Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vanhempainillassa kaikki vanhemmat sopivat, ettei lapsille osteta sähköpotkulautaa ja koulu kieltää, ettei niillä saa mennä kouluun.
Osalta tässä keskustelussa tuntuu unohtuvan se fakta, että suurin osa eli 60 % nuorista on ihan hyvässä kunnossa. Siitä huolimatta joillakin on aivan järkyttävä kieltokiima päällä ja nuorilta pyritään kieltämään aivan kaikki mahdollinen moderni sillä verukkeella, että se muka auttaisi jotenkin niitä liikkumattomia lapsia vaikka todellisuudessa nämä ovat vain kateellisia, että heillä ei ollut sähköpotkulautoja ja YouTubea lapsuudessaan.
Ihanan sosialistinen malli, jossa kaikkia lapsia ja nuoria rankaistaan siitä, että osan vanhemmat eivät hoida hommiaan.
Sähköpotkulaudoissa, kännyköissä, telkkareissa yms ei ole mitään vikaa, kunhan ne eivät hallitse elämää, vaan ovat tasapainoinen osa sitä. Vanhempien tehtävä on huolehtia sen tasapainon säilymisestä.
Itseänikin on aina ihmetyttänyt, miksi niin monille ensimmäinen ajatus on aina kieltää jokin asia kaikilta, koska se saattaa olla ongelma jollekin, kunhan se kielto ei kosketa itseään. Nytkin suurin osa täällä on valmiita kieltämään lapsilta ja nuorilta älypuhelimet vaikka näistä nuorista suurin osa on huomattavasti liikunnallisempia kuin nämä kieltäjät.
Vaikka tässä maassa onkin vahva perinne kollektiiviseen rankaisemiseen ja kieltämiseen alimman yhteisen nimittäjän toilailuista, siitä voisi pyrkiä eroon.
Tuolla toisaalla on ketju jossa raivotaan kun lapset joutuvat suihkuun uimakoulussa, ja liikuntatunnin jälkeen. Herkkä psyyke menee rikki. Itketään.
Ehkäpä siinä osasyy epidemiaan? Ei saa tulla hiki koska joutuu pesulle.

Joo, siinä ketjussa on aika huikea otos niitä liikuntavastaisia vanhempia. Selitetään, kuinka lapset saikuttavat aina vanhempien luvalla, kun on uintia, hiihtoa, luistelua tai ties mitä. Lapsille opetetaan, että mitään, mikä tuntuu yhtään epämukavalta ei tarvitse tehdä. Yritä siinä sitten opettaa omille lapsille mitään järkeviä tapoja, kun kaverit saavat lintsata jatkuvasti vanhempien luvalla.
Koulut eivät millään pysyy opettamaan lapsille liikunnallisia elämäntapoja.
Jos vanhemmat makaavat sohvalla kaikki illat, viikonloput ja lomat, niin miten lapset oppisivat mitään muita vapaa-ajan vieton tapoja?
Lapset pitäisi pienestä pitäen viedä ulos leikkimään ja kävelyille. Tehdä pyöräretkiä, hiihtoretkiä ja käydä luistelemassa.
Ihan jo leikkipuistossa möyriminen, juoksentelu ja kiipeily ovat riittäviä liikunnan muotoja pienille.
Kouluiässä joku liikunnallinen harrastus ja arkiliikunta ovat merkittäviä.
Järkytyksellä olen seurannut, kun nykyvanhemmat eivät osta lapsille polkupyörää, vaan sähköpotkulaudan! Tai lasta kuskataan autolla jopa 1-2km matkoja ettei tarvitse kävellä. Kouluunkin kuljetaan mieluummin bussilla että ei tarvitse kävellä/pyöräillä sitä lyhyttäkään matkaa.
Vanhempia pitäisi herätellä liikkumaan ennen kuin lapsia aletaan patistaa liikkeelle.
Tässä toimiva vinkki, tosin vähän kallis ja epäkäytännöllinen. Mutta siis oikeasti toimiva: ostakaa lapselle poni! Pelkkä ponin hoito on jo hyvää liikuntaa, tallin siivous ja vesien kantaminen ympäriinsä ja märkien painavien loimien raahaaminen kuivumaan. Sitten ponia pitää talutella tarhaan ja sieltä pois, ja harjata ja satuloida. Sitten ratsastus siihen päälle, niin on illalla väsynyt lapsi. Ja seuraavana päivänä uusiksi. Mikä parasta, ei juurikaan tarvitse patistaa, kun lapsi kiintyy poniinsa ja innostuu harrastuksesta.
