Lue keskustelun säännöt.
Lasten liikkumattomuusepidemia - Mitä pitäisi tehdä?
Joulukuussa julkaistiin Move! -testin tulokset, joissa todettiin, että 40 % suomalaisista lapsista ja nuorista on niin huonossa kunnossa, että se haittaa päivittäisestä elämästä selviytymistä. Olen jutellut asiasta parin tutun liikunnanopettajan kanssa ja heidän omat havaintonsa ovat tukeneet tutkimuksen tuloksia ja esimerkit, mitä tämä huono kunto käytännössä tarkoittaa ovat olleet aika pelottavia: ei pystytä juoksemaan liikkasalia päästä päähän, ei toivoakaan päästä kyykkyyn ja ylös jne. Ja näitä tapauksia on paljon.
Asiasta on keskusteltu paljon, julkisuudessa, kahvipöydissä ja tällä palstalla, mutta yhden ryhmän ääni tuntuu jäävän paitsioon: niiden 40 % vanhempien. Pystyisivätkö he avaamaan, miten heidän lapsensa saataisiin liikkumaan sen verran, että he pärjäisivät elämässään. Pystyisikö yhteiskunta, pienemmät yhteisöt, kaverit tai jotkut muut tukemaan jotenkin heidän liikkumistaan? Onko muuta ratkaisua, kuin koululiikunnan määrän moninkertaistaminen?
Usein syyksi tarjotaan sitä, että urheilu on liian kilpaurheilupainotteista ja kyllä heidän lapset liikkuisivat, jos vain saisivat höntsätä. Kuitenkin todellisuus on, että höntsäryhmiä järjestetään aivan valtavasti verovaroin, osa täysin ilmaisia, osa maksaa muutaman kympin vuodessa. Kuitenkin näihin on vaikea saada osallistujia ja pääasiassa osallistujat ovat niitä, jotka muutenkin urheilevat paljon seuroissa. Esimerkiksi meidän lasten koululla pidetään heti koulun jälkeen kaikille avointa sählykerhoa. Siellä ei kuulemma käy yhtään lasta, jotka eivät pelaa jotain lajia joukkueissa.
Pitkä alustus, mutta tiivistettynä kysymykseni on: Miten tämän hetken liikkumattomat lapset saataisiin liikkumaan edes vähän? Erityisesti toivoisin ajatuksia niiden liikkumattomien lasten vanhemmilta. Näitä pitäisi olla kuitenkin lähes puolet vanhemmista.
Kommentit (2282)
Mä en ymmärrä miksi mulle sateli niin paljon alanuolia aikaisempaan kommenttiini, mutta tulin myös ajatelleeksi ruokavalionkin vaikuttavan jaksamiseen.
Varsinkin tältä kantilta, kun makeisista on tullut joka päiväistä.
Ihan omasta kokemuksesta tämänkin kirjoitan.
M30
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama kuin aikuisilla, helpompi lähteä lenkille jos on päämäärä. Esim käydään sokos-marketilla ostamassa proteiinipatukat tmv tai ennen käytiin maksuautomaatilla maksamassa laskuja jossa oli viivakoodi. Lapset voi jo pienenä opettaa kävelylenkeille.
Mikä ei tietenkään onnistu jos itse ei liiku eli sukupolvikokemus.
liikunnan opettajalla pitäisi olla rajaton oikeuss hakata bambukepillä lihavia lapsia että liikkuvat.
Suurin ongelma taitaa tässä jutussa olevan turtuneet mielet.
Elämät ollaan tehty liian helpoiksi nykypäivän ihmisille, kun hommat hoituu kotoa käsin ja digilaitteet enemmän miellyttää kuin fyysinen urheilu. Yhä useammalla puuttuu tasapainoa tuovat rutiinit.
Vierailija kirjoitti:
Sama kuin aikuisilla, helpompi lähteä lenkille jos on päämäärä. Esim käydään sokos-marketilla ostamassa proteiinipatukat tmv tai ennen käytiin maksuautomaatilla maksamassa laskuja jossa oli viivakoodi. Lapset voi jo pienenä opettaa kävelylenkeille.
Mikä ei tietenkään onnistu jos itse ei liiku eli sukupolvikokemus.
Se, että lampsii lähikauppaan ostamaan karkkia ei ole mitään "lenkillä käymistä". Jos ihmiset ajattelevat niin, ei mikään ihmekään, että enää 30 % suomalaisista on normaalipainoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tepe kirjoitti:
liikunnan opettajalla pitäisi olla rajaton oikeuss hakata bambukepillä lihavia lapsia että liikkuvat.
Ja sinua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Eli sinun mielestäsi koululiikunnassa lapset saisivat päättää, tekevätkö he siellä mitään liikunnallista vai eivät. Sori nyt vaan, mutta kävelyllä käyminen ei ole mitään kehittävää liikuntaa ainakaan niiden lasten kanssa, jotka valitsevat sen kävelyn. He tuskin kävelevät mitenkään reippaasti lenkkiään, vaan löntystelevät tasan tarkkaan kulman taakse piiloon.
Lapset eivät ole riittävän kypsiä ymmärtämään tällaisten päätösten seurauksia koko loppuelämän terveyteen.
Tuo väite osoittaa huonoa ihmistuntemusta. Kävelyn valitsijat voivat olla hyvin tunnollisia koulukiusattuna, jotka haluavat pois luokan ylenkatseen alta.
Kannattaa muistaa, että joukkueurheilussa kiusaaminen on hämmästyttävän yleistä. Ne, jotka viihtyvät joukkuepeleissä, eivät välttämättä ole sosiaalisesti lahjakkaita tai hyvään pyrkiviä.
Mutta ne, jotka haluavat kävellä yksinään ovat "sosiaalisesti lahjakkaita"? Mitäköhän sinäkin tarkoitat tuolla sanaparilla?
Onko sinulla useinkin vaikeuksia selvitä päivittäisessä elämässä lukutaidollasi?
Ei tuossa väitetty, että yksin kävelevät olisivat sosiaalisesti lahjakkaita. Tuossa väitettiin, että joukkuepelissä dominoivilla ihmisillä on kiusaamistaipumusta.
Ja mihinköhän perustat tuon väitteesi? Miten oikeutat, että sinulla aikuisena on oikeus haukkua tiettyjä lapsia sosiaalisesti lahjattomiksi vain heidän harrastusvalintansa perusteella? Suoraan sanottuna sinä kuulostat siltä kiusaajalta.
