Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Niinpä ja siinä keskustelussa, että mihin ravintolaan menevät keskustelu oli vain sen ympärillä, että mikä Kirille sopii. Selkeästi saanut aina tahtonsa läpi ja tässä on lopputulos. Vanhempien olisi jo pienenä pitänyt sanoa tomerasti, että ota tai jätä samoin noiden kavereiden. 

Tässä mietin, että miten voimakas se herkkyys on. Että jos ei tykkää asiasta x voisiko sen annoksen pyytää ilman asiaa x jos ravintola on sellainen mihin porukasta muut haluaa kerran? Vai kuormittaako se jo liikaa, että se ruoka-aine x lukee siinä listassa? Kuitenkin ysyävyys on vastavuoroista, kaikkien haasteista huolimatta.

Aistiyliherkkyyksien kanssa ei pysty joustamaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen voi joustaa siinä, että syö jotain ruokaa, josta ei niin hirveästi tykkää. Vääränlainen ruoka voi tuntua samalta kuin jos sinut laitettaisiin syömään lautasellinen nuppineuloja. Kyse ei ole pelkästään mausta, vaan myös ruuan koostumuksesta. Tätä on varmasti tosi vaikea ymmärtää sellaisen, jolla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole aspergereita vain siksi etteivät esim. ole menestyneet. Leimaaminen on tietty ilmiö myös

Sehän on myös suojautumiskeino että käyttäytyy kuin olisi assberger.

En ole moisesta kuullutkaan

Vierailija kirjoitti:

Onko pojilla noita ruoka rajoitetta ? Mistä johtuu monet erot tyttöjen ja poikien välillä. Siivosiko kundit omat huoneet ? Energiaa kundeista löytyi ja halu tehdä töitä. Olisi mukavaa , kun työnantajat rohkeasti ottaisi heitä töihin.

Tytöillä ja pojilla autismi näyttäytyy eri tavoin, vaikka perushaasteet ovatkin samoja. Topilla ilmeisesti on myös melko tarkkaa, mitä syö. Jossain ekoista jaksoista luetteli miten yhdistää terveellisiä vihanneksia ja pitsaa tms. Juliuksella on myös ollut voimakkaita aistiyliherkkyyksiä, ainakin nuorempana. Erona on se, että Kirillä on muitakin diagnooseja kuin autismi ja se autismi/ADHD -kombo on aika haastava, vaikka siinäkin on omat vahvuutensa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Niinpä ja siinä keskustelussa, että mihin ravintolaan menevät keskustelu oli vain sen ympärillä, että mikä Kirille sopii. Selkeästi saanut aina tahtonsa läpi ja tässä on lopputulos. Vanhempien olisi jo pienenä pitänyt sanoa tomerasti, että ota tai jätä samoin noiden kavereiden. 

Tässä mietin, että miten voimakas se herkkyys on. Että jos ei tykkää asiasta x voisiko sen annoksen pyytää ilman asiaa x jos ravintola on sellainen mihin porukasta muut haluaa kerran? Vai kuormittaako se jo liikaa, että se ruoka-aine x lukee siinä listassa? Kuitenkin ysyävyys on vastavuoroista, kaikkien haasteista huolimatta.

Aistiyliherkkyyksien kanssa ei pysty joustamaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen voi joustaa siinä, että syö jotain ruokaa, josta ei niin hirveästi tykkää. Vääränlainen ruoka voi tuntua samalta kuin jos sinut laitettaisiin syömään lautasellinen nuppineuloja. Kyse ei ole pelkästään mausta, vaan myös ruuan koostumuksesta. Tätä on varmasti tosi vaikea ymmärtää sellaisen, jolla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.[/quote]

Olen mielestäni oppinut ymmärtämään, kuinka kamalalta aistiyliherkkyys voi tuntua. Joten vain tuntuu liioittelulta, että sopivaa ruokaa aletaan miettiä hyvissä ajoin ennen kuin edes ollaan matkakohteessa. Tällainenhan vie hirveästi energiaa ja heittää varjon koko matkan ylle. Olisiko mitenkään mahdollista kehittää joustavampaa suhtautumista? Hoitaa ongelmia joustavasti vasta sitä mukaa, kun ne tulevat eteen? Tuo vaikutti sellaiselta asialta, joka vie ympärillä olevien hermot.

