Lue keskustelun säännöt.
Kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ahdistuksessa. Onko tää todellakin tälläistä?
06.03.2023 |
Olin siis saanut lääkäriltä lähetteen sinne. Sairaanhoitaja kyseli ensin elämästäni ja vastasin rehellisesti. Sen jälkeen katselimme näytöltä videoita masennuksesta ja ahdistukseta, nämä olisin ihan hyvin voinut tehdä kotonakin. Ja sitten hän selitti minulle miten netistä löytyy hyviä apusivuja ahdistukseen ja käski tehdä erilaiisia hengitysharjoituksia. Seuraavia aikoja vielä on, mutta tuntuu onkohan tämä ihan turhaa... Tuntuu että kävin vain siellä istumassa ja sairaanhoitaja selitti minulle kuin 7..vuotiaalle mitä ahdistus on ja miten siitä pääsee eroon.
Kommentit (511)
Parhaiten masennukseen auttaa köysikiikku tai heittäytyminen junan alle. Ei ole kukaan palannut valittamaan että ei olisi auttanut.
En ymmärä kuka hullu jaksaa puhua asioistaan tuntemattomille joita ei kiinnosta pätkän vertaa toisen ongelmat. Lääkkeistä on vielä vähemmän apua kun ne latistavat mielialan ja lihottavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosiasia: suurin osa ihmisistä ei jaksa muuttaa itseään. He sanovat jo tietävänsä, miten asiat ovat.
Pitää olla oikea hätä ennen kuin apu alkaa kelvata.
Ullanlinnassa on joku hyvä psykiatri Roope Tikkanen joka osaa auttaa masentuneita tosi hyvin. Ei muuta kuin hänen vastaanotolleen apua saamaan..
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnassa on joku hyvä psykiatri Roope Tikkanen joka osaa auttaa masentuneita tosi hyvin. Ei muuta kuin hänen vastaanotolleen apua saamaan..
Voi olla estynyt seuraavat 12 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia: suurin osa ihmisistä ei jaksa muuttaa itseään. He sanovat jo tietävänsä, miten asiat ovat.
Pitää olla oikea hätä ennen kuin apu alkaa kelvata.
Totta. Masennus on opittua avuttomuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle kertoi vuosia sitten eräs mielisairaanhoitaja. Kaikista parasta hoitoa on aina joskus hali-hoito kunnolla halaamalla ja asioista samalla hiljaa juttelemalla. Toimii välillä niihinkin jotka ovat suljetulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutenkin tämä traumajuttu alkaa kuulostamaan taas jotain muoti-ilmiötä. Kaikki selittyy sillä kun on joku trauma. Ymmärrän jos on joutunut lapsena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi , on rankasti piesty tai jotain vastaavaa, mutten millään voi uskoa että jokaisella nuorella "ahdistuneella" on näin vakavaa taustalla. Ei kenenkään lapsuus mitään koko aikaista kivaa voi olla, kyllä kaikki ovat varmasti kokeneet jotain mikä ei ollutkaan niinkivaa, mutta tämä trauma -hypetys alkaa olla jo liikaa. Ymmärrän, jos sodan ajan eläneillä noita traumoja on varmasti ollut mutta mistä niitä nyt yhtäkkiä jokaisella riittää ja yhtäkkiä kaikki tarvii terapiaa. Tuo terapia aalto alkoi Yhdysvalloissa joskus 70-luvulla, jolloin jokaisella julkkiksella oli oma "shrink" eli kallonkutistaja, mutta nytkö tämä vasta on levinnyt Suomeenkin täydellä teholla.
Pitkäaikainen koulukiusaaminen ainakin aiheuttaa vakavia muutoksia psyykkiseen terveyteen, ja täyttää c-ptsd oireiston monesti. Muuten samaa mieltä, itsekin ihmetellyt
Minusta jokainen saa silti olla niin traumatisoitunut kuin on. Ei minua se "lohduta", jos joku toinen kärsii lievemmästä jutusta kuin minä. Kyllä jokainen saa minusta kokea elämänsä niin kuin sen kokee. En ole mikään määrittämään sitä. Tuohon kiusaamiseen voin sanoa, että itsellä se on yksi suurin tekijä siihen miten voin nyt. Kyllä vuosien kiusaaminen jättää jälkensä ihmiseen monesti. Se tavallaan on "näivettänyt" persoonani. En olisi näin epävarma ja jännittäisi kaikkea niin paljon. Se on tehnyt paljon pahaa. Varmaan joku siellä ilkeästi nauraa ja ei usko mitään, mutta minulle on tullut jopa dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ja en keksi niille mitään muuta syytä kuin kiusaamisen ja lähes täyden yksinäisyyden nuoruudessa. Tähän toki vielä ongelmia vanhempien kanssa päälle, mutta ei toisaalta väkivaltaa kuitenkaan. Ehkä olen herkempi ihminen, koska olen jotenkin ymmärtänyt, että näihin oireisiin pitäisi olla kokenut jotain hyvin kauheaa. Kiusaaminen ei ehkä monelle tuo kuitenkaan näitä oireita. Ehkä sekin vaikuttaa miten pystyy purkamaan kaiken. Itse en ole koskaan voinut edes vanhempien kanssa puhua kiusaamisesta. Tai tiesiväthän ne siitä, mutta ei se mitään hyödyttänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun aikuista lasta käskettiin metsään kävelemään masennuksen kourissa. Itkien sitten soitti mulle ettei hänellä ole edes verkkareita.
No osta sille verkkarit ja tue menemään ulos? Sääli että vanhempikin on avuton ja jäätte vaan yhdessä määkimään miten ei saa mitään hoitoa.
