Dna-testit/Myheritage, uudet sukulaiset

Jos ette halua että joudutte noiden innokkaiden sukututkijoiksi itseään tituleeraavien hyeenojen saaliiksi niin käykää ruksimassa Suomi.fi-palvelussa sukututkimuskielto päälle. Mulla kävi niin että löysin itseni, elossa olevat vanhempani ja sisarukseni ihan google-haulla Myheritagen sukupuusta kun miehen sukulainen oli vähän innostunut hakemaan tietoa seurakunnalta sukututkimusta varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Mihin perustat näkemyksen, että adoptiota olisi yleisesti hyvä käsitellä vertaistuen kautta?

Toki sinä voit ajatella näin ja nähdä vertaistuen hyvänä tai tarpeellisena itsellesi, mutta kaikilla ei todellakaan ole näin. Kannattaa muistaa, että kaikki ei vertaistukea halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Minulle taas adoptio ei koskaan ole ollut mikään sellainen asia, mitä olisi pitänyt erikseen käsitellä. Se vain on. Ihan kuin se fakta, että minulla on ruskeat hiukset, tai että mummoni asuu Ranskassa.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Semmoiset luulot siellä.

Jopas lähti laukalle. Että ihan vieraannuttmista pakko olla kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Mihin perustat näkemyksen, että adoptiota olisi yleisesti hyvä käsitellä vertaistuen kautta?

Toki sinä voit ajatella näin ja nähdä vertaistuen hyvänä tai tarpeellisena itsellesi, mutta kaikilla ei todellakaan ole näin. Kannattaa muistaa, että kaikki ei vertaistukea halua.

Valehteletko sinä olevasi adoptoitu? Koska jos olet adoptoitu, niin anna nyt ihmeessä biologisille vanhemmillesi anteeksi mennyt. Eikä anteeksi anto tarkoita sitä, että sinun pitää heidän kanssaan tekemisissä olla, mutta että pääset itse mielessäsi eteenpäin. Vaikutat niin vihaiselta ja jumissa olevalta ihmiseltä. Olen pahoillani puolestasi.

Jos puolestaan olet adoptiovanhempi, joka koittaa etäännyttää lastaan suvustaan, lopeta se välittömästi. Sinulla ei ole siihen oikeutta. Ihan samalla tavalla miten kenelläkään ei ole oikeutta viedä sinunkaan sukuasi. Lapsellasi on halutessaan oikeus tutustua juuriinsa. Ja jos tai kerta olet ottanut adoptiovanhemmuuden vastaan, niin tämä nyt vain kuuluu pakettiin: adoptiolapsi ei ole mikään koiranpentu.

Itse kirjoitan tänne palstalle ainoastaan sellaista mitä voisin mennä omilla kasvoilla sanomaan vaikka valtakunnalliseen televisioon ja toivon, että muut käyttäytyisivät samoin, viitaten nyt siihen, että jos vieraannuttajana täällä kehtaat esiintyä adoptoituna.

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Ai kukaan normaali ei ajattele, ettei ole erityisen kiinnostunut adoptiotaustastaan?

Höpötihöö taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Ai kukaan normaali ei ajattele, ettei ole erityisen kiinnostunut adoptiotaustastaan?

Höpötihöö taas.

Ei vaan, että tulee tuomitsemaan muiden omakohtaisen kokemuksen ja ilon siitä kun on saanut biosukunsa takaisin. Se ei ole normaalia, että ei kykene iloitsemaan muiden puolesta.

Sinulle vihaisen oloiselle kirjoittelijalle:

HS Hyvinvointi

Tutkimus: Anteeksianto torjuu masennusta

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että iäkkäät naiset, jotka kykenivät antamaan anteeksi heitä väärin kohdelleille, saivat muita vähemmän masennusoireita. Hyötyä oli myös siitä, mikäli vastaaja oli kyennyt antamaan anteeksi itselleen.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002849498.html

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se yritys voittoa tee tuottamalla vääriä tuloksia. 40 miljoonaa onnistuneesti testattua, mutta toki yksi anonyymi "identtinen kaksonen" vauvapalstalla todistaa koko jutun huuhaaksi. Kysehän on siitä, että tämä "identtinen kaksonen" ei ole osannut tulkita tuloksia, eikä myöskään halua saada apua tulosten tulkintaan. 

