Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Poikia kiinnostaa kamppailulajit, koska miehen pitää osata tapella. Ovat lisäksi halpoja. Jos nekään ei kiinnostaa, niin enduro tai crossi. Jos ei nekään, niin kyllä peli on menetetty.
Vierailija kirjoitti:
Meillä niinn että vuosia yritettiin, mutta nyt annetaan olla. Eiköhän se lapsi sitten aikuisena tajua mitä tuli itse tehdtyä ja ala tekemään korjausliikettä mikäli kokee tarpeelliseksi. Jos ei koe tarpeelliseksi, niin sitten jatkaa jo lapsena valitsemallaan tiellä. On jo yläkoulussa joten vanhempien vaikutus ei enää yllä häneen. Edelleen perheenä liikutaan paljon ja syödään monipuolisesti ja terveellisesti, mutta jos lapsi laiskottelee ja syö huonosti niin menee kyllä jo omaan piikkiin.. Tieto hänellä on mikä on terveellistä ja mikä ei, itse tekee valintansa.
Täytyy sanoa että olen hyvin eri mieltä. Ei se yläkoululaisellakaan vielä mene omaan piikkiin. Ei sen ikäisellä kuulu olla valtaa tehdä terveyttään koskevia päätöksiä.
Kouluille kunnon pihat, joissa kiva ja turvallista leikkiä, pelata, harrastaa. Kolkot asfaltti, hiekkakentät pannaan. Liikuntatuntimäärää voisi kasvattaa ei kuitenkaan kielten, matematiikan kustannuksella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi, jos joku ei liiku niin ei liiku. Ei minunkaan työpaikallani kukaan minun lisäkseni käy missään salilla tai lenkillä tai muutenkaan liiku enempää kuin on pakko.
Ehkä ensimmäisenä voisi koululiikunnasta karsia kaikki typerät pallo- ym. joukkuepelit pois ja jokainen saisi tehdä mitä huvittaa, kunhan jotain tekee. Olisin minäkin varmaan käynyt yläasteen liikuntatunneilla, jos siellä olisi saanut vääntää pelkkää punttia ja muuta kuntoilua.
Taas yksi, joka on sitä mieltä, että lapsilta pitäisi ottaa koululiikunnasta liikunnallisuus pois. Sinä kuvittelet, ettet olisi lintsannut liikkatunneilta, jos siellä olisi saanut tehdä mitä tahansa. Kävitkö sinä vapaa-ajallasi kuntosalilla, kun sait tehdä mitä tahansa? Tuskin.
Lisäksi koululiikunnan tarkoituksena on liikuttaa lapsia monipuolisesti ja opettaa uusia taitoja ja se, että jokainen tekee tai on tekemättä mitä haluaa ei oikein vastaa siihen tavoitteeseen.
Liikuttaako joululiikunta lapsia monipuolisesti?
Meillä oli talvella aina jääkiekkoa tai hiihtoa ja lumettomaan aikaan pesäpalloa. Kevään ja syksyn loska-aikoina oli koripalloa tai sählyä.
Itse harrastin vapaa-ajalla tanssia ja yleisurheilua. Liikuntabumeroksi sain aina 6, sillä en ollut hyvä joukkuepeleissä, joiden perusteella liikunta arvosteltiin. Neurologisesta syystä minulla on vaikeuksia hahmottaa liikkuvia kohteita enkä koskaan tiennyt mihin suuntaan pitää juosta tai missä pallo tai kiekko menee.
Palloilin sitten siellä keskellä kenttää enkä tiennyt mitä tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä. Mitään apua tai opetusta ei tullut.Omilla lapsilla ei koululiikunta näytä olevan yhtään sen monipuolisempaa.
Miksi lapsia ei oikeasti voida tutustuttava erilaisiin lajeihin ja urheilumahdollisuuksiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että millä vuosikymmenellä ja missä pitäjässä kävit koulusi, jos koko lumeton aika pelattiin pesäpalloa, vai tuliko puhuttua poliitikkojen kielellä muunneltua totuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jankkaajamamma täällä taas, päivää!
