Kävin sairaanhoitajan luona juttelemassa ahdistuksessa. Onko tää todellakin tälläistä?

Oman kokemuksen mukaan paras apu masennukseen on ollut elämäntilanteen muuttaminen, esim niin että unta pystyy saamaanenemmän (vrt olin töissä pienen taaperon ja erityislaåsen äitinä, edes riittävä liikunta ei tietysti oikein ollut mahdollista) ja ihmmissuhteiden karsiminen ja uudistaminen, en voi korostaa liikaa ympärillä olevien ihmisten vaikutusta, omalla kohdalla ero oli valtava.

Vierailija kirjoitti:

Usein kehottavat myös katsomaan kissavideoita :)   Lisäksi pitää hakeutua eroon alkoholisti -miesystävästä. Ja jos oot perheellinen, niin vauva pitää laittaa unikouluun ja muut alle kouluikäiset päiväkotiin.

Kissavideot ovat vuosiin olleet minulle ainoita ilon hetkiä, jolloin on saanut nauraa ja siksi on pysynyt tolkuissaan vaikean ajan.

Onkohan siellä joku tavote vähentää lääkkeiden määräystä.

Moderni lääketiede on tosiaan aika hukassa jos ei pysty kaikkeen kirjoittamaan taikapilleriä jolla ongelma ratkeaisi. Sitten ne ratkaisukeinot tosiaan on sitä minkä jokainen voi vaikka itsekin netistä kaivaa. Syö paremmin, liiku enemmän, jne.

Ei mistään apua saa ajoissa ennen kuin tilanne on todella paha. Itse olen tosi uupunut työpaikkani takia ja yritin siitä puhua työterveyshoitajalle kun jouduin menemään sinne fyysisten oireiden vuoksi. Hänen vastauksensa oli että kannattaa vaan yrittää olla välittämättä. Myöhemmin sain työhyvinvointikyselyn, jossa sanottiin että hoitaja ottaa yhteyttä, jos tulokset antavat aihetta. Mun tulokset oli suurin osa punaisella, mikä ei ollut yllätys, mutta koskaan sieltä ei kukaan ottanut yhteyttä. Itsellä ei ole enää minkäänlaista jaksamista yrittää alkaa soitella jonnekin ruuhkaiseen ajanvaraukseen, joten yritän vain sinnitellä. En edes usko että noita työterveyden nuoria vastavalmistuneita tyttöjä muutenkaan kiinnostaa jos joku voi huonosti työpaikallaan. Meillä on nytkin taas yksi henkilö 2 kk sairaslomalla, joten en ole edes ainoa.

No ei ole. Se tutkinto tehdään ammattikorkeakoulussa.

itse olen huomannut että se klisee pitää täysin paikkansa että mitä enempi yrittää taistella ahdistusta vastaan sen enempi ahdistaa. se on vain tunne muiden joukossa joka ei enää haittaa kun oikein sen oivaltaa. itse olen nykyään nelikymppisenä vasta tässä pisteessä. ahdistus ja paniikit alkoivat pari kymppisenä.

ongelma suomen mielenterveyshoidossa on että ei tajuta ettei sitä voi oppia käskemällä ja opettamalla. sen joko hoksaa itse tai on hoksaamatta. ei siihen pääse yhdelläkään hengitysharjotuksella tai millään muullakaan ja sitä ihmisen omaa prosessia päästä siihen ahaa elämykseen ei osata vaan tukea oikealla tavalla.

Masentunut ihminen on ulkopuolelta ohjautuva. Tästäkin ketjusta se näkyy selvästi. Ratkaisu löytyy, mutta kukaan ei tuo sitä sinulle valmiina, vaan jokaisen on löydettävä itse keinot. Ahdistuneisuus on masennuksen veli. Kummassakin on kyse siitä miten jäsentää itsensä ympäristöön. Aluksi jouduin kysymään monta kertaa ja joskus lähes koko ajan miksi minusta tuntuu tältä. Tulin siihen tulokseen, että kaikilla on näitä ongelmia. Anna anteeksi niille kaikille, jotka eivät ymmärrä. He eivät osaa myöskään näitä ihmissuhteita. Nyt pystyn nauramaan omalle

sairaudelleni. Miten yksinkertainen ratkaisu lopulta oli. Kun annat anteeksi, voit hymyillä kaikille pettymyksillesi.

