Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vähän tyhmiä te, jotka ehdotettu, että vanhemmat liikkuisivat lastensa kanssa? Ei sitä ennenkään kukaan liikkunut vanhempiensa kanssa, kuin hyvin vähän. Vai leikkikö teillä isä tai äiti pihalla muiden mukana kirkonrottaa? Tai muita piha- tai pallopelejä? Kävi ratsastustunneilla?
Juoksi portaita pitkin neljänteen?
Joo, joskus kävin pelaamassa isäni kanssa jääkiekkoa, mutta se oli vain pari kertaa.
Laskettelimme myös, mutta sitäkin on vain talvisin.
Oma isäni (1980-luvulla) laittoi meidät leikkimään ulos kirkonrottaa ja kymmentä tikkua ym, ei se mukana leikkinyt kun oli huonoselkäinen. Mutta seuraili siinä mukana kyllä. En tiedä miksi, ei kai ollut muutakaan tekemistä. :D
Itse me miehen kanssa leikitään lasten kanssa ulkona piilosta (kirkonrotan ja jonkun muun sekasotkusäännöillä) ei jatkuvasti, mutta usein yritetään. Pimeään aikaan mennään taskulamppujen kanssa ja se on lasten kanssa parasta. Kyllä siinä nyt ainakin syke nousee jos ei ihan hiki kuitenkaan tule.
Alakouluikäiset lapset meillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Sama koskee lasten vanhempia.
En nyt lukenut tosiaankaan kymmeniä sivuja keskustelua, joten en tiedä oliko jossain sanottu (tod näk oli), mutta lähdetään väärästä päästä ratkomaan jos "ongelmana" nähdään vain lapset.
Jos vanhemmat arvostaisivat liikkuvaa ja terveellistä elämäntapaa, niin se olisi niillä lapsillakin.
https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
"Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava."
Nuo luvuthan ovat ihan karmeita.
Minusta oli melkein koomista lueskella ketjua, tuomitaan lapsia huonokuntoisiksi ja veltoiksi, kun tietää että suurin osa kirjoittajista on itse ihan selvästi ylipainoisia. Noin niin kuin tilastojen valossa.
Empiirinen näkemys vielä, olen itse keski-ikäinen ja ystäväpiirissä on hoikat vähemmistönä. Ne lihavat eivät pidä mitenkään pahana että niveliin sattuu ("kuuluu ikään") eivätkä kaipaa liikuntaakaan.
Jos olisit lukenut ketjun, niin tässä ei kyllä mielestäni ole ollut ainakaan juuri yhtään lasten syyllistämistä, vaan kyllä sormella on osoiteltu lähinnä vanhempia.
On totta, että aikuisten lihavuus ja liikkumattomuus on vielä paljon yleisempää kuin lasten. Kuitenkin nykyiset aikuiset ovat olleet nuorina nykylapsia huomattavasti hoikempia ja liikunnallisempia. Ei tarvitse kovin paljoa kiillottaa kristallipalloa ennustaakseen, että tämän päivän 10-vuotiaat ovat 30 vuoden päästä vielä heikommassa hapessa kuin nykyaikuiset, koska heillä ei ole edes tukenaan lapsuudessa ja nuoruudessa kehitettyä kuntopohjaa.
Fakta on kuitenkin se, että kasvuiässä rakennettu kunto auttaa selviämään aikuisena ja sellaisen ihmisen, joka on joskus ollut hyvässä kunnossa on todella paljon helpompi päästä takaisin ainakin kohtalaiseen kuntoon repsahduksen jälkeen kuin ihmisen, joka ei ole koskaan liikkunut.
Sellaiset lapset kuin vanhemmatkin, kyllä se vaan niin on että lihavilla on lihavat lapset ja huonokuntoisilla huonokuntoiset. Esimerkkiä ne lapset kaipaa, ei mitään muuta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vähän tyhmiä te, jotka ehdotettu, että vanhemmat liikkuisivat lastensa kanssa? Ei sitä ennenkään kukaan liikkunut vanhempiensa kanssa, kuin hyvin vähän. Vai leikkikö teillä isä tai äiti pihalla muiden mukana kirkonrottaa? Tai muita piha- tai pallopelejä? Kävi ratsastustunneilla?
Juoksi portaita pitkin neljänteen?
Joo, joskus kävin pelaamassa isäni kanssa jääkiekkoa, mutta se oli vain pari kertaa.
Laskettelimme myös, mutta sitäkin on vain talvisin.Oma isäni (1980-luvulla) laittoi meidät leikkimään ulos kirkonrottaa ja kymmentä tikkua ym, ei se mukana leikkinyt kun oli huonoselkäinen. Mutta seuraili siinä mukana kyllä. En tiedä miksi, ei kai ollut muutakaan tekemistä. :D
Itse me miehen kanssa leikitään lasten kanssa ulkona piilosta (kirkonrotan ja jonkun muun sekasotkusäännöillä) ei jatkuvasti, mutta usein yritetään. Pimeään aikaan mennään taskulamppujen kanssa ja se on lasten kanssa parasta. Kyllä siinä nyt ainakin syke nousee jos ei ihan hiki kuitenkaan tule.