Kävin täällä muutaman tunnin ajan neljä päivää sitten. Myönnän, että tuli oltua hieman kärjekäs. Nyt yllätyksekseni huomaan, että sen jälkeen joka päivä joku on käynyt kummastelemaan minua, massiivista ylipainoani ja onnetonta elämääni. Vai lieneekö sama henkilö käynyt säännöllisin väliajoin kirjoittamassa samat jutut? Ainakin tyyli ja argumentit ovat aivan samat.
Niin tai näin, koska henkilöni näyttää herättävän paljon kiinnostusta, vastaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
En ole ylipainoinen, olen normaalipainoinen. Liikun viikossa yksinäni 3-4 tuntia. Lisäksi vietän perheen kanssa liikunnallista arkea.
Tänä kesänä tehdyn Cooperin testin mukaan olen ikäluokkaani nähden erinomaisessa kunnossa.En tarvitse neuvoja siihen, kuinka voisin liikkua 15-20 tuntia viikossa. Kuten sanottu, en näe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Kun mieheni juoksi sata kilometriä viikossa, ei siihenkään mennyt kuin 12 tuntia viikkotasolla.
Lasteni harrastuksien aikaan saatan liikkua, mutta myös käyn kaupassa, hoidan vanhojen vanhempieni asioita ja harrastan muita asioita kuin liikuntaa.
Tärkeimpänä tässä elämänvaiheessa pidän läheistä suhdetta kasvaviin lapsiin. Koripalloisä voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta minä en olisi tyytyväinen jos eläisin hänen kuvailemaansa elämää.
Jos tämän ääneen sanominen on vihaamista ja mustamaalausta, kehotan teitä, jotka olette tässä neljä päivää jankanneet ylipainostani ja pahasta olostani, miettimään, kuinka te itse voitte. Eikö teillä tai sinulla ole muuta elämää?
Sama toki pätee tähän keskusteluun ylipäätään. En näytä olevan ainoa, jonka henkilöön on käyty epäasiallisella tavalla. Väkivallallakin on liikkumattomia lapsia uhattu. Jos sellainen jatkuu, ilmoitan ketjun asiattomaksi.
T. Jankkaaja-mamma.
Minä olen se 15 tuntia viikossa treenaava mies, jonka kimppuun päätit hyökätä ja alkaa haukkumaan minua. Ihan mielenkiinnosta, mikä minussa ärsytti sinua niin paljon, että aloitit sen raivoamisen? Oliko se raivosi oikeasti kohdistettu yhtä paljon treenaavaa miestäsi kohtaan vai mistä se oikein johtui?
Päivää päivää. En ole ollut raivoissani sinulle, toivottavasti sinäkään et ole raivoissasi minulle. Joku ainakin vaikuttaa olevan.
Myönnän, että tuli kirjoitettua provosoivasti. Mutta edelleen allekirjoitan teesini. 20 tuntia liikuntaa - sehän oli se alkuperäinen määrä tässä keskustelussa - ei ole kenenkään terveyden ja hyvän kunnon ylläpitämisen kannalta välttämätöntä. Se ei ole ekologisesti kestävä elämäntapa, jos arjen siirtymät on tehtävä autolla liikuntamäärän mahdollistamiseksi.
Sen perusteella, mitä olet kertonut, elämäntapasi ei millään tavalla kuulosta houkuttelevalta. 40+ tuntia töitä, 15 tuntia omaa treeniä, ja juuri näistä ei tingitä. Sitten tingitäänkin esimerkiksi ruoanlaitosta. Kaksivuotias hoidetaan vuorovedoin iltaisin, jotta vanhemmat pääsevät treenaamaan. En keksi, miksi kukaan haluaisi elää tuollaista elämää, ellei sitten tosiaan pää kestä perheen kanssa yhdessäoloa. Toki oli asiatonta vihjata sellaiseen mahdollisuuteen juuri sinun kohdallasi.
