ja oikeasti lastensuojelua vaativia tilanteita. Ja tulisi yhteiskunnalle valtavan paljon halvemmaksi.
Miksi sitä ei haluta antaa?
Kommentit (2767)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
TÄMÄ! TODELLAKIN!
Minä olin univelasta sekaisin ja itkuinen, mutta olisi pitänyt pehetyöntekijän kanssa leipoa pitsaa. Tilanne oli siis se että mies oli ihanan kliseisesti löytänyt toisen ja häipynyt, meillä oli 2v taapero korvatulehduskierteessä ja 7kk vauva joka hytkyi yökaudet sängyssä kun oli oppinut seisomaan ja se oli niin kivaa.
Tukiverkostoa ei ollut. Välillä nukahtelin matolle vauvan viereen ja heräsin varmana,että nyt ovat kumpikin syöneet pesuainetta ja tippuneet ikkunasta! (pesuaineet toki olivat ylähyllyllä ja ikkunat kiinni, mutta pienten kanssahan nyt sattuu vaikka mitä kun silmä välttää).
Oli niin tutun kuuloista, että itketti ja nauratti yhtä aikaa.
Toivottavasti teillä on nyt kaikki hyvin ja oikein ihanaa lapsiesi kanssa!
Kyllä, nyt kaikki on paremmin kun ovat jo teinejä. Toki siinäkin on omat murheensa muttei tarvitse pelätä että joku kuolee, jos nukahdan sohvalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mannerheimin Lastensuojeluliitosta voi palkata lapsenhoitajan 9€/ h.
Myös kirkolta voi ja kannattaa pyytää apua!
Mä mietin, että kyllähän vähävaraisille perheille, joissa on vanhemman väsymystä kuten aloittajalla, voisi kunta - tai siis nykyisin hyvinvointialue - antaa vaikka muutaman maksusitoumuksen just MLL:n lastenhoitoapua varten. Tässä saattaa kuitenkin olla niin, että vähävaraisia väsyneitä vanhempia saattaa olla enemmän kuin MLL:n lastenhoitajia.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mannerheimin Lastensuojeluliitosta voi palkata lapsenhoitajan 9€/ h.
Myös kirkolta voi ja kannattaa pyytää apua!
Mä mietin, että kyllähän vähävaraisille perheille, joissa on vanhemman väsymystä kuten aloittajalla, voisi kunta - tai siis nykyisin hyvinvointialue - antaa vaikka muutaman maksusitoumuksen just MLL:n lastenhoitoapua varten. Tässä saattaa kuitenkin olla niin, että vähävaraisia väsyneitä vanhempia saattaa olla enemmän kuin MLL:n lastenhoitajia.
Eiköhän jokainen pikkulapsen vanhempi ole enempi tai vähempi väsynyt. Tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä ja se pitää ottaa huomioon, kun lapsia alkaa tekemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mannerheimin Lastensuojeluliitosta voi palkata lapsenhoitajan 9€/ h.
Myös kirkolta voi ja kannattaa pyytää apua!
Mä mietin, että kyllähän vähävaraisille perheille, joissa on vanhemman väsymystä kuten aloittajalla, voisi kunta - tai siis nykyisin hyvinvointialue - antaa vaikka muutaman maksusitoumuksen just MLL:n lastenhoitoapua varten. Tässä saattaa kuitenkin olla niin, että vähävaraisia väsyneitä vanhempia saattaa olla enemmän kuin MLL:n lastenhoitajia.
Eiköhän jokainen pikkulapsen vanhempi ole enempi tai vähempi väsynyt. Tämän ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä ja se pitää ottaa huomioon, kun lapsia alkaa tekemään.
