Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahan Mielen Sarja - todellakin!

T: Asperger-aikuinen

Oikeastaan keskeisin asia, mikä tuossa harmitti, oli se, että noita autisteja opetettiin näyttelemään "normaalia" sosiaalisissa tilanteissa.

Millä tavalla ja missä tilanteessa? Tarkoitatko Markuksen deittailuvalmennusta vai Soinnun huomautusta, ettei kassalla sovi sanoa tuotetta kalliiksi?

Mm. näitä.

Paljon muutakin, minkä huomaa ehkä vain, jos on itse elänyt elämää, jossa joutuu näyttelemään lähes jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa.

Haluaisitko kertoa, miten sujuisi jokin tavallinen sosiaalinen tilanne, jos et näyttelisi ollenkaan? Annan sinulle nyt luvan olla täysin oma itsesi. Mitä tapahtuisi ensitreffeillä kanssani tai vaikka ihan vain kauppakäynnillä?

Aina, kun minun on pitänyt näytellä ensitreffeillä, ei toisia treffejä ole tullutkaan.

Olen myös kerran ollut ensitreffeillä, joilla minun ei tarvinnut näytellä. Keskustelimme meitä molempia kiinnostavista aiheista. Ja nyt olemme olleet parisuhteessa jo yli 25 vuotta.

Huomaan, ettet ymmärtänyt kysymyksiäni etkä vastannut niihin. Onko tämä tyypillistä autismin kirjolaisille?

Assi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahan Mielen Sarja - todellakin!

T: Asperger-aikuinen

Oikeastaan keskeisin asia, mikä tuossa harmitti, oli se, että noita autisteja opetettiin näyttelemään "normaalia" sosiaalisissa tilanteissa.

Samalla lailla kuin muutkin keskenkasvuiset opetetaan käyttäytymään sosiaalisesti. Ei ne pikkulapsetkaan osaa sotkematta ja riehumatta syödä tms ennenkuin opettelevat ja harjoittelevat.

En tajua joidenkin autismiaktivistien valitusta siitä, kuinka hirveää on jos autisti joutuu opettelemaan kuivaksi tai olemaan huutamatta bussissa. Pitäiskö sitten vaan olla, että jee, tää nyt sitten niiden tosiminä, joka käyttäytyy kuin eläin julkisilla paikoilla?

Mielestäni olen pystynyt kehittymään toisten palautteella siten, että pystyn paremmin ymmärtämään toisia ja ottamaan huomioon muiden tunteet paremmin. En toki täydellisyyteen pääse, on kuitenkin tosiasia, että aivoni toimivat ihan eri tavoilla kuin suurimmalla osalla. Mä en ole koskaan huutanut julkisilla paikoilla joten on vähän vaikea samaistua niihin autisteihin, jotka käyttäytyy sillä tavoin. Tuleeko se pakottavana tarpeena vai voiko sitä säädellä omalla päätöksellä? Ainakaan tourettea sairastava ei voi käytökselleen mitään vaikka kuinka yrittäisi

Tietääkö kukaan saiko Kiri sen hakemansa työpaikan lelukaupasta?

Assi kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahan Mielen Sarja - todellakin!

T: Asperger-aikuinen

Oikeastaan keskeisin asia, mikä tuossa harmitti, oli se, että noita autisteja opetettiin näyttelemään "normaalia" sosiaalisissa tilanteissa.

Samalla lailla kuin muutkin keskenkasvuiset opetetaan käyttäytymään sosiaalisesti. Ei ne pikkulapsetkaan osaa sotkematta ja riehumatta syödä tms ennenkuin opettelevat ja harjoittelevat.

En tajua joidenkin autismiaktivistien valitusta siitä, kuinka hirveää on jos autisti joutuu opettelemaan kuivaksi tai olemaan huutamatta bussissa. Pitäiskö sitten vaan olla, että jee, tää nyt sitten niiden tosiminä, joka käyttäytyy kuin eläin julkisilla paikoilla?