Alakouluikäiset lapset meillä.
Lasten kanssa leikkiminen on todella hienoa asia ja auttaa vahvistamaan perheen suhteita. Toivottavasti lapsillanne on kuitenkin jotain muutakin liikuntaa elämässään. Satunnainen kirkkis vanhempien kanssa ei kanna vielä kovin pitkälle, niin kivaa kuin se onkin.
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti, jolla kolahti tämä. Esikoiseni on liikunnallinen, hänen kanssaan olen liikkunut pienestä pitäen ja hän on aina siitä nauttinut. Harrastaa kilpaurheilua, teiniyden myötä tosin liikkuminen on hieman vähentynyt.
Keskimmäinen lapsi on taiteilijasielu, joka vihaa ihmisiä. Introvertti joka nauttii yksin kotona olemisesta. Kunhan lumet sulaa niin me pyöräillään paljon, siitä hän pitää. Muuten ei halua liikkua eikä olla edes ulkona ja kaikki on aina vaan yhtä itkua ja huutoa ja pakottamista.
Ja nuorimmainen vihaa kaikkea liikuntaa. Hän on sosiaalinen luonne ja menee paljon kavereidensa kanssa, mutta liikuntaa ei halua harrastaa. Näin ollut pienestä asti. Nykyään hän on hieman pyöreä, koska ruoka maistuu ja liikunta ei.
Ja äitinä heillä on ylipainoinen, töistä täysin uupunut ihminen joka ei jaksa enää rankan työpäivän jälkeen tapella lasten kanssa liikkumisesta. Me emme ole aktiivinen urheilullinen perhe, mutta parhaani yritän. Nämä 2 nuorimmaistani ovat varmaan rapakuntoisia. Mutta en edes tiedä mitä tekisin kun toiset vihaavat liikkumista.
Introverttinä minä inhosin aina koululiikuntaa. Enimmäkseen joukkulajeja ja jos oli yksilölaji, ei sitäkään yksin tehty vaan tietysti porukassa.
Mites introvertille lapselle vaikka jooga. Ei kuulosta liikunnalta mutta kuulemma se sitä on. :D Kansanopiston kurssille esim. Voisi sopia sellaiselle joka lähtökohtaisesti inhoaa liikuntaa.
Budolajeissa kohtasin (aikuisena) myöskin aika monia introvertteja. Siellä ei tarvi seurustella muiden kanssa jos ei halua. Treeneissä keskitytään treenaamiseen ja niitä-näitä-jutustelu harjoittelun aikana on jopa kielletty. Budolajeihin kuuluu myös täysin yksilösuorituksia, esim karatessa kata (liikesarja) joita voi harjoitella myös yksin kotona.
Nuo molemmat em lajit ovat hyvin halpoja harrastaa, jos sillä on merkitystä.
Jooga ja kamppailulajit ovat vähän kaksi ääripäätä, mutta siitä välistäkin löytyy vaikka mitä yksilölajeja. Sisä- vai ulkoliikuntaa? Rauhallista vai nopeatempoista? Jos ensin selviää millaista voisi kokeilla, niin sitten vain hakemaan mitä omalta paikkakunnalta löytyy.
Oma tenava kiinnostui miekkailusta, kävi yhden kurssin. Sitten bmx-pyöräilystä. Aikuisen täytyy niitä vaihtoehtoja kaivaa esiin, ja toivoa sitten että joku sytyttäisi kipinän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Sama koskee lasten vanhempia.
En nyt lukenut tosiaankaan kymmeniä sivuja keskustelua, joten en tiedä oliko jossain sanottu (tod näk oli), mutta lähdetään väärästä päästä ratkomaan jos "ongelmana" nähdään vain lapset.
Jos vanhemmat arvostaisivat liikkuvaa ja terveellistä elämäntapaa, niin se olisi niillä lapsillakin.
https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
"Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava."
Nuo luvuthan ovat ihan karmeita.
Minusta oli melkein koomista lueskella ketjua, tuomitaan lapsia huonokuntoisiksi ja veltoiksi, kun tietää että suurin osa kirjoittajista on itse ihan selvästi ylipainoisia. Noin niin kuin tilastojen valossa.
Empiirinen näkemys vielä, olen itse keski-ikäinen ja ystäväpiirissä on hoikat vähemmistönä. Ne lihavat eivät pidä mitenkään pahana että niveliin sattuu ("kuuluu ikään") eivätkä kaipaa liikuntaakaan.
Jos olisit lukenut ketjun, niin tässä ei kyllä mielestäni ole ollut ainakaan juuri yhtään lasten syyllistämistä, vaan kyllä sormella on osoiteltu lähinnä vanhempia.
On totta, että aikuisten lihavuus ja liikkumattomuus on vielä paljon yleisempää kuin lasten. Kuitenkin nykyiset aikuiset ovat olleet nuorina nykylapsia huomattavasti hoikempia ja liikunnallisempia. Ei tarvitse kovin paljoa kiillottaa kristallipalloa ennustaakseen, että tämän päivän 10-vuotiaat ovat 30 vuoden päästä vielä heikommassa hapessa kuin nykyaikuiset, koska heillä ei ole edes tukenaan lapsuudessa ja nuoruudessa kehitettyä kuntopohjaa.
