Minkä takia ihminen masentuu?

Ainoastaan henkisesti heikot ja huonokuntoiset masentuu. Kertokaa minulle yksikin maratoonari joka on masentunut.

Lapsuuden traumat, joita ei ole käsitellyt. Esim epäturvallinen kiintymyssuhde vanhempiin, emotionaalinen yksinjääminen. Ei opi rakastamaan itseään eikä pysty luomaan hyviä ja turvallisia ihmissuhteita, mikä on onnellisen elämän perusta.

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan henkisesti heikot ja huonokuntoiset masentuu. Kertokaa minulle yksikin maratoonari joka on masentunut.

Lähipiiristäni löytyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huonot elämäntavat, kuten epäsäännöllinen vuorokausirytmi, huonot sosiaaliset suhteet, epäterve ruokavalio, liikunnan puute, valon saannin puute yms.

Tässä taas vieritetään syy masentuneelle. Moni syö mahdollisimman hyvin ja yrittää nukkua sekä pitää rutiineita yllä. Silti masentuu. Kyllä itsellä menneisyyden kokemukset kuten kiusaaminen on vaikuttanut eniten tähän kaikkeen.

Itsekin olen sitä mieltä, kuten tuolla aiemmin joku mainitsikin, että ihminen masentuu, kun hänen sietokykyään ylitetään liian pitkään.

Ne koettelemukset voi olla moninaisia, mutta ei siinä unet auta, jos kärsii unettomuudesta, eikä valo tai ravinto auta, jos jatkuva henkinen rasitus painaa mieltä. Noilla muilla asioilla voi toki edesauttaa parempaa vointia, mutta henkinen tasapaino on löydettävä.

Kuinka tyhmä voi olla ihminen joka antaa sietokykynsä ylitettävän. 

No minä esimerkiksi, ja psykologin tutkimuksissa selvisi se "tyhmyytenikin" taso. Olen tutkitusti keskimääräistä älykkäämpi. Aika moni masentunut on älykäs, enkä edes tiedä ketään tyhmää masentunutta.

Jos on isoja mieltä painavia ongelmia joihin ei löydä ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivokemiaa.

Tämä perätön väite on lähtöisin markkinavoimilta. Ei ole yhtään vertaistutkimusta joko osoittaisi aivokemialla olevan osuutta masennukseen.

Kun tiedetään mikä kultakaivos mt ryynit on korruptoituneelle lääketeollisuudelle lääkäreille ja useille poliitikoille ei näiltä muuta väitettä vosisikaan odottaa.

Masennnus on kyvyttömyyttä hyväksyä vallitseva tilanne, niin yksinkertaisesta asiasta on kyse.

Korjausliike on hyvin yksinkertainen. Säännöllinen liikunta vh-ravinto ja tiedostunut ajattelu, tätä kautta syntyvä mielen kirkastuminen ja kehon tasapainottuminen ovat parasta ja ainutta toimivaa lääkettä masennukseen.

Mitä oikein höpötät? Tarkoitatko nyt vertaisarvioitua tutkimusta tolla vertaistutkimuksella? Masennuksen vaikutuksesta aivojen välittäjäaineisiin löytyy tutkimuksia lukemattomia määriä. Ja niitä tutkimuksia tekee muutkin kuin lääkeyhtiöt. Pääasiassa yliopistot.

VH-ravinto? Ihanko oikeesti? Siihen uskovien mielestä se parantaa syövätkin :D

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden traumat, joita ei ole käsitellyt. Esim epäturvallinen kiintymyssuhde vanhempiin, emotionaalinen yksinjääminen. Ei opi rakastamaan itseään eikä pysty luomaan hyviä ja turvallisia ihmissuhteita, mikä on onnellisen elämän perusta.

