Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Sama koskee lasten vanhempia.
En nyt lukenut tosiaankaan kymmeniä sivuja keskustelua, joten en tiedä oliko jossain sanottu (tod näk oli), mutta lähdetään väärästä päästä ratkomaan jos "ongelmana" nähdään vain lapset.
Jos vanhemmat arvostaisivat liikkuvaa ja terveellistä elämäntapaa, niin se olisi niillä lapsillakin.
https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
"Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava."
Nuo luvuthan ovat ihan karmeita.
Minusta oli melkein koomista lueskella ketjua, tuomitaan lapsia huonokuntoisiksi ja veltoiksi, kun tietää että suurin osa kirjoittajista on itse ihan selvästi ylipainoisia. Noin niin kuin tilastojen valossa.
Empiirinen näkemys vielä, olen itse keski-ikäinen ja ystäväpiirissä on hoikat vähemmistönä. Ne lihavat eivät pidä mitenkään pahana että niveliin sattuu ("kuuluu ikään") eivätkä kaipaa liikuntaakaan.
Niin? Todennäköisesti suurin osa ylipainoisista kirjoittajistakin ovat olleet lapsena normaalipainoisia. Jos on jo lapsena ylipainoinen ja liikkumaton, niin tilanne tulee todennäköisesti pahenemaan reilusti aikuisena.
Ne ylipainoiset ja liikkumattomat aikuiset on kyllä iso osa ongelmaa, koska ne on nykylasten vanhempia, isovanhempia ja muita läheisiä, joista lapsi ottaa mallia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Syy ihan selvä. Lapset ovat kiinni puhelimissa ja videoissa aamusta yöhön. Jos ei kaveritkaan leiki ulkona niin ei itsekään. Nimenomaan ei ole järkeä laittaa jonnekin ohjattuun harrastukseen, niissä ei peruskunto kasva kuin nimeksi. Kunnon lisäksi myös muu koululaisten velvollisuudet kuten kokeisiin luku on olematonta. Ulkoleikeistä se tulisi. Kiinan malliin pakkorajoitettu netin käyttö olisi hyvä.
Yleinen yltäkylläisyys on rappeuttamassa suuria kansanmassoja, jotka ovat liian heikkoja vastustamaan kaikkialta tursuvaa rasvaa, sokeria ja halpahintaisia sirkushuveja (=some, iltapäivälehdet yms) sekä loputtomia mahdollisuuksia lepäämiseen. Yli 600 000 työikäistä on työelämän ulkopuolella. Neljän päivän työviikko ja lisää aikaa sohvalla makaamiseen. Tämä kansa on väsynyt, kuolemanväsynyt. Elinvoimaisemmat kulttuurit tulevat pyyhkimään tämän kaiken yli ennen kuin itse sitä huomaammekaan.
Suomalaiset nyt on niin löysää porukkaa muutenkin tänä päivänä. Älylaite kädessä ja jenkkakahvat sivulla. Suomessa on 2.5 miljoonaa ylipainoista, vuoden 2023 tilasto. Intin cooper-tulokset on ennätysahlaalla, mikä on säälittävää ottaen huomioon että olemme kohta NATOn etulinjaa. Parempi ois korjata tilanne, ihan kansainvälisen uskottavuuden takia.
Vanhemmat on samanlaisia ja lapset matkii vanhempiaan, älypuhelimet kädessä mädäännytään sohvissa ja mätetään kitaan roskaa. Ravintohan tulee suoraan vanhemmilta, sitä syödään mitä isi ja äiti antaa.
Ei se liikunta mitään rahaa tarvii. Itsekin näin 43-vuotiaana päätin laittaa itseni kuntoon kun Ukrainan sota tuli (koska ajattelin että hyvä juoksukunto voin olla elämän ja kuoleman kysymys, jos Suomeen hyökätään seuraavaksi). Ei siihen tarvittu mitään muuta kuin lenkkarit. Nyt vuotta myöhemmin juoksen cooperissa 3000 metriä, 43 vuoden iässä. Onneksi nyt päästään NATOon niin juosta ei ehkä tarvii kuin omaksi huviksi, mutta bonuksena tuo sai minut motivoitumaan.
Lähtötaso oli rapakunto, tosin ylipainoa ei ollut. Treenasin myös pururadan varressa olevalla leuanvetotangolla/dippitelineellä ja kotoa löytyvällä 30 vuotta vanhalla käsipainolla, sekä kehonpainolla. 60 etunojapunnerrusta menee nyt ja 20 leukaa. Mitä siihen vaadittiin? Ei personal traineria, ei kallista salikorttia, ei mitään. En vaan ole somen orja, pelaamisenkin lopetin kauan sitten.
Lapset ei pelaa enää pihapelejä kuten 10 tikkua laudalla, pallorinki, lamppupeli yms... kaikkiinhan noihin sisältyi juokseminen, nopein juoksija oli coolein tyyppi koska se sai aina kaikki kiinni. Nyt vaan istutaan videopelin ääressä, niistä on tullut liian hyviä ja viihdyttäviä, pentuja ei saa enää irti laitteista. Oli niitä silloinkin kun minä olin nuori, Commodore 64 ym. mutta ne oli kuitenkin vielä niin alkeellisia, että kiinnostusta riitti muuhunkin. Ei ollut verkkopelaamista mm. mikä on erittäin addiktiivista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maalla kasvaneena 70-luvun lapsena pidän normaalina sellaista elämäntapaa, jossa päivittäin ulkoillaan paljon, kävellään ja pyöräillään. Näin olen lapsenikin kasvattanut ja se on heille nytkin nuorina aikuisina luontevaa.
Kun lapset olivat pieniä, esimerkiksi lauantai-aamuisin meille on rutiini lähteä aamupalan jälkeen uimahallille ja palata sieltä sitten kotiin lounaalle ja päiväunille. Kesäisin mentiin uimarannalle.
Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä.
Isompana sitten oli ohjattuja harrastuksia, mutta niissäkään ei ollut pakko mennä kilparyhmään, jos ei halunnut.
