Mikä vaivaa ihmistä, joka tunnustaa tunteensa varatulle?

No aika iso merkitys sillä onko se varattu käyttäytynyt niinkun ei olisi varattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

On niitä kuule muitakin vaihtoehtoja kuin tuntematon ja kaveri.

-eri

Sitä joko on merkityksellisessä vuorovaikutuksessa kohteensa kanssa tai ei. Jälkimmäisessä tapauksessa tunteet ovat fantasioita.

Joo, mutta ei kaikkia merkityksellisiäkään vuorovaikutuksia nimittäisi varsinaisesti kaveruudeksi.

Ihan sama miksi nimität, kun ymmärrät kuitenkin pointin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten tällä palstalla valitin sitkeää ihastusta varattuun. Useampi kirjoittaja neuvoi nostamaan kissan pöydälle ja tunnustamaan tunteet, jotta pääsisin pakkien jälkeen eteenpäin. Olen kuulemma pelkuri jos en tunnusta. Nyt sitten sekin on ollut väärin. Vauvapalsta. <3

Kerro miten toimit ja mitä sitten tapahtui? Kerroitko? Saitko pakit?

Kerroin. Ei mennyt hyvin. Se kaikkein pahin vaihtoehto, ei tullut pakkeja muttei tullut sitä miestäkään.

Ei tiedä, että kohde on varattu? Miehet ainakin osaavat jättää kertomatta olevansa parisuhteessa...

Mielenkiintoisempi kysymys on mikä vaivaa ihmistä jolle tuollaisen tunnustaminen on hirveä ongelma. Vaikka tunnustaminen voi olla vähän tahditonta, vahinko on hyvin pieni. Itselleni on muutama nainen tunnustanut ihastumisensa eikä asia ollut mikään ongelma, käyttäydyin heitä kohtaan asiallisesti kuten aikaisemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoisempi kysymys on mikä vaivaa ihmistä jolle tuollaisen tunnustaminen on hirveä ongelma. Vaikka tunnustaminen voi olla vähän tahditonta, vahinko on hyvin pieni. Itselleni on muutama nainen tunnustanut ihastumisensa eikä asia ollut mikään ongelma, käyttäydyin heitä kohtaan asiallisesti kuten aikaisemminkin.

Tämä. Mikä ihmeen ongelma se tunnustaminen on? Jos ei kiinnosta niin voi vaan antaa kohteliaat pakit, sillä selvä, ei tarvitse olla sen vaikeampaa.

Olen kahdesti tunnustanut. Ensimmäinen jätti kumppaninsa ja meille tuli kymmenen vuoden parisuhde. Toinen petti puolisoaan ja palasi vähin äänin kotiin ja itken sen perään vieläkin. En ehkä enää tunnustaisi vastaavassa tilanteessa. Ei siksi, että olisin niin epäitsekäs, vaan siksi että siinä hommassa kerjää itse turpiin.

Vierailija kirjoitti:

Jos joku nainen kertoisi mun miehelle että on ihastunut siihen, mieheni nauraisi päin naamaa.xdD 

Ei kuulosta kypsältä tai järkevältä mieheltä. Mitä oikein näet hänessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varatulle on oma vastuunsa huolehtia etteivät kaveruussuhteet muutu liian intiimeiksi, jolloin kuvioihin on vaarana tulla muutkin tunteet. Tai joutuu kärsimään seuraukset, vaikka omat motiivit olisivat olleet toiset. Sosiaalisesti älykäs osaa pitää rajat.

Muita tunteita voi aina tulla, vaikka ei oltaisi edes varsinaisesti kavereita.

Kyseessä on mt-häiriö, jos on palavasti rakastunut tuntemattomaan ihmiseen.

Kyseistä häiriötä kutsutaan ihastumiseksi tai rakastumiseksi. Kyseessä on onneksi tilapäinen mielenhäiriö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minun ja mieheni yhteinen ystävä oli tunnustanut ihastuksensa miehelleni, ja mies kertoi minulle. Koki sen varmaan järkeväksi, koska pyörimme samoissa porukoissa säännöllisesti. Ei selvästi halunnut myrkyttää ilmapiiriä, vaan oli avoimesti ja sanojensa mukaan jotenkin likaantunut. Hän koki ITSE, että on paras kertoa minulle, ikään kuin olisi tehnyt jotain väärää.

