Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?

Vierailija kirjoitti:

Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.

Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.

Onnellisuus ja hoikkuus ei sulje toisiaan pois, voit saada molemmat. Onnellisuutta ei kannata rakentaa ulkonäön varaan, ei oo kestävä pohja. Ruuhkavuosissa turvauduin nouto- ja einesruokaan ja tein pari vuotta sitten ryhtiliikkeen, painonhallinta muuttui helpoksi kun aloin syömään paremmin ja harrastamaan liikuntaa. Olin onnellinen paksumpanakin mutta nyt olo on niin hyvä ja energinen että en tuu palaamaan entisiin tapoihin.

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Laiha sekä onnellinen.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sellaistakin asiaa kannattaa pohtia, että kun lihava laihduttaa, niin jostain syystä  hän lihoo usein jollain aikataululla vielä lihavammaksi kuin oli  alunperin.

Syytä on etsitty siitä, että ehkä se palkinto hoikkuudesta ei ole niin suuri kuin on odotettu ja kuviteltu. Aikansa sitä liehuu näytillä hoikkana uusissa vaatteissaan ja saa kehuja.

Mutta kun arki koittaa jossain vaiheessa, niin ylimääräiset herkut alkava taas maistua.

Ei ole syynä tuo vaan se, että keho on saanut mittarikseen isomman painon ja silloin se keho koittaa pitää itsensä siinä korkeammassa painossa vaikka ihminen itse omassa mielessään haluaisi laihtua ja pysyä hoikkana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin onnellisempi hoikempana. Liittyy ihan myös parisuhde mahdollisuuksiin ja yleisesti elämänlaatuun ja energisyyteen.

Miten luulet, että voisit löytää sinua arvostavan ja kunnioittavan ihmisen, jos se on kiloista kiinni?

Kyse ei ole pelkästään kiloista vaan myös siitä millaista elämäntapaa tahtoo elää. Aiemmin treenasin ja olin tarkka syömisen suhteen. Arvostan edelleen aktiivista elämäntapaa ja tahdon kumppanin, joka myös tahtoo olla aktiivinen ja jonka elämäntapa tukee näitä päämääriä.

En nuorempana tajunnut, kuinka hyvässä kunnossa olin vaan näin kehossani aina vain ne puutteet ja epäkohdat. Pienen rasvakerroksen alinten vatsalihasten päällä tai reisien pyöreyden vaikka nyt kuvien perusteella olin hoikka, mutta kuitenkin naisellinen ja kurvikas. Samoin fyysinen jaksaminen oli täysin eri luokkaa, kuin nyt. Eli tuolloin käytin aikaa aivan turhien asioiden vatvomiseen ja nyt samassa kunnossa olemisesta on kaukainen haave. Hoikkuus sinällänsä ei takaa onnellisuutta, mutta se millaiseksi olonsa kehossaan tuntee, merkitsee. Ei ole kyse pelkästään siitä millaisena kumppani arvostaa ja kunnioittaa vaan myös siitä millaisena itseään arvostaa ja kunnioittaa.

Pääpointtina se etten arvosta tippaakaan tällaista passiivista kotiin jumittunutta elämäntapaa, jota tällä hetkellä elän vaan tahdon olla onnellinen, jaksava ja energinen sekä viihtyä kehossani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Adhd:na tavallaan ymmärrän kysymyksen, mutta toisaalta voi olla hoikka ja syödä kaikkea, syö vain vähemmän. Itselläni ongelmana juuri määrät, jos sipsipussi jää pöydälle, niin huomaamatta syö enemmän kuin pitäisi. Hoikkana olen onnellisempi kuitenkin kokonaisvaltaisesti, sillä on mukavempi ostaa sopivia vaatteita, olen itsevarmempi ja seksi on parempaa.

Jos vaatteet ja seksi ovat sinulle onnellisuuden mittari, niin hyvä silloin. Aseksuaali ei hyötyisi tuosta mitään.

Eivätkö aseksuaalit käytä vaatteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Vastaan nyt ihan sivusta, mutta ei ole. Itsensä lohduttaminen ruualla on merkki tunnetaidottomuudesta ja henkisesti lapsen tasolla olemisesta. Aikuisella on kehittyneempiä coping keinoja käytössään kuin imeväisikäisellä joka hakee ruuasta lohtua.