Yksinhuoltajanakin pystyin kasvattamaan lapset liikunnalliseen elämäntapaan näyttämällä itse esimerkkiä.
On kummallista, ettei tähän nykyään kyetä, kun ei siihen mitään kummallisia lisäpalveluja tai -rahaa oikeasti tarvita.
"Jokaiseen päivään kuului ulkoilua ja liikuntaa, joko lähipuistossa, pulkkamäessä tai jossain muulla, minne mentiin jalan tai pyörällä."
Kuuluiko? Myös silloin, kun vettä tuli vaakasuoraan tai sohjoa oli nilkkoihin asti?
Aika tuppaa kultaamaan muistoja näissä ja mietitään niitä heinäkuun helteitä ja maaliskuun hankia eikä ollenkaan marraskuun räntäsateita. Suomessa on kuitenkin vuodessa aika monta kuukautta, kun ulkoilu on suoraan sanottuna aika hanurista. Pienen lapsen voi sinne pakottaa ja aikuinen voi pakottaa itsensä, mutta aika vähän siellä on huonolla säällä tekemistä leikki-iän ohittaneelle nuorelle.
Aika moni meistä pääsi testaamaan tätä perheen yhteistä liikkumista pari vuotta sitten koronasulkujen aikaan.
Meillä on aika liikunnallinen perhe. Lapset käyvät liikuntaharrastuksissa, vanhemmat treenaavat ja aina ajoittain puuhataan yhdessäkin asioita. Kuitenkin, kun kaikki loppui seinään, niin kyllä ainakin meillä oli todella vaikeaa saada lapsia liikkumaan riittävästi. Päivät oli täynnä jokapäiväistä natinaa siitä, kuinka kaikki on tylsää ja pakko myöntää, että kyllä se pallon potkiskelu itse tehtyyn maaliin alkoi jossain vaiheessa itseäkin tympäisemään aika rankasti.
Meidän täytyy ainakin rehellisesti todeta, että me emme pystyisi keksimään niin paljoa yhteistä puuhaamista, että tuollaisten esiteinien liikunnan tarve, ja erityisesti kovan liikunnan tarve, saataisiin täytettyä pitkän päälle ilman harrastuksia. Olimme siis mökillä ne tiukimmat sulkuajat alkuvaiheessa ja sellaista perus laahustamista ulkona lapset tekivät puolipakotettuina ja trampalla hyppivät aina välillä, mutta ei paljoa muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Älä manaa tuota trollia enää esiin sillan alta. Sen mesoamista saatiin jo seurata monta sivua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.
Eiköhän monia koululaisia viehättänyt tuossa se, että tuo ei ole tippaakaan liikunnallista toimintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.Eiköhän monia koululaisia viehättänyt tuossa se, että tuo ei ole tippaakaan liikunnallista toimintaa.
Miten niin? Oltiinhan siinä ulkona kävelemässä. Eikö se ole liikuntaa?
Ainakin enemmän kuin se, että istuttaisiin sisällä pulpeteissa. Ja samalla tutustuimme lähiympäristöön.
Juuri tuollainen tiukkapipoinen suhtautuminen liikuntaan varmaan tekee liikunnasta niin vastenmielistä toisille. Jos liikunta on vain sitä, että hikoillaan ja tehdään jotain, mikä ei tunnu hyvältä, niin se ei houkuttele mitenkään.
Muuten, en ihan ymmärrä sitäkään, että lapsia nykyään roudataan luikuntaharrastuksiin. Minusta se on nurinkurista, etenkin jos heitä kuskataan autolla. Vai koskeeko tämä niin pieniä lapsia, etteivät osaa itse mennä niihin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Toki "pallosilmä", eli käsi-silmä-koordinaatio ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus, vaan erittäin kehitettävissä oleva ominaisuus. Se kehittyy lapsilla kaikissa erilaisissa leikeissä tai tekemisissä, joissa pitää olla tekemisissä liikkuvien esineiden kanssa lähtien vaikka Laiva on lastatusta. Kyky ottaa koppi on erittäin hyödyllinen taito elämässä ja toki kyky käsitellä palloa edes perustasolla tekee niistä liikuntatunneista paljon miellyttävämpiä, joten suosittelen ihan kaikille vanhemmille, että leikkikää niitä palloleikkejä pienten kanssa älkääkä vain tuijottako kännykkää, kun lapsi syö hiekkaa hiekkalaatikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.Eiköhän monia koululaisia viehättänyt tuossa se, että tuo ei ole tippaakaan liikunnallista toimintaa.
Miten niin? Oltiinhan siinä ulkona kävelemässä. Eikö se ole liikuntaa?
Ainakin enemmän kuin se, että istuttaisiin sisällä pulpeteissa. Ja samalla tutustuimme lähiympäristöön.Juuri tuollainen tiukkapipoinen suhtautuminen liikuntaan varmaan tekee liikunnasta niin vastenmielistä toisille. Jos liikunta on vain sitä, että hikoillaan ja tehdään jotain, mikä ei tunnu hyvältä, niin se ei houkuttele mitenkään.
Muuten, en ihan ymmärrä sitäkään, että lapsia nykyään roudataan luikuntaharrastuksiin. Minusta se on nurinkurista, etenkin jos heitä kuskataan autolla. Vai koskeeko tämä niin pieniä lapsia, etteivät osaa itse mennä niihin?
No se on hyvin kevyttä arkiliikuntaa, jota lasten pitäisi saada muustakin elämästä. Monille liikuntatunnit ovat ainut mahdollisuus reippaaseen liikkumiseen ja jos nekin ovat lähinnä löntystelyä, niin kokonaisuus jää aika heppoiseksi ja seurauksena on järkyttävän huonokuntoisia lapsia. Käveleminen on hyvä juttu, mutta yksinään se ei vain riitä.