Vaikka oli saman tien antanut pakit. Ystävällisesti (kuten kuuluu), mutta tiukasti.

Tämä ei ole vaikuttanut ystävyyteemme, koska en ole kertonut naisystävällemme, että tiedän. En tiedä vaikuttaisiko, jos kertoisin tietäväni. Jos jotain, niin kunnioitin miestäni entistäkin enemmän, koska hän kertoi avoimesti.

Ehkä tämä on vähän poikkeustilanne, koska kyseessä on tosiaan pariskunnan yhteinen ystävä. Tässä siis ajatukseni siitä, tulisiko ulkopuolisen ihastuksesta puhua.

Vaikka väitän, ettei tämä tunnustus vaikuttanut minun ja tämän naisen väliseen ystävyyteen, niin olen kuitenkin väkisinkin miettinyt, että mikä ystävä oikein olen. Miksi kertoa, jos ei ole motiivia? Ja mikä oli motiivi? Päästä pehkuihin ystävän miehen kanssa vai jotain enemmän ja pahempaa?

Millainen ystävä haluaa rikkoa ystävien parisuhteen? Tällaisia kysymyksiä kysyn itseltäni silloin tällöin, vaikka tunnustuksesta on jo puolitoista vuotta.

Ystävyteemme on kuitenkin tosiaan päällisin puolin ennallaan, ja miehen kanssa suhde paremmalla tolalla kuin koskaan aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Sama juttu aika pitkälti. Minulle on tunnustettu, mukana myös yhteisten ystäväpariskuntien miehiä, mutta en ole kertonut sen paremmin omalle kumppanille kuin tunnustajan kumppanillekaan.

Itse olen tunnustanut rakkautta tutulle, enkä usko henkilön kertoneen kumppanilleen. Jos hän tulisi puhumaan asiasta niin pyytäisin anteeksi, ja tavallaan olenkin pahoillani siitä miten olen häntä kohtaan toiminut, mutta en oikeastaan kadu ja olisin valmis ns seisomaan asian takana jos se tulisi julki. Anteeksipyyntökin olisi ehkä enemmän sarjaa "olen pahoillani että olen rakastunut mieheesi" kuin "kadun ja häpeän että kerroin tunteistani ja sinä sait tietää".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei, en kunnioita sen alkuperäisen kumppanin onnea oman onneni yli. En odota keneltäkään muultakaan sellaista uhrautumista minun eteeni. Minä väitän, että loppupeleissä hyvin harva näistä hurskastelijoistakaan on valmis uhraamaan onnellisuutensa tuntemattoman ihmisen eteen. Ja myös se takertuminen on omalla tavallaan itsekästä. Ihminen on vaan perusluonteeltaan itsekäs olento. 99% muuta väittävistä on tekopyhiä, ehkä max se 1% aidosti epäitsekkäitä.

Sinulla on todella itsekäs ajattelutapa. Me voimme ajatella kaikesta näin, että ensin ajattelen itseäni ja omaa onneani. Ajan ylinopeutta, koska olen onnellisempi, jos olen aiemmin kotona, väliäkö sillä, jos muiden liikenneturvallisuus vaarantuu. Valitsen ensin lomat, koska tärkeintä on minun onnellisuuteni aina, ei se, että kaikilla on hyvä olla lomilla.

Suurin osa, joka ymmärtää, että me olemme osa yhteisöä ja jos vain jokainen ajattelee itseään, niin väkisin sitä on joskus sillä toisella puolella, jossa vastapuolella on se todella itsekäs tyyppi ja itse kärsijä.

Sinun itsekkäällä ajattelulla kaikki tulevat joskus petetyksi. Sillä toisella ajatuksella, kukaan ei tule petetyksi. Mutta sinusta tuon ensimmäisen vaihtoehdon kanssa, jossa kaikki tulevat petetyksi, olemme onnellisia?

