Kirjolla

Vierailija kirjoitti:

Käykö autistit yleensä armeijan, luulisi että se on hyvin vaikeaa heille?

Siellä kun tehdään niinkuin käsketään ja nopeasti.

Tiedän yhden assin ( mies), jolla on lisäksi OCD ja kävi armeijan. Armeija meni tosi hyvin, pakko- oireet hävisi sillä ajalla. Kun häneltä kysyttiin, että miksi niin vastaus oli, että oli säännöt.

Nyt armeijan jälkeen OCD on taas voimissaan ja pesee käsiään niin et ovat suurin piirtein verillä.

Käsien jatkuva pesu on pahin oire hänellä.

Markus löytyi LinkedInistä. On Siinä viimeisen suhde merkitty nöin: oct 22- present-7 months. Päässyt takaisin siihen missä oli aiemmin? Noinko tuo pitää tulkita? Eli 7 kk pois ja sitten takaisin.

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Entisajan insseissä on paljon asseja. Olen käynyt sen vanhan ajan tekun ja olihan meidän luokassa monenlaista tallaaja. Mutta lukujärjestys oli lähes sama. Muutoksia tuli joskus vuoden vaihteessa ja nekin liittyivät harvoihin valinnaisaineisiin, ota tämä tai tuo, kahdesta sai valita, esim meillä se oli graafiinen suunnittelu tai CAD - aika just vähän ennen kuin amk:t tulivat. Jos ei osannut valita, sitten määrättiin siihen, jossa oli vähemmän porukkaa. Koulupäivät olivat yleensä 8-16, paitsi perjantaisin loppui puolilta päivin ja ylimäääräisiä valinnaisaineita oli illalla, valinnaisaineissa ei ollut mitään ylärajaa jos ilta-aineita otti, nuo valitse kahdesta olivat pakollisia. Koulukohtaiseisti taisi saada päättää ohjelman.  Mutta kun katsoin yhden nuoren lukujärjestystä viiden vuoden takaa, se oli kaaoottinen. Välillä oli päiviä ettei ollut mitään, välillä oli tunteja 8-10, sitten 15-17 tai sitten oli päiviä 8-18 lähes tauotta. Sekä joka viikolla saattui lukujärjestys muuttua. Tosi hankala asseille. 

Vierailija kirjoitti:

Kirin haukkumisessa on naisvihaa mukana. Miehiä ymmärretään, mutta naista pidetään, jälleen kerran, vain vääränlaisena eikä _oikeasti_ erilaisia haasteita omaavana. Jos esimerkiksi Topi olisi nainen, en usko, että hänen kiusallisiakin tilanteita aiheuttavaan suorapuheisuuteensa suhtauduttaisiin yhtä positiivisesti kuin nyt. Ja tällä en siis missään tapauksessa tarkoita haukkua Topia, hän on autisti ja se aiheuttaa hänellä tiettyjä asioita, kyse ei ole huonotapaisuudesta. Mutta se pitäisi ymmärtää myös Kirin kohdalla, että kyse ei ole siitä, ettei hän vain viitsi, vaan ihan oikeasti siitä, että tietyt neurotyypillisille itsestään selvät asiat ovat hänelle vaikeita.