Etukäteenhän se testi maksetaan. Pulju siis saa rahat, vaikka tulokset arpoisi lottokone.

Ja mitäpä lottoat, kuinka moni reklamoi sinne puljuun, että hei, mun testitulokseni on ainakin osittain väärä?

Ne "puljut" toimivat erittäin ammattitaitoisesti. Siitä huolimatta että jotkut somettajat ovat keksineet että heidän testituloksissaan on jotain hämärää , ne ovat totuudenmukaisia. Virhemarginaalit testien tuloksissa ovat niin pieniä että ne eivät muuta testin tulosta. Pienet promillien heitot . Kukaan ei ole haastanut näitä " puljuja" oikeuteen. Se olisi tapahtunut jos vääriä tuloksia olisi tullut. Kyse on hyvin arkaluontoisesta testistä. 

Testissä kyllä mainitaan, että kyseiset luvut on todennäköisyyksiä. Mikään satavarma ja absoluuttisia totuuksia kertova testi ei siis ole kyseessä. Testi ei esimerkiksi välttämättä osaa tosiaan määrittää mm. serkkua ja pikkuserkkua, vaan määrittää todennäköisyyksiin perustuvat luvut. Riippuu ihan henkilöiden geeniperimästä.

Geeniperimä ei välttämättä ole sisaruksilla sama siltä osin kuin se matemaattisesti laskettuna olisi. Jos sisaruksilla on esimerkiksi laaja geenipooli, voi se pienentää lukua. Tämä on yleistä jos vanhemmat on vaikka ihan eripuolilta maailmaa. Sen sijaan jos vanhemmat ja isovanhemmatkin vanhempineen on kotoisin samasta kylästä, niin ollaan varmasti "enemmän" sukua, jos esivanhemmatkin on sukua keskenään.

Lähisukulaisissa nuo testin antamat arviot ovat hyvinkin tarkkoja. Mitään valmista sukupuutahan sieltä ei tule, ellei sitten joku läheinen ole sellaista rakentanut palveluun. Oma isoisäni löytyi niin, että tuli osuma pikkuserkkuun. Siitä eteenpäin asia piti ratkaista ihan puskaradion avulla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Mihin perustat näkemyksen, että adoptiota olisi yleisesti hyvä käsitellä vertaistuen kautta?

Toki sinä voit ajatella näin ja nähdä vertaistuen hyvänä tai tarpeellisena itsellesi, mutta kaikilla ei todellakaan ole näin. Kannattaa muistaa, että kaikki ei vertaistukea halua.

Valehteletko sinä olevasi adoptoitu? Koska jos olet adoptoitu, niin anna nyt ihmeessä biologisille vanhemmillesi anteeksi mennyt. Eikä anteeksi anto tarkoita sitä, että sinun pitää heidän kanssaan tekemisissä olla, mutta että pääset itse mielessäsi eteenpäin. Vaikutat niin vihaiselta ja jumissa olevalta ihmiseltä. Olen pahoillani puolestasi.

Jos puolestaan olet adoptiovanhempi, joka koittaa etäännyttää lastaan suvustaan, lopeta se välittömästi. Sinulla ei ole siihen oikeutta. Ihan samalla tavalla miten kenelläkään ei ole oikeutta viedä sinunkaan sukuasi. Lapsellasi on halutessaan oikeus tutustua juuriinsa. Ja jos tai kerta olet ottanut adoptiovanhemmuuden vastaan, niin tämä nyt vain kuuluu pakettiin: adoptiolapsi ei ole mikään koiranpentu.

Itse kirjoitan tänne palstalle ainoastaan sellaista mitä voisin mennä omilla kasvoilla sanomaan vaikka valtakunnalliseen televisioon ja toivon, että muut käyttäytyisivät samoin, viitaten nyt siihen, että jos vieraannuttajana täällä kehtaat esiintyä adoptoituna.

