Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minkä takia ihminen masentuu?
Mikä siinä on, että se napsahtaa päälle? Itellä oli pitkään epämääräinen olo, että kaikki ei ole hyvin. Siitä se sitten eskaloitui. Syinä ehkä koulukiusaaminen, ajelehtiminen, parisuhde..
Kommentit (526)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.
Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.
Väärin.
Se on jättäytymistä siihen, mikä tuntuu pahalta.
Sairauteen vetoaminen ei onnistu, se on vain tapa vedota siihen, että ei tarvitse muuttaa itsessä tai omassa toiminnassa mitään. Masentumisden ydinsyy ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan miten tuntee itsensä.
Sitä ei pääse pakoon millään selityksellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.
Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.
Väärin.
Se on jättäytymistä siihen, mikä tuntuu pahalta.
Sairauteen vetoaminen ei onnistu, se on vain tapa vedota siihen, että ei tarvitse muuttaa itsessä tai omassa toiminnassa mitään. Masentumisden ydinsyy ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan miten tuntee itsensä.
Sitä ei pääse pakoon millään selityksellä.
Mutta nämä asiat tapahtuvat erilaisilla aikajänteillä. Harva on masentunut koko elämänsä, ellei ehdi päätyä surulliseen ratkaisuun. Mutta se, kuinka nopeasti muutoksiin kykenee ja itseymmärrystä saavuttaa, vaihtelee. Ja tähän vaikuttaa moni asia ajasta ja mahdollisuudesta työstää ajatuksia, muilta saatuun palautteeseen asti. Siksi sitä ei voi katsoa poikkileikkauksella hetkessä väheksyvästi, tyyliin olet masentunut, mutta sinulla pitäisi olla tieto ja keinot nyt. Sinun pitäisi olla masentumatta. Se on prosessi, toipuminen ja sen käsittely. Tämä täytyy ymmärtää kun alkaa arvostelemaan ihmisten tilanteita siinä hetkessä.
Siksi kun elämä on kamalaa.
Kaikkea paskaa ei vaan jaksa sietää loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.
Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.
Väärin.
Se on jättäytymistä siihen, mikä tuntuu pahalta.
Sairauteen vetoaminen ei onnistu, se on vain tapa vedota siihen, että ei tarvitse muuttaa itsessä tai omassa toiminnassa mitään. Masentumisden ydinsyy ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan miten tuntee itsensä.
Sitä ei pääse pakoon millään selityksellä.
Mutta nämä asiat tapahtuvat erilaisilla aikajänteillä. Harva on masentunut koko elämänsä, ellei ehdi päätyä surulliseen ratkaisuun. Mutta se, kuinka nopeasti muutoksiin kykenee ja itseymmärrystä saavuttaa, vaihtelee. Ja tähän vaikuttaa moni asia ajasta ja mahdollisuudesta työstää ajatuksia, muilta saatuun palautteeseen asti. Siksi sitä ei voi katsoa poikkileikkauksella hetkessä väheksyvästi, tyyliin olet masentunut, mutta sinulla pitäisi olla tieto ja keinot nyt. Sinun pitäisi olla masentumatta. Se on prosessi, toipuminen ja sen käsittely. Tämä täytyy ymmärtää kun alkaa arvostelemaan ihmisten tilanteita siinä hetkessä.
Eihän kukaan mene flunssassa yskivälle ja räkäänsä tukehtuvallekaan mäkättämään ja pätemään; minullakin oli flunssa mutta se parantui, niin sinä olet nyt heikko ihminen kun et heti parane.
Vähän huono vertaus, kun masennus on erittäin paljon monimutkaisempi prosessi ja sen syyt ovat usein syvällä ja piilossa, ja monisyisiä sekavia vyyhtejä. Mutta periaate on sama. Ei ole mitään syytä halveksia ihmisiä jotka ovat sairaita, eikä mitään syytä mäkättää jos ei sormia napsauttamalla parane.