Toki, mutta mä puhunkin nyt sellaisista tapauksista, joissa perheessä käy jo perhetyöntekijä. Tietenkään hän sosionomina ei ala lapsenvahtihommiin, kun se ei kuulu hänen toimenkuvaansa, mutta tällaisia perheitä voisi auttaa maksusitoumuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi että mä ymmärrän AP. Meidän vauva on nyt 6kk ja pahin on takana, mutta oli kyllä äärettömän synkkiä ensikuukaudet. Vauva heräili öisin jopa 30 minuutin välein, päivisin nukkui vain rinnalla tai sylissä eli itse en saanut päivisinkään unta. Illalla kun mies tuli töistä, kävin suihkussa ja sain ehkä 30 min unta ennen kuin oli aika laittaa vauva yöunille.
Oma tukiverkkoni asuu kaukana, ystäviä ei kiinnosta sen vertaa että kävisivät kylässä (en siis todellakaan odottanut että joku tulisi meille valvomaan yöt vauvan kanssa), miehen vanhemmilla on parempaa tekemistä.
Kun oli käytännössä valvonut 3vrk ennen synnytystä ja synnärillä yksin toiset 3 vrk, oli aika hurja alku vauvavuoteen. Sairaalassa avoimesti näytettiin, kuinka olen vain tiellä avunpyyntöineni, lähipiiri ja neuvola sen sijaan vaan kohteliaasti olivat huomioimatta kun kerroin etten pysy enää tajuissani väsymyksen vuoksi.
Itse ainakin olen saanut yksinäisenä ja masentuneena yksinhuoltajana kaiken mahdollisen avun. Ei ole sukulaisia eikä ystäviä auttamassa eli täysin yksin olen ollut. Kannattaa tehdä omasta jaksamisesta lastensuojeluilmoitus. Silloin saa paljon laajemmin apua. Voi saada esim. Itselle maksutonta lastenhoitoa tarpeen mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi että mä ymmärrän AP. Meidän vauva on nyt 6kk ja pahin on takana, mutta oli kyllä äärettömän synkkiä ensikuukaudet. Vauva heräili öisin jopa 30 minuutin välein, päivisin nukkui vain rinnalla tai sylissä eli itse en saanut päivisinkään unta. Illalla kun mies tuli töistä, kävin suihkussa ja sain ehkä 30 min unta ennen kuin oli aika laittaa vauva yöunille.
Oma tukiverkkoni asuu kaukana, ystäviä ei kiinnosta sen vertaa että kävisivät kylässä (en siis todellakaan odottanut että joku tulisi meille valvomaan yöt vauvan kanssa), miehen vanhemmilla on parempaa tekemistä.
Kun oli käytännössä valvonut 3vrk ennen synnytystä ja synnärillä yksin toiset 3 vrk, oli aika hurja alku vauvavuoteen. Sairaalassa avoimesti näytettiin, kuinka olen vain tiellä avunpyyntöineni, lähipiiri ja neuvola sen sijaan vaan kohteliaasti olivat huomioimatta kun kerroin etten pysy enää tajuissani väsymyksen vuoksi.
Niin tuttua täälläkin tuo, että neuvola kohteliaasti on huomioimatta kun siellä kertoo, että kävelee päin seiniä unen puutteen vuoksi.
Luulen sen johtuvan siitä, että neuvolassa on henkilöstövajetta ja työntekijät kokemattomia ja uupuneita. Ne yrittää mennä työssään siitä missä aita on matalin, koska heidän rahkeet ei riitä enempään.
Kauhealla tavalla muuten tässä keskustelussa jokainen osoittaa, miten vähälle tuelle on vauvan ja lasten kanssa jääty. Ollaan niin katkeria, ettei haluta edes ajatella, että joku muu voisi saada apua. Haukutaan laiskaksi, syyllistetään miesvalinnasta, puhutaan porsimisesta ja mitä vielä.
Ymmärrän että harmittaa, kun olette itse jääneet avutta. Se ei kuitenkaan enää ole teiltä pois, että nuorempi sukupolvi osaa ja uskaltaa pyytää apua (vaikka sitä ei vieläkään osattaisi antaa).