Ainakaan itse en jaksaisi. Onhan monilla omia erikoisia tapojaan, mutta ei ole viisasta ikään kuin rekrytoida kaikkia muita noudattamaan omia oikkujaan.

Kysyn ihan vilpittömästi, en ilkeilläkseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ovatko autistiset yleensäkin muita herkemmin loukkaantuvia? Olen itsekin sellainen, mutta silti en ymmärä tätä raivoa joiltakin ohjelman sisällöstä. Jos hahmot pärjäävät liiankin hyvin elämässään = vähätellään niitä joilla on isoja ongelmia, ja jos ohjelmaan oltaisiin valittu syvästi autistisia = Liian leimaavaa, koska kyllähän autistikin voi kyetä samoihin asioihin kuin muut. Mikään ei tunnu riittävän ihmisille

Miksi ei ole isompaa hajontaa siinä, minkä tasoisia autisteja kuvataan? Onhan noissakin jonkin verran eroja, mutta kaikki ovat lapsena diagnosoituja.

On meitäkin, joilla ongelmat eskaloituvat vasta siinä vaiheessa, kun on se akateeminen loppututkinto saatu valmiiksi, ja pitäisi löytää työpaikka.

Jäin miettimään mitenkähän kiinnostava tällainen ohjelma olisi. Tuossa tilanteessa on kuitenkin lukemattomia ihmisiä erilaisilla diagnooseilla ja ilman.

Jos lukisitte ylen jutun miten porukka on valikoitunut niin tajuaisitte enemmän. On otettu sellaisia, jotka pystyvät ymmärtämään mihin lähtevät. Lisäksi kuten muissakin ohjelmissa on haluttu rajoittaa aika lailla etelä-Suomeen osallistujat. Mitä kautta nämä on sitten haettu, autismiliitonko kautta? Ainakin Herlerit on julkisuudessa olleet jonkin verran, on noita lehtijuttuja ja sitten tyttö elokuvassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Niinpä ja siinä keskustelussa, että mihin ravintolaan menevät keskustelu oli vain sen ympärillä, että mikä Kirille sopii. Selkeästi saanut aina tahtonsa läpi ja tässä on lopputulos. Vanhempien olisi jo pienenä pitänyt sanoa tomerasti, että ota tai jätä samoin noiden kavereiden. 

Tässä mietin, että miten voimakas se herkkyys on. Että jos ei tykkää asiasta x voisiko sen annoksen pyytää ilman asiaa x jos ravintola on sellainen mihin porukasta muut haluaa kerran? Vai kuormittaako se jo liikaa, että se ruoka-aine x lukee siinä listassa? Kuitenkin ysyävyys on vastavuoroista, kaikkien haasteista huolimatta.

Aistiyliherkkyyksien kanssa ei pysty joustamaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen voi joustaa siinä, että syö jotain ruokaa, josta ei niin hirveästi tykkää. Vääränlainen ruoka voi tuntua samalta kuin jos sinut laitettaisiin syömään lautasellinen nuppineuloja. Kyse ei ole pelkästään mausta, vaan myös ruuan koostumuksesta. Tätä on varmasti tosi vaikea ymmärtää sellaisen, jolla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.

Ymmärsin kysymyksen niin, että jos ei siedä muusia mutta listalla on lihapullat muusilla, voiko pyytää muusin tilalle jotakin muuta tai vaikka syödä pelkkiä lihapullia. Näin siis oma aistiyliherkkä nuori aikuinen lapseni tekee. Koskaan ei ole jäänyt ilman ruokaa, vaikka listalta ei ole suoraan sopivaa löytynyt. Toki jos monta kertaa putkeen kaikki haluavat sinne, missä yksi syö pelkkää pastaa ketsupilla, voisi olla muiltakin pieni vastaantulo paikallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole aspergereita vain siksi etteivät esim. ole menestyneet. Leimaaminen on tietty ilmiö myös

Sehän on myös suojautumiskeino että käyttäytyy kuin olisi assberger.

En ole moisesta kuullutkaan

Eivät kaikki suinkaan pyri aina parhaimpaansa vuorovaikutustilanteissa, siis kun tuossa aiemmin oli esillä että miten autisteja opetetaan näyttelemään ns. normaalia tapaa, ja siitä jäi sellainen mielikuva että ikäänkuin kukaan ei falskaisi toisinpäin, vaan onhan sitä, ei vaan ole nostettu tikun nokkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pahan Mielen Sarja - todellakin!