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanne on sellainen, ettei ole varaa masentua. Tai paeta hulluuteen. Masentuminen on luksusta, vastuun pakoilua ja naamiotua työn vieroksuntaa. Uhriudutaan eikä aikuistuta.
Näin sanoo ainoastaan ihminen, joka ei koskaan ole ollut masentunut eikä näin ollen ymmärrä, ettei masentuminen ole mikään tahdonalainen prosessi. Se on sairaus, jolla ei ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka aikuinen on.
Väärin.
Se on jättäytymistä siihen, mikä tuntuu pahalta.
Sairauteen vetoaminen ei onnistu, se on vain tapa vedota siihen, että ei tarvitse muuttaa itsessä tai omassa toiminnassa mitään. Masentumisden ydinsyy ei ole se, mitä on tapahtunut, vaan miten tuntee itsensä.
Sitä ei pääse pakoon millään selityksellä.
Minulla itselläni on ollut masennuksen eri tasoja. Ensin lievä, sitten keskivaikeaa ja lopuksi itsetuhoista ja vaikeaa, jonka takia osastolla ja vihdoin terapiassa.
No minä olen tutustunut itseeni, ymmärtänyt masennukseni syyt (rajattomuus ja se että on kasvanut siihen, ettei minulla ole rajoja, vaan ylitseni voi kävellä kuka vaan, ja olen arvoton). Itseäni solvaava haukkuva ja vihaava ääni on hiljentynyt päässäni, eikä minulla ole enää mitään negatiivisia keloja joita pääni pyörittelee ja suurentelee.
No lähtikö masennukseni?
Eipä lähtenyt. Terveelliset elintavat, itsetuntemus, kaikki treenaaminen ja työ mitä olen tehnyt. Ei poistanut masennusta. Masennus vain helpottui. Masennukseni oireilee äärimmäisenä väsymyksenä ja siten että mistään ei koe mielihyvää.
Ihmettelin tätä väsymystäni, mutta siihen lääkäri selitti, että se on masennusta. En aluksi hyväksynyt tuota ollenkaan, mutta myöhemmin ymmärsin että se on totta.
Minä en millään aikuistumalla, itseäni niskasta kiinni ottamalla ja vastuuta kantamalla pysty vaikuttamaan siihen, että aivoni eivät ilmeisesti kykene kokemaan mielihyvää mistään. Ja tämä väsymys ei lähde urheilemalla eikä lepäämällä.
Niin voitte te kaikki viisastelijat tunkea ne viisautenne sinne peffaanne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mietppäs tämmöstä kirjoitti:
Minäpäs väitän, että kun ihmiset ei tunne itseään, ne turvautuu muihin kaikessa. Kun tulee paha paikka, ei ole opetellut ymmärtämään itseään eikä oppimaan kokemuksistaan, ja kun ne vastaukset pitäisi löytää omista elämän kokemuksista viisastumalla, tilalla onkin vain muiden esittämiä sekavia ja rikkonaisia käsityksiä, jotka toimivat niillä muilla, mutta eivät sulla. Kun sitten muiden vastaukset ei toimikaan, omanarvontunto romahtaa. Se istuttaa sen siemenen masennukselle, ja kun tämän tunnistaa, itseluottamus menee perässä.
Niin kauan kuin välttelee itsensä tutkimista, kukaan, edes itse, ei voio auttaa, Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että miltä susta tuntuu, on sun oma reaktio johonkin. Ja kun ei tutki itseään, vaan yrittää vältellä ja helpottaa sitä ulkoisilla asioilla, itsetuntemus ei edes ala kehittyä.
Itsetuntemus johtaa ensin siihen, että omanarvontunto nousee takaisin ja se johtaa siihen, että ei ole muiden johdateltavissa ja se parantaa omaa oloa, koska nyt tuntemukset ja käsitykset alkaa olla omia. Mitä pidemmälle tätä vie, yhä enemmän syitä löytää itsestä ja sitten korjaa ne eikä väistele eikä selittele.