Hirveää ajatella, minkälaisia äitejä nämä ketjun "Anna-Liisat" ovat lapsilleen olleet. Ai kaaduit ja tuli haava? Mene muualle siitä itkemään ja uusia housuja et revenneiden tilalle saa! Vesilasi kaatui? Mene pois ruokapöydästä ja saat olla janoissasi iltaan saakka kun tuolla tavalla pelleilet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kodinhoitajia ei tosiaan enää ole. Kaikki resurssit on vanhustyössä, jossa kytee siltikin pommi.
Meidän kunnassa saa lapsiperheiden kotipalvelua 2 tuntia viikossa vauva-aikana jos uupumista ja heikot tukiverkostot. Ei 2 tuntia viikossa kyllä väsymykseen auta, mutta toki muuten mukava hengähdys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Ystävyys on muuttunut. Kun omat lapseni olivat pieniä (yli 30 vuotta sitten), ystävät olivat just niitä, jotka auttoivat. Jo ennenkuin mulla oli omia lapsia, olin lukuisia kertoja ystävilläni lapsenvahtina. Monta kertaa kävin muutenkin kyläilemässä ja matkalla tein ystäväni puolesta kauppaostokset. Keitin sumpit ja laitoin voileipätarvikkeet pöytään. Vaihdoin vaippoja ja laitoin lapsia yöunille. Olen ottanut ystävieni lapsia yökylään, jotta ystäväni ovat saaneet nukkua omassa kodissaan. Ihan vauvojakin, jos olivat pulloruokinnalla. Monilla asui siihen aikaan lastensa isovanhemmat kaukana ja sen vuoksi ystävät olivat niitä, joilta pyydettiin apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, samaa mieltä! Tai "apua" saa, kun on valvonut vuoden 10kertaa yössä heräävän vauvan kanssa (yh), ja hakee itse apua uupumukseen, niin eräässä pikkukaupungissa passitettiin suljetulle ja lyötiin yhdellä tapaamisella epävakaan diagnoosi otsaan! Varmasti jokainen niin väsynyt on ailahteleva, itkeväinen, epälooginen ym. Saavatko kaikki tällaista "hoitoa"... Sossut kävivät pöydän ääressä muutaman viikon, siinä se. Apua varsinaiseen ongelmaan ei siis saanut kuitenkaan.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Ystävyys on muuttunut. Kun omat lapseni olivat pieniä (yli 30 vuotta sitten), ystävät olivat just niitä, jotka auttoivat. Jo ennenkuin mulla oli omia lapsia, olin lukuisia kertoja ystävilläni lapsenvahtina. Monta kertaa kävin muutenkin kyläilemässä ja matkalla tein ystäväni puolesta kauppaostokset. Keitin sumpit ja laitoin voileipätarvikkeet pöytään. Vaihdoin vaippoja ja laitoin lapsia yöunille. Olen ottanut ystävieni lapsia yökylään, jotta ystäväni ovat saaneet nukkua omassa kodissaan. Ihan vauvojakin, jos olivat pulloruokinnalla. Monilla asui siihen aikaan lastensa isovanhemmat kaukana ja sen vuoksi ystävät olivat niitä, joilta pyydettiin apua.
Tämä on vähän sivujuonne aloitukseen, mutta miksi ystävyys on muuttunut. Allekirjoitan täysin tuon mitä kirjoitit mutta en tiedä syytä siihen. Yksi ainakin omassa elämässä vaikuttava asia on se, että täällä Pk-seudulla ystävät asuu ajallisesti kaukana, pitkin Pk-seutua. On iso kynnys lähteä yli tunnin bussimatkan päähän käymään kaverille kaupassa tai muuten vain pistäytymään. On helpompaa ja tasapuolisempaa tavata kahvilassa molempien kodin puolivälissä. Ja asunnot on täällä aika pieniä tai siis rahan takia joutuu asumaan ahtaasti, niin ei tee mieli pyytää ketään kotiin vaan tavata kahvilassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin on ollut jo ainakin pari vuosikymmentä. Itse äitiydyin vuosituhannen vaihteessa ja pari burnoutia kärsinyt tässä vuosien saatossa. Se "apu" mitä on ehkä saatavissa on vain lisäkuorma kaiken paskan päälle, viittaan tässä juurikin tuohon lasuun ja siihen tärkeilevään sossutanttaan sohvalla istumassa ja tarkkailemassa.
