Oletko oppinut parisuhteista sillä tavoin, että seuraavassa parisuhteessasi olet tosissasi korjannut jonkun jutun omassa käytöksessäsi?

Jos ihminen on pohjimmiltaan epärehellinen ei hän muutu eikä voi oppia rehelliseksi parisuhteiden avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Sen, että en tee nopeita liikkeitä suhteessa, vaan katselen ja kuulostelen rauhassa mahdollisia punaisia lippuja.

Niin ja en enää koskaan ikinä petä!

Sama tähän viimeiseen. Petin nuorena poikaystävääni. Hän oli tosi mustasukkainen ja syytti minua pettämisestä yli vuoden ennen kuin sen tein. Vaikka osittain koen ajautuneeni tilanteeseen niin hän ei ansainnut sitä ja syyllisyys tuhosi MINUT vuosiksi suhteen jälkeen.

Mies ei koskaan saanut tietää ja erosin hänestä heti tapahtuman jälkeen. Ymmärsin että minusta on tässä suhteessa tulossa joku, jota en enää kunnioittanut, ja lopulta tuhoaisin myös poikaystäväni jos en osaisi poistua takavasemmalle ennen uusia mokia.

On kuitenkin täysin minun kontollani etten ymmärtänyt erota aiemmin. En vaan uskonut että koskaan päätyisin pettämään.

Nyt 15 vuotta myöhemmin olen ollut 10 vuotta ihanassa suhteessa. Myös eksäni on löytänyt kivan naisen ja välillä jopa tavataan porukalla. Ikinä, ikinä en enää petä. Siinä pettää ennen kaikkea itseään.

Nykyinen mieheni tietää asiasta.

Turhaan olet noin ankara itsellsei. Sinä teit mitä teit, mutta silloinen poikkiksesi teki mitä hän itse teki, eli molemmissa on syynsä. Hänkin olisi voinut erota sinusta kun huomasi ettei pysty sinuun luottamaan, mutta eipä hänkään auttanut tilannetta. Joskus sitä ajautuu tilanteisiin joihin ei olisi halunnutkaan, kun jälkeenpäin katsoo. Itsensä syyttely on joutavaa.

Pettäminen on aina pettämistä. Turha on koskaan selitellä muuta.

Totta. Luottamuksen pettämistä on useaa eri lajia. Ihan turhaa silti on itseään soimata virheistä joita joskus teki, semminkin kun tekee ne muutkin virheitä, ihan yhtälailla. 

Kyllä. Valitettavasti viimeisin kumppani ei halunnut korjata mitään omassa käytöksessään edellisen eronsa jälkeen.

Ilman muuta, mutta mitä enemmän vuosia tulee, sitä selvemmin näen miten KOVIN erilaisia ihmiset ovatkaan. Nuorena ajattelin että suurin osa on sentään monessa suht samanlaisia ja on olemassa normaalisuutta. Se mielestäni kannattaa unohtaa ja kohdata jokainen aivan tuorein silmin.

Vierailija kirjoitti:

Jos suhteessa tulee huono olo, niin silloin suhde on huono. Sen olen oppinut.

Ja minä taas, että löytyi jokin kipupiste, jonka työstäminen voi tuoda minulle jotain upeaa. Siis henk koht minun kohdalla näin on usein ollut. Lapsuudenperheestäni tuli paljon hämmentävää tai vaikeasti huomattavaa painolastia. Kaikkein suurimmat oivallukset ja ilon käänteet ovat tulleet kipeimmiltä tuntuneista elämäntilanteista.

Kyllä perusluontoa on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta lähteä muuttamaan. Itse olen hirveän laiska tekemään asioita jotka eivät itseäni oikeasti kiinnosta, siis sellaisia joita pitäisi tehdä toisen iloksi vaikkei itse yhtään nauttisi. Ja ei se vaan muutu miksikään, lopulta huomaa aina että niin se vain on. Ei minusta ole suhteeseen tämän asian vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut, mutta varmaankin sitten käänteisesti, huonossa mielessä. Ekassa suhteessani olin luottavainen ja rauhallinen, sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea luottaa ja olen mennyt vain huonommaksi parisuhdeihmiseksi.

Kun olit alussa luottavainen, niin mitä tapahtui, ettet enää luota?

Olin vain niin sinisilmäinen ja uskoin kaiken mitä toinen minulle sanoi. Miten olen "paras" ja ainut jonka haluaa, ei asuttu yhdessä ja toisella ramppasi kaikenmaailman "kavereita" kylässä enkä epäillyt mitään koska niin kovin luotin että minusta tykkää vain. Kaikki oli lopulta valetta ja nyt olen siellä toisessa päädyssä, etten usko mitään mitä minulle sanotaan.

Mitä nää "kaverit" siis oli? Salarakkaita? Panoja? Yhden illan hoitoja? Pitkäkestoisia fwb?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut, mutta varmaankin sitten käänteisesti, huonossa mielessä. Ekassa suhteessani olin luottavainen ja rauhallinen, sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea luottaa ja olen mennyt vain huonommaksi parisuhdeihmiseksi.

Kun olit alussa luottavainen, niin mitä tapahtui, ettet enää luota?

Olin vain niin sinisilmäinen ja uskoin kaiken mitä toinen minulle sanoi. Miten olen "paras" ja ainut jonka haluaa, ei asuttu yhdessä ja toisella ramppasi kaikenmaailman "kavereita" kylässä enkä epäillyt mitään koska niin kovin luotin että minusta tykkää vain. Kaikki oli lopulta valetta ja nyt olen siellä toisessa päädyssä, etten usko mitään mitä minulle sanotaan.

Mitä nää "kaverit" siis oli? Salarakkaita? Panoja? Yhden illan hoitoja? Pitkäkestoisia fwb?

Up

upppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen oppinut, mutta varmaankin sitten käänteisesti, huonossa mielessä. Ekassa suhteessani olin luottavainen ja rauhallinen, sen jälkeen minun on ollut hyvin vaikea luottaa ja olen mennyt vain huonommaksi parisuhdeihmiseksi.

Kun olit alussa luottavainen, niin mitä tapahtui, ettet enää luota?

Olin vain niin sinisilmäinen ja uskoin kaiken mitä toinen minulle sanoi. Miten olen "paras" ja ainut jonka haluaa, ei asuttu yhdessä ja toisella ramppasi kaikenmaailman "kavereita" kylässä enkä epäillyt mitään koska niin kovin luotin että minusta tykkää vain. Kaikki oli lopulta valetta ja nyt olen siellä toisessa päädyssä, etten usko mitään mitä minulle sanotaan.

Mitä nää "kaverit" siis oli? Salarakkaita? Panoja? Yhden illan hoitoja? Pitkäkestoisia fwb?

Sitä voi vain kuvitella. Joka tapauksessa se tuli harvinaisen hyvin selväksi etten ole mikään paras, kun suhteen kriisiydyttyä ja päätyttyä hänellä oli uusi jo 1-2 viikossa. Eli siellä oli joku tällainen "kaveri" ollut jo valmiina.