Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku lapsena uusperheessä elänyt kertoa, miten lapsi kokee tämän?
20.02.2023 |
Olen ollut viitisen vuotta uusperheessä. Miehen lapset ovat nyt 13 ja 11, köyvät joka toinen vkl. Ovat hyväkäytöksisiä kovassa kurissa kasvatettuja.
En saa heihin kontaktia, en vieläkään. Teen ruon, seurustelen ruokapöydässä, ja he vastaavat. Mutta muistan vain yhden tilanteen, jossa minulle on kysymättä ja oma-aloitteisesti sanottu jotain. Siis jotain muuta kuin mihin mä laitan nää roskat.
Mietin siis, tunnistaisiko joku omaa kokemusta ja kertoisi, miten lapsi ehkä jokee minut?
Mies erosi silloin, kun lapset olivat 5 ja 3. Minä tulin kuvioon pari vuotta myöhemmin. Ja nyt siis viitisen vuotta uusperheenä. En muuten vietä aikaa heidän kanssaan kuin ruokapöydässä. No, kesälomalla he olivat viikon meidän mökillä, niin silloin olin mukana enemmän. Kuvio on usein tämä: Lähden viikonloppuaamuisin liikkeelle ennen kuin he heräävät. Ip teen ruoan ja syömme. Illalla he ovat omissa huoneissaan padeillä, kun olemme kaikki kotona.
Olen omasta mielestäni ihan asiallinen ja ystävällinen.
En kysy, mitä pitäisi tehdä toisin, vasn kysyn lapsen näkökulmaa.
Kommentit (262)
Lasten näkökulmasta olet vain nainen joka panee heidän isäänsä. Heillä on äiti muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Luin vain sivulle neljä asti, mutta eipä tästä aiheesta taida täällä pystyä käymään asiallista keskustelua. Kuten aina, tässäkin keskustelussa lähtökohta on, että uusperheen (tai miksi sitä haluaakin kutsua) uudehko aikuinen on aina väärässä, vääränlainen, ylimääräinen ja ei-toivottu. Hänellä ei ole mitään oikeuksia omassa kodissaan silloin kun toisen lapset ovat paikalla, jos muulloinkaan. Häntä kohtaan voidaan käyttäytyä miten vaan ja hänen on vain kestettävä koska hän, ilkeä kamala ihminen, on mennyt ottamaan "koko paketin".
Ja kääntäen, ydinperhedynamiikoissahan missään ei koskaan ole vikaa.
Veikkaisin että aika paljon katkeruutta täällä, enkä jotenkin usko että suurimmaksi osaksi niitä joilla oma kokemus ero/uusperheessä kasvaneena.
Meillä oli melko samanlaista. (Lapset myös 3 ja 5, kun mies erosi). Alussa lapset tosin leikkivät ja pelasivat kanssani, mutta heidän äitinsä ei pitänyt, että meillä oli hyvät välit. Vuosia olin kuin ilmaa, minulle ei puhuttu kuin aivan pakolliset. Me kuitenkin reissasimme ym. lasten kanssa. Mutta nyt kun he ovat aikuisia, meillä on oikein hyvät välit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Luin vain sivulle neljä asti, mutta eipä tästä aiheesta taida täällä pystyä käymään asiallista keskustelua. Kuten aina, tässäkin keskustelussa lähtökohta on, että uusperheen (tai miksi sitä haluaakin kutsua) uudehko aikuinen on aina väärässä, vääränlainen, ylimääräinen ja ei-toivottu. Hänellä ei ole mitään oikeuksia omassa kodissaan silloin kun toisen lapset ovat paikalla, jos muulloinkaan. Häntä kohtaan voidaan käyttäytyä miten vaan ja hänen on vain kestettävä koska hän, ilkeä kamala ihminen, on mennyt ottamaan "koko paketin".
Ja kääntäen, ydinperhedynamiikoissahan missään ei koskaan ole vikaa.
Veikkaisin että aika paljon katkeruutta täällä, enkä jotenkin usko että suurimmaksi osaksi niitä joilla oma kokemus ero/uusperheessä kasvaneena.
Juuri näin. Jotenkin huvittaa tämä käsitys ydinperheen auvoista, kun kuitenkin lähes puolet ensimmäisistä liitoista päättyy eroon. Jos se on niin oikeaa ja hienoa, niin miksi näin? Toki uusperheetkin hajoavat, mutta niitä ei lähtökohtaisesti edes olisi, jos ydinperhe olisi toiva instituutio.