Kirillähän on hahmotushäiriö, ja itsekin hahmotushäiriön omaavana voin kertoa, että se vaikeuttaa tavallista arkea ja yksinkertaisiakin töitä PALJON. Kyse on hemmetin hankalasti selitettävästä asiasta, mutta yritän: en vain "näe" muille ihmisille itsestään selviä juttuja, suunnat menevät sekaisin, kuvallinen ohje vaikka jonkun tavaran kokoamisesta voi olla yhtä sotkua, en tiedä mihin suuntaan jotakin asiaa pitäisi kääntää, en jotakin työtehtävää tehdessä osaa ajatella missä järjestyksessä se olisi parasta ja luontevinta tehdä..."paras" esimerkki lienee se, että minulta hävisi kerran Kalasataman metroaseman uloskäynti, se mikä menee kauppakeskukseen. Olin kulkenut siitä lukemattomia kertoja. Ja sitten eräänä päivänä, kun astuin ulos metrosta, sitä ei ollutkaan siinä. Sitä ei ollut missään. Tajusin toki, että olin ollut nyt metron takimmaisessa vaunussa enkä siinä mikä yleensä osuu suunnilleen kyseisen oven kohdalle, joten kävelin eteenpäin. Mutta ovea ei löytynyt. Kävelin takaisinpäin. Enkä näe ovea missään. Kävelen edestakaisin, enkä edelleen näe kauppakeskukseen johtavaa ovea. Sen on pakko olla siinä, on vain kaksi raidetta ja tämä on se keskustaan päin menevä raide ja _tiedän_ että olen jäänyt siinä pois ja mennyt siitä ovesta vaikka kuinka monta kertaa. Mutta en silti näe sitä kirottua ovea. Nyt alan jo panikoida, mitä on tapahtunut, onko päässäni tapahtunut jotain, onko minulla jokin akuutti, vakava aivotoiminnan häiriö? Olenko seonnut? Seisoa torotan metrolaiturilla neuvottomana. Ja sitten huomaan, että ovi onkin tuossa. En ole vain jotenkin hahmottanut sitä siinä vaikka kävelin sen ohi monta kertaa, mikä ilmeisesti johtui siitä, että jäin metrosta niin eri kohdassa laituria kuin yleensä ja tämä sekoitti "vakioasetukset" päässäni. Samantyyppisiä tilanteita on ollut muitakin, mutta tämä on kyllä se pahin. Tällaista on hahmotushäiriön kanssa.

Minulla on ADHD, hahmotushäiriötä ei ole diagnosoitu erikseen mutta tuo etten näe asioita on niin tuttua. Sitä ei vaan voi selittää jos sitä ei ole itse kokenut. Lähimpänä tuota kokemusta ilman hahmotushäiriötä on mielestäni se, kun aurallisessa migreenissä tulee niitä sokeita pisteitä. Aivosi työskentelevät hullun lailla paikatakseen sen sokean pisteen mutta jokin on vain pielessä, näet sen kohdan mutta et siltikään "näe" sitä.

Minulla on hyvä suuntavaisto enkä eksy ikinä, mutta arjessa olenkin sitten ihan täysi käsi. Töissä tämä näkyy eniten. Nopeatempoisissa hanttihommissa minulla on tietty järjestys missä teen asiat ja jos tämä häiriintyy, olen täysin pihalla vaikka olen tehnyt tätä työtä kohta kolme vuotta. En löydä asioita jotka saattavat olla lähelläkin jos ne ovat yhtään eri kulmassa kuin johon olen tottunut. Tähän olen kehittänyt keinon käydä näkemäni asiat manuaalisesti läpi. Onko tuo kahvipannu? Ei. Onko tuo kahvipannu? No ei. Onko tuo... Ah, tuossahan se kahvipannu olikin! Minulla on myös hankaluuksia oppia asioita, joita ei ihan suoraan selitetä ja kerrota. Eli siis niinkuin passiivisesti. Jos näen että työkaveri vie kastelukannun keittiön viereiselle hyllykölle sata kertaa, en saata "tajuta" sitä kuin vasta kun siitä sanotaan ääneen. Selviän työssäni mutta selkeästi huomaa, että minulle ei anneta vastuuta samalla tavalla kuin työkavereille.

Vierailija kirjoitti:

Topi puhuu koko ajan miten se ja se "katsoi silmään". Luulen, että porukka väistää Topin katsetta koska se on pistävä ja Topi ei tajua tätä itse. Siksi asia jotenkin aina korostuu. Topilla myös vaihtelee ilmeet mielenkiintoisesti, joskus siellä välähtää sellainen pelottavan ilmeetön ja pelottava ilme. 