Mitä ihmettä sinä nyt raivoat ja selität?

Ja mistä ihmeestä päättelet, että joku olisi vihainen biologisille vanhemmilleen?

Ei adoptoiduilla ole mitään velvollisuutta kertoa kaikille ihmisille olevansa adoptoituja, saati tehdä selvitystä biosuvusta.

Kukaan täällä ei ole kieltänyt adoptoituja tutustumasta biologisiin sukulaisiinsa. On vain todettu, että kaikki eivät niin halua tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap

Etkö voi katsoa kirkon kirjoista nuo tiedot? Jos olet eläkkeellä, ovat isovanhempasi syntyneet varmaan yli 100 vuotta sitten ja heidän kirkon kirjamerkinnät on julkista tietoa. Menet jonnekin sukututkimus-sivustolle, niin pääset alkuun.

Mikään geenitutkimus ei korvaa perinteistä sukututkimusta.

Kirkonkirjoista löytyy viralliset tiedot, geenitestillä löytyy totuus. Luulisi, että tämä on helppo tajuta. Eri asia sitten, jos sitä totuutta ei halua tietää.

Totuus on ne viralliset tiedot.

Et sinä voi isopappasi puolesta päättää, että hän on Antin lapsi eikä Eeron, vaikka sukusolu olisi Antin ollutkin. Se on isopappasi oma asia.

Sulla menee nyt tunteilut ja biologia sekaisin. Näillä testeillähän etsitään nimenomaan geneettistä totuutta. 

Vierailija kirjoitti:

Sinulle vihaisen oloiselle kirjoittelijalle:

HS Hyvinvointi

Tutkimus: Anteeksianto torjuu masennusta

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että iäkkäät naiset, jotka kykenivät antamaan anteeksi heitä väärin kohdelleille, saivat muita vähemmän masennusoireita. Hyötyä oli myös siitä, mikäli vastaaja oli kyennyt antamaan anteeksi itselleen.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002849498.html

Lopeta trollille vastaaminen. Se mikään adoptoitu ranskasta ole. Trolli mikä trolli. Joku sairas vieraannuttaja. Sillä osuu kakka tuulettimeen jossain vaiheessa. kyllä tuollainen vieraannuttaminen tekee vauriota vaikka välejä ei vieraannuttajaan katkaistaisikaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Ai kukaan normaali ei ajattele, ettei ole erityisen kiinnostunut adoptiotaustastaan?

Höpötihöö taas.

Ei vaan, että tulee tuomitsemaan muiden omakohtaisen kokemuksen ja ilon siitä kun on saanut biosukunsa takaisin. Se ei ole normaalia, että ei kykene iloitsemaan muiden puolesta.

Kukaan ei täällä ole tuominnut muiden kokemuksia tai iloa biosuvusta.

Sen sijaan joku nyt vaikuttaa olevan kovin kimpaantunut siitä, että kaikki eivät ole kiinnostuneita biosuvustaan, eivätkä halua liittyä adoptioitujen vertaistukiryhmiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle vihaisen oloiselle kirjoittelijalle:

HS Hyvinvointi

Tutkimus: Anteeksianto torjuu masennusta

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että iäkkäät naiset, jotka kykenivät antamaan anteeksi heitä väärin kohdelleille, saivat muita vähemmän masennusoireita. Hyötyä oli myös siitä, mikäli vastaaja oli kyennyt antamaan anteeksi itselleen.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002849498.html

Lopeta trollille vastaaminen. Se mikään adoptoitu ranskasta ole. Trolli mikä trolli. Joku sairas vieraannuttaja. Sillä osuu kakka tuulettimeen jossain vaiheessa. kyllä tuollainen vieraannuttaminen tekee vauriota vaikka välejä ei vieraannuttajaan katkaistaisikaan.

Hienot kuvitelmat hei.

