Onko toinen nainen mielestäsi se perheenrikkoja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Otapa nyt ihan rauhallisesti. Hengitä syvään hetki. Kyllä pettämisen vuoksi pitää lähteä ja heti.

"Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava."

Ei mitään käsitystä realiteeteista.

Tällasessa tilanteessa etenkin miehen vaihtoehdot on usein joko jatkaa suhteessa ja olla läsnä lastensa elämässä, tai varautua siihen, että suhde lapsiin kärsii. Kumman ratkaisun sinä tekisit, oi Sophie?

Minun ei tarvitse tehdä tuollaisia valintoja, koska olen siirtynyt elämään 2023-luvulle sieltä seitkytluvun maalaiskylästä, jossa tuollainen vielä olikin todellisuutta.

Miehen kannattaa hakea paitsi keskustelu- myös viranomaisapua. Toisin kuin monet hyväuskoiset rakastajattaret luulevat, tässä maassa on laki, joka turvaa myös miehen vanhemmuuden.  Toki tämä vaatii vähän vaivannäköä, että asioitaan hoitaa, pelkkä läsnäolo ei tosiaan siihen riitä.

Ja jos realiteeteista puhutaan, niin mitäpä luulet, mikä on miehen suhde lapsiin vuosikausien sivusuhteilun jälkeen?

Voi hyvän tähden kun sulla ei tosiaan ole minkäänlaista käsitystä todellisuudesta!

Tapaamissopimus joka on tehty lastenvalvojalla on yhtä kuin vessapaperia jos jompikumpi osapuoli niin tahtoo. Oikeusprosessissa kestää vähintään kuukausia ja lasku on kymmenissä tuhansissa. Lapset kärsii vanhempien huoltajuussodassa. Niin, ettei viranomaisilla ole mitään konsteja asiaan puuttua, voi lapsen ja vanhemman kasvokkain tapaamista estellä helposti 2 kuukautta. Sinä aikana voi lapsen mieltä muokata niin, että seuraavaksi hän kertookin, ettei toista edes tahdo tavata. Oikeus ottaa tämän huomioon. Lastensuojelu, koulun määräämä psykologi... lain puitteissa keinottomia. Ja kysymyksessä sen enempää yksityiskohtiin menemättä varakkaat, koulutetut, rikkeettömät vanhemmat. Ai niin, lisään vielä, että se lastensa elämästä karkoitettu vanhempi voi olla myös äiti.

Jos sinä ja kumppanisi uskottekin erossa toimivanne kohtuullisesti toisianne kohtaan ja suojelevanne lapsianne, et voi yleistää tätä koskemaan jokaista ihmistä joka ei ole "henkisesti epävakaa". Sellaiseksi kun voi tulla, tai sellainen voi tahtomattasi koskettaa jotain elämäsi osa-aluetta. 1 sellainen erossa riittää.

Joo kyllä. Mutta miten tämä nyt liittyy siihen, että olen sitä mieltä, että tuollaisessa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata aloittaa sivusuhdetta? Sitähän minä vain olen sanonut.

Kuten myös senkin, että ylipäätään henkisesti kovin epävakaiden ja epävakaissa olevien ihmisten kanssa kannattaa olla varovainen, miten heidän elämäänsä sotkeutuu. Tämä ihan sen vuoksi, että juurikaan en kuvittele olevani mikään jeesus, joka voisi edes kummemmin auttaa.

Sitä varten on ne ammatti-ihmiset.

sinä olet väittänyt, että riitaisa ero tai henkisesti väkivaltainen suhde on merkki siitä, että henkilö on henkisesti epätasapainoinen ja ettet tällaista ihmistä tahdo edes kaveriksesi.

Hieno tyyppi. Olisipa ystävänä mahtava saada sinut tulipalopaikalle kysymään, ettei vaan olisi unohtunut vaihtaa pattereita palohälyttimeen.

