Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa

Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.

No Espoossa on ainakin ladut auki. Sen etelämmästä en tiedä. Suomen 74:stä laskettelukeskuksesta on tällä hetkellä auki 73. Mitä talvilajeja haluaisit harrastaa, mutta et pysty?
Luistinratojen kunnossapito lopetettiin ainakin täällä päin jo aika tovi sitten, ja ladutkin ovat aika onnettomassa kunnossa, vaikkei edes asuta kovin etelässä.
Tämä aihe on näitä maailmanlopunennustajien yhden luvun kuolikorahduksia.
Meillä lapsilla on koulussa liikuntaa, kuten omassakin nuoruudessani. Autolla toki viedään kouluun, koska liikenne ei ole turvallinen paikka ala-/yläasteikäisille. Syödään hyvin terveellisesti joka päivä ja aina on lihaa ja makaroonia lautasella. Itse haluan roikkua täällä vauva.fi:ssä tai muuten vaan räknätä puhelinta, sama miehellä, joten tottakai sallitaan lapsillekin pelikonsoli ja tv. Ja niillähän ne leikkii naapurin lasten kanssa verkon yli. En oikein uskalla päästää lapsia kavereille, kun ei sitä tiedä mitä porukkaa ne on. Luin puhelimesta, että suurin osa sekaantuu kaikkeen ja pelättävää on paljon. Tää puhelin on ainoa turvapaikka ja haluan pitää myös lapseni täällä turvassa.
Jimi, jos luet tän niin muista pelätä alipainoa, ylipainoa ja normaalipainoa.
Tästä tulee varmasti paljon räksytystä, mutta itse toivoisin, että vanhemmat panostaisivat lasten ulkoiluvaatetukseen. Merinoa tai teknistä vaatetta ihoa vasten (myös sukat!), eikä missään nimessä kylmää ja kostetutta imevää puuvillaa. Veden ja tuulenpitävyyttä sitten päälle. Kunnon vaatteilla ulkoilusta ei jää sitten kammoa, kun pysyy aina lämpimänä ja kuivana.

Joka aiheessa aina tulee paikalle nää Kokoomuslaiset kertomaan köyhille, kuinka kaikkien pitää pukeutua merinivillaan ja tarkkailla sykettä kahdesta älykellosta, että voi nauttia tai että liikunta ylipäänsä edes on mahdollista...
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee varmasti paljon räksytystä, mutta itse toivoisin, että vanhemmat panostaisivat lasten ulkoiluvaatetukseen. Merinoa tai teknistä vaatetta ihoa vasten (myös sukat!), eikä missään nimessä kylmää ja kostetutta imevää puuvillaa. Veden ja tuulenpitävyyttä sitten päälle. Kunnon vaatteilla ulkoilusta ei jää sitten kammoa, kun pysyy aina lämpimänä ja kuivana.
Räksytetäänpä sitten hieman. Itse ulkoilen melko paljon, ja puuvilla on mielestäni hyvä materiaali, jos ei ihan pitkää lenkkiä juokse. Se kestää pesua kuumassa eikä ala vuosikymmenessäkään haista, kuten tekokuidut tekevät ainakin minulla.
Merinosta en välitä niin paljon, eettisistä syistä. Toisaalta myös ymmärrän, että eettiset näkökulmat ovat yhtä lailla elitismiä kuin vaatimus, että pikavauhtia kasvavat lapset täytyisi pukea merinoon ja teknisiin vaatteisiin, jotta he voisivat ulkoilla ja nauttia siitä.
Pitkälle pääsee kurahousuilla, ehjinä kurahanskoilla ja kumppareilla, jos lapsi on alle kouluikäinen. Koululaiset taas jättävät ne hienot tekniset vermeet pukematta, jos luokan muoti on että ulkovaatteita ei käytetä...
Hauskaa toritanssia kaikenikäislle joka ilta 17-18, shuffle ja muita hauskoja tiktok-tansseja tehdään ryhmänä ohjaajan mukana, musiikki omista kuulokkeista. Liikkeet julkaistaan netissä jotta niihin voi tutustua ja paikanpäällä seurataan ohjaajaa.
Tällaista joka kaupunkiin ja kaupunginosaan sekä kyliin ja taajamiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
No menkääpä vaikka sinne lumiseen metsään leikkimään trolleja. Kukaan ei voi olla noin avuton. Jos oikeasti olet, niin kerro, että minkä ikäisiä lapsia ja missä olette, niin joku voi vaikka keksiä jotain.