Fakta on kuitenkin se, että kasvuiässä rakennettu kunto auttaa selviämään aikuisena ja sellaisen ihmisen, joka on joskus ollut hyvässä kunnossa on todella paljon helpompi päästä takaisin ainakin kohtalaiseen kuntoon repsahduksen jälkeen kuin ihmisen, joka ei ole koskaan liikkunut.
Kuten sanoin, en lukenut kymmeniä sivuja, ei mulla niin paljon tässä ollut aikaa käytettävissä. Mutta muutamat ekat sivut kyllä hyvin aloittivat syyn hakemisen siitä kun "lapsia ei vaan kiinnosta" liikunta. Lueteltiin ankeat koulujen pihat, epätasaiset höntsäkerhot, koulumatkat, pelikoneet, einesruoat jne jne. Pointtinsa niissäkin toki, mutta vanhemmistahan se oikeasti on kiinni, millaista elämää perhe elää. Ei lapset sitä päätä.
Siinä olen samaa mieltä muutoin mitä kirjoitit.
Ongelma on, että liikkuminen tarkoittaa samaa kuin ohjattu urheiluharrastus, mikä meneenykyään vielä suurimmalle osalle tai todella monelle koulun edelle...ja mikä pahinta niin vanhemmat kuin yhteiskunta, harrastuspiirit yms. kannustavat tähän!
Sitten ihmetellään, että miten tässä näin kävi? Oppimistulokset heikkenevät, liikkumattomuus kasvaa. Rahaa syynätään harrastuksiin eikä kukaan ymmärrä palata perusasioiden äärelle.
Koulu menee harrastusten edelle. Harrastus on vain harrastus. Sukulaisen ja läheisten syntymäpäivät menevät harrastusten yli. Arkiliikuntaa päivittäin. Pyörällä tai kävellen kouluun ja takaisin päivittäin. Pieni vesisade tai pakkanen ei ole este. Ulkona liikkumista ja touhuamista kavereden kanssa...ai niin kun kaikki on kuskattu harrastuksiin ja vielä autolla. Ulkona ei enää osata olla, kävellä, liikkua tai muuta kun on totuttu ohjattuun toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vähän tyhmiä te, jotka ehdotettu, että vanhemmat liikkuisivat lastensa kanssa? Ei sitä ennenkään kukaan liikkunut vanhempiensa kanssa, kuin hyvin vähän. Vai leikkikö teillä isä tai äiti pihalla muiden mukana kirkonrottaa? Tai muita piha- tai pallopelejä? Kävi ratsastustunneilla?
Juoksi portaita pitkin neljänteen?
Joo, joskus kävin pelaamassa isäni kanssa jääkiekkoa, mutta se oli vain pari kertaa.
Laskettelimme myös, mutta sitäkin on vain talvisin.Oma isäni (1980-luvulla) laittoi meidät leikkimään ulos kirkonrottaa ja kymmentä tikkua ym, ei se mukana leikkinyt kun oli huonoselkäinen. Mutta seuraili siinä mukana kyllä. En tiedä miksi, ei kai ollut muutakaan tekemistä. :D
Itse me miehen kanssa leikitään lasten kanssa ulkona piilosta (kirkonrotan ja jonkun muun sekasotkusäännöillä) ei jatkuvasti, mutta usein yritetään. Pimeään aikaan mennään taskulamppujen kanssa ja se on lasten kanssa parasta. Kyllä siinä nyt ainakin syke nousee jos ei ihan hiki kuitenkaan tule.
Alakouluikäiset lapset meillä.
Lasten kanssa leikkiminen on todella hienoa asia ja auttaa vahvistamaan perheen suhteita. Toivottavasti lapsillanne on kuitenkin jotain muutakin liikuntaa elämässään. Satunnainen kirkkis vanhempien kanssa ei kanna vielä kovin pitkälle, niin kivaa kuin se onkin.
No vastasin vain siihen, että miten me aikuiset liikutaan lasten kanssa. Me liikutaan yhdessä sen ulkoleikin tiimoilta. Lasten omista harrastuksista en nähnyt tarpeelliseksi tähän avata, kun se ei olisi enää liittynyt lainattuun kommenttiin.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että liikkuminen tarkoittaa samaa kuin ohjattu urheiluharrastus, mikä meneenykyään vielä suurimmalle osalle tai todella monelle koulun edelle...ja mikä pahinta niin vanhemmat kuin yhteiskunta, harrastuspiirit yms. kannustavat tähän!
Sitten ihmetellään, että miten tässä näin kävi? Oppimistulokset heikkenevät, liikkumattomuus kasvaa. Rahaa syynätään harrastuksiin eikä kukaan ymmärrä palata perusasioiden äärelle.