Kyllä se on. Pettäjä on henkisesti epätasapainoinen eikä sellaista tarvitse kaverinakaan katsella. Epäluotettavia harva haluaa kaveriksi.

jep, varaudu tilastojen valossa hyvästelemään reilu puolet kavereistasi.

Jep, annatko tieteellisiin tutkimuksiin perustuvan lähteen suomalaisella aineistolla tuohon vihjaukseesi. Älä oikeesti jaksa suoltaa valheita. Ei niitä missään uskota.

Vai että tieteellinen :) En nyt tiedä onko tätä tieteellisesti tutkittu, vaikka kai tämä voisi olla joku gradun aihe jossain tiedekunnassa. Nyt kuitenkin luulen, että joudumme tyytymään kyselytutkimuksiin:

https://www.voice.fi/suhteet/a-184138

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/millainen-ihminen-on-uskoton-10-yll…

Tai väestöliiton tutkimukseen:

"Keskimäärin joka kolmas parisuhteessa olevista on pettänyt puolisoaan. Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköldin mukaan miehistä pettää noin 39 prosenttia ja naisista 30 prosenttia"

Riippuu siis aivan ystäviesi ikäjakaumasta joudutko poistamaan heistä puolet vai vain kolmasosan elämästäsi :)

Väestöliiton tutkimus osoittaa noin 5 prosenttia nuorissa ikäluokissa avo-/avioliitossa olevista. Vanhemmissa lievästi enemmän kuitenkin alle selvästi alle 10 prosenttia. Erillisuhteissa luvut sitten 40 prosentin luokkaa kyllä läpi ikähaitarin. Erillissuhteessa asuvia joilla yhteinen lapsi taas äärettömän vähän.

Joten kyllä väite että puolet pettäisi avio-/avoliitossaan on valheellinen ja sitä pettämiseen kannustavat käyttävät somessa jatkuvasti perustellen sillä omaa käytöstään.

eli Väestöliiton seksuaaliterapeutti Marja-Leena Pippingsköld valehtelee ehkä perustellakseen omaa käytöstään?

Sinähän siteeraat tutkimuksen kysymystä "kuinka moni on ollut uskoton parisuhteessaan VIIMEISEN VUODEN aikana" https://www.vaestoliitto.fi/artikkelit/uskollisuus-lisaantyy/. Pettäjille sinänsä mukava uutinen, että tämä alemman luokan kansalaisuus nollaantuu siis vuoden jälkeen :'D

Kun luet hengitettyäsi hetken syvään hieman pidemmälle, huomaat, että tulokset ovat jo kovin erilaiset kun kysytään oletko ollut uskoton NYKYISESSÄ suhteessasi KOSKAAN. Ja sitten kun kysytään oletko ollut uskoton koskaan, luvut ovatkin jo mainitsemani noin joka toinen.

Tutkimuksesta myös selviää, että 70% tapauksissa puoliso ei tiennyt pettämisestä.

Niin. Oletko ollut uskoton koskaan kysymys kattaakon sitten ihmisen koko elämän jossa teini-ikä lasketaan mukaan. Mutta taitavaa vääristelyä sinulta. Ketju koskee perheitä ei teinejä.

sinä siirtelet taas maalitolppia mieleiseesi asentoon, bah, typical.

"nykyisen avo- tai avioliittonsa aikana muita seksisuhteita, niin tähän vastasi vuonna 2015 myöntävästi 22 prosenttia naimisissa olleista miehistä ja 13 prosenttia vastaavista naisista." Avoliitossa uskottomuus oli hieman harvinaisempaa.

Puolison uskottomuuden hyväksyisi puolestaan alle 10%

Noin 70% uskottomuudesta jää puolisolta piiloon.

Oh well..

Maalitolppien siirtelyä? Joo, ymmärrän motiivisi asiassa.

no sitähän se nimenomaan on. Minkälaiset lukemat saisit jos rajaisit vielä, että tää koskee nyt vaan ensimmäisiä avio/avoliittoja? Tai että tässä puhuttiin nyt vaan heteroliitoista. Tai sellaisista liitoista joissa ei käytetä päihteitä. Hei seurakunnan aktiivijäsenten liitot voisi olla hyvä mittari.