Yleensä ne kyllä sen tarkkailun lisäksi antaa ohjeita ja neuvoja, joiden tarkoituksena on saada se vanhempi itse pärjäämään siinä omassa elämässään ja niiden lapsiensa kanssa. Olisi varmaan kannattanut suhtautua "tanttoihin" vähän toisin ja kuunnella ajatuksella niiden ehdotuksia sen ekan burniksen jälkeen?
Tai sitten voi toki jatkaa samaa rataa, vetää pari burnista lisää ja syytellä muita, että kun ei edes siivoojaa kotiin saanut kun oli raskasta.
Toki olisi järkevää, että yleisesti saatavilla olisi palvelu, jonka kautta olisi mahdollista saada kodin- ja lastenhoitoapua poikkeustilanteissa ja lyhytaikaisesti. Esim. vaikka nyt täysin tukiverkottomalle jonkun suuremman leikkauksen jälkeen. Mutta kyllä se lähtökohtaisesti se vastuu siitä perhe-elämästä ja sen sujuvuudesta on niillä vanhemmilla itsellään, ja heillä velvollisuus muuttaa sitä elämää niin, että samat vaikeudet eivät toistu kerta toisensa jälkeen. Ja siihen muutostyöhön on saatavilla kattavasti apua, juurikin niiltä parjatuilta "sohvallaistuskelijoilta". Lähipiiristä olen saanut seurata, että sitä apua saa todella kattavasti esim. talousongelmiin, kasvatushaasteisiin ym. Se on vaan sitten eri juttu, halutaanko sitä apua ottaa vastaan ja itsekin tehdä töitä sen eteen, että ongelmat ratkeaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläisiä on 1 600 000. Tänä vuonna tuli uusi hyvinvointialue ja moni kunta ja kaupunki lopetti palvelusetelin myöntämisen eläkeläisille ja vammaisille kodin siivouksen ostoon. Jos eläke 900 niin ei saa myöskään verovähennystä.
Eli eläkeläinen joutuu ostamaan kodin siivouksen myös silloin, kun täyttää 97-vuotta ja sairastuu syöpään.
Ihan tiedoksi alapeukuttajille, että meillä oli asiasta juttu paikallislehdessä, että palveluseteliä ei enää myönnetä kodin siivoukseen eläkeläisille eikä vammaisille kodin siivoukseen.
900 euron eläkkeestä ei mene veroa joten siksi ei voi saada verovähennystäkään.
Alapeukutin siksi, että tämä keskustelu koskee äitrjä ja pikkulapsiperheitä.
Perusta oma ketju eläkeläisiä varten, jos haluat heistä keskustella.
Niin, tuo juttu liittyy tähän ketjuun. Jos ei eläkeläinen joka saa aivoinfarktin saa ilmaista siivousapua niin tuskin muutkaan.
Eläkeläisiä on 1 600 000 ja kaikki raha menee heihin. Eläkeläisten hoitokoteja maksetaan 5 miljardia vuodessa ja siellä on muistisairaita ja niitä kenellä ei jalat pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ilmainen kotiapulainen? Ei kuule yhteiskunta toimi tuolla tavalla, että normaalia elämää tullaan ilmaiseksi auttamaan. Se on sitä apua, että sulla on ympärillä neuvoja ja sosiaalitoimi ja lastensuojelu, sua tarkkaillaan ja sun kanssa keskustellaan. Kaikkialla ei ole sitäkään.
Miten niin ei yhteiskunta toimi tuolla lailla 🤣🤣🤣🤣🤣 kysypä tuntemiltasi noin viiskymppisiltä ihmisiltä entisajan kotiapulaisjärjestelmästä joka meillä täällä Suomessa oli. Se on TASAN tuollainen, mitä ap kuvailee kaipaavansa.
