Lue keskustelun säännöt.
Mikä hämmästytti puolison suvussa?
Minua se, että ennen ruokailua laitettiin kädet ristiin ja rukoiltiin. Sellaisesta olin lukenut vain vanhoista ajoista kertovista kirjoista.
Kommentit (994)
Vierailija kirjoitti:
Että adoptoituja lapsia ei pidetä oikeina suvun jäseninä.
Tämä tuli puheeksi, kun mietittiin, mikä sukunimi meidän lapsellemme tulisi. Appi alkoi luetella heidän harvinaisen sukunimensä kantajia, ja puheeksi tuli hänen serkkunsa lapset, joilla on tämä sukunimi. He ja heidän jälkeläisensä eivät ole kuulemma oikeasti sukua, koska heidät on adoptoitu.
Minua oksetti paitsi appiukon asenne niin myös se, että kaikki heidän perheessään hyväksyivät tällaiset ajatukset. Mieheni ja tämän veli vain nyökkäilivät mukana. Mieheni on joskus jopa itse toistellut näitä isänsä puheita, kun on kertonut omasta suvustaan.
Säälitti nämä serkun lapset, vaikken ole heitä koskaan tavannutkaan. Olisikohan tämä adoptio syynä sille, ettei heitä ole ikinä kutsuttu mihinkään suvun juhliin.
No eihän he biologisesti olekaan sukua. Ihan samalla tavalla kuin puolison lapset aiemmasta suhteesta eivät ole omia lapsia ja heihin suhtautuu eri tavalla kuin omiin lapsiin. Ei vähempiarvoisina, eikä eriarvoistavasti. Heitä kohtelee tai ainakin pyrkii kohtelemaan samalla tavalla, mutta henkinen yhteys on erilainen.
Toisessa ketjussa suurin osa oli sitä mieltä, että bonuslapsiin suhtautuu eri tavalla, mutta nyt bonussukulaisiin pitäisi ilmeisesti suhtautua samalla tavalla kuin biologisiin sukulaisiin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ryyppääminen ja juhliminen.. Ja se ettei koskaan saanut ruokaa anoppilassa jos ruoka aikaan meni. Laittoivat ruoat syrjään. Meillä taas ruokitaan kaikki ketä tulee, vaikka vain voileivillä kahvin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Että adoptoituja lapsia ei pidetä oikeina suvun jäseninä.
Tämä tuli puheeksi, kun mietittiin, mikä sukunimi meidän lapsellemme tulisi. Appi alkoi luetella heidän harvinaisen sukunimensä kantajia, ja puheeksi tuli hänen serkkunsa lapset, joilla on tämä sukunimi. He ja heidän jälkeläisensä eivät ole kuulemma oikeasti sukua, koska heidät on adoptoitu.
Minua oksetti paitsi appiukon asenne niin myös se, että kaikki heidän perheessään hyväksyivät tällaiset ajatukset. Mieheni ja tämän veli vain nyökkäilivät mukana. Mieheni on joskus jopa itse toistellut näitä isänsä puheita, kun on kertonut omasta suvustaan.
Säälitti nämä serkun lapset, vaikken ole heitä koskaan tavannutkaan. Olisikohan tämä adoptio syynä sille, ettei heitä ole ikinä kutsuttu mihinkään suvun juhliin.
Tämä on kyllä kummallinen juttu. Lapseni serkut ovat adoptoituja. On tullut useamminkin vastaan ihminen, joka on ollut sitä mieltä, etteivät he ole mitään oikeita serkkuja. Ihan todella loukkaavaa kaikille osapuolille.
Itselläni on serkku, joka on tätini miehen lapsi miehen edellisestä avioliitosta. Täti ja miehensä ovat jo eronneet hekin, mutta pidän silti yhteyttä (nyt jo keski-ikäiseen) lapseen. Minulle hän on aina serkku, vaikkei yhteisiä geenejä olekaan.
Suvussa niin moni on väitelleitä tohtoreita.
Ensi kertaa kun appi-ukon ja vaimon kahden veljen kanssa saunassa. Tunsin olevani erilainen. Itsellä normaalit holvikkaat jalat. Noilla kaikilla kolmella tasan samanlaiset massiivisen suuret lättäjalat. Sain vinoilua jalkojen koosta. Ajattelin, että mitä lättäjalkojen sukua. Ja niinhän siinä sitten kävi. Pojat ovat perineet äidinpuolen suvun jalkojen mallin ja koon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsin naimisiin rikkaan pojan kanssa ja minulle tuli yllätyksenä ettei heistä kukaan käy töissä koko suvusta. Eivät ole olleet töissä kolmeen sukupolveen.ovat perineet paljon omaisuutta 150 vuotta sitten.