Jos luet vähän taaksepäin selviää, että joku aikoi poistaa elämästään joka ikisen pettämiseen joskus syyllistyneen. Hänelle kommentoitiin, että varaudu sitten siihen että piirisi kutistuu puoleen. Jos hän olisi kertonut, että hän aikoo poistaa elämästään jokaisen perheellisen, nykyisessä liitossaan viimeisen vuoden aikana pettäneen, niin sitten ei tarvitsisi häätää kuin joka kymmenes.

Sulla taisi mennä aihe ihon alle oikein kunnolla. Mistä se oikein kumpuaa? Jos sulla on vaikka teini-ikäisiä lapsia ja olet pettänyt heidän vanhempaansa niin mitä sanot silloin lapsellesi kuin häntä mahdollisesti petetään. Sanotko vaan että sellaista sattuu ja asia ei koskaan ole pettäjän syy?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Eikä draama ja epävakaus ole kenelläkään hyväksi koko elämänmallina. Ei edes sille draamariippuvaiselle. Vanhuus on yksinäinen sellaiselle hylättynä hoitokotiin.

Minua ihmetyttää tämä perheenrikkojan käsite. Mihin sitä yleensä tarvitaan. Eihän esimerkiksi pomoa, joka antaa alaiselleen potkut, kutsuta työpaikan rikkojaksi.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä perheenrikkojan käsite. Mihin sitä yleensä tarvitaan. Eihän esimerkiksi pomoa, joka antaa alaiselleen potkut, kutsuta työpaikan rikkojaksi.

Mutta pomo joka irtisanoo työntekijän perusteetta tai valheellisin perustein odottaa kyllä käräjät ja korvaukset lankeaa maksettavaksi

Vierailija kirjoitti:

Toiset naiset ovat halveksuttavia. Luikertelevat muiden avioliittoon ja rikkovat perheet ja kyllä, jos eivät sitä tekisi, mies ei aktiivisesti lähtisi muuta etsimään.

Enkä puhu itse katkerana, mutta olen nähnyt monta tapausta, jossa nainen piirittää ja lähestyy eri kanavissa aktiivisesti eikä lopeta pommitustaan edes pyynnöstä, houkuttelee ansaan kuin hämähäkki. Sitten kun mies tajuaa, voi olla jo myöhäistä ja mies katuu loppuelämänsä menettämäänsä ehjää perhettä.

Katuuko mies myös uuden perheen perustamista toisen naisen kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä perheenrikkojan käsite. Mihin sitä yleensä tarvitaan. Eihän esimerkiksi pomoa, joka antaa alaiselleen potkut, kutsuta työpaikan rikkojaksi.

Mutta pomo joka irtisanoo työntekijän perusteetta tai valheellisin perustein odottaa kyllä käräjät ja korvaukset lankeaa maksettavaksi

Mutta jos joku vaihtaa muijaa, siihen ei oikein ole vääriä perusteita, ainakaan virallisesti.

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä perheenrikkojan käsite. Mihin sitä yleensä tarvitaan. Eihän esimerkiksi pomoa, joka antaa alaiselleen potkut, kutsuta työpaikan rikkojaksi.

Koska puolisoa ei normaalit ihmiset vaihtele kun työpaikkka.

Jotkut kuvottavat narsisitia piirteitä elämässään ilmentävät ihmiset käyttävät puolisonsa lennosta vaihtamisen oikeuttamiseen juurikin sanontaa että vaihtaahan ne ihmiset työpaikkaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

En osaa sanoa, koska en tiedä miten perheenrikkojan käsite määritellään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua ihmetyttää tämä perheenrikkojan käsite. Mihin sitä yleensä tarvitaan. Eihän esimerkiksi pomoa, joka antaa alaiselleen potkut, kutsuta työpaikan rikkojaksi.