Huomaan, että vastustat urheilua henkeen ja vereen ja et vain halua käsittää, miksi joku liikkuisi muuten kuin kävellen. Ole ystävällinen ja älä enää jaksa jankuttaa tuota juttuasi, että lapsille ei saisi tulla hiki, tässä keskustelussa, jossa ollaan huolissaan lasten liikkumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Toki "pallosilmä", eli käsi-silmä-koordinaatio ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus, vaan erittäin kehitettävissä oleva ominaisuus. Se kehittyy lapsilla kaikissa erilaisissa leikeissä tai tekemisissä, joissa pitää olla tekemisissä liikkuvien esineiden kanssa lähtien vaikka Laiva on lastatusta. Kyky ottaa koppi on erittäin hyödyllinen taito elämässä ja toki kyky käsitellä palloa edes perustasolla tekee niistä liikuntatunneista paljon miellyttävämpiä, joten suosittelen ihan kaikille vanhemmille, että leikkikää niitä palloleikkejä pienten kanssa älkääkä vain tuijottako kännykkää, kun lapsi syö hiekkaa hiekkalaatikolla.
On eri asia heitellä palloa perheen kesken kuin pelata pallopelejä luokkalaisten kanssa. Luokassa on useampia pelaajia ja tempo on paljon vauhdikkaampi. Se vaatii parempia refleksejä.
Toki perheenkin kanssa on hyvä harjoitella. Mutta ei se ainakaan itseäni kovin paljon auttanut. Kun koripallo alkoi koulussa, inhosin sitä tönimistä, kun iso pörssi ihmisiä säntää sen yhden pallon perässä samaan aikaan ja silmänräpäyksessä pitää päättää, miten kannattaa toimia. Opettajan peliohjeista en ensin ymmärtänyt mitään...pikku hiljaa niistä alkoi jotain tajuta.
Pallon kuljetusta eli pompottelua samalla kun itse käveli vieressä sitten opettelin yksin kotona, kun sitä oli ensin kokeiltu koulussa. Eipä ollut sitäkään kukaan keksinyt aiemmin kotona opettaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Toisaalta koulu on paikka, jossa opetellaan asioita ja osa niistä on joillekin työlästä. Miksi liikunta on ainut asia koulussa, jonka pitäisi olla kaikille helppoa ihan riippumatta, millaisilla lähtökohdilla vanhempasi ovat sinut kouluun tyrkänneet. Onko liikuntakin sellainen aine, jossa pitäisi aina mennä sen alimman yhteisen nimittäjän mukaan? Jos ykkösluokalla on yksi poika, joka ei jaksa juosta, saako kukaan juosta? Jos lapsille opetetaan, että on ihan OK, ettei jaksa juosta, niin montako juoksukyvytöntä lasta on nelosella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.Eiköhän monia koululaisia viehättänyt tuossa se, että tuo ei ole tippaakaan liikunnallista toimintaa.
Miten niin? Oltiinhan siinä ulkona kävelemässä. Eikö se ole liikuntaa?
Ainakin enemmän kuin se, että istuttaisiin sisällä pulpeteissa. Ja samalla tutustuimme lähiympäristöön.Juuri tuollainen tiukkapipoinen suhtautuminen liikuntaan varmaan tekee liikunnasta niin vastenmielistä toisille. Jos liikunta on vain sitä, että hikoillaan ja tehdään jotain, mikä ei tunnu hyvältä, niin se ei houkuttele mitenkään.
Muuten, en ihan ymmärrä sitäkään, että lapsia nykyään roudataan luikuntaharrastuksiin. Minusta se on nurinkurista, etenkin jos heitä kuskataan autolla. Vai koskeeko tämä niin pieniä lapsia, etteivät osaa itse mennä niihin?
No se on hyvin kevyttä arkiliikuntaa, jota lasten pitäisi saada muustakin elämästä. Monille liikuntatunnit ovat ainut mahdollisuus reippaaseen liikkumiseen ja jos nekin ovat lähinnä löntystelyä, niin kokonaisuus jää aika heppoiseksi ja seurauksena on järkyttävän huonokuntoisia lapsia. Käveleminen on hyvä juttu, mutta yksinään se ei vain riitä.
Huomaan, että vastustat urheilua henkeen ja vereen ja et vain halua käsittää, miksi joku liikkuisi muuten kuin kävellen. Ole ystävällinen ja älä enää jaksa jankuttaa tuota juttuasi, että lapsille ei saisi tulla hiki, tässä keskustelussa, jossa ollaan huolissaan lasten liikkumisesta.
Olen pahoillani, että jotkut loukkaantuvat kirjoituksistani. Koin, että asioita voisi lähestyä useammasta näkökulmasta. Tiedän, että hikiliikunta on tärkeää terveyden kannalta, mutta luulin, että tässä ketjussa voisi keskustella myös kevyemmin.
Pahoittelut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Toki "pallosilmä", eli käsi-silmä-koordinaatio ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus, vaan erittäin kehitettävissä oleva ominaisuus. Se kehittyy lapsilla kaikissa erilaisissa leikeissä tai tekemisissä, joissa pitää olla tekemisissä liikkuvien esineiden kanssa lähtien vaikka Laiva on lastatusta. Kyky ottaa koppi on erittäin hyödyllinen taito elämässä ja toki kyky käsitellä palloa edes perustasolla tekee niistä liikuntatunneista paljon miellyttävämpiä, joten suosittelen ihan kaikille vanhemmille, että leikkikää niitä palloleikkejä pienten kanssa älkääkä vain tuijottako kännykkää, kun lapsi syö hiekkaa hiekkalaatikolla.
On eri asia heitellä palloa perheen kesken kuin pelata pallopelejä luokkalaisten kanssa. Luokassa on useampia pelaajia ja tempo on paljon vauhdikkaampi. Se vaatii parempia refleksejä.
Toki perheenkin kanssa on hyvä harjoitella. Mutta ei se ainakaan itseäni kovin paljon auttanut. Kun koripallo alkoi koulussa, inhosin sitä tönimistä, kun iso pörssi ihmisiä säntää sen yhden pallon perässä samaan aikaan ja silmänräpäyksessä pitää päättää, miten kannattaa toimia. Opettajan peliohjeista en ensin ymmärtänyt mitään...pikku hiljaa niistä alkoi jotain tajuta.
