Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tunteet kannattaa mielestäni jättää tunnustamatta. Tunteiden käsitteleminen on ihmisen omalla vastuulla ja hänen oma asiansa.

Tämä. Vanhempien päättämät järkiavioliitot takaisin käytäntöön! Kukin käsitelköön omat tunteensa ihan itsekseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, jos se nuoruutesi aikainen suuri ja unohtumaton rakkautesi ottaisi sinuun yhteyttä ja kertoisi tunteistaan sinua kohtaan. Ei olisi helppo ja neutraali tilanne. Se voisi sytyttää tunteiden roihun - ja ihan turhaan. Mitään roihua ei olisi syttynyt, jos ne tunteet olisi vaan pidetty omana tietona. Eli näen tämän sellaisena uskon asiana, jossa ihmiset itse päättävät millaiselle suhteelle ja tulevaisuudelle he haluavat antaa tilan ja mahdollisuuden. Sen saman uskon varassa molemmat voivat säilyttää nykyiset elämänsä, parisuhteensa ja perheensä, eivätkä lähde tieten tahtoen rikkomaan niitä.

Ihmisellä ei pitäisi olla parisuhdetta ja perhettä, jos hänellä on joku toinen suuri ja unohtumaton rakkaus.

Oletko tosiaan tuota mieltä, vaikka se suuri rakkaus on enää pelkkä muisto kolmenkymmenen vuoden tak

Kuulostaa ristiriitaiselta. Jos se on enää pelkkä muisto, niin ei kuulosta kovin suurelta ja unohtumattomalta rakkaudelta.

Kyllä itselle tulee ensimmäisenä mieleen, että kyseessä on narsisti, joka kuvittelee, että hänellä voisi oikeasti olla jotain mahkuja varattuun. 

Harva liitto, jossa on lapsia on niin heikolla pohjalla, että toinen menisi tuohon retkuun. 

Jos panettaa?

Sellainen jonka mielestä toisen nykyinen suhde on vaan hidaste eikä tosirakkautta pidä kieltää. Näin ajatteleviä on naisissa yllättävän paljon ja päätyvät soittamaan kakkosviulua eikä miehellä ole aikomustakaan erota.

Toivo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, jos se nuoruutesi aikainen suuri ja unohtumaton rakkautesi ottaisi sinuun yhteyttä ja kertoisi tunteistaan sinua kohtaan. Ei olisi helppo ja neutraali tilanne. Se voisi sytyttää tunteiden roihun - ja ihan turhaan. Mitään roihua ei olisi syttynyt, jos ne tunteet olisi vaan pidetty omana tietona. Eli näen tämän sellaisena uskon asiana, jossa ihmiset itse päättävät millaiselle suhteelle ja tulevaisuudelle he haluavat antaa tilan ja mahdollisuuden. Sen saman uskon varassa molemmat voivat säilyttää nykyiset elämänsä, parisuhteensa ja perheensä, eivätkä lähde tieten tahtoen rikkomaan niitä.

Ihmisellä ei pitäisi olla parisuhdetta ja perhettä, jos hänellä on joku toinen suuri ja unohtumaton rakkaus.

Oletko tosiaan tuota mieltä, vaikka se suuri rakkaus on enää pelkkä muisto kolmenkymmenen vuoden tak

Haluaisitko itse sellaisen kumppanin, jonka suuri rakkaus et ole sinä vaan joku rinnakkaisluokan Riitta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, jos se nuoruutesi aikainen suuri ja unohtumaton rakkautesi ottaisi sinuun yhteyttä ja kertoisi tunteistaan sinua kohtaan. Ei olisi helppo ja neutraali tilanne. Se voisi sytyttää tunteiden roihun - ja ihan turhaan. Mitään roihua ei olisi syttynyt, jos ne tunteet olisi vaan pidetty omana tietona. Eli näen tämän sellaisena uskon asiana, jossa ihmiset itse päättävät millaiselle suhteelle ja tulevaisuudelle he haluavat antaa tilan ja mahdollisuuden. Sen saman uskon varassa molemmat voivat säilyttää nykyiset elämänsä, parisuhteensa ja perheensä, eivätkä lähde tieten tahtoen rikkomaan niitä.