T: Asperger-aikuinen

Oikeastaan keskeisin asia, mikä tuossa harmitti, oli se, että noita autisteja opetettiin näyttelemään "normaalia" sosiaalisissa tilanteissa.

Millä tavalla ja missä tilanteessa? Tarkoitatko Markuksen deittailuvalmennusta vai Soinnun huomautusta, ettei kassalla sovi sanoa tuotetta kalliiksi?

Mm. näitä.

Paljon muutakin, minkä huomaa ehkä vain, jos on itse elänyt elämää, jossa joutuu näyttelemään lähes jokaisessa sosiaalisessa tilanteessa.

Haluaisitko kertoa, miten sujuisi jokin tavallinen sosiaalinen tilanne, jos et näyttelisi ollenkaan? Annan sinulle nyt luvan olla täysin oma itsesi. Mitä tapahtuisi ensitreffeillä kanssani tai vaikka ihan vain kauppakäynnillä?

Olen eri, mutta voin kertoa vaikkapa kaupassa asioimisesta. Tummennettujen/värjättyjen lasien tai aurinkolasien sisällä käyttö (aistiyliherkkyys valoihin/väreihin) yhdistettynä epänormaalin tarkkaan tuotteiden tutkimiseen voidaan tulkita helposti päihteitä käyttäväksi varkaaksi. Liikkuminen ei ole täysin luonnollisen sulavaa nivelongelmien takia ja huomio voi hetkeksi kiinnittyä johonkin ihan muuhun asiaan, joten kaupassa tulee haahuiltua. AS on lähdössä reissuun, käy ostamassa matkalaukun jostain cittarista tai prismasta, samalla vaatteita lomaa varten ja menee kaikkien kanssa sovituskoppiin, koska käyhän se järkeen: muutenhan joku voisi viedä käytävällä yksin nököttävän matkalaukun takaisin hyllyyn ja pitäähän ne käsivarrella kannetut vaatteet laskea osittain laukun päälle odottamaan sovitusta, kun kaikkea ei saa naulaan roikkumaan. Tarvitsen penkkiä kopissa vielä istumiseen, kun pitää ostaa paluulippu puhelimella. Sovelluksessa on ongelmaa, joten siinäkin kestää oma aikansa. Kärry on iso muutamalle ostokselle eikä koriakaan huomannut ottaa. Sovituksen jälkeen palautat sopimattomat vaatteet siististi hyllyyn henkareissaan (mitä monet eivät edes tee, vaan jättävät sovituskoppiin) ja jatkat matkaasi kassalle jonottamaan. Olet jo tottunut tuijotteluun ja jopa kuiskutteluun, niin yrität olla välittämättä. Päästyäsi kassalle, myyjän kanssa vaihtaakin paikkaa joku hieman erilaisesti pukeutunut henkilö, hänestä huokuu tietynlainen uhkaavuus ja nostaa matkalaukun kassan taakse ja avaa laukun ja penkoo tyhjän laukun läpi. Ihmettelen kovasti miksi näin tehdään, mutta en keksi syytä, niin olen välittämättä. Laukku lyödään kassaan ja loput vaatteet, hapan ilme naamalla. Takana olevat jonottajat katsovat nyt erilaisesti kuin ennen. Mitä mahdoin tehdä? Olen kävellen liikenteessä, niin mielestäni on järkevää pakata ostamani vaatteet ostamaani matkalaukkuun siellä kassan päädyssä ja kävellä se laukku perässä bussipysäkille ja siitä kotiin. Kun pakkasin vaatteita laukkuun, ilmeet olivat todella outoja. Osa virnuili. Vasta noin kuukausi tämän episodin jälkeen tajusin, että minua epäiltiin myymälävarkaudesta, mutta tämä meni kokonaan ohi. Jos olisin tajunnut kassalla asian, olisin ostanut laukkuni ja vaatteeni muualta. En ole käynyt tässä kaupassa enää tämän jälkeen, koska pelkään, että näin käy taas.

Aah, kauhea! Näin voisi käydä kyllä myös minulle, no, tämä tyyppi teki työtään epäillessään. Mahtava kun pääsit tilanteesta muina ihmisinä tyhjän laukun kanssa pois! Hyvin päättyi. Kirjoitat hyvin, jännitin puolestasi lukiessani..

