Mikä hämmästytti puolison suvussa?

Kaikki puhuu yhtä aikaa ja jatkuva mutta hallitus kaaos on käynnissä koko ajan. Tosi konservatiivisia, ja elämä on sekoitusta vanhoja perinteitä ja nykyaikaa. Vieraanvaraisuus on todella vilpitöntä.

Vierailija kirjoitti:

Miten katkeria, kateellisia ja toisiaan kyräileviä koko ex-miehen suku on. Ainoa asia mikä merkitsi mitään oli omat tai lasten urheilusuoritukset. Niitä kyllä sitten jaksettiin jopa hääpuheissa levitellä ja muistella (siis esim morsiamen isä toi OMAT nuoruuden saavutuksensa puheessa esiin....).

Näin Etelä-Pohjanmaalla.

Kuulostaa todella etelä-pohjalaiselta 🤮. Itsekehu ja v_ttumaisuus on tuttua näillä lakeuksilla.

Se miten vähän melkein kukaan pitää yhteyttä muihin perheenjäseniinsä. Vanhempia ei kiinnosta omien vanhempiensa vointi, eikä omien lastensa saati lapsenlapsien.. Soitellaan vain kun tarvitaan apua jossakin. Todella ahdasmielistä ja itsekästä porukkaa. Riidellään vain, ikivanhoistakin jutuista ja ei ikinä nähdä omissa teoissa mitään vikaa.

Jos meille joskus siunaantuu lapsi(a) niin en kyllä odota enkä edes toivo minkäänlaista yhteydenpitoa miehen suvun puolelta.

Leppoisuus elämää kohtaan. Sellainen perusoletus, että asiat ovat hyvin jo tällaisenaan. Omaisuutta kyllä on, mutta samalla yhtä paljon vaatimattomuutta ja yksinkertaisen elämän arvostusta.

Oma sukuni on piinaavan yrittäjähenkistä. Olen kokenut koko aikuisikäni, että kaiken tekemisen pitäisi tähdätä johonkin säkenöivään menestykseen. Asioihin suhtaudutaan dramaattisesti. Oma perheeni on aiheuttanut tosi vahvoja riittämättömyyden tunteita, puolisoni perhe on kuin rauha (samoin puolisoni).

Yllätti, kuinka vaikeaa aikuisten tyttärien oli hyväksyä isänsä uusi nainen. Ja kuinka tylysti ihmiset voivat kohdella. Vasta kun heidän pienet lapset pitivät minusta, minut hyväksyttiin jollakin tasolla. Samoin mieheni edellisen vaimon oli vaikeaa hyväksyä eikä koko aikana puhunut minulle. Olimme yhdessä 13 vuotta, kunnes mieheni kuoli.

Vierailija kirjoitti:

Omat anoppi ja appi ovat tyhmempiä kuin vasemman jalan saapas. Anoppi on koulutukseltaan peräti merkantti ja tehnyt joskus hommia isännöintitoimistossa. Appi taasen on kuorma-autokuski ja ajanut jakeluautoa. Silti tiedetään kaikesta kaikki ja ikinä ei suostuta myöntämään, että ollaan väärässä. Ei hyväksytä sitä, että maailma kehittyy.

Esimerkki: appelle sanottiin, että pankkiin tarvitsee passin tai henkilökortin. Ei uskonut, vaan yritti hoitaa asioitaan ikivanhanalla pahvisella ajokortilla, kun ei onnistunut, suuttui niin pahasti, että tarvittiin paikalle vartijaa. Kun tein laskelmat siitä, että kesämökillä on tehty niin paljon halkoja, ettei heidän ja meidän elinaikana saada kaikkea kulumaan, ei uskottu, vaan piti tehdä lisää ja lopputuloksena sairaalreissu, kun ikivanha traktoriin kytkettävä "puunpilkkomakone" hajotti yhden sormen.

OT ihan kuin oma äitini :D Heti kerrottiin, kun lakimuutoksesta tiedettiin, että sinä tarvitset passin tai henkilökortin, ajokortti ei enää käy henkkariksi. "En tarvii, en tarvii, en tarvii!" Sitten, kun pankkiasiat eivät onnistuneet, tunnuslukukorttia ei enää saanut ja laskuja ei päässyt maksamaan tuli kiire mennä hakemaan se passi heti saman viikon aikana. Vuosia oli aikaa hoitaa, mutta kun "Ei tarvii, ei tarvii, ei tarvii". Ihan sama, mitä laki sanoo, ei voi pitää paikkaansa :D

Äitini on juuri ja juuri läpäissyt peruskoulun.

Itseäni yllätti, kuinka paljon appivanhemmat kunnioittavat poikaansa ja kahta muuta lastaan. Pitävät heitä onnistuneina ihmisinä. Omassa perheessä arvostellaan eikä mikään riitä, vaikka olen korkeasti koulutettu.

Kuuluisa suku, kuinka raskasta on, kun tunnustusta täytyy kerjätä ja saada jatkuvasti.

Sosiaalisuus. Kun vaimolla on suuri sisarusparvi ja paljon serkkuja ja kaikki ovat aina olleet tiiviisti tekemisissä keskenään, niin se vaivaa pahasti, kun oma suku on pieni, hajallaan ympäri maata ja tapaa vain harvoin. Avioliitossa pitää käydä vähintään kerran vuodessa ristäisissä, rippijuhlissa, ylioppilasjuhlissa, synttäreillä, häissä, hautajaisissa tai muuten vaan vaimon suvun puutarhajuhlissa. Huh huh, mikä se käyntimäärä sitten olisikaan, jos olisivat vielä lestadiolaisia.

Vierailija kirjoitti:

Se yllätti, miten ilkeitä kaikki naispuoliset olivat, vaikken ollut tehnyt heille yhtään mitään.