Koulu menee harrastusten edelle. Harrastus on vain harrastus. Sukulaisen ja läheisten syntymäpäivät menevät harrastusten yli. Arkiliikuntaa päivittäin. Pyörällä tai kävellen kouluun ja takaisin päivittäin. Pieni vesisade tai pakkanen ei ole este. Ulkona liikkumista ja touhuamista kavereden kanssa...ai niin kun kaikki on kuskattu harrastuksiin ja vielä autolla. Ulkona ei enää osata olla, kävellä, liikkua tai muuta kun on totuttu ohjattuun toimintaan.
Tässä ollaan asian ytimessä, hyvä hyvä!!tuntuu, että harva ymmärtää näitä juurisyitä vaan tarjoaa lääkkeeksi ohjattuja harrastuksia, mihin kuljetaan autolla.
Asiat ovat menneet pieleen sen jälkeen kun liikkumisesta tehtiin harrastus ja kännyköistä lapsenvahdit.
Aikuiset, vanhemmat ja jälkikasvu - perseet ylös penkistä ja liikkumaan. Rahaa ja sähköä voi säästää - ei askelia. Mitä isot edellä sitä pienet perässä.
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että liikkuminen tarkoittaa samaa kuin ohjattu urheiluharrastus, mikä meneenykyään vielä suurimmalle osalle tai todella monelle koulun edelle...ja mikä pahinta niin vanhemmat kuin yhteiskunta, harrastuspiirit yms. kannustavat tähän!
Sitten ihmetellään, että miten tässä näin kävi? Oppimistulokset heikkenevät, liikkumattomuus kasvaa. Rahaa syynätään harrastuksiin eikä kukaan ymmärrä palata perusasioiden äärelle.
Koulu menee harrastusten edelle. Harrastus on vain harrastus. Sukulaisen ja läheisten syntymäpäivät menevät harrastusten yli. Arkiliikuntaa päivittäin. Pyörällä tai kävellen kouluun ja takaisin päivittäin. Pieni vesisade tai pakkanen ei ole este. Ulkona liikkumista ja touhuamista kavereden kanssa...ai niin kun kaikki on kuskattu harrastuksiin ja vielä autolla. Ulkona ei enää osata olla, kävellä, liikkua tai muuta kun on totuttu ohjattuun toimintaan.
Sillä, että kävelee kouluun ja takaisin ei vielä pääse kovin pitkälle. Toki se on edistystä, jos ei tehdä edes sitäkään, mutta ei se yksinään vielä riitä.
Ongelma on juuri tuo sinun asenteesi. Liikkuminen on vain harrastus ja kaikki muut asiat menevät harrastuksen edelle. Lapselle tehdään selväksi, että harrastus on jokin vähänpätöinen asia, jonka ohi kaikki muut menevät, niin ei sitten varmaan tarvitse yllättyä, jos lapsikaan ei siihen kovin kummoisesti sitoudu.
Minun mielestäni vanhempien velvollisuuksien kolme tärkein prioriteettia ovat nämä ja tässä järjestyksessä:
1. Huolehtia, että lapsi saa rakkautta
2. Huolehtia, että lapsi kasvaa terveeksi aikuiseksi
3. Huolehtia, että lapsi saa hyvän ja itselleen sopivan koulutuksen
Tämä tarkoittaa sitä, että liikunta ei voi olla prioriteetti Ö, jossa vain lapselle todetaan, että mene touhuamaan pihalle. En ymmärrä, mistä tämä asenne kumpuaa. Onko se sitä, että vanhemmat eivät ole itse saaneet tehdä, mitä halusivat ja ovat nyt sitä mieltä, että kun käpylehmät kelpasivat heille, niin saavat kelvata lapsillekin, vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että liikkuminen tarkoittaa samaa kuin ohjattu urheiluharrastus, mikä meneenykyään vielä suurimmalle osalle tai todella monelle koulun edelle...ja mikä pahinta niin vanhemmat kuin yhteiskunta, harrastuspiirit yms. kannustavat tähän!
Sitten ihmetellään, että miten tässä näin kävi? Oppimistulokset heikkenevät, liikkumattomuus kasvaa. Rahaa syynätään harrastuksiin eikä kukaan ymmärrä palata perusasioiden äärelle.
Koulu menee harrastusten edelle. Harrastus on vain harrastus. Sukulaisen ja läheisten syntymäpäivät menevät harrastusten yli. Arkiliikuntaa päivittäin. Pyörällä tai kävellen kouluun ja takaisin päivittäin. Pieni vesisade tai pakkanen ei ole este. Ulkona liikkumista ja touhuamista kavereden kanssa...ai niin kun kaikki on kuskattu harrastuksiin ja vielä autolla. Ulkona ei enää osata olla, kävellä, liikkua tai muuta kun on totuttu ohjattuun toimintaan.
Sillä, että kävelee kouluun ja takaisin ei vielä pääse kovin pitkälle. Toki se on edistystä, jos ei tehdä edes sitäkään, mutta ei se yksinään vielä riitä.
Ongelma on juuri tuo sinun asenteesi. Liikkuminen on vain harrastus ja kaikki muut asiat menevät harrastuksen edelle. Lapselle tehdään selväksi, että harrastus on jokin vähänpätöinen asia, jonka ohi kaikki muut menevät, niin ei sitten varmaan tarvitse yllättyä, jos lapsikaan ei siihen kovin kummoisesti sitoudu.