Minä vielä kommentoin tähän itsekkyysasiaan. Ymmärrän tavallaan sen periaatteen, miksi ajatellaan että oikeus vallitsevan olosuhteen säilyttämiseen ylittää oikeuden muutokseen. Jos yksi ihminen tulee onnelliseksi nykyisessä tilanteessa ja toinen uudessa tilanteessa, niin väistämättä toinen on onneton. Pohjimmiltaan kummankin toive, että oma onnellisuus ylittäisi toisen on kuitenkin minusta yhtä itsekäs. Etenkin, jos kumpikaan ei tässä toiveessaan huomioi sen "päähenkilön" omaa onnellisuutta. Mutta jos hän on onnellinen nykytilanteessa ei tunnustus varmaan hirveästi uhkaa ketään. Jos taas ei ole, ja olisi ehkä onnellisempi uudessa suhteessa, niin silloinhan se tilanteen säilyttämistä ennallaan toivova ihminen pistää itseasiassa oman onnellisuutensa ei yhden, vaan kahden muun ihmisen onnellisuuden edelle. Eikä siinä mitään. Se on ymmärrettävää ja täysin inhimillistä. Mutta pohjimmiltaan sekin on omalla tavallaan itsekästä.

Olen periaatteessa samaa mieltä, mutta toisaalta se, että ihminen menettää jotain mitä hänellä jo on, on jollakin lailla pahempaa kuin se, ettei hän saa jotain mitä haluaa. Esim. jos minulta varastetaan auto, se ei ole ihan sama tilanne kuin se, että minulla ei ole alunperinkään varaa ostaa autoa.

Autovarkaus vertauskuvana ontuu, koska kumppani ei ole toisen omaisuutta, vaan hän on ihminen, jolla on oma tahto ja päätösvalta, sekä omat tunteet. Auto ei ota mitään kantaa siihen, kenen omistuksessa on, eikä auto tee itsenäisiä päätöksiä. Ihminen kuitenkaan ei ole mikään esine, jonka sijainnista toiset päättävät, vaan ihmisellä on tunteet, tahto ja valinnanvapaus.

Näin on.

Parempi vertaus olisi, että kumpi olisi pahempaa: saada lapsi ja menettää hänet vai että ei koskaan saisi lasta, vaikka haluaisi. Minä en osaa sanoa, kumpi olisi pahempi. Sen vain tiedän, että kumpikin tilanne aiheuttaa suurta tuskaa.

Minusta tämäkin vertaus ontuu. Lapsen kuolema on pahempi asia kuin ero kumppanista - lähestulkoon aina erosta pääsee ihan eri tavalla yli kuin lapsen kuolemasta, ja erosta todellakin toipuu nopeammin. Ja se myös johtuu eri syistä, joiden käsittely on erilaista. Toisaalta onhan erossa aina promillen mahdollisuus takaisin saamisesta - vaikka epätodennäköinen, niin kuitenkaan se ei samalla lailla ole musertavan lopullinen asia, jolle ei voisi mitään. Ja päätös riippuu ihmisen tahdosta, mikä on eri asia kuin kuolema.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Minusta taas on syvästi vastenmielinen piirre ihmisessä nauttia muiden satuttamisesta. Ja sitähän tuo on. Ihmisiä ne hänen flirttinsä kohteetkin on, tunteineen päivineen. Puhdas itsekkyys erikseen. Niitäkin tiedän, jotka eivät vaan ymmärrä mitä tekevät. Mutta tuo kuulostaa siltä, että sinun miehesi tahallaan leikkii muilla ihmisillä ja saa sitä nautintoa. Minusta se ei ole ihan tervettä.

Mutta aika moni on itseasiassa tuollainen, ettei pohjimmiltaan kiinnosta miten kumppani kohtelee muita, kunhan se on itselle kiltti. Jotkut jopa saavat siitä kiksejä, että minä olen se ainoa jota se kohtelee hyvin, minä olen niin spesiaali. Vakka kantensa valitsee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut näköjään takertuvat siihen, että ei hyvästä parisuhteesta kukaan lähde kenenkään toisen matkaan, vaikka ihastumisesta kerrottaisiinkin. Tottahan tämä on, mutta mielestäni kyse on ennenkaikkea toisen parisuhteen kunnioittamisesta. Lähtökohta tunnustajalla on hajottaa toisen parisuhde ja rikkoa perhe, ei siinä kiinnosta sattuuko jotakuta, kunhan itse saan tehdä oman mieleni mukaan. Ulkoistetaan vastuu omasta toiminnasta muille, tätä näkyy nykyään paljon ihmisten toiminnassa.

