Kuinka monta teini-iästä lähtien yhdessä pysynyttä paria tunnet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Puistattava ajatus, että pitäisi olla vieläkin yhdessä ekan poikaystävän kanssa, vailla mitään tietoa millaista kenties voisi olla seurustelu jonkun erilaisen ihmisen kanssa. Ihminenhän muuttuu ja kehittyy juuri noina nuoruusvuosina, ja sitten olisi jämähtänyt yhteen lopuksi elämää keskenkasvuisena tavatun tyypin kanssa.

Pitäisikö puolisoa vaihtaa aina sitä mukaa kuin itse "kehittyy". Miksi uusperheet sitten ovat niin vaikeita? Eivätkä ihmiset jaksa niissäkään? Ja taas erotaan.

Ei, mutta olisi suotavaa vaihtaa sitä edes teinivuosien jälkeen kerran elämässään.

Jos olisin itse jäänyt yhteen ensimmäinen lukioaikaisen poikaystävän kanssa, se olisi ollut kyllä aivan järkyttävä elämä. :) Olemme nyt 50-vuotiaina kuin yö ja päivä, ja niin oltiin tietenkin silloinkin, ja erottiin kun lopulta tajuttiin asia. Hyvin tullaan juttuun kyllä vieläkin, mutta romanttinen suhde olisi aivan mahdoton ajatus. En itse oikein edes ymmärrä, miten joillakin "vanha suola janottaa".

Itse en seurustellut teininä, mutta olisin varmasti tehnyt todella huonoja valintoja silloin, joten jos olisi pakko olla yhdessä teini-iän ihastuksen kanssa, niin tuskin olisin onnelliseksi tullut. Ihan normaaleja ja tavallisia miehiä he ovat, mutta en usko, että meillä olisi MITÄÄN yhteistä. Nykyisessa suhteessa on intohimoa ja ollaan samalla aaltopituudella - veikkaan, että niiden teiniaikojen ihastusten kanssa olisi suhde aika arkisella tasolla.

Joillakin meistä teininä tavanneista on käynyt niin hyvä tuuri, että on koko suhteen ajan ollut intohimoa ja ollaan oltu samalla aaltopituudella. Mutta mukavampi myöhään kuin ei milloinkaan.

Missasit pointin. Pointti oli se, että en enää ole sama ihminen kuin teininä, joten se, joka teininä tuntui ihanalta, ei herättäisi intohimoja enää nykyisin. En ole ihan mainstream-tyyppi, joten löysin niitä samanhenkisiä ihmisiä vasta kun lähdin opiskelemaan omaa alaani - sen vuoksi ei olisi voinut olla mahdollistakaan löytää samalla aaltopituudella olevaa seurustelukumppania niistä meidän pikkukaupungin tavispojista. Kiva tietenkin, että joillain ei ole niin erikoiset vaatimukset, niin löytyy helpommin vaikka sitten sieltä yläasteeltakin.

"Tavispojat"! 😂

3.

2 edelleen onnellista 50++ v paria ja oman poikani (vaimosna kanssa onnellisena 20v yhdessä)

Satoja pareja tunnen ja heillä tuhansia lapsia. Näin meillä lestoilla.

Useampia, joiden vanhemmat ovat myös edelleen yhdessä.

Itse olen myös ollut mieheni kanssa yhdessä 15 vuotta, ollaan kolmekymppisiä. Molempien vanhemmat ovat yhdessä edelleen.

Kyllä sitä voi kasvaa yhdessä parisuhteessa, kunhan vain saa selvitettyä ongelmatilanteet. Meillä ei ole ainakaan ollut kaipuuta olla kenenkään muun kanssa. Koko ajan kehitetään suhdettamme.

Tunnen yhden parin. He tapasivat koulussa, siinä 13v, ja alkoivat seurustelun pari vuotta myöhemmin. Ovat nyt nelikymppisiä ja yhä yhdessä, nykyisin naimisissa ja kaksi lasta. He kasvoivat yhdessä ja ovat luonteeltaan aika samantyyppisiä, joten heistä voi sanoa, että vakka löysi kantensa jo nuorena.