Mutta pomo joka irtisanoo työntekijän perusteetta tai valheellisin perustein odottaa kyllä käräjät ja korvaukset lankeaa maksettavaksi

Mutta jos joku vaihtaa muijaa, siihen ei oikein ole vääriä perusteita, ainakaan virallisesti.

Ei mutta voi sekin kalliiksi tulla

Vierailija kirjoitti:

En osaa sanoa, koska en tiedä miten perheenrikkojan käsite määritellään.

Ketjusta selviää jokaiselle normaalilla päänupilla varustetulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään perheenrikkojia ole. Itse ei voi vaikuttaa jos rakastuu toiseen, se vain tapahtuu. Voihan YRITTÄÄ olla rakastumatta mutta vain psykopaatti on tunteeton.

Kyllä voi vaikuttaa. Jos sekaantuu toisten perherauhaan on moraaliton hylkiö, kolta on kouhittu omatunto.Narsistisia piirteitä omaava omaan napaan tuijottaja.

Noh. Tunnen useammankin henkilön (sukulainen, työkaveri, ystävä), joilla oli aika jyrkkä mielipide toisista naisista, perheenrikkojista jne. Kunnes sitten itse rakastuivat varattuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään perheenrikkojia ole. Itse ei voi vaikuttaa jos rakastuu toiseen, se vain tapahtuu. Voihan YRITTÄÄ olla rakastumatta mutta vain psykopaatti on tunteeton.

Kyllä voi vaikuttaa. Jos sekaantuu toisten perherauhaan on moraaliton hylkiö, kolta on kouhittu omatunto.Narsistisia piirteitä omaava omaan napaan tuijottaja.

Noh. Tunnen useammankin henkilön (sukulainen, työkaveri, ystävä), joilla oli aika jyrkkä mielipide toisista naisista, perheenrikkojista jne. Kunnes sitten itse rakastuivat varattuun.

Niin. Mitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Minusta siinä ettei halua draamaa elämäänsä millään tavalla ei ole mitään tuomittavaa. Draamailjat ovat usein narsistisia tyyppejä jotka ovat läpeensä epäluotettavia ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisella ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään - jokaisella. Kolmas osapuoli on vastuussa omasta käytöksestään ja pettävä osapuoli suoraan heille keitä on pettänyt. Se ei aina ole vain puoliso. Se voi olla myös koko perhe, joka on luottanut perheen yhtenäisyyteen ja tasapainoisiin vanhempiin. Useimmiten viimeksi mainittu kärsii ja jättää lapsiin jälkensä..

Olen aina ihmetellyt tätä lasten pettämistä. Miten kieroutunut pitää olla, että ajattelee vanhempiaan olevan itselle vastuussa omasta seksielämästään? Omat vanhempani ovat pettäneet toisiaan eikä tulisi mieleenkään pitää sitä minun pettämisenä. Ei he minulle ole seksuaalista uskollisuutta luvanneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisella ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään - jokaisella. Kolmas osapuoli on vastuussa omasta käytöksestään ja pettävä osapuoli suoraan heille keitä on pettänyt. Se ei aina ole vain puoliso. Se voi olla myös koko perhe, joka on luottanut perheen yhtenäisyyteen ja tasapainoisiin vanhempiin. Useimmiten viimeksi mainittu kärsii ja jättää lapsiin jälkensä..

Olen aina ihmetellyt tätä lasten pettämistä. Miten kieroutunut pitää olla, että ajattelee vanhempiaan olevan itselle vastuussa omasta seksielämästään? Omat vanhempani ovat pettäneet toisiaan eikä tulisi mieleenkään pitää sitä minun pettämisenä. Ei he minulle ole seksuaalista uskollisuutta luvanneet.

Päivystävä sarjapettäjä tuli länkyttämäön. Katso peiliin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten kakkosnainen eroaa ykkösnaisesta psykologisesti? Onko kakkosnainen sitoutumiskyvytön?