Tuo on totta. En kuitenkaan ihan ymmärrä, miten niitä voi käsitellä, niin ettei asiat enää koskaan kummittelisi. Voi jauhaa loputtomiin terapiassa, voi selittää asioita itselleen, voi myöntää emotionaaliset puutteet ja hyväksyä tapahtuneet. Nuo auttaa varmasti eteenpäin, mutta se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä se taustalla olevaa melankolia välttämättä koskaan poistu, eikä se oma luonne ja turvallisuuden tunne kokonaan muutu. Jotkut ehkä voivat muuttua.

Syynä voivat olla myös lapsuuden traumat, joita ei edes välttämättä ymmärrä niin isoiksi asioiksi. Ei ole ehkä tapahtunut mitään suurta ja dramaattista, mutta jos lapsuudenkodissa on ollut jatkuvasti enemmän tai vähemmän huono ilmapiiri ja vanhempien välillä ei ole ollut rakkautta, niin kyllä se vaikuttaa.

Itselleni kävi juuri näin. Olin ihan ok silloin, kun elämässä meni muuten suht hyvin, mutta ei ollut oikein voimia kestää pitkäaikaisia vastoinkäymisiä masentumatta. Lopulta auttoi, kun puhuin äitini kanssa lapsuudenaikaisista asioista. Siihen asti en ollut halunnut vaivata häntä niillä, koska tilanne ei ollut varsinaisesti kenenkään syy, mutta puhuminen oikeasti auttoi. Tosin vasta toisella kerralla, koska aluksi äiti ei ymmärtänyt asiaa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Masennus on lyhyesti sanottuna kyvyttömyyttä hyväksyä vallitseva tilanne.

Hyväksy henkisesti tilanteeseesi tai tee muutos. Kukaan muu sitä ei puolestasi tee, myöskään pillerit ei sinun köyhyyttäsi yksinäisyyttäsi ym.. poista, saatika toisi jotain kuollutta takaisin.

Miten toi sun teoriasi toimii tilanteessa, jossa kaikki on hyvin, ja siitä sitten huomamaatta liukuu masennuksen maailmaan, ja tajuaa tilanteen vasta siinä kohtaa, kun minkään muutoksen tekeminen ilman apua on täysin mahdotonta?

Vierailija kirjoitti:

Syynä voivat olla myös lapsuuden traumat, joita ei edes välttämättä ymmärrä niin isoiksi asioiksi. Ei ole ehkä tapahtunut mitään suurta ja dramaattista, mutta jos lapsuudenkodissa on ollut jatkuvasti enemmän tai vähemmän huono ilmapiiri ja vanhempien välillä ei ole ollut rakkautta, niin kyllä se vaikuttaa.

Itselleni kävi juuri näin. Olin ihan ok silloin, kun elämässä meni muuten suht hyvin, mutta ei ollut oikein voimia kestää pitkäaikaisia vastoinkäymisiä masentumatta. Lopulta auttoi, kun puhuin äitini kanssa lapsuudenaikaisista asioista. Siihen asti en ollut halunnut vaivata häntä niillä, koska tilanne ei ollut varsinaisesti kenenkään syy, mutta puhuminen oikeasti auttoi. Tosin vasta toisella kerralla, koska aluksi äiti ei ymmärtänyt asiaa ollenkaan.

Täytyy lisätä tähän, että en ollenkaan kuvittele, että vanhempien kanssa puhuminen auttaisi kaikkia, joilla on vanhemmista johtuneita huonoja lapsuuskokemuksia. Minulla traumat johtuivat lähinnä vanhempien huonoista väleistä ja ajattelemattomuudesta sen suhteen, miten heidän käytöksensä vaikuttaa lapsiin. Suhde molempiin vanhempiin erikseen on kuitenkin ollut hyvä.

mietppäs tämmöstä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mietppäs tämmöstä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

mietppäs tämmöstä kirjoitti:

Minäpäs väitän, että kun ihmiset ei tunne itseään, ne turvautuu muihin kaikessa. Kun tulee paha paikka, ei ole opetellut ymmärtämään itseään eikä oppimaan kokemuksistaan, ja kun ne vastaukset pitäisi löytää omista elämän kokemuksista viisastumalla, tilalla onkin vain muiden esittämiä sekavia ja rikkonaisia käsityksiä, jotka toimivat niillä muilla, mutta eivät sulla. Kun sitten muiden vastaukset ei toimikaan, omanarvontunto romahtaa. Se istuttaa sen siemenen masennukselle, ja kun tämän tunnistaa, itseluottamus menee perässä.