Kiitos palautteesta! Loppu hyvin kaikki hyvin. Ei se laukun penkominen olisi haitannut, ja tällaista lievää loukkaantumista syntynyt, jos se olisi tehty ja lisäksi rehdisti selitetty mitä tapahtuu. Käyhän se järkeen, että sillä tavalla voi varastaa ja jotkut ovat varmasti valitettavasti varasteetkin, eihän sitä muuten tarkistettaisi. "Tämä on rutiinitarkistus näille isoille tuotteille. Odottakaa, kun tarkastamme. Pahoittelemme vaivaa, mutta näin pitää tehdä." jokin noista olisi selventänyt paljon tilannetta, ennen tai jälkeen sanottuna, mutta kaikki tapahtuu tuijotuksen ja hiljaisuuden säestämänä. Se tavallinen kassa palveli edellä olevat, ja sitten vuorostaan kohdallani tapahtui tämä erilaisesti pukeutuneen myyjän vaihdos. Hän vaihtoi pari sanaa myyjän kanssa ja myyjän aikaisempi asiakaspalveluilme vakavoitui ennen lähtöään. Tämä erilaisesti pukeutunut myyjä ei tervehtinyt lainkaan, vaan nosti laukun suoraan tarkastettavaksi ripeällä otteella. Loppusumma (ja tarvitsenko kuittia, ennen ronaa). Maksoin kiltisti ja kuitinkin otin, onhan laukussa monen vuoden takuu. Tuntuu todella hämmentävältä ostaa jotain asiaa, kun samalla tuntuu, että sinulle ollaan jotenkin vihaisia siitä, kun annat rahojasi heidän korporaatiolleen (hyvin sanottu sarjassa). Mystisesti pitäisi automaattisesti tietää, miten yllättävässä tilanteessa käyttäydytään. Tuolla oli hyvä kommentti, missä kerrottiin tästä hymyilyn määrän vaikeudesta. Varmasti ilmeeni olivat ristiriitaisia tilanteessa. Miksi se hymyilee, jos sitä epäillään? :) :| :{ :/ :) :( :| :o :D :} :| :) melkoista naaman vääntelyä, kun en ollut vielä vaihtunut Outi Ostostentekijä -roolistani Eeva Epäilyttäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole aspergereita vain siksi etteivät esim. ole menestyneet. Leimaaminen on tietty ilmiö myös

Sehän on myös suojautumiskeino että käyttäytyy kuin olisi assberger.

En ole moisesta kuullutkaan

Eivät kaikki suinkaan pyri aina parhaimpaansa vuorovaikutustilanteissa, siis kun tuossa aiemmin oli esillä että miten autisteja opetetaan näyttelemään ns. normaalia tapaa, ja siitä jäi sellainen mielikuva että ikäänkuin kukaan ei falskaisi toisinpäin, vaan onhan sitä, ei vaan ole nostettu tikun nokkaan.

Meinaatko muka, että joku joskus esittäisi ettei osaa jotakin, vain siksi että joku muu tekisi sen hänen puolestaan? Eeeei kai, ikinä en tekisi sellaista! ;D Mutta vakavasti ottaen, jos olisin nuoresta asti kasvanut niin, että joku aina kipittäisi paikalle tekemään hankalat ja raskaat asiat puolesta, on hyvin helppo uskoa, että sen myös hyödyntäisin. Nytkin sanoisin tosi mielelläni, etten osaa ripustaa pyykkejä. Ärsyttävää, raskasta hommaa. Ja takamus tuntuu painavan tässä sohvalla ihan fyysisesti jo ajatuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen mielestäni oppinut ymmärtämään, kuinka kamalalta aistiyliherkkyys voi tuntua. Joten vain tuntuu liioittelulta, että sopivaa ruokaa aletaan miettiä hyvissä ajoin ennen kuin edes ollaan matkakohteessa. Tällainenhan vie hirveästi energiaa ja heittää varjon koko matkan ylle. Olisiko mitenkään mahdollista kehittää joustavampaa suhtautumista? Hoitaa ongelmia joustavasti vasta sitä mukaa, kun ne tulevat eteen? Tuo vaikutti sellaiselta asialta, joka vie ympärillä olevien hermot.

Ainakaan itse en jaksaisi. Onhan monilla omia erikoisia tapojaan, mutta ei ole viisasta ikään kuin rekrytoida kaikkia muita noudattamaan omia oikkujaan.