Lisäksi erityislasten vanhemmista eroaa vieläkin suurempi osa, mikä johtaa siihen, että eroperheissä - ja sitä kautta uusperheissä - on enemmän erityislapsia. Näin ollen uusperheisiin päätyy ka haastavampia lapsia. Ja se vanhemman uusiko siinä se vaikein sitten on?
Vanhempipuoli on läheisempi kuin oma etävanhempi. Vakaa, mukava ihminen.
Itse olen joutunut aikuisena kohtaamaan kasvatukseni heikkoudet - molemmat biovanhemmat hyvittelivät ja eivät siksi uskaltaneet kasvattaa. Osasin käyttää tätä 10-0 hyväksi, kuten kuka tahansa fiksu lapsi osaa. Pystyin kiristämään omalla huomiollani ja sillä, kenen luona suostun olemaan biovanhempia toimimaan teinin metkujen mukaan. Olin manupuloiva ja itsekeskeinen - omilla mielialoillani pystyi hallitsemaan. Tästä kärsin itsenäistyneenä nuorena, kunnes jouduin käymään läpi sen prosessin, että en ole stara , joka saapuu paikalle. Piti opetella se, mikä vanhempien pitäisi opettaa jo lapsena, mutta eivät uskaltaneet, koska olivat hyvittelyasemissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis et halua viettää aikaa jonkun ihmisen kanssa ja sitten ihmettelet, miksi hän ei halua viettää aikaa sun kanssa? Tosissasiko kysyt oikeasti?!
En minä tuota kysynyt. Kysyin, mitä lapsen päässä mahdollisesti pyörii eli miten hän kokee tilanteen.
Olen saanut vastauksia: ujous ja ulkopuolisuuden tunne. Pienempänä lapset olivat tosi arkoja, mutta se on karissut.
En ihan tiedä, miten ujo lapsi kokee maailman.
Unohdit sellaiset tunteet kuin viha ja inho. Yrität koko ajan tehdä miehen lapsista ujoja, koska he eivät puhu sinulle. Huomattavasti todennäköisempää on se, että he inhoavat sinua eivätkä siksi keskustele kanssasi. Vika ei ole miehen lapsissa, vika on sinussa, joka haluat leikkiä perhettä, mutta miehen lapset kieltäytyvät olemasta sätkynukkejasi. Leivo itttekses vaan!
en ole tuo jolle vastasit. Kuulostat ehkä nuorelta vielä. Mistä tuo inhosi äitipuolta kohtaan nousee? Onko äitisi puhunut hänestä teille pahaa? Miksi et ottaisi sitä hyvää mitä voit saada tästä ekstra -aikuisetsa? Ilman äitipuolta isäsi olis masentunut, joisi, yms. ja hänen kotinsa olisi sikolätti, eikä voisi tajota teille esim. hyviä ruokia, normaalia kotia. Nuorena ei osaa arvostaa sitä mitä on. Voisi nimittäin olla toisinkin, että isäsi olisi yksinäinen masentunut alkoholisti eronsa jälkeen. Olisit iloinen että saat tältä äitipuolelta eism. joululahjoja, tai huolenpitoa. Kuulostatte kiittämättömiltä.
Minä en ole edellinen kirjoittaja, mutta voin vakuuttaa, että iso osa eronneista miehistä osaa pitää kotinsa siistinä ja tarjota lapsilleen ruokaa ilman jotain luonaan asustavaa naistakin. Alkoholia eron jälkeen käyttää se, joka käytti jo ennen eroakin, joten tuo vertauksesi on aika hatara.
Meillä isä ei muuttanut naisystävänsä kanssa asumaan ennen kuin pikkusiskoni oli täysi-ikäinen eli isäviikonloppuina meitä oli aina vain 3, vaikka joskus 14 iässä hoksasin, että ei isä taida ihan yksin ollakaan. Hän halusi, että 4 päivää kuukaudessa on vain meitä varten, ei siihen kaivattu ketään laittamaan ruokaa ja juttelemaan, osasimme tehdä sen yhdessä.
