Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Minusta taas on syvästi vastenmielinen piirre ihmisessä nauttia muiden satuttamisesta. Ja sitähän tuo on. Ihmisiä ne hänen flirttinsä kohteetkin on, tunteineen päivineen. Puhdas itsekkyys erikseen. Niitäkin tiedän, jotka eivät vaan ymmärrä mitä tekevät. Mutta tuo kuulostaa siltä, että sinun miehesi tahallaan leikkii muilla ihmisillä ja saa sitä nautintoa. Minusta se ei ole ihan tervettä.

Mutta aika moni on itseasiassa tuollainen, ettei pohjimmiltaan kiinnosta miten kumppani kohtelee muita, kunhan se on itselle kiltti. Jotkut jopa saavat siitä kiksejä, että minä olen se ainoa jota se kohtelee hyvin, minä olen niin spesiaali. Vakka kantensa valitsee.

Ympäri mennään, yhteen tullaan. Eikö tämä koko ketju käsittele samaa asiaa, onko itsekästä nauttia toisen perhetilanteen hämmentämisestä, vaimon satuttamisesta jne.

Onko joku muka tuosta syystä kertonut ihastuksestaan sen kohteelle? Luulisin että luku lähenee nollaa. Suurimmassa osassa tapauksia lienee kyse juuri päinvastaisesta eli ihastunut tuntee tuskaa siitä, että on ihastunut varattuun, tai niin suurta tarvetta kertoa, ettei pysty pitämään enää tietoa sisällään.

Täällä on kerrottu esimerkkejä, joissa ihastunut on vuosia pitänyt asian omana tietonaan, kunnes on ollut pakko kertoa ettei sekoa. Sinun mielestäsi he ovat siis nauttineet tästä, halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta?

No ainakin halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta.

Huoh. Ei ole halunneet satuttaa. Eri asia haluta satuttaa, kuin haluta jotain joka toteutuessaan sivuvaikutuksena myös satuttaisi ihmisiä. Motiivi ei silloin ole satuttaminen.

-eri

No eihän sen flirttailevan miehenkään motiivi ole satuttaminen, vaan oman egon hivelyn vastaanotto ja boostin saaminen.

Flirttailevan miehen itsetarkoitus on luoda ihastuksen tunteita, joihin hänellä ei ole aikomustakaan vastata ja jotka hän tietää ihastuneelle kivuliaiksi. Varattua lähentelevän tarkoitusperät ei taas yleensä liity mitenkään siihen varatun kumppaniin vaan itse varattuun. Toki varatun iskemisessäkin voi joskus olla kyse pelkästä tunteilla leikkimisestä ja pelaamisesta ja silloin se on ihan yhtä hanurista sekin.

Eikä siinä mitään, saat sinä pitää eri asioita samoina jos haluat. Ei se velvoita muita pitämään.

Kai se riippuu siitä, mitä ne tunteet ovat. Joku pieni ihastus on niin merkityksetön asia, että sen tunnustaminen ei ehkä haittaa mitään. Jos taas on oikein rakastunut, se on niin suuri osa omaa itseä, että niin isoa ja tärkeää tunnetta ei välttämättä halua loputtomiin salata sen kohteelta. Toki monet haluavat salata sen, mutta eivät kaikki. Vähän niin kuin jotkut homotkin haluavat elää kaapissa ja toiset taas haluavat tulla kaapista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minusta tämäkin vertaus ontuu. Lapsen kuolema on pahempi asia kuin ero kumppanista - lähestulkoon aina erosta pääsee ihan eri tavalla yli kuin lapsen kuolemasta, ja erosta todellakin toipuu nopeammin. Ja se myös johtuu eri syistä, joiden käsittely on erilaista. Toisaalta onhan erossa aina promillen mahdollisuus takaisin saamisesta - vaikka epätodennäköinen, niin kuitenkaan se ei samalla lailla ole musertavan lopullinen asia, jolle ei voisi mitään. Ja päätös riippuu ihmisen tahdosta, mikä on eri asia kuin kuolema.