Lopulta omanarvontunto ja itsetuntemus alkavat antaa sulle nimenomaan sulle itsellesi palkitsevia vatsatuksia juuri sinun eikä muiden lähtökohdista. Tämä nostaa mielialaa ja tuo itseluottamuksen takaisin.
Itsetuntemus ja masennus eivät voi olla yhtäaikaa olemassa, koska itsetuntemus löytää sen masennuksen ja löytää sen syyt ja löytää siitä ulos.
Kaikki on itsessä.
Hauska ajatus, ja tavallaan toimiva. Mutta silti ei. Toi voi toimia jossain pienessä notkahduksessa, tai vaikka ikäkriisissä, tai vaikka ihan kevyessä masennuksessa alkuvaiheessa. Eikä aina niissäkään. Hienoahan se olisi, jos se ois noin yksinkertaista.
Niinkö meinaat?
5 kuolemaa 2 vuoteen.
Niistä 4 yhteen vuoteen.
Niistä 3 lähti 3 kuukaudessa.
Niistä kaksi yhdessä vuorokaudessa.
Menetin kainen, mikä mulle oli läheistä.
Justiin tuon takia seison täysin sanojenni takana.
Hyvä, että seisot. Mielipiteitä on hyvä olla. Mutta ei toi tarkoita ollenkaan sitä, että ymmärtäisit masennuksesta yhtään mitään. Tai sen syistä. Kommenttisi kertoo juuri siitä. Ihmisiä kun on erilaisia. Ja ilmeisesti tarkoitat, että sulle tapahtui (oletetusti) kaikki toi, mutta et silti masentunut? Mitä sun mielestä se tarkoittaa? Tarkoittaako se sitä, että ymmärrät mistä masennus johtuu, mitä se on, ja miten siitä selvitään? Ihan noin vain perstuntumalta, jos/kun et itse masentunut kaikkien noiden (oletettujen) tapahtumien jälkeen? Ok. Asia on pihvi.
Älä käsitä mua väärin. On totta, että sama ei sovi kaikille. Mutta kun suru iski kuin olisi jäänyt rekan alle, tunsin niin suurta tyhjää, että tuntui kuin kaikki olisi vain pysähtynyt. Aloin miettiä sitä. Olin taistellut 6 vuotta molempien vanhempien rinnalla muistisairautta vastaan ja se oli muuttanut mun identiteettiä itse tajuamatta. Siinä uudessa normaalissa kaikkien kuoltua yksi toisen perään mun omistautuminen niille oli päättynyt. Mikään uudessa arjessa ei ollut painoarvoltaan lähellekään samanlaista kuin taistella toisen elämän puolesta. Mikään ei tuntunut enää yhtään miltään.
Sitten huomasin, että mieli haluaa takaisin siihen kaikkein pahimpaan. Se oli outoa, kunnes tajusin, että mieli etsii sitä samaa synkkää ja kurjaa siksi, koska enää se ainoana toi takaisin sen yhtäkkiä kadonneen merkityksellisyyden. Mun mieli tavallaan halusi päästä takaisin siihen pahaan ja synkimpään, vaikka en halunnut sitä. Tajusin, että se tapahtuu siksi, koska mieli etsi sitä merkityksellisyyttä ja vain siellä pahassa vielä oli se taistelun merkitys jäljellä. Kun tajusin sen, tyhjä hävisi heti. Samalla tajusin, miten masennus alkaa rakentaa itseään. Riittämätön itsetuntemus ei tunnista oman identiteetin muutosta. Mun piti löytää itseni uuden normaalin kuva ja reorientoitua tähän uuteen identiteettiin. Kun sulla ei ole enää vanhempia, sä itse olet kaikki vastaukset.
Mitä tulee masennukseen, annoin mielen koota yhteen aivan kaiken paskan, mitä oli käynyt. Menin tarkoituksella niin pohjalle ja niin synkkään kuin vain pääsin. Siellä suutuin itselleni siitä surkeudesta, missä olin. Tätäkö mä muka haluan? Nousi valtava itsehalveksunta ja sillä kiukulla tulin takasin ylös taistelutahtoa täynnä. Ja olin oikeassa.