Toisen heistä vanhemmat tapasivat toisensa parikymppisinä ja olivat yhdessä siihen kuuluun kunnes kuolema erottaa kohtaan, joskin se tapahtui liian varhain, alle nelikymppisenä. Toisen vanhemmat ovat yhä yhdessä, mutta sitä en tiedä, että minkä ikäisinä ovat tavanneet, mutta ainakin yli 40v ovat yhdessä olleet. 

Muuten lähipiirissä on käynyt niin, että on aloitettu seurustelu vanhempana, siinä 17-19v ylipäätään, eikä sen ensimmäisen kanssa ole juttu kestänyt. Itse asiassa, lähes kaikki parit, jotka tunnen, ovat löytäneet puolisonsa lähempänä 30v ikää tai 30jotakin iässä. Kavereistani vain yksi pari tapasi 20jotakin iässä, mutta menivät naimisiin 3-kymppisinä. 

Eilen ja tänään taas soittelen viestittelen. Eli siis 12 - 17 v. seurustelun aloittaneita.  3 pariskuntaa:rippikoulussa, ysillä, lukiossa. Nyt juuri ystäväni kuoli, joten he eivät ole enää perhe. Muuten kyllä kummi ja on lapsenlapsia

I

Ukki ja mummo olivat yhdessä 72 vuotta. Ukki oli 17 v. kun tapasivat ja mummo 15, juuri 16 vuotta täyttämässä. Suhde päättyi ukin kuolemaan 89-vuotiaana. Ukki soti rintamalla, haavoittui ja eli pitkän elämän sotainvalidina. Mummo oli sodan aikaan alaikäisenä kuljettamassa lehmiä savoon. Kauhea reissuhan se on ollut. Metsissä ovat yöpyneet, kaksi nuorta tyttöä, vuorotellen nukkuneet, ja välillä kävivät isoissa maalaistaloissa, joissa oli aitauksia, että saivat lehmät sinne yöksi ja pystyivät kunnolla nukkumaan. Antoivat taloon maitoa, kun osa lehmistä oli lypsäviå, ja vastalahjaksi saivat leipää ja voita. Ei nykyihminen pysty edes kuvittelemaan. Sekä mummon että ukin kotitalot jäi Karjalaan rajan taakse. Ei sitä nykyihminen edes ymmärrä, miten ne on pitäneet yhteyttäkään. Eihän mummolla mitään osoitetta ole ollut, mihin lähettää rintamalta kirjettä ja miten ihmeessä ukki on saanut edes yhteyden sen jälkeen kun pääsi rintamalta ja sairaalasta pois. Vahva on täytynyt rakkauden olla, että lähtee etsimään tyttöä, jolla ei ole kotiakaan.

Vierailija kirjoitti:

Useammankin. Tottakai muutama pari on ainakaan erinnutkin, mutta tosi monta paria on yhdessä onnellisia vieläkin, parisuhteen kesto on ollut 25-55 vuotta. Vanhempani ja appivanhemmat ovat niitä yli 55 vuotta yhdessä olleita, itse olen ollut parisuhteessani vasta 25 vuotta, mutta olemme onnellisia.

Mitä tarkoittaa onnellinen? Välillähän tulee erilaisia kausia elämässä ja parisuhteessa, parempia ja huonompia. Niiden läpi olisi hyvä sinnikkäästi mennä ja uskoa parempaan huomiseen, eikä erota kuin hyvin hankalassa tilanteessa.

Yhden eli itseni ja puolisoni. Tosin puoliso muutaman vuoden vanhempi kuin minä, molemmat kuitenkin olimme hyvin nuoria.

Avainsanat ovat olleet kommunikointi ja empatia.

Olemme molemmat syntyneet 80-luvulla.

Tunnen montakin. Suurin osa mennyt parikymppisinä naimisiin. Helluntailaisia. Avioeroa ei katsota hyvällä.

Omaa ikäluokkaa ei yhtään pariskuntaa. Olen pikkupakkakunnalta kotoisin ja kouluja siellä ei ole, eli kouluun muuttaa kaikki jonnekin pois, itsekin seurustelin lukion alusta alkaen kolme vuotta. Suhde kaatui rahaan. Seurustelukumppani lähti armeijaan lukion jälkeen ja minä opiskelemaan. Välimatkaa tuli yli 500 km. Eipä riittänyt rahat tavata.

