Oletko oppinut parisuhteista sillä tavoin, että seuraavassa parisuhteessasi olet tosissasi korjannut jonkun jutun omassa käytöksessäsi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Hupsis, jäi kesken. Onko jollain oletus, että läheisyyden mukana tulee aina ongelmat, draama, riidat? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Tämän mä opin myös edellisestä suhteesta. Ymmärsin suhteen päätyttyä, että suhde ei oikeasti toimi, jos ei uskalla puhua. Suhde ei toimi, jos asiat vain lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että niitä ei ole. Kyllä ne hiertävät asiat siellä maton alla lymyilevät ja niihin useimmiten se suhde sitten kaatuu. Eli opin, että asioista on pakko puhua. Ei voi vain olla hiljaa ja teeskennellä, ettei huomaa asioita, jotka vaivaavat.

Tämä viimeinen kommentti voisi olla mun kirjoittama. Mutta aistin kai jotenkin, että mies ei kestä, jos nostan kissan (ellei peräti virtahevon) pöydälle. Tiesin, että edellisissä suhteissa oli ollut ongelmaa samasta asiasta, enkä tietenkään halunnut olla yhtä niuho kuin eksät. Lopulta oli kuitenkin pakko ottaa asia puheeksi ja siihen se suhde sitten loppupeleissä rysähti. Minä sain tietysti syyt päälleni ja käyn läpi edelleen sitä traumaa monta tuntia päivässä, vaikka erosta on kohta kaksi kuukautta ja olen saanut apua monelta suunnalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Olen tuo, jolle vastaat. Kirjoitin vain olettamuksesta.

Minulla on vain yksi eksä, eka avioliittoni kesti 20vuotta. Ero oli riitaisa. En ole koskaan ymmärtänyt eroja, joissa erotaan kavereina. Miksi ylipäätään erotaan (jos lapsia), jos tulee niin hyvin toisen kanssa toimeen? Eli olettamukseni on, että suhde on muuttunut kaverilliseksi. Ja oman kokemukseni mukaan kaveriksi muututaan, kun ei viitsitä nähdä vaivaa läheisyyden ylläpitämiseen sen jälkeen, kun intohimo vähenee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Empatiakyvyttömät ihmiset harrastavat sivusuhteita toistuvasti elämässään. Onneksi nuoremmat sukupolvet ovat tutkimustenkin mukaan alkaneet suhtautumaan entistä tuomitsevammin niihin.

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut sen että ei suhdetta kannata jatkaa jos jossain vaiheessa tulee epämääräinen huono olo olla siinä. Olen ymmärtänyt joitakin asioita jotka minussa ärsyttivät aiempaa puolisoa, ja seuraavassa suhteessa aion kiinnittää asiaan huomiota etten käyttäytyisi samalla tavalla. Ja paremmin pitäisi pitää omia puolia eikä vaan ahdistua itsekseen ja sitten muuttua ikäväksi, valitettavasti olen käyttäytynyt niin.

Itselläni on ollut se ongelma, että helposti pistän epämääräisen huonon olon oman ahdistuneisuushäiriöni piikkiin. Siinä menee puurot ja vellit sekaisin ja oikeastaan vasta suhteen päätyttyä näen, kuinka epäoikeudenmukaisesti minua todellakin on kohdeltu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Minä taas olin kuulemma ajatusmaailmaltani mustavalkoinen, kun en sivusuhdetta hyväksynyt. Pelkkää sananhelinää ja vastuunsiirtoa exältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Minä taas olin kuulemma ajatusmaailmaltani mustavalkoinen, kun en sivusuhdetta hyväksynyt. Pelkkää sananhelinää ja vastuunsiirtoa exältä.

Hip hei meille :-)!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Olen tuo, jolle vastaat. Kirjoitin vain olettamuksesta.

Minulla on vain yksi eksä, eka avioliittoni kesti 20vuotta. Ero oli riitaisa. En ole koskaan ymmärtänyt eroja, joissa erotaan kavereina. Miksi ylipäätään erotaan (jos lapsia), jos tulee niin hyvin toisen kanssa toimeen? Eli olettamukseni on, että suhde on muuttunut kaverilliseksi. Ja oman kokemukseni mukaan kaveriksi muututaan, kun ei viitsitä nähdä vaivaa läheisyyden ylläpitämiseen sen jälkeen, kun intohimo vähenee.