MUTTA varoituksen sana: älkää päästäkö harrastusta siihen asti, että lapsi alkaa kisata. Sen jälkeen ei riitä aika eikä rahat eikä auton vetokyky. Eikä todennäköisesti se sama vanha ponikaan.
Ostakaa lapselle norsu, siinä tulee liikuntaa kun pesee sen jokapäivä ja ruokkii.
Vierailija kirjoitti:
Ostakaa lapselle norsu, siinä tulee liikuntaa kun pesee sen jokapäivä ja ruokkii.
Maalla ei ole mitenkään epätavallista, että perheissä on poneja. Niissä perheissä on myös liikkuvia lapsia.
Norsut on harvinaisempia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä toimiva vinkki, tosin vähän kallis ja epäkäytännöllinen. Mutta siis oikeasti toimiva: ostakaa lapselle poni! Pelkkä ponin hoito on jo hyvää liikuntaa, tallin siivous ja vesien kantaminen ympäriinsä ja märkien painavien loimien raahaaminen kuivumaan. Sitten ponia pitää talutella tarhaan ja sieltä pois, ja harjata ja satuloida. Sitten ratsastus siihen päälle, niin on illalla väsynyt lapsi. Ja seuraavana päivänä uusiksi. Mikä parasta, ei juurikaan tarvitse patistaa, kun lapsi kiintyy poniinsa ja innostuu harrastuksesta.
MUTTA varoituksen sana: älkää päästäkö harrastusta siihen asti, että lapsi alkaa kisata. Sen jälkeen ei riitä aika eikä rahat eikä auton vetokyky. Eikä todennäköisesti se sama vanha ponikaan.
Ei minkään eläimen pitäisi olla lapsen vastuulla.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla toisaalla on ketju jossa raivotaan kun lapset joutuvat suihkuun uimakoulussa, ja liikuntatunnin jälkeen. Herkkä psyyke menee rikki. Itketään.
Ehkäpä siinä osasyy epidemiaan? Ei saa tulla hiki koska joutuu pesulle.
Ehkäpä sinut pitäisi laittaa keskelle toria pesulle samalla kun samaa ja eri sukupuolta olevat kommentoivat vartaloasi? Tämä on koulussa usein tilanne.
Yläasteella ja lukiossa ei oikeastaan yksikään käynyt suihkussa tunnin jälkeen. Eipä ollut hikikään. Vaatteet vaihdettiin. En huomannut, että olisi tullut hajuhaittoja. Ei tuore hiki puhtaissa vaatteissa miltään haise. Tietysti jos sinä et pese liikuntavatteitasi tai itseäsi, niin sitten sinä haiset pahalta. Mutta ei siihenkään. Pikasuihku koulussa riitä. Kotona käytiin sitten pesulla.
Hiki tuli ehkä ulkotunneilla, kuten luistellessa, lähinnä sinne koululta siirtyessä. Mutta silloinhan ei käytykään suihkussa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kouluruoka ole ikinä ollut mitenkään merkittävästi sen terveellisempää. Ihan samaa eineshuttua se oli ysärilläkin ja lapset liikkuivat ihan eri tavalla. Aina löytyy joku, joka muistelee, kuinka heidän kyläkoulussaan keittäjä teurasti aina aamuisin lampaan ja pyöritteli siitä lihapullat, mutta ei se kyllä todellisuutta ole ollut ainakaan suurimmassa osassa kouluista.
Ei ollut kouluruoka kummosta 70-80-luvuillakaan. Mä liikuin jonkun verran vanhempien ja kavereiden kabssa mutta kunto ei ollut erityisen hyvä.
Esimerkin voima. Onko se ihan pakko ajaa se kahden tai kolmen kilometrin työmatka? Tai autolla punttisalille? Lapsille jää mielikuva, että joka paikkaan pitää mennä autolla ja että se liikunta on jotain ihme suorittamista. Liikunta on liikkumista - hyötyliikuntaa ei saa unohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Onko sukuloiminen maalla? Sieltä varmasti löytyy paljonkin tekemistä kun kysytte missä voi auttaa. Puiden pilkkomista ja pinoamista, laiturin laittaminen veteen, lumitöitä/haravointia, eläinten hoitoa, ikkunoiden pesua, majan rakentamista, taitopyöräilyä kun teette pihaan radan, kärrynpyörän/käsilläseisomisen harjoittelua, saappaanheittokisa, keinupalloa, mölkky, kivien keräämistä kukkamaiden reunaan you name it.