Pelottavan ilmeetön on se perusnaama. Itselläni on otsassa kauheat rypyt, kun yritän unissanikin pitää sellaista normaalia ilmettä yllä. Onneksi kotona ei tarvitse yksinään ilmehtiä, vaan voi rentoutua oikeasti kokonaan ilman pelkoa siitä, että joku pitää vihaisena.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku yllättynyt että sarja autistivajakeista on palstalla niin suosittu?😆

No lähinnä Topin vuoksi itse tätä jaksan katsoa, myös sen Markuksen touhut ovat ihan mielenkiintoisia. Topin elämän filosofiasta voisi moni ottaa mallia. Jos koko sarja olisi sen tytön kaltaisia ihmisiä niin en jaksaisi katsoa kahta minuuttia kauempaa koko ohjelmaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Topi puhuu koko ajan miten se ja se "katsoi silmään". Luulen, että porukka väistää Topin katsetta koska se on pistävä ja Topi ei tajua tätä itse. Siksi asia jotenkin aina korostuu. Topilla myös vaihtelee ilmeet mielenkiintoisesti, joskus siellä välähtää sellainen pelottavan ilmeetön ja pelottava ilme. 

Pelottavan ilmeetön on se perusnaama. Itselläni on otsassa kauheat rypyt, kun yritän unissanikin pitää sellaista normaalia ilmettä yllä. Onneksi kotona ei tarvitse yksinään ilmehtiä, vaan voi rentoutua oikeasti kokonaan ilman pelkoa siitä, että joku pitää vihaisena.

Mä sain nuoruudessa usein ja suorimmin ekassa kesätyössä palautetta, että näytän koko ajan vihaiselta ja ihmiset pelkäävät minua. Olen sitten opetellut hymyilemään ja ilmehtimään, ja olenkin nykyään hymyileväiseksi ja helposti lähestyttäväksi kuvattu.

Mutta ne päänsäryt, jotka tuosta opetellusta hymyilystä saan! Vapaapäivinä ja silloin kun olen vain läheisten tuttujen kanssa saan olla koko päivän naama valahtaneena, eikä kukaan luule minun olevan vihainen. Silloin ei päätä särje. Mutta jo työvaatteita pukiessa alkaa pääkipu, johon syön päivittäin särkylääkkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Eli tuohan selittää miksi Kiri on niin saamaton. Hän bilettää yöt, joten normaalit päivävelvollisuudet eivät luista, toisin kuin sarjan miespuolisilla kirjolaisilla. Kiri on tottunut siihen, että joku aina auttaa eikä tarvitse itse tsempata. Kirin päiväryhtmi kuntoon ja potku persuksille! Ei diagnoosi ikuisesti voi olla tekosyy laiskottelulle.

NIinpä. Nuo miespuoliset eivät ole mitään hunsvontteja vaan ovat kiinnostuneita elämästä ja asioista. Tuota tyttöä näyttää kiinnostavan vain hauskanpito ja ei suhtaudu elämään mielenkiinnolla. Lisäksi vähän ihmettelen kun joku sanoi hänen olleen huonoimmista oloista, mutta asuu omassa asunnossa ja käy monta kertaa vuodessa ulkomailla. Topi sitten taas elättää itsensä ja vuoden kohokohta oli mennä elokuvafestivaaleille. 

Mitä tarkoittaa suhtautua elämään mielenkiinnolla? Itse olen 49-vuotias diagnosoitu Asperger, ja suhtaudun elämään niin, että toivon sen loppuvan asap. Olen toivonut aina. Ei niin minkäänlaista järjen häivää heilua täällä esittämässä rooleja ja keräämässä omaisuutta/materiaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä naisviha-trendi nyt on? Tämä ei ole ainut keskustelu, jossa siitä syytetään, jos sattuu ihmettelemään jonkun naisen toimintaa.

Ihan takuulla olisin hämmästellyt, jos vaikka Topi olisi todennut etten osaa pakata, joku muu hoitaa. Tai riekkunut festivaaleilla yömyöhään ja sitten valittanut kun päivällä väsyttää, kertoen että rytmi on väärä, mutta kun se iltariekkuminen on niin tärkeää ettei halua muuttaakaan sitä. Tai sanonut Markukselle että en halua tuonne syömään sen sijaan, että sanoi tulevansa mukaan vaikkei syökään itse jne.