Lähteenä ovat tietenkin nuorten parissa tehdyt kyselytutkimukset. Niitä on tähänkin ketjuun linkattu.
Tähän ketjuun on linkattu tasan yksi ainut tutkimus nuorten kiusaamisesta urheilussa ja se ei ottanut mitenkään kantaa siihen, kiusaavatko joukkueurheilevat nuoret enemmän kuin muut. Älä siis viitsi valehdella.
Jos joku lenkkeilee yksin metsässä, kuka häntä kiusaa?
Oikeasti tuo pään pensaaseen työntäminen tekee hallaa nimenomaan lapsille ja nuorille.
?
Mikä ihmeen pään pensaaseen työntäminen? Jos sanotaan, että kirjoittaja valehtelee jonkun tutkimuksen sisällöstä, se ei ole mitään pään pensaaseen työntämistä.
PS. Toivottavasti et opeta lapsiasi välttelemään kaikkia ihmiskontakteja siksi, että joku saattaisi teoriassa kiusata heitä...
Urheilujoukkue on koulun ja netin jälkeen yleisin kiusaamispaikka. Muttet sinä suostu puhumaan siitä, vaan haluat puhua toisista keskustelijoista. Miksi?
Sellainen tutkimus, jossa kerrotaan, missä on eniten kiusaamista, mutta ei oteta kantaa osallistujamääriin eivät ole kovin mielenkiintoisia. Tietenkin kiusaamista on eniten siellä, missä on eniten ihmisiä, koska kiusaaminen on universaali ilmiö. Että tutkimuksessa olisi jotain järkeä pitäisi kokemukset suhteuttaa osallistujamääriin ja kiusaamisen määritelmien pitäisi olla eri tilanteissa yhtenevät.
Usein kun tutkitaan kiusaamista harrastuksissa käytetään nollatoleranssilinjaa, eli kysytään "oletko ikinä kokenut kiusaamista", kun taas kouluissa ei haluta nähdä tällaisia tuloksia ja kysytään "kiusataanko sinua systemaattisesti ja pitkäaikaisesti". On tietenkin selvää, että tulokset ovat näillä kysymyksillä hyvin erilaisia. Maailmassa ei ole varmasti yhtään koululaista, jolle ei joskus ole sanottu rumasti, mutta harrastuksissa nämäkin pyritään yleensä kitkemään pois. Toki vieläkin on olemassa vanhan liiton valmentajia, joiden mielestä vittuilu on välittämistä, mutta he ovat onneksi vähenemään päin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Mistä olet kehittänyt sellaisen harhakuvitelman, että aktiivisesti urheilevat lapset liikkuisivat arkenaan jotenkin vähemmän, kuin urheilua harrastamattomat?
Jokainen, joka tietää jotain liikunnan fysiologiasta, tietää, että liikkumisesta 70-90% pitäisi olla pk-liikuntaa ja 10-30 % kehittävää liikuntaa. Mitä pienempi liikunnan kokonaismäärä on, sitä suurempi osuus siitä pitäisi olla kehittävää liikuntaa. Kehittävällä liikunnalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sellaista liikuntaa, joka haastaa liikkujaa tavalla tai toisella, eli suomeksi sanottuna syke nousee ja tulee hiki. Jos kehittävä liikunta jätetään kokonaan pois, tulevaisuuden näkymät eivät ole kovin hyvät. Arkiliikunta lasketaan pk-liikunnaksi näissä tapauksissa, missä ei ole mitään erityisiä kestävyysurheiluun liittyviä treenitavoitteita vaan puhutaan terveysliikunnasta.
Tässä keskustelussa on toistuvasti väheksytty arkiliikuntaa, puistoilua, metsässä olemista ja niin edelleen. Sen sijaan on vannottu ohjatun seuraurheilun nimeen. On jankutettu ettei metsässä tule hiki. Taatusti tulee, jos metsässä juoksee, ja kukapa lapsi ei metsässä juoksisi jos vain saa.
Oma empiirinen kokemukseni on, että urheiluseuratoiminta vie usein niin paljon aikaa, että auto on välttämätön useampilapsisen perheen siirtymissä. Kesällä, kun seuratoiminta on tauolla, tulee luonnostaan liikuntaa enemmän.
Itse olen nähnyt tässä keskustelussa kritisoitavan vain sitä, että satunnaiset metsäretket laavulle perheen kanssa olisivat riittävää ja riittävän monipuolista liikuntaa lapselle tai yhtään kenellekään. Toki jos metsäretket ja puistoilu toistuvat ihan joka ikinen päivä ja ohessa on riittävästi muuta arkiliikuntaa, kuten välimatkojen kävelyä ja pyöräilyä ja ulkoleikkejä, aletaan jo puhua riittävästä liikunnasta, ja väitän että kukaan urheiluhullu täälläkään ei tästä ole eri mieltä.
Tässä keskustelussa on ollut ominaista, että kun joku on kuvaillut omaehtoista liikunnallista elämäntapaa ja luetellut esimerkkejä retkeilystä, uimisesta, puistoilusta jne. on trolli tullut mölyämään, miten laavuretki kerran vuodessa ei riitä, tai miten leikkipuistossa kaikki lapset vain näpräävät kännyköitään.
Tuo on juuri sitä asennetta jolla saadaan tapettua liikunnan ilo. Mikähän siinä onkin että joillakin on niin hirveän suuri tarve vähätellä tai muuten arvostellaan muiden valintoja.
Liikunnassa se on juuri tuota "ei tuolla sun liikunnalla ole mitään merkitystä,, sä liikut liian vähän / liikaa / väärällä tavalla. Pitäisi tehdä niinjanäinjanoin, voivoi, ei tuosta tule mitään." Sitten ihmetellään silmät lautasina, että "miksi sinä et liiku, etkö sinä ymmärrä..."
Itsekin sain nuorena liikuntaharrastusta aloittaessa kuulla, että ei tuolla määrällä ole mitään merkitystä. Ihan sama vaikka et liikkuisi lainkaan.
- Todella kannustavaa. Aina kun lähti siihen harrastukseen, tuli sellainen olo että pitää selitellä ja puolustella ja vakuutella itsellekin että on tämä tyhjää parempi."Mikä ihmeen liikunnan ilo? Tässä keskustelussa syytetään aina "liikunnan ilon tappamisesta", kun joku sanoo, että arkikävely ei ole riittävää liikuntaa lapselle. Mitä "liikunnan iloa" lapsi kokee jostain koulumatkojen kävelystä?