Mutta vielä kerran muistutan, että lapset ovat pieniä vain hetken. Ennen lapsia on ollut mahdollisuuksia keskittyä urheiluun, ja niitä mahdollisuuksia tulee vielä myöhemminkin. Sen sijaan vain nyt on mahdollisuutta aidosti jakaa arki perheensä kanssa. Ja todellakin se voi olla liikunnallista arkea.
- Jankkaaja-mamma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on jankkaajamamma täällä taas, päivää!
Kävin täällä muutaman tunnin ajan neljä päivää sitten. Myönnän, että tuli oltua hieman kärjekäs. Nyt yllätyksekseni huomaan, että sen jälkeen joka päivä joku on käynyt kummastelemaan minua, massiivista ylipainoani ja onnetonta elämääni. Vai lieneekö sama henkilö käynyt säännöllisin väliajoin kirjoittamassa samat jutut? Ainakin tyyli ja argumentit ovat aivan samat.
Niin tai näin, koska henkilöni näyttää herättävän paljon kiinnostusta, vastaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
En ole ylipainoinen, olen normaalipainoinen. Liikun viikossa yksinäni 3-4 tuntia. Lisäksi vietän perheen kanssa liikunnallista arkea.
Tänä kesänä tehdyn Cooperin testin mukaan olen ikäluokkaani nähden erinomaisessa kunnossa.En tarvitse neuvoja siihen, kuinka voisin liikkua 15-20 tuntia viikossa. Kuten sanottu, en näe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Kun mieheni juoksi sata kilometriä viikossa, ei siihenkään mennyt kuin 12 tuntia viikkotasolla.
Lasteni harrastuksien aikaan saatan liikkua, mutta myös käyn kaupassa, hoidan vanhojen vanhempieni asioita ja harrastan muita asioita kuin liikuntaa.
Tärkeimpänä tässä elämänvaiheessa pidän läheistä suhdetta kasvaviin lapsiin. Koripalloisä voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta minä en olisi tyytyväinen jos eläisin hänen kuvailemaansa elämää.
Jos tämän ääneen sanominen on vihaamista ja mustamaalausta, kehotan teitä, jotka olette tässä neljä päivää jankanneet ylipainostani ja pahasta olostani, miettimään, kuinka te itse voitte. Eikö teillä tai sinulla ole muuta elämää?
Sama toki pätee tähän keskusteluun ylipäätään. En näytä olevan ainoa, jonka henkilöön on käyty epäasiallisella tavalla. Väkivallallakin on liikkumattomia lapsia uhattu. Jos sellainen jatkuu, ilmoitan ketjun asiattomaksi.
T. Jankkaaja-mamma.
Jos sun mies juoksi 100 km viikossa hän (toivottavasti) teki muutakin treeniä ohessa (lihaskuntoa, lihashuoltoa, monet juoksijat myös ui jne). Äkkiä siitä tuleekin enemmän 12 tuntia. Sulla on ilmeisesti vahva urheilutausta, jos kolme tuntia viikossa riittää erinomaiseen tulokseen. Se on sitten eri juttu miksi sunnuntailiikkuja juoksee cooperin. Enpä tiedä ketään tavan tallaajaa, joka sen tekisi. Omastakin on jo muutama vuosi, vaikka treenaankin tavoitteellisesti. Tulos oli erinomainen, mutta kyllä siihen enemmän kuin 3 tuntia treeniä tarvittiin (alle 10 kuitenkin). Ikäkin toki alkaa vitosella.
Kyllä 3h juoksutreenillä pääsee helposti erinomaiseen cooper-tulokseen. Pääseehän intissäkin, vaikkei siellä edes juurikaan juosta.
Ei intissä pääse helposti erinomaiseen cooper-tulokseen. Katso vaikka intin cooper-tuloksia. Niillä jotka juoksevat siellä erinomaisen tuloksen on erittäin vahva urheilupohja ajalta ennen inttiä.