Ehkä sellaisia vertauksia ei ole olemassakaan, jotka eivät "onnu" jollain tavalla. Tässä nyt varmaan pointtina oli se, että on epäreilumpaa viedä ihmiseltä jotain sellaista, joka hänellä jo on, kuin olla antamatta hänelle jotain mitä hänellä ei ole ja mitä hän haluaisi. Esim. jos ihmiseltä viedään väkisin munuainen ja annetaan tarvitsevalle, se on enemmän väärin kuin se, että joku ei suostu luovuttamaan omaa munuaistaan sille joka sitä tarvitsee. Jos tämäkin vertaus ontuu, niin ehkä ymmärsitte kuitenkin mitä sillä tarkoitetaan.

Kyllähän se ontuu, koska tuossa munuaisvertauksessa viedään jotain ulkopuoliselta, joka ei liity asiaan (eli siihen toisen henkilön munuaisenpuutteeseen) mitenkään. Jos taas joku vie toiselta kumppanin, niin siinä se kärsimys on tilanteesta johtuvaa (koska se alkuperäinen kumppani sattuu olemaan henkilön kanssa parisuhteessa ja rakastamaan häntä) eikä johdu siitä, että joku täysin ulkopuolinen olisi sekoitettu asiaan.

No sitä vaivaa se, että se on lääpällään siihen toiseen. Vatustako tämä sivullinen on sun onnettomasta parisuhteestas vastuussa? Eihän hän välttämättä edes tiedä tilannetta, puolisosi ei ole sitä hänelle mainostellut, syystä tai toisesta.

Puoliso ei petä, jos kaikki on kunnossa kotirintamalla. Kato peiliin vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minusta tämäkin vertaus ontuu. Lapsen kuolema on pahempi asia kuin ero kumppanista - lähestulkoon aina erosta pääsee ihan eri tavalla yli kuin lapsen kuolemasta, ja erosta todellakin toipuu nopeammin. Ja se myös johtuu eri syistä, joiden käsittely on erilaista. Toisaalta onhan erossa aina promillen mahdollisuus takaisin saamisesta - vaikka epätodennäköinen, niin kuitenkaan se ei samalla lailla ole musertavan lopullinen asia, jolle ei voisi mitään. Ja päätös riippuu ihmisen tahdosta, mikä on eri asia kuin kuolema.

Ehkä sellaisia vertauksia ei ole olemassakaan, jotka eivät "onnu" jollain tavalla. Tässä nyt varmaan pointtina oli se, että on epäreilumpaa viedä ihmiseltä jotain sellaista, joka hänellä jo on, kuin olla antamatta hänelle jotain mitä hänellä ei ole ja mitä hän haluaisi. Esim. jos ihmiseltä viedään väkisin munuainen ja annetaan tarvitsevalle, se on enemmän väärin kuin se, että joku ei suostu luovuttamaan omaa munuaistaan sille joka sitä tarvitsee. Jos tämäkin vertaus ontuu, niin ehkä ymmärsitte kuitenkin mitä sillä tarkoitetaan.

Kyllähän se ontuu, koska tuossa munuaisvertauksessa viedään jotain ulkopuoliselta, joka ei liity asiaan (eli siihen toisen henkilön munuaisenpuutteeseen) mitenkään. Jos taas joku vie toiselta kumppanin, niin siinä se kärsimys on tilanteesta johtuvaa (koska se alkuperäinen kumppani sattuu olemaan henkilön kanssa parisuhteessa ja rakastamaan häntä) eikä johdu siitä, että joku täysin ulkopuolinen olisi sekoitettu asiaan.

Jaaritus jaaritus.

