Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?

Olen normaalipainoinen ja todellakin onnellisempi kun lievästi ylipainoisena. Energiaa on ihan eri tavalla touhuta kaikenlaista ja vaatteiden ostaminen helppoa - ottaa vaan koon S tai 36 ja se kyllä mahtuu sekä istuu.

En syö lisättyä sokeria missään muodossa koska se ei tuo elämääni mitään hyvää.

Mä olen laiha joka tapauksessa kuitenkin. En pysty syömään niin paljon, että lihoisin, joten onnellisuus kiitos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.

Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.

kyll mää joudun kattoon mitä syön mutta uskon olevani näin onnellisempi ku kierrellä peilejä

Kyllä lihavilla aina selityksiä riittää, mitä jos miettisitte niitten sijaan ratkasuja ? käyttäsitte sen saman energian johonkin hyödylliseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.

Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.

Ja siis tuo että totuttelisi maistelemaan vahvemman makuisia juttuja kuin juustonaksu tai munkkipossu, se on tie siihen että pienempi annos tuo saman nautinnon. Kun ruoka oikeasti maistuu joltain muultakin kuin sokerilta ja rasvalta, ja oppii nauttimaan niistä mauista, saa kiksit jo pienestä annoksesta. Samalla niiden entisten herkkujen viehätys vähenee, kun niiden maku ei enää tunnu niin kummoiselta. Mutta tämä vaatii jotain ihmiseltä. Tässä pitää haastaa itseään. Ja suhtautua aikuismaisesti, eikä jo etukäteen päättää että mäkkäriateria olisi parempi.

Olin kyllä hoikkana onnellisempi.

Ei ollut unettomuus, uniapnea ja refluxi näin pahana, en tursunnut vaatteistani (tuntuu että pukeudun vain kaapuihin), en hengästynyt pienestäkin liikkumisesta, en sairastanut flunssia, jaksoin nauttia liikkumisesta ja olin paljon aktiivisempi. 

Tuossa nyt muutama seikka mikä vähentää onnellisuutta nyt 12 kg ylipainoisena. Ikää yli 60v joten laihtuminen vaikeutuu koko ajan, syön terveellisesti ja pieniä annoksia joten en tiedä missä vika. 2 kiloa tullut kuukaudessa taas. 

Olen onnellinen laihana. Lihavana olin masentunut, vittumainen, huonoitsetuntoinen riippakivi läheisilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Olen hoikka ja kyllä minä herkuttelen syöden mitä haluan ilman syömishäiriöön viittaavaa oireilua.

Olen ihan tyytyväinen tällaisena kuin olen, ja arjessani on useita onnellisia hetkiä, mutta vain satunnaisesti ne liittyvät ruokaan.

Kukaan ei tuomitse ruokailua tai herkutteluani, edes minä itse. Jos vertaat laihuutta siihen, että pidättäytyy niin kysynkin, että tekeekö ahmiminen onnelliseksi? Ehkä siinä hetkessä, mutta saavuttaako sillä pidempiaikaisen tyytyväisyyden sekä itseen että elämäänsä? Eikö syömishäiriöinen käyttäytyminen kaikessa muodossa ole aika rajoittavaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.

Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.

Voi höpö höpö... Lapsille valheet vielä voikin mennä läpi, mutta ei aikuisille. Ei, en polta tupakkaa, enkä juo alkoholia juuri siksi, että ne maistuvat pahalta. Ei, en aio opetella juomaan pahaa viiniä ja ei, en aio opetella syömään pahoja ruokia. Syön kyllä paljon pähkinöitä, kasviksia jne., mutta todellakin upotan ne hunajaan, juustoon, tms., Hyi miten paha on esim. pähkinän pintakerros, suorastaan kitkerä. Maku ei imeläksi muutu "ajatusharjoituksilla". Pahaa ei ole mikään pakko syödä, kun voi syödä hyvää :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellaistakin asiaa kannattaa pohtia, että kun lihava laihduttaa, niin jostain syystä  hän lihoo usein jollain aikataululla vielä lihavammaksi kuin oli  alunperin.

Syytä on etsitty siitä, että ehkä se palkinto hoikkuudesta ei ole niin suuri kuin on odotettu ja kuviteltu. Aikansa sitä liehuu näytillä hoikkana uusissa vaatteissaan ja saa kehuja.

Mutta kun arki koittaa jossain vaiheessa, niin ylimääräiset herkut alkava taas maistua.