Pallon kuljetusta eli pompottelua samalla kun itse käveli vieressä sitten opettelin yksin kotona, kun sitä oli ensin kokeiltu koulussa. Eipä ollut sitäkään kukaan keksinyt aiemmin kotona opettaa.
No nuo ovat asioita, mitä ihmisen pitää oppia pärjätäkseen elämässään. Esimerkiksi tilanne, jossa iso lössi ihmisiä juoksee ympärilläsi ja sinun pitää nopeasti reagoida muuttuviin tilanteisiin ei ole kovin kaukana vaikka ajamisesta ruuhkaisella monikaistaisella tiellä, jossa autot sukkuloivat kaistalta toiselle.
Käsi-silmä-koordinaation kehittäminen on todella hyödyllistä ihan kaikille ja sitä tarvitaan ihan vapaa-ajalla ja todella monissa töissä. Ei kukaan ole väittänyt sen opettelua helpoksi, mutta ihminen oppii tehokkaammin, kun se saa sopivassa määrin haastetta. Kukaan ei opi pelaamaan koripalloa pompottelemalla palloa, mutta monet oppivat pompottelemaan palloa pelaamalla koripalloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noi tulokset eivät ole relevantteja. Mun luokan useammat oppilaat veti ihan riman ali koko testin. Liikuntatunneilla suoriutuvat loistavasti, mutta eivät pidä testeistä. Luulen että todella moni tehnyt saman.
Miksi yrität valehdella? 100 % varmuudella et ole liikunnanopettaja, jos et ole huomannut lasten kunnon rapautumista.
Korkeintaan voit olla joku pikkuisen alakoulun luokanope, joka "opettaa liikuntaa" oman duuninsa ohella ja jolla ei ole mitään käsitystä, miten lasten pitäisi liikkua. Käytte vähän kävelyillä haistelemassa kukkia ja ehkä jumppailette ja kun tulee valtakunnalliset kuntotestit ja sinun luokkasi on kokonaisuudessaan hälyyttävän huonossa kunnossa, syytät testejä etkä katso yhtään peiliin.
Olen aivan eri, mutta selvästikään et tajua opettajan työnkuvasta sen enempää kuin noista testeistä.
Jos liikunnanopettaja väittää, että ei ole havainnut mitään ongelmaa lasten liikkumisessa ja syyttää vain testejä vääränlaisiksi, olisin aika huolissani hänen ammattitaidostaan.
Hän puhui omasta luokastaan, joten hän on luokanopettaja, ei liikunnanopettaja. Ja kumpikaan, sen paremmin luokanopettaja kuin liikunnanopettaja, ei ole vastuussa oppilaidensa move-tuloksista. Hän toimii opsin mukaan ja opettaa opsissa mainitut asiat, ja siinäpä se aika meneekin.
Kuten täällä on jo kerrottu, ongelma on syntynyt vapaa-ajalla, ja se on ratkaistava vapaa-ajalla. Moni on jo ehdottanutkin ratkaisuja, sen sijaan että syyllistää opettajia.
Jos luokanopettaja on sitä mieltä, että hänen luokkansa on erittäin liikunnallista porukkaa ja pärjäävät hyvin liikuntatunneilla, mutta valtakunnallinen testaus kertoo päinvastaista, niin olisin valmis epäilemään, että kyseinen opettaja ei ole ihan tehtäviensä tasalla. Tuo on ihan sama kuin, jos opettaja väittäisi luokkansa olevan hyvä matikassa, mutta he eivät selviä kyseisen luokka-asteen kirjojen tehtävistä ja opettaja syyttäisi, että kirjassa on vääränlaisia tehtäviä.
OPS antaa tietyt raamit opetukselle, mutta jättää myös paljon liikkumavaraa. Esimerkiksi liikunnassa vaatimustaso voi olla hyvinkin erilainen opettajien välillä, koska liikunnassa on vaikea antaa mitään tarkkoja suoritusvaatimuksia. Yksi opettaja voi kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypelissä pallon perässä ja toiselle riittää, että he vähän syöttelevät palloa toisilleen. Sitten jälkimmäinen on sitä mieltä, että on väärin pistää lapset testissä juoksemaan, kun eiväthän he juokse liikkatunneillakaan.
Tässä on sellainen pikkuinen ero, että matematiikassa tehtävien teko vaikuttaa numeroon. Move-testien tulokset eivät vaikuta, mikä luonnollisesti vaikuttaa motivaatioon.
Opettaja, joka vain kannustaa lapsia juoksemaan täysillä sählypallon perässä kuulostaa tosi kurjalta ja vanhanaikaiselta. Tuolla asenteella ruokitaan tarpeetonta eriarvoisuutta: ne täysillä juoksevat käytännössä satuttavat toisia, kun kokoerot kasvuiässä ovat suuria ja temperamenttierot kaiken ikäisillä merkittäviä. Osa ei opi muuta kuin juoksua, osa oppii että on parempi edes olla yrittämättä. Tuohon kun lisätään vielä huutamalla valittavat joukkueet, niin ollaan ymmärtämättömyyden ytimessä.
Mikäs sitten olisi mukavaa ja modernia koululiikuntaa, jos pallopelit ovat niin vanhanaikaisia? Pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoituksia? Mitä tahansa, missä ei vahingossakaan voi tulla hiki tai hengästyä? Jotain, missä ei ole mitenkään mahdollista, että oppilaiden välille tulisi mitään eroja? Onko paikoillaan makaaminen epäreilua, kun ADHD-lapset eivät osaa pysyä paikoillaan?