Puoliso ei petä jos kotona on kaikki kunnossa piste katso peiliin huutomerkki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minusta tämäkin vertaus ontuu. Lapsen kuolema on pahempi asia kuin ero kumppanista - lähestulkoon aina erosta pääsee ihan eri tavalla yli kuin lapsen kuolemasta, ja erosta todellakin toipuu nopeammin. Ja se myös johtuu eri syistä, joiden käsittely on erilaista. Toisaalta onhan erossa aina promillen mahdollisuus takaisin saamisesta - vaikka epätodennäköinen, niin kuitenkaan se ei samalla lailla ole musertavan lopullinen asia, jolle ei voisi mitään. Ja päätös riippuu ihmisen tahdosta, mikä on eri asia kuin kuolema.

Ehkä sellaisia vertauksia ei ole olemassakaan, jotka eivät "onnu" jollain tavalla. Tässä nyt varmaan pointtina oli se, että on epäreilumpaa viedä ihmiseltä jotain sellaista, joka hänellä jo on, kuin olla antamatta hänelle jotain mitä hänellä ei ole ja mitä hän haluaisi. Esim. jos ihmiseltä viedään väkisin munuainen ja annetaan tarvitsevalle, se on enemmän väärin kuin se, että joku ei suostu luovuttamaan omaa munuaistaan sille joka sitä tarvitsee. Jos tämäkin vertaus ontuu, niin ehkä ymmärsitte kuitenkin mitä sillä tarkoitetaan.

Tämäkin on kuitenkin pelkkä näkemyskysymys. Ei se ole mikään absoluuttinen perimmäinen totuus, että se epäreiluussuhde menee noin päin. Joku voisi ajatella niinkin, että olisi reilumpaa että kaikki saisivat pitää hetken aikaa kuin että yksi pitää hautaan asti ja yksi ei saa koskaan. Se, mikä on näissä oikein tai väärin on pelkkä sopimuskysymys.

Ja jotenkin täällä oletetaan jatkuvasti, että se varatun kumppani rakastaa sitä varattua täydestä sydämestään. Mutta eihän se välttämättä näin ole. Ihmiset on erilaisissa suhteissa erilaisista syistä, ja etenkin kaikkein pitkissä suhteissa joskus paljon raadollisemmista motiiveista kuin puhdas rakkaus. Mitä jos se kolmas osapuoli on aidosti rakastunut ja kumppani taas vastustaa eroa pelkän rahan takia, kummalla on silloin enemmän menetettävää, kumpi on "oikeutetumpi" pistämään tarpeensa toisen edelle?

Entä onko tässä kuviossa mitään merkitystä sillä, mitä se varattu itse haluaa? Kun viime kädessähän siitä tunnustuksesta ei ole mitään haittaa jos ei sitä varattua kiinnosta. Ongelma tulee vasta silloin, kun sekä varatun että tunnustajan tarve olisi olla yhdessä ja ainoastaan sen alkuperäisen kumppanin tarve jatkaa vanhaa suhdetta. Onko oikeutettua odottaa, että hänen tarpeensa ylittää kahden muun ihmisen tarpeet? Miksi?

En väitä, ettei varattujen lähestyminen olisi moraalisesti väärin tai vähintään arveluttavaa. Väitän vaan, ettei se toinenkaan puoli ole aina niin hurskas ja epäitsekäs että olisi varaa juuri näistä ominaisuuksista huudella.

-eri

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minusta tämäkin vertaus ontuu. Lapsen kuolema on pahempi asia kuin ero kumppanista - lähestulkoon aina erosta pääsee ihan eri tavalla yli kuin lapsen kuolemasta, ja erosta todellakin toipuu nopeammin. Ja se myös johtuu eri syistä, joiden käsittely on erilaista. Toisaalta onhan erossa aina promillen mahdollisuus takaisin saamisesta - vaikka epätodennäköinen, niin kuitenkaan se ei samalla lailla ole musertavan lopullinen asia, jolle ei voisi mitään. Ja päätös riippuu ihmisen tahdosta, mikä on eri asia kuin kuolema.