Olen yli seitsemänkymppinen, kahden lapsen äiti, enkä ole koskaan tuollaisesta kotiapulaisjärjestelmästä kuullutkaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin on ollut jo ainakin pari vuosikymmentä. Itse äitiydyin vuosituhannen vaihteessa ja pari burnoutia kärsinyt tässä vuosien saatossa. Se "apu" mitä on ehkä saatavissa on vain lisäkuorma kaiken paskan päälle, viittaan tässä juurikin tuohon lasuun ja siihen tärkeilevään sossutanttaan sohvalla istumassa ja tarkkailemassa.
Yleensä ne kyllä sen tarkkailun lisäksi antaa ohjeita ja neuvoja, joiden tarkoituksena on saada se vanhempi itse pärjäämään siinä omassa elämässään ja niiden lapsiensa kanssa. Olisi varmaan kannattanut suhtautua "tanttoihin" vähän toisin ja kuunnella ajatuksella niiden ehdotuksia sen ekan burniksen jälkeen?
Tai sitten voi toki jatkaa samaa rataa, vetää pari burnista lisää ja syytellä muita, että kun ei edes siivoojaa kotiin saanut kun oli raskasta.
Toki olisi järkevää, että yleisesti saatavilla olisi palvelu, jonka kautta olisi mahdollista saada kodin- ja lastenhoitoapua poikkeustilanteissa ja lyhytaikaisesti. Esim. vaikka nyt täysin tukiverkottomalle jonkun suuremman leikkauksen jälkeen. Mutta kyllä se lähtökohtaisesti se vastuu siitä perhe-elämästä ja sen sujuvuudesta on niillä vanhemmilla itsellään, ja heillä velvollisuus muuttaa sitä elämää niin, että samat vaikeudet eivät toistu kerta toisensa jälkeen. Ja siihen muutostyöhön on saatavilla kattavasti apua, juurikin niiltä parjatuilta "sohvallaistuskelijoilta". Lähipiiristä olen saanut seurata, että sitä apua saa todella kattavasti esim. talousongelmiin, kasvatushaasteisiin ym. Se on vaan sitten eri juttu, halutaanko sitä apua ottaa vastaan ja itsekin tehdä töitä sen eteen, että ongelmat ratkeaisivat.
Olen akateemisesti koulutettu, pedagogiset opinnotkin käytynä eli sikäli ihan älykäs nainen, joka ennen lasta pärjäsi elämässä hyvin. Menestyin urallani, koti oli aina siisti, laskut maksoin ajoissa, mitään elämänhallinnan ongelmia ei ollut, osaan myös tehdä hyvin ruokaa ja leipoa, vaatteitakin osaan korjata itse. Eli tietoa ja taitoa on. Sain vauvan, joka ei nukkunut kuin lyhyissä pätkissä. Lääkärit ei löytäneet siihen syytä eli oli vain kestettävä ne loputtomat yöheräilyt ja se ettei saanut itse nukkua juuri yhtään. En vain selvinnyt siitä unen puutteesta, ei tosin kukaan muukaan olisi sitä kestänyt. Neuvola tarjosi ratkaisuksi juuri tuota, että sosionomi tulee istumaan kotiin ja antamaan neuvoja. Kokeilin. En saanut yhtään neuvoa mitä en olisi itse ihan itsestäänselvyytenä tiennyt jo ennestään ja osannut ihan hyvin tehdä. En vain pystynyt tekemään kun olin ihan kuol lut siitä unen puutteesta. Ihan naurettava kokemus koko apu. Mukamas apu siis. Olisin tarvinnut unta. En type riä neuvoja. Anteeksi nyt vain, mutta on type rää mukaneuvoa asioita joita toinen tietää ja osaa ennalta mutta ei vain pysty vaikka miten yrittää.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun lapset on jo aikuisia eli tässä ajassa en ole ollut pikkulasten äiti.
Ensimmäinen lapsi nukkui hyvin, oltiin vain normaalin väsyneitä miehen kanssa, mutta toisella lapsella oli koliikki. Kolme kuukautta olin nukkumatta itsekin ja kun lapsi oli vuoden, nukuin yhden kokonaisen kesän.