Niin kauan kuin välttelee itsensä tutkimista, kukaan, edes itse, ei voio auttaa, Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että miltä susta tuntuu, on sun oma reaktio johonkin. Ja kun ei tutki itseään, vaan yrittää vältellä ja helpottaa sitä ulkoisilla asioilla, itsetuntemus ei edes ala kehittyä.

Itsetuntemus johtaa ensin siihen, että omanarvontunto nousee takaisin ja se johtaa siihen, että ei ole muiden johdateltavissa ja se parantaa omaa oloa, koska nyt tuntemukset ja käsitykset alkaa olla omia. Mitä pidemmälle tätä vie, yhä enemmän syitä löytää itsestä ja sitten korjaa ne eikä väistele eikä selittele.

Lopulta omanarvontunto ja itsetuntemus alkavat antaa sulle nimenomaan sulle itsellesi palkitsevia vatsatuksia juuri sinun eikä muiden lähtökohdista. Tämä nostaa mielialaa ja tuo itseluottamuksen takaisin.

Itsetuntemus ja masennus eivät voi olla yhtäaikaa olemassa, koska itsetuntemus löytää sen masennuksen ja löytää sen syyt ja löytää siitä ulos.

Kaikki on itsessä.

Hauska ajatus, ja tavallaan toimiva. Mutta silti ei. Toi voi toimia jossain pienessä notkahduksessa, tai vaikka ikäkriisissä, tai vaikka ihan kevyessä masennuksessa alkuvaiheessa. Eikä aina niissäkään. Hienoahan se olisi, jos se ois noin yksinkertaista.

Niinkö meinaat?

5 kuolemaa 2 vuoteen.

Niistä 4 yhteen vuoteen.

Niistä 3 lähti 3 kuukaudessa.

Niistä kaksi yhdessä vuorokaudessa.

Menetin kainen, mikä mulle oli läheistä.

Justiin tuon takia seison täysin sanojenni takana.

Hyvä, että seisot. Mielipiteitä on hyvä olla. Mutta ei toi tarkoita ollenkaan sitä, että ymmärtäisit masennuksesta yhtään mitään. Tai sen syistä. Kommenttisi kertoo juuri siitä. Ihmisiä kun on erilaisia. Ja ilmeisesti tarkoitat, että sulle tapahtui (oletetusti) kaikki toi, mutta et silti masentunut? Mitä sun mielestä se tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että ymmärrät mistä masennus johtuu, mitä se on, ja miten siitä selvitään? Ihan noin vain perstuntumalta, jos/kun et itse masentunut kaikkien noiden (oletettujen) tapahtumien jälkeen? Ok. Asia on pihvi.

Älä käsitä mua väärin. On totta, että sama ei sovi kaikille. Mutta kun suru iski kuin olisi jäänyt rekan alle, tunsin niin suurta tyhjää, että tuntui kuin kaikki olisi vain pysähtynyt. Aloin miettiä sitä. Olin taistellut 6 vuotta molempien vanhempien rinnalla muistisairautta vastaan ja se oli muuttanut mun identiteettiä itse tajuamatta. Siinä uudessa normaalissa kaikkien kuoltua yksi toisen perään mun omistautuminen niille oli päättynyt. Mikään uudessa arjessa ei ollut painoarvoltaan lähellekään samanlaista kuin taistella toisen elämän puolesta. Mikään ei tuntunut enää yhtään miltään.