Ehkä sellaisia vertauksia ei ole olemassakaan, jotka eivät "onnu" jollain tavalla. Tässä nyt varmaan pointtina oli se, että on epäreilumpaa viedä ihmiseltä jotain sellaista, joka hänellä jo on, kuin olla antamatta hänelle jotain mitä hänellä ei ole ja mitä hän haluaisi. Esim. jos ihmiseltä viedään väkisin munuainen ja annetaan tarvitsevalle, se on enemmän väärin kuin se, että joku ei suostu luovuttamaan omaa munuaistaan sille joka sitä tarvitsee. Jos tämäkin vertaus ontuu, niin ehkä ymmärsitte kuitenkin mitä sillä tarkoitetaan.

Kyllähän se ontuu, koska tuossa munuaisvertauksessa viedään jotain ulkopuoliselta, joka ei liity asiaan (eli siihen toisen henkilön munuaisenpuutteeseen) mitenkään. Jos taas joku vie toiselta kumppanin, niin siinä se kärsimys on tilanteesta johtuvaa (koska se alkuperäinen kumppani sattuu olemaan henkilön kanssa parisuhteessa ja rakastamaan häntä) eikä johdu siitä, että joku täysin ulkopuolinen olisi sekoitettu asiaan.

Jaaritus jaaritus.

Puoliso ei petä jos kotona on kaikki kunnossa piste katso peiliin huutomerkki

Miten tuo nyt liittyy asiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Minusta taas on syvästi vastenmielinen piirre ihmisessä nauttia muiden satuttamisesta. Ja sitähän tuo on. Ihmisiä ne hänen flirttinsä kohteetkin on, tunteineen päivineen. Puhdas itsekkyys erikseen. Niitäkin tiedän, jotka eivät vaan ymmärrä mitä tekevät. Mutta tuo kuulostaa siltä, että sinun miehesi tahallaan leikkii muilla ihmisillä ja saa sitä nautintoa. Minusta se ei ole ihan tervettä.

Mutta aika moni on itseasiassa tuollainen, ettei pohjimmiltaan kiinnosta miten kumppani kohtelee muita, kunhan se on itselle kiltti. Jotkut jopa saavat siitä kiksejä, että minä olen se ainoa jota se kohtelee hyvin, minä olen niin spesiaali. Vakka kantensa valitsee.

Ympäri mennään, yhteen tullaan. Eikö tämä koko ketju käsittele samaa asiaa, onko itsekästä nauttia toisen perhetilanteen hämmentämisestä, vaimon satuttamisesta jne.

Onko joku muka tuosta syystä kertonut ihastuksestaan sen kohteelle? Luulisin että luku lähenee nollaa. Suurimmassa osassa tapauksia lienee kyse juuri päinvastaisesta eli ihastunut tuntee tuskaa siitä, että on ihastunut varattuun, tai niin suurta tarvetta kertoa, ettei pysty pitämään enää tietoa sisällään.

Täällä on kerrottu esimerkkejä, joissa ihastunut on vuosia pitänyt asian omana tietonaan, kunnes on ollut pakko kertoa ettei sekoa. Sinun mielestäsi he ovat siis nauttineet tästä, halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta?

No ainakin halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta.

Huoh. Ei ole halunneet satuttaa. Eri asia haluta satuttaa, kuin haluta jotain joka toteutuessaan sivuvaikutuksena myös satuttaisi ihmisiä. Motiivi ei silloin ole satuttaminen.

-eri

No eihän sen flirttailevan miehenkään motiivi ole satuttaminen, vaan oman egon hivelyn vastaanotto ja boostin saaminen.

Flirttailevan miehen itsetarkoitus on luoda ihastuksen tunteita, joihin hänellä ei ole aikomustakaan vastata ja jotka hän tietää ihastuneelle kivuliaiksi. Varattua lähentelevän tarkoitusperät ei taas yleensä liity mitenkään siihen varatun kumppaniin vaan itse varattuun. Toki varatun iskemisessäkin voi joskus olla kyse pelkästä tunteilla leikkimisestä ja pelaamisesta ja silloin se on ihan yhtä hanurista sekin.