Vierailija kirjoitti:

itse olen huomannut että se klisee pitää täysin paikkansa että mitä enempi yrittää taistella ahdistusta vastaan sen enempi ahdistaa. se on vain tunne muiden joukossa joka ei enää haittaa kun oikein sen oivaltaa. itse olen nykyään nelikymppisenä vasta tässä pisteessä. ahdistus ja paniikit alkoivat pari kymppisenä.

ongelma suomen mielenterveyshoidossa on että ei tajuta ettei sitä voi oppia käskemällä ja opettamalla. sen joko hoksaa itse tai on hoksaamatta. ei siihen pääse yhdelläkään hengitysharjotuksella tai millään muullakaan ja sitä ihmisen omaa prosessia päästä siihen ahaa elämykseen ei osata vaan tukea oikealla tavalla.

Tämä juuri, oman pään sisäiset prosessit vievät aikaa. Eivätkä ne tunteet aina suinkaan lopu, itsensä kanssa sitä kuitenkin elää, näkökulma vaan muuttuu.

Nuorilla on kova halu päästä tehokkaasti ja turvallisesti eroon ongelmistaan terapialla, mutta vanhemmiten tajuaa, ettei se ongelmien käsittely niin kätevää ole kuin nykyään myydään. En voi olla päivittelemättä terapiauskoa, kun olen tuntenut monia molemmilta puolilta pöytää. Terapia ei ole mikään "sydäntä parantava" ratkaisu, mikä on se avain, vaan siihen pitää löytää muualta... jotain.

Joku tauno täällä kirjoitti, että "oppineet ihmiset eivät ahdistu yhtä paljon" ja että "ahdistus ja masennus ovat lyhytkestoisia juttuja". Tälle taunolle haluaisin sanoa, että tule nyt hyvä ihminen pois sieltä tynnyristä ja ota silmä käteen! Kauheuksia kokeneen ihmisen tunteet vaan kestävät voimakkaina pitkään, vaikka taunon itse olisikin sitä kovin vaikea hyväksyä.

Ei kannata yhden käynnin takia vielä tyrmätä koko hommaa. Masennuksen hoito ei ole mikään helppo, nopeasti keikautettu homma, vaan vaatii paljon aikaa ja usein useampia erilaisia hoitoja. Hyvä on kuitenkin lähteä liikkeelle sieltä sairaanhoitajan tykö, jossa tilannettasi katsotaan ja tarkastellaan sekä samalla arvioidaan miten hoitoa on parempi myöhemmin jatkaa.

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Suomalainen terveydenhuolto: vakuuttava kiiltokuvaa teoriassa, järkyttävää todellisuudessa.

No missä maassa se terveydenhuolto on vakuuttavaa sinun arviosi mukaan?

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa täällä nää hoitajien kirjoitukset omasta mahtavasta ammattitaidostaan, kun todellisuus on se ettei osata edes kasvoja tunnistaa ja tervehtiä asiakasta jonka on nähnyt kymmenen kertaa aiemminkin ja joka on omalla nimellään tulossa omalle ajalleen oikeassa odotusaulassa. Ja kyllä, oltiin nähty myös ilman maskia.

Sinun arviosi hoitajien ammattitaidosta perustuu siis kokemukseen yhdestä (1) hoitajasta?

Minä tarvitsisin ahdistukseeni rauhoittavia läkkeitä. Käytin niitä 17 vuotiaasta asti joka ikinen päivä melkein 30  vuoden ajan, kunnes psykiatrian ylilääkäri päätti että sä et näitä enää saa. Olin niiden lääkkeiden avulla käynyt koulut, ollut töissä, harrastanut kaikenlaista, pidin kodin siistinä... kaikki toimintakyky meni sen jälkeen kun ne otettiin pois. Koti on kaaoksessa, olen täysin toiminta- ja aloitekyvytön. Eläkkeellä olen ollut useita vuosia. Lääkärin mielestä ei haittaa yhtään, että olen tällainen toimintakyvytön erakko nykyään, kunhan vaan en syö rauhoittavia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaisia odotuksia sinulla oli käynnistä? Millaista apua olisit toivonut? Mitä keinoja olet itse yrittänyt?

Jos sinulla itsellä on joku ajatus siitä, mikä juuri sinua voisi auttaa, kannattaa jutella siitä seuraavalla käynnillä.

Masennuksen hoito on erilaista kuin vaikkapa murtuneen raajan tai angiinan hoito.

Uskomatonta vastuunsiirtoa! Jos ihminen on sisältä rikki ja se raahautuu lääkäriin saamaan apua, niin sen pitäisi vielä itse tietää mitä hoitoa pitäisi saada! Eikö sen koulutetun ammattilaisen kuulu tietää ja osata auttaa? Masennuksessa ja ahdistuksessahan ei nimenomaan ongelmanratkaisukyky ole parhaimmillaan, siksihän sitä apua haetaan.