Minä pidin koululiikunnassa esim. polttopallosta (Kahden tulen välissä), itsenäisestä luistelusta, uimisesta, pulkkamäestä ja suunnistuksesta (rasteja ei yleensä löytynyt) sekä kuntopiiristä. Pari kertaa hypittiin narua, mikä oli ihan parasta. Mutta ei kelvannut, kun ei ole Olympialaji. Moni laji oli ihan ok vaikka olin niissä huono, mutta olivathan muutkin. Ihan mukavaa se koululiikunta oli. Vihasin pesäpalloa, lentopalloa, jonossa hiihtämistä eli lajeja joissa focus on muussa kuin liikkumisessa, kuten monimutkaisissa säännöissä ja joissa ei juurikaan tehdä muuta kuin seisoskellaan ja odotellaan. Mutta varmasti nämä kehittivät minua ihmisenä. Pallopelejä en ole juuri pelannut enää koulun jälkeen. Olen joka päivä iloinen ettei enää tarvitse.
Ei ole ohjattuja liikuntaharrastuksia. Kerran kävin työväenopiston mummojumpassa, mutta siellä oli jotain tanssisarjoja, joiden opetteluun menee puoli vuotta. Eikä tullut hiki.
Eli pidit kaikista sellaisista asioista, joissa sait olla yksin, mielellään jossain metsässä kaukana muista ihmisistä? Ja sellaisista, joissa sait itse määrittää tekemisen tahdin. Ihan mielenkiinnosta: kun olit vaikka suunnistamassa, juoksitko vai kävelitkö metsässä? Yritän tässä vain miettiä, että tykkäsitkö niistä lajeista, joissa jouduit liikkumaan kaikkein vähiten.
Kävelin. Metsässä jos juoksee niin menee nilkat. Söin myös puolukoita, niissä on C-vitamiinia. Vapaa-ajalla saatoin lähteä pyörällä retkelle 10 km päähän. Uin kesälomalla huvikseen 5 km:n uintimerkin (ilman lepotaukoja).
Eli tykkäsit niistä lajeista, missä piti tehdä kaikista vähiten ja sai mennä piiloon syömään puolukoita.
Ja kuka sinulle on opettanut, että metsässä ei saa juosta? Aivan järkyttävää, jos joku vanhempi oikeasti sanoo jotain tollaista lapselleen.
Olen 70-luvulla syntynyt. Vietin huomattavan osan lapsuutta lähimetsässä pihan lasten kanssa. Vanhemmat olivat kotona laittamassa ruokaa, pesemässä pyykkiä ja hoitamassa pikkusisaruksia. Pari tyyppiä joutui metsästä sairaalaan, mutta kukaan ei kuollut tietääkseni. Vanhempien kanssa käytiin kyllä mökillä poimimassa mustikoita. Myöhemmin on tullut retkeiltyä aika paljon sekä seurueessa että yksin. Metsässä kun nilkka taittuu niin ettei pääse kävelemään, niin on vähän eri tilanne kuin jos sinulla se taittuu kuntosalilla.
Sinä olet varmaan sen ikäpolven edustaja, jonka isi vei autolla suunnistamaan valmiita polkuja tai purulenkkiä pitkin.
Minusta juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily ovat sivistymättömiä lajeja. Maasto rikkoutuu eikä ehdi tarkkailla luontoa. Tietysti hyvä puoli ettei tarvitse rakentaa hallia niille. Mutta meillä on lähimetsän polut kamalassa kunnossa luultavasti juuri maastopyörien takia. Tietysti kävellessäkin on syytä katsoa reitti niin ettei riko mitään. Metsään pitäisi mennä kuin vieraaksi kyläpaikkaan.
Kun tulee taas kevät, niin kannattaa kokeilla kävellä pienessäkin metsässä kallioilla ja epätasaisilla poluilla. Seuraavana päivänä on yksi jos toinen lihas kropassa käytetyn oloinen, sellaisetkin mitä et tiennyt edes olevan olemassa.
Minä olen sen sukupolven edustaja, jonka isi vei 13-vuotiaana autolla talvisena perjantai-iltana metsätien päähän, josta käveltiin vajaa kilometri 10-vuotiaiden vartiolaisten kanssa sähköttömälle ja vedettömälle partiomajalle ja tuli sitten hakemaan sunnuntai-iltapäivänä sieltä samalta kääntöpaikalta. Lähimmälle lankapuhelimelle oli metsän halki pari kilometriä, teitä pitkin enemmän.
Nykyään harrastan sellaisia sivistymättömiä lajeja kuten juoksusuunnistus ja metsässä pyöräily. Niiden seurauksena kehoni ei ole pienen epätasaisilla poluilla kävelyn jälkeen seuraavana päivänä käytetyn oloinen. Suosittelisin sinullekin ihan oikeaa liikuntaa, niin kroppa voisi toimia paremmin ja ei tarvitsisi pelätä metsää paikkana, josta joutuu sairaalaan.
Ikävää, ettet oppinut partiossa hyvää käytöstä tai toisten kunnioittamista. Ehkä keskityit liikaa fyysiseen tekemiseen ja oman itsesi erinomaisuuteen vartionjohtajana ja jäi jotain tärkeää ymmärtämättä. Tuo toisten halveksiminen ja mitätöiminen on vastenmielistä. Säälin sitä vartiolaistasi, joka kuuli nuo samat kommentit. Ne tulivat sinulta kovin luontevasti. Totuus on, että jokainen on heikko ja tarvitsee muilta apua. Jokainen voi loukata itsensä, väsyä tai sairastua. Siinä ei uho auta.
Sitähän sanoinkin, että sinut on varmaan viety autolla aina metsään ja olet kävellyt polkua kilometrin. Mökissä yövytty. Siinä ei oikein saa käsitystä oikeasta retkeilystä. Esimerkiksi jos taitat nilkkasi yksin jossain kalliolla tai kun on oikeasti väsynyt ja kylmissään. Ei nyt ehkä tunnu sillä hetkellä kivalta, mutta se on opettavaista siinä asiassa, mikä ihan oikeasti on luonnon ja ihmisen tai ihmisen ja ihmisen suhde. Se on semmoinen, että marjaretkikin voi päätyä kuolemaan, jos ei varaudu asioihin. Se, että käyttäytyy järkevästi ei ole pelkuruutta. Ei kai kukaan Suomessa pelkää metsää enää nykyään, kun ei siellä enää petoja juurikaan ja vapepa tulee hakemaan. Kun olen itsekin ollut etsinnöissä, niin ymmärrän hiukan siitä että metsässä itsensä telominen ei ole niin pikku juttu kuin sinä kuvittelet.