P-kauden cooper alle 2000m, lähtiessä ~3000m. Näin tykkimiehenä (xD), toki tulenjohdossa juostaan mutta ei sentään kolmea tuntia viikossa.
Ehkä 18 vuotiaat pojat on sitten eri asia kuin tälläiset reilu 40 v naiset. Aloitin juoksun nollasta ja juoksin sen kolme kertaa viikossa ensimmäisen vuoden. Pääsin hyvään tulokseen Cooperissa. Seuraavana vuonna lisäsin yhden juoksutreenin (pitkän lenkin) ja lihaskuntoa ohjelmaan ja pääsinkin juuri ja juuri erinomaiseen tulokseen.
Vierailija kirjoitti:
Poikia kiinnostaa kamppailulajit, koska miehen pitää osata tapella. Ovat lisäksi halpoja. Jos nekään ei kiinnostaa, niin enduro tai crossi. Jos ei nekään, niin kyllä peli on menetetty.
Kun ei _halua_liikkua koska se on ikävää lihavana. Ei jaksa, hengästyttää, hikoiluttaa pienikin tekeminen, jalkaankin sattuu, lihakset väsyvät ja tulevat kipeiksi. Ei syy ole se ettei ole ollut mahdollisuutta vaan se että on olemassa mielekkäämpää tekemistä, kuten sohvalla makoilu tv:tä katsoen, puhelimen selailu ja pelikoneet ja syöminen ja herkuttelu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä niinn että vuosia yritettiin, mutta nyt annetaan olla. Eiköhän se lapsi sitten aikuisena tajua mitä tuli itse tehdtyä ja ala tekemään korjausliikettä mikäli kokee tarpeelliseksi. Jos ei koe tarpeelliseksi, niin sitten jatkaa jo lapsena valitsemallaan tiellä. On jo yläkoulussa joten vanhempien vaikutus ei enää yllä häneen. Edelleen perheenä liikutaan paljon ja syödään monipuolisesti ja terveellisesti, mutta jos lapsi laiskottelee ja syö huonosti niin menee kyllä jo omaan piikkiin.. Tieto hänellä on mikä on terveellistä ja mikä ei, itse tekee valintansa.
Täytyy sanoa että olen hyvin eri mieltä. Ei se yläkoululaisellakaan vielä mene omaan piikkiin. Ei sen ikäisellä kuulu olla valtaa tehdä terveyttään koskevia päätöksiä.
Hyvä. Kerrotko vieilä miten tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Ihan seikkaperäisesti siis kiitos. Muuten lätiset joutavia ja trollailet, jollei sinulal ole antaa ohjeita miten liikkumaan pakottaminen tapahtuu, ja miten estetään roskan syöminen.
Jään odottamaan (turhaan, tiedän).

Olen eri. Mutta roskan syömisen estäminen sujuu varsin helposti siten, ettei roskaa osteta. Harvalla yläkoululaisella on sellaisia ympärivuotisia tuloja, joilla voisi ostaa ruokaa päivittäin.

Tuo on kyllä erittäin vaikea tilanne ja minulla ei ainakaan ole mitään kovin hyviä ajatuksia. Itsellä esikoinen on nyt esiteini-iässä ja niin itsepäinen, että pakottaminen yhtään mihinkään on niin kovan työn takana, että täytyy valita taistelunsa.
Täytyy vain toivoa, että nuorempana tehty työ liikunnallisuuteen kannustamisessa ja hyvä joukkuehenki seurassa riittävät kantamaan teini-iän myrskyjen yli. Nyt jo ennustelen, että hänen kanssaan ei tule olemaan se kaikkein leppoisin teinivaihe
Jos nyt jotain viisastelisin, niin sanoisin, että liikkumaan pakottaminen voi olla hankalampaa, mutta kotoa löytyvään ruokaan vanhemmat voivat vaikuttaa. Lisäksi, jos teini ei käy vielä töissä, niin vanhemmat voivat kontrolloida teinin rahoja. Ei sillä lapselle tarvitse antaa rahaa terveytensä tuhoamiseen.