:D

Kannattaa vähän rauhoittua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kenenkään pitäisi vastata jollekin ventovieraalle kyselijälle? Ei kenelläkään ole siihen mitään velvollisuutta.

Ainakin minulle perhe ja suku on ne sukulaiset, ketkä elämässäni on olleet. Suoraan sanoen ei edes kiinnosta, jos vaikka pappa olisikin joskus 60-luvulla vähän siittänyt uutta elämää työmatkoillaan leskeksi jäämisensä jälkeen. Jos se jonkun asia olisi ollut, niin papan. Mistäpä minä voin tietää, vaikka hän olisi sopinut mistä järjestelyistä. Itseasiassa tuohon aikaan kun hedelmöityshoitoja ei ollut saatavilla ja lapsettomuuden syitä ei muutenkaan tunnettu niin hyvin, niin ei ollut kauhean harvinaista, että ihmiset teki omia järjestelyjä.

Juuri näin, perhe on niin paljon enemmän kuin dna.

ehei. Ootappa kun tulee ikää, niin asia näyttäytyykin toisin. Tuossa ruotsalaisessa tv ohjelmassa on just näitä ihmisiä itkemässä joille selvisikin ettei isä ollutkaan oikea isä, ja nyt hakeevat dna tiimin kanssa sitä oikeaa sukuaan, ja usein löytääkin. Se on hyvä  ohjelma.

Eiköhän tämä riipu ihan ihmisestä. Ei kaikkia kiinnosta biologia. Olen saanut alkuni anonyymisti luovutetusta sukusolusta, eikä asia ole koskaan mitenkään vaivannut minua. Itseasiassa en edes ajattele asiaa siten, että se "isäni" olisi kukaan muu kuin isäni.

Sama.

Minut on adoptoitu, mutta en ole kenenkään muun lapsi kuin näiden vanhempieni.

Minä olen minä, en mikään biologiaa.

Kannattaa tulla mukaan aikuiset adoptoidut vertaistukitoimintaan mukaan. Kokemukseni mukaan adoptio on sellainen kokemus, että sitä ei ymmärrä muut kuin sen kokeneet. Ehkä tavataan siellä :)

Terveisin se adoptoitu, joka on kirjoittanut kokemuksistaan tutustuttuaan biosukuunsa

Adoptiotaustoja on niin erilaisia, että ihan turha yleistys.

Eihän täälläkään tunnuta ymmärtävän esimerkiksi sitä, että adoptoitu ei halua etsiä tai tietää biosuvusta. Jopa jankataan ja väitetään, että kyllä jokaista kiinnostaa ainakin vanhemmiten, tai ainakin pitäisi kiinnostaa.

Se on totta, että sukuja on erilaisia ja siksi suosittelenkin lämpimästi ottamaan osaa aikuiset adoptoidut toimintaan. Siellä on todella erilaisia tarinoita ja taustoista tulevia adoptoituja. Joka tapauksessa pointtini on, että adoptio kokemuksena on sen kaltainen, että sitä on hyvä käsitellä vertaistuen kautta. Sitä ei ei adoptoidut koskaan käsittää millaista tunneskaalaa me koemme ja käsittelemme.

Korostan teksteissäni alati, että puhun omista kokemuksistani. En sano että kaikkien tulisi toimia heti samoin. Jokaisen adoptoidun täytyy itse miettiä tuo haluaako olla biosukuunsa yhteydessä.

Harvoin koko biosuku on jotenkin paha ja vääristynyt kuten ei minunkaan kohdalla ollut. Vanhemmillani vain ei ollut homma hanskassa, mutta muu suku on ollut suoraan sanottuna ihanaa ja on ollut tunne, että kuulun joukkoon, jota en adoptiosukuni kanssa ole kokenut. Jollain tavalla moni asia loksahti paikoilleen kun sain biosukuni takaisin. Mutta tämä ei tarkoita ettenkö rakastaisi adoptiovanhempiani.