On sellaisia ihmisiä jotka ovat perustavalla tavalla niin rikkinäisiä että ahdistuvat turvallisesta parisuhteesta. Heitä tulee välttää koska ovat ainakin henkisellä tasolla kaikille vaarallisia kumppaneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Empatiakyvyttömät ihmiset harrastavat sivusuhteita toistuvasti elämässään. Onneksi nuoremmat sukupolvet ovat tutkimustenkin mukaan alkaneet suhtautumaan entistä tuomitsevammin niihin.

Nuoret ovat vuosikymmeniä suhtautuneet sivusuhteisiin tuomitsevammin kuin vanhemmat ihmiset. Asenteet löystyy vanhetessa, kun kirkasotsaisuus häviää ja yhä useampi on itse sivusuhteiluun ihan itse syyllistynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Se on vain johtanut hyväksikäyttöön ja väkivallan uhkaan. Suomalainen mies ei halua puhua ongelmia selviksi tai joustaa mistään saatika kunnioita puolisonsa rajoja, tarpeita,moraalia tai aikaa. Joten on joutunut vielä kerran oppimaan uusiksi, että laittaa stopin heti kun tulee yksikin asia mikä aiheuttaa epämukavan olon ja poistaa itsensä kuviosta.

Tämäpä juuri. Jos edellytät aivan normaaleja asioita kuten terveitä rajoja sekä rehellisyyttä niin on miehiä jotka pitävät tällaista ehdottomuutena. Reppanoita ovat.

Totta. Minun eksäni sanoi aina, että olen niin ehdoton ja joustamaton, silloin kun rajani tulivat vastaan. Tajusin vasta silloin, että vika oli hänessä eikä sittenkään minussa, kun hän jäi sivusuhteesta kiinni. Kuulin, että ongelma on siinä, että olen niin pienisydäminen.

Empatiakyvyttömät ihmiset harrastavat sivusuhteita toistuvasti elämässään. Onneksi nuoremmat sukupolvet ovat tutkimustenkin mukaan alkaneet suhtautumaan entistä tuomitsevammin niihin.

Nuoret ovat vuosikymmeniä suhtautuneet sivusuhteisiin tuomitsevammin kuin vanhemmat ihmiset. Asenteet löystyy vanhetessa, kun kirkasotsaisuus häviää ja yhä useampi on itse sivusuhteiluun ihan itse syyllistynyt.

Muutos asenteissa on hidasta mutta sitä tapahtuu koko ajan. Paikalleen jämähtäneet käsitykset sivusuhteilun oikeutuksesta ja niiden hyväksyttävyydestä ovat lähinnä elämässään itse epäonnistuneiden ihmisten tapa siirtää vastuuta tekemisistään muille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Olen tuo, jolle vastaat. Kirjoitin vain olettamuksesta.

Minulla on vain yksi eksä, eka avioliittoni kesti 20vuotta. Ero oli riitaisa. En ole koskaan ymmärtänyt eroja, joissa erotaan kavereina. Miksi ylipäätään erotaan (jos lapsia), jos tulee niin hyvin toisen kanssa toimeen? Eli olettamukseni on, että suhde on muuttunut kaverilliseksi. Ja oman kokemukseni mukaan kaveriksi muututaan, kun ei viitsitä nähdä vaivaa läheisyyden ylläpitämiseen sen jälkeen, kun intohimo vähenee.

Asiat eivät aina ole noin yksinkertaisia. Minulla ei ole ollut yhtään riitaisaa eroa. Pisin suhde päättyi periaatteessa molempien toiveesta - kumpikin oli tahollaan miettinyt asiaa, suhde ei toiminut eikä enää sovittu samalla lailla yhteen kuin joskus nuorena. Suhde ei ollut varsinaisesti riitaisa, mutta yhdessä asuminen ei kuitenkaan toiminut. Tullaan kyllä hyvin toimeen, mutta voimme molemmat paremmin ja tuleme paremmin toimeen, kun asumme erillään ja elämme omaa elämäämme. Lapsia on.

Mutta joskus sekin, että intohimo loppuu ja suhde muuttuu kaverilliseksi, voi pohjimmiltaan johtua siitä, että henkilöt ovat itse muuttuneet - kasvaneet siis eri suuntiin. Tällaista tapahtuu varmaan todennäköisemmin silloin, kun on menty yhteen aika nuorina, koska ihmisen persoona kehittyy ja muuttuu vielä siinä vaiheessa. 