Aika sujuvasti sinultakin tuntuu käyvän tuo toisten halveksunta, kun kerrot, kuinka minun retkeilyni ei ole ollut oikeaa retkeilyä. Voin kertoa, että olen kyllä harrastanut muunkinlaista retkeilyä. Olen myös vääntänyt nilkkani yksin metsässä aivan riittävän monta kertaa, että tiedän siitäkin jotain. Ikinä ei kuitenkaan ole käynyt niin pahasti, että olisin tarvinnut pelastusta vaan olen itse nilkuttanut sieltä pois.
Tuo minun viestini oli vain kommentti siihen, kun tuo yksi oli päättänyt, että vain hänen tapansa liikkua metsässä on oikea ja esimerkiksi suunnistus on sivistymätöntä.
Ei, vaan sinä aloitit siitä että jos ei metsässä juokse liikuntatunneilla suunnistuksessa niin on pelkuri ja saanut kotoa väärän kasvatuksen. :D
Minä en ole koskaan vääntänyt nilkkaani metsässä. Koputan puuta. Toki liikunkin siellä yleensä kävellen. Olen kyllä nähnyt ja kuullut monta sellaista, joilla nilkka mennyt metsässä juostessa.
Mitä sitten, jos nilkka vääntyy metsässä juostessa. Kylmää, kompressio ja kohoasento ja nilkka on yleensä viikossa-parissa taas kunnossa. Sadat tuhannet suomalaiset suunnistavat ja aika monet heistä jopa juoksevat ja kukaan ei kuole sinne, koska nääntyvät metsään nilkkavamman takia. Huomattavan monet sen sijaan kuolevat erilaisiin liikkumattomuuden aiheuttamiin sairauksiin.
Liikkumisen riski/hyöty suhde on erittäin hyvä.
Minä en ole myöskään ikinä vääntänyt nilkkaani metsässä juostessa, vaikka suunnistustakin olen harrastanut, mutta sen sijaan onnistuin vääntämään sen leikkipuistossa horjahdettuani hiekkalaatikon laidalla. Oli pitkään kipeä, mutta ei jäänyt pelkoa siitä enkä ole missään tapauksessa kieltänyt lapsiani juoksemasta, hyppimästä ja kokeilemasta rajojaan koska minuun kerran sattui. Metsässä juokseminen on mukavaa ja itseasiassa parempi nivelille kuin kova asfaltti.
On selvää, että onnettomuus voi sattua missä vain. Kaikkia onnettomuuksia ei voi estää eikä kaikkia riskejä arvata. Jokainen voi tehdä omat riskiarvionsa, kuten että liukkaalla pinnalla pitää liikkua varovasti. Jotain tilastojakin on, joihin voi vedota, mutta tuskin esimerkiksi siitä on muuta kuin mutua, että tuleeko enemmän vammoja urheillessa vai lapsia vahtiessa tai onko vaarallisempaa juosta liukkaalla kalliolla vai seistä hiekkalaatikon reunalla. Voi sanoa myös kaverille, että laita turvavyö, pue pelastusliivi, älä hyppää pää edellä vieraaseen veteen.
Sen sijaan asiatonta on sellainen lällättely, että oot pelkuri jos et tee asiaa x, äitiskö on kieltänyt? Sellaista ei kannata sinun lapsillesi opettaa. Minuun se ei vaikuta, mutta moneen lapseen ja nuoreen vaikuttaa.
Olen sanonut nyt aika monta kertaa, että en juokse metsässä, koska minä olen viettänyt enemmän aikaa siellä kuin sinä ja todennut riskit. En tiedä, miksi täällä jankutetaan "äitiskö kielsi juoksemasta metsässä", onko entisille koulukiusaajille jäänyt levy päälle? Sinä saat mennä minun puolestani heti nyt metsään juoksemaan, se ei mimulle kuulu. Myöskään minun tekemiseni eivät kuulu sinulle. Sitä en tiedä, mikä on antisi tälle keskustelulle.
Kukaan ei ole käskenyt sinua juoksemaan metsässä. Ei kuitenkaan tarvitse tulla selittämään lasten liikkumattomuutta käsittelevään keskusteluun, kuinka hirveän vaarallista metsässä juokseminen on ja kuinka sinne kuolee samantien, jos vähän vääntää nilkkaa. Juuri tuollaista pelottelua ei tarvita ja sitä sinulle on useampi yrittänyt tolkuttaa.
-eri
Se on ikävä jos lukutaito jäi sinulla innokkaan urheilun tai muun syyn takia oppimatta. Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja. Silloin tämä suunnistajaksi itseään kutsuva tuli ilmoittamaan, että metsässä on juostava tai on pelkuri. Sinä saat mennä nyt heti paikalla metsään juoksemaan, kun kerran se on mielestäsi hyvä ajatus. En halua yhtään pelotella sinua liukkailla kallioilla, olethan todella fiksu ihminen joka tietää nämä asiat paremmin.
Tässä on syy, miksi urheilu ei kiinnosta: siellä on ikäviä ihmisiä, joiden elämän tarkoitus on olla jossain parempi kuin muut ja jotka ovat vakuuttuneita omasta erinomaisuudestaan rentoihin hyötyliikkujiin verrattuna.
Urheilkaa kaikin mokomin. Ohjattu pakkoliikunta ei ole kuitenkaan yhtään pätkää arvokkaampaa kuin ilman ohjausta tehty liikunta.
"Minä tulin tänne kertomaan, että pidin koulussa suunnistuksesta, vaikka en juossut enkä etsinyt rasteja."
Pidit koululiikunnassa suunnistuksesta, mutta et etsinyt rasteja? Opettajalta taisi jäädä selittämättä yksi pikku juttu lajin luonteesta =).