Jokaisessa suvussa oli ne adoptio- tai biosukuja, on omat haasteensa ja hyvät puolensa. Minun adoptiovanhemman vanhemmat ovat puolestaan olleet rajuja alkoholisteja ja aiheuttaneet vanhemmalleni rajuja traumoja. En siitäkään huolimatta ala vihaamaan adoptiosukuani.

Jos minulla muutenkin olisi ajatus, että biologinen sukuni olisi "mätä" ilman, että tutkisin asiaa. Että koska biovanhempani eivät hoitaneet hommaansa kotiin, niin kaikki siellä on viallisia, tätini, setäni, serkkuni ynnä muut niin tuomitsisin itseni myös vialliseksi. Mutta koska olen nähnyt että näin ei ole niin olen sinut sen veren kanssa mikä suonissani virtaa ja niiden kasvojen kanssa, jotka peilistä näkyy (olen kuin biologisen äitini ja hänen siskojen kaksoisolento XD).

Korostan, että puhun omasta kokemuksestani, enkä toivo sinulle tai muillekaan mitään pahaa. Päinvastoin.

Mihin perustat näkemyksen, että adoptiota olisi yleisesti hyvä käsitellä vertaistuen kautta?

Toki sinä voit ajatella näin ja nähdä vertaistuen hyvänä tai tarpeellisena itsellesi, mutta kaikilla ei todellakaan ole näin. Kannattaa muistaa, että kaikki ei vertaistukea halua.

Valehteletko sinä olevasi adoptoitu? Koska jos olet adoptoitu, niin anna nyt ihmeessä biologisille vanhemmillesi anteeksi mennyt. Eikä anteeksi anto tarkoita sitä, että sinun pitää heidän kanssaan tekemisissä olla, mutta että pääset itse mielessäsi eteenpäin. Vaikutat niin vihaiselta ja jumissa olevalta ihmiseltä. Olen pahoillani puolestasi.

Jos puolestaan olet adoptiovanhempi, joka koittaa etäännyttää lastaan suvustaan, lopeta se välittömästi. Sinulla ei ole siihen oikeutta. Ihan samalla tavalla miten kenelläkään ei ole oikeutta viedä sinunkaan sukuasi. Lapsellasi on halutessaan oikeus tutustua juuriinsa. Ja jos tai kerta olet ottanut adoptiovanhemmuuden vastaan, niin tämä nyt vain kuuluu pakettiin: adoptiolapsi ei ole mikään koiranpentu.

Itse kirjoitan tänne palstalle ainoastaan sellaista mitä voisin mennä omilla kasvoilla sanomaan vaikka valtakunnalliseen televisioon ja toivon, että muut käyttäytyisivät samoin, viitaten nyt siihen, että jos vieraannuttajana täällä kehtaat esiintyä adoptoituna.

Mitä ihmettä sinä nyt raivoat ja selität?

Ja mistä ihmeestä päättelet, että joku olisi vihainen biologisille vanhemmilleen?

Ei adoptoiduilla ole mitään velvollisuutta kertoa kaikille ihmisille olevansa adoptoituja, saati tehdä selvitystä biosuvusta.

Kukaan täällä ei ole kieltänyt adoptoituja tutustumasta biologisiin sukulaisiinsa. On vain todettu, että kaikki eivät niin halua tehdä.

Viestisi sisälsi niin paljon virheitä, että mistähän sitä alottaisi. Olen koko ajan kirjoituksissani sanonut, että minä tein näin, ja siitä sinä mitä ilmeisimmin suivaannuit? Olen lisäksi kirjoittanut, että jokainen toimii kuten parhaaksi näkee. Olen kertonut hyvistä kokemuksistani biosukuni kanssa ja sinä alapeukutat niitä? Miksi minulla ei saisi olla hyviä kokemuksia biosukuni kanssa sinusta, miksi alapeukutat niitä? Näytä viesteistäni se kohta, jossa olen sanonut, että kaikkien adoptoitujen on pakko tehdä näin :D Useat tekee ja jotkut ei. Minä tein ja hyvä niin, koska olisin jäänyt paljosta paitsi. Kuten kirjoitin; identiteettini rakentumisen kannalta tämä tutustuminen biosukuun on ollut tärkeää (Huomaa: identiteettini, ei sinun identiteettisi).