Olen aivan samaa mieltä ja olen itsekkin assi. Ei sekään hyvää tee jos aina menee oman mielen mukaan, pettymyksen sietokyky kasvaa pikkuhiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Ovatko autistiset yleensäkin muita herkemmin loukkaantuvia? Olen itsekin sellainen, mutta silti en ymmärä tätä raivoa joiltakin ohjelman sisällöstä. Jos hahmot pärjäävät liiankin hyvin elämässään = vähätellään niitä joilla on isoja ongelmia, ja jos ohjelmaan oltaisiin valittu syvästi autistisia = Liian leimaavaa, koska kyllähän autistikin voi kyetä samoihin asioihin kuin muut. Mikään ei tunnu riittävän ihmisille

Käsittääkseni hieman yksioikoiset kannanotot puolesta tai vastaan on tyypillistä autisteille syystä että ei koe tarpeelliseksi silotella helpommin vastaanotettavaksi, jolloin voi vaikuttaa siltä kuin olisi suorastaan raivoa, mutta tiedä sitten millaisen tunnereaktion tuloksena kulloinkin.

Onko pojilla noita ruoka rajoitetta ? Mistä johtuu monet erot tyttöjen ja poikien välillä. Siivosiko kundit omat huoneet ? Energiaa kundeista löytyi ja halu tehdä töitä. Olisi mukavaa , kun työnantajat rohkeasti ottaisi heitä töihin.

Minulla on sekä asperger- että ADHD-diagnoosit. Minulla on kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta töitä en ole saanut (en ole työhakemuksissani maininnut diagnooseistani mitään). Olen päässyt useita kertoja työhaastatteluun, mutta siihen se aina tyssää. Ilmeisesti en osaa olla luonteva tai jotenkin minusta paistaa autistisuus läpi. Pahinta on se, että minulle puhutaan kuin pikkulapselle, jopa työhaastatteluissa. Yli 20 vuotta olen elänyt työmarkkinatuella ja asumistuella. Tänä vuonna joudun hakemaan toimeentulotukea, koska olen käyttänyt kaikki säästöni.

Olen ollut lapsena äärimmäisen arka ja ujo, ja jäänyt siksi syrjään ja yksin. Kouluaikana tulin kiusatuksikin. Vasta nuorena aikuisena aloin katsoa itseäni muiden silmin ja tajusin, ettei mikään ihme ettei seuraani hakeuduta tai siinä pysytä, koska olen tajuamattani varsinkin sanattomalta viestinnältäni erittäin torjuva. Aloin tietoisesti harjoitella toisenlaista käyttäytymistä ja kas, kun alkoi lyyti kirjoittaa ja tuttavuuksia syntyä. 

Olen äärimmäisen iloinen, että aloin jossain määrin näytellä. Mielestäni aika normaalia, eikä tarkoita että koko elämä olisi jotenkin feikkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko autistiset yleensäkin muita herkemmin loukkaantuvia? Olen itsekin sellainen, mutta silti en ymmärä tätä raivoa joiltakin ohjelman sisällöstä. Jos hahmot pärjäävät liiankin hyvin elämässään = vähätellään niitä joilla on isoja ongelmia, ja jos ohjelmaan oltaisiin valittu syvästi autistisia = Liian leimaavaa, koska kyllähän autistikin voi kyetä samoihin asioihin kuin muut. Mikään ei tunnu riittävän ihmisille

Käsittääkseni hieman yksioikoiset kannanotot puolesta tai vastaan on tyypillistä autisteille syystä että ei koe tarpeelliseksi silotella helpommin vastaanotettavaksi, jolloin voi vaikuttaa siltä kuin olisi suorastaan raivoa, mutta tiedä sitten millaisen tunnereaktion tuloksena kulloinkin.

Tarkoitatko että autisti saattaa käyttäytyä niin kuin olisi raivoissaan, vaikka ei oikeasti ole? Vai että hän ei koe tarpeelliseksi olla pelästyttämättä muita ihmisiä raivoamisellaan?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä asperger- että ADHD-diagnoosit. Minulla on kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta töitä en ole saanut (en ole työhakemuksissani maininnut diagnooseistani mitään). Olen päässyt useita kertoja työhaastatteluun, mutta siihen se aina tyssää. Ilmeisesti en osaa olla luonteva tai jotenkin minusta paistaa autistisuus läpi. Pahinta on se, että minulle puhutaan kuin pikkulapselle, jopa työhaastatteluissa. Yli 20 vuotta olen elänyt työmarkkinatuella ja asumistuella. Tänä vuonna joudun hakemaan toimeentulotukea, koska olen käyttänyt kaikki säästöni.