-eri

:D Voi miten tietämätön oletkaan :D Kaverit ostaa, pulloja kerätään ja niillä rahoilla ostetaan, isovanhemmat /muut sukulaiset antavat rahaa kun teini tekee heille pikku töitä, 15 v jo helposti kesätöissä, ja muinakin lomina, ehkä varastetaan, ja miljoona muuta tapaa saada rahaa. Ei oikeasti tullut mieleesi mikään näistä? :D

Meillä sama. Mutta mitä tuo "perheenä liikutaan paljon" pitää sisällään? Meidän teini ei lähde enää laskettelemaankaan, frisbeegolfaamaan tms. Miten saatte teinin mukaan?
Otetaan laji josta teini tykkää. Tai teinin kaverit tykkää. Teini ja teinille kaveri mukaan. Ainakin teinipojat tykkäävät esim uimisesta ihan kuten pienetkin pojat. Mutta kaverin se vaatii. Ei äidin tai isän kanssa rantavedessä istuminen ole niin kivaa kuin laiturilta hyppiminen.
Maailma on täynnä lajeja, osa nyt vaatii rahallista panostusta mutta ei kaikki. Jos on lasketteluun ollut varaa niin sen tason hinnalla on kyllä maailma auki. Entäs ratsastus, tennis, golf, purjehdus (opettelu alkaa optimistijollalla paikallisessa purjehdusseurassa ja oma jolla ei ole heti pakollinen)
....puistoissa pidetään pilatesta ja muita, rantalentis, ,,,,selaa tiktokia, mikä laji trendaa nyt? Twerkkaus oli joku vuosi sitten. :D
Kaikkia lajeja on ehdoteltu, kaverista se todellakin on kiinni. Niitä kun ei tahdo urheiluharrastuksiin löytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä niinn että vuosia yritettiin, mutta nyt annetaan olla. Eiköhän se lapsi sitten aikuisena tajua mitä tuli itse tehdtyä ja ala tekemään korjausliikettä mikäli kokee tarpeelliseksi. Jos ei koe tarpeelliseksi, niin sitten jatkaa jo lapsena valitsemallaan tiellä. On jo yläkoulussa joten vanhempien vaikutus ei enää yllä häneen. Edelleen perheenä liikutaan paljon ja syödään monipuolisesti ja terveellisesti, mutta jos lapsi laiskottelee ja syö huonosti niin menee kyllä jo omaan piikkiin.. Tieto hänellä on mikä on terveellistä ja mikä ei, itse tekee valintansa.
Täytyy sanoa että olen hyvin eri mieltä. Ei se yläkoululaisellakaan vielä mene omaan piikkiin. Ei sen ikäisellä kuulu olla valtaa tehdä terveyttään koskevia päätöksiä.
Hyvä. Kerrotko vieilä miten tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Ihan seikkaperäisesti siis kiitos. Muuten lätiset joutavia ja trollailet, jollei sinulal ole antaa ohjeita miten liikkumaan pakottaminen tapahtuu, ja miten estetään roskan syöminen.
Jään odottamaan (turhaan, tiedän).
Tuo on kyllä erittäin vaikea tilanne ja minulla ei ainakaan ole mitään kovin hyviä ajatuksia. Itsellä esikoinen on nyt esiteini-iässä ja niin itsepäinen, että pakottaminen yhtään mihinkään on niin kovan työn takana, että täytyy valita taistelunsa.