Toivottavasti tuo viesti ei ollut hoitoalan työntekijän kirjoittama...

Totta ja ei. On ihan todistettua että moni asia noista auttaa, hengitysharjoitukset, mindfullness, metsässä kävely, asiat jotka saavat mielen keskittymään johonkin muuhun kuin pahaan oloon, mutta niitä ei haluta käyttää kun "ei ne mitään auta".

Jos tiedät että jokin ehdotettu ei toimi eikä auta, se tarkoittaa sitä että olet sitä ainakin muutaman viikon säännöllisesti tehnyt, mutta oletko? Vai oletko vain sanonut että vitsi mitä huuhaata, en kyllä kokeile kun ei se kuitenkaan mitään auta.

Masentuneelle mielelle mikään ei auta mitään, koska se mieli on masentunut, ja se on masentuneen mielen toimintatapa. Ei auta, ei pysty, ei kykene, ei jaksa, ja mikään ei kuitenkaan voi muuttua jos vain hokee näitä eikä tee mitään.

On ihan perusteltua siis kysyä että mikä sun mielestä sitten auttaa, jos ei mikään mitä tarjotaan, ja mistä on todistettu olevan hyötyä masennuksen hoidossa.

T: masennuksesta parantunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan pelleilyä. Noista ei ole mitään apua. Niiden on vain tarkoitus saada asiat näyttämään siltä että niille tehdään jotain. Sen sijaan terveystietosi täyttyy aivan sekopäisistä teksteistä joista et edes tunnista itseäsi. Se tulee haittamaan kaikkea myöhempää hoitoasi.

Masennus on tunne, joka johtuu siitä, että ihminen on syystä tai toisesta jumissa itsensä kanssa. Periaatteessa siihen auttaisi keskustelu, ja varsinkin kuuntelu.

En tiedä, onko niin että vaan ollaan hoitavinaan kuten sanoit, mutta siltä se usein vaikuttaa.

Paljon on kiinni siitä, millaiset kemiat auttajalla ja autettavalla on, mutta mielestäni auttajan asenteella on siinä suuri merkitys. Monella on koulutus mutta ei taitoa apua tarvitsevan kohtaamiseen.

Ei kellekään ole valmiita hoitoratkaisuja, ne pitäisi löytää yhdessä. Joskus ne auttajat vaan ovat asettuneet niin ihmisen yläpuolelle, että ovat aika ylimielisiä ja piittaamattomia. Ihan kelle vaan, joka joutuu pyytämään apua terveyskeskuksesta.

Kirjaukset ovat mitä sattuu ja totta on, että osa lääkäreistä ja hoitajista tukeutuu myöhemmin kirjauksiin, niihin virheellisiinkin. Kukaan heistä ei koskaan myönnä, että olisivat asenteellisia, ja että ne arviot vaikuttavat myös fyysisten sairauksien diagnosointiin.

Mulla masennus johtuu ihan siitä että elämäntilanne on ollut 15 vuotta vaikea eikä loppua näy. Tähän ei auta keskustelu yhtään, se vain pahentaa asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa täällä nää hoitajien kirjoitukset omasta mahtavasta ammattitaidostaan, kun todellisuus on se ettei osata edes kasvoja tunnistaa ja tervehtiä asiakasta jonka on nähnyt kymmenen kertaa aiemminkin ja joka on omalla nimellään tulossa omalle ajalleen oikeassa odotusaulassa. Ja kyllä, oltiin nähty myös ilman maskia.

Sinun arviosi hoitajien ammattitaidosta perustuu siis kokemukseen yhdestä (1) hoitajasta?

Niin, tämä yksi hoitaja (noin niinkun esimerkiksi ammattitaidosta) oli täysin kasvosokea eikä osannut pitää pokkaa sen suhteen vaan katsoi aina pahasti. Sama kävi joka kerta tavatessa ilman maskia, maskin kanssa osasi sentään pitää paremmin pokkansa ilman mulkoilua vaikka tuskin silloinkaan tunnisti tai muisti mitään edellisistä tapaamisista.

On ollut muitakin hoitajia, ehkä tämä pohjanoteeraus on se kuuluisa yksittäistapaus ja kaikki muut hoitajat välittäviä, empaattisia ja asiakasta tukevia?

