Olemmeko mieluummin laihoja kuin onnellisia?

Olen normaali ja siksi onnellinen. Mikäli normaali ei tuo onnea, silloin on sairas ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Hoikkana nimenomaan olen voinut syödä joskus herkkujakin hyvällä omallatunnolla. Lihavampana taas en koska pitäisi laihduttaa.

Miksi pitäisi laihduttaa? Sitähän tässä juuri kysytään.

Miksi pitäisi valita? Kyllä minä ainakin lihavana voin huonommin kuin laihana. Ruoallahan yritetään usein tukahduttaa tunteita. Auttaa se ehkä hetken, mutta ne palaava entistä pahempina. Laihuus ei vaadi kaikesta kieltäytymistä. Kun laskee kulutuksensa ja mitoittaa päivän aikana nautitut kalorit oikein niin energiatasapaino säilyy. Pysyy laohana, mutta on myös energiaa tehdä asioita. Avainasemassa on säännöllinen ruokailurytmi ja annoskoot. Moni aloittaa päivän omasta mielestään hyvin kuitenkin syömällä aivan liian vähän ja illalla on sitten niin nälkä, että syö kaiken mitä kaapista löytyy. Terveellinen ruokavalio ei koostu pelkästään salaatinlehdistä vaan monipuolisuudesta ja itselle sopivista ratkaisuista, ennakoinnista ja suunnittelusta.

Mikä juttu tämä on, että laiha = kaunis.

Olen paljon onnellisempi nyt kuin mitä olin 100-kiloisena. Takaisin lihominen olisi pahin painajaiseni.

Vierailija kirjoitti:

Olisin onnellisempi hoikempana. Liittyy ihan myös parisuhde mahdollisuuksiin ja yleisesti elämänlaatuun ja energisyyteen.

Miten luulet, että voisit löytää sinua arvostavan ja kunnioittavan ihmisen, jos se on kiloista kiinni?

Olen onnellinen normaalipainoisena. Lihavana mietin elämäni lopettamista koska lihavuus tuntuu niin hirveälle.

Vierailija kirjoitti:

Pitää löytää keskitie. Terveellinen, onnellinen elämä. Miksi catwalkilla ei näy hymyileviä ihmisiä?

Hah! Koska he ovat töissä ja heille on määrätty tietty ilme.

Ehkä sellaistakin asiaa kannattaa pohtia, että kun lihava laihduttaa, niin jostain syystä  hän lihoo usein jollain aikataululla vielä lihavammaksi kuin oli  alunperin.

Syytä on etsitty siitä, että ehkä se palkinto hoikkuudesta ei ole niin suuri kuin on odotettu ja kuviteltu. Aikansa sitä liehuu näytillä hoikkana uusissa vaatteissaan ja saa kehuja.

Mutta kun arki koittaa jossain vaiheessa, niin ylimääräiset herkut alkava taas maistua.

En ole koskaan onnellinen, mutta 55-56 kg painavana olen aavistuksen tyytyväisempi itseeni kuin 60 kg painavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisin onnellisempi hoikempana. Liittyy ihan myös parisuhde mahdollisuuksiin ja yleisesti elämänlaatuun ja energisyyteen.

Miten luulet, että voisit löytää sinua arvostavan ja kunnioittavan ihmisen, jos se on kiloista kiinni?

Alun kiinnostuksen herättää kuitenkin yleensä ulkonäkö. Ulkonäön merkitys vähenee suhteen edetessä, mutta ihan alkuun ihmisen täytyy viehättää myös ulkoisesti.

Eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Hoikkana nimenomaan olen voinut syödä joskus herkkujakin hyvällä omallatunnolla. Lihavampana taas en koska pitäisi laihduttaa.

Miksi pitäisi laihduttaa? Sitähän tässä juuri kysytään.

Koska ne läskit ahdistavat kaikin tavoin. Jokinen kantakoon omat kilonsa miten parhaaksi näkee mutta itse en ole koskaan viihtynyt paksuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä onnellinen hoikkana. Onnellisempi kuin paksuna. Enkä pysty muuttamaan tätä ajattelua.