Taajamapihoissa alkaa päästä jo trampoille ja jos ei muita keksi voi lähteä kävelylle poimimaan pajunkissoja ja katselemaan paikkoja. Siellä sitten vaikka seuraa johtajaa niin on lapsilla mielekästä liikkumista kun välillä mennään takaperin ja hypellen jne. Vähän nyt eforttia tuohon vanhemmuuteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kävely on vaihdettu sähköskuuttiin ja vanhemmat ostaa lapsilleen sähköpyöriä.
Sähköpyöriä ostaa lapsille ne, jotka harrastaa lasten kanssa esim maastopyöräilyä tai tarvitsee sitä kulkuvälineeksi korvaamaan autolla kuskausta. Ei ne ole mitään laiskotteluvälineitä, kyllä siinä ihan hiki tulee kun polkee mäkiä ylös alas metsässä, vaikka sähkö auttaakin.
Sähköskuutit on kyllä yksi ihan syöpä, sillä ajaminen kun ei tarvitse minkäänlaisen lihasvoiman käyttöä ja niillä mennään sit ihan pieniäkin matkoja.
Lapsi ei tarvitse sähköpyörää. Aikuisella ymmärrän sähköpyörän, jos on esimerkiksi jo ikää ja / tai pyörää käytetään pidempiin matkoihin korvaamaan autoa, kuten työmatkoihin.
Erityisesti maastopyöräilyssä sähköavusteiset pyörät ovat vihoviimeisiä: ne rikkovat maastoa paljon pahemmin kuin tavalliset pyörät jne. Jos ei jaksa ilman sähkömoottorin apua pyöräillä, voi pyöräillä lyhyemmän matkan ja taluttaa tarvittaessa, kyllä siinä kunto alkaa kasvaa ja pian jaksaa jo paremmin.
Ajelin lapsena ihan tavallisella polkupyörällä pitkiä matkoja, joskus jopa hevostallille 20 km päähän. Hyvin jaksoin, vaikka maalla pyöräiltiin paljon sorateitä pitkin. Mentiin sellaista vauhtia kuin jaksettiin.
Mitä sen on väliä, jos johonkin valmiiseen polkuun tulee jälki? Katsokaan nyt oikeasti ympärillenne paljonko täällä on metsää!
Aamen! Porukka valittaa, että luonto menee pilalle, kun joku asuinalueiden välissä kulkeva polku tulee vähän kuraiseksi. Todellisuudessa ainut, mikä menee pilalle on niiden kitisijöiden valkoiset kangastennarit ja se olisi helposti korjattu sillä, että he vain opettelisivat pukeutumaan tilanteen mukaan.
Puiden juuret tulee esiin. Maan pinta kuluu pois. Pyöräilkää reiteillä ja kävelkää metsässä.
Eli olet ihan aidosti sitä mieltä, että metsiin ei ole ikinä syntynyt polkuja ennen sähköpyörien keksimistä?
Suomessa on sellainen hassu juttu, kuin jokamiehen oikeudet, jotka sallivat pyöräilyn missä tahansa. Siksi Suomessa ei ole juurikaan merkattuja maastopyöräreittejä, koska niitä ei tarvita. Voisitko ystävällisesti lopettaa tuon pohjattoman itsekyytesi, missä yrität kieltää kaiken muun mahdollisen toiminnan, paitsi sen, mitä satut itse harrastamaan.
Jokamiehenoikeudet eivät salli metsän vahingoittamista, jota nämä pyöräsafarit tekevät. Jos puut kärsivät, niin voidaan puuttua.
Itse olen ikäni pyöräillyt. Ei ole tarvinnut jalkakäytävällä tai metsässä pyöräillä. Olen kyllä katsonut, että jotkut pyöräilijät eivät tunnu jaksavan kävellä senttiäkään. Peppu pysyy pyörässä jalkakäytövällä ja nurmikoilla. Kai he ajavat rappukäytävässäkin portaat alas. Eikä väistellä. Aina saa pelätä jalkakäytävällä ja nykyään jo metsässäkin alle jäämistä. Itsekkäitä sikailijoita.
Siis oletko sinä aidosti noin typerä, että et pysty edes selvittämään, mitä jokamiehen oikeudet ovat. Anna, kun autan: Kohta 1: Jokamiehenoikeudella saat liikkua jalan, hiihtäen ja pyöräillen luonnossa, kuten metsissä, luonnonniityillä ja vesistöissä.