Minun mielestäni vanhempien velvollisuuksien kolme tärkein prioriteettia ovat nämä ja tässä järjestyksessä:
1. Huolehtia, että lapsi saa rakkautta
2. Huolehtia, että lapsi kasvaa terveeksi aikuiseksi
3. Huolehtia, että lapsi saa hyvän ja itselleen sopivan koulutuksen
Tämä tarkoittaa sitä, että liikunta ei voi olla prioriteetti Ö, jossa vain lapselle todetaan, että mene touhuamaan pihalle. En ymmärrä, mistä tämä asenne kumpuaa. Onko se sitä, että vanhemmat eivät ole itse saaneet tehdä, mitä halusivat ja ovat nyt sitä mieltä, että kun käpylehmät kelpasivat heille, niin saavat kelvata lapsillekin, vai mitä?
Ja täsmennetään nyt vielä selvyyden vuoksi, että kyllä meillä koulu menee siinä mielessä tietenkin harrasten ohi, että treeneihin ei lähdetä, jos läksyt ei ole tehty yms. mutta meillä lapset liikkuvatkin aivan riittävästi terveyden ylläpitoon. Tuo kilpaurheilullinen puoli on sitten lasten oma harrastus ja se ei ole pakollista, joten koulu pitää hoitaa, jos kuvittelee saavansa lähteä treeneihin.
Sitten, jos lapseni olisi huolestuttavan huonossa kunnossa, joutuisin miettimään prioriteettejä uudestaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti, jolla kolahti tämä. Esikoiseni on liikunnallinen, hänen kanssaan olen liikkunut pienestä pitäen ja hän on aina siitä nauttinut. Harrastaa kilpaurheilua, teiniyden myötä tosin liikkuminen on hieman vähentynyt.
Keskimmäinen lapsi on taiteilijasielu, joka vihaa ihmisiä. Introvertti joka nauttii yksin kotona olemisesta. Kunhan lumet sulaa niin me pyöräillään paljon, siitä hän pitää. Muuten ei halua liikkua eikä olla edes ulkona ja kaikki on aina vaan yhtä itkua ja huutoa ja pakottamista.
Ja nuorimmainen vihaa kaikkea liikuntaa. Hän on sosiaalinen luonne ja menee paljon kavereidensa kanssa, mutta liikuntaa ei halua harrastaa. Näin ollut pienestä asti. Nykyään hän on hieman pyöreä, koska ruoka maistuu ja liikunta ei.
Ja äitinä heillä on ylipainoinen, töistä täysin uupunut ihminen joka ei jaksa enää rankan työpäivän jälkeen tapella lasten kanssa liikkumisesta. Me emme ole aktiivinen urheilullinen perhe, mutta parhaani yritän. Nämä 2 nuorimmaistani ovat varmaan rapakuntoisia. Mutta en edes tiedä mitä tekisin kun toiset vihaavat liikkumista.
Introverttinä minä inhosin aina koululiikuntaa. Enimmäkseen joukkulajeja ja jos oli yksilölaji, ei sitäkään yksin tehty vaan tietysti porukassa.
Mites introvertille lapselle vaikka jooga. Ei kuulosta liikunnalta mutta kuulemma se sitä on. :D Kansanopiston kurssille esim. Voisi sopia sellaiselle joka lähtökohtaisesti inhoaa liikuntaa.
Budolajeissa kohtasin (aikuisena) myöskin aika monia introvertteja. Siellä ei tarvi seurustella muiden kanssa jos ei halua. Treeneissä keskitytään treenaamiseen ja niitä-näitä-jutustelu harjoittelun aikana on jopa kielletty. Budolajeihin kuuluu myös täysin yksilösuorituksia, esim karatessa kata (liikesarja) joita voi harjoitella myös yksin kotona.
Nuo molemmat em lajit ovat hyvin halpoja harrastaa, jos sillä on merkitystä.
Jooga ja kamppailulajit ovat vähän kaksi ääripäätä, mutta siitä välistäkin löytyy vaikka mitä yksilölajeja. Sisä- vai ulkoliikuntaa? Rauhallista vai nopeatempoista? Jos ensin selviää millaista voisi kokeilla, niin sitten vain hakemaan mitä omalta paikkakunnalta löytyy.
Oma tenava kiinnostui miekkailusta, kävi yhden kurssin. Sitten bmx-pyöräilystä. Aikuisen täytyy niitä vaihtoehtoja kaivaa esiin, ja toivoa sitten että joku sytyttäisi kipinän.
Jooga on kunnon liikuntaa vasta varsin edistyneellä tasolla. Toki se tekee ihan kaikille hyvää muiden liikuntalajien ohella.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vähän tyhmiä te, jotka ehdotettu, että vanhemmat liikkuisivat lastensa kanssa? Ei sitä ennenkään kukaan liikkunut vanhempiensa kanssa, kuin hyvin vähän. Vai leikkikö teillä isä tai äiti pihalla muiden mukana kirkonrottaa? Tai muita piha- tai pallopelejä? Kävi ratsastustunneilla?