Minä olin oman elämänkaareni onnettomin anorektikkona. Jos olet hoikka, etkä anorektinen, niin tuskin kannattaa muuttaakaan ajatustasi. Jokaisella on luonollinen olotila. Jos et koe, että kärsit tai joutuisit luopumaan mistään, niin kaikki on hyvin :)

Tottakai joudun luopumaan joka päivä monista mielihaluista. En voi syödä joka päivä pullaa, suklaata, jäätelöä ja juoda olutta. Mutta voin nauttia noita ihan tarpeeksi usein, vaikkapa kerran viikossa, niin että kestän sen. Tätä se on. Joudun myös liikkumaan pysyäkseni kunnossa eikä sekään aina huvittaisi. Mutta aikuisena ymmärtää että joskus se paras palkinto ei ole se välitön palkinto kuten kulho jäätelöä sohvalla maaten, vaan jotkut asiat joista saa mielihyvää tulevat vain ajan kanssa.

Eli ylipainoiset 30 + ikäiset, jotka nauttivat herkuista, eivät ole mielestäsi aikuisia?

Olet ikään kuin asian ytimessä. Välitön palkitseminen ilman itsehillintää ja kykyä siirtää palkintoa tuonnemaksi on lapsellinen piirre ihmisessä.

Vierailija kirjoitti:

En ollut sen onnellisempi hoikempanakaan. Mutta sanotaan että silloin oli paremmat mahdollisuudet parisuhteeseen ja näytti kuitenkin nätimmältä. Toki olin nuorempikin.

Nykyisin ylipainoisena keski-ikäisenä markkina-arvo on kyllä lähempänä pyöreää nollaa. Mutta vaikka laihduttaisi niin tuskin tässä iässä sitä sen paremmalta näyttäisi esim. kasvoista. Ikä tekee tehtävänsä armotta.

Arvotatko itsesi karjamarkkinametodilla? Miksi arvotat itsesi sen perusteella, "kelpaatko" jollekin pösilölle?

Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.

Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.

Olen hoikkana onnellinen enkä ole kyllä joutunut mistään luopumaan tai jäänyt paitsi vaikka aina olen hoikka ollut. Omaheimon kysymykseen yleinen vastaus on ei, sillä suurin osa on ylipainoisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Hoikkana nimenomaan olen voinut syödä joskus herkkujakin hyvällä omallatunnolla. Lihavampana taas en koska pitäisi laihduttaa.

Miksi pitäisi laihduttaa? Sitähän tässä juuri kysytään.

Koska ne läskit ahdistavat kaikin tavoin. Jokinen kantakoon omat kilonsa miten parhaaksi näkee mutta itse en ole koskaan viihtynyt paksuna.

Eihän ne läskit ahdista sitä ihmistä, vaan toisten ihmisten tuomitseva suhtautuminen.

Vierailija kirjoitti:

Olen normaalipainoinen, treenattu ja onnellinen. En ole koskaan ymmärtänyt tuota näkökantaa, että jos elää terveellisesti, ei voi nauttia mistään... Koska tunnetusti, elämän ainoa nautinto on ahtaa sokeria/suolaa ja rasvaa naamariin.

Syön siis itsekin "roskaa" aina välillä, mutta vastapainoksi harrastan säännöllistä liikuntaa. Ja mitä vähemmän ns. roskaa syö, sitä vähemmän sitä haluaa.

Tämä. Kyse on tasapainosta. En minä kieltäydy herkuista loppu elämäkseni. Ei ne ole kiellettyjä minulta. En vain syö niitä joka päivä. Ei se tunnu vaikealta. Voin ohittaa karkkihyllyn kaupassa, koska ymmärrän että se on siellä vielä huomenakin jos mielihalu ei millään mene ohi. Ei ne herkut ole loppumassa maailmasta, vaikka en niitä nyt juuri tällä sekunnilla kahmisi itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lihavuuskaan varmaan mikään onnen tae ole.

Ei tässä ole kysymys rasvakerroksen paksuudesta, vaan onnellisuudesta. Siitä, että saa tuomitsematta syödä herkkuja jos huvittaa, eikä tuntea siitä syyllisyyttä tai oksentaa sitä pois.

Hoikkana nimenomaan olen voinut syödä joskus herkkujakin hyvällä omallatunnolla. Lihavampana taas en koska pitäisi laihduttaa.

Miksi pitäisi laihduttaa? Sitähän tässä juuri kysytään.

Koska ne läskit ahdistavat kaikin tavoin. Jokinen kantakoon omat kilonsa miten parhaaksi näkee mutta itse en ole koskaan viihtynyt paksuna.

Eihän ne läskit ahdista sitä ihmistä, vaan toisten ihmisten tuomitseva suhtautuminen.

Puhu omasta puolestasi. Minua on aina ahdistanut ylimääräiset kilot kaikin tavoin.