Mielenkiintoista, olen päätynyt samanlaiseen sukuun ja tää porukka ei koskaan jää eläkkeelle. Kaikki on tehneet pitkän työuran tai ovat edelleen töissä, lapset koulutetaan nimenomaan työelämään, ei joutenoloon eli löytyy lääkäreitä, professoreja, erilaisia rahoitusalan toimijoita jne. Omaisuus kun ei säily, jos siitä ei huolehdi ja varainhoitajat aika harvoin katsovat suvun etuja.
No ei tuo toinen oikeasti ole rikkaaseen sukuun nainut. Jos olisi, tietäisi että suuresta omaisuudesta huolehtiminen käy päivätyöstä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni suvussa on ihmetyttänyt monikin asia.
- Sotkuisuus: omia astioita ei korjata pois paikalta ja jos esim. syödään mandariinia olkkarissa, kuoria ei viedä roskiin, vaan jätetään sohvan käsinojalle. Samoin käytetty teepussi jätetään omalle paikalle - monesti tabletin päälle tai suoraan pöydälle, ei omalle leipälautaselle! Tiskiharjaa taas säilytetään tiskialtaassa. Turhiakaan tavaroita ei osata heittää pois, vaan kämpät tursuavat roinaa.
- Omien lasten annetaan pärjätä täysin omillaan heti, kun ovat muuttaneet kotoa pois. Lapsi-vanhempi -suhde muuttuu aikuinen-aikuinen -suhteeksi.
- Järkyttävä pihyys ja kaikesta säästäminen
- Omia, jo pitkään omistuksessa olleita tavaroita tai vaatteita tuodaan kysymättä tuliaisiksi ja joululahjoiksi.
- Toista ei saa kehua, oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta. Pelätään kai, että toinen tulee siitä ylpeäksi. Olen joutunut opettamaan kehumisen ja kannustamisen taitoa puolisolleni, kun saimme lapsen.
- Urheilu (myös penkkiurheilu!) on lähestulkoon tärkeintä elämässä. Kulttuurijutut, kirjat, taide ja opiskelu ovat sen sijaan turhuutta.
Pohjois-Karjalaisia?
KYLLÄ! Nämä eivät siis taida olla vain heidän sukuvikojaan :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yllätti kaksikymppisenä miten puoliso sisaruksineen käytti puheessa samoja sanoja kuin mummoni eli vanhoja ruotsinkielestä väännettyjä sanoja.
Myöhemmin sitten selvisi että kukaan ei ole kouluja käynyt, peruskoulun jälkeen, lähinnä naureskelivat ammattiopintoja suorittaneille.
Erosin, tietysti. Minä olen paljon kouluttautunut senkin jälkeen ja lapset korkeakoulutettuja.
Ja edelleen olet sivistymätön?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni suvussa on ihmetyttänyt monikin asia.
- Sotkuisuus: omia astioita ei korjata pois paikalta ja jos esim. syödään mandariinia olkkarissa, kuoria ei viedä roskiin, vaan jätetään sohvan käsinojalle. Samoin käytetty teepussi jätetään omalle paikalle - monesti tabletin päälle tai suoraan pöydälle, ei omalle leipälautaselle! Tiskiharjaa taas säilytetään tiskialtaassa. Turhiakaan tavaroita ei osata heittää pois, vaan kämpät tursuavat roinaa.
- Omien lasten annetaan pärjätä täysin omillaan heti, kun ovat muuttaneet kotoa pois. Lapsi-vanhempi -suhde muuttuu aikuinen-aikuinen -suhteeksi.
- Järkyttävä pihyys ja kaikesta säästäminen
- Omia, jo pitkään omistuksessa olleita tavaroita tai vaatteita tuodaan kysymättä tuliaisiksi ja joululahjoiksi.
- Toista ei saa kehua, oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta. Pelätään kai, että toinen tulee siitä ylpeäksi. Olen joutunut opettamaan kehumisen ja kannustamisen taitoa puolisolleni, kun saimme lapsen.
- Urheilu (myös penkkiurheilu!) on lähestulkoon tärkeintä elämässä. Kulttuurijutut, kirjat, taide ja opiskelu ovat sen sijaan turhuutta.
Pohjois-Karjalaisia?
KYLLÄ! Nämä eivät siis taida olla vain heidän sukuvikojaan :D
Arvaa mikä olen 25%:sti... Onneksi ne 75% on muuta maata.