Eikä siinä mitään, saat sinä pitää eri asioita samoina jos haluat. Ei se velvoita muita pitämään.

Flirttaileva mies yrittää iskeä naista tai on vain ilmeikäs kaveri. Tulkinnan varaista mitä kukakin pitää flirttinä.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

Siksi sitä kertomista varmaan tuomitaan, kun pelätään että se vastaus on jotain ihan muuta kuin kohtelias "kiitos ei, olen varattu".

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Mutta valtaa voi käyttää monella tavalla. Myös johonkin hyvään. Jos tiedät, että sinulla on suuri vaikutusvalta toiseen ihmiseen, voit esim. kannustaa ja tukea häntä pyrkimään eteenpäin elämässsään, ja sitä ei tiedä mitä hienoa siitä seuraakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Minusta taas on syvästi vastenmielinen piirre ihmisessä nauttia muiden satuttamisesta. Ja sitähän tuo on. Ihmisiä ne hänen flirttinsä kohteetkin on, tunteineen päivineen. Puhdas itsekkyys erikseen. Niitäkin tiedän, jotka eivät vaan ymmärrä mitä tekevät. Mutta tuo kuulostaa siltä, että sinun miehesi tahallaan leikkii muilla ihmisillä ja saa sitä nautintoa. Minusta se ei ole ihan tervettä.

Mutta aika moni on itseasiassa tuollainen, ettei pohjimmiltaan kiinnosta miten kumppani kohtelee muita, kunhan se on itselle kiltti. Jotkut jopa saavat siitä kiksejä, että minä olen se ainoa jota se kohtelee hyvin, minä olen niin spesiaali. Vakka kantensa valitsee.

Ympäri mennään, yhteen tullaan. Eikö tämä koko ketju käsittele samaa asiaa, onko itsekästä nauttia toisen perhetilanteen hämmentämisestä, vaimon satuttamisesta jne.

Onko joku muka tuosta syystä kertonut ihastuksestaan sen kohteelle? Luulisin että luku lähenee nollaa. Suurimmassa osassa tapauksia lienee kyse juuri päinvastaisesta eli ihastunut tuntee tuskaa siitä, että on ihastunut varattuun, tai niin suurta tarvetta kertoa, ettei pysty pitämään enää tietoa sisällään.

Täällä on kerrottu esimerkkejä, joissa ihastunut on vuosia pitänyt asian omana tietonaan, kunnes on ollut pakko kertoa ettei sekoa. Sinun mielestäsi he ovat siis nauttineet tästä, halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta?

No ainakin halunneet satuttaa ja hämmentää perhetilannetta.

Huoh. Ei ole halunneet satuttaa. Eri asia haluta satuttaa, kuin haluta jotain joka toteutuessaan sivuvaikutuksena myös satuttaisi ihmisiä. Motiivi ei silloin ole satuttaminen.

-eri

No eihän sen flirttailevan miehenkään motiivi ole satuttaminen, vaan oman egon hivelyn vastaanotto ja boostin saaminen.

Flirttailevan miehen itsetarkoitus on luoda ihastuksen tunteita, joihin hänellä ei ole aikomustakaan vastata ja jotka hän tietää ihastuneelle kivuliaiksi. Varattua lähentelevän tarkoitusperät ei taas yleensä liity mitenkään siihen varatun kumppaniin vaan itse varattuun. Toki varatun iskemisessäkin voi joskus olla kyse pelkästä tunteilla leikkimisestä ja pelaamisesta ja silloin se on ihan yhtä hanurista sekin.

Eikä siinä mitään, saat sinä pitää eri asioita samoina jos haluat. Ei se velvoita muita pitämään.

Flirttaileva mies yrittää iskeä naista tai on vain ilmeikäs kaveri. Tulkinnan varaista mitä kukakin pitää flirttinä.