Sitten huomasin, että mieli haluaa takaisin siihen kaikkein pahimpaan. Se oli outoa, kunnes tajusin, että mieli etsii sitä samaa synkkää ja kurjaa siksi, koska enää se ainoana toi takaisin sen yhtäkkiä kadonneen merkityksellisyyden. Mun mieli tavallaan halusi päästä takaisin siihen pahaan ja synkimpään, vaikka en halunnut sitä. Tajusin, että se tapahtuu siksi, koska mieli etsi sitä merkityksellisyyttä ja vain siellä pahassa vielä oli se taistelun merkitys jäljellä. Kun tajusin sen, tyhjä hävisi heti. Samalla tajusin, miten masennus alkaa rakentaa itseään. Riittämätön itsetuntemus ei tunnista oman identiteetin muutosta. Mun piti löytää itseni uuden normaalin kuva ja reorientoitua tähän uuteen identiteettiin. Kun sulla ei ole enää vanhempia, sä itse olet kaikki vastaukset.

Mitä tulee masennukseen, annoin mielen koota yhteen aivan kaiken paskan, mitä oli käynyt. Menin tarkoituksella niin pohjalle ja niin synkkään kuin vain pääsin. Siellä suutuin itselleni siitä surkeudesta, missä olin. Tätäkö mä muka haluan? Nousi valtava itsehalveksunta ja sillä kiukulla tulin takasin ylös taistelutahtoa täynnä. Ja olin oikeassa.

Kun kuolemia tuli lisää, tein saman. Mihin ennen meni kuukausi muistamattomuuden sumussa, oli hoidettu jo yhdessä illassa, koska tarkoituksella nopeutin kaiken tarvittavan ajattelemista läpi.

Tunsin monta kertaa, miten masennus yrittää mustata aikaa eteenpäin ja lonkeroida itseään kaikkeen, mutta se ei koskaan enää voi tehdä niin, koska mä tunnistan sen itsessäni ja löydän, mistä se itsensä koostaa ja vain minä voin sallia sille olla. Itsetuntemus ja masennus eivät voi mitenkään asua samassa mielessä.

Harvalle toi malli toimii. Siksi toivon todellakin, että olet omalta osaltasi oikeassa. Kuulostaa pahasti siltä nimittäin, että olet vain siirtänyt nuo tapahtumat lokeroon, ja lukinnut lokeron. Yhdessä illassa käsitellyt asiat, eivät oikein vaikuta käsitellyiltä. Siellä kun ne hautuu x aikaa, ja lähtevät vaatimaan ulospääsyä, kun ovat ensin sumppaantuneet kunnolla, niin kyyti voi olla kovaa. Toivottavasti näin ei käy. Tuo nimittäin kuulostaa just siltä minkä ite tein joskus 30+ vuotta sitten. Toki eri tapahtumat, mutta kovia paikkoja nekin... Ja todellakin, olin täynnä taistelutahtoa. Seuraavat 10 vuotta. Sitten alkoi kone yskimään, ilman että ollenkaan ymmärsin, että mitä tässä nyt on menossa. Lopulta pääsinkin aika syvälle, ilman että oli enää mitään keinoja korjata itseäni, vaikka sitä niin ***keleen kovasti yritinkin. Ja järkeillä. Ilman apua oisin jäänyt sinne. Onneksi siitäkin jo 10+ vuotta aikaa. Oikealla avulla pääsin ylös. Tosin sen jälkeen elämä oli erilaista kuin ennen. Ja keinot kriisien käsittelyyn vähän toiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liian vähän iloa elämässä. Ilo on elämän energian lähde. Ilman sitä ihminen kuihtuu pois. Alkaa masennuksella ja sitten sairastuu ja kuolee pois. Jos siis ei tee masennukselleen mitään siitä toipuakseen.

Eikös ilo ole siis toivoa?