Kakkosnaisilla on usein huono itsetunto. He pönkittävät itsetuntoaan ajattelemalla, että ovat jotenkin parempia naisia kuin ykkösnainen, koska "eihän se mies muuten pettäisi vaimoaan minun kanssa, minussa täytyy olla jotain, jota vaimosta ei löydy". Tosiasiassa pettäjämiehiä kiinnostaa toisessa naisessa tasan tarkkaan yksi asia, nimittäin pillu. Eikä kyse ole edes siitä, ettei sitä saisi vaimolta. Nämä miehet vaan haluavat panna ketä tahansa joka on siihen valmis.

ei minun tarvinnut sen kummemmin pohtia olenko parempi kuin rannalle jäänyt "ykkösnainen". Hän oli valehtelija ja manipuloiva moraaliton oman edun tavoittelija, joka mm yritti tulla raskaaksi mieheltä salaa, uhkaili itsemurhalla, viranomaisilla ja vaikka millä, stalkkasi ja käytti miestä taloudellisesti hyväkseen. [ja kaikesta em on kiitos vaan kirjallinen näyttö ennen kuin joku ehtii taas huutaa "hyväuskoinen hölmö!"]

Mies oli siis koukussa epävakaisiin tunnetiloihin, draamaan ja jännänaisiin. En missään nimessä suostuisi minkäänlaiseen suhteeseen ihmisen kanssa, jolla on noin sotkuinen tunne-elämä.

Juoksisin. En enää järjen kasvettua päähän hyväksy edes kavereiksi ihmisiä, jotka ovat onnistuneet sotkemaan itsensä täyskreiseihin suhteisiin. Vähän kovaa, mutta yleensä sitä haetaan tuota ja siksi sitä elämässäkin on. Suostun tekemisiin vain henkisesti tasapainoisten kanssa.

Oppirahat, nääs.

Vähän off-topicina tähän: mulla on erittäinkin tervepäinen ystävä, joka eli vuosia suhteessa, jonka viimeinen abaut 1,5 vuotta olivat jotain aivan sairasta. Niin kauan kun nuori perhe eli vieraassa kaupungissa, meni kaikki hyvin, elämä oli ihan normaalia perhe-elämää. Mutta kun he muuttivat takaisin kotiseudulle lähelle vanhoja ystäviä ja perhettä, koki miehensä ilmeisesti menettävänsä jotenkin otettaan ja alkoi kiristämään hiljalleen kontrolliaan. Kaveri ei voinut käydä lopulta edes kuntosalilla ilman riidan haastamista ja kuulustelua. Lähteminen ei ole niin helposti tehty kuin sanottu kun on lapset, sitä vaan toivoo, että toisella olisi vaikka työstressi jonka mentyä ohi tilanne muuttuu takaisin sellaiseksi kuin joskus oli, normaaliksi. No ei muuttunut vaan paheni.

Tämä vaan kommenttina kun vähän suoraan sanottuna loukkaava tuo näkemys, että ihminen olisi itsessään jotenkin koukussa draamaan ja 'epävakaisiin tunnetiloihin' jos on eronnut (henkisesti) väkivaltaisesta suhteesta..

Jos eroaminen on tapahtunut toisen draaman kaaren kautta, eli pettämisen, niin kyllä väitän, että on koukussa draamaan.

On totta, että ihmiselämässä sattuu ja tapahtuu. Mutta eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen lapsien tms takia, vaan ymmärtää, että juurikin lapsien takia henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen suhde on  heti lopetettava.

Tämän sanominen on loukkaavaa, tiedän sen. Siitä huolimatta sanon, että missään nimessä en alkaisi suhteeseen miehen kanssa, joka kamppailee itsensä ja toisen kanssa ulos henkisesti (tai fyysisesti) väkivaltaisesta suhteesta. En näe, mitä hyvää toisin tilanteeseen, ongelmat ja hankaluudet ja suoranaiset vaarat näen.