Yhden pariskunnan jotka ovat seurustelleet 13-vuotiaista asti. Nyt reilu kolmekymppisiä. Lapset on ja koirat ja omakotitalo. Eivät vaikuta kovin onnellisilta kyllä. Ehkä lasten takia roikkuvat suhteessa.

Mun veli tutustui tulevaan vaimoonsa lukiossa. Olivat 16-vuotiaita kun alkoivat seurustella. Nyt ovat 64-vuotiaita ja yhä yhdessä.

Sitten vähän "erikoisempi" tapaus. Oma bestikseni kouluajoilta alkoi seurustella 14-vuotiaana 30-vuotiaan miehen kanssa. Nykyisin kai tuollaisesta kuviosta saisi lastensuojeluviranomaiset liikkeelle, mutta ei silloin 70-luvulla. Ovat edelleen yhdessä. Nyt vasta sen ikäeron huomaakin...

Aloitin seurustelun tulevan vaimoni kanssa lukion tokan vuoden alussa, tämä siis laskettanee. Olemme nyt yli nelikymppisiä, molemmilla hyvät ammatit, omakotitalo, neljä lasta, kaksi autoa ja koira. Salaisuutemme lienee keskinäinen kunnoitus ja sen, että molemmet panostavat parisuhteeseen ja perheeseen. 

En tunne yhtään edes teineistä naimisiin menneitä. Tuttavapiirissäni ei ole alempien sosiaaliluokkien ihmisiä.

Teini-iästä asti asti yksikään tietämäni/tuntemani pariskunta ei ole ollut yhdessä. Yksi pariskunta on ollut yhdessä siitä asti kun toinen osapuoli oli 23(?), toinen vähän vanhempi. Muuten jokainen, joka nykyään on parisuhteessa, on tavannut nykyisen kumppaninsa lähempänä kolmeakymmentä ikävuotta kuin kahtakymmentä.

Nuoruudessani ei minulla, eikä yhdelläkään tuttavallani, ollut tapana vaihdella kumppania kuukauden välein, kuten nykyään nuorilla tuntuu olevan tapana. Suhteet kestivät paljon kauemmin, vaikka ero loppujen lopuksi olisi tullutkin. Tosin eräs naispuoleinen kaveri oli sellainen, että hän vaihteli "ukkoa" pahimmillaan parin viikon välein. Se oli rasittavaa kavereille. Tämä naikkonen oli muutenkin epäluotettava, ja loppujen lopuksi hän joutui tavallaan vetäytymään porukasta pois, koska hänestä ei enää pidetty.

t: 39v

Vierailija kirjoitti:

En tunne yhtään edes teineistä naimisiin menneitä. Tuttavapiirissäni ei ole alempien sosiaaliluokkien ihmisiä.

Koska sinulla ei ole tuttavia lainkaan.

Luulin löytäneeni elämäni rakkauden 16-vuotiaana, seurustelimme viisi vuotta.

Sitten hän alkoi puhua häistä ja tämän jälkeen lähti ihanan miehen mukaan eteläisille maille.

Jäähyväisviestissään hän käytännössä sanoi, että hänen elämänsä menisi pilalle ja hukkaan kanssani.

Hänen täytyy saada elää...

Tunnen niin monta, etten edes äkkiseltään edes pysty laskemaan, itseni mukaan lukien. Melkein kaikki ystävämmekin ovat sellaisia. Kaikilla meillä on liittoa yli 30 vuotta takana ja mielestäni myös muut ovat onnellisia suhteissaan ja ovat toistensa parhaita ystäviä kumppanuuden lisäksi. Omat sekä puolisoni vanhemmat ovat eronneet, mutta ovat löytäneet sen jälkeen hyvät parisuhteet. En koe, että olisin tehnyt mitään ihmeellisiä kompromisseja, eikä puolisonikaan. Jaamme samanlaisen maailmankuvan ja arvommekin kohtaavat, sekä pidämme toisiamme viehättävinä ja hauskoina, mitä muuta tarvitaan.

En yhtään. En tuntenut yhtään paria, ainakaan vakavaa paria edes ollessani itse sen ikäinen.