Täytyy vain toivoa, että nuorempana tehty työ liikunnallisuuteen kannustamisessa ja hyvä joukkuehenki seurassa riittävät kantamaan teini-iän myrskyjen yli. Nyt jo ennustelen, että hänen kanssaan ei tule olemaan se kaikkein leppoisin teinivaihe
Jos nyt jotain viisastelisin, niin sanoisin, että liikkumaan pakottaminen voi olla hankalampaa, mutta kotoa löytyvään ruokaan vanhemmat voivat vaikuttaa. Lisäksi, jos teini ei käy vielä töissä, niin vanhemmat voivat kontrolloida teinin rahoja. Ei sillä lapselle tarvitse antaa rahaa terveytensä tuhoamiseen.
-eri
Tuossa jo kirjoitettiinkin miten sitä rahjaa oikein saa. Myös rahaa annetaan teineille lahjaksi jouluna ja synttäreinä. kuten sanottu, teini tekee nyt omat ratkaisunsa, eikä se ole kiinni kotioloista. Kyllä hän sitten edestään löytää minkä taakseen jätti, ja voi itse alkaa korjata asiaa jos näkee siinä itse korjattavaa. Moniko muuten sanoo lihavalle lapselle että et ote enempää ruokaa, tuo riittää sinulle, kun samalla hoikka sisarus vetää kolmatta lautasellista? JA onko tämä hyväkin ohje mielestänne? Ihan vain tuohon että voi kontrolloida lapsen ruokailua kotona.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi, jos joku ei liiku niin ei liiku. Ei minunkaan työpaikallani kukaan minun lisäkseni käy missään salilla tai lenkillä tai muutenkaan liiku enempää kuin on pakko.
Ehkä ensimmäisenä voisi koululiikunnasta karsia kaikki typerät pallo- ym. joukkuepelit pois ja jokainen saisi tehdä mitä huvittaa, kunhan jotain tekee. Olisin minäkin varmaan käynyt yläasteen liikuntatunneilla, jos siellä olisi saanut vääntää pelkkää punttia ja muuta kuntoilua.
Taas yksi, joka on sitä mieltä, että lapsilta pitäisi ottaa koululiikunnasta liikunnallisuus pois. Sinä kuvittelet, ettet olisi lintsannut liikkatunneilta, jos siellä olisi saanut tehdä mitä tahansa. Kävitkö sinä vapaa-ajallasi kuntosalilla, kun sait tehdä mitä tahansa? Tuskin.
Lisäksi koululiikunnan tarkoituksena on liikuttaa lapsia monipuolisesti ja opettaa uusia taitoja ja se, että jokainen tekee tai on tekemättä mitä haluaa ei oikein vastaa siihen tavoitteeseen.
Liikuttaako joululiikunta lapsia monipuolisesti?
Meillä oli talvella aina jääkiekkoa tai hiihtoa ja lumettomaan aikaan pesäpalloa. Kevään ja syksyn loska-aikoina oli koripalloa tai sählyä.
Itse harrastin vapaa-ajalla tanssia ja yleisurheilua. Liikuntabumeroksi sain aina 6, sillä en ollut hyvä joukkuepeleissä, joiden perusteella liikunta arvosteltiin. Neurologisesta syystä minulla on vaikeuksia hahmottaa liikkuvia kohteita enkä koskaan tiennyt mihin suuntaan pitää juosta tai missä pallo tai kiekko menee.
Palloilin sitten siellä keskellä kenttää enkä tiennyt mitä tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä. Mitään apua tai opetusta ei tullut.Omilla lapsilla ei koululiikunta näytä olevan yhtään sen monipuolisempaa.
Miksi lapsia ei oikeasti voida tutustuttava erilaisiin lajeihin ja urheilumahdollisuuksiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että millä vuosikymmenellä ja missä pitäjässä kävit koulusi, jos koko lumeton aika pelattiin pesäpalloa, vai tuliko puhuttua poliitikkojen kielellä muunneltua totuutta?