Juoksi portaita pitkin neljänteen?
Joo, joskus kävin pelaamassa isäni kanssa jääkiekkoa, mutta se oli vain pari kertaa.
Laskettelimme myös, mutta sitäkin on vain talvisin.
Minä kävin mun vanhempien kanssa pyöräilemässä, hiihtämässä, laskettelemassa, kävelyillä, patikoimassa, luistelemassa, juoksulenkeillä. Joskus äiti taisi kokeilla ratsastustakin. Ja kyllä mentiin portaita hissin sijaan usein. Tämä 90-luvulla. En tiennyt että oltiin niin epänormaali perhe, mutta ilmeisesti sitten. Kukaan perheestä ei ole lihava vaan ne vanhemmatkin on edelleen 60+ ikäisenä hyväkuntoisia, ehkä siihen on syynsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletteko vähän tyhmiä te, jotka ehdotettu, että vanhemmat liikkuisivat lastensa kanssa? Ei sitä ennenkään kukaan liikkunut vanhempiensa kanssa, kuin hyvin vähän. Vai leikkikö teillä isä tai äiti pihalla muiden mukana kirkonrottaa? Tai muita piha- tai pallopelejä? Kävi ratsastustunneilla?
Juoksi portaita pitkin neljänteen?
Joo, joskus kävin pelaamassa isäni kanssa jääkiekkoa, mutta se oli vain pari kertaa.
Laskettelimme myös, mutta sitäkin on vain talvisin.Minä kävin mun vanhempien kanssa pyöräilemässä, hiihtämässä, laskettelemassa, kävelyillä, patikoimassa, luistelemassa, juoksulenkeillä. Joskus äiti taisi kokeilla ratsastustakin. Ja kyllä mentiin portaita hissin sijaan usein. Tämä 90-luvulla. En tiennyt että oltiin niin epänormaali perhe, mutta ilmeisesti sitten. Kukaan perheestä ei ole lihava vaan ne vanhemmatkin on edelleen 60+ ikäisenä hyväkuntoisia, ehkä siihen on syynsä.
Ai niin ja uimassa toki myös. Teininä käytiin äidin kanssa samassa jumpassa, vatsatanssissa ja joogassa, kun oikein muuta sopivaa liikuntaharrastusta ei pikkukylällä ollut, eikä liikkumattomuus ollut vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti, jolla kolahti tämä. Esikoiseni on liikunnallinen, hänen kanssaan olen liikkunut pienestä pitäen ja hän on aina siitä nauttinut. Harrastaa kilpaurheilua, teiniyden myötä tosin liikkuminen on hieman vähentynyt.
Keskimmäinen lapsi on taiteilijasielu, joka vihaa ihmisiä. Introvertti joka nauttii yksin kotona olemisesta. Kunhan lumet sulaa niin me pyöräillään paljon, siitä hän pitää. Muuten ei halua liikkua eikä olla edes ulkona ja kaikki on aina vaan yhtä itkua ja huutoa ja pakottamista.
Ja nuorimmainen vihaa kaikkea liikuntaa. Hän on sosiaalinen luonne ja menee paljon kavereidensa kanssa, mutta liikuntaa ei halua harrastaa. Näin ollut pienestä asti. Nykyään hän on hieman pyöreä, koska ruoka maistuu ja liikunta ei.
Ja äitinä heillä on ylipainoinen, töistä täysin uupunut ihminen joka ei jaksa enää rankan työpäivän jälkeen tapella lasten kanssa liikkumisesta. Me emme ole aktiivinen urheilullinen perhe, mutta parhaani yritän. Nämä 2 nuorimmaistani ovat varmaan rapakuntoisia. Mutta en edes tiedä mitä tekisin kun toiset vihaavat liikkumista.
Introverttinä minä inhosin aina koululiikuntaa. Enimmäkseen joukkulajeja ja jos oli yksilölaji, ei sitäkään yksin tehty vaan tietysti porukassa.
Mites introvertille lapselle vaikka jooga. Ei kuulosta liikunnalta mutta kuulemma se sitä on. :D Kansanopiston kurssille esim. Voisi sopia sellaiselle joka lähtökohtaisesti inhoaa liikuntaa.
Budolajeissa kohtasin (aikuisena) myöskin aika monia introvertteja. Siellä ei tarvi seurustella muiden kanssa jos ei halua. Treeneissä keskitytään treenaamiseen ja niitä-näitä-jutustelu harjoittelun aikana on jopa kielletty. Budolajeihin kuuluu myös täysin yksilösuorituksia, esim karatessa kata (liikesarja) joita voi harjoitella myös yksin kotona.
Nuo molemmat em lajit ovat hyvin halpoja harrastaa, jos sillä on merkitystä.
Jooga ja kamppailulajit ovat vähän kaksi ääripäätä, mutta siitä välistäkin löytyy vaikka mitä yksilölajeja. Sisä- vai ulkoliikuntaa? Rauhallista vai nopeatempoista? Jos ensin selviää millaista voisi kokeilla, niin sitten vain hakemaan mitä omalta paikkakunnalta löytyy.
