Kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ahdistuksessa. Onko tää todellakin tälläistä?

Vierailija kirjoitti:

Sairastuin n. viisi vuotta sitten keskivaikeaan masennukseen, lääkäri yritti ohjata "mielialavalmentajalle". Sanoin että en ole menossa. Olen itse sairaanhoitaja ja tiedän millä koulutuksella tuo mielialavalmentaja minua ohjaisi. Aivan naurettavaa.

Ihan hyvin voi luvata, että menee  vaikka mihin valmentajille. Tapaamisia tuskin tulee koskaan järjestymään.

Itse olen ollut jonossa melkein vuoden. Keskivaikea masennus diagnosoitiin ja luvattiin että pääsen hoitajan kanssa keskustelemaan. En usko että mitään jonoa on edes olemassa. Tämä on vaan joku uusi masennuksen hoitokeino.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle sanottiin 2 vuotta sitten suurinpiirtein näin " Kuule Titta. Sinä olet nyt 40vuotias ja sinua on hoidettu tämän asian vuoksi siitä kun olin 14vuotias. Eikö asia ole näin? Niin minä vain mietin että miten luulet meidän pystyvän auttamaan sinua? " Olin tyrmistynyt ja he""in vihainen, tuli olo että minut on luokiteltu toivottomaksi tapaukseksi eikä minkäänlaista hoitoa haluta enää antaa! 

Kun lähdin sieltä menin baariin. Join pari olutta ja mietin auton alle kävelemistä. Minut piti elämän syrjässä kiinni kissani, kuka sitä hoitaisi?

Mitä sitten tapahtui? Alkoi melkein jännittämään.

Minutkin on luokiteltu toivottomaksi. Hoitoresistentti. Olen melkein helpottunut kun ei kukaan enää tyrki mitenkään. Hävetti aina ihan hitosti olla niin pirun epäonnistunut koko ajan hoitojen aikaan.

Ja toisaalta olin sitten kuitenkin loukkaantunut silloin, kun psykpoli laittoi hanskat tiskiin ja luovutti. Nyt ei enää kukaan kysele, eikä ketään kiinnosta ja saan olla aivan itsekseni. Tältä tuntuu kun tipahtaa yhteiskunnan pyörästä ulos.

Tapahtui se etten saa enää hoitoa. Luovutin. En syö  enää lääkkeitäkään kun resepti vanheni.  Olen elossa mutten elä, vain selviän.

Et ole ainoa, jolle on käynyt noin. Et kai vielä luovuta, tämän elämän suhteen. Minullakin on ollut elämässä paljon vaikeaa, väkivallan kokemuksia ja paljon koettua pahaa. Kärsin CFS: stä ja ajattelen aika usein samalla tavalla, kuin mitä Sinä. 

Olet tärkeä ihminen. Elämälläsi on tarkoitus. Nk. meillä jokaisella. Siitä ja toivosta ei pidä koskaan luovuttaa ja antaa periksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Miten ajattelet että sen trauman saisi poistettua? Jos ihminen on päässyt traumatisoitumaan, ei sitä voi sinänsä muuttaa. Muutettavissa on oma kehon reagointi nykyhetkeen. Suosittelen etsimään kursseja aiheesta (esim sijaistraumatisoituminen, traumainformoitu työote jne. kaikki avaa näkökulmia siihen omaan olemiseen). Oletko kokeillut joogaa, missä on pakko pysähtyä ja rauhoittua ? Itselläni se auttoi 30v sairastamisen jälkeen eniten. Eihän vuosikymmenten oireilu poistu millään taikatempulla tai terapialla, mutta elämänlaatua pystyy parantamaan (puhun siis itsestäni, aaltoillen pian 40 vuoden ahdistuselämän takana).