Se, että sinä et pidä laista ei tarkoita, että kyseistä lakia ei olisi olemassakaan.
PAITSI kun liikkumista on rajoitettu. Monessa paikassa pitää pysyä polulla, eli ei saa talloa ympäristöä. Ja monessa paikassa ei saa ajaa myöskään pyörällä. Tiedoksesi, on olemassa myös alueita joilla ei saa liikkua esim. soutuveneellä tai kanootilla tiettyyn aikaan.
Kansallispuistoissa ja luonnonsuojelualueilla. Ei satunnaisissa metsissä.
Lainaa reippasti kohta jossa puhuttiin satunnaisissa metsissä. Muuten on sama kuin sanoisit yhtäkkiä kesken tämän keskustelun että maito on loppu jääkaapista. Yhtä paljon liittyy aiheeseen.
Tuo yksi vänkääjä (sinä?) on kokoajan väittänyt, että metsissä ei saa pyöräillä. Jos sanotaan yleisesti, että metsissä ei saa pyöräillä, se tarkoittaa kaikkia metsiä. Kukaan ei ole missään vaiheessa väittänyt, että esim. luonnonsuojelualueilla saa polkea vapaasti, kun monilla niistä aivan kaikkea liikkumista on rajattu.
Jos jollekin satunnaiselle ulkoilureitille kansallispuistojen ja luonnonsuojelualueiden ulkopuolelle ilmestyy pyöräily kielletty -kyltti, se on mitä todennäköisimmin laiton, koska maanomistajalla ei ole oikeutta rajata liikkumistaan maillaan ilman hyvin tarkasti rajattuja perusteltuja syitä, kuten esimerkiksi nuoren taimikon suojelu.
Sinä olet itse omasta päästäsi keksinyt että joku väittää sitä ja joku väittää tätä. Minä taas kerron sinulle, että pyöräily kuluttaa polkuja ja haittaa jalankulkua. Jossain vaiheessa on pakko keksiä keino rajoittaa sitä, kun pyöräilijät eivät itse sitä älyä. Lisäksi jokamiehenoikeuksissa ei sallita metsän vahingoittamista.
Metsässä on hyvä kulkea rauhassa, katsoa mihin astuu ja tarkkailla luontoa. Ei ole hyvä ajaa lapsia ja siilejä littanoiksi ja kuluttaa maastoa. Pyöräilyyn on rakennettu pyöräteitä. Metsä ei ole rallirata. Sellaisena jos sitä markkinoidaan lapsille ja nuorille, niin suhde luontoon vääristyy. Katsopa siinä muurahaiskekoja ja tunnista sammalia, kun ajat niiden yli tuhatta ja sataa.
Voitko lopettaa tuon jankkaamisen. Jos haluat poistaa Suomesta jokamiehen oikeudet tai rajoittaa niitä, aloita asiasta oma keskustelu, mutta älä tule kieltämään ihmisiltä täysin laillista ja lain suojaamaa urheilua ja liikuntaa ketjuun, jossa ollaan huolissaan ihmisten liikkumattomuudesta.
Niin kauan, kun metsän omistaja saa milloin tahansa lähettää metsäkoneet vetämään koko metsän sileäksi, on aivan turha kuvitella, että luonnonsuojelullisista syitä olisi mitään syytä kieltää metsissä pyöräilyä taas kerran lukuun ottamatta kansallispuistoja ja luonnonsuojelualueita.
Kysymys on vain sinun puhtaasta itsekyydestäsi, jossa sinun tapasi liikkua on ainut oikea ja kaikkien muiden on mukauduttava sinun tapaasi toimia.
-ohis
PS. Minulla ja perheelläni on n. 400 hehtaaria metsää, osa on ollut suvullamme jo n. 200 vuotta, johon ihan kaikki ovat tervetulleita liikkumaan jokamiehen oikeuksien mukaan ja tiedostan myös sen, että vaikka se minua ärsyttäisikin, niin minulla ei ole pieninkään oikeutta rajoittaa sitä.
Minun lapsuuden metsässäni oli pieniä polkuja ja sitten valtatie, joka kulunut kallioon asti. Erona, että jälkimmäistä teinipojat ajoivat pyörällä. Täällä meilläpäin joku nero on keksinyt kuntaan merkityt, nettiin laitetut kuntoilupolut. Tavallisia metsäpolkuja. Ne ovat kuluneet kanjoneiksi eriryisesti mäissä. En ole tehnyt tutkimusta aiheesta, mutta kävelemällä tuskin saa polkuja siihen kuntoon. Juoksemalla ja pyöräilemällä saa.