Vierailija kirjoitti:
Ullanlinnassa on joku hyvä psykiatri Roope Tikkanen joka osaa auttaa masentuneita tosi hyvin. Ei muuta kuin hänen vastaanotolleen apua saamaan..
Pidätkö itseäsi vitsikkäänä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Olen myös tavannut tällaisen työhönsä leipiintyneen "ammattilaisen". Psykiatri oli sitä mieltä, ettei traumatisoituneita vain voi auttaa. Lopetin käynnit, en nähnyt hyötyä tavata tällaista "auttajaa". Kukaan muu ennen tätä tai sen jälkeen ei ole näin ammattitaidottoman oloinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun aikuista lasta käskettiin metsään kävelemään masennuksen kourissa. Itkien sitten soitti mulle ettei hänellä ole edes verkkareita.
No osta sille verkkarit ja tue menemään ulos? Sääli että vanhempikin on avuton ja jäätte vaan yhdessä määkimään miten ei saa mitään hoitoa.
Mitä sinä alat määkimään toiselle, ei hän sanonut etteikö olisi heti mennyt ostamaan verkkareita lapselleen ja auttanut. Luulet omia ajatuksiasi todellisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Olen myös tavannut tällaisen työhönsä leipiintyneen "ammattilaisen". Psykiatri oli sitä mieltä, ettei traumatisoituneita vain voi auttaa. Lopetin käynnit, en nähnyt hyötyä tavata tällaista "auttajaa". Kukaan muu ennen tätä tai sen jälkeen ei ole näin ammattitaidottoman oloinen.
Oikeasti se kosketus yhdistettynä psykoterapiaan voisi olla hyvin tehokasta. Hierontaterapia. Ei mikä tahansa halailu vaan sellainen turvallinen, rentouttava kosketus ihan vaatteet päällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän ne tavalliset hoitajat muuta osaa tehdä kun eivät ole asiaa opiskelleet tai edes perehtyneet. Sama diabeteksen hoidossa, hoitaja luki mulle jonkun lapun että mikä diabetes on. Ei mitään lääkityksestä, ruokavaliosta tms. Itsekin tiedän huomattavasti enemmän kuin nämä kaksi hoitajaa joilla olen erehtynyt käymään. Ei niitä kiinnosta että itse opiskelisivat eikä työnantaja vaadi yhtään mitään. Ovat vain töissä siellä. Puhuvat kuin yksinkertaiselle lapselle, koska ovat itse yksinkertaisia, eivätkä osaa mihinkään vastata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Olen myös tavannut tällaisen työhönsä leipiintyneen "ammattilaisen". Psykiatri oli sitä mieltä, ettei traumatisoituneita vain voi auttaa. Lopetin käynnit, en nähnyt hyötyä tavata tällaista "auttajaa". Kukaan muu ennen tätä tai sen jälkeen ei ole näin ammattitaidottoman oloinen.
Mulle sanoi, että vanhempien kuolema on normaalia elämän kiertokulkua ja netistä löytyy miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Tosiasia: suurin osa ihmisistä ei jaksa muuttaa itseään. He sanovat jo tietävänsä, miten asiat ovat.
Pitää olla oikea hätä ennen kuin apu alkaa kelvata.
Kannattaisi kokeilla muitakin tapoja auttaa kuin niitä vanhoja huonoksi havaittuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Olen myös tavannut tällaisen työhönsä leipiintyneen "ammattilaisen". Psykiatri oli sitä mieltä, ettei traumatisoituneita vain voi auttaa. Lopetin käynnit, en nähnyt hyötyä tavata tällaista "auttajaa". Kukaan muu ennen tätä tai sen jälkeen ei ole näin ammattitaidottoman oloinen.
Oikeasti se kosketus yhdistettynä psykoterapiaan voisi olla hyvin tehokasta. Hierontaterapia. Ei mikä tahansa halailu vaan sellainen turvallinen, rentouttava kosketus ihan vaatteet päällä.
Jotkut lemmikkieläimet voivat myös olla tässä suhteessa erinomaisia mielenterveyden kuntouttajia. Niiltä saa läheisyyttä ja ne osoittavat vilpittömästi kiintymystään. Sekin voi olla korjaava kokemus.
Vanhempien kuolema ja yleensä kuolema on elämän normaalia kiertokulkua. Niin? Oliko tämä sinun mielestäsi jotain vääristeltyä totuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle psykiatrinen sairaanhoitaja selitti heti ensimmäisellä (ja ainoalla) kerralla että "Se vain taitaa olla niin että masennus kuuluu sun luonteeseen ja todennäköisesti tulet olemaan koko elämäsi masentunut. Semmosta se on, sun vaan pitää elää sen kanssa."
Tämä tapahtuikin kun olin parikymppinen ja silloin oli vähän karseampi elämänvaihe.
No, en ole ollut loppuelämääni masentunut tai ahdistunut, vaikka sainkin tämmöisen "kannustus"puheen.
Olen myös tavannut tällaisen työhönsä leipiintyneen "ammattilaisen". Psykiatri oli sitä mieltä, ettei traumatisoituneita vain voi auttaa. Lopetin käynnit, en nähnyt hyötyä tavata tällaista "auttajaa". Kukaan muu ennen tätä tai sen jälkeen ei ole näin ammattitaidottoman oloinen.
Mulle sanoi, että vanhempien kuolema on normaalia elämän kiertokulkua ja netistä löytyy miehiä.
No lapsen kuolema on yleensä paljon rankempaa. Onhan se rankkaa se vanhemman kuolemakin. Varsinkin joillekin.
Temesta lopetettiin ja siirryin käyttämään miehen opioideja. Ehkä tämä on sitten parempi ratkaisu, en tiedä.