"eihän henkisesti tasapainossa oleva ihminen edes sorru mihinkään kiristykseen ja alistukseen". Psykologit ovat eri mieltä, ellei toki mielestäsi henkistä epätasapainoisuutta ole kiltteys ja luottamuksen tunteminen toisia ihmisiä kohtaan. 

https://yle.fi/a/3-5092324

https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/c95966ac-d3fe-43d6-882c-0feb…

Kulostaa epäilyttävästi aivan uhrin syyllistämiseltä. Onhan siihenkin usein osoitettavissa sarja valintoja miksi joku joutuu raiskauksen tai ryöstön uhriksi, mutta silti meillä taitaa olla yleisen käsityksen mukainen yhteinen sopimus olla syyllistämättä uhria näistä valinnoista. 

Ehkä toivoisit toimittavan toisin? Esim rikoksen uhrin saamaa apua tai korvauksia voitaisi rajoittaa sillä perusteella, että hän itse meni jengien suosimalle alueelle canada goose päällään? Koska sinähän osaat kertoa, ettei yksikään ihminen täydessä järjessä niin tee.

Koulukiusatulle voisi sanoa, että ihan on oma valinta jos et vaihda koulua ja jos annat kiusaajien päästä ihon alle. Ihmiset joilla on terve itsetunto eivät lällättelystä hätkähdä -näin voisin itse helposti jollekin epäonnekkaammalle lällätellä.

Turha uhriutua siitä, että sanon, että henkisesti epävakaassa tilanteessa olevan ihmisen kanssa ei kannata alkaa salasuhteeseen ja sotkea hänen ennestään sekaista elämäänsä pettämiskuvioilla.

Varsinkaan, jos oma asennoituminen on, että tämä suhde kertoo siitä, että on "parempi kuin ykkösnainen".

Mutta tätähän et edes sanonut. Esitit, että lainaamasi kirjoittajan kumppani oli koukussa jännänaisiin, koska oli joutunut aiemmassa suhteessa jonkinlaisen henkisen väkivallan kohteeksi. Sitten kerroit, että minun ystäväni on henkisesti epätasapainoinen, koska "sortui kiristykseen ja alistukseen" kun jäi odottamaan tilanteen liitossaan kääntyvän paremmaksi.

Minusta olet varsin lapsellinen ja luulisin melko elämää kokematon jos todella olet sitä mieltä, että kun vanhempien välillä esiintyy henkistä väkivaltaa, on jo lastenkin vuoksi lähdettävä "heti" tai on henkisesti epätasapainoinen.  Jos itse arvioisit omaa käytöstäsi, koska myönnät viimeksi olleesi henkisesti väkivaltainen kumppaniasi kohtaan? Minä myönnän manipuloineeni omani parturiin vain pari viikkoa sitten ensin ehdottamalla, sitten nälvimällä ja lopulta päättämällä hänen puolestaan. En ole ylpeä tuosta, mutta ihan  kun seuraa pariskuntia tuttavapiirissä tai niin sanotusti Prismassa, on henkinen kaltoinkohtelu ja manipulointi ainakin lieväasteisena varsin yleistä. Sulla on luultavasti asteikko huoneentauluna, mikä kiistattomasti näyttää sinulle koska on aika lähteä "heti", jottei olisi aivan henkisesti tasapainoton ihminen.

Olimme sen verran lapsellisia mennessämme yhteen, että emme vielä olleet oppineet tuollaista manipuloinnin ja puolesta päättämisen kulttuuria lainkaan. Puhumme siis asiat suoraan. Jos mua miehen kuontalo häiritsee, sanon sen, mutta kyllä se on hänen päätöksensä, mitä sille tekee. Omahan on tukkansa ja imagonsa. Miksi muuten tunsit tarvetta päättää siitä, koska miehesi käy parturissa? Mitä saavutit?