Tutkimuksen mukaan maastopyöräily on kuluttavaa mäissä, mutta ei tasamaalla. En vain vielä ole nähnyt metsää, jossa olisi isommin vaakapintoja. Samoin äkkijarrutuksia pitäisi välttää, mutta miten, kun ajatetaan täysillä ja metsässä on lapsia ja mummoja marjassa?
Uskoisinko omia silmiäni vai muitten sanomisia?
Pyöräilylle on pyöräteitä. Jostain syystä ne eivät kelpaa, vaan pitää pyöräillä jalkakäytävillä, nurmikoilla ja metsäpoluilla. Metsän vahingoittaminen pyörällä ei ehkä ole laitonta, mikä ei kuitenkaan tee siitä hyvää asiaa. Jalkakäytävällä pyöräily on laitonta, mutta ei sekään mitään vaikuta, kun ei ole valvontaa. Onko sinusta oikein tehdä vahingollisia asioita, kunhan niistä ei tule sinulle seurauksia?
No ei kai lapsiltakaan voi nykyään vaatia mitään, kun vanhemmatkin on somettavia, kuuroja, sokeita, itsekkäitä, läskejä maksukanavien suurkuluttajia!!!!
Ravinto mitä annetaan on ravinne köyhää. Se taas viittaa että maapallolla on liikaa eläviä kun ei riitä ravinteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä toimiva vinkki, tosin vähän kallis ja epäkäytännöllinen. Mutta siis oikeasti toimiva: ostakaa lapselle poni! Pelkkä ponin hoito on jo hyvää liikuntaa, tallin siivous ja vesien kantaminen ympäriinsä ja märkien painavien loimien raahaaminen kuivumaan. Sitten ponia pitää talutella tarhaan ja sieltä pois, ja harjata ja satuloida. Sitten ratsastus siihen päälle, niin on illalla väsynyt lapsi. Ja seuraavana päivänä uusiksi. Mikä parasta, ei juurikaan tarvitse patistaa, kun lapsi kiintyy poniinsa ja innostuu harrastuksesta.
MUTTA varoituksen sana: älkää päästäkö harrastusta siihen asti, että lapsi alkaa kisata. Sen jälkeen ei riitä aika eikä rahat eikä auton vetokyky. Eikä todennäköisesti se sama vanha ponikaan.
Ei minkään eläimen pitäisi olla lapsen vastuulla.
Yksikään hevonen ei ole lasten vastuulla. Ainakaan kauaa, ja hengissä. Hevonen mm. syö 5 kertaa päivässä ympäri vuorokauden, kakki puoli kottikärryllistä lantaa ja juo useamman 10 l vettä. Siinä riittää työtä myös aikuisille, vaikka lapsi vähän osallistuisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla toisaalla on ketju jossa raivotaan kun lapset joutuvat suihkuun uimakoulussa, ja liikuntatunnin jälkeen. Herkkä psyyke menee rikki. Itketään.
Ehkäpä siinä osasyy epidemiaan? Ei saa tulla hiki koska joutuu pesulle.
Ehkäpä sinut pitäisi laittaa keskelle toria pesulle samalla kun samaa ja eri sukupuolta olevat kommentoivat vartaloasi? Tämä on koulussa usein tilanne.
Yläasteella ja lukiossa ei oikeastaan yksikään käynyt suihkussa tunnin jälkeen. Eipä ollut hikikään. Vaatteet vaihdettiin. En huomannut, että olisi tullut hajuhaittoja. Ei tuore hiki puhtaissa vaatteissa miltään haise. Tietysti jos sinä et pese liikuntavatteitasi tai itseäsi, niin sitten sinä haiset pahalta. Mutta ei siihenkään. Pikasuihku koulussa riitä. Kotona käytiin sitten pesulla.
Hiki tuli ehkä ulkotunneilla, kuten luistellessa, lähinnä sinne koululta siirtyessä. Mutta silloinhan ei käytykään suihkussa.