Miten luot toivoa tyhjästä?

Mulle ilo ei ole toivoa. Se on kauniita maisemia, rakkaan lemmikin onnea (sen näkee koiran naamasta), rauhallisia koti-iltoja. Pelkästään auringossa kimaltavat lumiset puut saavat välillä onnen tunteen hyökymään.

Ihmisen pitäisi osata nauttia niistä pienistä asiosta, mutta masentuneena niitä ei näe samalla tavalla. Kun itse masennuin työpaikkakiusaamisen ja muutaman muun syyn takia, oli aika järkytys huomata, ettei saa enää nautintoa niistä pienistä asioista, mistä aiemmin onneni ja jaksamiseni ammensin.

Minua masentaa tämä Suomen tilanne, valtaapitävien oman edun tavoittelu ja härskiys, valtio-omisteisten yritysjohtajien ahneus ja keskusliikkeiden samoin. Puuttuu toivo tulevaisuudesta. Koko maa paskottu.

Pelottaa myös lasteni tulevaisuus tässä pilatussa maassa mihin joutuvat elämässään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen masentunut siksi, että olen pettynyt elämääni. En ole saanut elämältä mitään sellaista tärkeää mitä olisin halunnut. Se, että on työpaikka ja asunto ei riitä tuomaan iloa ja merkityksellisyyttä elämään, jos kaikki ihmissuhteet puuttuu tai on huonossa jamassa. Perhe ja lapset jäi saamatta ja kyllä se nyt 45 vuotiaana on jo hyväksyttävä, että se juna meni jo ja toivo on menetetty. En tiedä miten jatkaa tätä elämää ilman minkäänlaista rakkautta. 

Rakasta itseäsi, niin et jää ilman minkäänlaista rakkautta.

Masennus puhkeaa, kun ihminen, joka ei osaa rakastaa itseään, menettää selviytymiskeinonsa. Tällaisia selviytymiskeinoja ovat esimerkiksi sarjarakastuminen, läheisriippuvainen käytös, pakeneminen erilaisten addiktiivisten puuhien pariin (nämä voivat olla käytännössä ihan mitä tahansa, johon ihminen sitoo ajatuksensa ja tunteensa, mutta jotka eivät johda mihinkään myönteiseen). 

Onneksi ihminen voi oppia rakastamaan itseään, kun antautuu prosessiin. Jokainen ns. hukassa oleva voi aloittaa siitä, että alkaa fyysisesti hoitaa itseään (hyvä ravitsemus, auringonvalossa ja luonnossa oleilu, liikunta, omien tunteiden tutkailu ja jakaminen oikeiden ihmisten kanssa, taiteen tekeminen, leikkiminen...). Parantuminen ei tapahdu nopeasti ja kivuitta, mutta mitäpä sitä ei elämänilon vuoksi tekisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Liika ravinnonsaanti tekee ihmisistä masentuneita, aivan kuten muistakin nisäkkäistä. Lukuisia esimerkkejä varmasti jokaisen elämässä, pääosin varmaan ihmisiä ja koiria.

Itse asiassa se on juuri päinvastoin.

Liian vähäinen ravinnon saanti tekee alakuloiseksi. Se myös pahentaa masennusta jos sellaiseen on taipumusta.

Lausahdus "hyvä ruoka parempi mieli" sisältää totuuden siemenen.

Kummallakin on pointtinsa. Nykyihminen saattaa syödä isoja määriä ruokaa, mutta voi olla samanaikaisesti aliravittu. Ravinneköyhää ruokaa päätyy helposti syömään liikaa, ikään kuin määrällä korvaamaan laadun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuuden traumat, joita ei ole käsitellyt. Esim epäturvallinen kiintymyssuhde vanhempiin, emotionaalinen yksinjääminen. Ei opi rakastamaan itseään eikä pysty luomaan hyviä ja turvallisia ihmissuhteita, mikä on onnellisen elämän perusta.