Mutta pahimpana hetkenä mun ystävät tuli välillä pariksi tunniksi ja ottivat vauvan vaunuihin ja kävelylenkille jolloin sain sain nukuttua, omat vanhemmat veivät huutavan vauvan pari kertaa viikossa ulos tai istuttivat turvaistuimeen ja ajelivat pitkin pitäjää. Kerran naapuri soitti ovikelloa ja kysyi, että saanko lainkaan nukuttua, että voi tarvittaessa auttaa.
Äitini toi ruokia ja vei mennessään roskat. Anoppi kävi siivoamassa muutaman kerran ja pesi ja mankeloi pyykkituvassa ison kasan lakanoita.
Voi teitä nuoria äitejä! Ei ihmisen pidä yksin selvitä. Miten ihmeessä maailma on muutamassa vuosikymmenessä muuttunut näin?
Minulla on kolmevuotias lapsi. Itse olen 37. Isovanhemmista tai kenestäkään ei ole ollut apua. Isäni ei enää elä ja äitini on sen verran huonossa kunnossa että hän ei pysty auttamaan vaan odottaa minun auttavan häntä. Mies meni naimisiin yrityksensä kanssa kun vauva syntyi, vaikka niin halusi perheen hänkin. Miehen vanhemmat käy meillä lähinnä passattavana, eivät auta missään mutta odottavat vaikka mitä kahvitusta ja heidän juttujen kuuntelua. Ystäväni soitelevat, pyytävät minua kahville, elokuviin ja ravintolaillallisille ilman lasta (kai joku mummo voi vahtia lasta kun tuut) ja kun ei ole ketään joka vahtisi niin ystävyydet hiipuu. Ainoa sisarukseni kiitää työelämässä eikä voi kuvitellakaan auttavansa lapsen kanssa. Naapurit vain valittaa metelistä jos jotain.
Ei ole ketään. Ei yhtään ketään. Joka jotenkin auttaisi tai osallistuisi. Eroa miehestä mietin mutta mitä se auttaisi.
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?
Minä olen ihan suoraan kertonut läheisilleni ja ystävilleni miten väsynyt olen. He kauhistelevat. Soittelevat ja kauhistelevat. Viestittelevät ja kauhistelevat. Ystäväy olivat jopa keränneet kimpassa rahaa, ja lähettivät minulle interfloralla kukkakimpun ja voimia-kortin ja postissa lahjakortin toisella puolella kaupunkia olevaan kauneushoitolaan parin tunnin hemmotteluhoitoon. Jota en voinut käyttää, koska se oli voimassa vain 3 kk enkä ensinnäkään saanut vauvalle hoitajaa sen muutaman tunnin ajaksi ja toisaalta olin ihan liian väsynyt lähteäkseni sellaiseen.
Älkää ymmärtäkö väärin, olen kiitollinen kaikista viesteistä ja kukista ja muistamisesta. Enkä odota heiltä apua arkeeni, ei se ole ystävien tehtävä. Halusin vain kertoa mitä kävi kun kerroin väsymyksestä, jotta ihmiset tajuaisi, että apua ei ihan oikeasti saa.
Ystävyys on muuttunut. Kun omat lapseni olivat pieniä (yli 30 vuotta sitten), ystävät olivat just niitä, jotka auttoivat. Jo ennenkuin mulla oli omia lapsia, olin lukuisia kertoja ystävilläni lapsenvahtina. Monta kertaa kävin muutenkin kyläilemässä ja matkalla tein ystäväni puolesta kauppaostokset. Keitin sumpit ja laitoin voileipätarvikkeet pöytään. Vaihdoin vaippoja ja laitoin lapsia yöunille. Olen ottanut ystävieni lapsia yökylään, jotta ystäväni ovat saaneet nukkua omassa kodissaan. Ihan vauvojakin, jos olivat pulloruokinnalla. Monilla asui siihen aikaan lastensa isovanhemmat kaukana ja sen vuoksi ystävät olivat niitä, joilta pyydettiin apua.