Lueskelin tuossa aamun uutisia ja pohdin mitä ihmiset tekisi jos olisi joutunut Aarnion tyyliin syytetyksi jostain mitä ette olisi tehneet ja lopullinen päätös olisi että, jäisitte syylliseksi todetuksi. Tekisittekö itsemurhan vai mitä tekisitte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos olet koulutettu ihminen, niin onhan se todella tuskallista kuunnella, kun sinulle selitetään asioita, jotka olet jo vuosia sitten lukenut seitsemään kertaan netistä. Kun ne samat sairaanhoitajat hoitavat maanrakennusmiehen masennusta samalla kaavalla kuin kauppatieteen maisterin masennusta. Se sama kela lähtee pyörimään riippumatta siitä kuka on asiakkaana. Ja sen pitää sitten olla riittävän yksinkertaista jokaisen ymmärtää.

Minä sanoisin, että koulutettu ihminen pärjää paljon pidemmälle omin avuin kuin kouluttamattomampi, jota ei niin kiinnosta lukeminen eikä asioiden tutkiminen.

Mutta totta kai se raja tulee jossain vastaan koulutetullakin, kun omat ajatukset alkavat kiertää kehää ja ulkopuolisen mukaan tulo laajentaa näkemystä. Koulutetun ihmisen voi olla perusteltua kiinnittää huomiota ammattiauttajan koulutustaustaan. Ei silläkään mitään takuuta saa. Ja sairaanhoitaja-terapeutillakin voi yksilöstä riippuen olla hyvä kyky perustella asiat syvällisesti ja tiedepohjaisesti. Sillä kuka tahansa voi suhtautua ammattiinsa intohimoisesti ja omata syvälliset tiedot.

Mikään ei ole niin vaikeasti autettava potilas kuin mahdollisimman pitkälle kouluttautunut, joka pitää muita itseään alempana, ja itseään tietävämpänä kuin kukaan muu. Yleensä tällainen myös tietää mikä häntä parhaiten auttaa, ja se on 100% kerroista pkv-lääkkeet jotka pitäisi määrätä loppuiäksi ilman mitään rajoituksia.

Joo, tuollaista se suunnilleen julkisella puolella on. Mulla oli vakava masennus, joka johtui mm. siitä, että olen joutunut muutaman kerran joukkor*iskauksen uhriksi ja myös ahdistus on välillä kasvanut niin pahaksi, että se on ilmentynyt mm. holtittomana tärinänä (kroppa tärisee, eikä sitä hallitse). Tuli kyllä vähän typerä olo istua siinä hoitajan vastaanotolla ja hän kertoi erilaisista hengitystekniikoista, mitkä auttaa, kun ahdistaa. Hei haloo. Kun oon ollut masennuksen takia lähes itsem*rhan partaalla, niin ei siinä mitkään "hengitystekniikat" auta. Hoettiin myös sitä, että "koeta ajatella iloisia asioita" no aijaa, ei olekaan tullut mieleen. Tuli sellainen olo, ettei siellä ole hoitajalla joko halua tai yksinkertaisesti tietämystä siitä, miten tällainen potilas pitäisi kohdata ja mitä pitäisi tehdä. Sitten kun siitä hengityksestä oli vatvottu oma aikansa, siirryttiin lääkkeisiin, ja niitä yritettiinkin sitten kaupata urakalla koko loppuaika. Mä ymmärrän, että lääkkeet auttaa joillakin ja taas joillakin ne on ihan välttämättömät sairauden hoidossa. Mutta jokainen ihminen on erilainen. Se on rasittavaa kerta toisensa jälkeen vaan toistaa sitä samaa "en halua lääkkeitä", kun sekin aika voitaisiin käyttää siihen keskutelu/terapia-apuun, jota tarvitsen. Suomessa halutaan vaan antaa ne lääkkeet mahdollisimman äkkiä, jotta susta tulee turta ja sä pysyt mukana töissä veronmaksajana. Lääkärit ja hoitajat unohtaa sen, että terapia saattaa olla ihan yhtä ellei jopa tärkeämässä roolissa joidenkin kohdalla hoitokeinona. Julkisen puolen mt-hoidot on yksi iso vitsi, siellä tuhlaa aikaansa. Jos vaan on varaa, kannatan yksityiselle menemistä. Maksat sellaisesta hoidosta, jota haluat, ja jonka myös saat. Mutta valitettavasti kaikilla ei ole siihen varaa, ja on surullista että julkisella puolella se meno on tuollaista. Mielenterveys on tärkeä asia ja jos sitä ei hoideta kunnolla, seuraukset on todella surulliset.

Mun sh-käynnit oli jokainen samanlainen; kysyi miten menee ja mitä olen tehnyt. Lopetin käynnit, en hyötynyt niistä mitään. 

Nuo ajatusleikit ei vaan toimi. Suurin osa ahdistuneista tietää mikä on totta ja mikä kuvitelmaa. Ongelma ei katoa jos sen työntää pois mielestä. Miten olis sellainen apu joka poistaa sen ongelman joka ahdistaa?