Kysyn ihan vilpittömästi, en ilkeilläkseni.

Mielestäni nimenomaan kannattaa suunnitella kaikki mahdollinen ennalta, jotta matkakohteessa saa keskittyä ihan muihin asioihin kuin käytännön juttujen, esim. juuri ruokailujen kanssa taistelemiseen. Voihan etukäteisselvityksessä käydä ilmi asioita, joiden vuoksi reissuun ei todellakaan kannata lähteä. Silloin muut voivat yhä halutessaan lähteä ja ongelmainen jäädä kotiin. T. Ei-autisti ja ei-aistiyliherkkä, jolle ennalta suunnittelu on elinehto

Kirjolla tai ei niin Topin verbaliikia on superviihdyttävää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko lukeneet nuo Marjut Ollitervon twiitit? Ihan järkyttävää raivoamista

En lue. En halua antaa liikaa ääntä sille, joka vain eniten raivoaa ja huutaa.

Hänellä on oikeus mielipiteisiinsä, mutta mitään absoluuttisia totuuksia ne eivät ole ja ei edusta ketään muuta kuin itseään.

Kävin lukemassa Ollitervon tviittejä 🙈.

Onneksi on Kirjolla-sarja ja Topi, Markus, Julius, Kiri ja näiden ihanat perheet. He ovat valistaneet meitä ja lisänneet valtavasti ymmärrystä avaamalla elämäänsä. Kiitos siitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole aspergereita vain siksi etteivät esim. ole menestyneet. Leimaaminen on tietty ilmiö myös

Sehän on myös suojautumiskeino että käyttäytyy kuin olisi assberger.

En ole moisesta kuullutkaan

Eivät kaikki suinkaan pyri aina parhaimpaansa vuorovaikutustilanteissa, siis kun tuossa aiemmin oli esillä että miten autisteja opetetaan näyttelemään ns. normaalia tapaa, ja siitä jäi sellainen mielikuva että ikäänkuin kukaan ei falskaisi toisinpäin, vaan onhan sitä, ei vaan ole nostettu tikun nokkaan.

En ole autisti, mutta mietin kyllä tätä vuorovaikutustilanteiden näyttelemisen efektiä. Tarkoitan että sehän on epäaitoa olemista, yrität olla jotain vähän parempaa koko ajan kuin olet.

Työpaikoilla ihan tyypillistä, ei voi kuin toivoa että yleensä elämässä ihmisen ei tarvitse koko ajan tehdä itseään tykö kanssaihmisille.

Itse olen lopen kyllästynyt yrittämään: olen oma itseni, voisin toki vähän skarpata en minä sitä. Joku sanoi jossakin lehdessä tms. Että ajattelu "minä nyt vaan olen tämmöinen" - on jossakin määrin laiska ajattelutapa. Mutta en ole menestynyt tms. silti saan olla olemassa enkä koe olevani uhri. Vitittaa toki välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Niinpä ja siinä keskustelussa, että mihin ravintolaan menevät keskustelu oli vain sen ympärillä, että mikä Kirille sopii. Selkeästi saanut aina tahtonsa läpi ja tässä on lopputulos. Vanhempien olisi jo pienenä pitänyt sanoa tomerasti, että ota tai jätä samoin noiden kavereiden. 

Tässä mietin, että miten voimakas se herkkyys on. Että jos ei tykkää asiasta x voisiko sen annoksen pyytää ilman asiaa x jos ravintola on sellainen mihin porukasta muut haluaa kerran? Vai kuormittaako se jo liikaa, että se ruoka-aine x lukee siinä listassa? Kuitenkin ysyävyys on vastavuoroista, kaikkien haasteista huolimatta.

Aistiyliherkkyyksien kanssa ei pysty joustamaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen voi joustaa siinä, että syö jotain ruokaa, josta ei niin hirveästi tykkää. Vääränlainen ruoka voi tuntua samalta kuin jos sinut laitettaisiin syömään lautasellinen nuppineuloja. Kyse ei ole pelkästään mausta, vaan myös ruuan koostumuksesta. Tätä on varmasti tosi vaikea ymmärtää sellaisen, jolla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.[/quote]

Olen mielestäni oppinut ymmärtämään, kuinka kamalalta aistiyliherkkyys voi tuntua. Joten vain tuntuu liioittelulta, että sopivaa ruokaa aletaan miettiä hyvissä ajoin ennen kuin edes ollaan matkakohteessa. Tällainenhan vie hirveästi energiaa ja heittää varjon koko matkan ylle. Olisiko mitenkään mahdollista kehittää joustavampaa suhtautumista? Hoitaa ongelmia joustavasti vasta sitä mukaa, kun ne tulevat eteen? Tuo vaikutti sellaiselta asialta, joka vie ympärillä olevien hermot.