Minä sanoin, että olen oppirahani maksanut ja nykyään katson tarkemmin seuraani. Eli myönnän ja myönsin olevani kova, miksei myös loukkaava, kun sanon, että en halua lähipiiriini henkilöitä, joilla on draamaviettiä tai sekaista draamaa elämässään.

Ja kyllä mulla on asteikko, joka kehottaa lähtemään heti. Se heti tulee vastaan juuri silloin, kun täysin normijärkinen (kuten kuvailit) ihminen alkaa muuttumaan kontrolloiduksi alistujaksi. Jos sä olet sitä mieltä, että siinä jotain pitää vielä katsella, toivoa ja rukoilla, se on sinun kantasi. Minä olisin ystävälläni aika painokkaasti kertonut, että hänen muutoksensa on huolestuttava, eikä pidemmän päälle lapsille edullinen.

Musta kuulostaa ettei sulla just ole sellasta kokemusta jonka pohjalta voisit sanoo varmaksi et miehesi kanssa toimisitte tilanteessa näin tai noin. Tehän ootte menneet lapsena yhteen ihan niin kun moni meistä eronneistakin. En mäkään kuvitellut et me koskaan joudutaan suhteess vaikeuksiin ja nyt kun erosta on jo sen yli 10v en ees tunnista sitä miestä jonka kanssa teininä alettiin joistain jutuista. Välil on mennyt  sovussa asiat, välillä oon kattonut vaan epäuskoisena et tähänkö se meillä meni. Syytä varmaan molemmissa yleensä. Sitä on niin järkevä muka kun kaikki tuntuu sujuvan mun tavalla, sit ootkin viittaamassa kintaalla pettämiselle kun ei mustat sukat vaan löydy ees etsimällä. No, kokemusta rikkaampana taas osaa näitäkin lukee...

-sivusta

Sanoin lapsellisina, en lapsena. Sarkasmi on tunnetusti vaikea laji, viittasin siihen, että jostain syystä edellinen kirjoittaja halusi niputtaa minut lapselliseksi ja kokemattomaksi, kun en ollut kanssaan samaa mieltä.

Muutoinkaan en saa ajatuksesi päästä kiinni. Siis onhan meillä pitkä liitto, johon on mahtunut monenmoista. Sitä ei vielä kuitenkaan, että pakottaisin mieheni parturiin, koska kyllä sentään liitosta johtumatta hänen tukkansa on hänen omansa.

minkälaista monenmoista? Ettehän henkisesti epätasapainoisia vaan ole menneet olemaan? Ettekä draamasta riippuvaiseksi erehtymään?

Jotkut sekoittavat intohimon ja draaman rakkaudeksi vaikka aikuinen rakkaus on valintoja ja kyllä myös sitä arkea. Arkea ei kukaan oikeasti pääse pakoon oli sitten suhteessa tai ei. Jotkut luulevat tasapainoista aikuista rakkautta riippuvuudeksi. Ei se sitä ole. Vain intohimo- ja draamariippuvaiset sarjapettäjät sanovat niin.

Minuakin jäi vähän kiinnostamaan minkälaista monenlaista siihen liittoon sitten on mahtunut millä on koeteltu suhdetta riittävästi, että voi varmasti sanoa, ettei koskaan minkäänlaista draamaa tule kumpikaan osapuoli lietsoneeksi, mutta mikä ei sitten kuitenkaan osoita sitä, että tasapainottomuuttaan ovat olleet koukussa epävakaisiin tunnetiloihin? 

Ts miksi kirjoittajan ongelmat parisuhteessa eivät ole osoitus epätasapainottomuudesta, kun taas sitten jonkin toisen joutuminen petoksen tai uhkailun kohteeksi onkin osoitus siitä, että on koukussa draamaan?

Aikuisten pitkään liittoon mahtuu monenlaista. Esimerkiksi nuoruuden epävarmuus tulevaisuuden suhteen, työnteon, siis molempien uran sovitteleminen, opiskelujen, lasten teon, asumispaikkojen, jne. erilaiset toiveet, vaikeat sairaudet, lasten asioissakin on ongelmia toisinaan, vanhemmat vanhenevat ja itselle ikä tuo kremppoja. Toki arjen ylä- ja alamäkiä, tylsyyttäkin.