Uskaltaisin väittää, että enemmän ihmiset kokevat liikunnan iloa harrastustensa parissa kuin pakollisessa paikasta A paikkaan B kävelemisessä.
Kaikki eivät koe iloa liikuntaharrastuksista, mutta silti kaikkien pitäisi liikkua, jotta kansa säilyisi hyvässä kunnossa. Tässä astuu esiin arkiliikunnan merkitys. Samoin jokainen pystyy pienentämään hiilijalanjälkeään jättämättä auton kotiin alle kymmenen kilometrin matkoilla. Monella tavalla tärkeä suuntaus, jota tosiaankaan ei pidä vähätellä.
Mä luulen, että osa ongelmasta on, että ihmiset odottavat liikoja liikunnan aiheuttamalta euforian tunteelta ja pettyvät, kun sauvakävelystä ei tullutkaan orgastista fiilistä.
Aikuisen ihmisen pitäisi kuitenkin ymmärtää liikunnan hyödyt sekä itselleen että lapsilleen ja etsiä sitten vaikka vähiten vastenmieliset treenauksen muodot, jos mikään ei varsinaisesti tuota suurta mielihyvää.
Tämä. Ihmiset lueskelevat jotain naistenlehtijuttuja jostain urheilun ihanuudesta tai runners highista, kokeilevat kerran, eivät (tietenkään) koe mitään euforiaa ja lopettavat.
Uskaltaisin väittää, että hyvin harvat saavat ainakaan instapäivitysten ulkopuolella mitään suuria onnentunteita juoksulenkeistään. Laskettelut ja pallopelit ovat ehkä vähän eri asia, mutta niissäkin euforia tuntuu ainakin minusta aika isolta sanalta. Ennemmin se hyvä fiilis tulee kehittymisestä ja siitä, että kroppa toimii paremmin kuin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Toi asenne auttaakin tosi kovasti, vai mitä? Ei mikään ihme, jos ei kiinnosta lähteä liikkumaan sun kaltaisten seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän päivän Hesarissa UKK-instituutin asiantuntija juuri sanoi, että tunnin ohjatuista treeneistä vain 20 minuuttia saattaa olla todellista liikkumista. Kunto rakennetaan arkiliikunnalla ja arjen valinnoilla, vaikka ajatus saakin itkupotkuraivareita palstan urheiluseurauskovaisissa.
Miten täällä on säännöllisin väliajoin joku, joka kirjoittaa näin, että palstan urheilu-uskovaiset saavat itkupotkuraivareita arkiliikunnan tärkeydestä puhuttaessa?
Tuskin kukaan edes tässä keskustelussa kiistää arkiliikunnan valtavaa roolia ihmisen terveyteen, jos pitää valita arkiliikunnan ja parina iltana viikossa olevan urheiluharrastuksen välillä, on arkiliikunta ja yleinen aktiivisuus ehdottomasti tärkeämpää, se on kiistaton fakta. Se, mistä täällä on puhuttu on se, että PELKKÄ arkiliikunta ei ole ihan optimia, se kun usein on melko kevyttä, monella lähinnä kävelyä ja paikasta toiseen pyöräilyä. Siinä ei juuri kehity koordinaatio, nopeus ja voima, joita terve keho tarvitsee. Parasta on, kun arjessa olisi mahdollisimman paljon arkiliikuntaa ja LISÄKSI muuta mielekästä, joka kehittää noita osa-alueita, jotka arjessa jäävät vähemmälle. Empiiristen havaintojeni mukaan arjessaankin ovat aktiivisimpia ne, joilla on muitakin liikuntaharrastuksia, kotoa malli siihen arkeen ja harrastuksiin tulee.
Oma lukunsa on toki ne, joilla arkiliikuntaakin on liian vähän, ja heitä lienee noista aloituksen 40 % huonokuntoisimmista suurin osa.
Ja toki arkiliikunnan merkitys laskee sitä mukaan, kun treenaamisen määrä lisääntyy. Jos treenaa vaikka 10-20 tuntia viikossa ohjelman mukaan, lähikauppaan kävelyillä ei ole enää isoa merkitystä ja varmaan ajankäyttöäkin joutuu optimoimaan niin, että pakolliset siirtymät hoidetaan mahdollisimman nopeasti ja jää enemmän aikaa urheiluun. Jos taas käy 2 kertaa viikossa jumpassa, arkiliikunta on erittäin tärkeä osa terveellistä elämää.
20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa.
-eri.
No nuo ovat tietenkin kilpaurheilijan tai vähintään asiaansa vakavasti suhtautuvan höntsäkilpailijan treenimääriä. Ei kukaan väittänytkään, että kenenkään olisi pakko terveyssyistä liikkua noin paljoa.
Itse olen tuollainen asiaansa vakavasti suhtautuva höntsäkilpailija ja treenaan n. 15 tuntia viikossa. Ehdin käymään töissä, vapaaehtoishommissa, hoitamaan 3 lasta ja näkemään kavereita. Toki näen kavereita enimmäkseen liikunnan parissa, mutta ei se minusta ole yhtään sen huonompaa kavereiden näkemistä kuin viinerin mussuttaminen heidän kanssaan.
Toki se vaatii tiettyä priorisoimista. En kokkaa joka päivä, vaan teen isompia eriä kerralla. Koti ei ole joka hetki valmis Avotakan kuvauksiin, vaan riittää, että on perussiistiä, en istu katsomossa, kun lapset ovat treeneissä, vaan juoksen silloin itse, jne jne.
Ja ei, vaimoni ei ole mikään kotiäiti, vaan tekee vaativaa duunia ja treenaa itsekin (ei tosin yhtä paljon kuin minä). Kotityöt menee varmaan aika tasan. Minä teen käytännössä kaikki ruuat ja kauppareissut ja hoidan pääasiassa lasten harrastuslogistiikan, vaimo hoitaa pääasiassa pyykkipuolen, siivous ja puutarha menee varmaan aika fifty-sixty.
Kolmen lapsen vanhempana ja ihan oikeasti heitä hoitaneena pääsi etenkin röhönauru tuossa kohdassa, miten kerrot hoitavasi lapsia.
