Oletko oppinut parisuhteista sillä tavoin, että seuraavassa parisuhteessasi olet tosissasi korjannut jonkun jutun omassa käytöksessäsi?

Yhdessä suhteessa mies oli suhteettoman mustasukkainen ja väkivaltainen aluksi ilman syytä. No tuo käytös ajoi minut haaveilemaan muista miehistä (sellaisista kilteistä) ja sehän kiihdytti mieheni raivoa.

Ja haaveilut konkretisoituivatkin eli ihan pokkana kävin baareissa ja juttelin miesten kanssa ja yritin löytää parempaa, sillä en enää halunnut olla sellaisen väkivaltaisen kanssa. Suhteemme oli on off, on off. Ja joo, salaa tein kaiken ja niinpä miehellä olikin sitten syy loppupeleissä olla raivona.

Kun lopullinen ero tapahtui, päätin, että seuraavaksi haluan täysin läpinäkyvän suhteen, jossa ei ole salaisuuksia eikä katsella vieraisiin pöytiin, koska se oli mielestäni ollut niin karseaa. Ja sellaisen suhteen sainkin. En pitänyt mitään yhteyttä yhteenkään mieheen ja olin 100% uskollinen. Mieskään ei ollut mikään raivopäinen väkivaltahullu.

Olen oppinut että pelaajista ja psykoista kannattaa pysyä kaukana. Ja jos on mitään epämääräistä, niin eri teille jo alkuun. Kaikilla erilaiset elämänarvot. Ja voi olla sinkkuna ihan hyvin. Ja ei itse triggeröidy, jos toinen tahallaan kiusaa, lähtee vaan menemään. Ei ole pakko ohjelmoida itseään parisuhteeseen vain siksi, että olisi joku. Sitten jos on oikeasti kaikki kohdillaan, katsotaan uudelleen.

Kyllä, otin opikseni ensimmäisestä pitkästä suhteestani enkä tehnyt samoja virheitä avioliitossani.

Avioliitostani otin opikseni sen, että en luota enää koskaan kehenkään mieheen niin että rupeaisin vakavaan parisuhteeseen. Otin opikseni sen, että yksin on parempi. Mukaudun parisuhteessa liikaa toisen mieliksi. Enkä mitenkään pysty miellyttämään toista ihmistä vaikka tekisin mitä.

Hyväksyin itseäni kohdeltavan todella huonosti monia vuosia. En aio hyväksyä sitä enää koskaan. Ja riski tämän toistumiseen parisuhteessa on aivan liian iso.

Olen. Edellisissä suhteissa olin hyvin läheisriippuvainen ja ehdoton. Sitten tapasin nykyisen aviomieheni ja päätin lopettaa toisen menemisten kyttääminen ja opettelin muutenkin rauhallisuutta. Helpotti elämää ja olen onnellisempi.

Opin kyllä. Entinen suhteeni oli todella myrkyllinen ja ongelmallinen niin eksäni kun itseni kohdelta, enkä suhteen aikana nähnyt omaa ongelmallisuuttani. Vasta eron ja prosessoinnin jälkeen kasvoin ja opin paljon.

En. Naisen oma tila on tässäkin suhteessa hellan ja munieni välissä.

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Kuinka kauan olitte yksin ennen seuraavaa parisuhdetta, johon ette enää tuoneet omia "virheitänne"? Teitte siis ihan tietoisia päätöksiä, että "tätä en enää ikinä tee uudessa suhteessa".

Vaikka exä v-tuilee kaljuuntumisestasi se ei yksin tee sinusta huonompaa miestä; ellet itse ryhdy keljuksi siski, että provosoiduit tarpeettoamsti hänen v..taan. 

Vierailija kirjoitti:

Tottahan toki! Olen oppinut että kaiken vaatimani pitää olla miehessä, jos yhtään tuntuu että mies ei pysty eikä kykene johonkin mikä on minulla vatimuksena parisuhteelle, niin poikki samantien. 

Tämän lisäksi nykyiseni kohdalla päätin että puhua pitää, ja uskaltaa kertoa omista haluistani, peloistani ja toiveistani, tai muuten on turha itkeä sitten kun ne eivät tule huomioiduksi. 