Ei ihmistä voi omistaa etkä sinä voi estää muita kiinnostumasta kumppanistasi. Keskittyisit siitä omasta parisuhteesta huolehtimiseen, niin ehkä ei tarvitsisi murehtia niin paljon niitä ulkopuolisia uhkia.

En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta olen pohtinut asiaa samalta kantilta kuin hän. Minun puolisolleni aina silloin tällöin joku tuttavapiirin nainen tunnustaa ihastumisiaan, enkä voi lakata miettimästä, kuinka itsekkäitä nämä ovat. Minua ei murehdita tippaakaan oman liittoni puolesta, eivät nämä tunnustukset meidän perhettä ole rikkomassa ja jos olisivatkin niin eihän se minun käsissäni ole. Mutta yleensä nämä naiset ovat myös minulle tuttuja, ja lienee ihan selvää, että tilanteet jatkossa ovat aika hankalia heille minun kanssani. Ja ovatko he oikeasti miettineet asiaa loppuun asti, haluaisivatko he todella päälleen lasteni vihat, appivanhempieni halveksunnan, nepsyongelmaisen lapseni äitipuolen roolin ja kaiken lapsille aiheutuneen trauman joka väistämättä heijastuu lasteni käyttäytymiseen ja luultavasti myös hänen omien lastensa käyttäytymiseen? Lastenhoitokuvioiden uudelleen järjestämisen, huomiota vaativat lapset, ehkä myös vieraat lapsenlapset, rahaa vaativan ex-vaimon ja omaisuuden uudelleen jaon? Itse en olisi. Jotenkin kummallinen ajatus, että tämä olisi vain oma asia, ei se ympäristö ja elämäntilanne siitä mihinkään katoa vaikka uuteen suhteeseen ryhtyisikin. Joka ikisellä meidän tekemisellämme on seuraus, ja se vaikuttaa monesti suureen joukkoon ihmisiä.

Minä olin vastaavassa tilanteessa kyllä miettinyt nuo kaikki asiat läpi ja todennut sen niiden arvoiseksi. Kyllähän ihmiset vaihtaa kumppania. Ei se ole helppoa, mutta kyllä niin tehdään eikä useimmat siihen päätyneet vaikuta edes katuvan. Ja ehkä nuo vihat päälleen -skenaariot on ylimitoitettuja. Ainakin minun tuttavapiirissäni katkeruudet on viimeistään parissa vuodessa väistyneet ja ihmiset siirtyneet eteenpäin.

Hyvä, että olet pohtinut asiaa monelta kannalta! Entä mitä ajattelet siitä, että tämä ihastuksesi kohde kertoo tunnustuksestasi vaimolleen? Olen itse monesti miettinyt, että mitä nämä naiset ajattelevat. Pitäisikö minun ottaa asia puheeksi heidän kanssaan?

En näe mitään syytä, miksi ihastuksen kohde ottaisi asian puolisonsa kanssa puheeksi niin, että kertoisi ihastuneen henkilöllisyyden. Jos haluaa käsitellä asiaa puolisonsa kanssa, niin se onnistuu hyvin, vaikka ihastuja jäisi anonyymiksi. Tietysti on mahdollista, että puoliso asian arvaa tai että kertoo, mutta sille ihastunut ei tietenkään voi mitään.

Jos mietin itseni ihastuneen asemaan, niin vain ihastukseni ajatuksilla olisi minulle merkitystä. Tietysti toivoisin, että ihastukseni pitäisi asian meidän kahden välisenä, koska aihe on arka, herkkä ja henkilökohtainen. Jos kertoisi niin olisin pettynyt ihastukseni kohteeseen ja hänen toimintaansa. Se voisi auttaa ihastuksesta eroon pääsemisessä, mutta satuttaisi. Puolison mielipiteellä ei olisi minulle merkitystä.