Kahdeksan tuntia töitä päivässä, tunti työmatkoja, kahdesta kolmeen tuntia treenaamista, johonkin väliin harrastuskuskaukset, ja sitten pakolliset ruokahuollot ja hygieniat. Missä välissä sä väität hoitavasi lapsia?
No minun lapseni on 2-, 9- ja 11-vuotiaat, eli vain 2-vuotias tarvitsee varsinaista "hoitamista". Teen työni pääasiassa etänä. Tyypillinen päivä arkena kouluaikaan voisi olla.
6.45. Herätys
7.30 Nuorimmainen päiväkotiin, isommat lähtevät kouluun, kun lähtevät
8-16 Duunit. Mulla ei ole työaikaa, mutta yritän saada suurimman osan tehtyä tuolla välillä, joskus jää iltahommia.
16 Nuorimmainen päiväkodista, puistoilua tai leikkimistä kotona. Ruuan laitto, jos ei ole mitään valmiina.
17 Vaimo tulee töistä ja syödään
18-20 Toinen vanhemmista vie isommat lapset treeneihin ja treenaa itse samanaikaisesti. Toinen jää leikittämään kuopusta ja tekemään kotitöitä.
20 Jos minä olen ollut kuopuksen kanssa kotona, lähden treenaamaan, jos en, suihkun kautta sohvalle mahdollisesti vielä kirjoittelemaan maileja.
Viikonloppuisin la ja su pitkät treenit, eli 2-5 h per päivä riippuen ohjelman vaiheesta. Nämä ovat yleensä päikkäriaikaan tai myöhään illalla, että jää perheaikaakin. Arkitreenit ovat 1-2 h ja yksi täysi lepopäivä viikossa.
Siinä sulle röhönaureskeltavaa.
No ei enää paljon naurata. Eihän ne 9- tai 11-vuotiaat mitään yhteistä tekemistä tarvitse, kipataan ne vaan joka päivä treenaamaan niin että pääsee itsekin.
Kaksivuotiaankin kanssa leikkiminen ja puistoilu sujuu tunnissa samaan aikaan ruoanlaiton kanssa.
En tiedä tarinoitko ihan lämpimiksesi vai oletko todellinen henkilö, mutta kannattaisi pikkuisen hiljentää tahtia. Eivät ne lapset kauan pieniä ole.
Montakohan tuntia teidän perheessä vietetään aikaa kaksivuotiaan kanssa arki-iltana? Tuossakin (tietenkin) jompikumpi vanhemmista oli koko illan sen pienen kanssa ja toinen roudasi vanhempia treeneihin sen jälkeen, kun päivällinen oli syöty yhdessä. Ei meilläkään ole arki-iltaisin paljoa sellaista aikaa, että kaksi vanhempaa pystyy keskittymään samanaikaisesti yhteen lapseen vaikka meillä on vain kaksi lasta.
No omat lapseni eivät ole kaksivuotiaana olleet olleenkaan päivähoidossa. Me vanhemmat olemme järjestelleet työajan siten, että olemme voineet olla lasten kanssa.
Sinänsä en tiedä, pitäisikö tässä olla enemmän surullinen kaksivuotiaan vai noiden isompien puolesta, joihin ei päivässä käytetä mitään muuta aikaa kuin harrastuskuskaus. Aamun kohdalla on sentään merkintä, että lähtevät kouluun kun lähtevät, muuten ovat täysin näkymättömiä.
Kyllä, ymmärsit täysin oikein. Tuo muutaman bulletpointin listaus oli täydellinen lista jokaisesta asiasta, mitä meidän perheessämme ikinä tehdään, eikä missään nimessä esimerkkiaikataulu siitä, miten lapsiperhearkeenkin saa järjestettyä tunnin tai pari omaa aikaa käydä lenkillä.
Voit kaikessa rauhassa olla surullinen kaikkien niiden lasten puolesta, joilla on niin julmat ja kamalat vanhemmat, että pistävät heidät päiväkotiin tai urheiluharrastuksiin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla olkiukkoilua.
Tämä sai alkunsa siitä, että väitit että työssäkäyvä kolmen lapsen vanhempi ehtii treenata 15 tuntia viikossa, eikä se ole pois mistään eikä keneltäkään. Se ei pidä paikkaansa. Perhe-elämä on nollasummapeliä, ja kaikki on aina pois joltakin.
Ja sieltä tuli taas roppakaupalla valehtelua.
Minä en missään vaiheessa väittänyt, että treenaaminen ei ole poissa mistään tai keneltäkään. Minä nimenomaan sanoin, että tämä vaatii priorisoimista ja luettelin asioita, mistä minä joudun luopumaan, että pystyn treenaamaan. Työ tai lapset eivät kuitenkaan ole niitä.
Kyllä. Itse kerroit että et tee esimerkiksi ruokaa joka päivä tai istu katsomossa lasten treeneissä. Kertoo ehkä jotain, että ajattelet että sinä itse olet ainoa, joka joutuu luopumaan tuossa jostain.
Eikö mielestäsi vanhemmilla saisi olla sen vertaa omaa elämää, ettei tarvitsisi istua 4 x 2 h viikossa tuijottamassa, kun lapsi treenaa? En tiedä, mitä lapsesi harrastaa, vai onko sinulla edes lapsia ja trollaat lämpimiksesi, mutta ainakin meidän korisjoukkueessa niitä paria vanhempaa sadasta, jotka istuvat aina treeneissä pidetään outoina lintuina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Toi asenne auttaakin tosi kovasti, vai mitä? Ei mikään ihme, jos ei kiinnosta lähteä liikkumaan sun kaltaisten seuraan.
Mikä asenne? Sekö, että lapselle kerrotaan, että hänessä ei ole mitään vikaa, vaan hän pystyy liikkumaan ihan niinkuin kaikki muutkin kunhan vain harjoittelee.
Juuri tuo sinun asenteesi on ongelmana tämän päivän maailmassa. Pelätään, että lapset menevät rikki, jos heille sanotaan, että jonkin asian eteen pitäisi nähdä vähän vaivaa.
Ja tuskin tarttee lähteä liikkumaan tuon kirjoittajan seuraan. Voit nousta sieltä sohvan pohjalta ihan itsekin. Älä käytä muita ihmisiä tekosyinä liikkumattomuudellesi.
-eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Toi asenne auttaakin tosi kovasti, vai mitä? Ei mikään ihme, jos ei kiinnosta lähteä liikkumaan sun kaltaisten seuraan.