Kun kuolemia tuli lisää, tein saman. Mihin ennen meni kuukausi muistamattomuuden sumussa, oli hoidettu jo yhdessä illassa, koska tarkoituksella nopeutin kaiken tarvittavan ajattelemista läpi.Tunsin monta kertaa, miten masennus yrittää mustata aikaa eteenpäin ja lonkeroida itseään kaikkeen, mutta se ei koskaan enää voi tehdä niin, koska mä tunnistan sen itsessäni ja löydän, mistä se itsensä koostaa ja vain minä voin sallia sille olla. Itsetuntemus ja masennus eivät voi mitenkään asua samassa mielessä.
Masennus ja suru eivät ole sama asia.
On todella ylimielistä ja epäempaattista väittää että masennus johtuisi itsetuntemuksen puutteesta.
Olen itsekin ollut tilanteessa, jossa olen pystynyt päättämään, että en halua jatkaa elämääni näin. Silloin uin syvissä vesissä vakavan sairastumisen takia. Kyseessä oli (ja on edelleen) etenevä invaliditeettiin johtava parantumaton sairaus.
Silloin olin kuitenkin niin paljon toimintakykyinen, että pystyin itse valitsemaan. Se ei ollut masennusta vaan syvää surua ja luopumisen tuskaa.
Masennus on eri asia kuin suru tai ikävä. Sureva voi tietenkin masentua. Mutta ei hän välttämättä masennu vaikka suru oli kuinka suuri hyvänsä.
masennus johtuu siitä, että on täysin hyödytön sosiaalipummi, jonka elämän ainoa tarkoitus on tukien nostaminen.
tämä on fakta. saa laittaa "totuus satuttaa" alapeukkuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liika ravinnonsaanti tekee ihmisistä masentuneita, aivan kuten muistakin nisäkkäistä. Lukuisia esimerkkejä varmasti jokaisen elämässä, pääosin varmaan ihmisiä ja koiria.
Itse asiassa se on juuri päinvastoin.
Liian vähäinen ravinnon saanti tekee alakuloiseksi. Se myös pahentaa masennusta jos sellaiseen on taipumusta.
Lausahdus "hyvä ruoka parempi mieli" sisältää totuuden siemenen.
Vierailija kirjoitti:
masennus johtuu siitä, että on täysin hyödytön sosiaalipummi, jonka elämän ainoa tarkoitus on tukien nostaminen.
tämä on fakta. saa laittaa "totuus satuttaa" alapeukkuja.
Selitä nyt samalla miksi menestyvä yritysjohtaja tai kokenut lääkäri masentuvat. Ovatko hekin mielestäsi hyödyttömiä sosiaalipummeja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omat elintavat voivat vaikuttaa.
Kukaan ei voi paremmin polttamalla tupakkaa, juomalla alkoholia, käyttämällä huumeita, välttämällä liikuntaa tai syömällä väärin, liian vähän tai liikaa.
Kirjasuositus: Elä enemmän, mieti vähemmän. Irti masennuksesta ja surusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylivoimainen enemmistö kokemuksista ja sattumuksista negatiivisia eikä kenties ollenkaan positiivisia sattumuksia. Voimattomuus muiden pahantahtoisuuden ja vääryyksien edessä.
Myrkyttää mielialan kyllä erittäin tehokkaasti!
Siis en voi oikeasti ymmärtää. Eka erittäin vaikea masennus tuli just kun oli menty naimisiin. Viikkojen, kuukausien unettomuus. Tolkuton pelko, ahdistus. Mitään syytä ei ollut. Lääkkeet ei auttaneet. Ect tepsi. Estolääkitys purettiin liian aikaisin. Masennus uusi. Kaikki oli hyvin. Mutta tolkuton unettomuus, hiipivä alakulo, vaikea, syvä masennus. Vain ect auttoi. Estolääkitys nyt kolme vuotta. Joku outo aivokemian virhe?