Ajatella, kokonaista neljä päivää kuukaudesta. Ihana isi <3
Mieheni lapsen äiti näkee 2 vuotiastansa joka toinen viikonloppu, muuten lapsi on meillä. Oli kysynyt lapsen ollessa 4kk että voisiko mies huolehtia kun hän ei halunnutkaan perhe-elämää miehen kanssa mutta ei myöskään lasta itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Luin vain sivulle neljä asti, mutta eipä tästä aiheesta taida täällä pystyä käymään asiallista keskustelua. Kuten aina, tässäkin keskustelussa lähtökohta on, että uusperheen (tai miksi sitä haluaakin kutsua) uudehko aikuinen on aina väärässä, vääränlainen, ylimääräinen ja ei-toivottu. Hänellä ei ole mitään oikeuksia omassa kodissaan silloin kun toisen lapset ovat paikalla, jos muulloinkaan. Häntä kohtaan voidaan käyttäytyä miten vaan ja hänen on vain kestettävä koska hän, ilkeä kamala ihminen, on mennyt ottamaan "koko paketin".
Ja kääntäen, ydinperhedynamiikoissahan missään ei koskaan ole vikaa.
Veikkaisin että aika paljon katkeruutta täällä, enkä jotenkin usko että suurimmaksi osaksi niitä joilla oma kokemus ero/uusperheessä kasvaneena.
Niinpä.
Ja lisäksi, lasten käytöksessään ei koskaan voi olla mitään vikaa, joidenkin mukaan. Eikä nyt puhuta edes mistään uhmaikäisistä vaan teineistä ja aikuisista.
Itse olen kasvanut eronneiden vanhempien perheessä käytännössä koko lapsuuteni. Äitipuoli on ollut mukana siitä alkaen kun olin ekoilla luokilla koulussa. Hän on minulle tärkeä ihminen, siinä missä vanhemmatkin.
Ihmetyttää myös joidenkin ajatus siitä, että äitipuoli ei muka olisi perheenjäsen, vaan joku ylimääräinen, isän uusi, isän panokokemus jne. Ajatteeko noin äitipuolta kutsuvat muutenkin paljon vanhempiensa seksielämää? Jos, niin miksi? Kuulostaa lähinnä vanhemmastaan mustasukkaisen teinin sanomisilta.
Äitipuoli on perheenjäsen ihan siinä missä muutkin. Ei sen äitipuolen tarvitse olla jossain koiran asemassa kodissaan ja perheessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap linjoilla taas.
Onpa ollut vauhdikasta keskustelua. Yritän niputtaa vastauksia, mitä on päivän aikana kysytty:
- tulin kuvioihin pari vuotta eron jälkeen. Tietääkseni äiti on minua kohtaan asiallinen eikä hauku minua.
- kovassa kurissa kasvatetuilla tarkoitan sitä, että lapset on hyväkäytöksisiä. Tekevät juuri niin kuin aikuinen pyytää. Eivät pullikoi vastaan. Jo pienenä siivosivat joka murun lattialta, joka pöydästä tippui. Ja tämä siis äidin ansiota, ei isän.
- lapsilla molemmilla on meillä oma huone. Kun sanoin, että ne ovat minun huoneeni, niin tarkoittaa, että itse omistan tämän asunnon. En ole joku tyttö, joka tulee isän mukana, kuten joku ilmaisi. Isä on pikemminkin tullut tänne minun mukanani.
- kyllä lapset vastaavat minulle, jos jotain kysyn. Ovat ihan ystävällisiä. Katsovat silmiin, vastaavat perusteellisesti. En koe sitä dissaavana. Pointti on tämä: Oma-aloitteisesti he eivät ota minuun kontaktia. Ja ei, ei se minua haittaa. Kunhan ihmettelen asiaa.
- samoin olen ihan tyytyväinen olemassa olevaan tilanteeseen. En kaipaa muutosta. Siksi sanoin aloituksessa, etten kysy neuvoja, mitä pitäisi tehdä toisin.
- viiden vuoden aikana meillä on ollut yksi yhteinen kesälomaviikko mökillä, ja lisäksi ehkä toiset seitsemän päivää silloin tällöin on tehty jotain yhdessä.
Toivottavasti isä on sitten edes viettänyt lasten kanssa enemmän aikaa noiden viiden vuoden aikana. Tuolla määrällä varmasti myös etääntyvät isästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jahas, ketjuun onkin tunkenut näitä äitipuolimollaajia, keiden mielestä äitipuoli ei kuulu millään tavalla perheeseen ja että äitipuolen pitäisi vaan olla hiljaa ja näkymätön taustailija, jolla ei ole sanomista mihinkään.
Oletteko jumiutuneet omaan lapsuuteen missä koitte negatiivisia tunteita äitipuolianne kohtaan ja vellotte vieläkin siinä harmissa, kun vanhemmalla olikin uusi puoliso?