Mikä asenne? Sekö, että lapselle kerrotaan, että hänessä ei ole mitään vikaa, vaan hän pystyy liikkumaan ihan niinkuin kaikki muutkin kunhan vain harjoittelee.
Juuri tuo sinun asenteesi on ongelmana tämän päivän maailmassa. Pelätään, että lapset menevät rikki, jos heille sanotaan, että jonkin asian eteen pitäisi nähdä vähän vaivaa.
Ja tuskin tarttee lähteä liikkumaan tuon kirjoittajan seuraan. Voit nousta sieltä sohvan pohjalta ihan itsekin. Älä käytä muita ihmisiä tekosyinä liikkumattomuudellesi.
-eri
Taidat olla jonkin sortin selvännäkijä, kun teet parin lauseen perusteella tollasen syväanalyysin mun asenteesta, ja liikkumistottumuksista :D :D Paljon enempää ei vois pieleen mennä arviosi.
Se on jankkaajamamma täällä taas, päivää!
Kävin täällä muutaman tunnin ajan neljä päivää sitten. Myönnän, että tuli oltua hieman kärjekäs. Nyt yllätyksekseni huomaan, että sen jälkeen joka päivä joku on käynyt kummastelemaan minua, massiivista ylipainoani ja onnetonta elämääni. Vai lieneekö sama henkilö käynyt säännöllisin väliajoin kirjoittamassa samat jutut? Ainakin tyyli ja argumentit ovat aivan samat.
Niin tai näin, koska henkilöni näyttää herättävän paljon kiinnostusta, vastaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
En ole ylipainoinen, olen normaalipainoinen. Liikun viikossa yksinäni 3-4 tuntia. Lisäksi vietän perheen kanssa liikunnallista arkea.
Tänä kesänä tehdyn Cooperin testin mukaan olen ikäluokkaani nähden erinomaisessa kunnossa.
En tarvitse neuvoja siihen, kuinka voisin liikkua 15-20 tuntia viikossa. Kuten sanottu, en näe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Kun mieheni juoksi sata kilometriä viikossa, ei siihenkään mennyt kuin 12 tuntia viikkotasolla.
Lasteni harrastuksien aikaan saatan liikkua, mutta myös käyn kaupassa, hoidan vanhojen vanhempieni asioita ja harrastan muita asioita kuin liikuntaa.
Tärkeimpänä tässä elämänvaiheessa pidän läheistä suhdetta kasvaviin lapsiin. Koripalloisä voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta minä en olisi tyytyväinen jos eläisin hänen kuvailemaansa elämää.
Jos tämän ääneen sanominen on vihaamista ja mustamaalausta, kehotan teitä, jotka olette tässä neljä päivää jankanneet ylipainostani ja pahasta olostani, miettimään, kuinka te itse voitte. Eikö teillä tai sinulla ole muuta elämää?
Sama toki pätee tähän keskusteluun ylipäätään. En näytä olevan ainoa, jonka henkilöön on käyty epäasiallisella tavalla. Väkivallallakin on liikkumattomia lapsia uhattu. Jos sellainen jatkuu, ilmoitan ketjun asiattomaksi.
T. Jankkaaja-mamma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porkkanaa on kokeiltu, nyt on kepin vuoro.
Alakoulusta yläkouluun saakka kouluissa pitäisi olls pakollinen jumppahetki joka aamu ma-pe klo 7:30-8:00.
Jokapäiväisyydestä voitaisiin tinkiä siten, että riittäisi jos olisi 3x viikossa paikalla. Paikalle pitäisi ilmoittautua lukemalla qr-koodi yms. kännykällä.
Jos treenejä jää väliin, niin lääkärintodistus tai arvosanojen lasku. Jos oppilaalla jo tavoitteellista liikuntaa useita kertoja viikossa muuten, niin määrää voi vähentää.
Rahat saadaan lakkauttamalla kaikki valtion tuet ammattilaisurheilijoille ja ammattilaisurheilulle ylipäätään.
Tuo olisi ehkä maailman paras tapa saada lapset vihaamaan jumppaamista. Muutenkin rättiväsyneet teinit aamulla vielä aamujumppaan. Voin sanoa, että näin kohtuullisen ikääntyneenä aamuntorkkuna ja iltavirkkuna aikuisenakin en mitään pahempaa aamulleni keksisi kuin joku pakkojumppa.
Ja yhtään mikään tuossa ei myöskään pakottaisi niitä lapsia oikeasti tekemään mitään. Ja suurin osa pelleilisi tuossa pakkojumpassa niin vähän kuin ikinä mahdollista.
Hyvää ja mukaansa tempaavaa musiikkia ja sen tahdissa lupa liikkua vapaasti. Rytmi vetoaa ihmiseen. Jo juuri seisomaan oppinut lapsikin alkaa nytkähdellä kun kuulee musiikkia. Itseäni kun väsyttää aamulla niin kun laitan jonkun energisen biisin niin piristyn itsekin. Ihan vaikka Käärijän biisi on hyvä tällaiseen. Illalla taas ei kannata kuunnella.
Musiikkiin liittyviä leikkejä: tee näin ja näin kun kuulet kitaran, mene kyykkyyn kun kuulet rummut, lennä kuin lintu kun kuulet korkeita ääniä, konttaa karhuna kun kuulet matalia ääniä jne. Teineille hip hoppia tms.
t. tanssi-/musaope
Tanssiopena kohtaat varmaan lähinnä nuoria, jotka haluavat tanssia. Jos menet mankkasi kanssa yläasteen poikien liikkatunnille, pistät musan soimaan ja sanot, että saa liikkua vapaasti, niin oppilaat liikkuvat ovesta ulos.
Itse asiassa musamaikkana kun nuoret pojat saivat levyraadissa soittaa haluamaansa musiikkia niin he alkoivat ringissä tanssimaan, se oli ihanaa! En tanssissa opeta nuoria vaan aikuisia naisia. Nykyään on monenlaista street-tanssia jota pojatkin tanssii. Yläastelaisia poikia voisi kiinnostaa parkouraaminen, skeittailu? Pesäpallo? Jos olisin liikuntamaikka niin keskittyisin siihen että kenellekään ei jää traumoja. Olen saanut pari liikuntatraumaista tulemaan tanssitunnille ja he ovat tykänneet.