Tuo on totta. En kuitenkaan ihan ymmärrä, miten niitä voi käsitellä, niin ettei asiat enää koskaan kummittelisi. Voi jauhaa loputtomiin terapiassa, voi selittää asioita itselleen, voi myöntää emotionaaliset puutteet ja hyväksyä tapahtuneet. Nuo auttaa varmasti eteenpäin, mutta se mikä on tapahtunut, on tapahtunut, eikä se taustalla olevaa melankolia välttämättä koskaan poistu, eikä se oma luonne ja turvallisuuden tunne kokonaan muutu. Jotkut ehkä voivat muuttua.

Oikeastaan oma todellinen luonne voi ensimmäistä kertaa löytyä, kun esteet sen tieltä poistuvat.  Eivät melankolisuus ja surullisuus ole sinun luonteesi, ne ovat vain kuvia siitä vääristyneestä peilistä, josta traumaminäsi katsoo sinua takaisin.

Kokemuksesta voin sanoa, että tunnetyöskentely ja asioiden sanoittaminen yhdessä voivat tuoda tulosta ja tämä muutos näkyy myös aivokuvissa. Jos tunteiden käsittely muuttaa aivojasi, on helpompi ymmärtää sekin, että myös sinä ihmisenä muutut. 

Itse olen kokenut niin, että osuvat sanat voivat olla kuin avain lukkoon. Minulle tällaisia sanoja ovat olleet esimerkiksi mother wound, äitihaava. Olen ollut ennen kuin kävelevä avohaava, joka otti koko ajan osumaa ympäristöstä eikä pysty koskaan arpeutumaan. 

Kiintymyssuhdetraumasta syntyvä häpeä on identiteetti, jonka vanhemmista riippuvainen lapsi on varhaisessa vaiheessa luonut omaksi turvakseen. Siihen ei tarvita välttämättä edes sanoja, vaan lapsi aistii perheen tunneilmapiirin myös hermostollisella tasolla. Juuri tämän katalan kätketyn mekanismin vuoksi oman trauman tunnistaminen on hyvin vaikeaa ja häpeä tekee myös oman työnsä pitämällä totuutta piilossa. Tähän paljastustyöhön menee paljon aikaa ja sitä voi tehdä yhdessä muiden saman kokeneiden kanssa. Sekin helpottaa, kun oppii, että meitä aikuisia lapsia (tai entisiä aikuisia lapsia) on maa pullollaan, ei todellakaan olla yksin. 

Turvattomuudesta syntyvä häpeäidentiteetti ei valitettavasti katoa itsestään, vaan ohjaa elämää niin kauan kuin se tunnetasolla tulee tunnistetuksi ja käsitellyksi. Onneksi elämme ajassa, joka on täynnä tietoa ja resursseja ja verkostoja, joista hakea apua. Meillä on siis käytössä ne välineet, joita aiemmilla sukupolvilla ei ollut, joten ehkä vastuutakin on nyt enemmän. Psykoterapia on kallista ja terapeutteja vaikea löytää, mutta on muitakin tapoja hoitaa itseään. Voi kokeilla vaikka psykofyysista fysioterapiaa muutaman kerran ja katsoa, millaisia prosesseja lähtee liikkeelle. 

Omassa tunnetyöskentelyssäni olen päässyt nyt siihen pisteeseen, jossa voin todeta nuo kuulemasi sanat  "se mikä on tapahtunut, on tapahtunut" ilman, että suru saa vallan.  Kun mieleen tulee ikäviä asioita, uusia tai vanhoja, itken edelleen, mutta suru on aivan erilaista kuin silloin, kun olin sen vanki. Jokainen itku on tervetullut ja olen iloinen siitä, että voin muistaa. Koska se mitä on tapahtunut, on tapahtunut ja se seuraa minua loppuelämäni, mutta ei vihollisena vaan osana elämäntarinaani. Oikeastaan olen koko ikäni odottanut sitä, että voisin joskus kertoa sen opetuksena niille, jotka ovat vasta matkansa alussa. Parantuminen on mahdollista :)

Vierailija kirjoitti:

Tutkijoiden mukaan masennus ei ole yksi, vaan 12 eri sairautta.