Ei sen puoleen, sikäläisessä suvussani ja sen liepeillä on aina ollut myös kultturelleja ja radikaaleja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että juodaan viiniä ruuan kanssa, viikollakin, katetaan pöytä hienoksi ja keskustellaan politiikasta ja kulttuurista. Olin tottunut siihen että ruoka särpitään milloin missäkin välissä tv:tä katsellen ja ruoka katetaan pöytään ehkä jouluisin. Viiniä ei juotu koskaan, ja keskustelukulttuurikin kotona oli vähän erilainen, rennompi, mutta toisaalta ei niin syvällinen. Aluksi tunsin oloni sivistymättömäksi juntiksi, mutta kyllä molemmissa on puolensa.
Oma perhe duunareita, miehen koulutettua keskiluokkaa.
Rahanhimo, riitaisuus ja kateus. Mikään ei ole muuttunut 25 vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se että halaillaan aina tavatessa kaikkia ja lääpitään.
Kerro meille, mitä tarkoitat lääppimisellä!
Miehen vanhempaa mt ongelmaista siskoa hyysätään kellon ympäri. Saa raivokohtauksia ja kaikki pitävät niitä jo normaaleina.
Kun otin asian appivanhempien kanssa puheeksi niin he loukkaantuivat, vaikka myönsivät kärsivänsä tilanteesta.
Yrittävät miehestäni saada edunvalvojaa tälle siskolle. Siihen vedän rajan. Jouduttiin jo molemmat laittamaan hänen numeronsa estolle, kun soittaa kellon ympäri niitä raivoamis puheluita.
Ottakoon kunnallisen edunvalvonnan niin kuin muutkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että sitä ei oikeastaan ole.
Nyt ne vähäisetkin ovat kuolleet tai on yksi sisarpuoli jonka toinen jalka on haudassa ja toinen banaanin kuorella.
Nyt huomaan että mieheni takertuu lapsiinsa(ei siis yhteisiin, meillä ei ole yhteisiä).
Anopin erittäin vanhoilliset asenteet, kun hän kävi kylässä, niin vaimoni ja anoppi katsoi tvstä urheilua ja minä menin keittiöön tekemään ruokaa ja tiskasin astiat. Anoppi oli hyvin hämmentynyt, kun hänen mielestään keittiö- ja kotityöt kuuluvat vain naisille, eikä todellakaan Miehille.
Se, että alkoholinkäyttö saattoi olla kohtuullista, ruoan kanssa saattoi ottaa viiniä tai olutta, saunakaljan saattoi ottaa ja pari paukkua, ilman että örvellystä oli seurauksena.
Kyllä sieltäkin puolelta sitten löytyivät omat luurangot kaapista. Anoppi lupasi ja perui perheen *aarteita*, jotka eivät loppujen lopuksi kelvanneet kenellekään, periaatteella, ettei ainakaan hän saa, jolla olisi tavaroille jotain tunnearvoa. Hän etukäteen jakoi myös omaisuutta, johon hänellä ei ollut mitään oikeuksia.
Kateus toisen tyytyväisyydestä.
Vierailija kirjoitti:
Ensi kertaa kun appi-ukon ja vaimon kahden veljen kanssa saunassa. Tunsin olevani erilainen. Itsellä normaalit holvikkaat jalat. Noilla kaikilla kolmella tasan samanlaiset massiivisen suuret lättäjalat. Sain vinoilua jalkojen koosta. Ajattelin, että mitä lättäjalkojen sukua. Ja niinhän siinä sitten kävi. Pojat ovat perineet äidinpuolen suvun jalkojen mallin ja koon.
Onko suvun miehillä myös kidukset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensi kertaa kun appi-ukon ja vaimon kahden veljen kanssa saunassa. Tunsin olevani erilainen. Itsellä normaalit holvikkaat jalat. Noilla kaikilla kolmella tasan samanlaiset massiivisen suuret lättäjalat. Sain vinoilua jalkojen koosta. Ajattelin, että mitä lättäjalkojen sukua. Ja niinhän siinä sitten kävi. Pojat ovat perineet äidinpuolen suvun jalkojen mallin ja koon.
Onko suvun miehillä myös kidukset?
No ei mitään kiduksia. Harvemmin kaloilla lättäjalkoja. Mutta ei siinä mitään, ei mitään muuta negatiivista sanottavaa vaimon suvusta. Kiitos vain sinne suuntaa, nuorempi pojista on 12 vuotta ja hällä jo isäänsä isommat jalat.
Se, ettei mies pidä käytännössä mitään yhteyttä perheeseensä. Nähdään jotain heistä ehkä kerran tai pari vuodessa, soittelevat keskenään harvoin. Mitään riitaa tms. ei ole, jostain syystä yhteydenpitoa ei vaan ole. Tämä konkretisoituu surullisesti siinä, että anoppi kuoli pari vuotta sitten eikä asia näy käytännössä meidän elämässä mitenkään.