Voi myös moshata, soittaa ilmakitaraa tai -rumpuja.
Kerropa ihan konkreettisesti, miten keskittyisit siihen, että kukaan ei saa traumoja? Tuo on hirveän helppo lause sanoa, mutta miten hoitaisit sen aivan konkreettisesti.
Itselläni miehenä on kokemusta vain poikien liikunnasta ja heittäisin hihastani, että tyypillisessä poikien liikuntaryhmässä 70 % haluaa lähinnä pelata pallopelejä höystettynä jollain trampalla hyppimisellä yms satunnaisesti, 25 % on "ihan sama" mitä tehdään ja 5 % vihaa kaikkea liikkumista sydämensä pohjasta, koska he eivät halua rasittaa itseään millään tavalla. Tuo 5 % on sitä porukkaa, joka "trumatisoituu" liikuntatunneilla.
Mitä tekisit? Räätälöisitkö kaikki tunnit tuon 5 % mukaan niin, että kenellekään ei tulisi ikinä hiki? Eriyttäisitkö tuon 5 % pois ryhmästä ja pistäisi heidät aina kävelylle? Niin tehtiin minun nuoruudessani näille, jotka kroonisesti "unohtivat" liikkakamat. Se kulman takana röökin vetäminen ei varmasti tehnyt hyvää heidän kunnolleen. Jotain muuta, mitä?
Toi olis kyllä mielenkiintoista kuulla. Koululiikunnan vastustajilta tulee aina kyllä pitkä EI-lista, mitä ei saa olla, mutta ei ikinä mitään rakentavaa. Sanotaan vain, että koululiikunnassa ei saa missään tapauksessa olla joukkuepelejä, lenkkeilyä, hiihtoa, voimistelua, uintia, tanssia, jumppaa jne jne, mutta kun kysytään, mitä sen sitten pitäisi olla, vastaus on luokkaa "jotain kivaa".
Yläkouluissa voisi esimerkiksi olla koululiikunnassa valinnaisuutta niin, että voi valita, haluaako pelata joukkuepeliä, mennä lenkille, kuntosalille, kävelylle jne. Monelle joukkuelajit ovat todella ikäviä, mutta he mielellään liikkuisivat jollain muulla tavalla. En tiedä, ymmärtävätkö liikuntapriimukset, miten nöyryyttävää ja ahdistavaa se on, kun kömpelömmät oppilaat laitetaan suorittamaan niitä asioita, mitä he eivät osaa, koko luokan edessä. Vastaa sitä, kuin joka musiikin tunnilla järjestettäisiin laulukilpailu. Ne nörtit ja huonokuntoiset kyllä haluaisivat liikkua, mutta eivät koulukiusaajien pilkattavana.
t. koululiikunnasta traumatisoitunut, mutta nykyään liikkuva
Osaisitko kertoa, miten niistä kömpelömmistä lapsista soisi ikinä kehittyä vähemmän kömpelöitä, jos he eivät ikinä joudu haastamaan esimerkiksi tasapainoaan tai liikkuvuuttaan. Nimenomaan nämä lapset tarvitsevat eniten sitä koululiikuntaa ja sen monipuolisuutta, koska he eivät liiku muuten tarpeeksi tai ainakaan riittävän monipuolisesti. Ei se telinevoimistelua kilpatasolla harrastava lapsi tarvitse niitä koulun voikkatunteja vaan nimenomaan se liikkumaton, kömpelö lapsi.
Ei missään muussakaan asiassa laiteta osaamatonta lasta heti suorittamaan taitotasonsa yläpuolelle. Matikka ei ala yhtälöistä, englanti ei ala englanninkielisten romaanien kuuntelusta jne.
On lapsia jotka ovat ihan syntyjään kömpelömpiä, matala lihasjäntevyys, kävely on hajareisin menevää jne. Joka luokalta löytyy tällaisia tottakai, me ollaan erilaisia. On vaan aika lannistavaa laittaa tällainen, jolle on isoja vaikeuksia ihan lihasvoiman ylläpidossa (koska matalampi jäntevyys), laittaa tällainen samoihin juttuihin kuin se, joka jo osaa tai kenties tavoitteellisesti harrastaa.
Eihän lapsen ilo liikuntaan tule siitä, että saa epäonnistua.
Moni koululiikunnan laji edellyttää osaamista, ketteryyttä, aiempaa harjoittelua, voimaa, hyvää motorikkaa. Ne kenellä näitä haasteita on, tietenkin huomaavat olevansa huonompia eivätkä taatusti edes odota liikuntatunteja.
Eräs pikkukoulu tekee hienosti, suuri osa liikuntatunneista on liikuntaleikkejä, metsässä ym ympäristössä. Vain vähän niitä erityistaitoja vaativia joukkulajeja, vaan pääosin leikkejä. Ja hiki päässä ne menee ne kömpelömmätkin ja kaikilla on hauskaa.
Kyllä se ekan luokan liikunta lähtee aika alusta. Lisäksi uskallan väittää, että 99 % näissä tapauksissa kyse ei ole mistään rakenteellisesta vammasta vaan yksinkertaisesti siitä, että vanhemmat ovat laiminlyöneet lapsensa liikuttamisen varhaislapsuudessa. Lasta ei ole jaksettu viedä leikkipuistoihin tai uimahalleihin ja lapsen ei ole annettu itse kävellä paikasta toiseen, koska vanhemmat eivät ole jaksaneet sitä haahuilua ja kaikkialle on aina kuljettu autolla.
Sitten nämä vanhemmat vaativat myös koululta lapsen laiminlyönnin jatkamista, ettei lapselle vain selviäisi vanhempien laiminlyönnit ja tulisi paha mieli.
Lapsi ei ikinä pääse ikätasoiselle kyvykkyydelle liikunnassa, jos koululiikunnassa ei joudu tekemään ikätasoisia asioita. Se vaadittu oppimiskäyrä on valitettavasti jyrkempi näillä laiminlyödyillä lapsilla, mutta siitä voi syyttää vain vanhempia.
Se 1 %, joilla on joku oikea syy, että he eivät pysty liikkumaan saa varmasti nykypäivänä mukautetun ohjelman koululiikuntaan.
Uskalla vaan, mutta olet väärässä. En puhunut vammoista, jotka estävät liikkumisen, vaan motorisesta kömpelyydestä.