 

Kukin alatyyppi vaatii myös omanlaisen hoidon.

 

Masennuksen aiheuttaja:

 

1. Suru.

2. Traumaattinen kokemus.

3. Pitkäkestoinen stressi.

4. Työelämän kolaukset.

5. Hylätyksi tuleminen.

6. Yksinäisyys.

7. Alkoholinkäyttö.

8. Vuodenaika.

9. Infektio.

10. Synnytys.

11. Ruumiillinen sairaus.

12. Ei vain yksi asia.

 

Masennus voi johtua surusta, traumaattisesta kokemuksesta, pitkäkestoisesta stressistä, hylätyksi tulemisesta ihmissuhteessa, yksinäisyydestä, työelämän kolauksista, päihteistä, vuodenajasta, infektiosta, synnytyksestä sekä ruumiillisesta sairaudesta tai nälkiintymisestä.

 

Potilaat poikkeavat toistaan myös fysiologisesti.

 

Aivojen välittäjäaine serotoniini ja stressihormoni kortisoli eivät käyttäydy samalla tavalla kaikkien masentuneiden elimistössä.

 

Masennukseen liittyy usein matala-aktiivinen tulehdus, mutta ei aina. Myös tulehdus siis erottelee erilaisia masennuksen tiloja toisistaan.

 

Psykiatrian professori Hasse Karlsson tunnistaa hoitotyönsä pohjalta kaksi suurinta masennuksen ryhmää.

 

'Toiset laukeavat isosta menetyksestä kuten hylätyksi tulemisesta tai läheisen kuolemasta. Toiset taas pitkäkestoisesta stressistä, joka voi aiheutua työttömyydestä tai työpaineista.'

- Tiede.fi, 05/2018

 

-----------------------

 

Yhdellä ihmisellä voi myös olla useamman masennustyypin oireita yhtä aikaa, sanoo evoluutiopsykologi Markus J. Rantala.

 

Pitkään jatkuneen stressin takia masentunut potee aivan eri tautia kuin surun takia masentunut.

 

Masennuksen määrittelyssä ja hoidon valitsemisessa auttaisivat syvällisempi tutustuminen potilaan taustoihin sekä laboratoriokokeet. Niillä mitattaisiin stressihormonien ja tulehdusaineiden pitoisuudet sekä tietyt vitamiinit ja hivenaineet.

- Seura-lehti, Listasimme eri masennustyypit ja niille sopivan hoidon, 2018

 

-----------------------

Masennus – ei yksi vaan monta eri sairautta.

 

Masennus on oireyhtymä, jolla on monta alatyyppiä.

 

On tärkeää selvittää, millä tavalla depression eri oireprofiileja ja alatyyppejä voitaisiin tulevaisuudessa erotella nykyistä tarkemmin.

 

'Se mahdollistaisi myös masennusoireyhtymässä sairauden yksilöllisemmän hoidon ja antaisi eväitä lääkehoidon ja terapian potilaskohtaiselle suunnittelulle.'

 

Masennus aiheuttaa kärsimystä ja hätää niin masentuneelle itselleen kuin tämän lähipiirille.

- Suomen Kulttuurirahasto, 09/2022

----------------------------------

 Masennuksen 4 tyypillistä taustatekijää:

 

1. Kielteinen elämänmuutos.

2. Geneettinen riski.

3. Persoonallisuustekijät.

4. Varhaislapsuuden kehitysvaiheet.

 

---------------------------

 

Sinun on pyydettävä ja haettava ammattiapua sinnikkäästi ja niin kauan, että saat sitä.