Myöskään en odota että ajatuksiani osataan lukea, vaan kerron jos joku vaivaa. 

Tämän mä opin myös edellisestä suhteesta. Ymmärsin suhteen päätyttyä, että suhde ei oikeasti toimi, jos ei uskalla puhua. Suhde ei toimi, jos asiat vain lakaistaan maton alle ja teeskennellään, että niitä ei ole. Kyllä ne hiertävät asiat siellä maton alla lymyilevät ja niihin useimmiten se suhde sitten kaatuu. Eli opin, että asioista on pakko puhua. Ei voi vain olla hiljaa ja teeskennellä, ettei huomaa asioita, jotka vaivaavat.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka kauan olitte yksin ennen seuraavaa parisuhdetta, johon ette enää tuoneet omia "virheitänne"? Teitte siis ihan tietoisia päätöksiä, että "tätä en enää ikinä tee uudessa suhteessa".

Riippuu laskentatavasta. Edellisestä suhteesta jossa asuimme yhdessä oli 7 vuotta ennen nykyistä jonka kanssa olen nyt ollut 8 vuotta, mutta sen 7v aikana oli kyllä paljonkin tutustumista eri tyyppeihin, ja lyhyitä tapailujaksoja.  Opin näistä kaikista.

Että en ikinä, siis todellakaan ikinä ota himopelaavaa miestä.

Ne, jotka hyppäävät heti toiseen suhteeseen, oppivatko he itsestään mitään vai aloittavatko uuden suhteen virheineen päivineen?

 

Kyllä vaan, tämä on hyvä periaate. Olen ollut 31 vakavammassa parisuhteessa ja jokaisesta olen jossain kohtaa ottanut opikseni.

Kyllä. Jokaisesta suhteesta olen oppinut jotain tärkeää.

Ensimmäisestä opin, että toisen kontrolloiminen ei tee minua onnelliseksi. Yritin liikaa muuttaa miestä, jonka kanssa meillä ei ollut riittävästi yhteistä.

Toisesta opin niin valtavasti kaikkea, jo suhteen aikana, että en rupea kaikkea edes luettelemaan. Tärkeimpinä ehkä että minäkin saan olla olemassa ja haluta asioita, ja miten puolustan itseäni hankalissa tilanteissa (mies siis tuki minua oppimaan näitä ja näytti mallia). Suhteen jälkeen opin, että olin ollut tästä miehestä jonkun verran liian riippuvainen, enkä ymmärtänyt tarpeeksi hyvin miten raskasta se oli hänen kannaltaan.

Kolmannesta suhteesta opin, että ei kannata mennä yhteen miehen kanssa joka ei ole oppinut mitään aiemmista suhteistaan. :/

Neljäs on sitten toivon mukaan se loppuelämän suhde. :)

Yhdestä suhteesta opin sen, että jos mies tekee jotain todella loukkaavaa, niin ei se suhde siitä enää paremmaksi muutu.

En koe, että minussa olisi ollut vikaa. Exän kanssa olin 20 vuotta ja hän oli aina itsekäs ja muuttui vielä itsekkäämmäksi ja ivalliseksi. Vaihdoin lennosta uuteen ja yhdessä oltu jo kuusi vuotta. Olen kiltti ja joustava. Toivon sitä myös kumppaniltani.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan, tämä on hyvä periaate. Olen ollut 31 vakavammassa parisuhteessa ja jokaisesta olen jossain kohtaa ottanut opikseni.

Vain 31? Minä olen ollut 680:ssä pitkässä ja vakavassa suhteessa

En ole ollut parisuhteessa mutta tapailuista olen kyllä oppinut. Ehkä tärkeimpänä se että jos toisen seurassa on yhtään pelokas tai muuten huono olo, älä hitto vie jatka suhdetta. Ja sitten se puhuminen, joka toki ei sekään aina riitä, vaan molempien pitää puhua samaa kieltä. Jos toinen ei osaa puhua suoraan vaan kommunikointi on kuin jotain helkkarin vaikeaa yhtälöä joutuisi ratkaisemaan, suhteella ei ole tulevaisuutta.

Olen oppinut, etten enää halua parisuhteeseen. Elämä on helpompaa ja mukavampaa näin.