Sen pitäisi olla käsitteenä päivänselvä, jos tulet puhumaan lasten liikunnasta ja haasteista siinä.
Esim monille nepsyille se kömpelyys kuuluu osana oirekuvaan, on siis ihan lääketieteellisesti todettu juttu että esim kielellisen kehityshäiriön lapsilla on ikäisiään enemmän motorista kömpelyyttä. Yhtenä esimerkkinä. On muutakin, toki.
Nepsyjä on lapsista paljon enemmän kuin 1%. Eri arvioiden mukaan 10-15%. Siihen päälle vielä muut "vammat" ja kehityshäiriöt, niin aika monilla on synnynnäistä haastetta liikkumisessa, mutta mitenkään sitä ei koululiikunnassa kyllä huomioida.
Ne lapset lähtee sitten vain takamatkalta muihin nähden.
Meillä on kaksi nepsyä, sekä fysioterapia että toimintaterapia ovat tuttuja.
Ei ole olemassakaan sellaista kuin "mukautettu liikunta", ellei ole todettu liikuntavammaa. Nykypäivän liikunnanopetus on onneksi kyllä aivan eri tavalla kannustavaa kuin omassa lapsuudessa. Meidän molemmat lapset pitävät koululiikunnasta, on paljon juuri niitä liikuntaleikkejä ja hyvin harvoin mitään vertailuita / kilpailuita.
Miksi pitäisi olla jotain mukautettua liikuntaa, jos lapsella ei ole mitään liikuntavammaa? Minkä kuvittelet auttavan siihen kömpelyyteen, jos ei monipuolinen ja haastava liikunta?
Tykkäätkö useinkin keksiä väittelyitä tyhjästä? Missään kohtaa tuossa ei vaadittu jotain mukautettua liikuntaa. Siinä vain kerrottiin realiteetit, että sellaista ei ole tarjolla.
***
Niin, auttaako se liikunnan ilon löytämisessä, että luonnostaan kömpelö lapsi laitetaan samalle viivalle, arvioidaan samoin kriteerein, kuin ne muut?
Sehän on taattua, että toiset lapset eivät ymmärrä tai empatiaa ei heru, miksi toinen on niin taitamaton, joukkueen huonoin.
Puhutko sinä omasta lapsestasi tuolla tavalla? Että hän on niin huono, ettei kelpaa leikkimään ja pelaamaan toisten lasten kanssa?
Ihan vain sinulle tiedoksi, että jos lapsellasi ei ole mitään vammoja ja hän on syntynyt terveenä, hän on luokan huonoin vain siksi, että hänellä on luokan huonoimmat vanhemmat, jotka eivät ole viitsineet tehdä hänen kanssaan asioita kun hän on ollut pieni, koska kaikki muu on ollut kiinnostavampaa kuin oma lapsi.
Jos sinun lapsesi on kaikista huonokuntoisin tässä historian huonokuntoisimmassa ikäluokassa, katso ihan helvetin syvälle peiliin ja ole äärimmäisen kiitollinen liikunnanopettajille, jotka yrittävät pelastaa lastasi sinulta.
Kommentillasi toit hienosti esiin, että empatiaa eivät ymmärrä aikuisetkaan. Miten voisivatkaan. Eihän sitä missään opeteta.
Omalla lapsella parani liikkuminen kertaheitolla kun otettiin pankista laina ja käytiin yksityisellä korvien putkutuksessa ja kitarisaleikkauksessa. Kun toipui leikkauksesta, niin oli yhtäkkiä yhtä nopea ja ketterä kuin muutkin lapset. Julkisella oltiin rampattu monet kerrat ja saatu diagnoosiksi "valikoiva kuulo". Olikin molemminpuolinen liimakorva ja vaikea kuulon alenema. Käytännössä lapsi luki puheen huulilta. Koska tasapainoelin sijaitsee korvassa, oli myös liikkuminen vaikeaa ja kömpelöä.
Kömpelyys liittyy moniin sairauksiin ja ominaisuuksiin jotka eivät näy päällepäin. Esim autismikirjossa se on hyvin tyypillistä ja johtuu erilaisesta hermotuksesta ja hermojen toiminnasta. Jos asentotunto ei toimi kunnolla, niin mikään määrä harjoittelua ei tee lapsesta ketterää. Iso osa autisteista elää koko elämänsä ilman diagnoosia. Ihmettelevät vain itsekseen, että miksi kaikki on niin vaikeaa ja parhaansa mukaan rämpivät muiden mukana.
Suoraan sanottuna v'tuttaa lukea tuommoisia "katso peiliin" kommentteja ja kepillähakkaamisfantasioita kun mitään ymmärtämättömät pääsevät vauhtiin outojen asenteidensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
lapset ulos leikkimään ja juoksemaan . . ei maksa mitään !
Tuttavan 10-vuotiaasta tehtiin lasu, koska hän oli naapurin mielestä liian paljon ulkona, leikkimässä pihalla. Perustelu oli, että kotona täytyy olla kauheaa kun lapsi ei halua olla sisällä.
Lasu kävi tietenkin tarkastamassa kodin eikä löytänyt sieltä mitään kauheaa. Lapsi vaan tykkää leikkiä ulkona ja liikkua luonnossa.
Vierailija kirjoitti:
Se on jankkaajamamma täällä taas, päivää!
Kävin täällä muutaman tunnin ajan neljä päivää sitten. Myönnän, että tuli oltua hieman kärjekäs. Nyt yllätyksekseni huomaan, että sen jälkeen joka päivä joku on käynyt kummastelemaan minua, massiivista ylipainoani ja onnetonta elämääni. Vai lieneekö sama henkilö käynyt säännöllisin väliajoin kirjoittamassa samat jutut? Ainakin tyyli ja argumentit ovat aivan samat.
Niin tai näin, koska henkilöni näyttää herättävän paljon kiinnostusta, vastaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
En ole ylipainoinen, olen normaalipainoinen. Liikun viikossa yksinäni 3-4 tuntia. Lisäksi vietän perheen kanssa liikunnallista arkea.
Tänä kesänä tehdyn Cooperin testin mukaan olen ikäluokkaani nähden erinomaisessa kunnossa.En tarvitse neuvoja siihen, kuinka voisin liikkua 15-20 tuntia viikossa. Kuten sanottu, en näe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Kun mieheni juoksi sata kilometriä viikossa, ei siihenkään mennyt kuin 12 tuntia viikkotasolla.