Vierailija kirjoitti:
Tästä tulee varmasti paljon räksytystä, mutta itse toivoisin, että vanhemmat panostaisivat lasten ulkoiluvaatetukseen. Merinoa tai teknistä vaatetta ihoa vasten (myös sukat!), eikä missään nimessä kylmää ja kostetutta imevää puuvillaa. Veden ja tuulenpitävyyttä sitten päälle. Kunnon vaatteilla ulkoilusta ei jää sitten kammoa, kun pysyy aina lämpimänä ja kuivana.
Vaikka itse olenkin aika varustehifistelijä, niin tuo on jo vähän naurettavaa. Perus puuvilla on ihan OK aluskerros, jos tarkoituksena ei ole hikoilla runsaasti ja harvemmin pienet lapset hikoilevat paitojaan läpimäräksi. Sitten, jos kyseessä on vaikka teini, joka lenkkeilee talvisin, niin tilanne on eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
Laskettelu, hiihtäminen, luistelu, pilkkiminen, lumisota, kirkonrotta, hippa, pajunkissojen keräily jne jne ja sinne leikkipuistoon voi mennä vaikka siellä on lunta ja purojen kaivaminenkin on kivaa.
Jos vaikka kertoisit lastesi iän, niin voisit saada täsmällisempiä vinkkejä.
Toki kiinnostaisi myös, että missä olette sukuloimassa, koska ainakin Espoossa ladut ovat vielä kunnossa (eivät toki kaikki), mutta pyörätiet ovat olleet jo pari viikkoa kuivat. Oletteko anoppilassa Porvoossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
No menkääpä vaikka sinne lumiseen metsään leikkimään trolleja. Kukaan ei voi olla noin avuton. Jos oikeasti olet, niin kerro, että minkä ikäisiä lapsia ja missä olette, niin joku voi vaikka keksiä jotain.
Arvasin, että mitään konkreettista sinulta ei tullut ja tuskin tuleekaan. Lapset ovat 5-12-vuotiaita, ja kyseessä on pieni paikkakunta Etelä-Suomessa, missä kaikki on kiinni.
Normaalisti lapset tykkäisivät näillä säillä esimerkiksi lasketella, mutta hiihto- ja laskettelukamat eivät ole tällä reissulla mukana, eikä täällä päin ole rinteitäkään. Paras ideamme tähän mennessä on ollut geokätköily.
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin ihan oikeasti tietää, mistä move-testien tulkitsijat ovat repineet tuon tulkinnan, että 40 prosentilla testatuista on vaikeuksia selviytyä arjessa.
Veikkaan, ettei kukaan ole kysynyt selviytymisasiaa lapsilta itseltään. Tässä on vain haluttu repiä sensaatio-otsikoita.
Oma viidesluokkalaiseni ei saanut move-testistä varmastikaan kovin hyviä pisteitä. En tietenkään voi olla varma, mutta epäilen, että hänet on laskettu mukaan tähän 40 prosenttiin.
Hän on normaalipainoinen, oikeastaan hoikka, syö terveellisesti, harrastaa ohjattua liikuntaa kerran viikossa, tykkää retkeillä kesäisin, käy uimahallissa perheen kanssa kerran viikossa ja kävelyllä kanssani iltaisin. Taideharrastuksessaan hän on erittäin tavoitteellinen.
En mitenkään näe, miten hänellä olisi vaikeuksia selvitä arjessa. Ei hänen arkeensa kuulu viivajuoksu.
Ehkä monella move mittaukseen osallistuvalla lapsella/nuorella ole ns.motivaatio-ongelma, joka voi selittää ainakin osan tuloksista? Kaikki ei ole kilpailuhenkisiä, eikä motia välttämättä löydy tehdä parastaan jonkun turhaksi koetun valtakunnallisen mittauksen takia, joka ei edes vaikuta arvosanaan.
Veljeni laittaa poikansa tunniksi päivässä läheiselle jalkapallokentälle pelaamaan jalkapalloa. Aluksi lapsi oli siellä yksin pelailemassa, mutta nyt mukaan on liittynyt jo useampi samanikäinen. Jostain se pitää vain aloittaa. Kyseessä on lämmitetty kenttä, joten talvellakin on käynyt pelaamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
No menkääpä vaikka sinne lumiseen metsään leikkimään trolleja. Kukaan ei voi olla noin avuton. Jos oikeasti olet, niin kerro, että minkä ikäisiä lapsia ja missä olette, niin joku voi vaikka keksiä jotain.
Arvasin, että mitään konkreettista sinulta ei tullut ja tuskin tuleekaan. Lapset ovat 5-12-vuotiaita, ja kyseessä on pieni paikkakunta Etelä-Suomessa, missä kaikki on kiinni.