Puuttumatta sen kummemmin kenenkään painoon arvottavasti, niin tilastojen valossa ylipainoisten määrä Suomessa(kin) kasvaa jatkuvasti. Ovatko kaikki ylipainoiset sinun mielestäsi siis lapsen tasolla? Koskeeko sama myös alkoholista tai liikunnasta mielihyvän saajia? eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Olet ikään kuin asian ytimessä. Välitön palkitseminen ilman itsehillintää ja kykyä siirtää palkintoa tuonnemaksi on lapsellinen piirre ihmisessä.

Yli 30-vuotiaista miehistä 72 prosenttia ja naisista 63 prosenttia oli vähintään ylipainoisia.

Ehkäpä sinun pitää myöntää itsellesi, että olet väärässä. Syöminen ei aina ole "palkitsemista". Sitä voi vaan tykätä juustosta jne. ja vedellä niitä liikaa ihan tavallisena ruokana. Se, että joku on hyvää, ei tarkoita sitä, että se olisi palkinto.

Ei se mene noin. Kyllä se ongelma on nimenomaan se että ei pitäydytä siinä että syödään vain aterialla, vaan lisäksi syödään aterioiden välillä. Ranskassa juusto kuuluu ateriaan. Se on yksi osa sitä. Ateriaan kuuluu alkuruoka, pääruoka, jälkiruoka ja juusto. Juuston voisi aivan hyvin sisällyttää siihen oikeaan ateriaan. Sen sijaan Suomessa se syödään illalla tv:tä katsoessa. Ja kyytipoikana läjä keksejä ja hilloja ja viiniä. Tiedän kyllä, teen tuota joskus itsekin, en vain niin usein että se näkyisi.

Olen tyytyväinen, kun paino on nyt 59,8 kg. Lähtöpaino oli 51 kg. Eli liian laiha, näytin todella riutuneelta. Pari kiloa vielä lisää, niin sitten on sopiva paino.

Mutta en tiedä painon vaikutusta onnellisuuteen. Tuskin mitään vaikutusta. Olen onnellinen ihan minkä painoisena tahansa. Alkoi vain pelottomaan peilistä katsova luuranko jo ihan terveyden kannalta.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.[/quote]

Kyllä. Tämä on tutkittu juttu. Tunteakseen saman tyydytyksen ruuasta, ylipainoinen joutuu syömään enemmän, kuin hoikka. Eli aivan samalla tavoin hoikka saa ruuasta tyydytystä ja mielihyvää, kuin lihavakin, mutta pienemmällä ruokamäärällä, jolloin kylläisyyssignaali ja välittäjäaine ynnä hormonaaliset vasteet ovat herkempiä. Summa summarum: ylipainoinen tarvitsee huomattavasti enemmän itsehillintää laihtuakseen, kuin normaalipainoinen, joka ei ole koskaan laihduttanut tarvitsee pysyäkseen nykyisessä painossaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Vastaan nyt ihan sivusta, mutta ei ole. Itsensä lohduttaminen ruualla on merkki tunnetaidottomuudesta ja henkisesti lapsen tasolla olemisesta. Aikuisella on kehittyneempiä coping keinoja käytössään kuin imeväisikäisellä joka hakee ruuasta lohtua.

Puuttumatta sen kummemmin kenenkään painoon arvottavasti, niin tilastojen valossa ylipainoisten määrä Suomessa(kin) kasvaa jatkuvasti. Ovatko kaikki ylipainoiset sinun mielestäsi siis lapsen tasolla? Koskeeko sama myös alkoholista tai liikunnasta mielihyvän saajia? eri

Alkoholistit ovat kyllä todella lapsellisia ja heillä se on todellakin tuollaista. Omat vanhempani olivat/ovat alkoholisteja ja kuvio on hyvin tuttu. Alkoholin nauttiminen piti aina selittää jollain. Kun oli iloinen mieli piti juoda ja kun oli surullinen mieli piti juoda ja kun otti joku asia päähän piti juoda. Onhan tuo lapsellista. Ja kyllä huomaan samaa monissa ylipainoisissa. Sellaista että jos nyt en saa juuri sitä mielihaluani toteutettua niin koko päivä on pilalla. Liikunta vaatii yleensä enemmän motivaatiota kuin siitä pidättäytyminen, joten se ei ehkä ihan kuulu samaan sarjaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen tyytyväinen, kun paino on nyt 59,8 kg. Lähtöpaino oli 51 kg. Eli liian laiha, näytin todella riutuneelta. Pari kiloa vielä lisää, niin sitten on sopiva paino.