Ainakaan itse en jaksaisi. Onhan monilla omia erikoisia tapojaan, mutta ei ole viisasta ikään kuin rekrytoida kaikkia muita noudattamaan omia oikkujaan.

Kysyn ihan vilpittömästi, en ilkeilläkseni.

Kyselysi muistuttaa niitä neurotyypillisiä tyttöjä ylä-asteella. Mielestäni tuo on oikein hyvä kompromissi, että ruokia katsotaan etukäteen netistä. Olisiko mielestäsi parempi, että vasta siellä ravintolassa tulisi selville, ettei listalla ole ruokia mitkä menisivät alas? Mitäs sitten? Yksi on ilman ruokaa? Noustaan ylös, puetaan pikkutakit, otetaan laukut ja vaihdetaan ravintolaa? Vaihdatko talvirenkaasi vasta sitten, kun lunta on maassa? Minäkin kysyn ihan vilpittömästi omaa ratkaisuasi. Ai tuolta se tuli, tehdään päätöksiä lennosta, ilman mitään valmistautumista. Ravintolat tekevät myös tilauksesta annoksia, jos on ruoka-aineherkkyyttä, dieetti, uskonto tms. esimerkiksi pöytävarauksen yhteydessä voi kysyä, onnistuuko erilainen annos. Kyllä, olet huomannut oikein, tämä vie ihan hirveästi energiaa. Siksi ollaan väsyneitä. Ja pidämme säännöllisestä rytmistä, silloin harvemmin ylirasittaa itseään. Kunnollinen etukäteen suunnittelu nimenomaan säästää energiaa. Jos suunnittelee monta päivää etukäteen, ehtii nukkumaan välissä monta yötä. Ei tunnu vilpittömältä kysymykseltä, koska heti vertaat itseäsi ja omaa jaksamistasi. Oletat mitä kaikki muut ajattelisivat tilanteesta, koska eihän kukaan voi olla erilainen, kuin sinä. Herkkä nenäni haistaa hienoisesti trollin täällä kyselemässä vilpittömästi. Puolustan silti perusteellista suunnittelua, vaikka se alkaisikin kauan ennen H-hetkeä. Go Kiri, kaverit ja suunnitelmat!

Kyllä me katsotaan etukäteen netistä. Tänne tuli uusi ravintola, meinattiin mennä syömään mutta katsottiin ruokalistaa eikä napannut mikään listalta. Mentiin muualle. Mulla poika on nirso, mutta osaa pyytää jättämään tiettyjä ainesosia pois. Ongelma on, että hän on myös allerginen. Osan pyytää pois allergian takia, osan siksi että on nirso. Mutta kun kyseeessä on autistipiirteet, niin se voinokare pihvin päällä, jota ei ollut listalla, aiheuttaa sen että ei enää ikinä sinne. Kyseessä on lievä maitoallergia, mutta koska hänellä menee maidosta maha sekaisin, hän ei halua ottaa riskiä menemällä kyseiseen paikkaan ikinä enää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Niinpä ja siinä keskustelussa, että mihin ravintolaan menevät keskustelu oli vain sen ympärillä, että mikä Kirille sopii. Selkeästi saanut aina tahtonsa läpi ja tässä on lopputulos. Vanhempien olisi jo pienenä pitänyt sanoa tomerasti, että ota tai jätä samoin noiden kavereiden. 

Tässä mietin, että miten voimakas se herkkyys on. Että jos ei tykkää asiasta x voisiko sen annoksen pyytää ilman asiaa x jos ravintola on sellainen mihin porukasta muut haluaa kerran? Vai kuormittaako se jo liikaa, että se ruoka-aine x lukee siinä listassa? Kuitenkin ysyävyys on vastavuoroista, kaikkien haasteista huolimatta.