Monen mielestä jos naiseen kohdistuu arvostelua niin se on naisvihaa. Koko sana on tällä palstalla menettänyt jo kauan sitten merkityksensä. Jos joku mies oli käyttäytynyt ohjelmassa sen naisen tavoin olisi varmasti saanut osansa arvostelusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko joku yllättynyt että sarja autistivajakeista on palstalla niin suosittu?😆

Sun kaltaisia kusipäävajakkeja ei kaipaa kukaan  missään. Hyi helvetti jos olis tommoinen lapsi kuin sinä, vihaisin sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Eli tuohan selittää miksi Kiri on niin saamaton. Hän bilettää yöt, joten normaalit päivävelvollisuudet eivät luista, toisin kuin sarjan miespuolisilla kirjolaisilla. Kiri on tottunut siihen, että joku aina auttaa eikä tarvitse itse tsempata. Kirin päiväryhtmi kuntoon ja potku persuksille! Ei diagnoosi ikuisesti voi olla tekosyy laiskottelulle.

NIinpä. Nuo miespuoliset eivät ole mitään hunsvontteja vaan ovat kiinnostuneita elämästä ja asioista. Tuota tyttöä näyttää kiinnostavan vain hauskanpito ja ei suhtaudu elämään mielenkiinnolla. Lisäksi vähän ihmettelen kun joku sanoi hänen olleen huonoimmista oloista, mutta asuu omassa asunnossa ja käy monta kertaa vuodessa ulkomailla. Topi sitten taas elättää itsensä ja vuoden kohokohta oli mennä elokuvafestivaaleille. 

Mitä tarkoittaa suhtautua elämään mielenkiinnolla? Itse olen 49-vuotias diagnosoitu Asperger, ja suhtaudun elämään niin, että toivon sen loppuvan asap. Olen toivonut aina. Ei niin minkäänlaista järjen häivää heilua täällä esittämässä rooleja ja keräämässä omaisuutta/materiaa.

No sinä et selkeästi ole kiinnostunut elämästä. Mielenkiinnolla elämään suhtautuvilla on mielenkiinnon kohteita ja tulevaisuuden suunnitelmia, eikä elämä pyöri lyhytaikaisten nautintojen kuten alkoholin tai matkailun ympärillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Eli tuohan selittää miksi Kiri on niin saamaton. Hän bilettää yöt, joten normaalit päivävelvollisuudet eivät luista, toisin kuin sarjan miespuolisilla kirjolaisilla. Kiri on tottunut siihen, että joku aina auttaa eikä tarvitse itse tsempata. Kirin päiväryhtmi kuntoon ja potku persuksille! Ei diagnoosi ikuisesti voi olla tekosyy laiskottelulle.

NIinpä. Nuo miespuoliset eivät ole mitään hunsvontteja vaan ovat kiinnostuneita elämästä ja asioista. Tuota tyttöä näyttää kiinnostavan vain hauskanpito ja ei suhtaudu elämään mielenkiinnolla. Lisäksi vähän ihmettelen kun joku sanoi hänen olleen huonoimmista oloista, mutta asuu omassa asunnossa ja käy monta kertaa vuodessa ulkomailla. Topi sitten taas elättää itsensä ja vuoden kohokohta oli mennä elokuvafestivaaleille. 

Mitä tarkoittaa suhtautua elämään mielenkiinnolla? Itse olen 49-vuotias diagnosoitu Asperger, ja suhtaudun elämään niin, että toivon sen loppuvan asap. Olen toivonut aina. Ei niin minkäänlaista järjen häivää heilua täällä esittämässä rooleja ja keräämässä omaisuutta/materiaa.

Eikö sinua kiinnosta mikään elämässä? Esimerkiksi harrastukset? Olen käsittänyt, että aspergeriin nimenomaan kuuluu erityiset kiinnostuksen kohteet. Ei materiaa ole mikään pakko kerätä, on paljon "normojakin" jotka eivät kerää. On inhottavaa, jos joutuu teeskentelemään jotain mitä ei ole, mutta elämäänsä voisi yrittää järjestää niinkin, että sellaisia tilanteita tulee mahdollisimman vähän.

Kerro vähän enemmän itsestäsi! Millaisista asioista pidät, mikä tuottaa sinulle iloa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Eli tuohan selittää miksi Kiri on niin saamaton. Hän bilettää yöt, joten normaalit päivävelvollisuudet eivät luista, toisin kuin sarjan miespuolisilla kirjolaisilla. Kiri on tottunut siihen, että joku aina auttaa eikä tarvitse itse tsempata. Kirin päiväryhtmi kuntoon ja potku persuksille! Ei diagnoosi ikuisesti voi olla tekosyy laiskottelulle.