Oletko harkinnut osallistumista johonkin työnhakuvalmennukseen, jossa ohjaaja harjoittelisi kanssasi työhaastattelutilanteita ja saisit neuvoja, miten antaisit itsestäsi paremman kuvan työnhakijana? Vai olisiko tämä sinun mielestäsi sietämätöntä näyttelemistä, kuten jotkut tässä ketjussa kertovat?

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä asperger- että ADHD-diagnoosit. Minulla on kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta töitä en ole saanut (en ole työhakemuksissani maininnut diagnooseistani mitään). Olen päässyt useita kertoja työhaastatteluun, mutta siihen se aina tyssää. Ilmeisesti en osaa olla luonteva tai jotenkin minusta paistaa autistisuus läpi. Pahinta on se, että minulle puhutaan kuin pikkulapselle, jopa työhaastatteluissa. Yli 20 vuotta olen elänyt työmarkkinatuella ja asumistuella. Tänä vuonna joudun hakemaan toimeentulotukea, koska olen käyttänyt kaikki säästöni.

Minullekin puhutaan kuin pikkulapselle ja minua luullaan aina ikäistäni nuoremmaksi, en tiedä onko tämä sitten juurikin joku assijuttu. Jos yritän olla normaalin aikuismaisen jämäkkä, tämä koetaan jostain syystä hyökkäävänä ja v ttumaisuutena. Jostain syystä vedän puoleeni myös ihmisiä jotka kokee asiakseen koskea minuun ilman lupaa, siis työkavereissa on ollut näitä ihan liikaa. En tarkoita mitään siinä mielessä sopimatonta koskettelua vaan sitä, että napataan vaikka olkapäistä kiinni ja työnnetään sen sijaan että pyydettäisiin kohteliaasti väistämään vähäsen. Ihanasti en voi sietää tuollaista yht'äkkistä väkisin koskettelua edes mieheltäni, joten puolivieraalta ihmiseltä tuollainen saa aikaan todella huonon olon.

Olen itse diagnosoinut olevani kirjolla ja tässä on hyviä ja huonoja puolia. Olen superlahjakas humanistisissa tieteissä, mutta susihuono monissa käytännön asioissa, mm. eksyn helposti enkä osaa numeroita kunnolla (olen 33 v.)

Avainsana elämässä on ollut matkiminen: ekstroverttinä ihmisenä olen oppinut teeskentelemään normaalia. Tämä väsyttää mutta on silti ok, koska en itse jaksaisi kavereina vain autisteja, koska meikäläiset voivat olla myös aika raskaita.

Eli tuttavapiirissä on myös neurotyypillisiä, ja he ymmärtävät minua nykyisin - ja täytyy teeskennellä vähemmän kuin ennen.

Mielestäni kirjolla olevien ihmisten myös itse pitää tsempata muiden ihmisten vuoksi, vaikka tiedän, että se on vaikeaa ja väsyttävää.

Samalla toki meitä pitää ymmärtää.

Ilman meikäläisiähän varmaankin valtaosa innovaatioista olisi jäänyt tekemättä ja runot kirjoittamatta.

Vierailija kirjoitti:

Kirillä ihana ystävä. Onhan se hankalaa , kun toisella vaikeampaa mitä voi suuhunsa laittaa. Varsinkin , kun ollaan lomalla. Valtavasti on kyllä barbeja. 