Oma tenava kiinnostui miekkailusta, kävi yhden kurssin. Sitten bmx-pyöräilystä. Aikuisen täytyy niitä vaihtoehtoja kaivaa esiin, ja toivoa sitten että joku sytyttäisi kipinän.
Jooga on kunnon liikuntaa vasta varsin edistyneellä tasolla. Toki se tekee ihan kaikille hyvää muiden liikuntalajien ohella.
Juu, noin minäkin luulin, kunnes kokeilin joogaa ensimmäistä kertaa. Menin mukaan aika ylimielisenä "kovaa treenaavana miehenä" johonkin duunipaikan joogajuttuun, kun ajattelin, että pikku venyttely tekisi ihan hyvää. Tsiisus, että hikoilin ja lihakset huusivat hoosiannaa ja en taatusti ollut edistyneellä tasolla siinä hommassa. Se tuli selväksi ihan parissa minuutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ongelma on, että liikkuminen tarkoittaa samaa kuin ohjattu urheiluharrastus, mikä meneenykyään vielä suurimmalle osalle tai todella monelle koulun edelle...ja mikä pahinta niin vanhemmat kuin yhteiskunta, harrastuspiirit yms. kannustavat tähän!
Sitten ihmetellään, että miten tässä näin kävi? Oppimistulokset heikkenevät, liikkumattomuus kasvaa. Rahaa syynätään harrastuksiin eikä kukaan ymmärrä palata perusasioiden äärelle.
Koulu menee harrastusten edelle. Harrastus on vain harrastus. Sukulaisen ja läheisten syntymäpäivät menevät harrastusten yli. Arkiliikuntaa päivittäin. Pyörällä tai kävellen kouluun ja takaisin päivittäin. Pieni vesisade tai pakkanen ei ole este. Ulkona liikkumista ja touhuamista kavereden kanssa...ai niin kun kaikki on kuskattu harrastuksiin ja vielä autolla. Ulkona ei enää osata olla, kävellä, liikkua tai muuta kun on totuttu ohjattuun toimintaan.
Tässä ollaan asian ytimessä, hyvä hyvä!!tuntuu, että harva ymmärtää näitä juurisyitä vaan tarjoaa lääkkeeksi ohjattuja harrastuksia, mihin kuljetaan autolla.
Entäs mitäs sitten, kun se lapsi ei syystä X tykkääkään leikkiä pihaleikkejä kavereiden kanssa? Ehkä hänellä ei ole kavereita lähistöllä. Huudetaan vain, että mene ulos ja keksi tekemistä, niin mekin teimme, vai voisiko ehkä miettiä, että olisiko jotain muitakin harrastusvaihtoehtoja tarjolla kuin yksin pyöräily korttelia ympäri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä yksi äiti, jolla kolahti tämä. Esikoiseni on liikunnallinen, hänen kanssaan olen liikkunut pienestä pitäen ja hän on aina siitä nauttinut. Harrastaa kilpaurheilua, teiniyden myötä tosin liikkuminen on hieman vähentynyt.
Keskimmäinen lapsi on taiteilijasielu, joka vihaa ihmisiä. Introvertti joka nauttii yksin kotona olemisesta. Kunhan lumet sulaa niin me pyöräillään paljon, siitä hän pitää. Muuten ei halua liikkua eikä olla edes ulkona ja kaikki on aina vaan yhtä itkua ja huutoa ja pakottamista.
Ja nuorimmainen vihaa kaikkea liikuntaa. Hän on sosiaalinen luonne ja menee paljon kavereidensa kanssa, mutta liikuntaa ei halua harrastaa. Näin ollut pienestä asti. Nykyään hän on hieman pyöreä, koska ruoka maistuu ja liikunta ei.
Ja äitinä heillä on ylipainoinen, töistä täysin uupunut ihminen joka ei jaksa enää rankan työpäivän jälkeen tapella lasten kanssa liikkumisesta. Me emme ole aktiivinen urheilullinen perhe, mutta parhaani yritän. Nämä 2 nuorimmaistani ovat varmaan rapakuntoisia. Mutta en edes tiedä mitä tekisin kun toiset vihaavat liikkumista.
Introverttinä minä inhosin aina koululiikuntaa. Enimmäkseen joukkulajeja ja jos oli yksilölaji, ei sitäkään yksin tehty vaan tietysti porukassa.
Mites introvertille lapselle vaikka jooga. Ei kuulosta liikunnalta mutta kuulemma se sitä on. :D Kansanopiston kurssille esim. Voisi sopia sellaiselle joka lähtökohtaisesti inhoaa liikuntaa.
Budolajeissa kohtasin (aikuisena) myöskin aika monia introvertteja. Siellä ei tarvi seurustella muiden kanssa jos ei halua. Treeneissä keskitytään treenaamiseen ja niitä-näitä-jutustelu harjoittelun aikana on jopa kielletty. Budolajeihin kuuluu myös täysin yksilösuorituksia, esim karatessa kata (liikesarja) joita voi harjoitella myös yksin kotona.