NIinpä. Nuo miespuoliset eivät ole mitään hunsvontteja vaan ovat kiinnostuneita elämästä ja asioista. Tuota tyttöä näyttää kiinnostavan vain hauskanpito ja ei suhtaudu elämään mielenkiinnolla. Lisäksi vähän ihmettelen kun joku sanoi hänen olleen huonoimmista oloista, mutta asuu omassa asunnossa ja käy monta kertaa vuodessa ulkomailla. Topi sitten taas elättää itsensä ja vuoden kohokohta oli mennä elokuvafestivaaleille. 

Mitä tarkoittaa suhtautua elämään mielenkiinnolla? Itse olen 49-vuotias diagnosoitu Asperger, ja suhtaudun elämään niin, että toivon sen loppuvan asap. Olen toivonut aina. Ei niin minkäänlaista järjen häivää heilua täällä esittämässä rooleja ja keräämässä omaisuutta/materiaa.

No sinä et selkeästi ole kiinnostunut elämästä. Mielenkiinnolla elämään suhtautuvilla on mielenkiinnon kohteita ja tulevaisuuden suunnitelmia, eikä elämä pyöri lyhytaikaisten nautintojen kuten alkoholin tai matkailun ympärillä. 

Joo ei ole jaksamista tai voimavaroja mihinkään suunnitelmiin, ja kuollaan ja sairastutaan kaikki joka tapauksessa. En kyllä myöskään juo tai matkaile. Hyvä kun jaksan hetkestä seuraavaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Eli tuohan selittää miksi Kiri on niin saamaton. Hän bilettää yöt, joten normaalit päivävelvollisuudet eivät luista, toisin kuin sarjan miespuolisilla kirjolaisilla. Kiri on tottunut siihen, että joku aina auttaa eikä tarvitse itse tsempata. Kirin päiväryhtmi kuntoon ja potku persuksille! Ei diagnoosi ikuisesti voi olla tekosyy laiskottelulle.

NIinpä. Nuo miespuoliset eivät ole mitään hunsvontteja vaan ovat kiinnostuneita elämästä ja asioista. Tuota tyttöä näyttää kiinnostavan vain hauskanpito ja ei suhtaudu elämään mielenkiinnolla. Lisäksi vähän ihmettelen kun joku sanoi hänen olleen huonoimmista oloista, mutta asuu omassa asunnossa ja käy monta kertaa vuodessa ulkomailla. Topi sitten taas elättää itsensä ja vuoden kohokohta oli mennä elokuvafestivaaleille. 

Mitä tarkoittaa suhtautua elämään mielenkiinnolla? Itse olen 49-vuotias diagnosoitu Asperger, ja suhtaudun elämään niin, että toivon sen loppuvan asap. Olen toivonut aina. Ei niin minkäänlaista järjen häivää heilua täällä esittämässä rooleja ja keräämässä omaisuutta/materiaa.

No sinä et selkeästi ole kiinnostunut elämästä. Mielenkiinnolla elämään suhtautuvilla on mielenkiinnon kohteita ja tulevaisuuden suunnitelmia, eikä elämä pyöri lyhytaikaisten nautintojen kuten alkoholin tai matkailun ympärillä. 

Joo ei ole jaksamista tai voimavaroja mihinkään suunnitelmiin, ja kuollaan ja sairastutaan kaikki joka tapauksessa. En kyllä myöskään juo tai matkaile. Hyvä kun jaksan hetkestä seuraavaan.

Tämä. Ei myöskään varaa. Toimeentulotuella elän ja ruoat haen leipäjonosta. Eläkkeelle ei pääse.

Vierailija kirjoitti:

Kirissä ärsytti vähän se asenne. Ymmärrän kyllä, että ei pysty aistiyliherkkyyksien takia syömään kaikkia ruokia, mutta miksi ei vaan voinut mennä ravintolaan ja tilata sieltä vaikka pelkkiä ranskalaisia? Aivan varmasti lähes jokaisessa ravintolassa saa räätälöityä annoksia mielensä mukaan. Mulla olisi palanut hermot ihan jo tuota matkaa suunniteltaessa, kun sanoi kaikkiin ravintolaehdotuksiin ei, koska joku ruoka-aine ei miellyttänyt.