Ei sitä omien vanhempien eroa tarvitse loppuelämää kiukutella, varsinkaan muille ihmisille.Tämä on aivan käsittämätön vihapuheketju. Ap on neutraali ja puhuu faktoilla. Tunteella vastataan. Mielenkiintoinen ilmiö.
Niinpä.
Ja oikein huutaa läpi se oma kiukkuinen ja lapsellinen asenne yleisesti äitipuolia kohtaan.
Tai sitten heillä itsellään on kokemusta ilkeistä äitipuolista?
Luin vain sivulle neljä asti, mutta eipä tästä aiheesta taida täällä pystyä käymään asiallista keskustelua. Kuten aina, tässäkin keskustelussa lähtökohta on, että uusperheen (tai miksi sitä haluaakin kutsua) uudehko aikuinen on aina väärässä, vääränlainen, ylimääräinen ja ei-toivottu. Hänellä ei ole mitään oikeuksia omassa kodissaan silloin kun toisen lapset ovat paikalla, jos muulloinkaan. Häntä kohtaan voidaan käyttäytyä miten vaan ja hänen on vain kestettävä koska hän, ilkeä kamala ihminen, on mennyt ottamaan "koko paketin".
Ja kääntäen, ydinperhedynamiikoissahan missään ei koskaan ole vikaa.
Veikkaisin että aika paljon katkeruutta täällä, enkä jotenkin usko että suurimmaksi osaksi niitä joilla oma kokemus ero/uusperheessä kasvaneena.
Niinpä.
Ja lisäksi, lasten käytöksessään ei koskaan voi olla mitään vikaa, joidenkin mukaan. Eikä nyt puhuta edes mistään uhmaikäisistä vaan teineistä ja aikuisista.
Itse olen kasvanut eronneiden vanhempien perheessä käytännössä koko lapsuuteni. Äitipuoli on ollut mukana siitä alkaen kun olin ekoilla luokilla koulussa. Hän on minulle tärkeä ihminen, siinä missä vanhemmatkin.
Ihmetyttää myös joidenkin ajatus siitä, että äitipuoli ei muka olisi perheenjäsen, vaan joku ylimääräinen, isän uusi, isän panokokemus jne. Ajatteeko noin äitipuolta kutsuvat muutenkin paljon vanhempiensa seksielämää? Jos, niin miksi? Kuulostaa lähinnä vanhemmastaan mustasukkaisen teinin sanomisilta.
Äitipuoli on perheenjäsen ihan siinä missä muutkin. Ei sen äitipuolen tarvitse olla jossain koiran asemassa kodissaan ja perheessään.
Olet oikeassa, mutta ei äitipuoli voi pitää miehen lapsia myöskään vieraina vaan perheenjäseniä. Aloitus ei vaan oikein vaikuttanut siltä että tämä " äitipuoli" niin tekisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse toivoin, että saisi viettää sen oman vanhemman kanssa aikaa kahdestaan, ilman sen puolison läsnäoloa. Ilman mitään "ohjelmaa", ihan tavallista oleskelua. Oli aivan mahdotonta saada sellaista aikaa.
Minä olen Tinderissä viestitellyt koulu-/teini-ikäinen lasten vuoroviikkoisien kanssa ja he ovat kirjoittaneet, että he etsivät sellaista kumppania, joka haluaa viettää aikaa hänen lapsensa kanssa ja luoda tähän suhteen. Näille miehille ei käy se, että tavataan vain lapsettomina viikkoina ja vietetään kahdenkeskistä parisuhdeaikaa.
Ensimmäinen äitipuoli pahoinpiteli julmasti. Olin vasta 2-vuotias. Isä erosi hänestä ja löysi nopeasti uuden naisen. Hän oli onneksi normaali ja oli kasvattajana tasapuolinen omia lapsiaan ja minua kohtaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uusiperheys oli parasta, mitä minun elämääni on tullut. Olen joskus ennenkin kertonut tarinani täällä eli minä ja siskoni asuimme Helsingissä pienessä asennossa ja äitimme oli töissä firmassa, joka teki cateringia erilaisille messuille. Siellä hän tapasi eräillä miehen, josta tuli isäpuolemme. Muutimme isäpuolen kotiin, joka oli maaseudulla entinen maatila. Myöhemmin isä adoptoi meidät perheen sisäisellä adoptiolla ja meille syntyi sitten vielä pikkuveli tästä liitosta. Olen vieläkin läheinen isäpuoleni kanssa, äitini on jo kuollut.
Tää on aihe jota soisi käsiteltävän hieman enemmänkin.