Mutta en tiedä painon vaikutusta onnellisuuteen. Tuskin mitään vaikutusta. Olen onnellinen ihan minkä painoisena tahansa. Alkoi vain pelottomaan peilistä katsova luuranko jo ihan terveyden kannalta.

Mulla sama. Törröttävät luut ovat pelottavia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Helposti pystyn syömään herkkuja muutaman kerran viikossa, koska liikun kuitenkin. Suurimman osan ajasta syön terveellisesti, ihan hyvän makuista ruokaa kuitenkin. Vähemmän onnellinen olen silloin kun en ole ehtinyt liikkumaan, ja kunto tuntuu huonolta. Hengästyminen ja huono jaksaminen vie kyllä minulta onnellisuutta pois. Koko ajan en voi mässäillä, koska se nimenomaan tuntuu liikaa. Näkyy se myös, pelkästään silmäpusseista näkee seuraavana päivänä, että on tullut herkuteltua. Mutta yksi turvonnut päivä sinne tai tänne on pientä sen rinnalla, että olisi turvonnut olo koko ajan. Hyvä ulkonäkö on kuitenkin vain plussaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Vastaan nyt ihan sivusta, mutta ei ole. Itsensä lohduttaminen ruualla on merkki tunnetaidottomuudesta ja henkisesti lapsen tasolla olemisesta. Aikuisella on kehittyneempiä coping keinoja käytössään kuin imeväisikäisellä joka hakee ruuasta lohtua.

Puuttumatta sen kummemmin kenenkään painoon arvottavasti, niin tilastojen valossa ylipainoisten määrä Suomessa(kin) kasvaa jatkuvasti. Ovatko kaikki ylipainoiset sinun mielestäsi siis lapsen tasolla? Koskeeko sama myös alkoholista tai liikunnasta mielihyvän saajia? eri

Hänen mielestään vain joka neljäs aikuinen ei ole lapsentasolla. Sen verran Suomessa on normaalipainoisia. Suurin osa, eli 3/4 osaa on hänen mielestään aikuisen iässä olevia pikkulapsia. Sehän toki kertoo paljon hänen omasta henkisestä tasostaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hoikan onni: Vaatteet mahtuvat päälle

Lihavan onni: Suussa maistuu hyvälle

Kumpikin noista on yhtä tyhjänpäiväinen onni, ei toinen toistaan parempi.

Tutkimusten mukaan lihavat ihmiset ei kykene maistamaan ruokaa yhtä hyvin kuin hoikat ja tämä makuaistin tylsistyminen osaltaan johtaa ylensyömiseen. Lihava joutuu syömään enemmän samaa ruokaa kuin hoikka maistaaksen sen ja saadakseen saman tyydytyksen.

Entä jos herkuttelija haluaa, että maku pysyy suussa pidempään? Aivothan huutavat oolalaata juuri silloin kun maku on kielellä. Sen oolalaan halutaan jatkuvan pitkään, kuin pitkitetty orgasmi.

Silloin kannattaisi syödä hitaasti ja mahdollisimman maistuvaa ruokaa. Ei hotkia höttöhiilareita joiden maku on yleensä vain suola, sokeri, rasva.

Jos kieli kostuu vain höttöhiilareista, niin on turha laittaa suuhun porkkanaa. Kai jokainen herkuttelija valitsee nimenomaan sen parhaimman herkun, josta saa suurimmat kiksit. Muutenhan koko touhu on hyödytöntä.

Olen onnellinen ja hoikka. Laihat on useinkin surkean näköisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Vähän outo ajatus toisaalta. Tottakai pysyäkseen hyväkuntoisena ja terveenä, joutuu välillä pitämään paremmin itsekuria jos tekisi mieli vain syödä pizzaa sohvalla. Aina jos jotain meinaa elämässä saavuttaa, jollain tapaa "kärsii tai luopuu jostain". Esim. kyllä hoikkakin voi hyvällä omalla tunnolla välillä syödä pizzaa ym ja suurimmaksi osaksi ajasta ei koe luopuvansa jostain. Mutta varmasti välillä sille tuntuu, ainakin ihmisistä joiden ei ole helppoa pysyä hoikkana. Samoin esim. työ ja opiskelu on ajasta luopumista ja välillä ihan ankeaa, entä sitten? Pitäisikö elämä siis olla vain helppoa ja mässäilyä jatkuvasti, ettei olisi hetkeäkään "ei niin kivaa". Ylipainokin on jostain luopumista.

Mieluiten terve. Paino korreloi itselläni aika paljon tämän kanssa. Laihuudesta viis.