Alkuun tuli ystävästä vähän Lotta (no se Lotta ja Pappa) mieleen. Pelkäsin, että jaahas, tässä on nyt taas sellainen ystävä, joka nauttii huomiosta jota saa muka huolehtimalla heikommastaan. Mutta kyllä kaveruus ihan aidolta loppuunsa vaikutti, ehkä mielikuva tuli enemmän ulkonäöstä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko autistiset yleensäkin muita herkemmin loukkaantuvia? Olen itsekin sellainen, mutta silti en ymmärä tätä raivoa joiltakin ohjelman sisällöstä. Jos hahmot pärjäävät liiankin hyvin elämässään = vähätellään niitä joilla on isoja ongelmia, ja jos ohjelmaan oltaisiin valittu syvästi autistisia = Liian leimaavaa, koska kyllähän autistikin voi kyetä samoihin asioihin kuin muut. Mikään ei tunnu riittävän ihmisille

Käsittääkseni hieman yksioikoiset kannanotot puolesta tai vastaan on tyypillistä autisteille syystä että ei koe tarpeelliseksi silotella helpommin vastaanotettavaksi, jolloin voi vaikuttaa siltä kuin olisi suorastaan raivoa, mutta tiedä sitten millaisen tunnereaktion tuloksena kulloinkin.

Tarkoitatko että autisti saattaa käyttäytyä niin kuin olisi raivoissaan, vaikka ei oikeasti ole? Vai että hän ei koe tarpeelliseksi olla pelästyttämättä muita ihmisiä raivoamisellaan?

Tuskin on muuta kuin halu oikaista toisen vääräksi mielletty kanta.

Julius on mun suosikki. Niin symppis! Ja kuten äitinsä kehui, on tehnyt paljon töitä oppiakseen asioita. Ihana asenne hänellä ja varmasti äidin lämmin suhtautuminen auttaa yhä tsemppaamaan. Kiri sen sijaan on kyllä niin tottunut käyttämään diagnoosejaan verukkeena, eikä edes yritä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä asperger- että ADHD-diagnoosit. Minulla on kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta töitä en ole saanut (en ole työhakemuksissani maininnut diagnooseistani mitään). Olen päässyt useita kertoja työhaastatteluun, mutta siihen se aina tyssää. Ilmeisesti en osaa olla luonteva tai jotenkin minusta paistaa autistisuus läpi. Pahinta on se, että minulle puhutaan kuin pikkulapselle, jopa työhaastatteluissa. Yli 20 vuotta olen elänyt työmarkkinatuella ja asumistuella. Tänä vuonna joudun hakemaan toimeentulotukea, koska olen käyttänyt kaikki säästöni.

Oletko harkinnut osallistumista johonkin työnhakuvalmennukseen, jossa ohjaaja harjoittelisi kanssasi työhaastattelutilanteita ja saisit neuvoja, miten antaisit itsestäsi paremman kuvan työnhakijana? Vai olisiko tämä sinun mielestäsi sietämätöntä näyttelemistä, kuten jotkut tässä ketjussa kertovat?

En tarkoita tätä pahalla mutta monet tässä ketjussa eivät tunnu saavan kiinni siitä mitä näyttelemisellä tarkoitetaan. Minulle ja muille autistisille ihmisille ne sosiaalisten tilanteiden "käsikirjoitukset" ovat mysteeri. Niitä voi harjoitella ja kannattaakin harjoitella etukäteen, mutta jos tulee esiin yllättävä tilanne ja etukäteen harjoiteltu käsikirjoitus ei pädekään, harjoittelu lentää ikkunasta ulos. Luonnolliset reaktioni tilanteisiin eivät ole normaalisti hyväksyttyjä ja kun joudut joka viides sekunti selaamaan päässäsi läpi vaihtoehtoja tyylillä "kuuluuko nyt hymyillä? Ei kai. Ei kun kuuluikin. Nyökytä. Nyökytä. Voi ei mitä se sanoi. Ai mitä teen vapaa-ajallani? Leikin kissani kanssa. Ai voi hitto se ei ollut hyvä vastaus. Hymyilenkö yhä? Voi hitto se irvistys oli jäänyt naamaan päälle asetukseksi!" Niin kyllä se alkaa väsyttää. Ja ne ulkoa opitut ilmeet, tavat ja vastaukset saavat usein neuronormaaleissa aikaan olon siitä että jokin on pielessä. Itse en myöskään jotenkin tunne naamani ilmeitä, pää sanoo että hymilen mutta kun kurkkaan peiliin siellä onkin vihaisen näköinen nainen. Ja johan täälläkin haukuttiin sen ohjelmassa olleen miehenkin ilmeitä pelottaviksi ja oudoiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on sekä asperger- että ADHD-diagnoosit. Minulla on kolme yliopistollista loppututkintoa, mutta töitä en ole saanut (en ole työhakemuksissani maininnut diagnooseistani mitään). Olen päässyt useita kertoja työhaastatteluun, mutta siihen se aina tyssää. Ilmeisesti en osaa olla luonteva tai jotenkin minusta paistaa autistisuus läpi. Pahinta on se, että minulle puhutaan kuin pikkulapselle, jopa työhaastatteluissa. Yli 20 vuotta olen elänyt työmarkkinatuella ja asumistuella. Tänä vuonna joudun hakemaan toimeentulotukea, koska olen käyttänyt kaikki säästöni.