Mikään näistä ei ole tuonut kummallekaan epätasapainottomuutta, eikä todellakaan koukuttanut draamaan. Juuri siitä on kyse, että kyllä vaikeudet sinällään riittää, ei siinä tarvitse enää mitään lietsoa. Kiitollisia ollaan oltu, kun yli on selvitty ja nyt ollaan ihanassa, seesteisessä vaiheessa, lapset kotoa jo poissa ja aikaa toisillemme aina enemmän. Eläkkeellekin päästään muutamien vuosien  päästä.

Jos toisaalta joku näistä asioista olisi alkanut johtaa esim. kontrollointiin, kiristykseen, petoksiin, jne olen kyllä sitä mieltä, että lähtö olisi tullut heti. 

Kaikki oikeasti eivät ole vailla draamaa ja pysyttele epätasapainoisissa ihmissuhteissa.

Aivan ja kun ne eriävät toiveet johtaa kiristykseen tai manipulointiin, jonka seurauksena tulee ero, sinä kerrot, että tämä eronnut on henkisesti epätasapainoinen ja koukussa jännänaisiin & draamaan. Sitä en yhäkään ymmärrä miksi?

Jos siis olisit itse jonkin haasteen seurauksena eronnut, otetaan nyt vaikka esimerkkinä puolisosi puolelta manipulointiin äitynyt kiista asuinpaikasta, saisinko minä sanoa, että tuollaisessa suhteessa kun olit olet koukussa draamaan enkä minä ainakaan kaipaa sellaista ihmistä elämääni?

Pointtihan olikin se, että äimistyit jankkaamaan siitä ajatuksestani, että todellakin täysjärkisen ihmisen (jollaiseksi ystävääsi kuvailit) pitäisi osata erota, jos huomaa, että toinen alkaa manipuloimaan ja kiristämään. Jos ei eroa, yleensä joku suhteessa palvelee kuitenkin. Yleensä se on se draamankaari: meillä on kamalaa, meillä on ihanaa, meillä on kamalaa. Meillä on kamalaa, mutta tämä muuttuu ihanaksi.

Sitä on tietysti vaikea myöntää ja tuntuu pahalta, kun joku sanoo, että tuommoista en halua elämääni. Mutta minä sanon, asiasta jotain vierestä näetsen tietävänä minäkin.

Minusta siinä ettei halua draamaa elämäänsä millään tavalla ei ole mitään tuomittavaa. Draamailjat ovat usein narsistisia tyyppejä jotka ovat läpeensä epäluotettavia ihmisiä.

Ja sen lisäksi heidän on lähes mahdotonta uskoa, että he, ketkä eivät draamaa etsi, olisivat onnellisia. Draamailijat elävät tunnekuohuista kuin narkkarit ja olettavat kaikkien "oikeasti" olevan samanlaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisella ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään - jokaisella. Kolmas osapuoli on vastuussa omasta käytöksestään ja pettävä osapuoli suoraan heille keitä on pettänyt. Se ei aina ole vain puoliso. Se voi olla myös koko perhe, joka on luottanut perheen yhtenäisyyteen ja tasapainoisiin vanhempiin. Useimmiten viimeksi mainittu kärsii ja jättää lapsiin jälkensä..

Olen aina ihmetellyt tätä lasten pettämistä. Miten kieroutunut pitää olla, että ajattelee vanhempiaan olevan itselle vastuussa omasta seksielämästään? Omat vanhempani ovat pettäneet toisiaan eikä tulisi mieleenkään pitää sitä minun pettämisenä. Ei he minulle ole seksuaalista uskollisuutta luvanneet.

Päivystävä sarjapettäjä tuli länkyttämäön. Katso peiliin

Opettele lukemaan. En minä ole ketään pettänyt.