Lääkkeet loppu elämän? En tiedä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nytpä heitit laajan kysymyksen. :)
Tässä joitakin tekijöitä, mitkä yksistään tai jotkut yhdessä voi aiheuttaa masennuksen puhkeamisen:
- geneettinen alttius, geenivirheet
- kasvuympäristö
- lapsuudenkokemukset
- elämänkokemukset ja erilaiset ikävät tapahtumat
- läheiset haitalliset ihmissuhteet
- läheisten hyvien ihmissuhteiden puute tai vähyys
- sukupolvien "perintö"; erään teorian mukaan esim. sotatraumat voi heijastua viidenkin sukupolven päähän vielä
- vanhemman fyysinen tai henkinen sairaus > kyvytön olemaan läsnä lapsen elämässä hyvällä tavalla
- vääränlaiset vauvanhoitotavat, kun henkilö ollut vauva (esim. vauva nukutettu usein ulkona vaunuissa ja siellä saattanut itkeä usein pitkäänkin ennenkuin huomattu; imetetty vain neljän tunnin välein, koska sen uskottiin "rauhoittavan" vatsaa, mutta se onkin luonut perusturvattomuuden tunnetta jne.)
- työttömyys
- fyysiset sairaudet
- ympäristökemikaalit
- huono ravitsemus
- vitamiini- ja hivenainepuutokset, epätasapainot
- pitkäkestoinen stressi
- luontokosketuksen puute
- hoitamattomat allergiat ja ruoka-aineyliherkkyydet
- hormonaalinen ehkäisy, joka ei sovi
- media ja sosiaalinen media, vertailu muihin
- huoli nykymaailman tilasta
- huoli tulevaisuudesta
- luonne-erot
- osalle on kehittynyt taito selvitä aina eteenpäin, osa herkempiä ja osalla ei ole niitä taitoja/kykyjä tai jaksamista aina
- jumit kehossa
- kuorsaus
- kireä kielijänne (juu, olen tosissani :) voi aiheuttaa mm. tuota kuorsausta ja sitä kautta esim. aivojen hapenpuutetta, vagushermo ei toimi niin hyvin, ihminen on "luontaisesti" stressaantuvampi ja masentuneempi)
Tässä nyt jotain. :)
Näimpä. ""Kuka saa ja kenelle annetaan, niin halpamaisesti täällä onnen anti jaetaan".
Vähän sama vika Rahikaisella. Ehkä kyse on osittain omasta näköalattomuudesta?
Vähän aikaa sitten tuli jonkinlainen dokkari, jossa englesmannit kihlasivat lisääntymisiässä olevia naisia toisen kulttuurin piiristä. Vanhin sulhanen oli 60-vuotias, eikä hänellä ollut aikaisempaa perhettä. Kyse siis nk. ostomorsiamista ja meillä riittää ihmisiä tuomitsemaan, mutta mitä sitten?
Vaakakupissa on kuitenkin epätyydyttävä, tarkoitukseton ja vain varjona eletty elämä ja lapsettomuus.
Aikansa kun yksipuolisesti yrittää ja on aktiivinen ihmissuhteissa tulee lamaannus eli masennus jo siitä. Ihmissuhteet on kaikkinensa aika helvetin vaikea laji.
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa.
Tämä perätön väite on lähtöisin markkinavoimilta. Ei ole yhtään vertaistutkimusta joko osoittaisi aivokemialla olevan osuutta masennukseen.
Kun tiedetään mikä kultakaivos mt ryynit on korruptoituneelle lääketeollisuudelle lääkäreille ja useille poliitikoille ei näiltä muuta väitettä vosisikaan odottaa.
Masennnus on kyvyttömyyttä hyväksyä vallitseva tilanne, niin yksinkertaisesta asiasta on kyse.
Korjausliike on hyvin yksinkertainen. Säännöllinen liikunta vh-ravinto ja tiedostunut ajattelu, tätä kautta syntyvä mielen kirkastuminen ja kehon tasapainottuminen ovat parasta ja ainutta toimivaa lääkettä masennukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivokemiaa.