Tarkoitan lähinnä, että ei se auta jos taas yritetään lääkkeillä hoitaa vaikka ahdistusta kun se ongelma alla on trauma ja loputon turvattomuuden tunne. Yleensä se turvattomuuden tunne vaan syvenee kun yrittää saada apua eikä kukaan ymmärrä tai pompotellaan ympäriinsä. Tai annetaan viisi eri diagnoosia, jotka on kaikki vaan seurausta traumasta mutta lopputulos on itseinho kun mokaan kaiken ja olen toivoton tapaus. Olen lukenut lukemattomia kirjoja ja selannut kaiken löytämäni materiaalin tubesta, mutta en muista puoliakaan lapsuudestani joten en oikein pysty käsittelemään niitä asioita. Triggeröidyn kuitenkin monta kertaa päivässä ja läheskään aina en tiedä edes mistä. :/

Mitäpä jos tekisit sinunkaupat sen turvattomuuden kanssa? Terapeuttisin menetelmin voidaan hoitaa kehitysmaiden lastenkodeista tänne adoptoituja lapsiakin, joilla traumat on varmasti luokkaa miljoona, ja jotka eivät niitä muista. Olet niin käpertynyt traumaasi ettet halua päästää siitä irti, koska se tuo sinulle turvallisen olon? 

Mites nämä sinunkaupat sitten tehdään?

Ei ole kovin reilua vertailla toisten traumoja. Ei niistä läheskään kaikki toivu, vaikka kävisivät vuosikaudet terapiassa.

Samaa mieltä, nykyisin jokaista teiniä on kiusattu ja traumatisoitu ja jokaisella on masennus vaikka eivät ne oikeita vaikeksia elämässä nähnytkään. Ja voi voi kun kehotetaan jopa ITSE tehdä ja lukea jotain ja joutuu itse miettimään asiaa ja kävelemään metsässä....hyhyyyy.

Mielestäni ainoa oikea tapa olisi kasvattaa

ne lapset niin että niille kehittyisi resilienssiä. Tämä sisältää riittävän turvallisen kasvuympäristön, rajat, joiden täytyy olla loogiset, sekä EL

ÄMÄNK

-ATSOMUKSEN. 

Suomalaisilla lapsilla ei ole enää mitään elämän- .katsomusta, koska ei ole heidän vanhemmillaankaan. Kirkklloon ei kuuluta, tai jos kuulutaan, niin vain siksi että käydään kerran vuodessa häissä tai hau * l tajaisissa. Vanhemmat ovat atmeinsteja/angostikkoja, jotka eivät siirrä lapselleen mitään elämän -

katsomusta. Ei osata turvata "kork  eampaan" voimaan, vaan ajatellaan että olen yksin pieni ihminen, enkä mitään voi.  Vai osaatko sinä a-hdi

stunut ja maskent

unut sanoa millaisen elämän katselmuksen vanhempasi ovat sinuun istuttaneet? 

Tai jos ollaan uskontoonvaisia, niin ollaan jotain pohjoispohjanmaalaisia joilla on vielä monta kertaa enemmän psykheongelmia johtuen usko '' nnosta. 

Elämän katsonmu

ksella en tarkoita tässä usko mu sjärjestelmää, vaan sitä miten lapsi oppii maailmansa ja kaiken siihen kuuluvan näkemään, ja että hän oppii turvaamaan itseensä, on se sitten mitä kautta tahansa. Onnellisimmat tuntemani ihmiset ovat buh ddhalaisia. Tunnen useita tietynlaisilta leireiltä suomeen muuttaneita, ja se kiitollisuus ja onni elämää kohtaan on lähes käsinkosketeltavaa.

Viestini jäi haaviin niin monta kertaa että yritin nyt muuttaa kaikki sanat jotka sitä voisivat aiheuttaa, joten sori siitä.

Vierailija kirjoitti:

Pitää kokeilla tuota metsässä huutamista. Juuri kolmosella oli juttua. Kuulema helpottaa.

Siinä menee hiljaisuus rikki jos huutaa metsässä.