Eri

Aivan totta. Tämä kommentti liittyi alunperin kirjoitukseen, jossa henkilön kumppani itse on myöntänyt tiedostavansa asian ja nauttivansa siitä. Lisäksi näkemykseni taustalla on muutama nuoruudessa tuntemani mies, jotka niinikään avoimesti myönsivät testailevansa varattuna viehätysvoimaansa muihin naisiin ja peräytymällä viime hetkellä ennen varsinaista pettämistä. Tiedostan toki, ettei kaikki flirtti ole tuollaista tahallista pelaamista. Joskus voi olla viatonta ystävällisyyttä ja joskus taas sieltä toisesta ääripäästä, todellista ihastumista ilman perääntymisaietta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Olen eri mutta näen tämän täysin päinvastoin. Minusta tunnustaminen ikäänkuin vie sen vallan ja palauttaa sen omiin käsiin. Ja usein pakit myös lopettaa sen ihastuksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Mutta valtaa voi käyttää monella tavalla. Myös johonkin hyvään. Jos tiedät, että sinulla on suuri vaikutusvalta toiseen ihmiseen, voit esim. kannustaa ja tukea häntä pyrkimään eteenpäin elämässsään, ja sitä ei tiedä mitä hienoa siitä seuraakaan.

Jos joku ihminen on minulle yhdentekevä tai jopa tunnen vastenmielisyyttä häntä kohtaan, niin miksi vaivautuisin tukemaan ja kannustamaan häntä? Sehän antaisi vain väärän kuvan, hän luulisi olevansa minulle tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelisin miksi ihmeessä tunnustaja pitäisi itseään parempana kuin puolisoni. Röyhkeyttä ja toisten parisuhteeseen tunkeutumisen yritystä ihmettelisin myös.

Eikö sitten pitäisi ihmetellä kaikkia rakkaudentunnustuksia. Että miksi ihmeessä tunnustaja pitää itseään parempana kuin se ja se...

Kun valinta on jo tehty, ei siinä silloin ole ulkopuoliselle sijaa. Vapaat tunnustelkoot keskenään mitä lystää.

Moni t7ntuu ajattelevan, että varattu on voety, mutta kuinka moni suhde kestää pitkään, kuinka moni vuoden, viisi, seitsemän? Monilla on takanakin jo useita suhteita, miksi ajatellaan että nykyinen on ikuinen? En tarkoita että hyväksyisin onnellisen suhteen rikkomista, tarkoitan vain että mistä tietää onko toinen jo harkitsemassa eroa tai pariskunta jo puhunut eron selväksi, kulaties viime kuussa, mutta vielä on tavarat jakamatta ja toisella siihen uuteen yksiöön muuttamatta, tai ehkä tämä tapahtui hetken päästä. Harva suhde kestää vuosikymmeniä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Olen eri mutta näen tämän täysin päinvastoin. Minusta tunnustaminen ikäänkuin vie sen vallan ja palauttaa sen omiin käsiin. Ja usein pakit myös lopettaa sen ihastuksen.

Onko se sitten ollenkaan mitään aitoa ihastusta, jos se loppuu pakkeihin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

Siksi sitä kertomista varmaan tuomitaan, kun pelätään että se vastaus on jotain ihan muuta kuin kohtelias "kiitos ei, olen varattu".

Monet jättävät tunteensa sanomatta, jos näkevät toisen olevan suhteessa. Ap:n tapauksessa sanottiin suoraan tunteet, joten vaikuttaisi tunteet olevan liian palavat.

Täysin hullaantuneet voivat olla myös arvaamattomia, joten varovainen kannattaa olla niissä tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukahdetut tunteet jäävät vaivaamaan.

Parempi sanoa suoraan niin pääsee jatkamaan elämää, vaikka sitä rakkautta ei saakaan takaisin.

Useasti puhuminen auttaa kaikkiin ongelmiin.