Koulun suunnistuksessa sai usein kävellä aika vapaasti ympäri lähiseutua. Se lienee viehättänyt monia koululaisia siinä lajissa. Oltiin pois valvovan silmän alta. Omalla luokalla rasteja kuitenkin etsittiin siinä samalla. Joskus kävi niin, että eri oppilaat kertoivat toisilleen löytämiensä rastien tuntomerkit niin että kaikki saivat listaansa tarvittavat tiedot ja pystyivät esittämään ne opettajalle. Yhteistyötä.
1970-luvulla tämä.Eiköhän monia koululaisia viehättänyt tuossa se, että tuo ei ole tippaakaan liikunnallista toimintaa.
Miten niin? Oltiinhan siinä ulkona kävelemässä. Eikö se ole liikuntaa?
Ainakin enemmän kuin se, että istuttaisiin sisällä pulpeteissa. Ja samalla tutustuimme lähiympäristöön.Juuri tuollainen tiukkapipoinen suhtautuminen liikuntaan varmaan tekee liikunnasta niin vastenmielistä toisille. Jos liikunta on vain sitä, että hikoillaan ja tehdään jotain, mikä ei tunnu hyvältä, niin se ei houkuttele mitenkään.
Muuten, en ihan ymmärrä sitäkään, että lapsia nykyään roudataan luikuntaharrastuksiin. Minusta se on nurinkurista, etenkin jos heitä kuskataan autolla. Vai koskeeko tämä niin pieniä lapsia, etteivät osaa itse mennä niihin?
No se on hyvin kevyttä arkiliikuntaa, jota lasten pitäisi saada muustakin elämästä. Monille liikuntatunnit ovat ainut mahdollisuus reippaaseen liikkumiseen ja jos nekin ovat lähinnä löntystelyä, niin kokonaisuus jää aika heppoiseksi ja seurauksena on järkyttävän huonokuntoisia lapsia. Käveleminen on hyvä juttu, mutta yksinään se ei vain riitä.
Huomaan, että vastustat urheilua henkeen ja vereen ja et vain halua käsittää, miksi joku liikkuisi muuten kuin kävellen. Ole ystävällinen ja älä enää jaksa jankuttaa tuota juttuasi, että lapsille ei saisi tulla hiki, tässä keskustelussa, jossa ollaan huolissaan lasten liikkumisesta.
Olen pahoillani, että jotkut loukkaantuvat kirjoituksistani. Koin, että asioita voisi lähestyä useammasta näkökulmasta. Tiedän, että hikiliikunta on tärkeää terveyden kannalta, mutta luulin, että tässä ketjussa voisi keskustella myös kevyemmin.
Pahoittelut.
Äärimmäisen iso osa ongelmaa on, että aivan liian monet tässä maassa pitävät jokaista navan rapsutusta liikuntana ja sitten hämmästyvät, kun testit kertovat kuinka järkyttävässä kunnossa ihmiset ovat.
Yksi iso syyllinen tähän ovat iltapäivä- ja naistenlehdet, jotka ovat lähteneet lehtiä myydäkseen mainostamaan TV-Shop tyylistä liikuntaa, jossa lähes joka päivä saa lukea lööpeistä jotain tyyliin: "Vain 5 minuuttia kolmesti viikossa riittää kunnon kohottamiseen". En tiedä, kuinka paljon sitä voi sitten loppupeleissä syyttää yksilöä, kun mediatalot valehtelevat täysin estottomasti parantaakseen omaa myyntiään.
Fakta nyt vain on, että lasten ja nuorten kuntoa ei paranneta sillä, että liikuntatunneistakin tehdään pelkkää kävelyä ja rentoutusharjoitusta. Se saattaisi tehdä niistä vähän mukavampia niille kaikkein toivottomimmille tapauksille, kun he voisivat luvan kanssa olla tekemättä mitään, mutta ampuisi jalkaan sitä suurta joukkoa, jotka eivät ole kilpaurheilijoita, mutta silti yrittävät parhaansa liikkatunneilla ja saavat sieltä hyvää liikuntaa pari kertaa viikkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikea siihen koululiikuntaan on keksiä mitään taikakeinoa. Jos ne liikkumattomat halutaan saada liikkumaan, kaikki joukkuepelit on käytännössä pois laskuista. Jo 10-vuotiailla tasoerot on niin suuret ettei esim. joku jalkapallo ole sitä harrastamattomalle mielekästä.
Minun 10-vuotiaani ei suostu vapaaehtoisesti pelaamaan mitään pallopelejä, koska on omasta mielestään niin paljon huonompi kuin muut. Ei ole huonokuntoinen ja jaksaa kyllä juosta mutta jos luokan muut pojat ovat pelanneet jalkapalloa joukkueessa 4 vuotta niin onhan se nyt selvää ettei lajia harrastamaton heille pärjää.
Liikuntatunneilla hän on pitänyt esim suunnistuksesta ja hiihtämisestä. Eli yksilölajeja joissa ei tarvitse kilpailla.
Ja mitä tulee näihin "kaikki harrastaa" -kerhoihin, ei liikuntaa inhoavia oikein niihin saa menemään. Ja jos tarkoituksena on tarjota lapselle mukava harrastus niin ei ole järkevää pakottaakaan. Meilläkin koululla on kyllä ilmainen jalkapallokerho mutta ei jalkapalloa inhoava lapsi sellaiseen mene. Ehkä johonkin parkouriin saattaisi mennäkin mutta kun tarjolla oli myös koodauskerho, ei tarvinnut kahta kertaa miettiä mikä kerho valitaan.Tuo on tosiaan äärimmäisen vaikea kysymys. Ongelmahan on siinä, että aivan ylivoimainen enemmistö lapsista tykkää pallopeleistä ja hiihtäminen ja lenkkeily on heidän mielestään aika hanurista. Jos mietin omia koululiikunta-aikojani, nuo hiihtämiset olivat ihan OK, koska olin hyvässä kunnossa, mutta en minä siitä erityisesti nauttinut. Se hiihtämisestä nauttiminen on tullut ainakin minulle vasta keski-ikäistymisen myötä.