Normaalisti lapset tykkäisivät näillä säillä esimerkiksi lasketella, mutta hiihto- ja laskettelukamat eivät ole tällä reissulla mukana, eikä täällä päin ole rinteitäkään. Paras ideamme tähän mennessä on ollut geokätköily.
No menkääpä metsään retkelle. Usko pois: sinne voi mennä, vaikka maassa on vähän lunta. Pääsiäinen kun on, niin voitte vaikka pistää munajahdin pystyyn siellä metsässä.
Yhä edelleen, ei kukaan voi olla noin avuton
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä haluaisin ihan oikeasti tietää, mistä move-testien tulkitsijat ovat repineet tuon tulkinnan, että 40 prosentilla testatuista on vaikeuksia selviytyä arjessa.
Veikkaan, ettei kukaan ole kysynyt selviytymisasiaa lapsilta itseltään. Tässä on vain haluttu repiä sensaatio-otsikoita.
Oma viidesluokkalaiseni ei saanut move-testistä varmastikaan kovin hyviä pisteitä. En tietenkään voi olla varma, mutta epäilen, että hänet on laskettu mukaan tähän 40 prosenttiin.
Hän on normaalipainoinen, oikeastaan hoikka, syö terveellisesti, harrastaa ohjattua liikuntaa kerran viikossa, tykkää retkeillä kesäisin, käy uimahallissa perheen kanssa kerran viikossa ja kävelyllä kanssani iltaisin. Taideharrastuksessaan hän on erittäin tavoitteellinen.
En mitenkään näe, miten hänellä olisi vaikeuksia selvitä arjessa. Ei hänen arkeensa kuulu viivajuoksu.
Ehkä monella move mittaukseen osallistuvalla lapsella/nuorella ole ns.motivaatio-ongelma, joka voi selittää ainakin osan tuloksista? Kaikki ei ole kilpailuhenkisiä, eikä motia välttämättä löydy tehdä parastaan jonkun turhaksi koetun valtakunnallisen mittauksen takia, joka ei edes vaikuta arvosanaan.
Tuo on sellaista päänsä puskaan pistämistä, että ei mitään järkeä.
Silloin, kun tutkimukset tuli, varmaan joka ikinen lehti haastatteli liikunnanopettajia ja kaikki kertoivat, että he ovat nähneet täsmälleen saman muutoksen työssään. Minä olen henkilökohtaisesti puhunut parin liikunnanopettajan kanssa ja he sanovat aivan samaa. Lasten kunto on romahtanut ja testien syyttely ei auta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempainillassa kaikki vanhemmat sopivat, ettei lapsille osteta sähköpotkulautaa ja koulu kieltää, ettei niillä saa mennä kouluun.
Osalta tässä keskustelussa tuntuu unohtuvan se fakta, että suurin osa eli 60 % nuorista on ihan hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta joillakin on aivan järkyttävä kieltokiima päällä ja nuorilta pyritään kieltämään aivan kaikki mahdollinen moderni sillä verukkeella, että se muka auttaisi jotenkin niitä liikkumattomia lapsia vaikka todellisuudessa nämä ovat vain kateellisia, että heillä ei ollut sähköpotkulautoja ja YouTubea lapsuudessaan.
Ihanan sosialistinen malli, jossa kaikkia lapsia ja nuoria rankaistaan siitä, että osan vanhemmat eivät hoida hommiaan.
Sähköpotkulaudoissa, kännyköissä, telkkareissa yms ei ole mitään vikaa, kunhan ne eivät hallitse elämää, vaan ovat tasapainoinen osa sitä. Vanhempien tehtävä on huolehtia sen tasapainon säilymisestä.
En minäkään lapsena mitään liikkunut ja yläasteella en käynyt edes liikuntatunneilla, kun niiltä pystyi helposti lintsaamaan. Ei ollut kännnyköitä eikä nettiä, mutta oli tietokone ja sen ääressä istuttiinkin sitten aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
Pulkkamäki? Lumikenkäily? Eväsretkeily? Lumilinnojen rakentaminen, lumisota? Polkujen tekeminen leikkipuistoon (jos ei ole, täällä ainakin on kaikissa leikkipuistoissa käyttöä myös talvella)?, hiihto?
Meilläpäin on paljon lunta mutta osalla kaduista silti pyöräily onnistuu jo mainiosti.
Ja lapsilla on hyvät vaatteet, menevät ulos ajaksi x ja näkyvät aina tekemistä löytävän.
Joo ja kaikilla ei ole jalkoja ja silti käsketään kävelemään
Nyt oli taas suhteellisen naurettavaa uhriutumista.