Ei ole syynä tuo vaan se, että keho on saanut mittarikseen isomman painon ja silloin se keho koittaa pitää itsensä siinä korkeammassa painossa vaikka ihminen itse omassa mielessään haluaisi laihtua ja pysyä hoikkana.

Kyllä juurikin tämä. Keho pyrkii hormonaalisilla- ja välittäjäaine muutoksilla palauttamaan kehon takaisin lähtöpainoon. Lisäksi elimistön perusaineenvaihdunnan energiantarve laskee eli pysyäkseen laihdutetussa painossa, täytyy harrastaa liikuntaa enemmän ja syödä vähemmän, kuin samanpainoisen, joka ei ole laihduttanut.

Elimistö on suunniteltu selviämään nälänhädästä ja nämä kehon mekanismit, jotka olivat aiemmin tarpeen, ovatkin nyt haitaksi. Laihtuminen ei ole mahdotonta, eikä myöskään laihdutetun painon ylläpitäminen, mutta huomattavasti vaativampaa ja työläämpää, kuin painonhallinta hänen kohdallaan, jolla ei ole ollut ylipainoa.

Tuskin lääketiede pyrkisi löytämään ratkaisuja painonhallintaan, jos se olisi niin yksinkertaista ja helppoa jokaisen kohdalla. Lisäksi tietenkin se että yritetään painostaa laihdutukseen häpäisemisen kautta, ainoastaan lisää laihduttamisen haastavuutta.

Elimistö on muutakin, kuin lihaksisto ja aivot, jotka tarvitsevat energiaa. Hormonaaliset muutokset, tunteiden vaikutus (esimerkiksi stressi lisää kortisolin eritystä, jonka seurauksena insuliinin ja leptiinin vaikutus kehossa heikkenee jne.)  Laihduttamisen yhtälössä on muitakin lukemia, kuin syödyn ja kulutetun energian erotus. Se mitkä keinot kenellekin toimivat riippuu elimistön, hormonitoiminnan ja mielen/psyyken tasapainosta ja yhteistyöstä, joten ei ole kyse hoikkuuden palkitsevuudesta/ei palkitsevuudesta, vaan siitä että elimistö on tehty resetoitumaan takaisin lähtöpainoonsa. 

Normaalikoko ok. Ei tarvitse olla laiha. Onnellisuus on tärkeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Olen hoikka ja kyllä minä herkuttelen syöden mitä haluan ilman syömishäiriöön viittaavaa oireilua.

Olen ihan tyytyväinen tällaisena kuin olen, ja arjessani on useita onnellisia hetkiä, mutta vain satunnaisesti ne liittyvät ruokaan.

Kukaan ei tuomitse ruokailua tai herkutteluani, edes minä itse. Jos vertaat laihuutta siihen, että pidättäytyy niin kysynkin, että tekeekö ahmiminen onnelliseksi? Ehkä siinä hetkessä, mutta saavuttaako sillä pidempiaikaisen tyytyväisyyden sekä itseen että elämäänsä? Eikö syömishäiriöinen käyttäytyminen kaikessa muodossa ole aika rajoittavaa?

Kaippa se tekee jos valinta on tehty? Jos ihminen jatkaa onnellisuuden valitsemista, niin kai se silloin on tyytyväinen ja onnellinen. Lähinnä lihavan onnellisuus näyttää olevan muille ongelma. Ilmeisesti muita ketuttaa kun itsehillinnän pettämisen rajamailla elo on tuskaa ja se oma paha olo puretaan lihaviin, jotka onnessaan jatkavat märsyämistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.

Olen yrittänyt selittää tätä lapsilleni joten kaippa voin selittää muutamalle aikuisellekkin. Ruoan makuun vaikuttaa hyvin paljon asenteesi ruokaa kohtaan. Kun asennoidut ruokaan siten että tästä en varmaankaan tykkää, on aika sata varmaa että et tykkää siitä. Monet ylipainoiset eivät oikeasti ole mitään suuria herkuttelijoita, vaan hyvinkin nirsoja. Eivät uskalla maistaa uusia juttuja ja kun maistavat niin ovat jo etukäteen päättäneet että tästä en tykkää. Monet todella maistuvat jutut vaatii vähän totuttelua. Vahvojen makujen kanssa on usein niin. Myös uudet kasvikset ovat monille vaikeita. Joku juustonaksu tai mansikkajäätelö taas, ne on helppoja makuja. Ei niissä ole mitään jännitystä ja suola, sokeri ja rasva iskee meidän kroppaan kuin täsmäpommi, koska kroppa on jo evoluution alussa rakennettu niin että tämä on kaikkein hyödyllisintä. Mutta makuna nuo ovat kyllä todella tylsiä, jos vaan oikeasti alkaa tutustumaan makujen maailmaan ja vaientaa sen oman lapsellisen entykkää-äänen.