Muutenkin hänen toiminnassaan oli ristiriitaisuuksia. Käytti vastamelukuulokkeita julkisissa kulkuneuvoissa, mutta pystyi olemaan ongelmitta yökerhossa ja festareilla pilkkuun asti?

Suurin haaste hänellä selvästi oli siinä, että ei ollut lainkaan motivoitunut tekemään asioita, jotka eivät häntä itseään miellytä. Välillä ei edes yrittänyt kun luotti siihen, että äiti tai toimintaterapeutti auttaa.

Ei siinä, hyvä että on saanut ystäviä jotka tuota käytöstä jaksaa.

Musiikki onkin vähä eri asia, kuin maiskuttelut, kolinat, pirinät, piippaukset, ihmisten puhe yms. Toisten ihmisten perusluonne on sellainen, että on kivempi valittaa, kuin tehdä muutoksia. Ilman nepsyjuttujakin sellaisten kanssa palaa hermot.

Kirillä ihana ystävä. Onhan se hankalaa , kun toisella vaikeampaa mitä voi suuhunsa laittaa. Varsinkin , kun ollaan lomalla. Valtavasti on kyllä barbeja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monikin pärjää nimenomaan sillä että on rytmi, rutiinit ja säännöt, joiden mukaan toimii. Heti kun on vapaampaa, alkaa aika valua kaikkeen p*skaan ja oleelliset asiat tuntuvat heti uuvuttavan. Kun olen töissä, saan aikaan paljon enemmän myös työn ulkopuolella kuin silloin kun olen lomautettuna. Tosi nopeasti silloin löydän itseni tilanteesta, jossa kauppaan lähtö on koko päivän menokiintiön täyttävä suoritus ja viimeistään alkuiltapäivästä väsymys on mahdoton. Käyttäydyn ihan kuin uupunut tai masentunut. Kuitenkin tilanne korjaantuu heti kun palaan töihin, joten siitä ei ole kyse, että energia olisi oikeasti vähissä.

Kiri pistää itsekurin puutteen autismin piikkiin. Nuoret miehet opiskelevat, tekevät tai etsivät töitä ja harjoittelevat kärsivällisesti sosiaalisia taitoja. Kiriä väsyttää käydä koulussa, koska silloin ei voi samanaikaisesti joka yö bilettää. 

Hänellä on muutakin kuin autismia: tarkkaavaisuus- ja hahmotushäiriö. Se on ihan oikeasti aika lailla normaalia arkea sekä opiskelua ja työntekoa rajoittava yhdistelmä, joka on myös erittäin uuvuttavaa näistä ongelmista kärsiville. Itselläni on on hahmotushäiriötä, tarkkaavaisuushäiriötä ja asperger-piirteitä (nykyään sanottaisiin, että olen siis autismin kirjolla kun asperger- sanaa ei saisi enää käyttää). Olen se, joka kirjoitti aiemmin pitkän kirjoituksen hahmotusvaikeuksista. On minulla jotain muutakin oppimisvaikeutta, jota ei ole tarkemmin pystytty määrittämään. Olen monissa asioissa ihan todella yksinkertainen suoraan sanottuna.

Käyn itse töissä, mutta mitään opiskelua en ole saanut kovasta yrityksestä huolimatta tehtyä. Teen suorittavaa surkeasti palkattua matalapalkkatyötä, josta sanotaan usein, että sitä voi tehdä kuka vain. Mutta minulle se on jatkuvaa miettimistä ja pohtimista ja pinnistämistä, mm. tällaisten juttujen: "miten normaali ihminen tämän tekisi", "mikä on riittävä taso mistä ei tule sanomista, mutta työ kuitenkin sujuu joutuisasti".

Sarjassa tuo ystävyys näyttäytyi kyllä melko yksipuolisena, ja ystävä oli enemmänkin tukihenkilö tai avustaja, joka kannattelee. Toki todellisuus voi olla toinen.

Miksi kassalla ei saa sanoa, että tuote on kallis?