Oletko harkinnut osallistumista johonkin työnhakuvalmennukseen, jossa ohjaaja harjoittelisi kanssasi työhaastattelutilanteita ja saisit neuvoja, miten antaisit itsestäsi paremman kuvan työnhakijana? Vai olisiko tämä sinun mielestäsi sietämätöntä näyttelemistä, kuten jotkut tässä ketjussa kertovat?

En tarkoita tätä pahalla mutta monet tässä ketjussa eivät tunnu saavan kiinni siitä mitä näyttelemisellä tarkoitetaan. Minulle ja muille autistisille ihmisille ne sosiaalisten tilanteiden "käsikirjoitukset" ovat mysteeri. Niitä voi harjoitella ja kannattaakin harjoitella etukäteen, mutta jos tulee esiin yllättävä tilanne ja etukäteen harjoiteltu käsikirjoitus ei pädekään, harjoittelu lentää ikkunasta ulos. Luonnolliset reaktioni tilanteisiin eivät ole normaalisti hyväksyttyjä ja kun joudut joka viides sekunti selaamaan päässäsi läpi vaihtoehtoja tyylillä "kuuluuko nyt hymyillä? Ei kai. Ei kun kuuluikin. Nyökytä. Nyökytä. Voi ei mitä se sanoi. Ai mitä teen vapaa-ajallani? Leikin kissani kanssa. Ai voi hitto se ei ollut hyvä vastaus. Hymyilenkö yhä? Voi hitto se irvistys oli jäänyt naamaan päälle asetukseksi!" Niin kyllä se alkaa väsyttää. Ja ne ulkoa opitut ilmeet, tavat ja vastaukset saavat usein neuronormaaleissa aikaan olon siitä että jokin on pielessä. Itse en myöskään jotenkin tunne naamani ilmeitä, pää sanoo että hymilen mutta kun kurkkaan peiliin siellä onkin vihaisen näköinen nainen. Ja johan täälläkin haukuttiin sen ohjelmassa olleen miehenkin ilmeitä pelottaviksi ja oudoiksi.

Oho!!! Ihan kuin minä!

Oletteko lukeneet nuo Marjut Ollitervon twiitit? Ihan järkyttävää raivoamista

Vierailija kirjoitti:

Oletteko lukeneet nuo Marjut Ollitervon twiitit? Ihan järkyttävää raivoamista

Mä olen lukenut. Kyllä hän kirjoitti MYÖS paljon asiaa.

Jäin miettimään kun Sointu kertoi Topin olevan kiinnostunut asioista eikä ihmisistä. Markustakin näytti kiinnostavan kypärät ja tietotekniikka, mutta valmentajan avulla hän oppi kyselemään asioita myös muilta ihmisiltä.

Mutta kuinka pitkälle tuo opeteltu muista ihmisistä kiinnostuminen kantaa? Entä kun tyttöystävä on saatu, ja hänelle tulee vaikkapa masennus tai jokin muu sellainen elämäntilanne, jolloin poikakaverin tuki olisi tarpeen? Onko aspergerhenkilö silloin AIDOSTI kiinnostunut puolisonsa voinnista? Voiko joku toinen henkilö ylipäätään joskus tukeutua aspergerhenkilöön, esim. Kirin ihana ystävätär Kiriin?

Olisi upeaa, jos joku aspergerhenkilö tai hänen läheisensä voisi vastata.