Minulla on tapana valvoa öisin, sillä silloin on niin ihanan hiljaista, että edes hetken aikaa on hyvä olla.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin tämä traumajuttu alkaa kuulostamaan  taas jotain muoti-ilmiötä. Kaikki selittyy sillä kun on joku trauma. Ymmärrän jos on joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi , on rankasti piesty tai jotain vastaavaa, mutten millään voi uskoa että  jokaisella nuorella "ahdistuneella" on näin vakavaa taustalla. Ei kenenkään lapsuus  mitään koko aikaista kivaa voi olla, kyllä kaikki ovat varmasti kokeneet jotain mikä ei ollutkaan niinkivaa, mutta tämä trauma -hypetys alkaa olla jo liikaa. Ymmärrän, jos sodan ajan eläneillä noita traumoja on varmasti ollut mutta mistä niitä nyt yhtäkkiä jokaisella  riittää ja yhtäkkiä kaikki tarvii terapiaa. Tuo terapia  aalto alkoi Yhdysvalloissa joskus  70-luvulla, jolloin jokaisella julkkiksella oli oma "shrink" eli kallonkutistaja, mutta nytkö tämä vasta on levinnyt Suomeenkin täydellä teholla.

Pitkäaikainen koulukiusaaminen ainakin aiheuttaa vakavia muutoksia psyykkiseen terveyteen, ja täyttää c-ptsd oireiston monesti. Muuten samaa mieltä, itsekin ihmetellyt

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Miten ajattelet että sen trauman saisi poistettua? Jos ihminen on päässyt traumatisoitumaan, ei sitä voi sinänsä muuttaa. Muutettavissa on oma kehon reagointi nykyhetkeen. Suosittelen etsimään kursseja aiheesta (esim sijaistraumatisoituminen, traumainformoitu työote jne. kaikki avaa näkökulmia siihen omaan olemiseen). Oletko kokeillut joogaa, missä on pakko pysähtyä ja rauhoittua ? Itselläni se auttoi 30v sairastamisen jälkeen eniten. Eihän vuosikymmenten oireilu poistu millään taikatempulla tai terapialla, mutta elämänlaatua pystyy parantamaan (puhun siis itsestäni, aaltoillen pian 40 vuoden ahdistuselämän takana).

Tarkoitan lähinnä, että ei se auta jos taas yritetään lääkkeillä hoitaa vaikka ahdistusta kun se ongelma alla on trauma ja loputon turvattomuuden tunne. Yleensä se turvattomuuden tunne vaan syvenee kun yrittää saada apua eikä kukaan ymmärrä tai pompotellaan ympäriinsä. Tai annetaan viisi eri diagnoosia, jotka on kaikki vaan seurausta traumasta mutta lopputulos on itseinho kun mokaan kaiken ja olen toivoton tapaus. Olen lukenut lukemattomia kirjoja ja selannut kaiken löytämäni materiaalin tubesta, mutta en muista puoliakaan lapsuudestani joten en oikein pysty käsittelemään niitä asioita. Triggeröidyn kuitenkin monta kertaa päivässä ja läheskään aina en tiedä edes mistä. :/

Mitäpä jos tekisit sinunkaupat sen turvattomuuden kanssa? Terapeuttisin menetelmin voidaan hoitaa kehitysmaiden lastenkodeista tänne adoptoituja lapsiakin, joilla traumat on varmasti luokkaa miljoona, ja jotka eivät niitä muista. Olet niin käpertynyt traumaasi ettet halua päästää siitä irti, koska se tuo sinulle turvallisen olon? 

Mites nämä sinunkaupat sitten tehdään?

Ei ole kovin reilua vertailla toisten traumoja. Ei niistä läheskään kaikki toivu, vaikka kävisivät vuosikaudet terapiassa.

Mitä vertailua on todeta että tuollaisella ihmisellä on traumat luokkaa miljoona?

Tarvitisit oivalluksen, niin kuin joku tuossa aiemmin kirjoitti. 

Masennusoireissa pillereiden syönti ei välttämättä auta,  paino vaan nousee.

En ihmettele että nykyisin kaikilla pon trauma. Läheiseni on asperger-autismityyppinen, mutta hän ei saa siihen apua koska kaikki voi johtua traumasta... Jota hänellä siis ei ole, mutta hänelle syötetään psykpuolelta epäilystä että voi olla vaikka et itse sitä muistaisi.