Masennuksen syy on yhteyden puute ja sitähän meillä riittää. Sota-ajan masennuksestakin on tehty tutkimuksia. Masista esiintyy silloin vähemmän, vaikka monet muut ristikitekijät ovat korkeampia, koska ihmisillä on tarkoitus ja tätä tarkoitusta tavoitellaan yhteisönä toisia tukien. 

Vaikea kysymys. Miksi toinen masentuu ja toinen ei, vaikka sama elämäntilanne. Miehelläni on toistuvaluonteinen masennus. Ensimmäinen masennusjakso puhkesi jo noin 20-vuotiaana. Seurusteltiin silloin ja yhtäkkiä hän laittoi välit poikki. Ajattelin, että ok, ei tässä nyt isoa menetystä tullut, kun oli oltu yhdessä vasta muutama kuukausi. Mutta hänpä otti uudelleen yhteyttä alle vuoden päästä ja selitti, ettei jaksanut olla itsensä kanssa, joten ei kestänyt muitakaan. Alettiin seurustella uudestaan.

Hänellä mikä tahansa muutos voi laukaista masennuskauden. Kun meidän esikoinen syntyi, hän oli onnensa kukkuloilla ja putosi sieltä kauhealla vauhdilla. Pian minulla oli tilanne, jossa hoidin kotona vaippaikäistä vauvaa ja yritin tukea miestä, joka oli negatiivinen, väsynyt ja makasi sairaslomalla kotona, kaljoitteli ja oli ilkeä, haukkui minua ja koko yhteiskuntaa. Jotenkin hän sieltä pohjalta selvisi lääkkeiden turvin.

Kun hänen isänsä kuoli, alkoi ennen näkemätön masennuskausi. Siinä käytiin läpi mietinnät, miksi tänne pitää syntyä ja sitten kuolla, mitä merkitystä kenenkään elämällä on.

Myös koronasulku aiheutti miehelleni ahdistusta ja masennusta ja hän oli sairauslomalla useamman kuukauden. Toistuvan masennuksen pahenemisvaihe oli sanottu työterveydessä.

Minulta on kuollut äiti kun olin 18v. ja isä juuri ennen toisen lapseni synnytystä ja kaikesta olen selvinnyt ilman pahempaa masennusta.

Ottaisin osan mieheni masennuksesta, jos voisin.

Ei rahaa ei parisuhdetta. Siinäpä masennuksen aiheita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivokemiaa.

Tämä perätön väite on lähtöisin markkinavoimilta. Ei ole yhtään vertaistutkimusta joko osoittaisi aivokemialla olevan osuutta masennukseen.

Kun tiedetään mikä kultakaivos mt ryynit on korruptoituneelle lääketeollisuudelle lääkäreille ja useille poliitikoille ei näiltä muuta väitettä vosisikaan odottaa.

Masennnus on kyvyttömyyttä hyväksyä vallitseva tilanne, niin yksinkertaisesta asiasta on kyse.

Korjausliike on hyvin yksinkertainen. Säännöllinen liikunta vh-ravinto ja tiedostunut ajattelu, tätä kautta syntyvä mielen kirkastuminen ja kehon tasapainottuminen ovat parasta ja ainutta toimivaa lääkettä masennukseen.

Mitä oikein höpötät? Tarkoitatko nyt vertaisarvioitua tutkimusta tolla vertaistutkimuksella? Masennuksen vaikutuksesta aivojen välittäjäaineisiin löytyy tutkimuksia lukemattomia määriä. Ja niitä tutkimuksia tekee muutkin kuin lääkeyhtiöt. Pääasiassa yliopistot.

VH-ravinto? Ihanko oikeesti? Siihen uskovien mielestä se parantaa syövätkin :D

Olet väärässä. Yliopistoissa opetetaan siten ettei aivokemian muutoksien tiedetä olevan masennuksen syy. Aloita lukemalla kirja Psykiatria , Duodecim.

-eri