Yhteisymmärrys on tärkeä tekijäkin näissä jutuissa. Esim. "Okei, mutta olen suhteessa."

"Ei tässä mitään, kiitos että sain avautua."

En oikein ymmärrä tuota, että sitten pääsee jatkamaan elämää. Eihän se ihastus tai mikälie yleensä lopu siihen, että sen tunnustaa. Sen jälkeen se ihmissuhde on vain entistä epätasa-arvoisempi. Sillä, joka rakastaa vähemmän (tai ei ollenkaan) on yleensä enemmän valtaa, ja kun hän tietää sen, hänellä on vieläkin enemmän valtaa.

Mutta valtaa voi käyttää monella tavalla. Myös johonkin hyvään. Jos tiedät, että sinulla on suuri vaikutusvalta toiseen ihmiseen, voit esim. kannustaa ja tukea häntä pyrkimään eteenpäin elämässsään, ja sitä ei tiedä mitä hienoa siitä seuraakaan.

Jos joku ihminen on minulle yhdentekevä tai jopa tunnen vastenmielisyyttä häntä kohtaan, niin miksi vaivautuisin tukemaan ja kannustamaan häntä? Sehän antaisi vain väärän kuvan, hän luulisi olevansa minulle tärkeä.

No eikös se pikavauhdilla korjaa sen ihastumisongelman, kun huomaa olevansa ihastuksen kohteelle vastenmielinen? Vähän kuin joku kaataisi saavillisen jäävettä päälle. Eiköhän siinä tokene aika äkkiä.

-eri

Kyllä ihmiset ovat tolkuttoman itsekeskeisiä. Ja tällä tarkoitan ennen kaikkea näitä, jotka identifioituvat potentiaalisen pettämisen "uhreiksi".

Olen itse ollut jonkin sortin toinen nainen kahdesti. Ensimmäisessä tapauksessa olin rakastunut työkaveriin 8 vuotta. En tehnyt mitään, olin itsekin naimisissa (ja kyllä, rakastin myös miestäni). Kollega oli oikein varsinainen kunnon mies, kunnioitin sitä enkä sanonut tai tehnyt mitään. Kunnes lopulta hän tunnusti omien tunteidensa heränneen. Seurauksena oli lyhyt, varsin vähän konkreettista toimintaa sisältänyt mutta hyvin intensiivinen rakkaussuhde.

Toisessa tapauksessa kollega alkoi lämmitellä minua juhlissa ja yllätyksekseni lämpenin ja myöhemmin sen hänelle osoitin. Tämä on johtanut jopa seksiin myöhemmin.

Kummassakaan tapauksessa kummallakin osapuolella on ollut aivan varmasti päällimmäisenä mielessä omat tunteet ja halut. Ihmiset kokevat rakastumista, halua, kiimaa. Tuolloin viimeinen asia mielessä on toisen osapuolen puoliso. Tai edes oma.

Minua voi syyttää monesta, mutta mitään halua aiheuttaa mitään ikävää jollekulle naiselle, jota en ole edes tavannut, minulla ei ole. Missään tapauksessa en ole kokenut halua hämmentää kenenkään perhe-elämää. En ole kokenut todellakaan mitään vahingoniloa tai voittamisen tunnetta.

Kummassakin tapauksessa toisen osapuolen puoliso on ikään kuin pakollinen lavaste näyttämöllä. Siellä se vain on. Mutta siitä ei keskustella, sitä ei ajatella. Toivotaan, ettei sitä tarvitse häiritä.

Mutta nämä uhriutujat hyvin lapsellisesti kuvittelevat, että rakkauden tai himon sijaan ns. toista naista ajaa lähinnä ilkeämielisyys juuri häntä kohtaan. Kuule, sinä et siinä vaiheessa, kun tunteet ottavat vallan, kiinnosta yhtään ketään. Ja se siinä lieneekin vaikeinta. Puolison ja sen toisen juttu on heidän päässään vain heidän juttunsa.