Lähesty Jumalaa niin Hän lähestyy sinua. Apu tulee ylhäältä, taivaan ja maan luojalta meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta. Halleluja! Kiitos Jeesus.

Tule terveeksi Jeesuksen nimessä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Anteeksi jos tämä on typerä kysymys, mutta miten se terapeutti voi poistaa sen trauman?

Kauanko maailmassa on ollut psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja? Eikö heillä todellakaan vielä ole mitään tietoa miten trauma voidaan poistaa. Varmaan sadat miljoonat ihmiset on käyneet heidän vastaanotoillaan ja mitään ei ole opittu, niinkö on kaikki hukattu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Anteeksi jos tämä on typerä kysymys, mutta miten se terapeutti voi poistaa sen trauman?

Kauanko maailmassa on ollut psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja? Eikö heillä todellakaan vielä ole mitään tietoa miten trauma voidaan poistaa. Varmaan sadat miljoonat ihmiset on käyneet heidän vastaanotoillaan ja mitään ei ole opittu, niinkö on kaikki hukattu?

Trauman hoitaminen vaatii sekä osaavan hoitajan että vastaanottavaisen hoidettavan. Traumaa ei voi poistaa kuten tikkua sormesta vaan sen yli pitää kasvaa ja se kasvu harvoin tapahtuu vahingossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Anteeksi jos tämä on typerä kysymys, mutta miten se terapeutti voi poistaa sen trauman?

Kauanko maailmassa on ollut psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja? Eikö heillä todellakaan vielä ole mitään tietoa miten trauma voidaan poistaa. Varmaan sadat miljoonat ihmiset on käyneet heidän vastaanotoillaan ja mitään ei ole opittu, niinkö on kaikki hukattu?

Trauman hoitaminen vaatii sekä osaavan hoitajan että vastaanottavaisen hoidettavan. Traumaa ei voi poistaa kuten tikkua sormesta vaan sen yli pitää kasvaa ja se kasvu harvoin tapahtuu vahingossa. 

Oli vahinko kirjoittaa trauman poistamisesta. Tottakai tiedän, ettei niitä traumoja voi poistaa mutta tarkoituksena oli kertoa, etten ole saanut niihin kunnollista hoitoa. Sen sijaan traumasta seuranneita fobioita, syömishäiriöitä jne on yritetty hoitaa lääkityksellä, mikä ei valitettavasti ole auttanut koska ne traumat siellä pohjalla aiheuttaa jatkuvasti kärsimystä tavalla tai toisella. Ja traumaan erikoistuneita terapeutteja on todella vähän, vaikka varmasti trauma on hyvin monen mielenterveysongelman taustalla.

Itsellä ei keskustelu auttanut, minusta psykologi oli vähän pihalla ja pystyin vedättään sitä, en avautunut. Parhaiten auttoi meditaatio, rauhoittuminen tietoisesti. Ja työpaikan vaihto.

Mitä nyt seurannu tuttavapiiriä jonkun vuoden niin jotain yhtäläisyyksiä näyttäisi olevan. Kummasti alkaa heti masenta kun pitäisi lähteä armeijjaan, tai työttömänä hakea 4 työtä kuussa. Toinen missä usein alkaa oikein kovasti masentaa on kun aletaan hakemaan työkyvyttömyys eläkettä, tämä siksi koska puskaradio on kuiskinu että päästä pääsee parhaiten tk eläkkeelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Anteeksi jos tämä on typerä kysymys, mutta miten se terapeutti voi poistaa sen trauman?

Kauanko maailmassa on ollut psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja? Eikö heillä todellakaan vielä ole mitään tietoa miten trauma voidaan poistaa. Varmaan sadat miljoonat ihmiset on käyneet heidän vastaanotoillaan ja mitään ei ole opittu, niinkö on kaikki hukattu?