Näytä viesteistäni se kohta, jossa sanon, että adoptiosta pitää kertoa, sinua lainaten, kaikille ihmisille? Itse en ole kertonut. En kulje kyltin kanssa, jossa lukee, että olen adoptoitu. Emmehän edes biosukuni tai adoptiovanhempieni kanssa koko ajan joka kerta keskustele adoptio- teemasta, mutta sitten keskustellaan jos siitä tulee mieleen jotakin. Aluksi oli tietysti enemmän biosukulaisten kanssa aiheesta puhuttavaa, kun halusin kuulla varhaislapsuudestani ja niistä olosuhteista, jotka johti adoptioon.

En myöskään ole raahaamassa sinua kodistasi aikuisten adoptoitujen tapaamiseen. En edes tiedä missä asut tai oletko edes adoptoitu, eikä muutenkaan ole eettistä toimintaa :D Viestissäni tukiryhmään liittyen kirjoitin, että suosittelen. Suosittelu on eri asia kuin, että pakotan sinut nyt tulemaan :D Aikuiset adoptoidut on todella mukava vertaistukiryhmä, jossa on hyvä tunnelma. Eikä siellä ole myöskään pakko jakaa omia kokemuksiaan jos ei halua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinulle vihaisen oloiselle kirjoittelijalle:

HS Hyvinvointi

Tutkimus: Anteeksianto torjuu masennusta

Tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa havaittiin, että iäkkäät naiset, jotka kykenivät antamaan anteeksi heitä väärin kohdelleille, saivat muita vähemmän masennusoireita. Hyötyä oli myös siitä, mikäli vastaaja oli kyennyt antamaan anteeksi itselleen.

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000002849498.html

Lopeta trollille vastaaminen. Se mikään adoptoitu ranskasta ole. Trolli mikä trolli. Joku sairas vieraannuttaja. Sillä osuu kakka tuulettimeen jossain vaiheessa. kyllä tuollainen vieraannuttaminen tekee vauriota vaikka välejä ei vieraannuttajaan katkaistaisikaan.

Hienot kuvitelmat hei.

:D

Kannattaa vähän rauhoittua.

Trololollolloo :DD Ranskalainen adoptoitu XD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo yksi jänkkääjä ole mikään adoptoitu. Turhaan sinä sukuusi tutustunut vänkäät sen kanssa. Hienoa, että olet saanut ilon tutustua myös toiseen sukuusi. Mikä rikkaus: kaksi sukua! Tuo jankkaaja on joku mt-tapaus. Todennäköisesti joku vanhempi kuka koittaa vieraannuttaa erotilanteessa lastaan isänsä/ äitinsä suvusta tai adoptio/sijaisvanhempi, kuka koittaa vieraannuttaa lastaan tämän biologisesta suvustaan. Sairas ja valehtelija joka tapauksessa. Ei kukaan normaali noin ajattele.

Ai kukaan normaali ei ajattele, ettei ole erityisen kiinnostunut adoptiotaustastaan?

Höpötihöö taas.

Ei vaan, että tulee tuomitsemaan muiden omakohtaisen kokemuksen ja ilon siitä kun on saanut biosukunsa takaisin. Se ei ole normaalia, että ei kykene iloitsemaan muiden puolesta.

Kukaan ei täällä ole tuominnut muiden kokemuksia tai iloa biosuvusta.

Sen sijaan joku nyt vaikuttaa olevan kovin kimpaantunut siitä, että kaikki eivät ole kiinnostuneita biosuvustaan, eivätkä halua liittyä adoptioitujen vertaistukiryhmiin.

Mistä sinulla tulee kuvitelma, että olen ihan kimpaantunut näistä? En ole. Elelen vain omaa elämääni toivoen muille hyvää. Myös sinulle 🤗 Tämä oli kiva kanava päästä jakamaan omia kokemuksia sukuun tutustumisesta.