Äidin ilkeät geenit siirtyneet siskoille. Vaimosi on ehkä fiksu ja jalostanut ajattelullaan ko. piirteet pois itsestään...?

Se hämmästytti, että eksä-puolisolla oli tosi monta sisarusta ja viina virtasi.  Appiukko otti mielellään kuppia,

ja perillisistä kaksi oli alkoholistia.

Uudella puolisolla on myös iso liuta sisaruksia, mutta alkoholi eri kuulu siinä perheessä kenenkään käyttöön,

ei edes appiukon.  Tuo sisarusten runsaus oli minulle aluksi outoa, koska itselläni on tosi pieni suku, eikä

yhdessäkään perheessä ole paljoa lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Pääsin naimisiin rikkaan pojan kanssa ja minulle tuli yllätyksenä ettei heistä kukaan käy töissä koko suvusta. Eivät ole olleet töissä kolmeen sukupolveen.ovat perineet paljon omaisuutta 150 vuotta sitten.

Oletko vielä naimisissa saman pojan kanssa? Ehdittekö periä jotain ennenkuin tulee ero?

Ettei ole pakko olla yhteydessä, jos ei tule toimeen jonkun ihmisen kanssa. Puolisolla on muutenkin tosi pieni suku ja hän ja lapsuudenperheensä on yhteydessä tosi harvoihin sukulaisiin. Yhdellä lähisukulaisella on niin kauhea puoliso, etteivät sisaruksensa ole enää vuosiin olleet missään tekemisissä eivätkä edes jää juttelemaan, jos törmäävät jossain.

Omassa suvussa esitetään kauhean sukurakasta vaikka taustalla olisi riitoja ja mielipahaa. Lisäksi on suvun taloja ja muuta omaisuutta joiden takia pitää olla tekemisissä.

Se miten kaikki pomppivat perheen patriarkan eli apen tahdissa, anoppi ja kaikki lapset ja lastenlapset, jopa apen omat sisarukset. Määrää kaiken ja tietää kaiken, koko pöytä hiljeni kun esitin hänen (virheelliselle) argumentilleen vastalauseen. Kaikki hymähtelivät noh noh hämmentyneinä ja poikaystäväni näytti siltä että vajoaa säikähtäneenä maan alle.

Se että en 25 vuodessa päässyt sen vertaa heidän sisään lämpiävään sukuunsa että minulle olisi ollut "luvallista" surra kuollutta anoppia (jonka olin tuntenut suurimman osan elämästäni). Siihen loppui sen suvun kanssa oleilu ja otin suunnaksi oman elämän.

Se että ovat niin ihania ihmisiä. Omia vanhempia ja sisaruksia kun katsoo niin harmittaa ettei itselle sattunut tuollaista välittävää ja toisiaan tukevaa perhettä.

Olen jotenkin tottunut siihen että perheissä on aina jotain vinksallaan, mutta puolsion suku on vain normaalia ja kivaa porukkaa.

Ottavat yhteyttä vain silloin kun ovat vailla jotain.

Katkeria ja kateellisia.

Osaavat selkään puukotuksen, mutta myös päin naamaa arvostelu sujuu myös.

Että sitä ei ole. Mies ainoa lapsi, isä ja äiti ainoat lapset.

Itsellä 5 sisarusta, isällä 9 sisarusta äidillä 3 niin jonkin verran sukulaisia löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että adoptoituja lapsia ei pidetä oikeina suvun jäseninä.

Tämä tuli puheeksi, kun mietittiin, mikä sukunimi meidän lapsellemme tulisi. Appi alkoi luetella heidän harvinaisen sukunimensä kantajia, ja puheeksi tuli hänen serkkunsa lapset, joilla on tämä sukunimi. He ja heidän jälkeläisensä eivät ole kuulemma oikeasti sukua, koska heidät on adoptoitu.

Minua oksetti paitsi appiukon asenne niin myös se, että kaikki heidän perheessään hyväksyivät tällaiset ajatukset. Mieheni ja tämän veli vain nyökkäilivät mukana. Mieheni on joskus jopa itse toistellut näitä isänsä puheita, kun on kertonut omasta suvustaan.

Säälitti nämä serkun lapset, vaikken ole heitä koskaan tavannutkaan. Olisikohan tämä adoptio syynä sille, ettei heitä ole ikinä kutsuttu mihinkään suvun juhliin.

No eihän he biologisesti olekaan sukua. Ihan samalla tavalla kuin puolison lapset aiemmasta suhteesta eivät ole omia lapsia ja heihin suhtautuu eri tavalla kuin omiin lapsiin. Ei vähempiarvoisina, eikä eriarvoistavasti. Heitä kohtelee tai ainakin pyrkii kohtelemaan samalla tavalla, mutta henkinen yhteys on erilainen.

Toisessa ketjussa suurin osa oli sitä mieltä, että bonuslapsiin suhtautuu eri tavalla, mutta nyt bonussukulaisiin pitäisi ilmeisesti suhtautua samalla tavalla kuin biologisiin sukulaisiin?

Oikeasti kehtaat mennä sanomaan jollekin lapsettomuudesta kärsineelle ja adoptiota vuosia odottaneelle, että hei ne ei kuule ole sitten sun lapsia vaan vertautuu bonuslapsiin? Häpeä!

Omissa sukulaisissa se että puhuvat itsestään ja sukulaisten kanssa tehdyistä asioista. Eivät juuri muiden kanssa tehdyistä. Suorittavat siis sukua muka pyyteettömästi koko ajan.

Puolison suvussa hämmästytti vaatimattomuus. Itsevarmoja mutta eivät koe edes matkailua tarpeelliseksi, paitsi pari kertaa elämässä.