Tämä perätön väite on lähtöisin markkinavoimilta. Ei ole yhtään vertaistutkimusta joko osoittaisi aivokemialla olevan osuutta masennukseen.
Kun tiedetään mikä kultakaivos mt ryynit on korruptoituneelle lääketeollisuudelle lääkäreille ja useille poliitikoille ei näiltä muuta väitettä vosisikaan odottaa.
Masennnus on kyvyttömyyttä hyväksyä vallitseva tilanne, niin yksinkertaisesta asiasta on kyse.
Korjausliike on hyvin yksinkertainen. Säännöllinen liikunta vh-ravinto ja tiedostunut ajattelu, tätä kautta syntyvä mielen kirkastuminen ja kehon tasapainottuminen ovat parasta ja ainutta toimivaa lääkettä masennukseen.
Markkinatalous itsessään on masentava ilmiö, kaikki tuollainen korruptoituminen, ahneus, itsekkyys, häikäilemättömyys, rahanpalvonta ja muut primitiiviset ja alhaiset käytösmallit rehottavat eikä sivistys.
Masennus "lääkkeillä" ylläpidetään masennusta koska se on hyvin tuottoisaa.
Alue: Aihe vapaa
Älä käsitä mua väärin. On totta, että sama ei sovi kaikille. Mutta kun suru iski kuin olisi jäänyt rekan alle, tunsin niin suurta tyhjää, että tuntui kuin kaikki olisi vain pysähtynyt. Aloin miettiä sitä. Olin taistellut 6 vuotta molempien vanhempien rinnalla muistisairautta vastaan ja se oli muuttanut mun identiteettiä itse tajuamatta. Siinä uudessa normaalissa kaikkien kuoltua yksi toisen perään mun omistautuminen niille oli päättynyt. Mikään uudessa arjessa ei ollut painoarvoltaan lähellekään samanlaista kuin taistella toisen elämän puolesta. Mikään ei tuntunut enää yhtään miltään.
Sitten huomasin, että mieli haluaa takaisin siihen kaikkein pahimpaan. Se oli outoa, kunnes tajusin, että mieli etsii sitä samaa synkkää ja kurjaa siksi, koska enää se ainoana toi takaisin sen yhtäkkiä kadonneen merkityksellisyyden. Mun mieli tavallaan halusi päästä takaisin siihen pahaan ja synkimpään, vaikka en halunnut sitä. Tajusin, että se tapahtuu siksi, koska mieli etsi sitä merkityksellisyyttä ja vain siellä pahassa vielä oli se taistelun merkitys jäljellä. Kun tajusin sen, tyhjä hävisi heti. Samalla tajusin, miten masennus alkaa rakentaa itseään. Riittämätön itsetuntemus ei tunnista oman identiteetin muutosta. Mun piti löytää itseni uuden normaalin kuva ja reorientoitua tähän uuteen identiteettiin. Kun sulla ei ole enää vanhempia, sä itse olet kaikki vastaukset.
Mitä tulee masennukseen, annoin mielen koota yhteen aivan kaiken paskan, mitä oli käynyt. Menin tarkoituksella niin pohjalle ja niin synkkään kuin vain pääsin. Siellä suutuin itselleni siitä surkeudesta, missä olin. Tätäkö mä muka haluan? Nousi valtava itsehalveksunta ja sillä kiukulla tulin takasin ylös taistelutahtoa täynnä. Ja olin oikeassa.
Kun kuolemia tuli lisää, tein saman. Mihin ennen meni kuukausi muistamattomuuden sumussa, oli hoidettu jo yhdessä illassa, koska tarkoituksella nopeutin kaiken tarvittavan ajattelemista läpi.
Tunsin monta kertaa, miten masennus yrittää mustata aikaa eteenpäin ja lonkeroida itseään kaikkeen, mutta se ei koskaan enää voi tehdä niin, koska mä tunnistan sen itsessäni ja löydän, mistä se itsensä koostaa ja vain minä voin sallia sille olla. Itsetuntemus ja masennus eivät voi mitenkään asua samassa mielessä.