Aistiyliherkkyyksien kanssa ei pysty joustamaan samalla tavalla kuin neurotyypillinen voi joustaa siinä, että syö jotain ruokaa, josta ei niin hirveästi tykkää. Vääränlainen ruoka voi tuntua samalta kuin jos sinut laitettaisiin syömään lautasellinen nuppineuloja. Kyse ei ole pelkästään mausta, vaan myös ruuan koostumuksesta. Tätä on varmasti tosi vaikea ymmärtää sellaisen, jolla ei ole asiasta omakohtaista kokemusta.

Tiedän kyllä autistina millaista on aistiyliherkkyyden kanssa, mutta en pompota muita, vaan jään itse pois vääränlaisesta ravintolasta, tai en vain syö sieltä mitään ja syön sitten itse jotain muuta

Minä olen ns. normaali perheenäiti, opiskellut ja työelämässä aina ollut ilman mitään hankaluuksia. Mutta nyt jotenkin havahduin siihen, että koko elämäni on esittämistä. Muut ihmiset ei oikeastaan kiinnosta yhtään ja koen heidät enemmän riesoiksi kuin miksikään mukavaksi. Siis omaa perhettä lukuunottamatta. Töissä joudun esittämään kiinnostunutta työkavereiden asioista. Suurin osa ihmisten välisestä kommunikaatiosta on täysin turhaa. Esim. työkaveri tulee lumisateella töihin ja kauhistelee että huhhuh mikä keli. Itse en ikinä toimisi niin, koska kaikki tietää kelin ilman minun kauhisteluja. Usein kuuntelen kahvipöytäkeskusteluja ja huomaan miten usein ihmiset ovat väärässä. En halua leijua, mutta tiedän todella paljon nippelitietoa asiasta kuin asiasta, mutta en kehtaa jatkuvasti oikoa ihmisiä. Rakastan sadesäätä, mutta usein yhdyn muiden voivotteluun kurjasta kelistä, koska se on helpompaa niin.

Pointtini on se, että monet muutkin ihmiset joutuu teeskentelemään arjessaan sulautuakseen joukkoon. Toisaalta, ehkä minussakin on jotain kirjavuutta, joka voimistuu vanhemmiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ei ole aspergereita vain siksi etteivät esim. ole menestyneet. Leimaaminen on tietty ilmiö myös

Sehän on myös suojautumiskeino että käyttäytyy kuin olisi assberger.

En ole moisesta kuullutkaan

Eivät kaikki suinkaan pyri aina parhaimpaansa vuorovaikutustilanteissa, siis kun tuossa aiemmin oli esillä että miten autisteja opetetaan näyttelemään ns. normaalia tapaa, ja siitä jäi sellainen mielikuva että ikäänkuin kukaan ei falskaisi toisinpäin, vaan onhan sitä, ei vaan ole nostettu tikun nokkaan.

En ole autisti, mutta mietin kyllä tätä vuorovaikutustilanteiden näyttelemisen efektiä. Tarkoitan että sehän on epäaitoa olemista, yrität olla jotain vähän parempaa koko ajan kuin olet.

Työpaikoilla ihan tyypillistä, ei voi kuin toivoa että yleensä elämässä ihmisen ei tarvitse koko ajan tehdä itseään tykö kanssaihmisille.

Itse olen lopen kyllästynyt yrittämään: olen oma itseni, voisin toki vähän skarpata en minä sitä. Joku sanoi jossakin lehdessä tms. Että ajattelu "minä nyt vaan olen tämmöinen" - on jossakin määrin laiska ajattelutapa. Mutta en ole menestynyt tms. silti saan olla olemassa enkä koe olevani uhri. Vitittaa toki välillä.

Työpaikoilla tietysti esitetään ties mitä, ihmiset olettaa helpommin toisesta jotain negatiivista.

Sehän on ihan tutkittukin juttu, että tavallisilla ihmisillä on useita eri persoonia ilman mitään diagnoosia mt-ongelmia. Töissä esitetään tietyllä tavalla, kaveriporukassa toisella tavalla ja eri harrastusporukoissa eri tavalla ja kotiminäkin on erilainen. Ihan jo perusasia kun yksi mukava lastentarhaopettaja sattui asiakkaaksi erääseen virastoon, missä olin töissä. Oli muuten veemäinen ja ilkeä ihminen, huusi mulle ja työkaverille asiasta, joka ei ollut millään tavalla meidän käsissä. Näin ihan erilaisen persoonansa. Mielestäni se mukava tarhatäti oli esittämistä, se huutava täti se todellinen persoona.