Mä ja puolisoni ollaan kumpikin uusperhekasvatteja. Toisella oli yhteys lapsena omaan etävanhempaansa, toisella ei. Se jolla ei ollut, tunsi olevansa rakastetumpi uudessa perhekyhäelmässä.
Kun ollaan itse vanhempia, on isovanhempien rakkaus selkeästi voimakkaampaa omaa sukulinjaa kohden. Varsinkin naisten osalta. Ollaan vähän tälläsiä oman onnemme seppiä siltä osin, mutta elämä on, niinkuin sanotaan.
Rakkautta ei voi pakottaa, mutta moraalisesti olisi hyvä pyrkiä tasapuolisuuteen, ainakin siinä miltä se käytös vaikuttaa ulospäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kah, joku on nostanut minun ketjuni. Voin samalla päivittää tilanteen: he puhuvat minulle huomattavasti enemmän, eikä keskustelu enää tyrehdy, jos minä olen paikalla. Ihan oma-aloitteisesti puhuvat ruokapöydässä. Ensisijassa edelleen pyytävät ensin apua isältään, mutta nykyään myös minulta. Ennen eivät.
Ihan itsestään tilanne on muuttunut, eli ikä tehnyt tehtävänsä. Käyvät tosin harvemmin, teinejä kun ovat.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ap. Sinä olet tullut lasten äidin tilalle. Se on todennäköisin syy.
No mutta eikös se ole sen isän toiminnan johdosta näin? En minä ainakaan mennyt mieheni entiseen kotiin ja vienyt miestä sieltä. Kyllä mies on se, joka on eronnut ja mies luokoon lapsiinsa sellaisen suhteen että heillä on isän luona mukavaa.
OT. Etteikö muka oppisi tuntemaan jotain ihmistä, jota tapaa muutamana päivänä kuukaudessa. Sehän on verrattain paljon! Vielä jos vuosia jatkuu.
Hirveetä oli:( muutama hauska hetki) 10 lasta osa on jäänyt ystäviksi. Ei helppoa ollut kellään. Työtä kaikilla ja normaalia elämää kaikki lapset viettävät tänä päivänä.
Jäin miettimään, että mikä on sinun motiivi kysyä tätä? Sanoit, että sinulla ei ole aikaa miehesi lapsille, kun on omat aikuiset lapset, vanha äiti ja omat harrastukset. Eli et ilmeisesti halua panostaa siiheen, että sinulla tulisi läheisempi suhde miehesi lapsiin, koska tiedät varmaan itsekin, että aikaa ja panostusta se vaatisi ja olet omien sanojesi mukaan niin kiireinen. Lapset näkevät sinua joka toinen viikko ja ilmeisesti silloinkin vain ruokailun yhteydessä. Miten ihmeessä teidän suhde voisi itsekseen muotoutua yhtään tuon läheisemmäksi kuin se nyt on? Lapsilla ei myöskään ole ilmeisesti miellytämishalua (harvoin tuon ikäisillä on), että yrittäisivät tehdä sinua oloa mukavaksi olemalla miellyttäviä. Luultavasti olet lapsille niin vieraan tuntuinen, että aristelevat sinua ja murrosikäiset nyt muutenkaan eivät ole sosiaalisesti lahjakkaimmillaan.
Vierailija kirjoitti:
Lasten näkökulmasta olet vain nainen joka panee heidän isäänsä. Heillä on äiti muualla.
Joka panee milloin ketäkin!
Uusioperheen lapsena voin sanoa, että kyllähän siinä jonkinlaista kilpailuasemaa on monella tapaa. Lapset voivat vaikkapa tuntea syyllisyyttä siitä että jos heillä on hauskaa sinun kanssa (äidille tulee pahamieli).
Aina ei vaan synkkaa, ei kiinnosta, jutut ovat oudot, ei halua jakaa toista eli haluaa olla vain oman vanhemman kanssa kun sitä ei näe usein.
Uuden puoliskon näytteleminen eli tuntuu että toinenkaan ei ole oikeasti kiinnostunut, miksi minäkään olisin
Lapset kilpailevat keskenään vanhempien huomiosta ja siinä ei huvita kilpailla vielä aikuisen uuden puolison kanssa samasta huomiosta. Jos lisänä on uuden puolison lapsia, kilpailua on lisää. Puhumattakaan heidän yhteisistä uusista lapsista, he ovat aina huomion keskipisteenä vanhemmilla, vaikka eivät sitä tarkoittaisikaan. Lapset eivät koskaan ole tasavertaisia.