En ole tuo jolle vastasit, mutta meillä Etelä-Suomessa sijaitsevassa keskikokoisessa kaupungissa pelattiin pesäpalloa lähes joka ikinen päivä lumettomana aikana. Silloin tällöin jalkapalloa, mutta pääpaino oli pesäpallossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä niinn että vuosia yritettiin, mutta nyt annetaan olla. Eiköhän se lapsi sitten aikuisena tajua mitä tuli itse tehdtyä ja ala tekemään korjausliikettä mikäli kokee tarpeelliseksi. Jos ei koe tarpeelliseksi, niin sitten jatkaa jo lapsena valitsemallaan tiellä. On jo yläkoulussa joten vanhempien vaikutus ei enää yllä häneen. Edelleen perheenä liikutaan paljon ja syödään monipuolisesti ja terveellisesti, mutta jos lapsi laiskottelee ja syö huonosti niin menee kyllä jo omaan piikkiin.. Tieto hänellä on mikä on terveellistä ja mikä ei, itse tekee valintansa.
Täytyy sanoa että olen hyvin eri mieltä. Ei se yläkoululaisellakaan vielä mene omaan piikkiin. Ei sen ikäisellä kuulu olla valtaa tehdä terveyttään koskevia päätöksiä.
Hyvä. Kerrotko vieilä miten tämä pakottaminen käytännössä tapahtuu? Ihan seikkaperäisesti siis kiitos. Muuten lätiset joutavia ja trollailet, jollei sinulal ole antaa ohjeita miten liikkumaan pakottaminen tapahtuu, ja miten estetään roskan syöminen.
Jään odottamaan (turhaan, tiedän).
Olen eri. Mutta roskan syömisen estäminen sujuu varsin helposti siten, ettei roskaa osteta. Harvalla yläkoululaisella on sellaisia ympärivuotisia tuloja, joilla voisi ostaa ruokaa päivittäin.
:D Voi miten tietämätön oletkaan :D Kaverit ostaa, pulloja kerätään ja niillä rahoilla ostetaan, isovanhemmat /muut sukulaiset antavat rahaa kun teini tekee heille pikku töitä, 15 v jo helposti kesätöissä, ja muinakin lomina, ehkä varastetaan, ja miljoona muuta tapaa saada rahaa. Ei oikeasti tullut mieleesi mikään näistä? :D
Jos lapsi kerää pulloja niin paljon että niillä rahoilla saa roskaruokaa, tulee sitä liikuntaakin jo ihan kivasti. Yleensä en ole lapsen kanssa saanut usean kilometrin pulloreissusta edes jätskirahoja.
Ja ei, eipä käynyt tässä yhteydessä mielessä, että lapsi näpistelisi. Jos asia olisi näin, niin silloin roskaruoan syöminen olisi huolistani pienemmästä päästä.
Olen lukenut etteivät kaikki pääse enää edes kyykkyyn ! Se on ainakin kokoomukselle hankala asia kun niiden pitää keksiä uusi asento johon köyhät laitetaan.

Keksi nyt jotain noihin muihinkin kohtiin ;) :D Pulloja antavat kaverit joilla on enemmän rahaa, ei heidän tarvi niitä palauttaa. Karkki ja pulla ei paljon maksa.

Sehän on tosi upea tilanne, jos nuorella on lähipiirissä noin paljon ihmisiä, jotka päästävät tämän työteon syrjään kiinni. Ja ilmeisen vauraita kavereitakin, jos on varaa joka päivä ostella karkit ja pullat ja tarjota vielä toisillekin.
Saisikohan nuoren innostumaan vaikka osakesijoittamisesta? Tarjoaisi sitten kotona sekä terveellistä että herkullista ruokaa, ettei ainakaan sen vuoksi himoitse herkkuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä sille oikein mitään voi, jos joku ei liiku niin ei liiku. Ei minunkaan työpaikallani kukaan minun lisäkseni käy missään salilla tai lenkillä tai muutenkaan liiku enempää kuin on pakko.
Ehkä ensimmäisenä voisi koululiikunnasta karsia kaikki typerät pallo- ym. joukkuepelit pois ja jokainen saisi tehdä mitä huvittaa, kunhan jotain tekee. Olisin minäkin varmaan käynyt yläasteen liikuntatunneilla, jos siellä olisi saanut vääntää pelkkää punttia ja muuta kuntoilua.