Ero voi tapahtua hyvässä hengessä myös silloin, kun eron syy on jokin perustavanlaatuinen eroavaisuus, jota ei saada ratkaistuksi. Tällöin kumpikin osapuoli pystyy käsittämään, että oikeasti ei sovitakaan niin hyvin yhteen, ja että molemmille voi olla parempi etsiä joku toinen, enemmän itsen kanssa yhteensopiva kumppani. Tällaisia eroavaisuuksia voivat olla esim. erilaiset toiveet lasten, suhdemuodon, yhdessä asumisen tai seksin suhteen. 

Jos suhteessa tulee huono olo, niin silloin suhde on huono. Sen olen oppinut.

Opin ensimmäisestä avioliitostani sen, ettei pidä tyytyä tai yrittää antaa itsestään liian hyvää vaikutelmaa. Jos suhteen alkuaikana toinen aiheuttaa pahaa mieltä tölväisemällä rumasti jostakin sinulle tosi herkästä asiasta tms niin kannattaa uskoa, ettei se parane vuosien myötä. Jos heti alussa, kun pitäisi olla rakastunut, loukkaa toista niin kannattaa juosta karkuun. Mikään parisuhde ei ole sen arvoinen, että väkisin pitäisi siihen jäädä kuuntelemaan paskaa. Toisekseen, jos seksi ei ala sujumaan ensimmäisten kuukausien aikana, ei se suju koskaan. Varsinkaan jos toisen suhtautuminen seksuaalisuuteen ja orgasmiin on vähättelevä. 

Uudessa parisuhteessani en ole esittänyt mitään, olen odottanut, että myös minun tarpeeni ja toiveeni huomioidaan ja olen onnellisempi kuin koskaan. Olemme puolisoni kanssa olleet vuosia jo yhdessä, mutta rakkaus, kunnioitus ja seksi paranevat edelleen.

On kyllä huvittavaa lukea kun sanotaan ettei itsessä ollut mitään vikaa ja kaikki syy oli siinä toisessa, joka oli tietenkin narsisti. Projektointia ehkä vähän? Narsistin mielestähän vika on aina muissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole ollut ongelmallisia, riitaisia tai vaikeita suhteita. Itselleni ei niinkään ole tullut tarvetta korjata omaa käytöstäni, koska suhteet eivät ole päättyneet riitoihin, ja yhdenkään eksän kanssa ei ole välit poikki. Kahden kanssa olen hyvissä väleissä, kahden muun kanssa ei olla tekemisissä, mutta jos nähtäisiin, niin ihan hyvässä hengessä juteltaisiin. En koe tehneeni suhteissa virheitä, joskin tokihan jokainen ihmissuhde silti opettaa aina jotain.

Miksi tätä on alapeukutettu? Onko jotenkin huono asia, että suhteet eivät ole riitaisia ja ongelmaisia, tai että eksien kanssa on hyvissä väleissä eron jälkeenkin ja ajattelee heistä hyvää?

En alapeukuttanut, mutta kyllä sekin jostain kertoo, että suhteet vain kuivuu kasaan. Että ei yritetä edes ylläpitää lähesyyttä?

Kirjoitinko, että suhteet vain kuiivuivat kasaan? En. Itse asiassa en avannut erojen syitä ollenkaan, ja toisaalta kun eksiä on vain neljä, voi siitä päätellä, että ihan lyhyiksi eivät ole suhteet jääneet (olen kuitenkin nyt nelikymppinen). Tai no yksi suhteista jäi lyhyeksi, mutta siinäkin ero johtui siitä, että ei oikein toiveet suhdetta ja tulevaisuutta kohtaan kohdanneet, haluttiin liian erilaisia asioita.  Kyllä niissä menneissä suhteissa oli läheisyyttä, niin henkistä kuin fyysistäkin. Ja erojen syyt olivat sellaisia, että kummankaan osapuolen ei ollut syytä katkeroitua eikä yksikään ero johtunut mistään sellaisesta, että jompi kumpi olisi tehnyt jotain ikävää (pettänyt, ollut väkivaltainen, tms), ei ole ollut tarpeen katkaista välejä, kun  on ihan hyvässä hengessä osattu keskustella asiat erossa.

Onko joillain se oletus, että läheisyyden mukana tulee aina

Olen tuo, jolle vastaat. Kirjoitin vain olettamuksesta.

Minulla on vain yksi eksä, eka avioliittoni kesti 20vuotta. Ero oli riitaisa. En ole koskaan ymmärtänyt eroja, joissa erotaan kavereina. Miksi ylipäätään erotaan (jos lapsia), jos tulee niin hyvin toisen kanssa toimeen? Eli olettamukseni on, että suhde on muuttunut kaverilliseksi. Ja oman kokemukseni mukaan kaveriksi muututaan, kun ei viitsitä nähdä vaivaa läheisyyden ylläpitämiseen sen jälkeen, kun intohimo vähenee.