Tämä on vähän sivujuonne aloitukseen, mutta miksi ystävyys on muuttunut. Allekirjoitan täysin tuon mitä kirjoitit mutta en tiedä syytä siihen. Yksi ainakin omassa elämässä vaikuttava asia on se, että täällä Pk-seudulla ystävät asuu ajallisesti kaukana, pitkin Pk-seutua. On iso kynnys lähteä yli tunnin bussimatkan päähän käymään kaverille kaupassa tai muuten vain pistäytymään. On helpompaa ja tasapuolisempaa tavata kahvilassa molempien kodin puolivälissä. Ja asunnot on täällä aika pieniä tai siis rahan takia joutuu asumaan ahtaasti, niin ei tee mieli pyytää ketään kotiin vaan tavata kahvilassa.
Pääkaupunkiseudulla minäkin ja ystäviä asunut eri puolilla pääkaupunkiseutua. Mutta se mikä on ainakin muuttunut on, että mihinkään et täällä juuri enää pääse vain yhdellä kulkuneuvolla. Ja siinä missä joskus aiemmin piti vaihtaa yhden kerran kulkuneuvoa, nyt pitää vaihtaa ainakin kaksi kertaa. Tämän viimeisimmän HSL:n uudistuksen myötä - jos vielä kävisin lähitöissä enkä tekisi etätöitä - mun työmatkani piteni 40 minuutista yli tuntiin. Siis suuntaansa. Kotini ja työpaikkani sijaitsevat ihan samassa paikassa kuin ennen HSL:n uudistustakin.
Kyläilykulttuuri alkoi vähetä sitä mukaan kuin pk-seudulle alkoi ilmestyä kahviloita. Siis muitakin kuin varakkaille minkkiturkkimummoille tarkoitettuja Ekbergejä. Oli tosiaan helpompaa, kun jonnekin puoliväliin kahvilaan sopi tapaamisen. Väittäisin, että yksi syy oli myös some. Kotien piti näyttää kuin sisustuslehtien kodeilta eikä edes hyvä ystävää kehdannut kutsua kahville, jos nurkassa oli pino puhtaita pyykkejä odottamassa kaappiin laittamista, lasten leluja siellä täällä ja roskapussit eteisessä osottamassa ulos viemistä. Mun nuoruudessa mentiin tapaamaan ystävää eikä tekemään mitään tupatarkastuksia. Saatettin juttelun lomassa yhdessä viikata pyykit, kerätä lasten lelut ja lähteissä kyläilijä nappasi vielä roskapussit mukaansa ja nakkasi taloyhtiön roskikseen. Nykyisin toi viimeisin ei monesti enää onnistuisi, koska roskikset ovat lukittuja.
Lehdessä oli, että apua ja hoitoa ei tule riittämään kaikille eläkeläisille ja viranomaiset odottavat, että hoidat työn ohessa myös eläkkeellä olevia vanhempiasi, vaikka sinulla olisi pieniä lapsia, jos et hoida niin ei hoida kukaan mukaan. Resursseja ei ole.
Mutta kun se eläkeläinen ei ole naapurinkaan vastuulla. Osalle osuu paska nakki ja burnout. Osalla taas lapset akuisia ja omat vanhemmat kuolleet.
Nallekarkit ei mene Suomessa ikinä tasan missään asiassa.
Alue: Aihe vapaa
Tää on ihan per..eestä!
Jonkun pitäisi aloittaa kampanja "auta äitiä" ja nostaa tämä esille. Suku- ja sukulaisyhteydet ovat irrallisempia kuin aiemmin ja ystävyys on paljon sitä, että mennään yhdessä jonnekin, mutta ei kenenkään kotiin.
Ehkä ihmiset eivät osaa katsoa? Jos laittaa someen suloisia vauvvakuvia tms niin muille näyttää siltä, että ihanassa vauvakuplassa elellään?
Jos laittaisikin sinne someen, että APUA! SOS! VÄSYTTÄÄ!
Tulisiko joku auttamaan? Edes kahdeksi tunniksi?