Ihmisellä ei pitäisi olla parisuhdetta ja perhettä, jos hänellä on joku toinen suuri ja unohtumaton rakkaus.

Oletko tosiaan tuota mieltä, vaikka se suuri rakkau

Väitän, että ihminen voi olla pelkkä muisto siinä mielessä, ettei enää ole ollut tekemisissä hänen kanssaan, mutta tunteet voivat säilyä. Siis jos on rakastunut ja rakastanut, niin kyllä sellainen perusasetus voi säilyä. Rakkaus ei kuole. Silti sen kanssa voi elää ja hyväksyä sen, että sen ihmisen kanssa ei ole yhteistä elämää. Hänen kohtaamisellaan oli kuitenkin oma tarkoituksensa, joka täysin täytti tehtävänsä ja muutti molempia osapuolia myönteisellä tavalla. Asian kanssa on rauha, koska aikanaan päätettiin lähteä eri teille ja on tehty myöhemmät elämän valinnat tuolta pohjalta. Eri asia sitten on, jos tuota vanhaa rakkautta aletaan lietsoa henkiin ja aletaan tunnustamaan tunteita ynnä muuta. Sellaista ei pidä mielestäni tehdä, vaan antaa sen rauhan säilyä. 

Vierailija kirjoitti:

Sellainen jonka mielestä toisen nykyinen suhde on vaan hidaste eikä tosirakkautta pidä kieltää. Näin ajatteleviä on naisissa yllättävän paljon ja päätyvät soittamaan kakkosviulua eikä miehellä ole aikomustakaan erota.

Tuollainen ei edes ole rakkautta, vaan itsekkyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne tunteet kannattaa mielestäni jättää tunnustamatta. Tunteiden käsitteleminen on ihmisen omalla vastuulla ja hänen oma asiansa.

Tämä. Vanhempien päättämät järkiavioliitot takaisin käytäntöön! Kukin käsitelköön omat tunteensa ihan itsekseen.

Ymmärsit varmaan, että tarkoitin siinä tapauksessa kun tekisi mieli mennä tunnustamaan tunteensa varatulle. Se jäi sanomatta, mutta sitä siis tarkoitin, että parempi on hillitä itsensä ja käsitellä asia itsensä kanssa ja jossakin muualla. Näin suosittelen, mutta ymmärrän senkin, ettei tämä ole mikään täysin kiveen kirjoitettu asia. Itse tein näin ja menihän siihen hemmetin paljon aikaa. Täällä on kyllä kerrottu ihan onnistuneistakin tunnustamisista ja se on toiminut heidän kohdallaan. Ainakin tuossa on se hyvä puoli, että asian voi saada nopeammin pois vaivaamasta mieltään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietipä, jos se nuoruutesi aikainen suuri ja unohtumaton rakkautesi ottaisi sinuun yhteyttä ja kertoisi tunteistaan sinua kohtaan. Ei olisi helppo ja neutraali tilanne. Se voisi sytyttää tunteiden roihun - ja ihan turhaan. Mitään roihua ei olisi syttynyt, jos ne tunteet olisi vaan pidetty omana tietona. Eli näen tämän sellaisena uskon asiana, jossa ihmiset itse päättävät millaiselle suhteelle ja tulevaisuudelle he haluavat antaa tilan ja mahdollisuuden. Sen saman uskon varassa molemmat voivat säilyttää nykyiset elämänsä, parisuhteensa ja perheensä, eivätkä lähde tieten tahtoen rikkomaan niitä.

Ihmisellä ei pitäisi olla parisuhdetta ja perhettä, jos hänellä on joku toinen suuri ja unohtumaton rakkaus.

Oletko tosiaan tuota mieltä, vaikka se suuri rakkaus on enää pelkkä muisto kolmenkymmenen vuoden tak

No jos vieläkin rakkaus roihuaa samaan malliin kuin 30 vuotta sitten, niin ei kai silloin kannata mennä yhteen jonkun toisen kanssa. Eri juttu tietty on, jos on 30 vuotta sitten ollut rakastunut, mutta se on mennyt ohi.