Nuo molemmat em lajit ovat hyvin halpoja harrastaa, jos sillä on merkitystä.
Jooga ja kamppailulajit ovat vähän kaksi ääripäätä, mutta siitä välistäkin löytyy vaikka mitä yksilölajeja. Sisä- vai ulkoliikuntaa? Rauhallista vai nopeatempoista? Jos ensin selviää millaista voisi kokeilla, niin sitten vain hakemaan mitä omalta paikkakunnalta löytyy.
Oma tenava kiinnostui miekkailusta, kävi yhden kurssin. Sitten bmx-pyöräilystä. Aikuisen täytyy niitä vaihtoehtoja kaivaa esiin, ja toivoa sitten että joku sytyttäisi kipinän.
Jooga on kunnon liikuntaa vasta varsin edistyneellä tasolla. Toki se tekee ihan kaikille hyvää muiden liikuntalajien ohella.
Juu, noin minäkin luulin, kunnes kokeilin joogaa ensimmäistä kertaa. Menin mukaan aika ylimielisenä "kovaa treenaavana miehenä" johonkin duunipaikan joogajuttuun, kun ajattelin, että pikku venyttely tekisi ihan hyvää. Tsiisus, että hikoilin ja lihakset huusivat hoosiannaa ja en taatusti ollut edistyneellä tasolla siinä hommassa. Se tuli selväksi ihan parissa minuutissa.
Jaa minä en ole ikinä tuommoisessa joogassa käynyt, vaikka aika monella erilaisella joogatunnilla on tullut käytyä. Mutta tokihan sitä varmaan on erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää ottaa mallia Islannista, jossa valtio maksaa yhden lapsen harrastuksen 18-vuotiaaksi saakka. Siellä on kuplahalleja koulujen vieressä ja ponilla itsekseen ratsastava alakoululainen ei ole outo näky maaseudulla. Yhtään mönkijää en nähnyt Islannissa ollessani.
Islannissa lasten ja nuorten päihteiden ja tupakan kokeilu ja käyttö vähenivät noin 50% uudistuksen alun jälkeen. Sen lisäksi ihmiset integroituvat islantilaiseen elämäntapaan.
Surullista, jos Islannissa harrastuksiksi lasketaan vain nämä valmentajan ohjaamat maksulliset kilpaurheilujutut.
Lasten pitäisi liikkua aktiivisesti päivittäin ja harrastaa hikiliikuntaa monta kertaa viikossa. Aivan äärimmäisen harva täyttää näitä vaatimuksia ilman ohjattua liikuntaa. Toki yksittäisinä päivinä ja jopa viikkoina saatetaan liikkua riittävästi, mutta tuskin loka-marraskuun räntäsateissa.
Liikunta kuntoilun vuoksi ei vain tunnu oikein sopivan lapsen ajatusmaailmaan. Innostus liikuntaan pitäisi syntyä, koska liikunta on kivaa eikä koska se on hyödyllistä. Harvan mielestä se lenkkeily räntäsateessa on loppujen lopuksi hirveän kivaa, vaikka se onkin hyödyllistä.
Sama koskee lasten vanhempia.
En nyt lukenut tosiaankaan kymmeniä sivuja keskustelua, joten en tiedä oliko jossain sanottu (tod näk oli), mutta lähdetään väärästä päästä ratkomaan jos "ongelmana" nähdään vain lapset.
Jos vanhemmat arvostaisivat liikkuvaa ja terveellistä elämäntapaa, niin se olisi niillä lapsillakin.
https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
"Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia. Lähes joka toinen (46 %) mies ja nainen on vyötärölihava."
Nuo luvuthan ovat ihan karmeita.
Minusta oli melkein koomista lueskella ketjua, tuomitaan lapsia huonokuntoisiksi ja veltoiksi, kun tietää että suurin osa kirjoittajista on itse ihan selvästi ylipainoisia. Noin niin kuin tilastojen valossa.
Empiirinen näkemys vielä, olen itse keski-ikäinen ja ystäväpiirissä on hoikat vähemmistönä. Ne lihavat eivät pidä mitenkään pahana että niveliin sattuu ("kuuluu ikään") eivätkä kaipaa liikuntaakaan.
Niin? Todennäköisesti suurin osa ylipainoisista kirjoittajistakin ovat olleet lapsena normaalipainoisia. Jos on jo lapsena ylipainoinen ja liikkumaton, niin tilanne tulee todennäköisesti pahenemaan reilusti aikuisena.
Vanhemmat liikkeelle, auto pois. Lyhyiden matkojen (alle 5 km) ajaminen autolla tulisi tehdä hankalaksi ja kalliiksi. Aikuisista tää lähtee. Jos autolla liikutaan joka paikkaan, riittävän liikunnan saaminen on tosi vaikeaa, se kun pitää saada siihen arkeen. Moni kulkee jopa urheilemaan autolla. Liikuntatarjonnan puutteesta ei ole kyse, päinvastoin saleja ja liikuntapaikkoja on joka nurkalla.