Taitaa olla eroja tyttöjen ja poikien liikunnan välillä tai sitten teillä oli vain poikkeuksellisen surkea liikunnanopettaja. Ei poikien liikunnassa olisi ollut puhettakaan, että ei olisi tullut hiki liikkatunneilla, mutta meidän liikuntamme ei ollutkaan pelkkää kampauksen suojelemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset tulisi pienestä pitäen ohjata oikeaan suuntaa, liikkuminen ja leikkiminen on lapsille ihan luontaista. En ymmärrä miksei lasta voisi pakottaa liikkumaan? Totta kai voi, mutta täytyy aloittaa pienestä pitäen, jotta siitä tulee luonnollinen osa elämää. Lapselle on sanottu että pitää olla 2 liikuntaharrastusta viikossa, mutta lapsi valitsee lajin tai lajit. Jos kauppaan haluaa mennä niin sinne mennään jalan tai pyörällä. Pakotetaanhan lapset pesemään hampaatkin, eikö tätä nähdä ongelmallisena, pakko on myös syödä terveellosesti, nukkua riittävästi, tehdä läksyt, lukea kirjoja yms. Se vain kuuluu elämään, vaikka ei välttämättä aina erityisen kivaa ole.
Ei varmaan lapsillakaan ole helppoa, kun aikuiset jaksavat sivukaupalla vääntää, mikä on oikeaa liikuntaa, jokamiehen oikeuksista, ja ties mistä. Pitäisi ajatella, että jokainen liikunnallisempi vaihtoehto on aina parempi. Seuraan voin olla vaikea päästä teini-ikäisenä mutta sitten mennään vaikka kävelylle, luontopolulle pyöräilemään uimaan tms. Nyt on hienot kelit luvattu pääsiäiseksi. Eikun viettämään aikaa ulkona koko perheen kanssa.
Hienot kelit on tulossa, mutta kolmen liikkuvaisen lapsen vanhempana täytyy sanoa, että ei tästä pääsiäisestä helppoa tule.
Talvilajeja ei pysty enää harrastamaan, eikä kesälajeja vielä. Menemme sukuloimaan, joten sisällä ei voi riehua. Sisäleikkipuistot on suljettu pyhien ajaksi. Tiet ovat loskaiset ja likaiset, ei voi vielä pyöräillä tai skeitata.
Joo, kävellä tosiaan voi. Siinäpä se vilkkaiden lasten liikunnantarve täyttyykin...
Talven upeimmat kelit ja silti valitetaan, että tällä säällä ei voi liikkua. Mitenköhän teillä liikutaan marraskuussa
Marraskuussa yleensä käydään aika paljon uimassa, kiipeilemässä ja sisäleikkipuistoissa. Jos lunta ei ole, retkeillään metsissä.
Mutta nyt vietetään tosiaan sukuloimassa tämä pääsiäinen, ja metsät ja leikkipuistot ovat vielä aivan lumisia. Edelleen odottelen niitä ehdotuksia, mitä muuta tällä hienolla ilmalla voisi lasten kanssa tehdä kuin kaivaa puroja pihaan.
Pulkkamäki? Lumikenkäily? Eväsretkeily? Lumilinnojen rakentaminen, lumisota? Polkujen tekeminen leikkipuistoon (jos ei ole, täällä ainakin on kaikissa leikkipuistoissa käyttöä myös talvella)?, hiihto?
Meilläpäin on paljon lunta mutta osalla kaduista silti pyöräily onnistuu jo mainiosti.
Ja lapsilla on hyvät vaatteet, menevät ulos ajaksi x ja näkyvät aina tekemistä löytävän.
Lapsille riittää ihan se, että saavat juosta. Huomasin pääsiäisenä ärsyttävän ilmiön, että vanhemmat tuovat nykyään koko lapsikatraansa juoksemaan esim. Ikeaan. Ja oikein siis kannustavat, että hyvä Lilli, kilju ja juokse oikein kunnolla. Ei näin. Menkää lenkkipolulle tai leikkipuistoon niiden energiaa täynnä olevien kakaroiden kanssa.
Vanhemmat katsovat jo uimassa käynnin pakottamisena seksuaaliseen tekoon. Kun pitää käydä suihkussa.
Samoten koulussa sen hitaimman juoksijan ei tarvitse nostaa aikaa, kun nyky säädösten mukaan kukaan ei saa olla viimeinen. Käytännössä hänen nimi otetaan vain pois listalta, sama koskee seuraava
Ja lisään vielä, että likainen tie ei ole este pyöräilylle, päinvastoin mikä sen hauskempaa kuin kunnon kuraralli!
Pyörät ja lapset kestää pesua :)