Asiat eivät aina ole noin yksinkertaisia. Minulla ei ole ollut yhtään riitaisaa eroa. Pisin suhde päättyi periaatteessa molempien toiveesta - kumpikin oli tahollaan miettinyt asiaa, suhde ei toiminut eikä enää sovittu samalla lailla yhteen kuin joskus nuorena. Suhde ei ollut varsinaisesti riitaisa, mutta yhdessä asuminen ei kuitenkaan toiminut. Tullaan kyllä hyvin toimeen, mutta voimme molemmat paremmin ja tuleme paremmin toimeen, kun asumme erillään ja elämme omaa elämäämme. Lapsia on.

Mutta joskus sekin, että intohimo loppuu ja suhde muuttuu kaverilliseksi, voi pohjimmiltaan johtua siitä, että henkilöt ovat itse muuttuneet - kasvaneet siis eri suuntiin. Tällaista tapahtuu varmaan todennäköisemmin silloin, kun on menty yhteen aika nuorina, koska ihmisen persoona kehittyy ja muuttuu vielä siinä vaiheessa. 

Ero voi tapahtua hyvässä hengessä myös silloin, kun eron syy on jokin perustavanlaatuinen eroavaisuus, jota ei saada ratkaistuksi. Tällöin kumpikin osapuoli pystyy käsittämään, että oikeasti ei sovitakaan niin hyvin yhteen, ja että molemmille voi olla parempi etsiä joku toinen, enemmän itsen kanssa yhteensopiva kumppani. Tällaisia eroavaisuuksia voivat olla esim. erilaiset toiveet lasten, suhdemuodon, yhdessä asumisen tai seksin suhteen. 

Eli juurisyy onnse, ettei kumpikaan ei halua tehdä komromisseja?

Vierailija kirjoitti:

On kyllä huvittavaa lukea kun sanotaan ettei itsessä ollut mitään vikaa ja kaikki syy oli siinä toisessa, joka oli tietenkin narsisti. Projektointia ehkä vähän? Narsistin mielestähän vika on aina muissa.

Jokainen normaali ihminen tiedostaa että täydellisyyttä ei ole olemassa. Narsistinen ihminen sen sijaan luulee että sellaista on. Ei ole. Sellainen ihminen halveksuu julkisestikin normaaleja parisuhteen käytöstapoja kuten rehellisyyttä ja luotettavuutta. Sanoo näiden olevan asiota jotka pitäisi mukamas laittaa romukoppaan. Sairasta.

Vierailija kirjoitti:

On kyllä huvittavaa lukea kun sanotaan ettei itsessä ollut mitään vikaa ja kaikki syy oli siinä toisessa, joka oli tietenkin narsisti. Projektointia ehkä vähän? Narsistin mielestähän vika on aina muissa.

Varmaan se voi sinulle olla sitten huvittavaa, jos et itse ole ollut narsistin uhri.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Sen, että en tee nopeita liikkeitä suhteessa, vaan katselen ja kuulostelen rauhassa mahdollisia punaisia lippuja.

Niin ja en enää koskaan ikinä petä!

Sama tähän viimeiseen. Petin nuorena poikaystävääni. Hän oli tosi mustasukkainen ja syytti minua pettämisestä yli vuoden ennen kuin sen tein. Vaikka osittain koen ajautuneeni tilanteeseen niin hän ei ansainnut sitä ja syyllisyys tuhosi MINUT vuosiksi suhteen jälkeen.

Mies ei koskaan saanut tietää ja erosin hänestä heti tapahtuman jälkeen. Ymmärsin että minusta on tässä suhteessa tulossa joku, jota en enää kunnioittanut, ja lopulta tuhoaisin myös poikaystäväni jos en osaisi poistua takavasemmalle ennen uusia mokia.

On kuitenkin täysin minun kontollani etten ymmärtänyt erota aiemmin. En vaan uskonut että koskaan päätyisin pettämään.

Nyt 15 vuotta myöhemmin olen ollut 10 vuotta ihanassa suhteessa. Myös eksäni on löytänyt kivan naisen ja välillä jopa tavataan porukalla. Ikinä, ikinä en enää petä. Siinä pettää ennen kaikkea itseään.

Nykyinen mieheni tietää asiasta.