Voi höpö höpö... Lapsille valheet vielä voikin mennä läpi, mutta ei aikuisille. Ei, en polta tupakkaa, enkä juo alkoholia juuri siksi, että ne maistuvat pahalta. Ei, en aio opetella juomaan pahaa viiniä ja ei, en aio opetella syömään pahoja ruokia. Syön kyllä paljon pähkinöitä, kasviksia jne., mutta todellakin upotan ne hunajaan, juustoon, tms., Hyi miten paha on esim. pähkinän pintakerros, suorastaan kitkerä. Maku ei imeläksi muutu "ajatusharjoituksilla". Pahaa ei ole mikään pakko syödä, kun voi syödä hyvää :)

No se on sinun valintasi. Hevosen voi taluttaa lähteelle, mutta ei voi pakottaa sitä juomaan.

Muiden silmiin olen hyvännäköinen ja hoikka/laiha. Moni pitää minua ahkerana ja ajattelee että minulla on hyvä itsekuri. Huomaan että kokoni puolesta minuun liitetään muitakin positiivisia oletuksia. Suurimman osan elämästäni olen ollut lihava joten kontrasti on suuri. Luulen että olen onnellisempi näin.

Kuitenkin hoikkana pysyminen vaatii minulta todella suuria ponniteluja joita en kutsuisi itsekuriksi. Luulen että minulla on syömishäiriö. Ei vaadi itsekuria jättää herkkuja väliin kun jo salaatin syöminen laukaisee paniikkikohtauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Olen hoikka ja kyllä minä herkuttelen syöden mitä haluan ilman syömishäiriöön viittaavaa oireilua.

Olen ihan tyytyväinen tällaisena kuin olen, ja arjessani on useita onnellisia hetkiä, mutta vain satunnaisesti ne liittyvät ruokaan.

Kukaan ei tuomitse ruokailua tai herkutteluani, edes minä itse. Jos vertaat laihuutta siihen, että pidättäytyy niin kysynkin, että tekeekö ahmiminen onnelliseksi? Ehkä siinä hetkessä, mutta saavuttaako sillä pidempiaikaisen tyytyväisyyden sekä itseen että elämäänsä? Eikö syömishäiriöinen käyttäytyminen kaikessa muodossa ole aika rajoittavaa?

Kaippa se tekee jos valinta on tehty? Jos ihminen jatkaa onnellisuuden valitsemista, niin kai se silloin on tyytyväinen ja onnellinen. Lähinnä lihavan onnellisuus näyttää olevan muille ongelma. Ilmeisesti muita ketuttaa kun itsehillinnän pettämisen rajamailla elo on tuskaa ja se oma paha olo puretaan lihaviin, jotka onnessaan jatkavat märsyämistä.

En tunne yhtään ihmistä joka olisi onnellinen ylipainostaan. Tunnen kyllä ihmisiä jotka ovat onnellisia ylipainosta huolimatta, mutta se on vähän eri asia. Kyllä se että itse yritän kertoa tavoista jotka itseäni auttavat pysymään normaalipainossa, tähtää siihen että useampi ihminen olisi onnellinen ja tyytyväinen, eikä se ole mitään pahan olon purkamista.

Nuorena olin hoikka poika mutta eipä siitä näyttänyt olevan mitään etua. Nyt 48 vuotiaana vähän tanakoitunut ja heti on lääkärit moittimassa että pitäisi pudottaa painoa ja urheilla ja lenkkeillä kaikki vapaa-aikansa ja mitään ei saisi syödä eikä juoda ym.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena olin hoikka poika mutta eipä siitä näyttänyt olevan mitään etua. Nyt 48 vuotiaana vähän tanakoitunut ja heti on lääkärit moittimassa että pitäisi pudottaa painoa ja urheilla ja lenkkeillä kaikki vapaa-aikansa ja mitään ei saisi syödä eikä juoda ym.

Siinä vaiheessa kun lääkärit mitään sanoo olet jo äkkikuoleman partaalla, että vähän kannattaisi kuunnella. Lääkärit ei ihan pienestä sano vielä mitään.

Pidän hoikista miehistä. He ovat harvinaisia Suomessa.

N

Mä oon mieluiten tällainen tasapaksu ja onnellinen.

Syömistään toki pitää vähän vahtia koko ajan, mutta ei se mun onnea vie 😃