Lasteni harrastuksien aikaan saatan liikkua, mutta myös käyn kaupassa, hoidan vanhojen vanhempieni asioita ja harrastan muita asioita kuin liikuntaa.
Tärkeimpänä tässä elämänvaiheessa pidän läheistä suhdetta kasvaviin lapsiin. Koripalloisä voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta minä en olisi tyytyväinen jos eläisin hänen kuvailemaansa elämää.
Jos tämän ääneen sanominen on vihaamista ja mustamaalausta, kehotan teitä, jotka olette tässä neljä päivää jankanneet ylipainostani ja pahasta olostani, miettimään, kuinka te itse voitte. Eikö teillä tai sinulla ole muuta elämää?
Sama toki pätee tähän keskusteluun ylipäätään. En näytä olevan ainoa, jonka henkilöön on käyty epäasiallisella tavalla. Väkivallallakin on liikkumattomia lapsia uhattu. Jos sellainen jatkuu, ilmoitan ketjun asiattomaksi.
T. Jankkaaja-mamma.
Jos sun mies juoksi 100 km viikossa hän (toivottavasti) teki muutakin treeniä ohessa (lihaskuntoa, lihashuoltoa, monet juoksijat myös ui jne). Äkkiä siitä tuleekin enemmän 12 tuntia. Sulla on ilmeisesti vahva urheilutausta, jos kolme tuntia viikossa riittää erinomaiseen tulokseen. Se on sitten eri juttu miksi sunnuntailiikkuja juoksee cooperin. Enpä tiedä ketään tavan tallaajaa, joka sen tekisi. Omastakin on jo muutama vuosi, vaikka treenaankin tavoitteellisesti. Tulos oli erinomainen, mutta kyllä siihen enemmän kuin 3 tuntia treeniä tarvittiin (alle 10 kuitenkin). Ikäkin toki alkaa vitosella.
Vierailija kirjoitti:
Se on jankkaajamamma täällä taas, päivää!
Kävin täällä muutaman tunnin ajan neljä päivää sitten. Myönnän, että tuli oltua hieman kärjekäs. Nyt yllätyksekseni huomaan, että sen jälkeen joka päivä joku on käynyt kummastelemaan minua, massiivista ylipainoani ja onnetonta elämääni. Vai lieneekö sama henkilö käynyt säännöllisin väliajoin kirjoittamassa samat jutut? Ainakin tyyli ja argumentit ovat aivan samat.
Niin tai näin, koska henkilöni näyttää herättävän paljon kiinnostusta, vastaan minulle esitettyihin kysymyksiin.
En ole ylipainoinen, olen normaalipainoinen. Liikun viikossa yksinäni 3-4 tuntia. Lisäksi vietän perheen kanssa liikunnallista arkea.
Tänä kesänä tehdyn Cooperin testin mukaan olen ikäluokkaani nähden erinomaisessa kunnossa.En tarvitse neuvoja siihen, kuinka voisin liikkua 15-20 tuntia viikossa. Kuten sanottu, en näe siinä mitään tavoittelemisen arvoista. Kun mieheni juoksi sata kilometriä viikossa, ei siihenkään mennyt kuin 12 tuntia viikkotasolla.
Lasteni harrastuksien aikaan saatan liikkua, mutta myös käyn kaupassa, hoidan vanhojen vanhempieni asioita ja harrastan muita asioita kuin liikuntaa.
Tärkeimpänä tässä elämänvaiheessa pidän läheistä suhdetta kasvaviin lapsiin. Koripalloisä voi olla tyytyväinen elämäänsä, mutta minä en olisi tyytyväinen jos eläisin hänen kuvailemaansa elämää.
Jos tämän ääneen sanominen on vihaamista ja mustamaalausta, kehotan teitä, jotka olette tässä neljä päivää jankanneet ylipainostani ja pahasta olostani, miettimään, kuinka te itse voitte. Eikö teillä tai sinulla ole muuta elämää?
Sama toki pätee tähän keskusteluun ylipäätään. En näytä olevan ainoa, jonka henkilöön on käyty epäasiallisella tavalla. Väkivallallakin on liikkumattomia lapsia uhattu. Jos sellainen jatkuu, ilmoitan ketjun asiattomaksi.
T. Jankkaaja-mamma.
Moi Jankkaaja-mamma,
Kannattaa lukea ensin ihan huolella ne omat jutut läpi, niin kasvojenpelastusyritykset menevät paremmin linjaan.
Sinulla lähti homma aivan täysin laukalle, kun joku kommentoi, että 10-20 tuntia treenaavien ei tarvitse keskittyä niin paljoa hyötyliikuntaan ja päätit mm. epäillä heidän mielenterveyttään. Tämä oli ensimmäinen viestisi tähän keskusteluun ja sitä ennen kukaan ei ollut sanonut sinulle yhtään mitään, eli turha syyttää muita provosoimisesta:
"20 tuntia viikossa ohjelman mukaan treenaaminen on täysin kestämätön elämäntapa. Ruokaa kuluu hirveä määrä, töitä ei ehdi tekemään eikä ihmissuhteita ylläpitämään, siirtymät täytyy suorittaa epäekologisella autolla, ja todennäköisesti jokin kohta kehosta sanoo jossain vaiheessa työsopimuksen irti. Vaikka kaikki menisi hyvin, aina löytyy joku parempi, ja viimeistään oma ikääntyminen pistää miettimään, mihin tuli elämä käytettyä.
Tietyt ääritapaukset eläkööt tuota elämää, jos päänsä eivät muuten pysy kasassa, mutta kenellekään ei voi terveyssyistä suositella 20 tunnin treenaamista viikossa."
Myöhemmin sinulta pääsi ihan röhönauru, kun kuulit tällä tavalla liikkuvan ihmisen hoitavan lapsiaankin ja pyrit parhaasi mukaan hyökkäämään hänen vanhemmuutta vastaan.
Nyt yht'äkkiä tämä onkin ollut teidän perheessänne ihan normaalia elämää ja miehesi juoksee 100 km viikossa ja sinäkin olet erinomainen juoksija. Jos mikään tuosta pitäisi paikkaansa, et varmaan olisi aloittanut edellistä raivoamistasi.
T. vierestä jankkaamistasi huvittuneena seurannut.
Kelpaisiko fyysinen työ? Älykellon mukaan yli 3500 kcal kulutus joka päivä ma-pe.