Vain omiin muistikuviini perustuva mielikuvani on, että näistä hiihdoista ja lenkeistä tykkäsivät varsinaisesti lähinnä ne lapset, jotka eivät sitten liikkuneet näillä tunneilla mihinkään. Hiihdettiin ehkä ensimmäisen mutkan taakse piiloon ja jäätiin siihen juoruilemaan. He siis tykkäsivät näistä tunneista, koska niillä ei tarvinnut liikkua, joten näiden lajien lisääminen ei varsinaisesti auta liikkumattomuuteen.
Tietenkään kaikki lapset eivät ole tällaisia, mutta olen hyvin skeptinen sen suhteen, että liikkumattomat lapset liikkuisivat sellaisissa lajeissa, joissa ei olla opettajan valvovan silmän alla, kuten hiihto, lenkkeily ja suunnistus.
Selvyyden vuoksi sanottakoot, että ei minullakaan ole mitään kovin rakentavia ideoita asian parantamiseen. Varmaan ainut olisi, että vanhemmat ottaisivat positiivisemman asenteen koululiikuntaa kohtaan eivätkä purkaisi omia traumojaan ja ennakkoasenteitaan lapselleen ja opettaisivat, että tärkeintä on yrittäminen. Olen aivan varma, että tämän päivän liikunnanopettajat ovat pedagogisesti paljon pätevämpiä kuin ne 80-luvun eläkettä odottavat opettajat, jotka ovat saaneet koulutuksensa 40- ja 50-luvuilla.
Kaikilla ei ole ns. "pallosilmää". Jos ei ole tutustunut joukkuepeleihin ennen kuin koulun liikuntatunnilla, niin niiden opettelu voi olla aika työlästä ja ahdistavaakin. Monta mokaa tulee tehtyä pesiksessä ja koripallossa oman joukkueen piikkiin ennen kuin osaa pelata säännöillä. Jos oppii sittenkään.
Toki "pallosilmä", eli käsi-silmä-koordinaatio ei ole mikään synnynnäinen ominaisuus, vaan erittäin kehitettävissä oleva ominaisuus. Se kehittyy lapsilla kaikissa erilaisissa leikeissä tai tekemisissä, joissa pitää olla tekemisissä liikkuvien esineiden kanssa lähtien vaikka Laiva on lastatusta. Kyky ottaa koppi on erittäin hyödyllinen taito elämässä ja toki kyky käsitellä palloa edes perustasolla tekee niistä liikuntatunneista paljon miellyttävämpiä, joten suosittelen ihan kaikille vanhemmille, että leikkikää niitä palloleikkejä pienten kanssa älkääkä vain tuijottako kännykkää, kun lapsi syö hiekkaa hiekkalaatikolla.
On eri asia heitellä palloa perheen kesken kuin pelata pallopelejä luokkalaisten kanssa. Luokassa on useampia pelaajia ja tempo on paljon vauhdikkaampi. Se vaatii parempia refleksejä.
Toki perheenkin kanssa on hyvä harjoitella. Mutta ei se ainakaan itseäni kovin paljon auttanut. Kun koripallo alkoi koulussa, inhosin sitä tönimistä, kun iso pörssi ihmisiä säntää sen yhden pallon perässä samaan aikaan ja silmänräpäyksessä pitää päättää, miten kannattaa toimia. Opettajan peliohjeista en ensin ymmärtänyt mitään...pikku hiljaa niistä alkoi jotain tajuta.
Pallon kuljetusta eli pompottelua samalla kun itse käveli vieressä sitten opettelin yksin kotona, kun sitä oli ensin kokeiltu koulussa. Eipä ollut sitäkään kukaan keksinyt aiemmin kotona opettaa.
No nuo ovat asioita, mitä ihmisen pitää oppia pärjätäkseen elämässään. Esimerkiksi tilanne, jossa iso lössi ihmisiä juoksee ympärilläsi ja sinun pitää nopeasti reagoida muuttuviin tilanteisiin ei ole kovin kaukana vaikka ajamisesta ruuhkaisella monikaistaisella tiellä, jossa autot sukkuloivat kaistalta toiselle.
Käsi-silmä-koordinaation kehittäminen on todella hyödyllistä ihan kaikille ja sitä tarvitaan ihan vapaa-ajalla ja todella monissa töissä. Ei kukaan ole väittänyt sen opettelua helpoksi, mutta ihminen oppii tehokkaammin, kun se saa sopivassa määrin haastetta. Kukaan ei opi pelaamaan koripalloa pompottelemalla palloa, mutta monet oppivat pompottelemaan palloa pelaamalla koripalloa.
Siitä huolimatta, että minua taas syytetään trolliksi, niin en ole vielä joutunut vastaavaan ryysimiseen kuin koulun koripallotunnilla. Siksi en koe, että niistä pallopelitunneista olisi ollut sanottavampaa hyötyä tähän mennessä. Varmaan sekin aika vielä tulee kun näin kirjoitan, mutta vielä ei ole tapahtunut.
Anteeksi taas kerran.
On tietty ihmisryhmä, joka lapsista ja opiskelijoista puhuttaessa unohtavat täysin, että koko maailma ympärillä on muuttunut omasta nuoruudesta tai he haluavat kostaa oman kurjuutensa nuoremmille sukupolville. Meuhkataan, että ei meilläkään ollut opiskelijana tietokoneita (joo, ei ollut, koska ne olivat omakotitalon kokoisia mötiköitä) tai selitetään, että ei meidänkään lätkätreenejä tarvinnut pitää jäähallissa (joo, silloin ei ollut vielä jäähallia koko maakunnassa). Kuitenkaan nämä samat ihmiset eivät itse elä 70-luvun elintasossa, kuten ei elä kukaan muukaan tässä maassa, mutta lapsille ja nuorille ei haluttaisi sallia elintason nousua.
Tietenkään näillä ihmisillä ei ole sen vertaa perspektiiviä, että he tajuaisivat, että he puolestaan eivät eläneet omien vanhempiensa nuoruuden elintasoa, vaan huomattavasti parempaa.