Taas yksi, joka on sitä mieltä, että lapsilta pitäisi ottaa koululiikunnasta liikunnallisuus pois. Sinä kuvittelet, ettet olisi lintsannut liikkatunneilta, jos siellä olisi saanut tehdä mitä tahansa. Kävitkö sinä vapaa-ajallasi kuntosalilla, kun sait tehdä mitä tahansa? Tuskin.
Lisäksi koululiikunnan tarkoituksena on liikuttaa lapsia monipuolisesti ja opettaa uusia taitoja ja se, että jokainen tekee tai on tekemättä mitä haluaa ei oikein vastaa siihen tavoitteeseen.
Liikuttaako joululiikunta lapsia monipuolisesti?
Meillä oli talvella aina jääkiekkoa tai hiihtoa ja lumettomaan aikaan pesäpalloa. Kevään ja syksyn loska-aikoina oli koripalloa tai sählyä.
Itse harrastin vapaa-ajalla tanssia ja yleisurheilua. Liikuntabumeroksi sain aina 6, sillä en ollut hyvä joukkuepeleissä, joiden perusteella liikunta arvosteltiin. Neurologisesta syystä minulla on vaikeuksia hahmottaa liikkuvia kohteita enkä koskaan tiennyt mihin suuntaan pitää juosta tai missä pallo tai kiekko menee.
Palloilin sitten siellä keskellä kenttää enkä tiennyt mitä tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä. Mitään apua tai opetusta ei tullut.Omilla lapsilla ei koululiikunta näytä olevan yhtään sen monipuolisempaa.
Miksi lapsia ei oikeasti voida tutustuttava erilaisiin lajeihin ja urheilumahdollisuuksiin.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että millä vuosikymmenellä ja missä pitäjässä kävit koulusi, jos koko lumeton aika pelattiin pesäpalloa, vai tuliko puhuttua poliitikkojen kielellä muunneltua totuutta?
En ole tuo jolle vastasit, mutta meillä Etelä-Suomessa sijaitsevassa keskikokoisessa kaupungissa pelattiin pesäpalloa lähes joka ikinen päivä lumettomana aikana. Silloin tällöin jalkapalloa, mutta pääpaino oli pesäpallossa.
Ja kerrotko vielä vuosikymmenen? Kokemuksesi ei taatusti ole viimeisen 30 vuoden ajalta. Ainakaan 90-luvulta lähtien yhdessäkään sen kokoisessa koulussa, jossa on erillinen liikunnanopettaja ei ole taatusti pelattu vain yhtä lajia kaikilla liikuntatunneilla koko koulua läpi. Sitä en tiedä, että mikä on ollut tilanne jossain satunnaisessa kyläkoulussa, jossa yksi opettaja vetää kaikki mahdolliset aineet, eikä muista sääntöjä mihinkään muuhun peliin kuin pesäpallo.
Liikuttaako joululiikunta lapsia monipuolisesti?
Meillä oli talvella aina jääkiekkoa tai hiihtoa ja lumettomaan aikaan pesäpalloa. Kevään ja syksyn loska-aikoina oli koripalloa tai sählyä.
Itse harrastin vapaa-ajalla tanssia ja yleisurheilua. Liikuntabumeroksi sain aina 6, sillä en ollut hyvä joukkuepeleissä, joiden perusteella liikunta arvosteltiin. Neurologisesta syystä minulla on vaikeuksia hahmottaa liikkuvia kohteita enkä koskaan tiennyt mihin suuntaan pitää juosta tai missä pallo tai kiekko menee.
Palloilin sitten siellä keskellä kenttää enkä tiennyt mitä tapahtuu tai mitä pitäisi tehdä. Mitään apua tai opetusta ei tullut.
Omilla lapsilla ei koululiikunta näytä olevan yhtään sen monipuolisempaa.