Jos mietin itseni sen asemaan, johon oltaisiin ihastuttu, niin en kertoisi asiasta kenellekään. En myöskään edes puolisolleni, koska asialla ei olisi merkitystä parisuhteemme kannalta. Ja toisaalta koen, että noin aran asian kertominen on tietynlainen luottamuksen osoitus ja haluaisin olla sen luottamuksen arvoinen. Ja toisaalta haluaisin suojella ihastunutta muilta negatiivisilta tunteilta, kuten noloudelta tai häpeältä, joita asiaan voi liittyä. Hänellä olisi varmasti tarpeeksi kestämistä ja käsittelemistä saavuttamattoman ihastuksen ja siitä koituvan ahdistuksen kanssa.

Meillä on puolisoni kanssa sopimus, että me olemme avoimia parisuhteemme kannalta tärkeistä asioista. Niitä ei voi jättää jakamatta sen varjolla, että haluaisi suojella jotain henkilöä tiedolta. Siksi me keskenämme kerromme näistä. Tunnustajan henkilöllisyydellä on todellakin merkitystä! Jos olisin pitänyt tällaista ihmistä ystävänäni, niin jäisin todellakin miettimään ystävyytemme laatua, ja sitä, haluaako tämä ystävä minulle ja perheelleni pahaa. Omassa tapauksessani onneksi yleensä nämä ovat olleet jotain kaukaisempia tuttuja, joita tapaan välillä mutteivät mitään ystäviä. Yhden ystävän lemppasin elämästäni tällaisen tapahtuneen takia.

Ja jatkan tähän vielä toisen näkökulman, nimittäin sen, että mieheni nauttii näistä tilanteista, missä joku osoittaa ihastustaan. Hän on ulospäinsuuntautunut, vähän flirttikin ja varmaan siksi naiset aika usein tulkitsevat näitä tilanteita jotenkin väärin. Mies on siinä mielessä itsekäs, että hän ei välttämättä osaa lopettaa näitä tilanteita alkuunsa, vaan huumaantuu ihailusta. Hän myöntää tämän itsekin. Hän myös nauttii tilanteesta, missä hän voi kertoa asiasta vaimolleen, jolloin hän saa mielessään luotua jonkinlaisen kilpailuasetelman, missä hän itse kuvittelee olevansa palkintona. Itse tiedostan tilanteen tietysti, ja onhan se vähän sellainen hassu peli. Eniten toki ihmettelen näitä sinisilmäisiä naisia.

Minä taas ihmettelen miksi sinä haluat olla tuollaisen miehen kanssa naimisissa. Kuulostaa todella vastenmieliseltä ihmiseltä. En minä niitä ihastujia ihmettele, ne eivät varmaan tajua millainen m*lkku hän pohjimmiltaan on.

Hmm, en minä pidä häntä vastenmielisenä, vaan ihan inhimillisenä. Tottakai se voi hivellä egoa, että joku on kiinnostunut. Tästä syystä koemme molemmat asiasta avoimesti puhumisen hyödyllisenä. Ja tietenkään ne ihastuvat naiset eivät tiedä, minkälainen hän on, haavekuvaanhan he ihastuvat eivätkä todelliseen ihmiseen. Me kuitenkin elämme kolmatta vuosikymmenettä yhdessä, siinä alkaa jo vähän oppia tuntemaan ;)

Minusta taas on syvästi vastenmielinen piirre ihmisessä nauttia muiden satuttamisesta. Ja sitähän tuo on. Ihmisiä ne hänen flirttinsä kohteetkin on, tunteineen päivineen. Puhdas itsekkyys erikseen. Niitäkin tiedän, jotka eivät vaan ymmärrä mitä tekevät. Mutta tuo kuulostaa siltä, että sinun miehesi tahallaan leikkii muilla ihmisillä ja saa sitä nautintoa. Minusta se ei ole ihan tervettä.

Mutta aika moni on itseasiassa tuollainen, ettei pohjimmiltaan kiinnosta miten kumppani kohtelee muita, kunhan se on itselle kiltti. Jotkut jopa saavat siitä kiksejä, että minä olen se ainoa jota se kohtelee hyvin, minä olen niin spesiaali. Vakka kantensa valitsee.

Ympäri mennään, yhteen tullaan. Eikö tämä koko ketju käsittele samaa asiaa, onko itsekästä nauttia toisen perhetilanteen hämmentämisestä, vaimon satuttamisesta jne.