Trauman hoitaminen vaatii sekä osaavan hoitajan että vastaanottavaisen hoidettavan. Traumaa ei voi poistaa kuten tikkua sormesta vaan sen yli pitää kasvaa ja se kasvu harvoin tapahtuu vahingossa. 

Kuka sen tietää. Puuttuu vain taito. Tuo sinun konsti on täydellisen hidas, vaivalloinen, ja tulokseltaan epävarma onnenkantamoinen.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei keskustelu auttanut, minusta psykologi oli vähän pihalla ja pystyin vedättään sitä, en avautunut. Parhaiten auttoi meditaatio, rauhoittuminen tietoisesti. Ja työpaikan vaihto.

Tärkeintä onkin varmistaa, että psykiatri tai psykologi ei ole hullumpi kuin itse on.

Tilastojen mukaan joka viides on häiriintynyt ihminen. Mikäli ympärilläsi on neljä terveen oloista ihmistä, se ei ole hyvä juttu :)

Vierailija kirjoitti:

Itsellä ei keskustelu auttanut, minusta psykologi oli vähän pihalla ja pystyin vedättään sitä, en avautunut. Parhaiten auttoi meditaatio, rauhoittuminen tietoisesti. Ja työpaikan vaihto.

Miksi halusit vedättää häntä? Et tehnyt yhteistyötä joka olisi voinut toimia? Ja kyllä minäkin uskon että työn tai ympäristön vaihto voi korjata paljon olotilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle sanoi sairaanhoitaja kun olin itsetuhoinen 18-vuotias että jos sä haluat tehdä itsemurhan niin ei me sua voida estää. Ajattelin silloin tuota melkein kehoituksena. Mitenkään minua ei yritetty hoitaa tai auttaa muuten, vaikka olin jo vuosia voinut huonosti.

Vasta 20 vuotta myöhemmin sain tietää, että olen ollut traumatisoitunut koko elämäni ja siitä johtuu kaikki oireiluni. Valitettavasti kärsimys silti jatkuu koska sopivaa terapeuttia ei löydy mistään enkä halua hoitaa oireita vaan sitä traumaa joka ei poistu vaikka kuinka keskusteltaisiin ahdistuksesta ja sen poistamisesta liikunnalla. Ongelma kun ei ole edes se että en liikkuisi vaan se että juoksen traumoja koko ajan ylivireänä pakoon enkä pysty rauhoittumaan..

Anteeksi jos tämä on typerä kysymys, mutta miten se terapeutti voi poistaa sen trauman?

Kauanko maailmassa on ollut psykiatreja, psykologeja, psykoterapeutteja? Eikö heillä todellakaan vielä ole mitään tietoa miten trauma voidaan poistaa. Varmaan sadat miljoonat ihmiset on käyneet heidän vastaanotoillaan ja mitään ei ole opittu, niinkö on kaikki hukattu?

Trauman hoitaminen vaatii sekä osaavan hoitajan että vastaanottavaisen hoidettavan. Traumaa ei voi poistaa kuten tikkua sormesta vaan sen yli pitää kasvaa ja se kasvu harvoin tapahtuu vahingossa. 

Oli vahinko kirjoittaa trauman poistamisesta. Tottakai tiedän, ettei niitä traumoja voi poistaa mutta tarkoituksena oli kertoa, etten ole saanut niihin kunnollista hoitoa. Sen sijaan traumasta seuranneita fobioita, syömishäiriöitä jne on yritetty hoitaa lääkityksellä, mikä ei valitettavasti ole auttanut koska ne traumat siellä pohjalla aiheuttaa jatkuvasti kärsimystä tavalla tai toisella. Ja traumaan erikoistuneita terapeutteja on todella vähän, vaikka varmasti trauma on hyvin monen mielenterveysongelman taustalla.

En kyllä tarkoittanut sinua mitenkään vaan sitä, että jos joku ihmettelee, että miksi niitä traumoja ei vaan poisteta. Googlasin joskus hakusanoilla "trauma psykiatri" enkä saanut mitään järkeviä osumia hoitavien psykiatrien nimistä vaan kaikelaisia artikkeleja.